Tiistaikerhon blogi

Potkuri Ressun moottoriin

Maanantai 25.11.2024 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen saama OH-XEA Ressu eksperimental -kone oli ilman siinä ollutta Continental A 65 moottoria sekä potkuria. Tietomme mukaan moottori potkureineen oli annettu pois Ressulla lentämisen loputtua.

Kuva: Esko Keskinen.

Puuttuvan Continental A 65-moottorin ongelma ratkesi, kun saimme lahjoituksena kaputin tehneen koneen vaurioituneen Continental-moottorin. Se ei ole toimiva, muttei tarvitsekaan, sillä Ressua ei entisöidä lentäväksi. Entisöimme moottorin ehjän näköiseksi ja teemme siihen Ressussa kiinni olleen Continental-moottorin mukaiset pakoputket.

Kuva: Juha Veijalainen.

Onni oli myös myötä puuttuvan potkurin osalta. Saimmekin lahjoituksena Continental A 65 -moottoriin sopivan vähän vaurioituneen ja käytöstä poistetun potkurin. Puurakenteisen potkurin on vuonna 1986 valmistunut saksalainen Hoffman Rosenheimin tehdas. Potkuri on vaurioitunut toisesta kärjestään. Siinä on sekä murtuma että kärjen johtoreunassa lommo.

Saamamme potkurin kuuden kiinnityspultin jako oli ihan sama kuin Continental A 65 moottorin potkurinnavassa. Pultinreiät olivat kuitenkin hivenen pienemmät, jonka vuoksi reiät porattiin pylväsoralla vastaamaan Continental-moottorimme potkurinnavan pultteja. Yhteensopivuus kokeiltiin laitamalla potkurinapa kiinni potkuriin.

Koska saamamme potkuri on pääasiassa valkoinen, se ei vastaa ulkonäöllisesti Ressussa käytettyä potkuria. Ressun potkuri oli kärjistään punainen. Punaisen vyöhykkeen alareunassa oli kapea valkoinen raita. Muutoin potkuri oli etupuoleltaan siniharmaa eli saman värinen kuin itse kone.  Potkurin takapuoli oli kuitenkin maalattu mustaksi potkurin kärjen valkoisen raidan ja potkurinnavan väliseltä alueelta.

Korjaamme ja entisöimme potkurin ulkoasultaan Ressussa käytetyn potkurin kaltaiseksi. Sen vuoksi lahjapotkurin potkurin pinnasta hiottiin pois siinä olleet merkinnät sekä teippaukset ja muutoinkin potkurin maalipintaa hiottiin uudelleen maalausta varten.

Potkurin toisessa kärjessä oleva murtuma sekä johtoreunan lommo piti korjata ennen maalauksiin ryhtymistä. Päädyimme siihen, että korjaamme kärjen murtuman epoksiliimalla. Niinpä murtuman rakoihin pursotettiin epoksiliima, jonka jälkeen murtumakohta laitettiin puristimilla tiukkaan puristukseen kahden muovilevyn väliin. Kun puristimet irrotettiin liiman kuivuttua, murtuma oli painunut hyvin kiinni ja potkurin kärki hiottiin sileäksi.

Potkurin kärjen messinkisessä johtoreunassa olevaa lommoa yritettiin ensin oikaista ja sitten viilata tasaisemmaksi, mutta metalli oli kuitenkin liian kovaa muokattavaksi. Päätimmekin paklata lommon umpeen epoksitäytteellä eli pakkelilla (Lightweight Epoxy Filler). Kun pakkeli oli levitetty lommon päälle, lommokohtaan laitettiin siiven johtoreunan profiilin mukainen muovimuotti. Muotti puristettiin puristimilla johtoreunaan.

Pakkelin kuivuttua muotti irrotettiin. Silloin todettiin, että osa pakkelista ei ollut kiinnittynyt kunnolla lommoalueeseen vaan irronnut muotin mukana. Niinpä vajaaksi jäänyt kohta paklattiin uudestaan, jonka jälkeen johtoreuna lommokohta saatiin  yhtenäisen sileäksi. Potkurin korjaus oli näin saatu tehdyksi ja voitiin aloittaa potkurin pohjamaalaus.

Ennen pohjamaalaukseen ryhtymistä potkurin pinnat hiottiin vielä kertaalleen kevyesti hiomapaperilla. Hiontapölyä pyyhittiin ensin pois kuivalla ja lopuksi Sinol/vesi -liuoksella (50 %/50 %) kostutetulla pehmeällä kankaalla. Potkurin pohjamaalaus tehtiin siveltimellä. Maalina oli Ressun siipien, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen vaneripaikkojen maalaukseen käyttämämme siniharmaalla Isotrol-öljypohjainen maali. Maalin sävy on sama kuin Ressun alkuperäisten pintojen siniharmaa väri. Pohjamaalaus tuo hyvin näkyviin, tarvitaanko potkurin pintaa vielä jostain kohtaa paklata. Maalin kuivuttua todettiin, ettei potkurin lisäpaklaukseen ja hiontaan ole tarvetta ennen potkurin maalaamista Ressussa käytetyn potkurin maalauskaavioon.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei erikseen toisin mainittu.

Ressun lentäjän istuimen kunnostuksesta

Torstai 7.11.2024 - Tiistaikerholainen

Turkulaisten Hietasten veljesten 1960-luvun lopulla rakentaman Ressu-experimental-lentokoneen lentäjän istuin muokkautui ajan myötä. Istuimen ensimmäisessä versiossa istuinkehikossa oli kaareva selkänojan tuki ja istuimen selkänoja kankaalla päällystettyä vaneria. Myöhemmin selkänojasta tuli suorakaiteen muotoinen ja siihen tehtiin syvennys lentäjän selkävarjolle. Selkänoja vaihtui samalla vanerista alumiiniseksi. Selkänojan syvennyksellä saatiin ohjaajan ja sauvan etäisyyttä lisättyä, sillä Ressun istuin ei ole säädettävä. Selkävarjo toimi samalla lentäjälle selkänojan pehmusteena.

Kuva: Esko Keskinen.

Ilmailumuseon pari vuotta sitten lahjoituksena saaman Ressun istuimessa on alumiinilevystä tehdyt selkänoja, kylkilevyt, istuimen alaosan muotolevyt sekä selkänojan takapuolella oleva kotelo. Nämä osat on niitattu istuimen teräsputkirakenteiseen kehikkoon pop- eli vetoniiteillä.  Istuimen istuintasona on ohjaamon runkoon ruuveilla kiinnitetty ja kankaalla verhoillulla  pehmusteella varustettu vanerilevy.

Kymmeniä vuosia varastoituneena olleen Ressun istuimen teräsputkikehikko oli runkokehikon tapaan ruosteessa ja istuimen alumiiniosat likaantuneet sekä hapettuneet harmaiksi. Vanerinen istuintaso pehmusteineen oli kokonaan kadonnut.  

Istuimen entisöinnin aloitimme irrottamalla istuinkehikkoon kiinnitetyt alumiiniosat. Ne irrotettiin poraamalla pois alumiiniosat kehikkoon kiinnittäneet popniitit.

Tämän jälkeen purimme kunnostettavaksi putkirakenteisen istuinkehikon. Sen purkamisessa olikin työtä. Siinä piti käyttää niin tunkkia kuin muovivasaraa, ennen kuin saimme liitossaumoiltaan toisiinsa kiinni ruostuneet istuinkehikon osat irti.

Irrottamisen jälkeen teräsputkirakenteisen kehikon pinnat puhdistettiin ruosteesta alkuperäiseen asuunsa maalattaviksi. Puhdistuksen teimme käsin eri karkeusasteisilla hiontapapereilla sekä karhunkielellä. Näin menettelimme myös Ressun runkokehikon teräsputkien puhdistamisessa.

Koska käytämme istuinkehikon pohjamaalaamiseen Isotrol-lakkaa, kehikon putkia ei tarvitse hioa puhtaalle metallille. Riittää, että pintaruoste on saatu poistettua ja että putken pinta tuntuu sormin koskettaessa sileältä. Isotrol-pohjalakan päälle tulee alkuperäisen sävyinen vaalean harmaa Isotrol-maali.

Istuimen likaantuneet alumiiniosat puhdistettiin Fairy Power Spray -ainetta. Power Spray on erittäin tehokas lian ja rasvan irrottaja. Ainetta ruiskutetaan puhdistettavan osan pinnalle ja annetaan vaikuttaa muutaman minuutin. Se jälkeen osat kuivataan kankaalla tai huuhdotaan vedellä. Näin menetelle saimme istuimen alumiiniset osat jo ihan eri näköisiksi, kuin ne olivat istuinkehikosta irrotettaessa. Istuimen alumiiniosat tullaan vielä kiillottamaan ennen niiden kiinnittämistä takaisin kunnostettuun ja paikalleen asennettuun istuinkehikkoon.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu

Ressun Continental-moottorin osien puhdistaminen

Perjantai 1.11.2024 - Tiistaikerholainen

Sitä mukaa, kun osia oli irrotettu Ressuun (OH-XEA) saamastamme lento-onnettomuuskoneen Continental A 65 -moottorista, niitä alettiin puhdistaa. Lento-onnettomuudessa moottori oli vaurioitumisen lisäksi palanut. Valitettavasti onnettomuudessa oli moni moottorin laite tuhoutunut käyttökelvottomaksi, joten edessä on myös moottorista puuttuvien osien etsiminen.

Kuva: Erkki Rossi

Vaurioimattomat tai vähän vaurioituneet pienikokoisen metalliosat puhdistettiin ruosteesta kylvettämällä niitä vuorokausi 33-prosenttisessa fosforihappoliuoksessa. Näin esimerkiksi moottorista irrotettu ja osiinsa purettu potkurin napa upotettiin osineen fosforihappoon.

Kun happo alkaa tehdä työtään, hapon pintaan alkaa muodostua vaahtoa. Vuorokauden kuluttua potkurinnavan osat otettiin pois haposta. Ne kuivattiin huolellisesti kankaalla. Tuloksena on pinnaltaan ruosteesta puhtaat tumman harmaat osat. Jo tällaisenaankin osat ovat täysin käyttökelpoisia.

Päätimme kuitenkin puhaltaa potkurinnavan osat lasikuulapuhalluksella kirkkaalle metallille, jolloin ne ovat kuin ns. pakasta vedettyjä. Joku voi kysyä, miksi niitä ei suoraan ruosteisina puhallettu. Menettelemme näin, jotta vältytään osien pinnasta irtoavan ruosteen rikastuminen lasikuulapuhallusmassaan.

Pinnaltaan likaantuneiden moottorin alumiinisten osien kanssa menettelimme toisin. Likaantuneet ja palon jäljiltä mustuneet alumiiniosat kuten magneetot puhdistettiin ensin alustavasti liasta ja sen jälkeen ne pinnat puhallettiin puhtaiksi lasikuulapuhalluksella. Ennen puhallusta magneettojen reiät tulpattiin puutulpilla, jottei puhallusmassaa pääse tunkeutumaan magneeton sisään. Lasikuulapuhalluksella magneetot saatiin pinnoiltaan puhtaiksi. Lopuksi puhtaat pinnat käsiteltiin Sinol-vesi liuoksella pinnan hapettumisen estämiseksi.

Öljyiset ja likaantuneet osat pestiin puolestaan ensin tarkoitusta varten olevassa moottorin osien pesualtaassa. Altaassa on kätevä pesuharja, johon kiinnitetty letku syöttää koko ajan pesinestettä. Pestyt osat kuivattiin paineilmalla.

Puhdistusta saatettiin jatkaa alumiiniosien osalta lasikuulapuhalluksella. Näin meneteltiin esimerkiksi alumiinisen jakopään kannen osalta, joka  puhallettiin pinnoiltaan puhtaaksi. Puhalluksen jälkeen kansi käsiteltiin Sinol-vesi -liuoksella, joka hillitsee alumiinipinnan nopeaa hapettumista.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Ressun runkokehikon verhoilua edeltävät toimet

Sunnuntai 27.10.2024 - Tiistaikerholainen

Ressu-experimentalkoneen (OH-XEA) runko oli kangasverhoiltu. Ilmailumuseoyhdistys ry:n saadessa Ressun kaksi vuotta sitten, sen runko oli kokonaan riisuttu verhoilusta. Niinpä runko verhoillaan Tiistaikerhossa alkuperäisen mukaiseksi. Onneksi Ressusta on käytössämme hyviä valokuvia rungon verhoilemisen ohjeeksi.  Siispä töihin käsiksi.

Koko teräsputkirunkoinen runkokehikko on syksyn mittaan puhdistettu ruosteesta, lakattu ja lopuksi maalattu punaisella Isotrol-maalilla. Nämä työt ovat olleet edellytyksenä runkokehikon verhoilua edeltävien toimien aloittamiselle. Niitä ovat runkokehikon kylkiin ja yläpintaan tulevien pitkien puulistojen asennukset sekä runkokehikon teräsputkien osittainen verhoilu kangasnauhalla.  

Runkokehikon kummankin kyljen sekä yläpinnan rakenteeseen on hitsattuina metallikorvakkeita noin 10 mm hahlolla. Näihin korvakkeisiin on ollut kiinnitettyinä koko takarungon pituudelta ohuet puulistat. Puulistojen tarkoituksena on pitää verhoilukangas irti runkokehikon ristikkorakenteesta. Metallihan alkaisi aikaa myöten ”syödä” verhoilukangasta.

Jotta kangas ei pääsisi kontaktiin myöskään runkokehikon pitkittäisten ylä- ja alakulmien teräsputkien kanssa, näiden putkien ympärille oli kiedottu kangasnauhaa estämään verhoilukankaan ja metallin suoran kontaktin. Ressun runkokehikon alkuperäistä nauhoituksesta oli vielä rippeet jäljellä koneen pyrstössä ja sivuvakaajassa.

Aloitettiin pitkien suojaavien puulistojen tekeminen. Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan puuvarastosta löytyi sopivaa listaa puulistojen tekemiseen. Puulistat pätkittiin määrämittaisiksi ja muokattiin kiinnityskorvakkeisiin sopiviksi. Listoja paikalleen asennettaessa korvakkeet puristettiin pihdeillä tiukasti listaan kiinni. Lista lukittiin korvakkeisiin pienillä nauloilla. Lopuksi korvakkeissa kiinni olevat listat suojattiin nitroselluloosalakalla.  

Puulistojen tekemisen rinnalla aloitettiin runkokehikon teräsputkien verhoilu 20 mm leveällä puuvillanauhalla. Sitä olimme ostaneet Eurokankaasta. Kun siellä myyjä tiedusteli mihin tarpeeseen nauhaa ostamme, kerroimme sen tulevan museolentokoneen verhoiluun. Myyjä hämmästyi, mutta samalla kiinnostui saamastaan vastauksesta ja niinpä hänelle kerrottiin tarkemmin, kuinka nauhan kanssa menettelisimme. Olimme varmaankin ensimmäinen tämänlainen asiakas.

Runkokehikon kulmien putket, pyrstöosa sekä metallirakenteinen runkoon hitsattu sivuvakaaja verhoiltiin kangasnauhalla. Nauhaa kiedottiin putkien ympärille niin, että nauha muodosti yhtenäisen kangaspinnan putkien ympärille. Menettelimme niin, että nauha putken ympäri kiedottaessa se peitti alleen nauhan reunaa noin 5 mm leveydeltä.  Näin nauhoitus saatiin yhtenäiseksi ilman, että nauhan välistä olisi näkyvissä metalliputken pintaa. Rungon alapinnalla, jossa ei jostain syystä ollut korvakkeita alapintaan kiinnitettävälle puulistalle, nauhoitimme alapinnan ristikkorakenteenkin.

Kun kaikki oli nauhoitettu, nauhoitukset lakattiin nitroselluloosalakalla. Se samalla limaa nauhoituksen kiinni alustaansa ja toimii myöhemmin verhoilukankaan tartunta-alustana. Verhoilukangashan kiristetään juuri samaisella nitroselluloosalakalla.

Kuvat: Lassi Karivalo

Ressun runkokehikon pintakäsittely

Perjantai 25.10.2024 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan OH-XEA ”Ressu” experimental-koneen runkokehikko oli ilman verhoilua IMY:n saadessa koneen omistukseensa. Milloin ja miksi kangasverhoilu oli purettu, ei ole tiedossa. Pitkään Ressu on kuitenkin ollut varastoituneena ilman verhoilua, sillä sen verran paksussa ruosteessa teräsputkinen runkokehikko oli. Runkokehikko on hitsattu 13 mm paksuisesta teräsputkesta.

Runkokehikon entisöinnin ensimmäinen vaihe olikin puhdistaa se ruosteesta. Kehikon teräsputkia ei kuitenkaan tarvitse puhdistaa ruosteesta puhtaalle metallille, riittää että pintaruoste saadaan poistettua. Puhdistus on riittävää, kun putken pinta tuntuu sormin tunnustellen hyvin sileältä. Runkoputkien puhdistamisessa käytimme sekä eri karkeusasteisia hiomapapereita että karhunkieltä. Hiomapöly pyyhittiin pois huolellisesti kangasrievuilla sekä Sinol-vesi-liuoksella.

Perustelu sille, ettemme hioneet runkokehikkoa puhtaalle metallille on, että käytämme putkien pintakäsittelyn pohjamaalaukseen kirkasta Isotrol-lakkaa (Klarlack Grund). Tämä lakka tunkeutuu mahdollisen ruosteen läpi putken pintaan keskeyttäen ruostumisen. Pintamaalaus voidaan tehdä suoraan lakkapintaan.

Niinpä, kun koko runkokehikko oli puhdistettu pintaruosteesta, aloitimme sen lakkauksen. Isotrol-lakkaa siveltiin ohuelti, mutta peittävästi kehikon teräsputkiin ja muihin kehikon metalliosiin. Lakan ansiosta runkokehikon putket saivat kauniin kiiltävän pinnan.

Lakan kuivuttua runkokehikko maalattiin metallipintaan tarkoitetulla Isoqaurd Panzer maalilla. Maali on alkydipohjainen öljymaali. Runkokehikko oli 1960-luvulla maalattu alun perin punaisella Ferrex-ruosteenestomaalilla. Tästä alkuperäisestä maalista oli vielä runkoputkissa jäämiä näkyvissä. Punaista Ferrexiä jäljittäen Isoquard-maali sävytettiin samaan Ferrexin punaiseen sävyyn. Poikkeuksena laskuteline, joka maalattiin mustalla Isoquard-maalilla, koska laskuteline oli alun perinkin ollut mustaksi maalattu.  

Runkokehikko on nyt pintakäsitelty. Ressun runkoon liittyvät entisöintityöt voidaankin nyt kohdistaa koneen ohjaamon entisöintiin sekä rungon kangasverhoilua ennakoiviin toimenpiteisiin.

Kuvat: Lassi Karivalo

Ressun moottorinsuojusten teko alkoi pahvimalleista

Maanantai 30.9.2024 - Tiistaikerholainen

Entisöitävänämme olevassa 1960-luvulla rakennetussa OH-XEA Ressu experimental-koneessa oli Continental A 65 -moottori. Ressun kadonneen moottorin tilalle olemme saaneet lahjoituksena vastaavan Continental-moottorin. Moottorin suojuksetkin olivat vuosikymmenten saatossa hävinneet teille tietymättömille. Ne on siten rakennettava.

Kuva: Esko Keskinen.

Ressusta käytössämme olevista valokuvista käy hyvin ilmi suojusten muoto ja rakenne. Suojus on kaksiosainen. Suurempi yläpuolinen suojus peittää moottorin päältäpäin ja pienempi osa moottorin etuosan. Moottorisuojukset ovat olleet alumiinia, joten alumiinista teemme myös uudet suojukset. Suojukset teemme 1 mm vahvuisesta alumiinilevystä. Suojusten rakentamista helpottaa, että moottoriin kiinnitettävä suojusten alkuperäinen metallirakenteinen teline on säilynyt.

Suojusten rakentaminen aloitettiin puhdistamalla ruosteessa ollut suojusten teline ja maalaamalla se mustalla Isotrol-maalilla. Mustaksi sen vuoksi, että alkuperäistä mustaa maalia oli vielä kehikossa havaittavissa. Uudessa maalissa oleva suojus kiinnitettiin lahjoituksena saamaamme Continental -moottoriin. Varsinaisten suojusten rakentamisen ensimmäinen vaihe on tehdä suojuksista kaavat eli pahvimallit moottorissa kiinni olevan suojuskehikon päälle. Pahvimallien mukaan alumiinilevystä leikataan suojusten aihiot lopulliseen muotoonsa muokattaviksi.

Pahvimallien tekeminen aloitettiin moottorin yläpuolisesta suojuksesta. Suojus tehtiin pahvirullasta leikatusta kahdesta kappaleesta. Ensin suojustelineen tappeihin kiinnitettiin alustavasti muotoonsa leikattu pahvimallin vasen puoli. Sen jälkeen tehtiin sama pahvimallin oikealle puolelle, jonka jälkeen mallin vasen ja oikea puoli teipattiin kiinni toisiinsa. Yhtenäistä suojusta muokattiin leikkaamalla ja myös lisäkappaleita teippaamalla kohti lopullista Ressun moottorinsuojuksen muotoa.

Tässä vaiheessa aloitettiin myös moottorin etuosaa peittävän suojuksen pahvimallin teko. Pahvirullasta leikattu pahvinpalanen taivutettiin moottorin etuosaa vasten. Pahvia leikattiin vaiheittain muotoonsa ja pahvi kiinnitettiin suojustelineen tappeihin. Lisäpahvinpaloja etusuojukseen teipaten suojus liitettiin moottorin yläsuojukseen.

Näin oli vähän niin kuin ”tilkkutäkkimäisesti” saatu pahvimalli kootuksi Ressun Continental-moottorin ympärille alumiinisuojusten tekemiseksi. Seuraava vaihe onkin pahvinmallin muodon siirtäminen alumiinilevylle.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Continental A 65-8 -moottori "Ressuun"

Sunnuntai 29.9.2024 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa entisöitävänä olevassa Turkulaisten Hietasten veljesten 1960-luvulla rakentamassa OH-XEA ”Ressu” experimental-koneessa oli Continental A 65 moottori. Se oli ennen Ressua ollut kiinni Turun lentokerhon Piper Cub-koneessa. Ressussa ollut moottori ei ole säilynyt eikä sen kohtalosta ole tietoa. Niinpä aloimme kysellä, josko jostain löytyisi käytöstä poistettu Continental-moottori. Varsin huonokuntoinenkin moottori meille kelpaisi, sillä entisöimästämme Ressusta ei tehdä lentävää.   

Kuva: Esko Keskinen (1969).

Kyselymme tuottikin tulosta, sillä saimme tiedon, että meille olisi tarjolla Mikkelissä 7.8.1999 lento-onnettomuudessa tuhoutuneen PIK-11 (OH-YMD) ”Tumpun” Continental A 65-8 -moottori.  Moottori on onnettomuudessa vaurioitunut ja palanut. Se voitaisiin kuitenkin kunnostaa ulkonaisesti ehjän moottorin näköiseksi Ressun nokalle kiinnitettäväksi. Moottorin surkeaa kuntoa oli pahentanut vielä, että se oli ollut vuositolkulla ulkosalla säiden armoilla, jonka vuoksi myös reippaassa ruosteessa. Aloittaaksemme Tiistaikerhossa tämän Continental-moottorin  kunnostuksen haimme sen Tampereelta Škoda Octavian peräkonttiin lastattuna.

Tarkoituksenamme ei ole tehdä saamastamme Continental-moottorista toimivaa, kuten ei myöskään Ressusta lentävää konetta. Moottorin kunnostamiseksi puramme sen kuitenkin osiin niin pitkälle kuin mahdollista. Purkamamme osat kunnostetaan ja lopulta moottori kootaan Ressun keulaan kiinnitettäväksi.

Kaikki osat eivät ole tässä lento-onnettomuus-Continentalissa tallella, sillä niitä oli tuhoutunut koneen maahansyöksyssä. Toivomme kuitenkin löytävämme tai saavamme korvaavia osia onnettomuudessa  tuhoutuneiden osien tilalle. Meidän tarkoitukseen kelpaavat hyvin myös Continental-moottoreiden korjausten ja huoltojen yhteydessä poistoon laitetut osat.

Moottorin purkaminen aloitettiin Suomen ilmailumuseon pihalla irrottamalla ensin moottorissa vielä kiinni olleet pahoin vaurioituneet ”Tumpun” moottoripukki ja moottorin alapuolinen öljysäiliö. Potkurin navassa oli vielä kiinni potkurin torso eli onnettomuuskoneen potkurin palanut tyviosa. Kun navan pulttien mutterit kierrettiin auki, saatiin potkurin torso irrotettua.

Seuraavaksi irrotettiin jäljellä oleva moottorin vasemmanpuoleinen pakoputki, sytytystulpat, jakopään kannessa kiinni olevat moottorin kummatkin magneetot ja itse jakopään kansi ja sen alta paljastuneet hammaspyörät. Avattiin myös jakopään kannen sisäpinnassa olevan öljypumpun kansi ja otettiin pumpun hammasrattaat puhdistettaviksi.

Moottorin purkamista jatkettiin museon entisöintitilassa. Siellä moottori kiinnitettiin pukkiin, jossa moottoria voi kääntää pituusakselinsa ympäri kuin grillivartaassa. Tämä helpottaa suuresti moottorin käsittelyä. Nyt irrotettiin venttiilien keinuvipujen työntötangot ja perään keinuvipujen akselit, jolloin  keinuvivut irtosivat sylinterin päästä. Todettiin, että venttiilit olivat aivan jumissa eivätkä hievahtaneetkaan. Ne yritetään saada liikkumaan ja irrotetuksi liuottamalla niitä ruosteenirrotusaineilla.

Kuva: Esko Rossi.

Myös moottorin akselissa oleva potkurinnapa oli jumiutunut tiukasti paikalleen. Navan irrottamiseksi puhdistettavaksi käsittelimme sitä erilaisilla ruosteenpoisto- ja voiteluaineilla, mutta potkurinnapa pysyi vaan tiukasti paikallaan. Annettiin ruosteenpoistoaineen vaikuttaa aikansa ja lopulta saimme potkurinnavan irrotettua akselista ulosvetäjän avulla.

Moottorin lohkossa on kiinni enää sylinterit. Nekin haluamme saada irrotetuksi, sillä irrotettuina sylinterit olisivat helpompi puhaltaa pinnoiltaan puhtaiksi. Heräsi vaan huoli, josko sylintereiden sisällä olevat männät ovat ruostuneet niin tiukasti kiinni sylintereiden seinämiin, ettemme saisi sylintereitä irti. No, yrittänyttä ei laiteta, sanotaan ja niinpä päätimme yrittää. 

Kiersimme sylinterien kiinnitystappien mutterit auki ja kokeilimme, ”nitkahtaisivatkohan” ne yhtään paikaltaan. No ei sitten yhtään. Valutimme valopetrolia sytytystulppien aukoista sylintereiden sisään, josko valopetroli tunkeutuisi männän ja sylinterin seinämän väliin ja saisi jumiutuneet männät sen verran liikkumaan, että sylinterit saisi irti. Vielä emme ole siinä onnistuneet, mutta yrityksemme jatkuvat.  

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Tiistaikerho syyskauden alkaessa

Torstai 29.8.2024 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon syyskausi käynnistyi tiistaina 13. elokuuta. Tosin alkaminen koski muita kuin Myrskyn entisöintiprojektissa mukana olevia, sillä Myrskyn entisöinti jatkui läpi kesän.

VL Myrsky II (MY-14) -projektissa kesäisen tekemisen kohteena oli öljynjäähdyttimen sekä sen tulo- ja poistoilmatorvien asentaminen rungon alapuolelle siiven etusalkoon. Tavoitteena oli, että asennustyö olisi valmistunut kesäkuussa, jolloin Myrskyn siivet olisi voitu toimittaa Suomen ilmavoimamuseoon maalattaviksi. Asennustyöt saatiin valmiiksi vasta heinä-elokuun vaihteessa. Sen jälkeen onkin valmisteltu siipien kuljetusta Tikkakoskelle. Siipeä pienemmät Myrskyn osat on jo pakattuina kuljetusta odottamassa. Tikkakoskella Myrskyn rungon maastokuviointimaalaus on käynnissä. Toistaiseksi on päättämättä, mikä on Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon ja Suomen ilmavoimamuseon yhteisen entisöinnin tuloksena syntyneen VL Myrsky II -hävittäjän (MY-14) roll out -päivämäärä.

Tiistaikerho ”joutui” taas mukaan elokuvaprojektiin, kun saimme toimeksiannon Il-2 maataistelukoneen eli Sturmovikin ohjaamon mittaritaulun rakentamiseksi. Olemmehan tehneet kuvauksia varten aiemmin DC-3:n ja Stukan mittaritaulut. Niinpä nytkin tuumasta toimeen. Rakennamme mittaritaulun vastaamaan Il-2:n alkusarjojen koneen mittaritaulua. Tällä kertaa pyrimme mittaritaulun rakentamisessa alkuperäisyyteen. Niinpä olemme saaneet sekä Hallinportti Ilmailumuseosta että Suomen Ilmailumuseosta lainaksi alkuperäisiä venäläisiä Sturmovikin mittaritaulussa käytettyjä mittareita.

OH-XEA ”Ressun” entisöinti jatkuu syyskaudella useana rinnakkaishankkeena. Keskeisin työ on koneen runkokehikon metalliputkien pintojen puhdistaminen maalattavaksi. Puhdistuksen jälkeen putkien pintaan sivellään ensin kirkas Isotrol-lakka ja sen päälle alkuperäistä punaista Ferrex-maalia mallintava punainen Isotrol-maali.

Työtä ja kenties harmaita hiuksiakin teettää Ressun keulalle asennettavaksi saamamme alkuperäisen mallin mukainen Continental A 65 -moottori, sillä se on lento-onnettomuusmoottori. Saamamme moottoria ei kuitenkaan kunnosteta toimivaksi, vaan ulkoisesti toimintakuntoisen näköiseksi Continental-moottoriksi. Olemme aloittaneet moottorin kunnostamisen purkamalla sitä osiinsa. Puhdistamme ja kunnostamme osat moottorin kokoamiseksi ja lopulta kiinnittämiseksi Ressun nokalle. Nokalle kiinnittäminen edellyttää moottoripukin rakentamista kadonneen Ressun moottoripukin tilalle.

Samanaikaisesti olemme alkaneet rakentaa Ressun kadonneita alumiinilevystä tehtyjä moottorinsuojuksia. Onneksi tallella on moottoriin kiinnitettävä suojusten teline ja hyviä valokuvia Ressun nokasta moottoreineen ja moottorin suojuksineen. Kiinnitimme suojusten telineen jo saamaamme Continental-moottoriin pahvinmallien eli kaavojen tekemiseksi suojusten aihioiden leikkaamista alumiinilevystä varten.

Syyskaudella maalataan Ressun vaneriverhoilluissa siivissä, siivekkeissä, korkeusvakaajassa ja korkeusperäsimessä olleiden reikien vaneripaikkaukset. Ongelmaksi tuli maalin värisävyn määrittely. Periaatteessa kaikki vaneripinnat on maalattu 1960-luvulla siniharmaalla Miranol-lakkamaalilla. Vuosikymmenten saatossa koneen osien maalipinta on kuitenkin patinoitunut eri lailla. Tämän seurauksena saamme niin siivistä kuin pyrstön osista hieman toisistaan poikkeavia värisävyjä. Meidän on vaan valittava jokin keskimäärin parhaiten osien patinoituja värisävyjä vastaava maali vaneripaikkojen maalaamiseen.

Tavoitteenamme oli saada Karjalan Ilmailumuseon Link Trainerin siipien entisöinti valmiiksi ennen kesätaukoa. Siipien ja siivekkeiden maalaus jäi kuitenkin kesken, jonka vuoksi maalausta jatketaan nyt syyskaudella. Kun siivet on maalattu, ne toimitetaan Karjalan Ilmailumuseoon Lappeenrantaan. Samalla sinne viedään keväällä valmiiksi entisöimämme museossa olevan Mil Mi-8T (HS-4) -kopterin pyrstöpuomin vakaajat.

Caudron C.59 (CA-50) koneen uudelleenverhoillun korkeusvakaajan kiristyslakkaus ehdittiin aloittaa kevätkaudella. Nyt sitä jatketaan kunnes verhoilukangas on kiristynyt rumpumaiseksi seuraavaa työvaihetta eli maalausta varten. Kankaan kiristys tehdään rautaoksidilla punaiseksi sävytetyllä NC Speed -nitroselluloosalakalla.  

Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöinnissä työkohteena on runko ja etenkin ohjaamo. Sen osalta ohjaamon mittaritaulun alainen tila on saatu jo kokonaan purettua siellä olleista laitteista ja pintojen eristeitä. Käynnissä on mittaritaulun alaisten pintojen puhdistaminen pikeentyneestä öljystä, liimasta ja liasta. Ei ole tämä homma ihan helpommasta päästä.

Kuvat: Lassi Karivalo

OH-XEA Ressun runkokehikon laitteiden irrottaminen

Maanantai 20.5.2024 - Tiistaikerholainen

Kun Ressun siipien sekä korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen vaneriverhoilussa olleet vauriot oli korjattu, voitiin huomio kohdistaa Ressun runkokehikon entisöintiin. Ressu on sekarakenteinen kone, jonka runkona on kangasverhoiltu hitsattu teräsputkikehikko, kun taas siivet ovat puurakenteiset ja vaneriverhoillut.

Runkokehikko on ruostunut, mutta kun ruostetta poistettiin kokeeksi teräsputkien pinnasta, esille tuli paikoin hyväkuntoinenkin punainen maalipinta. Otaksummekin, että runkoputket on aikanaan suojamaalattu 1960-luvulla yleisesti käytössä olleella punaisella Ferrexillä. Sen sijaan koneen laskuteline ja rungon etuosa rakenteineen on maalattu mustalla maalilla.

Ohjaamossa on jäljellä istuimen selkänoja, polkimet, ohjaussauva, ilman mittareita oleva mittaritaulu, kaasuvipu ja muutama moottorin säädin. Pyrstöön menevistä ohjausvaijereista on jäljellä puolet. Ennen ruosteessa olevan runkokehikon käsittelyn aloittamista, siitä irrotettiin kaikki vielä rungosta kiinni olleet osat, laitteet ja vaijerit erikseen puhdistettaviksi.

Ohjaussauvan mekanismi oli hitsattu kiinni runkoon, joten vain itse sauvan saimme irrotetuksi kunnostettavaksi. Mustaksi maalattu sauva on yksinkertainen ja todennäköisesti purjekoneen peruja. Sauvasta pyrstöön meneviä korkeusperäsimen vaijereita ei ole säilynyt ja myös vaijereiden runkokehikossa kiinni olevat kehräpyörät ovat kadonneet.  Sauva entisöidään sen pintojen puhdistuksen jälkeen alkuperäiseksi.

Alun perin mustaksi maalatut metalliputkirakenteiset polkimet saatiin hyvin irrotettua samoin kuin polkimista sivuperäsimeen sekä kannukseen menevät käyttövaijerit kehräpyörineen. Ressussa pyörällinen kannus on kääntyvä. Polkimista kannukseen ja sivuperäsimeen menevä vasen ja oikea vaijeri haarautuu rungon loppupäässä kahdeksi vaijeriksi. Niistä toinen kiinnittyy sivuperäsimeen ja toinen kannukseen. Sivuperäsimen vaijereiden pyrstössä olevat kehräpyörät puuttuvat.

Alumiinista tehty ja mustaksi maalattu mittaritaulu irrotettiin. Taulu on ilman mittareita, mutta siinä oli vielä kiinni kaksi sähkökytkintä sekä moottorin polttoaineseoksen säädön säätönuppi. Ne irrotettiin taulusta kunnostettavaksi.

Ohjaamon vasemmalla puolella on runkokehikon pystyputkeen kiinnitetty moottorin kaasuvipu. Vivussa on vielä kiinni suojaputken sisällä kulkeva moottoriin kaasuttimeen menevä vaijeri. Irrotettiin kaasuvipu ja siinä kiinni ollut vaijeri alkuperäisen mukaiseksi kunnostettaviksi.

Lentäjän istuimen istuinalustana on ollut pehmustettu vanerilevy. Sitä ei enää ole. Sen sijaan  istuimen alumiinilevystä tehty selkänoja on säilynyt. Se on niitattu tukevasti runkoon kiinnitettyyn selkänojan putkirakenteiseen kehikkoon. Selkänoja on selvästikin tarkoitettu selkävarjolle, sillä siinä on varjolle kuppimainen syvennys. Selkänojan takapuolelle on niitattu kotelo koneen asiakirjoja varten.

Alumiinisen selkänojan saimme irrotettua porattuamme pois kaikki selkänojaa kehikossa kiinni pitävät niitit. Siinä yhteydessä selvisi, että selkänoja koostuukin kaikkiaan seitsemästä osasta;  selkänojan telineestä, varsinaisesta selkälevystä, selkälevyn kummallakin sivuilla olevista apulevyistä, kahdesta selkälevyn alapuolisesta muotolevystä sekä tavarakotelosta. Irrotimme myös selkänojan putkirakenteisen telineen. Sen irrottamiseksi saimmekin tovin ahertaa, ennen kuin putkirakenteisen telineen holkkimaiset päät saatiin vedettyä ulos koneen runkoon hitsatun istuimen alarakenteen putkien päistä. 

Rungon peräpäässä on raudasta tehty T-muotoinen osa. Siihen on hitsattu kiinni kannukseen menevien vaijereiden kehräpyörien kiinnikkeet. Teetti työtä saada pahoin ruosteessa oleva osa irti pyrstön tukirakenteesta.

Ressun sivuvakaaja on metallirakenteinen ja kiinteä osa koneen runkoa. Sen suippo yläosa on verhoiltu ohuella alumiinilevyllä. Irrotimme alumiinisuojuksen puhdistettavaksi.

Runkokehikon mukana tuli moottorin suojuspeltien teline. Moottoriin kiinnitettävä teline on hitsattu ohuesta metalliputkesta ja on niin ikään ruosteessa. Teline kunnostetaan ja maalataan alkuperäisen mukaisesti mustaksi.

Ressun runkokehikko on nyt ”puhdas” siinä kiinni olleista laitteista, joten voidaan aloitta sekä itse runkokehikon että rungosta irrotettujen osien puhdistaminen maalattaviksi ja niiden kunnostaminen toimiviksi.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Ressun sivuperäsimen verhoilu

Maanantai 6.5.2024 - Tiistaikerholainen

In English

Kun Hietanen OH-XEA ”Ressu” experimental-koneen sivuperäsimen uudelleenverhoilua edeltäneet toimenpiteet oli tehty, voitiin käynnistää varsinainen verhoilu. Sivuperäsimen verhoilu tehdään lentokoneen verhoiluun tarkoitetulla puuvillakankaalla. Verhoilu toteutetaan samoin, kuten se oli alun perinkin tehty 1960-luvulla.

Verhoilu käynnistyi laittamalla metallirankoinen sivuperäsin pöydälle levitetyn verhoilukankaan päälle. Kankaan reuna käärittiin sivuperäsimen johtoreunan oikean kyljen metallitangon ympärille ja ommeltiin siihen kiinni. Ompelu tehtiin ohuella puuvillavalangalla käyttäen tarkoitukseen sopivaa kaarevaa- eli koukkuneulaa.

Kun kangas oli ommeltu oikean kyljen johtoreunan tankoon, peräsin käännettiin pöydällä ympäri niin, että peräsimen metalliranko jäi kankaan alle. Oikean kyljen johtoreunassa kiinni oleva kangas vedettiin peräsimen johtoreunan sekä vasemman kyljen yli peräsimen jättöreunaan, jossa kankaan lieve jäi roikkumaan pöydän reunan yli.

Pöydän reuna yli roikkuvaan kankaan helmaan kiinnitettiin metallitanko. Tangon avulla sivuperäsimen vasemman kyljen päällä lepäävä kangas saatiin kireäksi. Peräsimen ylä- ja alareunassa kankaan liepeet kiristettiin pikku puristimilla pöydän reunaan. Kun kangas oli näin saatu kireäksi, aloitettiin kankaan vesikiristys. Kangas suihkutetiin läpimäräksi keitetyllä vedellä. Kuivuessaan kangas jo vähän kutistuu. Varsinainen verhoilukankaan kiristäminen tehdään vesikiristyksen jälkeen nitroselluloosalakalla.  

Lentokoneiden verhoilukankaiden kiristyslakkaus toteutetaan monivaiheisena prosessina. Kiristyslakkaus aloitetaan 25-prosenttiseksi ohennetulla nitroselluloosakalalla. Siitä edetään kankaan välihionnoin 50, 75 ja lopulta 100-prosenttiseen nitrolakkaan. Kunkin vaiheen välillä kankaan pinta hiotaan sileäksi lakan kankaan pintaan nostamasta kankaan nukasta. Vaihe vaiheelta verhoilukangas kutistuu eli kiristyy yhä enemmän. Lopputuloksena on rumpumaiseksi kiristynyt verhoilukangas. Riittävä kiristyksen aste on helppo todeta kankaan pintaa naputtamalla. Kiristyslakka on tapana pigmentoida eli värjätä punaiseksi rautaoksidijauheella. Sen avulla lakatessa nähdään, mikä alue on jo tullut lakatuksi ja mikä ei.  

Kun Ressun sivuperäsimen vasemman kyljen vedellä kasteltu kangas oli kuivunut, siveltiin kankaan pintaan 25-prosenttiseksi ohennettu NC Speed -nitroselluloosalakka. Ohenteena käytettiin NC-Speedin omaa Ohenne 8 -ohennetta. Lakka värjättiin punaiseksi rautaoksijauheella. Lakan kuivuttua, painot irrotettiin ja peräsin käännettiin ympäri, jolloin lakkaamaton verhoilukankaan puoli vedettiin tiukaksi sivuperäsimen oikean kyljen ylle. Kankaan lieve ommeltiin sivuperäsimen johtoreunan oikean kyljen metallitankoon eli siihen samaan, johon kankaan lieve aluksi oli ommeltu. Verhoilukangas oli nyt pussimaisesti sivuperäsimen ympärillä.

Nyt vesikiristettiin puolestaan sivuperäsimen oikean kyljen kangas. Sen jälkeen tämänkin kylki lakattiin 25 %:lla NC-Speed kiristyslakalla. Lakan kuivuttua peräsimen poikkileikkaukseltaan kolmiomainen alareuna verhoiltiin ompelemalla kankaan liepeet peräsimen alareunan metallitankoihin.  

Verhoilukankaan kiristäminen jatkui lakkaamalla peräsimen pinnat toiseen kertaan 25 -prosenttisella lakalla. Koska kangas ei alkavan toivotusti kiristyä, peräsin lakattiin vielä kolmanteen kertaan 25-prosenttisella lakalla. Tästä edettiin vaiheittain kolmeen kertaan tehtyyn 50-prosenttiseen ja kahteen kertaan tehtyyn 75-prosenttiseen NC Speed -lakkaukseen.

Näin menetellen saavutettiin verhoilukankaan riittävä kiristyneisyyden taso, jotta peräsimen reunoihin voidaan laittaa verhoilukankaan ompeleita suojaavat kangasnauhat. Suojanauhat liimataan peräsimen johto-, ylä- ja alareunaan. Jättöreunaa ei tarvitse nauhoittaa, koska siinä kankaassa ei ole saumaa. Toki jättöreunankin voisi nauhoittaa, sillä nauhoittaminen tekisi jättöreunasta paremmin kulutusta kestävän.

Kankaiset suojanauhat leikattiin samasta verhoilukankaasta, millä sivuperäsin verhoiltiin. Leikkaaminen tehtiin sahalaitaisella sik-sak-saksella. Sahalaitaiseksi leikattu suojanauhan reuna tarttuu tehokkaammin alustaansa eli lakatun verhoilukankaan pintaan verrattuna kankaan suoraan reunaan.

Suojanauhat liimattiin sivuperäsimeen 75-prosenttisella nitroselluloosalakalla. Ensin lakattiin peräsimen suojanauhan alue, jonka jälkeen kangasnauha painettiin kiinni märkään lakkaan. Nauha siveltiin vielä lakalla niin, että nauha tuli lakasta läpimäräksi. Nauhaa painettiin alustaansa mm. sivelemällä pois nauhan alla muodostuneet ilmataskut tai -kuplat. Samalla varmistettiin, että suojanauhan sahalaitaiset reunat liimautuivat tiiviisti verhoilukankaan pintaan.

Suojanauhojen kuivuttua niiden pinnat hiottiin sileiksi kiinnittäen huomiota erityisesti sahalaitaisiin reunoihin. Nauhojen lakkaus ja hionta toistettiin kolmasti, jolloin suojanauhat ja etenkin niiden sahalaitaiset reunat saatiin niin sileiksi, ettei sormella kokeiltaessa juurikaan huomaa nauhan rajaa verhoilukankaan pinnassa.

Suojanauhojen kiinnittämisen jälkeen koko sivuperäsin lakattiin kertaan 100-prosenttisella NC Speed -nitroselluloosalakalla. Sivuperäsimen verhoilukangas oli nyt saavuttanut rumpukalvomaisen kiristymisen asteen ja on siten valmis maalattavaksi. Sivuperäsin maalataan Ressun alkuperäisen mukaisesti vaalean siniharmaaksi.

Kuvat: Lassi Karivalo

Ressun sivuperäsimen uudelleen verhoilua edeltävät työt

Sunnuntai 21.4.2024 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa on jatkettu Turkulaisten Hietasten veljesten 1960-luvulla suunnitteleman ja rakentaman sekarakenteisen experimental lentokoneen OH-XEA Ressun entisöintiä. Kohteena on vuorostaan Ressun kangasverhoiltu teräsputkirakenteinen sivuperäsin.

Entisöintiä varten sivuperäsin irrotettiin koneen rungosta. Peräsimen kangasverhoilu on mennyt hyvin hauraaksi ja kankaan maalipinta pahoin halkeillut eli krakeloitunut. Vasemman puolen verhoilu on kutakuinkin ehjä, mutta oikealla puolella verhoilun alaosasta puuttuu suuri pala. Tästä syntyneestä aukosta paljastui, että verhoilukangas on ommeltu kiinni peräsimen ulkokehän metalliputkiin, muttei peräsimen poikkiputkiin. Ulkokehän metalliputket oli päällystetty 20 mm levyisellä kanttinauhalla kiertämällä nauha tiiviisti putken ympärille. Tämä on yleinen tapa suojata metalliputkeen kiinnitettävä verhoilukangas suoralta metallikontaktilta. Peräsimen metallirakenteeseen ommeltu kangas on kiristetty rumpumaiseksi nitroselluloosalakalla, jonka jälkeen kangas on saanut vaalean sinisen maalipinnan.  Lopuksi sivuperäsin on saanut  pintaansa punaiset ”vauhtiviivat” sekä mustan numeron 2 ja lintuhahmon.

