Tiistaikerhon blogi

Super-Sytky OH-XTM entisöitäväksi Tiistaikerhoon

Maanantai 14.4.2025 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhditys ry on saanut lahjoituksena lentovaurioisen PIK-21 OH-XTM Super-Sytky -experimental lentokoneen. Super-Sytky on DI Kai Mellénin suunnittelema. Lahjoituksena saamamme koneyksilö OH-XTM myös Mellénin rakentama ja oli aikanaan hänen omistuksessaan. Kone valmistui vuonna 1982. Super-Sytky on yksipaikkainen puurakenteinen Formula-V-racer, jonka voimalaitteena VW 1600 -moottori.

Viime kesänä OH-XTM koki sen verran huomattavan lentovaurion, ettei koneen runkoa kannata korjata lentokuntoiseksi. Tämän seurauksena koneen omistaja päätti - vaihtoehtona koneen romuttamiselle - lahjoittaa koko koneen Ilmailumuseoyhdistykselle Tiistaikerhossa entisöitäväksi. Super Sytkyn siivet säilyivät koko lailla ehjinä.

Konetta ei entisöidä Tiistaikerhossa lentäväksi. Se entisöidään ehjäksi ja toimintakuntoiseksi näyttelyesineeksi. Onkin tärkeä, että Kai Mellénin suunnittelema ja itse rakentama Super-Sytkyn prototyyppi OH-XTM säilyy näyttelyesineenä ja samalla esimerkkinä PIK-koneiden upeasta sarjasta.

Lauantaina 12. huhtikuuta saapui OH-XTM:n kuljetus Suomen ilmailumuseon pihaan. Peräkärryn lavetille huolellisesti sidottu Super-Sytky purettiin kuljetuksesta. Sitten puukehikon tukema Super-Sytkyn runko siirrettiin kantamalla museon pihalla olevan merikontin suojaan. Konttiin varastoitiin myös siivet ja muut koneen osat.

Tiistaikerhossa OH-XTM Super-Sytkyn entisöinti ei ala välittömästi. Meillä on Ilmailumuseoyhdistyksen Puusepäntien verstaassa yhä meneillään OH-XEA -experimentalkone Ressun entisöinti. Joka tapauksessa vielä tämän vuoden kuluessa OH-XTM Syper-Sytky:n entisöinti aloitetaan.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Ressun rungon entisöinti jatkuu

Torstai 10.4.2025 - Tiistaikerholainen

Kun Suomen ilmailumuseossa varastoituneena ollut OH-XEA ”Ressun” runko oli siirretty Ilmailumuseoyhdistyksen Tuusulan Puusepäntieltä vuokraamaan verstastilaan, oli mahdollista jatkaa joulukuussa tauolle jäänyttä Ressun entisöintiä. Tosin täysipainoisesti emme vielä voi entisöinteihin paneutua, sillä Tiistaikerhon verstaan varustaminen on osittain kesken. Voimme kuitenkin jo aloittaa entisöintejä rinnan verstastilan varustamisen saattamisen loppuun.

Jatkoimme Ressun entisöintiä kiinnittämällä mittareita tyhjillään olleeseen Ressun mittaritauluun. Tyhjään tauluun on nyt saatu asennettua siitä puuttuneet mittarit. Puuttuvat mittarit kävivät ilmi Ressun mittaritaulusta vuonna 1969 otetusta valokuvasta. Olemmekin kiitollisia Turun lentokerhon porukalle, joka haali käyttöömme valtaosan mittaritaulun mittareista. Kiitämme myös Suomen ilmailumuseota, josta saimme loput puuttuvat mittarit. 

Kuva: Esko Keskinen.

Mittaritaulun täydentämisessä venäläinen nopeusmittari teetti eniten töitä, sillä siinä ei ollut mittarissa kiinni oleva kiinnitysrengasta. No, saimme mittarin kiinnitettyä paikalleen mittarin ympärille laitetulla kiristyspannalla. Pannan alle laitetun neljän kulmaraudan avulla mittari saatiin kiinnitetyksi.

Koska emme halunneet jättää tyhjäksi mittaritaulun alareunan keskellä olevaa aukkoa, tälläsimme siihen väliaikaisesti yhden DTM-mittarin. Siis emme tiedä, mikä mittari siinä on aikanaan ollut, sillä Ressun mittaritaulusta käytössämme olevassa valokuvassa tuo alimmainen mittari puuttuu. Lisäksi laitoimme mittaritauluun kahden katkaisijan tyhjään reikään Motonetistä ostamamme katkaisijat. Ne eivät vastaa muodoltaan Ressun mittaritaulussa olleita alkuperäisiä pitkävartisempia katkaisijoita, mutta olkoon nyt toistaiseksi siinä. Yritämme toki löytää paremmin alkuperäisiä vastaavat katkaisijat mittaritauluun laitettavaksi.

Kuva: Jouni Ripatti.

Ressun metallirakenteinen runkokehikko saatiin vuoden 2024 lopulla verhoiluvalmiiksi. Niinpä olemme aloittaneet runkokehikon verhoilun runkokehikkoon kiinteästi kuuluvasta sivuvakaajasta. Vakaajasta tehtiin ensin pahvimalli. Mallin päälle levitettiin puuvillainen verhoilukangas ja kankaasta leikattiin vähän pahvimallin reunoja suurempi kangaspala. Kangas leikattiin tarkoituksella ylisuureksi, jotta siinä on muokkausvaraa kankaan leikkaamiseksi ”tyköistuvaksi”.

Leikattu kangas asetettiin alustavasti sivuvakaajan päälle niin, että kankaan liepeet tulivat vakaajan jättöreunan puolelle. Sivelimme vakaajan johtoreunaan NC-Speed nitroselluloosalakkaa ja painoimme verhoilukankaan tiiviisti sitä vasten. Näin saimme kankaan liimattua vakaajan johtoreunaan kankaan liepeiden kiinnittämiseksi lakalla vakaajan jättöreunaan.

Halusimme vielä varmistaa käyttämämme verhoilukankaan kiristymisominaisuuden. Niinpä kiinnitimme kankaanpalan nitojan niiteillä puukehikkoon ja aloitimme kankaan kiristämisen nitroselluloosalakalla. Kahden 25-prosenttisen lakkakerroksen jälkeen sivelimme kankaan pintaan 50-prosenttisen nitrolakan. Näiden lakkauskertojen jälkeen kangas alkoi jo toivotusti kiristyä eli kutistua rumpukalvomaiseksi. Kankaan lopullinen kiristymisominaisuus selviää, kunhan pääsemme käsittelemään sitä 100-prosenttisella NC Speed nitroselluluusalakalla.

Ressun runkokehikko oli IMY:lle lahjoitettaessa ilman ohjaamon pleksi-ikkunoita ja tuulilasia. Ohjaamon vasemmalle kyljen sekä oikealla puolella olevan oven uudet pleksi-ikkunat hankittiin, ja leikattiin muotoonsa jo viime vuoden lopulla. Ne tehtiin 3 mm polykarbonaattipleksistä. Ohjaamosta puuttuvan tuulilasin tekemiseksi siitä tehtiin ensin pahvimalli, jonka mukaan 3 mm polykarbonaattipleksistä leikataan tuulilasin aihio. Muotoonsa leikattu pleksilevy taivutetaan kuumentamalla oikeaan muotoonsa niin, että levyn kummatkin sivut painautuvat tiiviisti ohjaamon etuosan kylkiä vasten. Tällaista pleksilevyn taivuttamista emme ole aiemmin tehneet, mutta eiköhän siinä onnistuta.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Ressun runko ja moottori Puusepäntielle

Torstai 27.3.2025 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseonyhdistys ry:n Tuusulan Puusepäntieltä vuokraaman toimitilan varustaminen Tiistaikerhon verstaaksi on edennyt jo niin pitkälle, että päätimme siirtää Suomen ilmailumuseolla varastoituneena olevan experimental-kone Ressun rungon ja moottorin Puusepäntielle.

Tämä tarkoittaa, että Ressun entisöinti jatkuu siitä, mihin viime vuoden lopulla jäimme. Ressun tuonti Puusepäntielle on samalla merkkipaalu IMYn vuokraaman toimitilan käyttöönotossa, sillä näin vuokratila tulee sille tarkoitettuun käyttöönsä. No, onhan Puusepäntien varustaminen vielä vähän kesken, mutta se luonnistuu hyvin Ressun ja muiden entisöintiprojektien ohessa.

Palautettakoon mieliin, että entisöintitoiminta Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa päättyi viime vuoden lopussa, koska entisöintitila muuttui Suomen ilmailumuseon muuttoa ennakoivien töiden tilaksi. Näihin töihin Tiistaikerho osallistuu sen rinnalla, että entisöi museaalisesti arvokkaita lentokoneita IMYn vuokratilassa Puusepäntiellä.

Kuva: Jouni Ripatti.

Kuvat: Reijo Siirtola.

Tiistaina 25. maaliskuuta kokoonnuimme joukolla museolle siirtämään Ressun rungon ja moottorin uuteen verstaaseemme. Suomen ilmailumuseon varastokonttiin viime vuoden puolella varastoidut Ressun runko ja moottori vedettiin kontista museon pihalle. Ressun runko nostettiin  peräkärrylavetille, johon se sidottiin huolellisesti liinoilla. Rungon päälle laitettiin vielä kevytpeite suojaamaan runkoa kuljetuksen ajaksi. Telineessä kiinni oleva Ressun moottori saatiin puolestaan lastattua tila-autoon.

Kuva: Jouni Ripatti.

Kuva: Reijo Siirtola.

Kun lastaukset oli tehty, ajettiin museolta kahdeksan kilometrin päässä olevalle Puusepäntien verstaalle. Siellä runko ja moottori purettiin kuljetuksesta ja työnnettiin sisään uuteen kotiinsa.

Kuva: Reijo Siirtola.

Kuva: Reino Myllymäki.

Ressun entisöinnit käynnistyvät huhtikuun alussa samalla, kun viimeistelemme verstasta käyttökuntoon.

Tiistaikerhon toimitilan varustaminen käynnissä

Maanantai 10.3.2025 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry vuokrasi Tuusulasta Puusepäntieltä toimitilat Tiistaikerhon toiminnan jatkumiseksi. Kerhon entisöintitoimintahan päättyi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa vuoden 2024 lopussa, koska entisöintitila muuttui museon muuttoa palvelevaksi työtilaksi.

Puusepäntien toimitila vuokrattiin kolmeksi vuodeksi, eli ajaksi, jonka kuluessa Suomen ilmailumuseon uudisrakennus valmistuisi nykyisen museon viereiselle tontille. No, jos se ei siihen mennessä vielä valmistuisikaan, Puusepäntiellä jatkettaisiin, kunnes entisöintitoiminta jatkuu uuteen museoon tulevassa entisöintiverstaassa.

Kuvat: Jukka Köresaar.

Puusepäntien tyhjään hallitilaan on parin viikon ajan tuotu Suomen ilmailumuseolta mukaamme saatavaa kalustoa ja työkoneita. Saimmekin sieltä kiitettävän paljon työkoneita ja työvälineistöä, josta on kiittäminen Suomen ilmailumuseota. Tällaisia olivat mm. vannesahat, taso- ja pyöröhiomakoneet, pylväspora, kompressori ja teollisuusimuri.

Kuva: Jukka Köresaar.

Pienempikokoista tavaraa on kuljetettu Suomen ilmailumuseolta Puusepäntielle henkilöautoilla ja peräkärryillä. Suurten ja raskaiden tavaroiden kuten pöytien ja työkoneiden kuljetusta varten saatiin onneksi perälavanostimella varustettu kuorma-auto. Monet työkoneet työnnettiin museon entisöintitilasta käsin peränostimelle, mutta kuormauksessa meitä avusti myös museon trukki.

Samanaikaisesti on eri tahoilta saatu hankituksi pitkän tarvelistan mukaisesti korvauksetta tai edullisesti kalustusta ja muuta tarpeistoa hallitilan varustamiseksi. Tarvetta onkin kaapistoista ja hyllytarpeista aina kahvinkeittimeen ja ensiapukaappiin asti.

IMY:n vuokraama Puusepäntien toimitila ei ole pelkästään Tiistaikerhon työtila. Se on samalla Ketterät Kirjat Oy:n ja IMY:n lähinnä julkaisuja koskeva varasto. Niinpä toimitilaan rajataan erikseen näitä kahta varastoa varten oma kohtansa.  

Samalla, kun Puusepäntien ovesta on tuotu tavaraa sisään halliin,  sen seinille on alettu asentaa hyllyjä ja kaapistoja entisöintiin liittyvää materiaalia ja työkaluja varten. Toistaiseksi kaikki näyttää Puusepäntiellä vielä varsin sekavalta, mutta päivä päivältä ”kaaokseen” saadaan järjestystä entisöintitoiminnan käynnistymiseksi.

