Tiistaikerhon blogi
Tiistaikerhon toimitilan varustaminen käynnissäMaanantai 10.3.2025 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistys ry vuokrasi Tuusulasta Puusepäntieltä toimitilat Tiistaikerhon toiminnan jatkumiseksi. Kerhon entisöintitoimintahan päättyi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa vuoden 2024 lopussa, koska entisöintitila muuttui museon muuttoa palvelevaksi työtilaksi. Puusepäntien toimitila vuokrattiin kolmeksi vuodeksi, eli ajaksi, jonka kuluessa Suomen ilmailumuseon uudisrakennus valmistuisi nykyisen museon viereiselle tontille. No, jos se ei siihen mennessä vielä valmistuisikaan, Puusepäntiellä jatkettaisiin, kunnes entisöintitoiminta jatkuu uuteen museoon tulevassa entisöintiverstaassa. Kuvat: Jukka Köresaar. Puusepäntien tyhjään hallitilaan on parin viikon ajan tuotu Suomen ilmailumuseolta mukaamme saatavaa kalustoa ja työkoneita. Saimmekin sieltä kiitettävän paljon työkoneita ja työvälineistöä, josta on kiittäminen Suomen ilmailumuseota. Tällaisia olivat mm. vannesahat, taso- ja pyöröhiomakoneet, pylväspora, kompressori ja teollisuusimuri. Kuva: Jukka Köresaar. Pienempikokoista tavaraa on kuljetettu Suomen ilmailumuseolta Puusepäntielle henkilöautoilla ja peräkärryillä. Suurten ja raskaiden tavaroiden kuten pöytien ja työkoneiden kuljetusta varten saatiin onneksi perälavanostimella varustettu kuorma-auto. Monet työkoneet työnnettiin museon entisöintitilasta käsin peränostimelle, mutta kuormauksessa meitä avusti myös museon trukki. Samanaikaisesti on eri tahoilta saatu hankituksi pitkän tarvelistan mukaisesti korvauksetta tai edullisesti kalustusta ja muuta tarpeistoa hallitilan varustamiseksi. Tarvetta onkin kaapistoista ja hyllytarpeista aina kahvinkeittimeen ja ensiapukaappiin asti. IMY:n vuokraama Puusepäntien toimitila ei ole pelkästään Tiistaikerhon työtila. Se on samalla Ketterät Kirjat Oy:n ja IMY:n lähinnä julkaisuja koskeva varasto. Niinpä toimitilaan rajataan erikseen näitä kahta varastoa varten oma kohtansa. Samalla, kun Puusepäntien ovesta on tuotu tavaraa sisään halliin, sen seinille on alettu asentaa hyllyjä ja kaapistoja entisöintiin liittyvää materiaalia ja työkaluja varten. Toistaiseksi kaikki näyttää Puusepäntiellä vielä varsin sekavalta, mutta päivä päivältä ”kaaokseen” saadaan järjestystä entisöintitoiminnan käynnistymiseksi. Puusepäntien varustamiseen menee toki vielä jonkin verran aikaa. Tavoitteemme on kuitenkin, että entisöintitoiminta pääsisi jatkumaan Tiistaikerhon uudessa toimitilassa huhtikuun alussa. Silloin kerholaiset jatkavat niin Demo-Myrskyyn liittyviä töitä kuin Ressun (OH-XEA) entisöintiä. Näiden rinnalla tehdään myös pienempiä entisöinnin kohteita. Tällainen on mm. Bristol Blenheim pommikoneen lentäjän istuimen kunnostus. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho |