Tiistaikerhon blogi

MG-111:n ohjaamon sisätilan purkamista simulaattoria varten

Maanantai 5.12.2022 - Tiistaikerholainen

Työt MiG-21BIS MG-111 koneyksilön ohjaamon muuntamiseksi elämyssimulaattoriksi jatkuvat Tiistaikerhossa. Ilmailumuseoyhdistyshän sai MG-111 romuttamisen yhteydessä koneen rungosta pätkäistyn ohjaamo-osan omistukseensa elämyssimulaattoriksi muutettavaksi. Simulaattoriksi tekemiseksi ohjaamokokonaisuudesta puretaan valtaosa sen laitteista. Niiden tilalle tullaan asentamaan simulaattorilaitteisto, mutta osa laitteista ja osista asennetaan myös takaisin.

Suomen ilmailumuseon pihalla ohjaamokokonaisuudesta purettiin jo valtaosa ohjaamon etupuolella olevan laitetilan johdoista ja laitteista sekä ohjaamon takapuolella olevan seinän johdoista. Tämän jälkeen ohjaamokokonaisuus siirrettiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan ohjaamon sisällä olevien laitteiden ja johtojen irrottamiseksi.  

Tosin ensin viimeisteltiin ohjaamon etutilan ja takaseinän tyhjentäminen viimeisistäkin johdoista sekä siellä olleiden laitteiden kiinnitystelineistä ja pidikkeistä. Niinpä molemmat on nyt saatu tyhjiksi. Tyhjättyyn etutilaan asennetaan aikanaan MiG-21BIS:n ohjaamosimulaattorin simulaattorilaitteistoa. Takaseinä siistitään ja maalataan ja siinä näkyvät moottorin suuret ilmanottokanavien aukot peitetään plekseillä.

Kuva: Juha Veijalainen.

Ohjaamon tyhjentämiseksi laitteista haluttiin ensin irrottaa lentäjän istuin, sillä istuimen poistaminen antaisi tilaa ohjaamossa työskentelylle niin laitteiden purkamisen kuin simulaattorilaitteiden asentamisen ajaksi. Ennen kuin paneuduimme istuimen poistamiseen, irrotimme ohjaamon kuomun.

Kuva: Ari Aho.

Istuimen irrottamista varten saimme asiantuntevaa opastusta sekä tarvittavan nostotangon Rissalan entisiltä MiG-21BIS-mekaanikoilta. Istuimen irrottaminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä MG-111 istuimen alta ei löytynyt siellä normaalisti olevaa istuimen lukituksen vapautusvipua. Liekö sitä laitettu enää takaisin paikoilleen, kun MG-111 istuin on koneen käytöstä poistamisen yhteydessä irrotettu ja laitettu takaisin paikalleen heittoistuimeen kuuluvien panosten poistamiseksi.  No, irrottamista yritetään uudestaan joulukuussa, jolloin toivottavasti saamme Rissalan mekaanikon käymään paikan päällä asiaa kanssamme ihmettelemässä.

Kuva: Juha Klemettinen.

Vaikka emme saaneetkaan lentäjän istuinta irti, aloitimme ohjaamon sisätilan purkamisen MiG-21BIS MG-111:n ohjaamon simulaattoriksi muuttamisesta vastaavan Juha Klemettisen ohjeilla. Juha itse purki ohjaamosta mittaritaulut ja muut paneelit. Meidän tehtävänämme oli purkaa mittaritaulun takaa paljastunut Juhan rajaama tila tyhjäksi tutkan näytöstä ja siellä risteilevistä lukuisista johdoista. Miten noita johtoja voikin olla niin paljon!!

Aloitimme ohjaamotyöt irrottamalla ensin tutkan ja käyden sitten johtojen kimppuun. Kyse ei ollut niinkään yksittäisistä johdoista, vaan yhden johtokuoren sisällä kulkevista johtonupuista. Joitain niistä saatiin irti liittimistään ja poistettua. Johtojen irrottaminen liittimistään oli hankalaa, sillä liittimet ovat joko piilossa tai jopa saavuttamattomissa. Tuli mieleen, ettei veli venäläinen kyllä ollut miettinyt mekaanikkojen työn helpottamista johtoja sijoitellessaan.

Johtojen irrottamiseksi ei lopulta jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin katkaista niitä. Siihen saatiin Juhalta lupa. Paksujen johtojen katkaiseminenkaan ei ollut ”ruusuilla tanssimista”, sillä paksut ja useita johtoja sisältävät johtoniput olivat erittäin sitkeitä poikkaistaviksi.

Joku keksi, että hankitaan Fiskarsin puutarhasakset (oksasakset) paksujen johtojen katkaisemiseksi. Jos Fiskarsin sakset leikaavat hyvin 20-30 mm paksuja oksia, niin eiköhän veli venäläisen tekemät johdotkin katkea. Niinpä ostimme Fiskarsin oksasakset ja ne toimivatkin erittäin hyvin johtonippujen katkaisemisessa. Irrotettujen johtojen laatikko alkoikin täyttyä eri pituisista ohjaamosta poistetuista johdoista. Työtä on kyllä vielä kosolti jäljellä ennen kuin ohjaamon mittaritaulun takainen tila on saatu kokonaan tyhjennetyksi.

Samalla kun työskentelimme ohjaamon sisällä, irrotimme ohjaamon edessä olevan tilan ja ohjaamon välisen seinän läpi vietyjen johtojen päissä olevat moninapaiset pistokkeet. Pistokkeet seinään kiinnittävät kiinnitysrenkaat saatiin kierrettyä auki. Sen jälkeen pistokkeita työnnettiin seinän läpi ohjaamon puolelle sieltä käsin ulos vedettäviksi. Niitä ei kuitenkaan saatu juurikaan ohjaamon sisäpuolelle työnnetyiksi, koska pistokkeiden paksut johdot eivät antaneet periksi. Pistokkeet johtoineen saataneen poistettua vasta, kun ohjaamon puolelta on saatu purettua johtoja riittävän paljon. Ohjaamon etupuolisen tilan ja ohjaamon välisen seinän johtojen aukoista tullaan aikanaan vetämään johdot ohjaamon etutilaan sijoitettaviin simulaattorilaitteisiin.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Caravellen oikean siivenkärjen korjaus

Maanantai 21.11.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseo ry:n Ruotsista hankkiman ja Turun Pansion hallissa nyt olevan Caravelle III:n (SE-DAF) oikean siiven kärkiosa on johtoreunastaan pahasti vaurioitunut. Vaurio on aiheutunut, kun jokin  Arlandan lentokenttäkulkuneuvo on törmännyt siiven kärkeen Caravellen kymmenien vuosien kentän laidalla olon aikana. Myös vasemman siiven kärkiosan keskelle on tullut lommo.  Törmäysvaurion ovat saaneet lisäksi oikeanpuoleisen korkeusvakaajan kärjen jättöreuna sekä koneen nokan tutkakupu. Siivet, korkeusvakaaja sekä tutkakupu korjataan Tiistaikerhossa.

Onneksi Caravellen siipien sekä vakaajien kärkiosat ovat irrotettavissa. Niinpä IMY:n Turun vapaaehtoisporukka irrotti siiven kärkiosat, vaurioituneen oikean korkeusvakaajan kärkiosan sekä tutkakuvun Vantaalle vietäviksi. Nämä osat tuotiin henkilöauton tavaratilassa ja peräkärryssä Pansiosta Vantaalle Tiistaikerhossa korjattaviksi.

Oikean siiven kärkiosan johtoreuna on murskana noin 40 cm matkalta. Samalla on rikkoutunut kärjen johtoreunassa oleva purjehdusvalo erikoisen muotoisine kupuineen. Vasemman siiven purjehdusvalon kupu on ehjä. Oikean siiven kärjen korjauksessa käytetään mallina ehjää vasenta siipeä.

Purjehdusvalo on rikkoutunut pahoin. Sen polttimon istukan tekeminen saattaa ehkä onnistua, mutta valon monimuotisen kuvun tekeminen lienee mahdotonta. Tuskin sellaista löytyy varaosanakaan. No, voihan sitä kysyä Ruotsista heidän Caravelle-klubiltaan, joka entisöi yhtä SAS:n käytössä ollutta  Caravellea.

Oikean siiven kärkiosan korjaaminen aloitettiin poraamalla rutussa olevat kärkiosan alumiinilevyjen kiinnitysniitit pois. Näin levyjä voitiin taivuttaa auki ja saatiin samalla parempi käsitys vaurioituneen kärjen rakenteesta sen korjaamiseksi.  

Yritettiin kokeeksi muokata vaurioituneita alumiinilevyjä, josko ne taipuisivat alkuperäiseen muotoonsa. Siiven kärjen duralumiinilevyt olivat kuitenkin laadultaan sen verran kovaa alumiinia, että ne murtuivat niitä alkuperäiseen muotoonsa taivutettaessa. Todettiinkin, ettei vaurioitunutta kärkiosaa saa korjattua hyödyntämällä alkuperäisiä levyjä. Kärki on kokonaan rakennettava uusista alumiinilevyistä tukirakenteineen. Onneksi rakentamisen mallina on ehjä vasemman siiven kärkiosa. Oikean siiven kärki purettiinkin kokonaan vaurioituneelta osaltaan.

Kun pohdittiin eri vaihtoehtoja oikean siiven kärkiosan rakentamiseksi, päädyttiin siihen, että rikkoutunut kärkiosa rakennetaan useista kärjen muotoon muokattavista ja toisiinsa niitattavista alumiinilevyistä. Sitä varten rakennetaan puusta vasemman siiven ehjän kärjen muotoinen muokkauslesti, mutta peilikuvana. Puista muokkauslestiä vasten kukin alumiinilevy taivutetaan muotoonsa ja niitataan toisiinsa yhtenäiseksi uudeksi kärkiosaksi. Yhteen niittaamista ennen on rakennettava kärkeen uusi tukirakenne.

Aloitettiin muokkauslestin rakentaminen liimaamalla yhteen riittävän määrän lankun pätkiä siiven kärkiosaa suuremmaksi puukappaleeksi. Tämä kappale muokataan vähä vähältä sahaamalla, veistämällä, höyläämällä ja hiomalla vastaamaan siiven kärkiosan johtoreunan muotoa. Puukappaleen saamiseksi vastaamaan täysin kärkiosan profiilin muotoon, muokkaamisessa käytetään ehjän kärjen muotoa kuvaavia vanerista tehtyjä profiilitulkkeja. Muokkauksen edetessä tulkeilla kokeillaan, mistä kohdin vielä pitää puista lestiä muokata.

Liimojen kuivuttua päästiin aloittamaan ”puumöhkäleen” muotoilu muokkauslestiksi. Ensin puukappaleeseen piirrettiin siiven kärkiosan kaareva sivuprofiili. Piirrettyä viivaa pitkin muotin aihiosta sahattiin vannesahalla lähes puolet pois. Tämän jälkeen puukappaletta alettiin jyrsiä muotoonsa käsijyrsinkoneella ja höylällä. Muokkauksen edetessä työn lestin muotoa tarkistetaan muototulkeilla. Vielä on edessä paljon työstettävää, ennen kuin saamme lestin aihion vastaamaan siiven kärkiosan johtoreunan muotoa, jonka jälkeen alkaa alumiinilevyjen muokkaaminen muotoonsa lestiä vasten.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Myrskyn NACA-renkaan koesovitus moottoriin

Sunnuntai 13.11.2022 - Tiistaikerholainen

Olemme saaneet VL Myrsky II:n (MY-14) NACA-renkaan siinä määrin valmiiksi, että sitä voitiin koesovittaa moottoriin. Emme kuitenkaan matkustaneet Suomen ilmavoimamuseoon Tikkakoskelle sovittaaksemme NACA-rengasta siellä olevaan MY-14 runkoon jo kiinnitettyyn Pratt & Whitney R-1830 moottoriin. Meillä on täällä Suomen ilmailumuseossa vastaava Pratt & Whitney -moottori, jota käytämme NACA-renkaan koesovittamiseen.

Pelkkä moottori ei kuitenkaan koesovittamiseen riitä, vaan pitää myös olla Myrskyn moottoripukki, johon moottorin saa kiinnitettyä koesovituksen ajaksi. Onneksi meillä  on  käytössämme ylimääräinen Myrskyn moottoripukki. Se on Myrsky MY-5:n runkokehikosta irrotettu, jonka jälkeen ruosteesta puhtaaksi hiekkapuhallettu ja harmaaksi maalattu.

Kuva: Heikki Kaakinen

Koska moottoripukki moottoreineen laitetaan NACA-renkaan koesovittamisessa käytännöllisistä syistä pystyasentoon, moottoripukin tueksi rakennettiin terästangoista pukkia tukevoittava neliönmuotoinen alusta. Se hitsattiin kiinni moottoripukkiin.

Kuvat: Heikki Kaakinen

Suomen ilmailumuseon II hallissa näytteillä oleva Pratt & Whitney -moottori siirrettiin hallista museon pihalle pukkiin kiinnitettäväksi. Pukki tuotiin moottorin ääreen, jonka jälkeen moottori nostettiin pukin ylle kuorma-auton nosturiin kiinnitetyillä liinoilla. Liinoja varten potkurin akseliin oli laitettu nostoa varten tehty nostotanko. Käsillä ohjaten moottori laskettiin oikeassa asennossa pukin sisään ja lukittiin pulteilla paikalleen. Tämän jälkeen moottori pukkeineen nostettiin kuorma-auton lavalle ja siirrettiin museon entisöintitilan eteen, josta edelleen sisään entisöintitilaan.

Vasen kuva: Heikki Kaakinen.

Entisöintitilassa NACA-rengas nostettiin miehissä moottorin päälle. Siinä se kohdistettiin paikalleen teräslevystä rakennetun nelisakaraisen asemointilevyn/jigin avulla. Moottorin päähän kiinnitetyllä asemointijigillä varmistetaan, että NACA-rengas asettuu niin pysty- kuin vaakatasossa juuri linjaan moottorin kanssa. Tämä on edellytys, jotta NACA-renkaan kiinnityskonsolien päässä olevat liitoskappaleet asettuvat täsmälleen moottorin venttiilikopan korvakkeiden kohdalle ja voidaan kiinnittää pulteilla korvakkeissa olevaan kahteen reikään. NACA-renkaan kiinnitys liitoskappaleiden välityksellä venttiilikopan korvakkeisiin onnistui erinomaisesti. Tämä kaikki NACA-renkaan rakentamisessa tehdyn millitarkan työn ansiota.

Koska moottori pukkeineen oli nyt entisöintitilassa, siihen voidaan sovitella myös alumiinista valettua moottorin kaasuttajan imukomua sekä imukomun ja NACA-renkaan yläosassa olevan kaasuttajan ilmanottoaukon välille tulevaa yhdystorvea.

Kun on varmistettu, että kaikki on NACA-renkaan moottoriin kiinnityksessä niin kuin pitää, NACA-rengas irrotetaan moottorista seuraavaa työvaihetta varten. Renkaasta puretaan siinä toistaiseksi pienillä pulteilla kiinni olevat NACA-renkaan kiinnityskonsolit ja rengas viedään keltakromatoitavaksi. Kromatoinnin jälkeen alkaa kiinnityskonsolien lopullinen kiinnitys eli niittaaminen NACA-renkaan sisäpintaan ja toisaalta liitoskappaleiden teräshaarukoiden niittaaminen kiinnityskonsolien päihin.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Caravelle III:n (SE-DAF) tutkakuvun korjaus alkoi

Lauantai 12.11.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen (IMY) omistama ja Ruotsista Suomeen tuoma Caravelle III on varastoituneena Turun Pansiossa olevassa hallissa.  Siellä sitä kunnostetaan pantavaksi näytteille Turun lentoasemalle. Turussa konetta kunnostaa IMY:n Turun vapaaehtoisjoukko keskittyen aluksi rungon pintojen puhdistamiseen maalattaviksi. Tiistaikerho on puolestaan saanut tehtäväkseen korjata koneen pitkän varastoinnin aikana saamia vaurioita. Vaurioita ovat saaneet mm. oikean siiven ja  vasemman korkeusvakaajan kärki sekä koneen nokan tutkakupu. Mikä liekin lentokenttäkulkuneuvo on Arlandassa näin moneen kohtaan ehtinyt törmätä?

Törmäyksen tutkakuvulle aiheuttama vaurio on sattunut harmillisesti juuri yhden tutkakuvun kiinnityspultin luukun kohdalle. Sen seurauksena lasikuituista tutkakupua on painunut sisään noin 20x15 cm alueelta. Samalla törmäys on rikkonut tutkakuvun reunuskehän ja vaurioittanut sen alla olevaa koneen nokan paineseinän kehää. Lisäksi törmäys on vaurioittanut paineseinän kehän alla olevaa koneen nokkaa ja saanut nokan metallireunan mutkalle ja alumiiniverhouksen ”vekille”. Todettakoon myös, että lasikuituisen tutkakuvun maalipinta on pahasti lohkeillut.

Turun ryhmä irrotti oikean siiven ja vasemman korkeusperäsimen vaurioituneet kärkiosat sekä koneen nokan paineseinän siinä kiinni olevine tutkineen ja tutkakupuineen. Paineseinä tutkakupuineen ja oikean siiven sekä vasemman korkeusperäsimen kärkiosa käytiin hakemassa Pansiosta korjattavaksi Suomen ilmailumuseoon Vantaalle. Tutkakuvun sekä siiven kärjen korjaus ovat päässeet hyvään alkuun. Vakaajan kärjen korjauksen vuoro tulee myöhemmin.

Tutkakuvun vaurion korjaamiseksi kupu pitää irrottaa nokan paineseinästä. Kupu on reunastaan kiinni paineseinän kehässä kolmella kiinnityspultilla sekä kolmella ohjaustapilla. Pultit saa näkyviin, kun avaa lasikuituisessa suojakuvussa pultin kohdalla olevan suojaluukun.

Tutkakuvun irrottamiseksi avattiin ensin kahden ehjän kiinnityspultin kohdalla olevat suojakannet. Niiden alta paljastui metallinen tutkakuvun lasikuidussa ja kuvun metallireunassa kiinni oleva kehikko. Kehikon keskellä törrötti kruunupäinen kiinnityspultti. Kumpikin pultti saatiin helposti kierrettyä irti paineseinän metallikehässä olevasta kierreholkista. Onneksi saimme myös vauriokohdan kiinnityspultin auki, jonka jälkeen tutkakupu voitiin nostaa paineseinän päältä. Samalla paljastui, että tutkakuvun alla oleva tutkatila olikin tyhjä. Tutka oli poistettu jo jossain Caravellen varastoinnin vaiheessa, mutta mitä ilmeisemmin ennen tutkakuvun saamaa vauriota.

Kun tutkakupu oli irrotettu tuli paremmin näkyviin kuvun reunan alla olevan paineseinän metallikehän saama vaurio. Paineseinän kehä on painunut pahasti sisään ja murtunut. Se on myös korjattava, jotta tutkakuvun saa kiinnitettyä korjauksen jälkeen takaisin paikoilleen.

Kuva: Reijo Siirtola.

Lasikuituisen tutkakuvun vaurion korjausta valmistelevana työnä irrotettiin vauriokohdan rikkoutunut kiinnityspultin metallikehikko. Koska metallikehikko on niitattu tiukasti kiinni tutkakuvun vaurioituneeseen kehään, sitä ei edes yritetty saada kehästä irti muutoin kuin katkaisemalla tutkakuvun metallikehä kiinnityspultin kehikon kummaltakin puolelta. Kehikon kanssa saatiin samalla poistettua myös rikkoutunut lasikuitukuvun alue.

Kuva: Reijo Siirtola.

Korjaussuunnitelmana on rakentaa ensin korvaava osa tutkakuvun kehästä poistetulle pätkälle. Koska emme voi käyttää siihen enää pilalle rikkoutunutta kiinnityspultin kehikkoa, päädyimme ratkaisuun, jossa rakennamme vahvasta vanerista sillan kuvun reunakehän katkaistujen päiden välille. Kuvun kolmannen pultin kiinnittämisen paineseinän kehän kierreholkkiin voimme tehdä vanerin läpi. Laitamme sitä varten vaneriin pultin ja kierreholkin tarvitseman reiän kohdalle metallivahvikkeen tarpeellisine kauluksineen. No, alkuperäisen vahvuista tämän kolmannen kiinnityspultin liitoksesta ei tule, mutta toimii staattisen muistomerkkikoneen tutkakuvun kiinnittämisessä. Ulkonaisesti ero ei tule näkyviin.

Kuva: Reijo Siirtola.

Kun kehä on saatu edellä tavoin toimien ehjäksi, laminoidaan epoksihartsilla lasikuitumatokerroksia riittävän paksulti tutkakuvun vaurioaukon yli. Laminoitu alue hiotaan tutkakuvun pinnan tasoon. Umpeen laminoituun repeämäkohtaan tehdään aukko kiinnityspultin suojakannelle.

Aloitettiin rakentaa tutkakuvun kehästä puuttuvaa osaa. Sahasimme vahvasta vanerista kehän muotoa jäljittelevän kappaleen. Vanerikappale liimattiin epoksilimalla sillaksi vauriokohdan kehän katkaistujen päiden välille. Sillassa on vielä tekemistä, ennen kuin se on valmis. Sen jälkeen pääsemme laminoimaan umpeen kuvussa olevan aukon. Laminointia varten olemme jo hioneet ohuiksi vaurioaukon lasikuitureunat.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

DO-5:n ohjaamon ja matkustamon välistä ovea kunnostetaan

Sunnuntai 6.11.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DO-5:n (DC-3/C-47) rungon kunnostuksessa on vuorossa ohjaamon ja matkustamon välisen seinän puinen ovi. Se on rakenteeltaan ns. peiliovi.  Oven ohjaamon puoleinen maalipinta on pahasti kulunut sekä hilseillyt  ja kunnostetaan alkuperäistä vastaavaksi.

Sen sijaan matkustamon puolella oven alkuperäinen pinta on piilossa, sillä se on verhoiltu uudenaikaisella vaalealla kovapintaisella levyllä. Samalla levyllä on verhoiltu ohjaamon ja matkustamon välisen seinän matkustamon puoli sekä matkustamon seinät ikkunoiden yläreunaan asti.  Liekö oven ja seinien uudelleen verhoilu tehty koneen Lufthansan aikana vai vasta koneen tultua ilmavoimien käyttöön? Oven matkustamon puoleisen modernisoidun pinnan jätämme nykyiselleen eli samanlaiseksi verhoiltuna, kuin matkustamon seinät ovat.

Ohjaamon puoleisen pinnan perusteella ovi vaikuttaa alkuperäiseltä C-47 tyypin ovelta. Siitä kielisi se, että oven vaneripinnasta löytyy suurikokoinen leima. Siinä on vielä luettavissa sana ASSEMBLY ja sarjanumero 24 145018. Muitakin numeroita leimassa on, mutta niistä ei saa kunnolla selvää.

Oven kunnostusta varten ovi irrotettiin karmistaan ja tuotiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan. Kunnostuksessa ohjaamon puoleinen maalipinta hiotaan ja  oven verhoilun liimauksestaan irronneet vaneriviilut liimataan kiinni. Lopuksi ovi saa uuden maalipinnan.

Tulevaa oven maalaamista varten hilseilyt irtonainen maali raaputettiin pois ja vihertävän harmaa maalipinta hiottiin sileäksi hiekkapapereilla. Tarkoituksenamme on maalata oven pinta kuin myös ohjaamon alumiiniset seinäpinnat alkuperäisen mukaisella vihreällä sävyllä. Sitä ennen yritetään selvittää, mikä se alkuperäinen maali ja sen sävy olisi mahtanut olla.

Ovessa näkyy vähintään kahta vihreän eri sävyä. Ikään kuin alempana olisi vaaleamman vihreä, jonka päälle on vedetty tummemman vihreä maali. Ohjaamon seinien alumiinipinnoissa on näkyvillä ainakin kolmea ei vihreää. On siten arvailujen varassa, mikä niistä olisi varmasti alkuperäistä – jos niistä enää mikään. Onhan DO-5 ollut Normandian maihinnousuun osallistumisen jälkeen siviilikäytössä Hollannissa, Ranskan Indokiinassa ja Saksassa ennen tuloaan Suomen ilmavoimille vuonna 1960.

Tiedustelin ”kolmosten” värejä Suomen ilmavoimamuseosta. Sain kuulla, että ohjaamon ja siten myös oven väri on mitä ilmeisimmin amerikkalainen "Bronze Green" tai "Dull Dark Green." Sisätilan väri oli yleisesti tumman vihreä sen ajan amerikkalaiskoneissa. Alumiinipintojen pohjamaalina käytettiin sinkkikromaatti korroosiosuojamaalia, jonka sävyä taitettiin mustalla pigmentillä, jolloin siihen saatiin myös UV-suojaa. On siten vielä selvitettävää, ennen kuin menemme maalikauppaan.

Maalattavat pinnat edellyttävät kuitenkin lisää pohjustustyötä, ennen kuin ovi on valmis maalattavaksi. Tehdäänkö maalaus jo nyt, vai vasta keväällä yhdessä ohjaamon alumiinisten seinäpintojen maalauksen kanssa, on toistaiseksi päättämättä.

Oven pintojen hiomisen jälkeen liimattiin liimauksestaan irronneet oven vaneriviilut. Viilut puristettiin tiiviisti alustaansa puupalikoilla ja puristimilla. Liimana käytimme ulkokäyttöön tarkoitettua EriKeeper Plus puuliimaa.

Kuvat: Lassi Karivalo.

DO-5:n ohjaamon lentäjänistuimet

Torstai 20.10.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3/C-47 (DO-5) koneen rungon kunnostaminen vähintään siedettävään esittelykuntoon edellyttää monenlaista tekemistä. Suurin työsarka kohdistuu ohjaamon alueeseen.

Kun olimme saaneet rungon sisällä olevat DO-5:n pyrstönosat ja muut romppeet siirretyksi rungon viereiseen DO-5:n varastokonttiin sekä tiivistettyä ohjaamon ikkunat sadeveden sisäänpääsyn estämiseksi, saatoimme keskittyä ohjaamoon. Lähtökohtaisestihan se oli kuin ”hävityksen kauhistus”. Mittarit ja valtaosa ohjaamon laitteista olivat poissa, penkit repaleiset, seinät verhoilusta riisuttuna paljaina sekä roskaa joka paikassa.

Suurin osa DO-5:n mittareista ja laitteista oli purettu siinä vaiheessa, kun DO-5 poistettiin käytöstä ja sen runko vietiin Uttiin laskuvarjojääkärien maassa olevaksi kuivaharjoittelukoneeksi. Samassa yhteydessä on todennäköisesti purettu ohjaamon seinien verhouspaneelit.

Siivosimme ohjaamon ensin roinasta ja roskasta, joka sinne oli aikojen saatossa kertynyt. Lopulta päästiin jo käyttämään pölynimuriakin ohjaamon pintojen puhdistamiseen.  Ensivaiheen tavoitteenamme on saada ohjaamosta siisti. Pitemmälle ajatellen olisi kiva saada ohjaamoa täydennettyä puuttuvilla mittareilla ja laitteilla, mutta se tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. 

Siivoustyön jälkeen otimme kohteeksemme lentäjän istuimet. Istuin muodostuu varsinaisesta istuinosasta ja istuimen putkirakenteisesta kehikosta, johon istuinosa on kiinnitetty. Tarkoituksemme on kunnostaa istuimet huolimatta siitä, että istuinten istuinosat ovat pahoin vaurioituneet. Istuinten putkirakenteiset runkokehikot ovat vielä hyväkuntoiset, joskin ruosteessa.

Vaurioitumiseen on syynä se, että koko istuinosa on tehty monikerroksisesta istuimen muotoon prässätystä ja jäykistetystä pahvista. Ohjaamoon päässeen sadeveden ja kosteuden seurauksena muotoonsa prässätty pahvi on vettynyt niin, että pahvin kerrokset ovat irronneet toisistaan ”mössöksi”. Istuinten selkänojat ovat kuitenkin vielä kohtalaisessa kunnossa.

Tosiasia on kuitenkin, ettei näistä alkuperäisistä repaleisista istuinosista saa enää entisöimällä kelvollisia, vaan kummankin istuimen istuinosa on kokonaan uusittava, vaikka selkänoja vielä käyttökelpoinen olisikin.  Onkin ”tenkkapoo”, kuinka pahvista prässätyn istuinosan saisi järkevästi uusittua. Toki vaihtoehtona on tehdä se alumiinilevystä, jos siihen ratkaisuun päädyttäisiin. Istuimen kehikko kaipaa vaan ruosteesta puhdistamista ja maalausta.

Penkkityöt” aloitimme irrottamalla ohjaamon kummatkin lentäjän istuimet ohjaamon lattiassa olevista kiskoistaan. Tämän jälkeen on vuorossa kummankin istuimen istuinosan irrottaminen runkokehikosta.  Istuinosa on kiinni runkokehikon putkessa putkea pitkin liukuvilla kiinnikkeillä, jotta istuimen korkeutta voi säätää. Istuimen säädön lukitus tehdään runkokehikon putken reikiin työntyvillä lukitustapeilla. Säätömekanismi on istuimen alla.

Aloitimme purkutyön vasemmanpuoleisesta istuimesta. Irrotimme runkokehikon putken ympärillä olevat istuimen ruosteessa olevat kiinnikkeet saadaksemme istuinosan kehikosta irti. Vaan eipä se irronnutkaan, sillä korkeussäädön lukitustapit olivat yhä tiukasti paikallaan kehikon putken säätörei´issä. Jouduimme tekemään kovasti töitä, ennen kuin saimme jumiutuneet korkeussäädön lukitustapit vedettyä pois tapinrei’istään ja istuinosan ja runkokehikon irrotettua toisistaan.

Vastaavalla tavalla purimme kunnostettavaksi ohjaamon oikeanpuoleisen istuimen. Se on identtinen vasemman istuimen kanssa, mutta siitä peilikuva. Tämän istuimen osalta jouduimme purkamaan kokonaan istuimen korkeussäädön mekanismin, ennen kun saimme korkeudensäädön lukitustapit vedettyä pois istuinkehikon putken säätörei’istä ja siten istuinosan irti ja istuimen kehikosta. Kummankin istuimen osat veimme DO-5:n varastokonttiin odottamaan jatkokäsittelyä.

Kuvat: Lassi Karivalo

DO-5:n ohjaamon tuulilasit talvikuntoon

Sunnuntai 16.10.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3 (C-47) koneyksilön DO-5:n runkoon liittyvät työt ovat päässeet hyvään alkuun Tiistaikerhossa. Nyt pyritään keskittymään sellaisiin töihin, jotka ovat mahdollista toteuttaa säästä riippumatta alkavien kylmien säiden ja talvikauden aikana. DO-5:n runkohan on nyt ulkosalla Suomen ilmailumuseon pihalla. Lisäksi olemme varustaneet pihalla olevaa runkoa syksyn sateisiin ja talven tuiskuihin.

Yksi tällainen talveen varautuminen oli saada ohjaamon ikkunat ennen talven tuloa sellaiseksi, ettei sadevesi ja lumi pääse tunkeutumaan ohjaamoon. DO-5:n ohjaamon ikkunat olimme kyllä suojanneet jo alkusyksystä sateen pitävällä suojamuovilla, koska tuulilasien raameihin laitetut pleksit olivat kooltaan liian pienet estämään sadeveden pääsyn ohjaamoon. DO-5:n kummankin tuulilasin alkuperäiset ruudut ovat jossain vaiheessa rikkoutuneet ja korvattu läpinäkyvillä 3 mm vahvuisilla pleksilevyillä.

Noiden liian pienikokoisten tuulilasipleksien tilalle oli saatava ennen talven tuloa uudet ja paremmin ikkunan raamiaukon kattavat pleksit. Tosin näin ei lentävien DC-3 koneen osalta toimittaisi, vaan rikkoutuneen tai muuten käyttökelvottomaksi menneen tuuliasi-ikkunan tilalle olisi vaan vaihdettu varaosana kokonaan uusi ikkuna raameineen ja ruutuineen. Tällaisia vaihtoikkunoita ei meillä ole valitettavasti käytettävissämme.

Niinpä liian pienet tuulilasien pleksit irrotettiin ja kummankin tuulilasin raamin kouru puhdistettiin liasta sekä ruosteesta akkuporakoneeseen kiinnitetyllä harjalaikalla. Uusien pleksilasien hankkimista varten tehtiin 1,2 mm vanerista ikkunan muotoinen sapluuna. Tämä sapluuna leikattiin sen kokoiseksi, että ikkunapleksin vanerimalli saatiin juuri ja juuri pujotettua tuulilasin raamin aukosta raamin kouruun.

Tarkoituksena on liimata uusi pleksilasi raamiin silikonilla. Liimatessa pleksi tuettaisiin paikalleen raamin sisällä siten, että se nojaa joka reunastaan muutaman millin raamin kourun sisäreunaa vasten. Näin pleksi peittäisi koko ikkuna-aukon ja silikonisaumasta saataisiin vesitiivis.

Leikkautimme ETRA:ssa vanerisapluunan mukaiset kaksi ikkunapleksiä  5 mm vahvuisesta UV-suojatusta polykarbonaattipleksistä. Kun sovittelimme niitä DO-5:n tuulilasin raameihin, niin pienen viilaamisen jälkeen saimme pleksit ”loksahtamaan” halutusti tuulilasin raamin sisään.

Koska syksyn säät ovat jo kylmenneet vain 10 asteen tietämiin, päätimme siirtää pleksien liimaamisen silikonilla ensi kevään lämpimimpiin säihin. Estääksemme sadeveden tai lumen pääsyn  ohjaamoon,  teippasimme suojakalvoilla varustetut uudet pleksit koneen ulkopuolelta oranssiteipillä tuulilasin raameihin. Teippaus tehtiin niin, että teippi peitti kokonaan tuulilasin raamin ja koneen rungon välisen sauman.  Samalla tavalla suojasimme ohjaamon sivuikkunoiden saumat, jottei sade pääse niidenkään kautta tunkeutumaan ohjaamoon.

Toinen talveen varautumiseen liittyvä tehtävä oli pyrstöosan peittäminen suojapressulla. DO-5:n pyrstöstähän on irrotettu niin korkeus- kuin sivuvakaaja. Näin ollen sade ja lumi pääsee tunkeutumaan vakaajien aukoista esteettä rungon sisään. Hankimme suurikokoisen pressun, jolla peitimme umpeen koko pyrstön alueen.

Kuvat: Lassi Karivalo.

MiG-21BIS MG-111:n ohjaamosta elämyssimulaattori

Sunnuntai 9.10.2022 - Tiistaikerholainen

MG-111 oli ensimmäinen Ilmavoimien käyttöön vuonna 1978 tulleista MiG-21BIS-hävittäjistä. Koneyksilö poikkesi joidenkin yksityiskohtien osalta myöhemmin Ilmavoimille tulleista ”bisseistä”. Kuvassa MG-111 on kesäkuussa 1990 Oulunsalon ampumaleirillä. Huomaa sen sivuvakaajassa kaksi pientä punaista Drakenin silhuettia merkkinä MG-111:lla saavutetuista Draken-ilmavoitoista ennen ampumaleiriä.

Kuva: Perttu Karivalo

MG-111 viimeinen lento oli vuonna 1993. Kone siirrettiin säilytykseen Suomen ilmailumuseoon vuonna 1994. Viimeiset vuotensa MG-111 sai viettää taivasalla, kunnes vuonna 2016  kone paloiteltiin museon pihalla ”tölkkitavaraksi”. Paloittelun yhteydessä todettiin MG-111 olleen edelleen varsin hyväkuntoinen. Olikin sääli, että juuri ensimmäinen Suomen MiG-21BIS-koneyksilö sai tällaisen lopun.

No, kaikki koneesta ei mennyt niin sanotusti tölkkien raaka-aineeksi. Koneen ohjaamo-osa säästyi, kun runko katkaistiin molemmin puolin ohjaamoa tarkoituksena, että ohjaamo-osasta muokataan MiG-21BIS-elämyssimulaattori. Ohjaamo-osa on Ilmailumuseoyhdistyksen omistuksessa ja työt sen muuttamiseksi elämyssimulaattoriksi ovat alkaneet.

Ohjaamokokonaisuuden tekeminen elämyssimulaattoriksi edellyttää ohjaamon ulkopuolella ja osin myös sisäpuolella olevien laitteiden ja johtojen purkua. Purkaminen siksi, että saadaan tilaa simulaattorilaitteille ja niiden paikalleen asentamiselle. 

Tiistaikerhon tehtävänä oli purkaa ohjaamon etu- ja takapuolella rungossa olevat johdot ja laitteet. Purkutyöt aloitettiin tiistaina 24. toukokuuta. Hyvin alkanut työ keskeytyi kesätauon ajaksi ja sitä jatkettiin heti Tiistaikerhon syyskauden alettua 30. elokuuta.

Suurin työ oli ohjaamon etupuolella olevan laitetilan tyhjentäminen kaikesta ”romppeesta”.  Sikäli työ oli helppoa, kun käsky oli irrottaa ja purkaa sumeilematta kaikki parhaaksi katsomalla tavalla. Niinpä erilaisten meisseleitten ja avaimien ohella käytössä olivat leikkurit ja jopa rautasaha.

Hommaa oli kylliksi myös ohjaamon takana olevassa seinämässä kiinni olevien osien ja johtojen sekä rungon sivulla olevien luukkujen takana olevien johtojen irrottamisessa. Irrotettua rompetta kertyikin kasapäin laatikoihin. Ohjaamon takapuolelta katkaistun rungon reunat olivat vaarallisen teräviä. Reunat viilattiin sileiksi, jottei niissä kukaan loukkaisi itseään.

Kun ohjaamon ulkopuolisten johtojen ja laitteiden purkutyö oli saatu päätökseen, ohjaamokokonnaisuus vedettiin trukilla pestäväksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilan edustalle. Ennen painepesurilla tehtyä pesua läpiviennit ohjaamoon tulpattiin, jottei pesuvesi pääse tunkeutumaan ohjaamon puolelle.  Ohjaamokokonaisuuden pesu viimeisteltiin  harjoilla ja räteillä.

Kuvat: Antti Laukkanen

Ohjaamokokonaisuus odottaa nyt siirtämistä Suomen ilmailumuseon sisätiloihin. Siellä työt jatkuvat ohjaamon sisällä mm. instrumenttipaneelien ja lentäjän istuimen irrottamisella. Kunhan simulaattorilaitteisto on aikanaan asennettu paikalleen, ohjaamosta irrotetut paneelit ja lentäjän istuin palaavat takaisin.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Tiistaikerho aloittaa DO-5:n rungon kunnostamisen

Sunnuntai 11.9.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseo ry omistuksessa on DC-3 (C-47) DO-5 -koneen runko peräsimineen. Siivet vielä puuttuvat. DO-5:n runko tuli IMY:n omistukseen vuonna 2018. Muutoin runko olisi mennyt romutukseen. Ilmavoimien käytössä ollut DO-5 palveli viimeiseksi Utin laskuvarjojääkärikoulun maassa olevana kuivaharjoituskoneena. IMY:n omistamana DO-5:n runkoa on käytetty jo kahdessa elokuvassa rekvisiittana.

Ilmailumuseoyhdistyksen tarkoituksena on kunnostaa DO-5:n runko niin, että sitä voisi kunnostettuna esitellä erilaisissa ulkoilmatilaisuuksissa. Tällöin koneen sisätiloihin olisi myös mahdollista tutustua. Rungon matkustamo säilytetään laskuvarjojääkärien koulutusasussaan pitkin seinää kulkevine ”rättipenkkeineen”. Jatkossakin runko on tarjolla elokuvatuottajien tarpeisiin.

DO-5:n rungon kunnostus on käynnistymässä Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa. Tätä varten runko on Suomen Ilmailumuseon pihalla. No, ihan heti huomenissa kaikki ei ole suinkaan valmista, sillä suuri urakka kerholaisilla on edessä rungon kunnostamiseksi. Mutta jospa oltaisiin loppukeväästä 2023 jo sen verran pitkällä, että rungon uskaltaisi vielä näytteille Turussa pidettävään valtakunnalliseen lentonäytökseen. No, aika näyttää.

Tiistaikerhon syyskauden alku on mennyt DO-5:n kunnostustöiden esivalmisteluun. Niistä yksi oli matkustamon sisälle varastoitujen koneen sivuvakaajan, sivuperäsimen, korkeusperäsinten, peräkartion, nokkakuvun sekä muiden koneen osien siirtäminen DO-5:n tuntumaan tuotuun varastokonttiin. Varastokonttiin siirrettiin myös rungon alle varastoitu korkeusvakaaja. Matkustamossa olleet osat piti saada pois, sillä osat täyttivät rungon niin, että siellä kulkeminen oli vaikeaa ja jopa vaarallista, puhumattakaan matkustamossa työskentelystä koneen kunnostuksen aikana.

Rungon entisöintitöissä keskitymme aluksi ohjaamoon. Siellä tehtävänämme ovat mm. ohjaamon ikkunoiden tiivistäminen ja mahdollisesti osin uusiminen, lentäjän istuinten irrotus kunnostettaviksi, ohjaamon pintojen ja jäljellä olevien laitteiden puhdistaminen sekä seinäpintojen maalaus. Myös matkustamon ikkunoiden täysin sumeiksi menneiden ruutujen uusiminen on työlistalla. Se olisikin kerholaisille jo tuttua, sillä vuonna 2015 uusimme Suomen ilmailumuseon pihalla tällä hetkellä maamerkkinä upeasti olevan ”kolmosen” OH-LCD:n matkustamon ikkunat.

Onpa jo ehditty saada jotain aikaiseksi kunnostuksenkin saralla, kun legendaarinen kolmosmekaanikko Pauli ”Speedy” Fallström vaihtoi koneen rikkonaisen kannuspyörän ehjään.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Tiistaikerhon syyskausi alkoi

Sunnuntai 4.9.2022 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kesätauko päättyi tiistaina 30. elokuuta, jolloin kerholaiset kokoontuivat Suomen ilmailumuseolle jatkamaan keväällä kesken jääneitä projekteja ja aloittamaan muutamia uusia. VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinti jatkui läpi kesän muutaman viikon taukoa lukuun ottamatta.

Caudron C.59 konservointihankkeessa edetään nyt mm. saattamalla valmiiksi koneen alasiipien kangasverhoilun ja johtoreunan vaurioiden korjaukset, verhoilemalla rankoina olevat korkeusvakaaja ja toinen korkeusperäsimistä sekä kunnostamalla Suomen ilmavoimamuseosta saadut 1920-luvun lentokoneen pyörät. Tiistaikerhossa kunnostettavana ollut Caudronin runko palautettiin 30. elokuuta Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle odottamaan aikaa, jolloin rungon kangasverhoilun pahoin krakeloituneen maalipinnan konservointiin voidaan täysipainoisesti panostaa.

Kun MiG-21BIS (MG-111) purettiin Suomen ilmailumuseon pihalla romutettavaksi, Ilmailumuseoyhdistys ry sai rungosta pätkäistyn ohjaamo-osan MiG-21-simulaattoriksi rakennettavaksi. Tiistaikerhon tehtävänä on purkaa ohjaamon ulkopuoliset laitteet ja varusteet tilan tekemiseksi simulaattorin laitteille. Aloitimme tämän työn jo loppukeväästä ja jatkamme nyt MG-111:n ohjaamon käsittävän rungonpätkän esivalmistelua simulaattoriksi rakennettavaksi.

Ilmailumuseo ry pelasti vuonna 2018 romutukselta Ilmavoimien käytössä olleen DC-3 (C-47) DO-5-koneen rungon. Runko oli palvellut viimeiseksi Utin laskuvarjojääkärikoulussa maassa olevana ”kuivaharjoituskoneena”. Tiistaikerhon tehtävänä on mm. kunnostaa ja siistiä varsin huonokuntoista ja laitteeltaan puutteellista koneen ohjaamoa, tiivistää ohjaamon ikkunat ja uusia matkustamon läpinäkymättömäksi menneet ikkunaruudut.

Perjantaina 19. elokuuta saapui Ilmailumuseoyhdistyksen Ruotsista ostama Caravelle III (SE-DAF) Arlandasta Turkuun ja vietiin kunnostettavaksi Pansiossa olevaan halliin. Kone tulee aikanaan näytteille Finnairin väreissä Turun lentoaseman terminaalirakennuksen tuntumaan. Finnair käytti Caravelle III -koneita ennen siirtymistään Super Caravelleihin.

Vuodesta 1974 kone on seissyt Arlandan lentokentän laidalla ja on odotetusti huonokuntoinen. Tiistaikerhon tehtävänä on korjata Caravellen vaurioituneita osia, jotka kokonsa puolesta sopivat kunnostettaviksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa. Näitä on mm.  ”kipeetä saanut” oikean siiven kärkiosan etukulma. Entisöimme myös Caravellen mukana Turkuun tuodun ja varsin huonoon kuntoon päässeen Caravelle III:n hinausraudan.

Kaikkea muutakin tulee tavan mukaan syyskauden aikana Tiistaikerholle tehtäväksi, jotka tukevat niin Suomen ilmailumuseon kuin Ilmailumuseoyhdistyksenkin toimintaa.

Super Caravellen hinausrauta sai valmistuskilpensä

Sunnuntai 26.6.2022 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon entisöimästä ja Suomen ilmailumuseossa näytteillä olevasta Super Caravellen hinausraudasta puuttui vielä raudan valmistuskilpi. Nyt se on siihen kiinnitetty, joskin vain osin alkuperäisen mukaisena.

Tausta on se, että kun entisöitävänä ollut Super Caravellen hinausrauta vietiin hiekkapuhallettavaksi, hinausraudan pinnasta unohtui irrottaa Sud Aviation tehtaan valmistuskilpi. Niinpä hiekkapuhalluksessa alumiinisen kilven maalipinta teksteineen hioutui pois. Jäljelle jäi vain alumiiniseen kilpeen stanssattu hinausraudan tuotantotyypin numero S09 107 2 sekä yksilökohtainen sarjanumero 206.  Tekevälle sattuu, kuten on tapana sanoa. Ennen hiekkapuhallusta kuluneessa valmistuskilvessä oli jäljellä kuluneet, mutta vielä osittain luettavat tekstit.

Kooltaan 78 x 23 millinen valmistuskilpi on tehty alumiinilevystä ja sen pinta oli maalattu/silkkipainettu mustaksi niin, että väriin on jätetty ”aukoiksi” mm. valmistajatehtaan nimi SUD AVIATION sekä kentät stanssattavia hinausraudan valmistustietoja varten otsikkoteksteineen.

Kilven entisöimiseen ennen hiekkapuhallusta olevaan asuunsa oli onneksi mahdollisuus, koska kuluneesta kilvestä oli otettu yksityiskohtaiset valokuvat, kun hinausraudan kuntoa kartoitettiin entisöintisuunnitelman tekemistä varten. Niinpä hiekkapuhalluksella pilatun kilven entisöimiseksi alkuperäisen näköiseksi käytiin läpi eri mahdollisuuksia.

Selvittelyjen jälkeen toteuttamiskelpoisimmaksi entisöinnin vaihtoehdoksi jäi muokata alkuperäisen kilven dokumentointikuvasta sellainen tiedosto, mikä voitaisiin tulostaa läpinäkyvälle materiaalille ja kiinnittää se sileäksi ja puhtaaksi hiotun alkuperäisen kilven pintaan. Näin päätettiin myös toimia.

Entisöinnin lähtötilanteena oli siis dokumentoitu värivalokuva kilvestä. Kuvankäsittelyohjelmavaihe aloitettiin sillä, että Adobe Photoshopissa luotiin lopullisen tarrakalvon kokoinen tiedosto, johon kuva siirrettiin. Kilven kaarevuudesta ja kameran kuvakulma- ja linssivääristymistä johtuvia virheitä korjailtiin kuvankäsittelyssä, samoin suorat kulmat suoristettiin.

Värikuva muutettiin mustavalkoiseksi ja kuvan sävytasoja säädettiin jyrkemmiksi ja kontrastia lisättiin tulostusta silmällä pitäen niin, että kuvassa on käytännössä vain puhtaan mustaa tai kirkkaan valkoista.  Mustavalkoisessa kuvatiedostossa puhtaan valkoiset kohdat - ja tässä tapauksessa mm. tekstit - jäävät kalvolle tulostettaessa läpinäkyviksi. Lopputuloksessa kilven oma metallipinta näkyy siis läpi teksteissä sekä numerotiedoille varatussa kohdassa ja tässä tapauksessa tietysti myös kilven niissä kohdissa, joista musta väri oli aikojen saatossa kulunut pois.

Käytettävä tarratuloste teetettiin kuvatiedoston pohjalta Painotalo TKP Printissä niin ohuelle kalvolle, että alkuperäisen metallikilven päälle liimattuna kalvoa ei käytännössä silmin tai edes tunnustelemalla huomaa. Ohuita tarratulostekalvoja saatiin Painotalo TKP Printistä pari arkillista, joten harjoitteluvaraa oli runsaasti kalvon kiinnittämiseen kilven pintaan.

Ennen tarratulosteen siirtämistä alkuperäisen kilven pintaan, kilpi hiottiin vielä mahdollisimman sileäksi. Kilvessä oleva numerostanssaus jäi hionnan jälkeen edelleen hyvin näkyviin, joka onkin tärkeä kalvokopion sijoittamiseksi täsmälleen oikein kilven pintaan.

Tarratulostearkilta irrotettiin pinseteillä yksi valmistuskilven kalvokopio painettavaksi alumiinisen valmistuskilven pintaan. Kalvokopio asemoidaan kilven pintaan siten, että kilpeen stanssattu numerosarja ja kalvokopiossa näkyvä vastaava numerosarja asettuivat täsmälleen päällekkäin. No, jos ensimmäinen yritys menikin ns. ketuille, toisella tarratulosteella se jo onnistuikin ja kalvo painettiin tiiviisti kilven pintaan. Valmistuskilpi oli valmis kiinnitettäväksi hinausraudan runkoon.

Valmistuskilpi oli alun perin kiinnitetty hinausraudan pintaan kummastakin päästään niitillä, jotka kilpeä irrotettaessa oli katkaistu. Päätettiin olla poraamatta paksuun terästankoon uusia niitinreikiä, joten niittien sijaan valmistuskilpi päätettiin kiinnittää hinausraudan runkoon kaksipuolisella teipillä.

Niinpä kilpi laitettiin vahvan kaksipuolisen teipin päälle ja teipistä leikattiin mattoveitsellä kilven suuruinen pala. Tämän jälkeen teipin toisen puolen suojakalvo poistettiin ja teippi painettiin kiinni alumiinikilven alapinnalle. Nyt poistettiin vuorostaan teipin päällimmäinen suojakalvo ja valmistuskilpi painettiin alkuperäiseen paikkaansa hinausraudan lenkkipäässä olevan nostokahvan kehän keskelle.

Finnairin käyttämä Super Caravellen hinausrauta oli saanut kuluneen ulkoasunsa mukaiseksi entisöidyn valmistuskilpensä.

Kuvat: Lassi Karivalo

Lisää pukkeja Caravelle III:n kuljetukseen Arlandasta Turkuun

Sunnuntai 29.5.2022 - Tiistaikerholainen

Caravelle III:n kuljetuksessa Arlandasta Kapelskärin kautta Turkuun tarvitaan runkoa tukevien kuljetuspukkien lisäksi tukipukkeja siipiä varten. Siipien kuljetus on suunniteltu siten, että siipi lepää kuljetuslavan päälle laskutelineensä varassa, mutta siiven kärkeä tuetaan kahdella säädettävällä pystypukilla. Kuljetukseen tarvittavan neljän pukin rakentamiseen ryhdyttiinkin Tiistaikerhossa.

Caravellen purkamisesta osiinsa ja kuljetuksesta Suomeen IMY:n osalta vastaavan Martti Saarisen tekemän pukkipiirustuksen mukaan tarvittava teräsmateriaali hankittiin valmiiksi leikattuna Romuliike Suotulasta. Pukkien rakennukseen tarvittiin seuraava materiaali:

• Pukin pystypalkiksi 4 kpl 1 100 mm pituisia putkia RHS 100x100x5,0 mm
• Pystypalkin alapäähän hitsattaviksi jaloiksi 16 kpl 300 mm pituisia U-palkkeja UNP 100X40x5,0mm
• Pukin vinotuiksi pystypalkin ja jalkojen välille 16 kpl 500 mm pituisia putkia RHS 40x40x3,0
• Pukin sisäputkeksi säädettävälle matoruuville 4 kpl 250 mm putkia RHS 50x50x4,0 mm
• Sisäputken päähän hitsattaviksi reiällisiksi laipoiksi 4 kpl levyä 120x120x10,0 mm

Siipien kuljetukseen tarvittavien pystypukkien rakentaminen oli pääasiassa hankittujen teräsosien hitsaamista kiinni toisiinsa. Pukkien rakentaminen tehtiin sarjatyönä. Työ aloitettiin hitsaamalla ensin pukin neljään 100 x 100 mm pystytukeen neljä jalkaa U-palkeista. Sen jälkeen viistottiin vinotukien päät laitettavaksi sopivaan kulmaan pystytuen ja sen jalkojen välille, jonka jälkeen tuet hitsattiin paikoilleen kuhunkin neljään pukkiin.

Puuttui enää pystypukin päästä pukin sisään työnnettävä ja siihen kiinni hitsattava sisäputki ohjuriksi putken työnnettävälle säädettävälle matoruuville. Kunkin ohjuriputken päähän hitsattiin ensin 120x120 mm reiällinen laippa. Tämän jälkeen ohjuriputket työnnettiin pystypukin sisään ja hitsattiin kiinni. Nyt voitiin säädettävä matoruuvi työntää ohjurin laipan reiästä paikalleen.

Caravellen siiven kärkeä tukemaan tarvittavat neljä kuljetuspukkia oli saatu valmiiksi. Pukit voitiinkin samalla siirtää Suomen ilmailumuseon pihalla olevaan merikonttiin, jolla Caravellen purkamiseen ja kuljetukseen tarvittavaa välineistöä kuljetetaan kesäkuun alussa Arlandaan.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Caravelle III:n rungon kuljetuspukit valmistuivat

Torstai 26.5.2022 - Tiistaikerholainen

Aiemmassa blogissani olen kertonut rungon kuljetuspukkien rakentamisesta Arlandassa olevan Caravelle III kuljettamiseksi näytteille Turun lentoasemalle. Kuljetusta varten Caravelle siivet ja pyrstön osat irrotetaan rungosta, ja kuljetuksessa runko makaa lavetilla kahden pukin päällä. Nämä pukit on nyt saatu Tiistaikerhossa valmiiksi. Pukit rakennettiin yhdistäen toisiinsa puuta ja terästä.

Kun Caravellen pukin puuosat oli kasattu kahdeksi 30 cm korkeasi ja rungon muotoa alustavasti jäljitteleviksi lankkupakoiksi, pakkojen läpi porattiin neljä reikää. Ne tehtiin 12 mm vahvuisille kierretangoille, joilla pukin puuosa yhdistetään alustana toimivaan teräksiseen U-palkkiin. Reiän alkupäähän porattiin syvennys kierretangon päähän tulevalle mutterille, jotta mutteri ei jää törröttämään pukin pintaan Caravellen runkoa vaurioittaen.

Kootut lankkupakat vietiin sahattavaksi rungon kaarevaan muotoon Puusepänliike Onni Salonen Ky:hyn.  Siellä pukit sahattiin vannesahalla pukkien kylkeen piirtämämme koneen rungon muotoa kuvaavaa viivaa pitkin. Sahauksen jälkeen pukin puuosat olivat valmiit kiinnitettäväksi teräksiseen alustaansa.

Pukkien puu- ja metalliosien yhdistämiseksi lankkupakat vietiin Suomen ilmailumuseon tulityökonttiin, jossa pukin metallijalustat oli hitsattu odottamaan pukin kokoamista. Lankkupakat laskettiin vuorotellen pukin jalustana toimivan U-palkin päälle. Merkkauspuikko työnnettiin vuorotellen lankkupakassa oleviin kierretapin reikiin ja napauttamalla vasaralla merkkauspuikon päähän saatiin U-palkkiin merkki reikien poraamiseksi kierretangoille.

Kun reiät oli U-palkkiin porattu, katkaistiin kierretangosta määrämittaiset pätkät. Kukin neljästä kierretangosta työnnettiin reikäänsä lankkupakan ja U-palkin läpi. Sen jälkeen kierretankojen päihin kierretyillä muttereilla lankkupakka ja U-palkki kiristettiin tiukasti toisiaan vasten. Näin menetellen kumpikin pukki oli saatu rakenteellisesti valmiiksi.

Koska Caravellen rungon kuljetuspukit joutuvat olemaan säiden armoilla Caravellen purkuvaiheessa, kuljetuksessa sekä myöhemmin koneen kokoamisvaiheessa Turun lentoasemalla, pukin puuosat päätettiin suojata kosteutta vastaan maalaamalla. Puuosat maalattiin sinisellä Unica -ulkokalustemaalilla ja metalliosat vaalean harmaalla ruostumista estävällä Isotrolilla. Itse asiassa näin pukeista tuli varsin näyttävät.

Pukin puupinnan ja Caravellen rungon väliseen kontaktipintaan piti vielä saada pehmuste. Pehmusteeksi leikkasimme kaistaleet käytöstä poistetusta Convairin matkustamon käytävämatosta. Mattokaistaleet liimattiin pukin pintaan KiiLTO PRO TIXO- kontaktiliimalla.

Caravelle III:n rungon Turkuun siirtämisessä tarvittavat pukit ovat nyt valmiit. Ne kuljetetaan Arlandaan touko-kesäkuun vaihteessa kontissa, johon on kerätty Caravellen purkamisessa ja kuljetuksessa tarvittava tarpeisto.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Kunnostetut Mi-8:n (HS-6) pyrstöpuomin vakaajat palasivat Kauppakeskus Tuuloseen

Lauantai 16.4.2022 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kunnostamat ilmavoimien käytössä olleen Mi-8:n HS-6 -helikopterin pyrstöpuomin vakaajat toimitettiin takaisin Hanssin-Jukan perinneyhdistykselle HS-6:n pyrstöpuomiin asennettaviksi. HS-6 on esillä kappakeskus Tuulosen piha-alueella Hämeenlinnassa yhdessä Saab 35FS Draken (DK-247) ja Mig 21 BIS (MG-124) -hävittäjien kanssa. Kauppakeskuksen vitriinissä on Douglas DC-2 (DO-1) Hanssin-Jukka ja BAe Hawk Mk.51 HW-338:n runko. Lisäksi kauppakeskuksen käytävän katosta roikkuu Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz (SZ-18).

HS-6:n kummankin vakaajan kangasverhoilu oli kokonaan lahonnut ja uusimisen tarpeessa. Olihan HS-6 ollut poistostaan vuodesta 2007 lähtien ulkosäilytyksessä säiden armoilla useassa paikassa. Tiistaikerhossa vakaajia ei kuitenkaan uudelleen verhoiltu kankaalla, vaan kankaan sijasta säätä hyvin kestävällä ohuella alumiinilevyllä. Tämä siksi, että HS-6 tulee jatkossakin olemaan esillä taivasalla, jolloin kankaat olisi jonkun ajan kuluttua taas uusittava. Todettakoon, että puolet vakaajan pinta-alasta on jo alun perinkin verhoiltu ohuella alumiinilevyllä.

Kuva: Jari Päivärinta.

Tiistaikerholaiset Ari Aho, Lassi Karivalo ja Juha Veijalainen veivät kunnostetut pyrstöpuomin vakaajat Tuuloseen. Siellä vakaajat otti vastaan Kimmo Salomaa ja Jari Päivärinta Hanssin-Jukan perinneyhdistyksestä. Toukokuussa vakaajat asennetaan Hanssin-Jukan perinneyhdistyksen toimesta HS-6 kopterin pyrstöpuomiin.

Purku-uhan alle joutunut ilmavoimien käytössä ollut Mi-8 (HS-6) kopteri sai toukokuussa 2021 pysyvän sijaintipaikan Kauppakeskus Tuulosen piha-alueella. Puolustusvoimien logistiikkakeskus (PVLOGL) luovutti kopterin Hanssin-Jukan perinneyhdistys ry:n haltuun ja hoitoon. Näin HS-6 vältti romutuksen. 

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Caravellen hinausraudasta puuttuvan kahvan tekeminen

Keskiviikko 30.3.2022 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon mottona on, että se mikä puuttuu – tehdään.