Koska Ressun sivuperäsimen verhoilukangas oli mennyt huonoon kuntoon ja osittain rikki, päätimme verhoilla sivuperäsimen kokonaan uudestaan, kuitenkin alkuperäistä verhoilutapaa noudattaen. Vanha verhoilukangas jouduttiin irrottamaan peräsimen teräskehikosta leikkaamalla, koska kangas oli liimautunut tiiviisti teräsputkien ympärille kiedottuun nauhoitukseen. Verhoilukankaan poistamisen jälkeen irrotettiin mattoveitsen terällä myös sivuperäsimen metalliputkien ympärille kiedotut kangasnauhat.

Peräsimen verhoilukankaassa olevat punaiset viivakuviot sekä vasemmanpuoleisen kyljen musta numero 2 ja oikeanpuoleisen kyljen musta lintu kopioitiin läpinäkyvälle riisipaperille. Sen jälkeen lintu ja numero siirretiin riisipaperista tukevalle kartongille odottamaan näiden symbolien siirtämistä  lopulta mustalle kontaktimuoville ja kiinnittämistä peräsimen uuden verhoilukankaan pintaan.  

Sivuperäsimen metallisen rangon käsittely jatkui metalliputkien pinnalla olevan ruosteen poistamisella. Onneksi metalliputket eivät olleet pahoin ruosteessa eivätkä syöpyneet. Ruoste hiottiin pois käsin hiomapapereilla, kuitenkin niin, ettei teräsputkia hiotti puhtaalle metallille. Näin siksi, että pohjamaaliksi tulevan kirkkaan Isotrol-lakan voi sivellä, vaikka pinnassa olisikin vielä vähän ruostetta. Isotrol-lakan suojaava kalvo pysäyttää ruostumisprosessin. Hiomisessa paljastui, että peräsin oli maalattu alun perin punaisella maalilla. Maalina on mitä luultavimmin käytetty 1960-luvulla yleistä ruostumista estävää punaista Ferrex-maalia.

Peräsimen ranko pohjamaalattiin ohuelti kirkkaalla Isotrol-lakalla. Lakan ansiosta teräsputkien pinnat tulivat kauniin kuultaviksi ja putkien pintaan alun perin sivelty punainen maali nousi vielä paremmin esiin. Kevyen hionnan jälkeen kirkkaan Isotrol-lakan päälle siveltiin pintamaaliksi punainen Isotrol-maali jäljittäen alkuperäistä punaista pintamaalia.

Kun peräsimen ranko oli kuivunut, aloimme päällystää teräsputkia kiertämällä 20 mm leveää puuvillanauhaa teräsputkien ympärille. Näin estämme alkuperäisen mukaisesti verhoilukankaan suoran kontaktin teräsputkien pintaan. Hitaasti edeten saimme käärittyä puuvillanauhan sivuperäsimen rangon ulkoreunan teräsputkiin. Ressun sivuperäsin oli nyt valmis varsinaisen kangasverhoilun aloittamiseksi.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Ressun runkokehikko Lemusta Vantaalle

Tiistai 9.4.2024 - Tiistaikerholainen

Torstaina 4. huhtikuuta suuntasi ”Tiistaikerhon iskuryhmä” kohti Turun seudulla olevaa Lemua hakeakseen sieltä turkulaisten Hietasten veljesten Eskon ja Arin 1960-luvun lopulla suunnitteleman rakentaman OH-XEA ”Ressu”-experimentalkoneen runkokehikon Suomen ilmailumuseolle Tiistaikerhossa entisöitäväksi. Syksystä alkaen on jo tehty töitä Ressun siipien, korkeusvakaajan, korkeusperäsimen, sivuperäsimen ja siipitukien entisöimiseksi. Koska nämä työt ovat lopuillaan, voitiin Ressun runkokehikko hakea Lemusta entisöintitoimien kohteeksi.

Kangasverhoilusta kokonaan riisuttu Ressun runko on ollut varastoituneena lemulaisen ilmailuharrastajan Martti Mattilan hallissa. Samasta paikata haettiin syksyllä Ressun siivet ja pyrstön osat. Menomatkalla Lemuun koukattiin Turun lentoasemalla näytteillä olevan Caravelle ”Sinilinnun” kautta. Sinne jätettiin Helsingistä mukaan ottamamme Caravellen kahden istuimen istuinkehikko Caravellessa jo olevien istuinkehikkojen lisäksi. Tarkoituksena on saada ”Sinilintuun” matkustamoon näytteille neljä penkkiriviä sekä mukailtu 1. lk penkkiryhmä. Caravellen luota matka jatkui Lemuun, jonne saavuttiin puolenpäivän jälkeen.

Kuva: Martti Mattila.

Mattilan Martti oli jo valmistellut Ressun runkokehikon noutamista kiinnittämällä laskutelineen akselin päihin päältä ajettavan ruohonleikkurin ilmakumilliset pyörät ja siirtämällä Ressun runkokehikko hallin edustalle. Pyörien ansiosta runkokehikkoa on helppo liikutella. Ruohonleikkurin pyörät ovat myös todella sopivan kokoiset Ressuun. Ennen kuin runkokehikko siirrettiin lastattavaksi peräkärryn viereen, runkokehikon noutajat asettuivat ryhmäkuvaan.

Kuva: Matti Kainulainen.

Kun sangen kevyt runkokehikko nostettiin peräkärryn lavalle, todettiin että laskuteline pyörineen oli liian leveä mahtuakseen peräkärryn lavan reunojen sisäpuolelle. Asia ratkesi sillä, että irrotimme pyörät, jolloin laskuteline mahtui juuri sopivasti peräkärryn lavan reunojen sisäpuolelle runkokehikon nojatessa lavaan pyörälaippojensa varassa.

Kuva: Matti Kainulainen.

Runkokehikko kiinnitettiin lavaan koneen nokan osoittaessa menosuuntaan. Käyttöömme saatu kahden mönkijän kuljettamiseksi tehdyn peräkärryn lava oli niin pitkä, että Ressun runkokehikko mahtui lähes kokonaan lavalle. Pyrstö ulottui vain vähän yli perälaudan. Runkokehikko sidottiin tiukasti kuormausliinoilla edestä ja takaa peräkärryyn. Pantiinpa pyrstöön liehumaan vielä liikennesääntöjen edellyttämä varoitusviirikin. Lastasimme myös mukaan Mattilan hallissa olleet loputkin Ressuun kuuluvat ”romppeet” kuten ohjaamon ikkunoiden pleksit ja istuinvyöt. Suurkiitokset Martti Mattilalle, kun Ressu osineen on voinut olla viime kesäkuusta hänen hallinsa suojassa.

Kuva: Matti Kainulainen.

Martti Mattilan luona vierähti vielä jokunenkin aika, kuunnellessamme Mattilan kertovan mielenkiintoisesta meneillään olevasta lentokonemoottoriprojektistaan. Kuuleman perusteella voi sanoa, että Mattila on lentokonemoottoreihin ja muutoinkin lentokoneisiin liittyvä moniosaaja. Onhan hän rakentanut itse suunnittelemansa lentokoneen ja hänellä on myös lentokuntoinen moottori-Lerche.

No, sitten vaan auton nokka kohti Vantaata ja Suomen ilmailumuseota, johon saavuimme loppuiltapäivästä. Museon pihalla irrotimme Ressun runkokehikkoa kiinni pitäneet kuormausliinat ja laitoimme pyörät kiinni laskutelineeseen. Sitten vaan runkokehikko peräkärryn päältä museon asfalttipihalle ja runko työnnettiin pyörillään museon takapihalle entisöintiverstaan edustalle. Koska Ressun runkokehikko joutuu olemaan toistaiseksi ulkosalla, kehikon päälle kiedottiin sateelta suojaava pressu.

Ressun runkokehikko on nyt valmiina Tiistaikerhon entisöintitoimenpiteisiin. Ensimmäisenä varsinaisena entisöintitoimenpiteenä on ilman kangasverhoilua olevan runkokehikon ruostuneiden runkoputkien puhdistaminen ja suojamaalaus Isotrol-maalilla.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Ressun vaneriverhoilussa olleet vauriot korjattu

Tiistai 12.3.2024 - Tiistaikerholainen

Eksperimental-kone (OH-XEA) ”Ressun” entisöinnissä päätyönä on toistaiseksi ollut siipipuoliskojen, siivekkeiden, korkeusvakaajan sekä korkeusperäsimen vaneriverhoilussa olleiden reikien ja varioiden korjaus. Tämä urakka on nyt paikkausten osalta saatu valmiiksi.

Vaneriverhoilun reikiä ja vaurioita oli parisen kymmentä. Osa niistä oli hyvin pieniä pistoreikiä, mutta osa usean kymmenen sentin mittaisia vaurioita. Paikkausmateriaalina käytettiin 0,9 mm vahvuista lentokonevaneria. Pienten reikien paikkaamiseen käytettiin myös Ressun alkuperäistä maalipintaista vaneria, jota saatiin siivessä olevien suurten vaurioiden purkamisen yhteydessä.

Ressun vaneriverhoilussa olleiden reikien paikkauksessa noudatimme kautta linjan samaa hyväksi koettua menetelmää. Tässä blogissa kerrotaan esimerkinomaisesti vasemman siiven alapinnalla olleen suurehkon vaurion paikkaus.

Vaneriverhoilussa olevan reiän tai laajemman vaurion alue sahattiin auki neliön tai suorakaiteen muotoiseksi aukoksi. Sahaamisessa käytettiin ns. japanilaista sahaa, joka on erinomainen työkalu ohuen vanerin sahaamisessa. Sahatun aukon vanerireunojen alle liimattiin tukilistat niin, että listasta jäi sentin verran näkyviin aukon sisäpuolelle. Vaneripaikka liimataan aukon katteeksi näiden tukilistojen varaan.

Tukilistojen ja vaneripaikkojen liimauksessa käytettiin kosteutta kestävää Erikeeper Plus tai Casco Outdoor -puuliimaa. Ennen tukilistojen liimaamista, hiottiin suojalakka pois verhoiluvanerin reunan alapinnasta. Näin liima saadaan paremmin tarttumaan alkuperäisen verhoiluvanerin alapintaan. Tukilistat puristettiin verhoiluvanerin reunan alapintaan pienillä puristimilla. Tämän vasemman siiven alapinnan suuren reiän paikkauksen rinnalla työskenneltiin myös muiden siivessä olevien reikien paikkaamiseksi.

Liiman kuivuttua koko paikattavan aukon päälle kiinnitettiin ohut paperi. Vaneriaukon reunat ”sotattiin” paperiin näkyviin lyijykynällä, jolloin paperiin saatiin kuva aukon reunaviivasta. Paperi leikattiin näkyville tullutta vaneriaukon reunaa pitkin. Näin oli saatu malli oikean kokoisen vaneripaikan leikkaamiseksi. Niinpä paperi laitettiin vanerilevyn päälle ja sen mukaan levystä leikattiin tarvitsemamme vaneripaikka.

Leikattua vaneria soviteltiin paikalleen tukilistojen varaan. Merkattiin nuolilla ne kohdat, joista vaneripaikan reunoja piti vielä viilata, jotta paikka saatiin painautumaan puskusaumaisesti aukon reunoja vasten. Kun vaneri oli saatu paikalleen, levitettiin liima tukilistoihin ja vaneri painettiin listoja vasten.

Vaneripaikan liimautuminen tiiviisti tukilistoihin varmistettiin vaneripaikan päälle laitettavilla tukevalla vanerilevyllä ja levyn päälle kasattavilla rautapainoilla. Alimmaiseksi laitettiin vielä superlon levy tasamaan painon jakautumista.

Ennen painojen laittamista, vaneripaikan päälle levitettiin vielä suojamuovi estämään vaneripaikan saumoista mahdollisesti pursuavan liiman tarttumista superlon levyyn. Kun superlon ja tukeva vanerilevy olivat paikallaan, levyn päälle kasattiin rautapainoja. Liiman kuivuttua painot ja levy poistettiin todeten, että vaneripaikka oli liimautunut erittäin siististi paikalleen.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Ressu experimental-koneen siipitukien entisöinti ja puuttuvan tuen rakentaminen

Lauantai 17.2.2024 - Tiistaikerholainen

Turkulaisten Hietasten veljesten 1960-luvulla suunnitteleman ja rakentaman Ressu-lentokoneen siipitukien entisöinti on saatu valmiiksi. Aluksi OH-HEA tunnuksella ollut kone rekisteröitiin 1969 experimental-koneeksi tunnuksella OH-XEA.

Ylätasoisen Ressun siipipuoliskot on tuettu kahdella rungon alareunaan tukeutuvalla siipituella. Niistä etutuki on tehty 50 mm ja takatuki 20 mm paksusta teräsputkesta. Molemmat etutuet ovat säilyneet, mutta takatuista vain toinen. Nämä kolme tukea olivat olleet varastoituina ilman verhoilua olevan Ressun runkokehikon sisälle. Ruostuneet siipituet entisöitiin alkuperäisen mukaiseksi keltaiseksi ja puuttuva siipituki rakennettiin.

Siipitukien entisöinti aloitettiin viemällä tuet hiekkapuhallutettaviksi Taximo Oy:hyn Helsingin Tattarisuolle. Hiekkapuhalletut siipituet käsiteltiin heti hiekkapuhalluksen jälkeen kirkkaalla ruostumiselta suojaavalla Isotorol-lakalla. Siipituet pohjamaalattiin vaalean harmaalla Isotrol-maalilla, sävynä RAL 7005. Vaaleanharmaa maali toimii hyvänä pohjana siipitukein keltaiselle pintamaalille.

Keltaisena pintamaalina käytimme aluksi Tikkurilan UNICA ulkokalustemaalia, sävynään RAL 1023. Keltainen maali peitti huonosti, mikä olikin kyllä etukäteen tiedossa. Unican tilalle vaihdettiin toiseen maalauskertaan vastaavan sävyinen keltainen Isotrol-maali. Isotrol-maalin keltainen pigmentti on paremmin peittävä, mikä todettiinkin tukia maalatessa. Siipituet maalattiin keltaisella Isotrolilla kolmeen kertaan, jotta siipitukiin saatiin toivottu tasainen keltainen maalipinta.

Puuttuvan takatuen tekemiseksi ostettiin Starkista 2,5 m pitkä 22 mm paksuinen teräsputki. Rakentamisen mallina oli säilynyt siiven takatuki. Alkuperäisen takatuen kummassakin päässä on kiinteä reiällinen korvakelevy, josta tuki kiinnitetään siivessä ja rungossa olevaan kiinnikkeeseen.

Kun tutkimme käytössämme olevia Ressusta otettuja valokuvia, huomasimme että siiven takatuen alapää onkin ollut säädettävä eikä kiinteä, kuten käytössämme olevassa takatuessa. Tuen alapäässä näkyy haarukkamainen kierrekaralla varustettu korvake. Ilmeisesti takatuen alapää on myöhemmin muutettu kiinnitykseltään kiinteäksi. Päätimme tehdä puuttuvan siiven takatuen alapään säädettäväksi vastaamaan valokuvan mukaista siipitukea. Tähän tarkoitukseen saimme Super Cubissa käytetyn siipituen säädettävän pään.

Puuttuvan tuen rakentaminen aloitettiin katkaisemalla teräsputki takatuen pituuteen. Rakensimme ensin takatuen alapään. Hitsasimme putken alapäähän korvakkeen kierrekaraan sopivan mutterin ja ruuvasimme korvakkeen paikalleen.

Siiven takatuen yläpään teimme käytössämme olevan siipituen mukaan kiinteäksi. Putken pää sahattiin ensin teräväksi. Sen jälkeen 2 mm rautalevystä leikattiin putken terävän pään kummallekin puolelle hitsattavat korvakkeen puoliskot. Ne hitsattiin kiinni putken päähän. Hitsauksen jälkeen korvake hiottiin lopulliseen muotoonsa. Kun korvakkeeseen oli porattu reikä siipituen kiinnityspultille, uusi siipituki oli saatu rakenteellisesti valmiiksi.

Uusi siipituki pohjamaalattiin aiemmin pintakäsiteltyjen alkuperäisen kolmen siipituen tapaan vaalean harmaalla Isotrol-maalilla. Pohjamaalin kuivuttua tuki sain pintaansa keltaisen Isotrol-maalin. Näin on saatu entisöidyksi Ressun siiven kaksi alkuperäistä etutukea ja yksi takatuki sekä rakennettua siiven puuttuva takatuki.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Tiistaikerhon työtäyteinen syyskausi 2023 päätöksessään

Tiistai 26.12.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon syyskausi sujui myönteisesti. VL Myrsky II (MY-14) -projektin rinnalla entisöintitöitä on ollut sopivasti tarjolla, varsinkin kun lokakuussa voitiin ottaa Hietanen OH-XEA Ressu entisöinnin kohteeksi. Valtaosalle kerholaisia työpäivänä oli perinteinen tiistai. Myrsky-projekti oli työnsä ääressä tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tekemämme työtuntien yhteismäärä syyskaudelta oli noin 2 500 työtuntia. Tiistaikerholaisia oli syyskaudella töissä kaikkiaan 30, joista Myrsky-projektissa yhdeksän. Syyskauden aikana kerhoon liittyi kaksi uutta jäsentä.

Syyskauden hankkeet koskivat seuraavia konetyyppejä: VL Myrsky II (MY-14), Valmet Tuuli III (TL-1), Caudron C.59 (CA-50), Douglas C-47 (DO-5), Hietanen OH-XEA ”Ressu”, Mil Mi-8T (HS-4), Caravelle III (OH-LEA), MiG 21BIS (MG-111), Saab Draken sekä Link Trainer (LT-1).

Lisäksi tehtiin muita kuin suoranaiseksi entisöintiin liittyviä töitä. Niistä valtaosa tuki Suomen ilmailumuseon toimintaa: I ja II-hallien lattiatasolla olevien koneiden sekä näyttelyssä olevien muiden esineiden pintojen puhdistaminen; museon alapihalta yläpihalle johtavien portaiden tekeminen valmiiksi; pihalla olevan lastenmaailman laittaminen talviteloille; lastenmaailman polkulentokoneen ”hangaarin” maalaus; maalausteltan siivoaminen ja ovien maalaus; tulityökontin edustan kipinäsuojuksen asentaminen; I-hallin maalilennokin pyörien korjaus; siipipukkien tekeminen poistoon menneiden pukkien tilalle; IMY-pannunalusten tekeminen myyntiin.

VL Myrsky II (MY-14)

Kuva: Heikki Kaakinen

Kulunut syyskausi oli sikäli merkityksellinen, että Myrskyn siipipuoliskot liitettiin toisiinsa ja siipeen yhdistettiin myös käytössämme oleva Myrsky MY-5:n runkokehikon etuosa. Tämä mahdollisti siiven ja rungon saumakohtaan tulevien ns. kainalolevyjen koeasentamisen kuten myös rungon alle siiven johtoreunaan kiinnitettävän moottorin öljynjäähdyttimen koeasentamisen niin tulo- kuin poistoilman torvineen. NACA-rengas on saatu viimeistelyitä vaille valmiiksi ja on jo useaan kertaan sovitettu entisöintitilassa olevaan Pratt & Whitney moottoriin. Moottorin alapuolisen vaippalevyn rakentaminen on loppusuoralla. Paljon pientä rakentamista on vielä edessä kevätkaudelle 2024. Nyt pyritään siihen, että Myrskyn siipi ja runko voidaan yhdistää toisiinsa kesällä 2024.  

Valmet Tuuli III (TL-1)

Kevätkauden päättyessä sovittiin museon kanssa, että Tuuli otettaisiin aktiivisen entisöintityön kohteeksi eli syyskauden pääprojektiksi. Syyskauden aikana on puhdistettu Tuulen sisätilojen likaantuneita pintoja. Moottoritilasta on irrotettu viimeisiä laitteita tilan pintojen puhdistamiseksi. Ohjaamon kuomun raameista ollaan irrotettu kumitiivisteet, jotta raamit voidaan vielä puhdistettavaksi lasikuulapuhalluksella. Rungon peräpäässä olevat teräsrakenteet on puhdistettu ja suojattu hopeisella Isotrol-maalilla.

Caudron C.59 (CA-50)

Caudron C.59 -koneen korkeusvakaaja odottaa verhoilemista. Verhoilua varten testattiin Eurokankaasta ostetun puuvillakankaan soveltumista verhoiluun. Valitettavasti tämä kangaslaatu ei kiristynyt kunnolla, joten sitä ei voitu käyttää Caudronin korkeusvakaajan verhoiluun. Suomen ilmailumuseo päätti hankkia Caudronin verhoiluun oikeaa lentokoneiden verhoiluun sopivaa puuvillakangasta. Sitä ei ole Suomessa kaupan, mutta Saksassa olevalta toimittajalta on saatu muutama kangasnäyte.  Caudronin paikatut alasiivet vietiin toiseksi varastoitaviksi museon I-halliin.  

Caravelle III (OH-LEA)

Koko syyskauden ajan on jatkettu Caravellen oikean siiven kärkikappaleen tuhoutuneen johtoreunan rakentamista. Lokakuussa saatiin rakennettua kärjen uusi runko ja alkoi sen verhoilu 1 mm vahvuisella alumiinilevyllä. Jouluun mennessä siivenkärjen uusi johtoreuna oli jo 80 prosenttisesti saatu verhoiltua. Kevätkaudelle jää siivenkärjessä olevan purjehdusvalon kehysten tekeminen ja purjehdusvalon asentaminen kupuineen paikoilleen.

Douglas C-47 (DO-5)

Syyskuussa käytiin Turussa tekemässä pahvimallit DO-5:n pyrstön vakaajien aukoista sekä ilman peräkartiota olevan rungon päädystä tavoitteena suojata aukot sateelta. Lokakuussa saatiin alumiiniohutlevystä tehtyä pahvimallien mukaiset suojalevyt paikalleen asennettaviksi. Maanantaina 23. lokakuuta menimme seitsemän tiistaikerholaisen voimin Turun lentoasemalle, jossa DO-5 on Caravelle III:n OH-LEA vierellä. Saimme suojalevyt kiinnitetyksi aukkojen suojiksi juuri sopivasti ennen kuin alkoivat syksyn kylmät säät lumisateineen.

Mil Mi-8T (HS-4)

Karjalan ilmailumuseo pyysi Tiistaikerhoa verhoilemaan HS-4:n pyrstöpuomin vakaajat vakaajien lahonneiden verhoilukankaiden osalta. Kangasverhoilu kattaa noin 70 % vakaajan pinta-alasta. Vakaajat päätettiin verhoilla, tosin ei kankaalla vaan alumiiniohutlevyllä, kuten toimimme Kauppakeskus Tuulosessa olevan HS-6:n vakaajien uudelleen verhoilussa. Lahonneiden kankaiden poiston jälkeen kummankin vakaajan alumiinipinnat hiottiin vanhasta maalista, sillä koko vakaaja maalataan uudelleen verhoilun jälkeen. Vakaajat verhoiltiin 0,3 mm offsetalumiinilevyllä. Vakaajat maalataan puolustusvoimien Mi-8 -koptereiden maalauskaavion mukaisesti, jossa vakaajan yläpinnat ovat vihreät ja alapinnat vaalean harmaat. Kummatkin pinnat ehdittiin kertaalleen maalata ennen joulutaukoa.

MiG 21BIS (MG-111) ohjaamon elämyssimulaattori

Tiistaikerho on tehnyt parin vuoden aikana Juha Klemettisen ohjeiden mukaan MG-111:n ohjaamon esivalmistelutöitä ohjaamon muuttamiseksi elämyssimulaattoriksi. Syyskaudella on tehty toistaiseksi viimeisiä töitä. Ne olivat lattialevyn asentaminen ohjaamon etutilan lattiaan sekä simulaattorilaitteistojen ja piirilevyjen asennuslevyjen kiinnittäminen ohjaamon etutilan kummallekin sivulle sekä ohjaamon puoleiseen päätyyn. Asennuslevyjen kiinnittäminen paikalleen ohjaamon etutilan seinämiin saatiin valmiiksi joulun alla.

Saab J35F Drakenin mittaritaulu

Ilmailumuseoyhdistys sai lahjoituksena tukevalle puulevylle kiinnitetyn J35 F:n mittaritaulukokonaisuuden. Tästä mittaritaulusta tehdään näyttelyesine ja havaintoväline,  jota voi esitellä erilaissa tapahtumissa tai lentonäytöksissä. Mittaritaululle rakennetaan liikuteltava metalliputkijalusta, johon mittaritaulu on kiinnitetty sellaiselle korkeudelle, että sen edessä tuolilla istuva katsoo suoraan mittaritaulua kohti ikään kuin istuisi Drakenin ohjaamossa. Mittaritaulun metallijalustan tekeminen on meneillään.   

Hietanen OH-XEA ”Ressu”

Lokakuussa aloitettiin turkulaisten veljesten tekemän Hietanen OH-XEA ”Ressu” koneen entisöinti. Tämä kone lahjoitettiin Ilmailumuseoyhdistykselle. Tällä hetkellä työn kohteena ovat etenkin Ressun siipien, korkeusperäsimen ja korkeusvakaajan vaneriverhoilussa olevien vaurioiden korjaamisen.  

Metallirunkoisesta sivuperäsimestä riisuttiin siinä ollut lahonnut kangas ja metallirunko  puhdistettiin ja maalattiin ruostumiselta suojaavalla punaisella Isotrol-maalilla. Sivuperäsimen rungon ulkoreunat nauhoitettiin 20 mm leveällä puuvillanauhalla peräsimen kangasverhoilua ennakoiden. Ressun metallirakenteinen pyörällinen kannus purettiin osiin, puhdistettiin ruosteesta ja saatiin toimintakuntoiseksi. Pohjamaalauksen jälkeen kannus sai pintaansa alkuperäisen mukaisen keltaisen maalipinnan.

Kolme jäljellä olevaa Ressun metalliputkesta tehtyä siipitukea hiekkapuhallutettiin puhtaaksi ruosteesta, jonka jälkeen ne pohjamaalattiin harmaalla pohjamaalilla. Niiden pintamaalaus alkuperäisen mukaisesti keltaisella maalilla on meneillään. Toinen siiven takatuki puuttuu ja se on rakennettava säilyneen tuen mallin mukaan. Puuttuvan siipituen rakentamiseen ryhdytään kevätkaudella. Mikäli ressun siipien vaneriverhoilun korjaustyöt saadaan tehdyksi kevätkauden kuluessa, voidaan harkita Ressun rungon tuontia Suomen ilmailumuseoon Tiistaikerhon entisöimäksi.

Link Trainer (LT-1)

Tiistaikerhoon voitiin syyskaudella ottaa verhoiltaviksi Karjalan ilmailumuseossa olevan Link Trainerin siivet. LT-1:n siipien verhoilukankaat olivat pahasti rikki, jonka vuoksi verhoilu päätettiin kokonaan uusia. Verhoilu on jo siivistä purettu. Meneillään on Eurokankaasta ostetun kahden eri puuvillakankaan kiristyslakkaustestaus kelvollisen verhoilukankaan löytämiseksi. Link Trainerin siipiä ei tarvitse verhoilla lentokoneen verhoiluun tarkoitetulla kankaalla, vaan tavallinen, mutta hyvän kiritysominaisuuden omaava valkoinen puuvillakangas sopii tarkoitukseen. Vasemmasta siivestä puuttuu siiveke ja sen rakentaminen on käynnissä.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

OH-XEA Ressun vaneriverhoilun korjauksesta

Perjantai 1.12.2023 - Tiistaikerholainen

Ressun entisöinti on edennyt hyvää vauhtia Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa. Samanaikaisesti ahkeroidaan vasemman siiven, siivekkeiden, sivuvakaajan, korkeusvakaajan, sivuperäsimen, siipitukien ja kannuksen entisöinnin kanssa. Kenties olisi parempi puhua korjaamisesta, sillä Ressu on runkoa ja sivuperäsintä lukuun ottamatta säilynyt valtaosin hyvässä kunnossa. Niinpä suurin osa toimistamme on vaneriverhoilussa olevien vaurioiden korjaamista.

Ressun vaneriverhoilussa olevien vaurioiden korjaamisen tavoitteena on säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäistä vaneriverhoilua. Siinä, missä iskun seurauksena syntyneen vauriokohdan vaneri on säilynyt ehjänä kielekkeenä, vaurio pyritään korjaamaan liimaamalla kieleke tukivanerin avulla takaisin paikalleen. Sen sijaan, jos vaurio on avoin reikä, vaneri on mennyt ”silpuksi” tai vauriokohdan vanerista puuttuu osa, nämä kohdat paikataan uudella vanerilla. Tässä blogissa esitellään jälkimmäinen korjausmenetelmä esimerkkinä korkeusperäsimen vaneriverhoilussa olevan vaurion korjaus. Kaikissa tapauksissa paikkausten liimasaumat paklataan, hiotaan ja paikattu alue maalataan alkuperäisen maalipinnan sävyyn niin, ettei vauriokohtaa juuri enää huomaa.

Ressun korkeusperäsimen vaneriverhoilussa oli yksi suurempi korjattava vaurio. Tämä vaurio sijaitsee korkeusperäsimen vasemman pään jättöreunan puoleisessa kulmassa. Tässä kohtaa verhoiluvaneri on rikottu sekä peräsimen yläpinnalta että päädystä. Vaneri on murtunut useasta kohdasta ja osa verhoilusta puuttuu kokonaan. Päätimme paikata koko vaurioalueen uudella vanerilla.

Ensin irrotimme yläpinnan vauriokohdassa olevat verhoiluvanerin rikkonaiset kappaleet. Tämän jälkeen piirsimme vaurioalueen ympärille suorakaiteen ja leikkasimme sen irti reunoja myöden Dremelin sirkkelin terällä. Näin saatiin aikaiseksi aukko yläpinnan vaneripaikalle. Vastaavalla tavalla leikkasimme suorakulmaisen aukon korkeusperäsimen päädyn vaurioalueen ympärille. Näin koko vaurioalue oli avattu paikattavaksi.

Seuraavaksi kiinnitimme avatun aukon reunoihin tukilistat, joiden varaan vaneripaikka liimataan aukon peitoksi. Osa tukilistoista liimattiin naulavahvistuksin korkeusperäsimen rakenteeseen. Lista kiinnitettiin myös peräsimen yläpintaan ja päätyyn tulevien vaneripaikkojen liitoskohtaan eli peräsimen päädyn yläreunaan.

Kuva: Antti Hietala.

Yksi tukilistoista liimattiin verhoiluvanerin reunan alapintaan niin, että listasta jäi vajaa sentin  vanerireunan ulkopuolelle. Ennen liimausta verhoiluvanerin alapinnasta hiottiin liimattavalta alueelta pois lakkaus. Verhoiluvanerin reunaan liimattava tukilista puristettiin vaneriin kiinni muovisilla pienoispuristimia. Liimana käytettiin Casco Outdoor puuliimaa.

Lisäksi yläpinnan aukkoon kiinnitettiin sen pituussuuntainen tukilista. Tämä lista tarvitaan, jotta aukkoa peittävä vaneripaikka saadaan lievästi kaartumaan ja noudattamaan korkeusperäsimen yläpinnan loivasti kaarevaa profiilia.

Kun tukilistat oli kiinnitetty, leikattiin 1 mm vahvuisesta lentokonevanerista paikkapalat sekä yläpinnan että päädyn aukkoa varten. Vaneripaikkoja soviteltiin paikalleen niiden reunoja muotoillen, kunnes vaneripaikan reunat painautuivat tiiviisti aukon reunoja vasten.

Kuva: Matti Kainulainen.

Ensin liimattiin paikalleen peräsimen päätyyn tuleva vaneripaikka. Paikan yläreuna puristettiin tukilistaan pienoispuristimilla ja alareunaan naulattiin muutama pieni naula liimasauma vahvistamaan.

Kuva: Matti Kainulainen.

Seuraavaksi liimattiin paikoilleen yläpinnan kookkaampi vaneripaikka. Korkeusperäsimen johtoreunan puolelta vaneripaikan liimaussauma voitiin puristaa kiinni normaaleilla puristimilla. Puristimien ja liimasauman väliin laitettiin vanerituki, jolla liimasaumaan kohdistuva puristus saatiin tasaiseksi. Aukon vastakkaisen puolen sauman päälle laitettiin metallinen paino vaneripaikan painamiseksi tukilistaa vasten.

Kummankin vaneripaikan liimaus onnistui hyvin. Vaneripaikan saumat vielä paklattiin umpeen käyttämällä tarkoitukseen sopivaa Plastic Paddingin kaksikomponenttista Keinotekoista puuta.  Paklatut saumat sekä koko uuden paikan alue hiotaan vielä ennen maalausta. Vaneripaikkojen maalaus tehdään myöhemmin yhdessä lukuisten muiden Ressun vaneripaikkojen maalausten kanssa.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Hietanen OH-XEA Ressun entisöinti alkoi

Tiistai 21.11.2023 - Tiistaikerholainen

Kuten edellisessä blogissa kerrottiin, tuotiin Suomen ilmailumuseoon Tiistaikerhossa entisöitäviksi turkulaisten Hietasten veljesten 1960-luvulla suunnitteleman ja rakentaman koneen OH-XEA:n siivet, korkeusvakaaja, korkeusperäsin, sivuperäsin, kannus, siipituet sekä polttoainetankki.  Ressu-lempinimellä tunnetun koneen runkokehikon entisöintiin paneudumme myöhemmin. Kun Suomen ilmailumuseoon tuotujen Ressun osien kuntokartoitus ja sen perusteella laadittu entisöintisuunnitelma oli tehty, ryhdyttiin töihin.

Siipiä koskeva entisöinti alkoi siniharmaaksi maalattujen siipien vaneripintojen pesulla. Kumpikin siipi tuotiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan. Aloitimme siipien maalipintojen pesun totutulla ja hyväksi koetulla tavalla eli ihmesienipesulla. Toki pinnat imuroitiin ensin pahimmasta pölystä. Siiven siiveke irrotettiin erikseen pestäväksi. Siivekkeen ja siiven liitoskohdassa oleva pöly harjattiin irti siveltimellä ja imuroitiin puhtaaksi.

Ihmesienipesussa ei käytetä lainkaan puhdistusaineita. Työvälineet ovat vain ihmesieni, kangasrätti ja ämpäri puolillaan vettä. Siiven maalipinta puhdistetaan hankaamalla siiven pintaa pieni alue kerrallaan veteen kastetulla ja kosteaksi puristetulla ihmesienellä. Toisessa kädessä olevalla kostealla rätillä pyyhkäistään vähän väliä ihmesienellä käsitelty alue. Näin siiven pinnasta ihmesienen irrottama lika tarttuu rättiin ja huuhdotaan pois ämpärissä olevaan veteen. Ressun siivissä oli myös punaisen maalin roiskeita. Nekin saatiin hyvin ihmesienellä poistettua. Ihmesienikäsittely ei pilaa maalipintaa, mikäli ei nyt pintaa kohtuuttoman voimakkaasti käsittele.

Samalla tavalla otettiin käsittelyyn niin ikään vaneriverhoillut korkeusvakaaja ja korkeusperäsin. Nekin saatiin pinnoiltaan erittäin puhtaiksi. Onkin todettava, että siipien, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen siniharmaaksi maalatut pinnat olivat pesun jäljiltä kuin vasta maalatut. Jotenkin tulee mieleen, että olisivatkohan ne aikanaan 1960-luvulla maalattu kestävällä Miranol-lakkamaalilla, koska maalipinta on niin hyvin säilynyt.  

Sivuperäsimen osalta kyse ei ole sen pintojen pesusta, vaan peräsimen verhoilukankaan riisumisesta metallirakenteisen sivuperäsimen kehikon yltä. Peräsimen verhoilukangas onkin mennyt täysin uusittavaan kuntoon. Kangas irrotettiin kehikosta mattoveitsellä. Todettiin, että kehikon ulkoreunoihin oli kieputettu kangasnauha. Tämä kangasnauhapunos suojelee metallirakenteisen peräsimen päälle verhoiltavaa kangasta. Toisaalta verhoilukangas voidaan ommella kiinni kangasnauhaan, mutta emme saaneet selvää, oliko näin tässä tapauksessa toimittu. Metallikehikon reunatankoja peittävä kangasnauha veistettiin pois mattoveitsellä. Verhoilukankaasta riisuttu sivuperäsimen metallikehikko on nyt valmis ruosteenpoistoon ja sen jälkeiseen pintakäsittelyyn.  

Kuvat: Reino Aatsalo.

Kuva: Antti Hietala.

Ressun  neljästä siipituesta on jäljellä kolme. Tuet ovat yllättävän painavia eli ehken ovat ihan tavallista rautaputkea. Niiden keltaiseksi maalattu pinnat ovat kauttaaltaan ruosteessa. Pinnat hiekkapuhallettiin puhtaiksi. Tämän jälkeen siipituet käsiteltiin ruostumista estävällä Isotrol-lakalla. Siipituet odottavat nyt varsinaista pintakäsittelyään, jossa ne saavat alkuperäisen mukaisen keltaisen värin.

Kuva: Lassi Karivalo.

Kuvat: Osmo Väisänen.

Ressun pyörällisen ja jousitetun kannuksen kunnostus aloitettiin purkamalla kannus osiinsa. Kannuksen pyöräkin oli purettava, jotta päästään käsiksi pyörän täysin jumissa oleviin laakereihin. Kun pyörän vanteen neljä pulttia oli irrotettu, saatiin vanteen ruostuneet puoliskot kammettua puoliväkisin irti toisistaan. Kun laakerit oli saatu näkyviin, niihin sekä vanteen ruostuneisiin pintoihin laitettiin runsaasti ruosteenirrotusainetta ja vanteet jätettiin viikoksi ”tekeytymään”. Viikon päästä vanteen puoliskojen kummatkin puolet saatiin koko lailla hyvin puhdistettua ruosteesta ja myös laakeritkin alustavasti toimimaan.  Seuraavaksi aloitetaan jousellisen kannustelineen kunnostaminen.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Hietanen OH-XEA Ressu-koneen kunto- ja vauriokartoitus sekä entisöintisuunnitelma

Sunnuntai 19.11.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa käynnistetään Turun seudun Lemussa varastoituneena olleen Hietanen OH-XEA Ressu-koneen entisöinti. Konehan on turkulaisten Ari ja Esko Hietasen 1960-luvulla suunnittelema ja rakentama. Entisöinnin kohteena ovat ensivaiheessa Lemusta Suomen ilmailumuseolle tuodut siivet, korkeusvakaaja, korkeusperäsin, sivuperäsin, kannus, siipituet sekä polttoainetankki. Lemuun vielä jäädyn verhoilua ilman olevan runkokehikon vuoro tulee myöhemmin.

Entisöinnissä ensimmäinen työvaihe on kartoittaa kohteen kunto ja mahdolliset vauriot. Niinpä Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan siirrettyjen Ressun osien kunto ja vauriot käytiin huolellisesti lävitse sekä tehtiin niistä alustavat entisöintisuunnitelmat.

Todettiin, että siipien, korkeusvakaajan sekä korkeusperäsimen vaneriverhoillut pinnat olivat kovin likaiset ja paikoin punaisen maalin tahrimat. Vaneriverhoiluissa olevat vauriot ovat valtaosan pienialaisia ruhjeita tai reikiä. Vasemman siiven alapinnalla on kuitenkin koneen tunnuksen kohdalla laaja alue, jossa verhoiluvaneri on pahoin rikkoutunut tai pitäisiköhän sanoa tahallisesti rikottu. Siltä se ainakin vaikuttaa. Entisöintimme tehtävänä ensin pestä siipien, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen pinnat ja aloittaa siten vaneriverhoilussa olevien vaurioiden korjaus.

Ressun metallirakenteinen sivuperäsin on koneen putkirakenteisen rungon tapaan kangasverhoiltu. Verhoilukangas on peräsimen toiselta puolelta repeytynyt ja siitä puuttuu osa. Verhoilukankaan maalipinta on pahoin halkeillut eli krakeloitunut. Kangas joudutaan kokonaan uusimaan. Poistettu alkuperäinen kangas arkistoidaan.

Repeytyneen kankaan alta näkyy ruosteessa oleva sivuperäsimen metallikehikko. Kehikko puhdistetaan ja maalataan alkuperäistä vastaavaksi. Näyttäisi siltä, että kehikko on maalattu 1960-luvulla yleisesti käytetyllä ruostumista estävällä punaisella Ferrexillä. Punainen väri tulee esille ruosteen alta. Niinpä kehikko tulee saamaan pintaansa nykyaikaisen punaisen Isotrol-maalin.

Lopuksi peräsin verhoillaan uudella kankaalla ja maalataan alkuperäisen mukaisesti vaalean siniseksi. Peräsimeen kummallekin puolelle maalataan alkuperäisen mukaisesti punaiset juovat sekä peräsimen vasemmalle puolelle numero 2 ja oikealle puolelle musta lintuhahmo.

Ressun kannus on metallirakenteinen ilmatäytteisine pyörineen. Pyörän laakerit ovat täysin jumissa. Pyörä yritetään korjata toimintakuntoiseksi. Kannuksen runko-osa puhdistetaan ruosteesta ja maalataan alkuperäisen mukaiseksi keltaiseksi.

Ressun kumpikin siipi on tuettu kahdella metalliputkesta tehdyssä siipituella. Kaksi niistä on tukevaa kiinnittyen siiven etusalossa oleviin korvakkeisiin ja kaksi ohuempaa takasalon korvakkeisiin. Molemmat etutuet ovat jäljellä, mutta takatuista vain toinen. Siipituet oli varastoitu Ressun runkokehikon sisään. Tuet ovat keltaiseksi maalatut, mutta pahasti ruosteiset. Ne hiekkapuhallutetaan puhtaiksi ja maalataan alkuperäisen mukaisesti keltaisiksi. Puuttuva toinen takatuki tehdään.  

Polttoainetankki sijaitse Ressun vasemman siiven tyvessä siiven yläpinnalta paikalleen upotettavana. Polttoainetankissa on lommoja ja ne oikaistaan. Polttoainetankkia on peittänyt jonkinlainen kumitiivisteinen kansi, josta näkyy jälkiä niin siivessä kuin polttoainetankissa. Kansi on hävinnyt. Jos saadaan selville, millainen se on ollut, sellainen tehdään. Tai jos ei selviä, niin hyvä vaihtoehto on tehdä sellainen esimerkiksi ohuesta 1,2 mm vahvuisesta lentokonevanerista.

Hietasilla on mitä ilmeisemmin ollut tarkoitus kaksinkertaistaa 21 litraisen polttoainetankin koko. Tästä kielisi se, että tankin viereinen siipikaari oli jo poistettu ja siiven vaneriverhoilua avattu siipisalkojen väliltä seuraavaan kaareen asti. Entisöimme kuitenkin siiven rakenteen vastaamaan alkuperäistä eli vain siiven tyvikaaren ja ensimmäisen kaaren väliin mahtuvalle alkuperäiselle polttoainetankille. Se merkitsee puuttuvan kaaren rakentamista ja jo avatun siiven osan verhoilua umpeen.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Hietanen HEA-23B OH-XEA "Ressu" entisöitäväksi Tiistaikerhoon

Perjantai 10.11.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry sai vuosi sitten lahjoituksena turkulaisveljesten Esko ja Ari Hietasen 1960-luvulla  suunnitteleman ja rakentaman yksipaikkaisen experimental-lentokoneen. Kone katsastettiin ja rekisteröitiin ilma-alusrekisteriin 13.8.1969 tunnuksella OH-XEA. Lempinimeltään ”Ressu” on ylätasoinen sekarakenteinen yksipaikkainen kone. Putkirakenteinen runko on kangasverhoiltu. Siivet, siivekkeet, korkeusvakaaja ja korkeusperäsin ovat puurakenteiset ja vaneriverhoillut. Sivuperäsin on putkirunkoinen ja verhoiltu kankaalla.

Kuva via Ilmailumuseoyhdistys

Ressu on pienikokoinen kone. Siipien kärkiväli on 7,4 m ja runko 5,5 m pitkä. Rungon levein kohta on laskuteline, jossa akselin päästä toiseen on 1,4 m. Ressulla oli useita tunnuksia. Ensin tunnuksena oli H-EA (Hietanen Esko ja Ari), sitten OH-HEA ja lopuksi ilma-alusrekisteriin hyväksyttynä OH-XEA. Ressun moottorina oli Continental A 65. Kone poistettiin ilma-alusrekisteristä 1.1.1973. Meillä ei ole tiedossa paljonko Ressulla lennettiin.

Kuva via Ilmailumuseoyhdistys

Lentotoiminnan päätyttyä Ressua säilytettiin eri paikoissa, jonka aikana runko ehti päästä huonoon kuntoon. Nykyisessä asussaan koneen runko on kokonaan ilman kangasverhoilua ja sen runkoputket paksussa ruosteessa. Ohjaamossa ovat jäljellä vain lentäjän istuin, ohjaussauva,  jalkaohjaimet sekä tyhjä mittaritaulu. Moottori ja mittaritaulun mittarit sekä laskutelineen pyörät ovat aikojen saatossa kadonneet, mikä minnekin. Neljästä siipituesta on jäljellä kolme. Vaalean siniseksi maalatut siivet, korkeusvakaaja ja korkeusperäsin ovat säilyneet muutamia vaneriverhoilussa olevia vaurioita lukuun ottamatta koko lailla hyvin. Sivuperäsimen kangasverhoilu rikkoutunut ja kankaan maalipinta pahoin krakeloitunut. Rungon kangasverhoilu lienee ollut siipien tapaan vaalean siniseksi maalattu.

Tiistaikerhossa Ressun entisöinnin tavoite on saada siitä ulkonaisesti rekisteröintivuottaan 1969 vastaavan näköinen kone. Se tarkoittaa vaneriverhoiltujen siipien ja pyrstön osien pintojen puhdistamista sekä niissä olevien vaurioiden korjaamista. Sen jälkeen voidaan harkita rungon kunnostamista. Siinä ensimmäinen tehtävä olisi ruosteessa olevan rungon käsittely kangasverhoilua silmällä pitäen. Yritämme täydentää ohjaamon laitteistoa mm. mittareilla, jos vaan löydämme mittaritaulussa olleita mittarityyppejä. Moottoriksi kelpaisi käytöstä poistettu toimimaton Continental A 65, jos vaan sellainen löytyisi.

Kuva: Elias Viitanen.

Ilmailumuseoyhdistys kokosi Ressun syksyllä 2022 Pansion halliin, missä oli käynnissä IMY:n omistaman Caravelle III:n entisöinti. Yhdistys piti Ressua esillä myös kesäkuisessa Turun lentonäytöksessä omalla osastollaan.

Se jälkeen Ressu on ollut varastoituneena Turun seudulla Lemussa. Sieltä  Ressun siivet, korkeusvakaaja, korkeusperäsin, sivuperäsin, kannus, polttoainetankki sekä siipituet käytiin hakemassa perävaunulla Suomen ilmailumuseoon Vantaalle. Ilmailumuseon entisöintiverstaassa Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho on jo aloittanut Ressun osien kunnostamisen. Runko jäi vielä Lemuun ja sen kunnostamiseen päästäneen ensi vuonna. Edessämme Tiistaikerhossa on arviolta muutaman vuoden kestävä Ressun entisöintihanke.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.