Super Caravellen hinausraudan kummassakin päässä on suorakaiteen muotoinen terästangosta tehty nostokahva. Entisöitävänämme olevan raudan lentokoneeseen kiinnitettävästä päästä se on kadonnut. Onneksi hinausajoneuvoon kiinnitettävässä raudan päässä kahva on vielä tallella malliksi puuttuvan nostokahvan tekemiseen. Suorakaiteen muotoisen kahvan (265 x 195 mm) kummassakin päässä on metallilevyt, joista nostokahva on kiinnitetty 10 mm pulteilla hinausrautaan.

Tallella oleva kahva on saanut toiseen kylkensä niin sanotusti ”kipeetä”, eli on vääntynyt. Oikaisimme vääntyneen kyljen kuumentamalla sitä hitsausliekillä, jonka jälkeen taoimme punaisena hehkuvan tangon suoraksi. Nyt kahva on valmis käytettäväksi mallina kadonneen kahvan tekemiseen.

Aloitimme uuden nostokahvan tekemisen kahvan päihin tulevista kiinnityslevyistä. Piirsimme alkuperäisen kahvan mukaan kahden kiinnityslevyn muodon 3 mm vahvuiseen teräslevyyn. Merkitsimme kumpaankin levyyn kiinnitysruuvin paikan ja porasimme ruuvinreiät. Leikkasimme rälläkällä eli hiomalaikalla teräslevystä piirtojälkien mukaisesti kaksi kiinnityslevyä odottamaan niiden hitsaamista terästangosta tehtävän uuden nostokahvan kumpaankin päähän.

Päätimme tehdä suorakaiteen muotoisen kahvakehän kahdesta U-muotoon taivutetusta ja toisiinsa kehäksi hitsattavasta terästangosta. Suomen ilmailumuseon entisöintitilan metallivarastosta löytyikin tarkoitukseemme sopivaa 18 mm vahvuista terästankoa.

Tangon taivuttamiseksi vaadittuun U-muotoon teimme metallilevystä ja siihen kiinni hitsatuista terästapeista lestin, jonka avulla terästanko voidaan kuumennettuna taivuttaa alkuperäisen nostokahvan mukaiseksi. Terästangon taivuttaminen aloitettiin pujottamalla alkuperäinen nostokahva taivutusmalliksi lestin tappien väliin.

18 mm vahvuisesta terästangosta katkaistiin kaksi riittävän pitkää tangonpätkää uutta nostokahvaa varten. Toisen tangon pää työnnettiin riittävän pitkälle lestin tappien välin alkuperäisen kahvan päälle. Tämän jälkeen terästankoa kuumennettiin taivutuskohdasta hitsausleikillä. Kun tanko oli kuumentunut punahehkuiseksi, tankoa taivutettiin hitaasti sitä edelleen kuumentaen alla mallina olevan nostokahvan mukaiseen 90 asteen kulmaan. Näin oli saatu väännettyä suoraan kulmaan toinen nostokahvan puoliskon kulmista.

Tangon jäähdyttyä tangon toinen pää työnnettiin muokkaustappien väliin mitaten, että kahvan leveydeksi tulee taivutuksessa 195 mm. Taivutuskohdan kuumentamisen jälkeen tankoon taivutettiin toinen 90 asteen kulma. Näin nostokahvan puolisko oli saatu taivutetuksi U-muotoonsa. Vastaavalla tavalla taivutettiin terästangosta U-muotoon nostokahvan toinenkin puolisko.

Muotoonsa taivutetuista nostokahvan puoliskoista leikattiin liika pois, jotta puoliskot muodostavat kiinni hitsattuina alkuperäisen nostoraudan pituuden (265 mm) mukaisen suorakaiteen. Ennen hitsausta tarkistettiin vielä suorakulmalla U-muotoisten puoliskojen kulmat. Todettiin, etteivät ne olleet täsmälleen 90 asteen kulmassa. Niinpä kahvan puoliskot kiinnitettiin vuoron perään ruuvipenkkiin ja niitä kuumentamalla kulmat saatiin muokattua suoraan kulmaan.

U-muotoisten nostokahvan puoliskojen päät hiottiin suipoiksi. Sen jälkeen puoliskot kiinnitettiin penkkiin päät vastakkain ja hitsattiin kiinni toisiinsa TIG-sähköhitsauksella. Lopuksi hitsausaumat hiottiin sileiksi. Suorakaiteen muotoinen nostokahvan kehikko oli valmis. Nyt voitiin nostokahvan kehän kumpaakin päähän hitsata aiemmin jo tehdyt nostokahvan kiinnityslevyt.

Valmis nostokahva maalattiin ensin harmaalla ruostumista estävällä Isotrol-pohjamaalilla ja sen jälkeen se sai pintaansa Caravellen hinausraudan kumpaankin päähän tulevan keltaisen huomiovärin. Maalina oli Unica 3 -ulkokalustemaali.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Caudron C.59:n kaasun ja seoksen säätövipujen pintojen käsittely

Sunnuntai 27.3.2022 - Tiistaikerholainen

1920-luvulla käytössä olleen Caudron C.59 -jatkokoulutuskoneen etu- ja takaohjaamo oli varustettu tarvittavilla ohjain- ja muilla laitteilla. Ohjaamojen vasemmalla seinällä lentäjän istuimen vieressä sijaitsi moottorin kaasu- ja seosvivut. Vivut olivat kiinni säätökehässä, jossa vipujen asentoja voitiin säätää portaittain vivuissa olevan jousitetun kuulan kulkiessa säätökehällä olevaa kuoppajonoa pitkin.

Vipujen kohdalle rungon tukilistaan oli kiinnitetty kilpi, jossa ovat vivuille merkinnät AIR ja GAZ sekä ilmoitettu vipujen säätöväli 0 – F.  Hispano-Suiza lentomoottorin manuaalin mukaan säätökehässä ulompana olevalla AIR -vivulla säädetään kaasuttimen läppää eli vipu on kaasuvipu.  GAZ -vivulla puolestaan säädetään polttoaineen määrää eli seoksen rikkautta eri lentokorkeuksissa.

Vipujen päässä on alumiininen otenuppi. Lisäksi vipujen varret on taivutettu lentäjään päin siten, että sisemmän seosvivun taitos on jyrkempi kuin kaasuvivun. Näin lentäjä erottaa vivut toisistaan pelkästä kosketuksesta. Koska kyse on koulukoneesta, etu- ja takaohjaamon kaasu- ja seosvivut on yhdistetty toisiinsa metallitangoilla, jolloin kummankin ohjaamon vivut liikkuivat samanaikaisesti.

Konservoitavana olevan Caudron C.59 (CA-50) koneen ohjaamon kaasu- ja seosvivut sekä niitä yhdistävät tangot ovat saaneet pinnalleen paksun ruostekerroksen koneen yli 90 vuoden varastoinnin aikana. Tehtävänämme onkin niiden puhdistaminen ruosteesta ja palauttaminen alkuperäiseen asuunsa. Niinpä etu- ja takaohjaamon kaasu- ja seosvivut sekä niitä yhdistävät tangot irrotettiin puhdistetaviksi ja pintakäsiteltäviksi.

Irrotuksen yhteydessä todettiin, että kaasu- ja seosvivuissa sekä säätökehissä oli jälkiä niklauksesta. Niklaus oli tosin jo hilseenä, mutta silti hyvin selvästi todennettavissa. Vivut säätökehineen olivat siten olleet alun perin pinnaltaan niklattuja. Sen sijaan vipuja yhdistävät metallitangot ovat olleet mustaksi maalattuja.

Irrotuksen jälkeen kaasu- ja seosvipuja toisiinsa yhdistävistä metallitangoista puhdistettiin ruosteesta upottamalla ne 33 % fosforihappoon. Vuorokauden hapotuksen jälkeen ne maalattiin mustalla ruostumista estävällä Isotrol -maalilla.

Seuraavaksi upotimme fosforihappoon kaasu- ja seosvivut sekä niiden säätökehät. Vivut asetettiin happoon siten, että niiden päässä olevat alumiiniset otenupit jäivät happopinnan yläpuolelle. Vuorokauden hapotuksen jälkeen ruoste oli ”sulanut” pois osien pinnoilta. Osat nostettiin haposta ja kuivattiin huolellisesti.

Fosforihappo poisti hyvin ruosteen osien pinnasta, muttei ruosteen aiheuttamia metallipinnan syöpymisiä.  Niklausta varten vivuista onkin hiottava pois ruostumisen aiheuttamat syöpymät, sillä niklaus paljastaa pienetkin pinnassa olevat kuopat ja epätasaisuudet. Osien pintaa onkin hiottava niin paljon, että ruostesyöpymät saadaan kokonaan häviämään.

Aloitimme hiomisen kaasu- ja seosvivuista. Hiominen tehtiin pyöröhiomakoneeseen kiinnitetyillä eri karkeusasteisilla hionta- ja kiillotuslaikoilla. Koska pyöröhiomakoneella käsivaralla hiottaessa on vaarana, että kapeat hiottavat osat pyöristyvät reunoiltaan, yritimme välttää ongelmaa kiinnittämällä hiottavan osa ruuvipenkkiin kahden vaneripalikan väliin. Näin saatiin ruustukkiin hiontaa varten pienialainen hiomataso.

Hionta aloitettiin karkeammilla hiontalaikoilla, joilla osan pinnasta saatiin hiottua pois ruostumisen aiheuttamat syöpymät. Varoimme kuitenkin hiomasta pois osaan stanssattua tehtaan merkkiä sekä sarjanumeroa. Hionnassa etenimme vaiheittain käyttämällä 240, 300 ja 600 hiontalaikkoja. Hionnan jälkeiseen kiillotuksen teimme 800 ja 1000 laikoilla.

Näin menetellen saatiin kaasu- ja seosvipujen pinnoista pois syöpymät ja vipujen pinnat jo varsien kiiltäväksi mahdollista niklausta varten. Kaasu- ja seosvipujen pinnat ovat kiilloltaan jo hyvin lähellä niklattua kiiltoa.  Säätökehäparien kiillotus on vielä kesken. Niistä yksi on saanut kiiltopinnan, muiden kolmen pintojen hionta on vasta alussa.

Pinnoiltaan kiillotettujen kaasu- ja säätövipujen niklaus ei ole kuitenkaan vielä varmaa. Ongelman muodostavat vipujen päässä olevat alumiiniset otenupit. Ne tulisi poistaa ennen niklausta, jotta teräsvivut voitaisiin upottaa nikkelöinnissä käytettävään elektrolyyttinesteeseen. Nesteenä on yleensä nikkeliammoniumsulfaatti. Nuo otenupit ovat kuitenkin niitattu erittäin huolellisesti vipujen päihin. Niiden irrottaminen olisi ongelmallista, jonka vuoksi haluaisimme välttää niiden poistamista.

Elektrolyyttisen niklausmenetelmän yhtenä vaihtoehtona on, että hiotun osan pintaan sivellään niklauspintaa jäljittelevä maali, jonka päälle tulee suojaava lakka. Lopputulos olisi aidon niklauksen näköinen. Menetelmän käyttö tarkoitukseemme vaatii vielä pohdiskelua, sillä se poikkeaisi kokonaan alkuperäisestä Caudron C.59 -koneen kaasu- ja seosvipujen niklauksesta.  Tarkoituksemmehan on pyrkiä Caudronin konservoinnissa alkuperäisyyteen niin suuressa määrin kuin mahdollista.

Toinen pohdittavana oleva vaihtoehto on, että valmiiksi kiillotetut osat käsiteltäisiinkin vain osien pintoja suojaavalla vahalla. Tätä menetelmää käytetään mm. antiikkisten haarniskojen kiillotettujen pintojen suojaamiseen. Näitä erilaisia kiillotettujen metalliosien pintakäsittelymenetelmiä pitää vielä perusteellisemmin tutkailla ennen lopullista päätöksentekoa.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Super Caravellen hinausraudan entisöinti maalausvaiheessa

Sunnuntai 13.3.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistaman Sud Aviation SE 210 Super Caravellen hinausraudan entisöinti on saatu hinausraudan osien maalausvaiheeseen. Tällaisia hinausrautoja Finnair käytti lentoasemilla Caravellen siirroissa ja hinauksissa. Caravelleista Finnair luopui vuonna 1983. Ilmailumuseoyhdistykselle hinausrauta tuli Swissportista, jonka hallussa se oli ollut ulkosäilytyksessä Caravelle -koneiden poistosta lähtien.  Tämä hinausrauta on alkuperäinen Ranskassa SUD AVIATION tehtaalla tehty ja sen sarjanumero on S09 107.2.

Kuva: Juha Klemettisen kokoelma.

Pitkän ulkosäilytyksen seurauksena hinausrauta oli mennyt huonoon kuntoon ja ruostunut ja toinen renkaista oli täysin rikki. Tiistaikerhossa hinausrauta kunnostetaan alkuperäiseen Finnair-aikaiseen asuunsa. Raudan entisöintityö aloitettiin viime syksynä, mutta pantiin tauolle lokakuussa Caudron C.59 koneen rungon konservoinnin alkaessa. Hinausraudan entisöintiä jatkettiin, kun kerhon kevätkausi 2022 pääsi alkamaan helmi-maaliskuun taitteessa.

Hinausraudan entisöinnin suurin urakka on ollut sen puhdistamista ruosteesta. Sitä varten rauta purettiin osiin. Pienikokoiset osat puhdistettiin ruosteesta 33% fosforihappoliuoksella. Osat, joita ei kokonsa vuoksi ollut mahdollista upottaa fosforihappoon, hiekkapuhallutettiin ulkopuolisena työnä. Näin syntyi hyvä tilaisuus verrata fosforihapolla tai hiekkapuhalluksella tehdyn ruosteenpoiston eroja.

Käyttämämme 33 % fosforihappo on hankittu LASPEK Oy:stä. Fosforihappokäsittely poistaa osan pinnasta ruosteen, muttei osassa vielä jäljellä olevaa alkuperäistä maalipintaa. Lisäksi LASPEK Oy:n 33% happo sisältää ruostumista estävän komponentin ja hapotettu pinta on sellaisenaan valmis maalattaviksi.

Hinausraudasta puretut pienempikokoiset osat kuten pultit, mutterit sekä kiinnikkeet upotimme fosforihapolla täytettyihin astioihin. Vuorokauden kuluttua osat nostettiin haposta, jonka jälkeen osat kuivattiin huolellisesti kankailla sekä paineilmalla tai lämpöpuhaltimella. Pultteja ja muttereita puhdistettiin vielä lasikuulapuhalluksella, jotta niiden kierteetkin saatiin puhtaiksi.

Hinausraudan vajaa viisi metriä pitkä tanko-osa voitiin onneksi purkaa kahteen osaan. Tangon puolikkaat sekä muut suurikokoiset osat vietiin hiekkapuhallettavaksi Helsingin Tattarisuolla sijaitsevaan liikkeeseen. Hiekkapuhalluksessa puhdistettavan osan pinnalta hioutuu pois niin ruoste kuin siinä mahdollisesti vielä jäljellä oleva pintamaalikin. Puhalluksessa osien pintaan jäävä hieno hiekkapölykerros pestiin pois pienistä osista upottamalla ne veteen ja harjaamalla pöly pois. Pitkien tankojen pinnasta pöly pestiin pois märillä räteillä. Pesun jälkeen osat kuivattiin kankailla sekä lämpöpuhaltimella.  Hiekkapuhallettujen osien pohjamaalaus on syytä tehdä pian, sillä puhalluksen jälkeinen suojamaton metallipinta alkaa ruostua nopeasti uudestaan.

Jos vertaa käytettyä hiekkapuhallusta ja fosforihappokäsittelyä toisiinsa, niin merkittävin ero on siinä, että fosforihappo säilyttää metalliosan pinnassa jäljellä olevan alkuperäisen maalin, jos sitä on säilyneenä ruosteen alla.  Hiekkapuhalluksessa osan pinta puhdistuu kokonaan puhtaalle metallille. Jos tavoitteena on säilyttää alkuperäistä maalipintaa ruosteen poiston yhteydessä, niin fosforihappokäsittely on silloin oikea valinta. 

Toinen merkittävä ero käytettäessä LASPEK Oy:n 33 % fosforihappoa on, että hapotetun osan pintaan muodostuu ruostumista estävä kalvo ja osa on valmis pintamaalattavaksi. Tämän vuoksi hapotettuja osia ei suositellakaan pestäväksi hapotuksen jälkeen, sillä pesulla menetettäisiin metallipintaa ruostumiselta suojaava kalvo. Fosforihapotetun osan voi siten maalata suoraan pintamaalilla. Sen sijaan hiekkapuhallettu osa joudutaan pesemään puhtaaksi hiekkapölystä ja käsittelemään vielä ruostumisen estoaineella ennen varsinaista maalausta.

Ennen hinausraudan kunnostuksen alkamista määritettiin hinausraudasta vielä löytyneiden alkuperäisten ”Finnairin sinisen” sekä keltaisen maalien sävyt. Sinisen sävyksi määrittyi NCS S 6030 B ja keltaisen RAL 1023. Maaliksi valitsimme Unica ulkokalustemaalin. Hinausrauta maalataan siniseksi raudan päitä lukuun ottamatta. Niihin tulee keltainen huomioväri.

Ennen pintamaalausta, kaikki ruosteesta puhdistetut osat käsiteltiin ruostumista estävällä kirkkaalla Isotrol - lakalla. Lakkasimme myös hapotetut osat, vaikka se ei olisi välttämätöntä ollutkaan.

Osia pintamaalatessa todettiin, että sininen Unica peitti hyvin jo ensimmäiselläkin maalauskerralla, mutta keltaisen maalin peittävyys oli sen verran heikko, että tyydyttävä lopputulos edellyttää vähintään kolmea maalauskertaa. Kun kaikki Caravellen hinausraudan osat on saatu maalattua, hinausrauta kootaan ja laitetaan näytteille.

Super Caravellen hinausraudan entisöinnissä ja uudelleen maalaamisessa ei ollut merkitystä kumpaa ruosteenpoistomenetelmää käytimme, sillä hinausrauta maalataan kauttaaltaan uusiksi. Myöskään osien maalauksen lopputulokseen ei vaikuttanut se, oliko osa puhdistettu ruosteesta hiekkapuhalluksella vai fosforihapossa kylvettämällä.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Caudron C.59:n pyörien vanteiden puhdistaminen ruosteesta

Perjantai 11.3.2022 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuodun Caudron C.50 (CA-50) rungon laskutelineissä oli aidot 1920-luvun pyörät. Niiden päällysrenkaat olivat kuitenkin erittäin pahoin vaurioituneet ja renkaat oli lisäksi pilattu ruiskuttamalla sisärenkaat jossain vaiheessa täyteen polyuretaanimassaa. Renkaiden kunnostaminen alkuperäiseen asuunsa on käytännössä mahdotonta.

Suomen ilmavoimamuseosta löytyi vastaavan kokoiset 1920-luvun Continental renkailla varustetut lentokoneen pyörät, jotka museo luovutti käytettäväksi Caudron C.59 koneeseen. Pyörät haettiin Tikkakoskelta, jonka jälkeen niistä irrotettiin renkaat ruosteessa olevien vanteiden puhdistamiseksi. Renkaiden irrottamisesta olen kertonut vuoden ensimmäisessä blogissani.

Vanteet olivat yltä päältä ruosteessa ja keskiö paksun jähmettyneen rasvan peitossa. Koska Caudronin kunnostaminen on konservointipainoteinen, emme poista ruostetta menetelmin, jotka naarmuttaisivat metallipintoja. Siten niin hiekka- kuin lasikuulapuhallus tai teräsharja eivät tule puhdistuksessa kysymykseen. Ruosteenpoisto tehdään pääasiassa kemikaalein.

Ennen ruosteen- ja rasvanpoistokemikaalien käyttöä harjasimme pois vanteen pinnassa olevan irtoruosteen. Sen teimme muoviharjaisilla harjoilla, jotka eivät naarmuta vannetta. Muoviharjoilla saimme irtoruosteen hyvin poistettua. Pyörän pinnastoa puhdistimme alustavasti ihmesienellä.

Seuraavaksi siirryimme käyttämään ruosteen- ja rasvanpoistokemikaaleja. Kokeilimme ruosteisten pintojen puhdistamiseen CRC Eco Complex Blueta. Ruiskutimme ainetta vanteen pinnalle noin 30 sentin matkalle. Annoimme aineen vaikuttaa tovin, jonka jälkeen pyyhimme alueen kankaalla hangaten kuivaksi liuotinaineesta. Parin käsittelykerran jälkeen tulos oli lupaava eli valtaosa ruosteesta oli pois ja ruosteen alta paljastui vanteen pintaan maalattua mustaa maalia. Sen sijaan Complex Blue ei ollut kyllin tehokas paksun ruostekerroksen poistamiseksi vanteen sisäpinnasta.

Pinttyneen tai paremminkin pikeentyneen rasvan poistamiseen pyörän keskiöstä ja pinnojen juurista käytimme CRC Motor Cleania, Fairy Power Sprayta sekä Turtle Waxin liuotinpesua. Liuottimien lisäksi jouduimme kaapimaan pikeentynyttä rasvaa harjalla ja lastalla, sillä pikeentynyt rasva oli todella tiukassa. Muilta osin saimme jo puhdasta jälkeä, mutta keskiön reunassa, johon pinnat on kiinnitetty, on puhdistamisessa vielä tekemistä. Keskiötä puhdistettaessa lian alta paljastui pyörän tehneen tehtaan tunnus. Tunnuksessa on sana Paris ja sen toisella puolella ilmeisesti kirjain D ja toisella puolella kirjain F. Vielä emme ole selvittäneet, minkä tehtaan tunnus se on, mutta ranskalaisesta tehtaasta lienee kyse.

Koska CRC Eco Complex Blue ei ollut riittävän tehokas vanteen sisäpinnan ruosteen poistoon, päätimme käyttää siihen 33 % fosforihappoa, josta meillä on ollut hyvä kokemus. Hapon olemme hankkineen LASPEK Oy:stä. Koska meillä ei ollut riittävän isoa astiaa, jossa koko pyörän olisi voinut hapossa kylvettää, päätimme käyttää happoa geelinä. Fosforihappogeeliä oli meillä vielä aiemman käytön jäljiltä. Geeli ei ole yhtä juoksevaa kuin pelkkä happo, joten geelistä saa siveltyä kerroksen osan pintaan. Fosforihappogeeli tehtiin sekoittamalla happoon selluloosaliimaa.

Pyörän käsittelemiseksi geelillä se laitettiin keskiön läpi työnnetyn puutapin varaan. Happogeeliä siveltiin vanteen sisäpintaan, mutta sillä käsiteltiin myös vanteen ulkopinta ja pyörän pinnasto. Kahden tunnin jälkeen happogeelin kastelemat pinnat harjattiin tiskiharjalla ”vaahdoksi”. Sen jälkeen vanne pinnoineen pestiin puhtaaksi lämpimällä vedellä.

Happogeeliä käytettäessä pesu on välttämätöntä, sillä muutoin hapotetun osan pintaan jää selluloosaliimasta vaalea jauhomainen kalvo. Pesun ja huolellisen kuivauksen jälkeen osa on syytä pohjamaalata pian, jottei ruostuminen pääse uudestaan alkamaan. Sen sijaan, jos käytetään pelkkää LASPEK Oy:n 33% fosforihappoa, pesu ei ole tarpeen eikä suositeltavaakaan, koska happoon on sekoitettu ruosteenestoainetta. Huolellinen kuivaus kankailla riittää ja osa on kevyen hionnan jälkeen valmis pohjamaalattavaksi.    

Kun fosforigeelihapotettu vanne oli kuivattu pesun jälkeen, todettiin että näinkin lyhytaikaisella happogeelikäsittelyllä vanne ja pinnat olivat puhdistuneet ruosteesta koko lailla hyvin. Lopputulos oli parempi, kuin käyttäessämme CRC Eco Complex Blue -liuotinta. Niissä kohdin vannetta, joissa ruosteen alta paljastui alkuperäistä maalipintaa ero happogeelin ja Complex Bleun tehon välillä ei ollut suuri. Täysin ruostuneiden alueiden osalta fosforihappo on kuitenkin huomattavasti tehokkaampi ruosteen poistaja. Fosforihappogeeli toi mustan maalin lisäksi näkyviin vähän sinistä maalia. Todennäköisesti vanteet ovat alun perin olleetkin siniseksi maalatut ja saaneet myöhemmin (Suomessa?) pintaansa mustan värin.

Tulemme vielä uusiomaan vanteen sisäpinnan happogeelikäsittelyn, jotta saamme sieltäkin ruosteen perusteellisesti poistettua. Mikäli olisimme voineet upottaa pyörän kokonaan 33% fosforihappoon, vanteet ja pinnat olisivat puhdistuneet kerralla ruosteesta.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Caudron C.59:n (CA-50) pyöristä

Lauantai 5.2.2022 - Tiistaikerholainen

Suomen ilmailumuseon ja Tiistaikerhon yhteisen konservointihankkeen kohteena on 1920 luvulla ilmavoimissa käytössä olleen Caudron C.59 jatkokoulutuskoneen yksilö CA-50. Koneen viimeinen lento oli lokakuussa 1929.

Päijät-Hämeen ilmailumuseosta Vantaalle konservoitavaksi tuodun Caudronin rungon laskutelineessä on aidot 1920-luvun pyörät renkaineen. Laskuteline on Tiistaikerhossa jo purettu osiin, puhdistettu ruosteesta ja osien pintakäsittely on meneillään.

CA-50:n pyörät ovat eriparia ja pyörien vanteet sekä pinnastot poikkeavat toisistaan. Muutoin pyörät renkaineen ovat samankokoiset. Toinen pyöristä osoittautui ranskalaiseksi ja siinä on ranskalainen NEUILLY – AVIATION – AERO 750-125 rengas. Erittäin huonokuntoisen renkaan kuluneet merkinnät saatiin luettua paperin ja mustan rasvakynän avulla. NEUILLY – AVIATION – AERO renkaan kulutuspinta on lisäksi kuoriutunut suurelta osin pois renkaan pinnasta paljastaen alla olevan rengaskudoksen. Toinen pyöristä on brittipyörä. Sen rengas on PALMER CORD AERO TYPE 750x125, eikä se ole ranskalaista paljon paremmassa kunnossa.

Ranskalainen pyörä on todennäköisesti alkuperäinen Caudronin pyörä. Jostain syystä toiseksi pyöräkseen kone on saanut brittipyörän. Olisikohan pyörä alkujaan kuulunut Caudronin kanssa samaan aikaan 1920-luvulla ilmavoimien käytössä olleeseen Martinsyde F.4 Buzzard hävittäjään?

Kummankin pyörän sisärengas on jossain vaiheessa pursotettu venttiilin kautta täyteen polyuretaanitäytemassaa. Näin pyörät on saatu ”umpikumisiksi” koneen rungon seisoessa pyörillään näytteillä Päijät-Hämeen ilmailumuseon hallissa.

Näiden pyörien kunnostus alkuperäiseen asuunsa on renkaita rikkomatta mahdotonta renkaan sisällä olevan polyuretaanin vuoksi. Heräsikin kysymys, josko Suomen ilmavoimamuseosta Tikkakoskelta löytyisi vastaavanlaisia 1920-luvulla käytettyjä ja parempikuntoisia pyöriä CA-50 -koneyksilöön laitettaviksi. Tikkakoskelta löytyikin Caudronin akseleihin sopivat samankokoiset Continental 750 x 125 AERO CORD -renkailla varustetut ja selvästi parempikuntoiset pyörät. Tosin eivät ne ole ranskalaiset. Suomen ilmavoimamuseo antoi pyörät CA-50 koneeseen asennettaviksi ja niinpä haimme ne Tikkakoskelta Vantaalle.

Continental renkailla varustettujen pyörien vanteet ovat paksussa ruosteessa, joten vanteiden kunnolliseksi puhdistamiseksi renkaat on irrotettava vanteilta. Emme vieneet pyöriä rengasliikkeeseen renkaiden irrottamiseksi, vaan päätimme irrottaa ne varovasti tiistaikerholaisen tallissa olevalla käsikäyttöisellä rengaskoneella.

Ennen renkaan irrottamiseen ryhtymistä, lämmitimme rengasta pehmeämmäksi kuumassa vedessä. Jonkun ajan kuluttua otimme pyörän pois kylvystä ja aloitimme rengastyöt. Painoimme ensin renkaan reunan irti vanteen sisäreunasta, johon se oli jumittunut yli 90 vuoden varastoinnin kuluessa. Renkaan reunan irrottaminen vanteesta tehtiin rengaskoneessa olevalla vivulla. Vivussa olevalla metallilevyllä renkaan reunan sai painettua pätkä kerrallaan alas ja siten irti vanteesta. Näin menetellen saatiin renkaan kummankin puolen reunat irti vanteen sisäreunasta.

Oli varsinaisen renkaan irrotuksen vuoro. Pyörä nostettiin rengaskoneen päälle ja lukittiin siihen metallitapilla ja vanteen reunoihin kiristettävillä pidikkeillä. Rengasraudan avulla avasimme varovasti aukon renkaan ja vanteen reunojen väliin. Aukkoon pujotimme metallitangon, jonka päässä on alaspäin sojottava pallopäinen tappi.

Rengaskoneen keskellä olevaan metallitankoon tukien vivuttiin pallopäistä tankoa renkaan ja vanteen välisessä raossa vastapäivään. Näin renkaan reuna saatiin vaihe vaiheelta nouseman vanteen reunan päälle. Laitoimme samalla liukastetta renkaan reunaan helpottamaan pallopäisen tangon liikkumista renkaan ja vanteen välissä.

Kun renkaan toinen reuna oli saatu koko matkaltaan vanteen reunan päälle, vedimme renkaan sisällä olevan sisäkumin pois. Totesimme, että onpahan sisärengas varsinainen paikkausihme, sillä suuri osa sisärenkaasta oli paikkojen peitossa. Mitä ilmeisimmin sisärenkaista on ollut 1920-luvulla puute, koska sisärengasta oli niin ahkerasti uudestaan ja uudestaan paikattu.

Käänsimme rengaskoneessa olevan pyörän toisin päin ja edellä kuvatulla tavalla nostimme pallopääraudalla renkaan toisenkin reunan vanteen reunan päälle. Nyt saimme vanteen helposti vedettyä pois renkaan sisältä. Vannetta kiertävä leveä rengasnauha oli pahoin lahonnut ja on uusittava. Samoin paljastui, että vanne oli myös sisäpuoleltaan paksussa ruosteessa. Vastaavalla tavalla irrotimme toisenkin pyörän renkaan vanteeltaan.

Nämä Continental -renkaat vaikuttavat sen verran hyväkuntoisilta, että uusien sisuskumien kanssa ne kestänevät tarvittavan ilmanpaineen. Silloin niitä voisi käyttää Caudron CA-50 -koneyksilöä siirrettäessä. Asia on toki ensin huolellisesti tutkittava ja testattava. Näyttelyssä esillä ollessaan koneiden laskutelineen akselin alle laitetaan joka tapauksessa pukit, jolloin kone ei lepää renkaittensa varassa.

Seuraava vaihe on vanteiden ulko- ja sisäpintojen paksun ruosteen poistaminen vanteiden maalaamiseksi.  Ruoste poistetaan laittamalla vanne vuorokaudeksi 33% fosforihappokylpyyn.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Mil Mi-8P (HS-6) pyrstöpuomin vakaajien maalaus

Sunnuntai 26.12.2021 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa on työskennelty Kauppakeskus Tuulosessa näytteillä olevan Mil Mi-8P (HS-6) -helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilemiseksi. Vakaajien salon jättöreunan puolen lahonneet kangasverhoilut uusittiin, mutta ei enää kankaalla, vaan 0,3 mm vahvuisella alumiinilevyllä. Syy materiaalin vaihtoon oli, että HS-6 kopteri on näytteillä taivasalla kauppakeskuksen piha-alueella, joten alumiinilevy hyvin säänkestävänä on verhoilukangasta parempi vaihtoehto. Todettakoon, että vakaajien salon johtoreunan puoleinen alue on verhoiltu alun perinkin alumiinilevyllä.

Käyttämämme alumiinilevyt olivat vanhoja offsetpainolevyjä. Niissä näkyy vielä levyillä painettu Nordic Jet Linen mainos. Kummankin vakaajan aiemmin kangasverhoillut alueet saivat alumiinilevykatteen marraskuun puoliväliin mennessä. Alumiinilevyverhoilun jälkeen porattiin vakaajien alapinnan jättöreunaan kangasverhoilun mallin mukaisesti 5 mm reikiä.  Näistä rei’istä pääse valumaan pois vakaajan sisään tiivistyvä kondenssivesi tai vakaajan sisään päässyt sadevesi. Reiät toimivat myös ilmanpaineen tasaajana.

Alumiiniin porattujen reikien vahvikkeiksi liimattiin alumiinirenkaat. Nämä vahvikerenkaat tehtiin lyömällä nahan rei´ittämiseen tarkoitetulla nahkapaskalla eli reikämeistillä ohuesta alumiinilevystä pyöreitä 15 mm suuruisia renkaan aihioita. Aihioiden keskelle tehtiin 5 mm nahkapaskalla kosteudenpoistoreiän suuruinen aukko. Valmiit renkaat liimattiin epoksilla reikien ympärille. Lopuksi reiät vielä porattiin puhtaiksi renkaiden liimauksessa pursuneesta epoksiliimasta.

Seuraavaksi oli vuorossa vakaajien maalaus. Verhoilussa käyttämämme offsetpainolevyt kelpaavat suoraan maalauksen pohjaksi. Ne tarvitsevat ennen maalausta vain rasvanpoiston. Sen sijaan vakaajan vanhat johtoreunan alueen maalipinnat hiottiin maalausta varten. Ennen varsinaista vakaajan pintojen maalausta vakaajaa salon kohdalla kulkeva teräksinen vahvike puhdistettiin ruosteesta ja pohjamaalattiin harmaalla Isotrol-maalilla. Myös pyrstöpuomin vakaajien varret puhdistettiin liasta.

Kummankin vakaajan pinnat maalataan kokonaan uudestaan. HS-6:n vakaajien pinnat oli maalattu Mi-8 koptereiden maalauskaavion (TT/137A/HS/17.11.95) mukaisesti alapinta vaalean harmaalla (Light aicraft gray) ja yläpinta vaalealla vihreällä (Light bronze green).

Tarkoituksenamme oli käyttää vakaajien maalaamiseen HS-6:n alkuperäisiä maaleja. Utin helikopterikillasta saimme tietää, että Mi-8 kopterit oli maalattu Teknos Oy:n Teknos Winter IV-naamiomaaleilla. Kopterit oli maalattu näillä Teknoksen maaleilla, kun ne olivat peruskorjauksessa Neuvostoliitossa. Vakaajan maalaamiseksi tarvitsemiamme maaleja ei kuitenkaan ollut saatavissa, joten päädyimme myytävänä oleviin vastaaviin tuotteisiin.

Pyrstöpuomin vakaajien ala- ja yläpinnan maalien sävyjen määrittämiseksi otimme mukaan maalikauppa Pintaväriin toisen vakaajista. Vakaajan johtoreunan alkuperäisestä maalipinnasta voitiin määrittää sekä vakaajan alapinnan vaalean harmaa ja yläpinnan vihreä värisävy. Alapinnan harmaaksi sävyksi tuli NCS S 3000N (Luoto) ja vihreän sävyksi NCS S 7010 Y10R. Pintamaaliksi valikoitui Temperan Futura 15. Tartuntapohjamaaliksi puolestaan spreymaali Color Matic pre-fill Standard, jota ruiskutetaan vakaajan pintaan ohuelti ennen pintamaalausta.

Kumpaankin vakaajan pintaan ruiskutettiin ohut tartuntapohjamaalikerros. Sen kuivuttua maalattiin kapealla superlon-telalla vaalean harmaa Tempera Futura 15 vakaajien alapintaan. Maalin kuivuttua pinnat hiottiin kevyesti hienolla hiontapaperilla, jonka jälkeen vaalean harmaa maali vedettiin telalla toiseen kertaan. Tämä tehtiin ennen joulua Tiistaikerhon vuoden 2021 viimeisellä työkerralla.

HS-6:n pyrstöpuomin vakaajien yläpintojen maalaus siirtyi siten ensi vuoden puolelle. Vakaajien maalausten valmistuttua, vakaajat toimitetaan Kauppakeskus Tuuloseen, jossa vakaajat asennetaan loppukeväällä takaisin kappakeskuksen piha-alueella esillä olevaan Mi-8P (HS-6) helikopteriin.

Kuvat: Lassi Karivalo.