Puusepäntien varustamiseen menee toki vielä jonkin verran aikaa. Tavoitteemme on kuitenkin, että entisöintitoiminta pääsisi jatkumaan Tiistaikerhon uudessa toimitilassa huhtikuun alussa. Silloin kerholaiset jatkavat niin Demo-Myrskyyn liittyviä töitä kuin Ressun (OH-XEA) entisöintiä. Näiden rinnalla tehdään myös pienempiä entisöinnin kohteita. Tällainen on mm.  Bristol Blenheim pommikoneen lentäjän istuimen kunnostus.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. 

Tiistaikerholle tilat entisöintitoiminnan jatkamiseen

Maanantai 17.2.2025 - Tiistaikerholainen

Kuten edellisessä blogissa kirjoitettiin, lentokoneiden entisöintitoiminta jäi Suomen ilmailumuseossa tauolle. Museolla entisöintitoiminta jatkuu uuden ilmailumuseon valmistuttua arviolta kolmen vuoden päästä. Sitä varten kaikki meneillään olleet Tiistaikerhon projektit ”pantiin pakettiin” eli varastoitiin Suomen ilmailumuseon pihalla oleviin merikontteihin.

IMY:n tarkoituksena on kuitenkin turvata entisöintitoiminnan jatkuminen yhtäjaksoisesti uuden museon valmistumiseen saakka. Sen vuoksi Ilmailumuseoyhdistys ry on etsinyt pääkaupunkiseudulta ns. väistötilaa, jossa Tiistaikerhon tekemä museaalisesti arvokkaiden ilma-alusten entisöintityö voisi jatkua. Sinänsä tyhjillään olevia hallitiloja on pääkaupunkiseudulla viljalti tarjolla vuokrattaviksi, mutta esimerkiksi Kehä III:n eteläpuolella tai sen tuntumassa vuokrat ovat liian korkeita IMY:n maksukyvylle.

Uuden toimitilan etsimisessä pyrittiin ratkaisuun, jossa toimitila ei kuitenkaan olisi kovin kaukana Suomen ilmailumuseolta, sillä jatkossakin yhteistyö museon kanssa jatkuisi tiiviinä. Muutaman kuukauden aherrus tuotti vihdoin tulosta. Yhdistys päätyi vuokraamaan Tuusulasta tyhjillään olleen ja tarkoitukseemme sopivan toimitilan. Toimitilassa on yhtenäinen avoin 140 m²:n suuruinen verstaaksi sopiva tila. Sen lisäksi siinä on kaksi peräkkäistä huonetilaa varastoksi ja sosiaalitiloiksi. Vuokrasopimus astuu voimaan maaliskuun alusta. Sitä ennen vuokranantaja tekee toimitilassa kunnostus- ja muutostöitä parantaen tilan käyttökelpoisuutta tarkoitukseemme.

Koska vuokratila on tyhjä halli, se joudutaan kalustamaan sopivaksi verstastilaksi. Niinpä viime viikot on haalittu entisöintitoiminnan aloittamiseksi erilaista kalustoa ja muuta tarpeistoa. Onneksi sitä on onnistuttu saamaan eri tahoilta korvauksetta. Suomen ilmailumuseoltakin saamme mukaamme tarpeellista kalustoa, työkoneita sekä työkaluja.

Kunhan uusi Tiistaikerhon verstas on saatu kalustettua ja muokattua palvelemaan entisöintitoimintaa, voidaan Suomen ilmailumuseon pihalle merikontteihin varastoidut Ressun (OH-XEA) ja Demo-Myrskyn tavarat tuodaan Tuusulan verstaalle. Näin entisöinnit pääsevät konkreettisesti jatkumaan. Mahdollisesti siellä alkaa myöhemmin tänä vuonna kaputissa vaurioituneen PIK 21 Super Sytkyn (OH-XTM) kunnostus.

Vaikka Tiistaikerhon entisöintitoiminta siirtyykin museolta Ilmailumuseoyhdistyksen Tuusulan verstaalle, yhteistyö Suomen ilmailumuseon kanssa jatkuu tiiviinä koko ajan. Ensinnäkin jatkamme museolla viikoittain museon työnjohdolla museon muuton valmisteluun liittyviä töitä. Toiseksi voimme jatkossakin käväistä museolla käyttämässä entisöintitoimintaamme museon pihalla olevaa tulityökonttia, maalaustelttaa tai museon verstaalle jääviä koneita, kuten sorvia. Tässä mielessä on erinomaista, että Tuusulan verstastila sijaitsee Suomen ilmailumuseolta vain reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä.

Kuva: Reino Myllymäki

Entisöintitoiminta jäi tauolle Suomen ilmailumuseossa

Torstai 30.1.2025 - Tiistaikerholainen

Lentokoneiden entisöintitoiminta jäi Suomen ilmailumuseossa tauolle vuoden 2024 lopussa. Taukoa kestää siihen saakka, kunnes entisöinti pääsee jatkumaan nykyisen ilmailumuseon viereen kohoavassa uudessa ilmailumuseossa. Se tapahtunee arviolta vuoden 2027 lopussa. Lukijassa herännee kysymys, että miksi entisöinnit jäivät tauolle jo nyt?

Suomen ilmailumuseon muutto uusiin toimitiloihin on valtava voimanponnistus. Periaatteessa jokainen museossa oleva esine tullaan käymään läpi arvioiden, tarvitseeko se mahdollisia huolto- , korjaus-, konservointi- tai entisöintitoimenpiteitä. Jos tarvitsee, tarvittavat toimenpiteet toteutetaan ja sen jälkeen päätetään, siirtyykö esine uuteen museoon vai varastoidaanko se kokoelmakeskukseen.   

Vuoden 2025 alusta museon entisöintitilasta tulee ensisijaisesti museon näyttelyhalleissa olevien ilma-alusten ja niihin liittyvän esineistön huolto-, korjaus- ja entisöintitila. Ensimmäisenä tarkastelun kohteeksi otetaan näyttelyhallien ”pienesineet”, kuten esimerkiksi lentokoneiden moottorit. Huoltotoimissa edettäneen sitten liito-, purjelento- ja pienkoneisiin. Ne puretaan ja tuodaan osina entisöintitilaan tarvittavia korjaus- tai entisöintitoimenpiteitä varten. Ovathan esimerkiksi näyttelyhallien kattoon ripustetut liito- ja purjekoneet roikkuneet siellä kymmeniä vuosia, joten vähintään niiden huoltotoimiin on tarvetta.

Mutta ennen kuin päästään aloittamaan edellä kuvatut museoesineiden tarkastukset ja huoltotoimet, entisöintitila on järjestettävä ja siivottava ja siellä vuoden loppuun asti jatkuneet entisöintiprojektit varastoitava muualle. Niinpä viime vuoden loppuun jatkuneet projektit, kuten Valmet Tuuli III:n, OH-XEA Ressun ja Caudron C. 50 -koneen entisöinnit sekä ns. Demo-Myrskyn rakentaminen, ovat kaikkine osineen ja tarpeineen pakattava ja varastoitava odottamaan aikaa tulevaa.

Pelkästään entisöintitilan siivoamisessakin ja järjestämisessä uuteen tehtävään on töitä yllin kyllin. Onhan siellä jatkunut ilma-alusten entisöintitoiminta ja muidenkin museon liittyneiden töiden tekeminen 1980-luvun lopulta asti.

Heti loppiaisen jälkeen tiistaikerholaiset ryhtyivätkin museon opastuksella siivoamaan ja järjestelemään entisöintitilaa sekä paketoimaan entisöintiprojekteja varastoon siirrettäviksi. Työt ovat edenneet joutuisasti. Turhaa ja tulevien töiden kannalta epäkuranttia materiaalia, kuten kaikenlaista puu- ja metallisilppua on laitettu kierrätykseen runsain mitoin. Osa on myös pantu poistoon kierrätykseen kelpaamattomana sekajätteenä. Tilaa on myös siivottu ja työkaluja ja tavaroita laitettu omille paikoilleen.

Entisöintitilassa olleiden Tuuli III:n, Ressun, Caudronin sekä Demo-Myrskyn osat on paketoitu kuplamuoviin varastoitaviksi. Pienemmät osat laitettiin säilytyslaatikoihin. Tuulin osat laitettiin suureen tilavaan vanerilaatikkoon. Ressun osat varastoitiin museon pihalla olevaan Ilmailumuseoyhdistyksen konttiin ja Demo-Myrskyn osat IMY:n omistamaan Myrsky-konttiin.  

Ennen varastoon siirtämistä Tuuli III:n runko suojattiin Tyvek-polyeteenikankaalla. Kangas on hengittävä siten, että se päästää kosteuden ulospäin, mutta ei sisäänpäin. Tuuli III:n ja Ressun runko, Ressun moottori sekä entisöintitilassa oleva entisöity Suomi Filmin käyttämä Walter Gemma -tähtimoottorilla varustettu tuulikone siirrettiin entisöintitilasta museon pihalla olevaan Suomen ilmailumuseon pitkään 45-jalkaiseen merikonttiin. Siirtäminen tapahtui kätevästi joko trukin tai auton perässä kulkien.

Ehkäpä olemme entisöintitilan järjestelyissä jo voiton puolella. Silti siivous- ja järjestelytyötä vielä riittää, ennen kuin voimme tuoda ensimmäiset näyttelyhalleissa olevat lentokoneen moottorit entisöintitilaan tarkastettaviksi ja huollettaviksi.

Kuvat: Lassi Karivalo

Ressun korkeusvakaaja sai tukensa

Maanantai 27.1.2025 - Tiistaikerholainen

Ressun korkeusvakaajassa on kummallakin puolella runkoon tukeutuva metallituki. Tuet eivät ole säilyneet, joten ne piti tehdä. Tutkimme Ressusta otettuja valokuvia. Niistä selvisi, että tuet ovat olleet pyöreää metalliputkea. Löydettiin Suomen ilmailumuseon metallivarastosta tukien tekemiseksi tarkoituksen sopivaa 10 mm vahvuista alumiiniputkea.

Kuva: Esko Keskinen

Tukien tekemiseksi piti määrittää niiden pituudet. Sitä varten korkeusvakaaja kiinnitettiin Ressun runkoon. Vakaaja kiinnittyy Ressun runkoon kolmella 8 mm vahvuisella pultilla. Näitä pulttejakaan ei ole säilynyt. Niinpä sellaiset ostettiin muttereineen ja aluslevyineen. Ennen vakaajan kiinnittämistä, rungossa olevat kiinnityspulttien reiät puhdistettiin pyöräviilalla, jonka jälkeen vakaaja kiinnitettiin paikalleen.  

Nyt voitiin mitata korkeusvakaajan tuen pituus rungossa olevasta korvakkeesta vakaajassa olevaan kiinnityspulttiin. Tuen pituudeksi saatiin 60 cm.

Alumiiniputkesta katkaistiin kaksi 60,5 cm pituista pätkää. Kummankin putken päät puristettiin litteiksi kiinnityspulttien reikien poraamiseksi. Porattiin ensin kiinnityspultin reiät vain tukien toiseen päähän, jonka jälkeen tuet kiinnitettiin rungossa olevaan korvakkeeseen. Tuen litteä yläpää vietiin vakaajassa olevan kiinnityspultin kohdalle. Todettiin, että tuen yläpää osuu hyvin pultin kohdalle.  

Merkattiin tussilla tukien litteään yläpäähän kiinnityspultin paikka ja sen mukaan porattiin pultin reiät. Tämän jälkeen kumpikin tuki kiinnitettiin paikalleen vakaajaan. Todettiin, että vakaaja oli vaakasuorassa ja myös tukevasti paikallaan. Näin korkeusvakaaja oli saanut uudet tukensa.  

Alumiiniputkesta tehdyt tuet irrotettiin maalattaviksi. Tuet maalattiin siniharmaalla Isotrol-öljymaalilla. Samalla maalattiin korkeusperäsintä liikuttava alumiiniputkitanko. Maalin kuivuttua tuet asennettiin vielä kertaalleen paikalleen, jonka jälkeen vakaaja irrotettiin odottamaan Ressun rungon entisöinnin valmistumista.

Kuvat, ellei toisin erikseen ilmoitettu: Lassi Karivalo

Hansan ja Mothin pienoismallien kunnostus

Perjantai 24.1.2025 - Tiistaikerholainen

Lappeenrannassa olevan Kaakkois-Suomen ilmailumuseon kokoelmissa on 1930-luvulla puusta rakennettujen I.V.L. A.22 ”Hansan” 4F35 (myöhemmin IL-35) ja de Havilland D.H.60 Moth (MO-97) -koneiden pienoismallit.

Molempia konetyyppejä rakennettiin lisenssillä Ilmailuvoimien lentokonetehtaalla Suomenlinnassa. I.V.L. A.22 -koneita rakennettiin saksalaisen Hansa Brandenburg W.33 koneen lisenssin pohjalta. Suomenlinnassa rakennettuihin koneisiin tehtiin paljon muutoksia, joten kone ei enää täysin vastannut esikuvaansa. Silti se on kulkenut puheissa, kuten tässä blogissakin, yksinkertaisemmalla Hansa-nimellä. Hansat palvelivat Suomen ilmavoimissa meritiedustelukoneina ja Moth koulu- ja yhteyskoneina. Hansat poistettiin ilmavoimien käytöstä 1930-luvun puolivälissä ja Mothit jatkosodan päätyttyä.

Koska molempien koneiden puumallit olivat menneet huonoon kuntoon, Kaakkois-Suomen ilmailumuseo kysyi Tiistaikerhon mahdollisuutta korjata ja kunnostaa nämä puiset pienoismallit. Suostuimme haasteeseen mielihyvinhän, sillä olimmehan jo aiemmin entisöineet heille mm. Mil Mi-8T (HS-4) kopterin pyrstöpuomin vakaajat sekä Link Trainerin siivet. Lisäksi kerhossamme on erinomainen pienoismallien rakentajia, joka otti työn tehdäkseen.

Molempien pienoismallien kunnostuksessa noudatettiin periaatetta, jonka mukaan kaikki, mikä on rikki, korjataan tai täydennetään, mutta muutoin noudatetaan kunnostuksessa konservoinnin periaatetta. Tavoitteena on säilyttää alkuperäisyys, jolloin pienoismalleja ei maalata uudestaan, vaan niiden alkuperäiset maalipinnat huolletaan konservoiden. Kunnioitammekin alkuperäisiä mallintekijöitä sekä pienoismallien aiempia kunnostajia jättämällä mahdollisimman paljon alkuperäistä patinaa näkyviin kuitenkin välttäen, etteivät mallit näyttäisi ”rähjäisiltä”.  

Ensin kunnostuksen kohteeksi otettiin Hansa. Huomio kiinnitettiin aluksi Hansan hakaristitunnuksiin. Ne olivat paperista ja liimattu siipiin ja runkoon. Päätettiin irrottaa repaleisiksi menneet paperitunnukset. Tunnukset kasteltiin vedellä märäksi, jonka jälkeen ne irroitettiin palettiveitsellä. Paperitunnusten alta paljastuikin puupintaan maalatut hakaristitunnukset. Jäikin mietityttämään, miksi maalattujen tunnusten päälle oli liimattu uudet paperiset tunnukset. Ehkäpä silloinen mallin kunnostaja oli pitänyt maalitunnuksia sen verran kuluneina, että oli liimannut niiden päälle uudet paperiset tunnukset.

Paperikerrosten alta paljastuneet maalatut tunnukset olivat vielä yllättävän hyvässä kunnossa. Ne paikkamaalattiin vain sen verran, etteivät pomppaa liian hienoina esiin koneen muuhun patinoituneeseen olemukseen verraten. Kiva yksityiskohta oli, että toinen runkotunnuksen hakaristeistä oli  peilikuvana. Se päätettiin säilyttää sellaisenaan. Tiedossahan on, että ns. väärinpäin olevia hakaristejä on oikeastikin esiintynyt ilmavoimien koneiden pinnoissa.  Olisikohan näin ollut tämän pienoismallin esikuvana olleessa 4F35 -koneyksilössä?

Hansa-mallin pellistä tehty moottorinsuojus oli ruosteessa. Se hiottiin huolella puhtaaksi. Sitten suojus rajattiin kapealla maalarinteipillä ja maalattiin hopealla emalimaalilla. Moottorin etupäässä oleva jäähdyttäjän kennosto maalattiin tummaksi ja moottorisuojuksen läpi tulevat pakoputket mustiksi. Siipien ja rungon liittymässä olevat astinpellit olivat vähän irti. Ne kiinnitettiin kunnolla paikalleen ja maalattiin hopealla.

Pienoismallin puupintojen maali oli hilseellä varsinkin koneen yläpinnoilla. Hilseilevä maali poistettiin  maalarinteippi-/tarramenetelmällä, jolloin irtonainen hilse jää kiinni teipin pintaan, mutta kiinteä maalipinta pysyy koskemattomana. Teippikäsittelyn jälkeen pinnat hiottiin kevyesti hienolla hiomapaperilla. Lopuksi pinnat lakattiin mattapintaisella akryylilakalla. Se sopii hyvin tarkoitukseen, sillä lakka ei muuta alkuperäisen patinoituneen maalipinnan ulkonäköä, mutta antaa pinnalle hyvän suojan.

Sekä lentäjän että tähystäjän ”toosat” siistittiin maalaamalla ruskealla akryylivärillä. Maalaus ulotettiin kummankin toosan reunoille imitoimaan nahkapehmusteita.

Pienoismallin potkuri on tehty laminoidun puupotkurin kaltaiseksi. Potkuri hiottiin ja lakattiin puolihimmeällä lakalla. Potkurin johtoreunoihin maalattiin messinkiset vahvikkeet. Lopuksi potkurin lapaan kiinnitettiin siirtokuvina Ilmavoiminen lentokonetehtaan potkureihin kuuluneet  hakaristitunnukset. Hansan kunnostus oli näin saatu tehdyksi ja oli Mothin vuoro.

Mothin MO-97 puinen pienoismalli kunnostettiin Hansan tapaan korjaavan konservoinnin periaatteella. Moth oli kärsinyt ajan saatossa pahemmin kuin Hansa. Rungon ja alasiipien sekä yläsiipien liitokset olivat pettäneet. Siipien jäykisteitä eli lamelleja jäljitelleet langat olivat rikki. Mothin paperiset hakaristitunnukset olivat kuivuneet ruttuun ja mennen piloille.

Ensin Moth purettiin osiinsa ja kunnostus aloitettiin hakaristitunnuksista. Siiven paperiset tunnukset irrotettiin liottamalla ja niiden alta paljastuneet puupintaan maalatut hakaristitunnukset puhdistetiin ihmesienellä. Sen jälkeen hakaristi täydennettiin varovasti sinisellä ja valkoisella maalilla. Siivessä olleet tunnukset saatiin tällä tavoin hyvän näköisiksi. Rungon tunnukset olivat menneet niin huonoksi, että niiden tilalle laitettiin hakaristitunnukset siirtokuvina. Muutoin rungon ja siipien maalipinnat olivat säilyneet hyvin, joten ne vain puhdistettiin ja suojalakattiin matalla akryylilakalla.

Mothin kokoaminen aloitettiin kiinnittämällä alasiivet ja runko toisiinsa. Rungon ja alasiipien liitokset saatiin tukeviksi laittamaan niihin metallivahvikkeet. Alasiipiin kiinnitettiin ala- ja yläsiivet toisiinsa yhdistävät siipituet. Rungon päälle asennettiin yläsiiven keskisiipi, jossa sijaitsee Mothin polttoainetankki. Yläsiivet saatiin liitetyksi keskisiipeen niiden alkuperäisillä korvakkeilla.  

Mothin pienoismallin siipien sekä siipitukien lamelleja vastaavat jäykistelangat jouduttiin korvaamaan uusilla langoilla. Lankana käytettiin kahden vahvuista punottua puuvillalankaa. Ohuempaa tummaa käytettiin siipien jäykistelankoihin ja paksumpaa vaaleaa siipitukien jäykisteisiin.

Lankojen kiinnittäminen aloitettiin poraamalla reiät jäykistelangoille sekä ala- että yläsiipiin Dremel Minin hyvin kapealla terällä. Langat pujotettiin porattujen reikien läpi ompelijoiden käyttämällä langan pujottimella.

Kun langan pää oli pujotettu reikäänsä, siihen laitettiin tippa pikaliimaa. Liiman kuivuttua langan toinen pää pujotettiin vastapäiseen reikään (esim. alatason tyvestä siipituen yläpäähän).  Lanka kiristettiin reiässään sopivalle kireydelle ja reikään laitettiin pikaliimaa pitäen lankaa samalla kireänä. Sopivat kireyden kriteerinä on, että ala- ja yläsiipi pysyvät edestä katsottaessa oikeassa kulmassa runkoon nähden.

Liiman kuivuttua varmistettiin, että lanka pysyi halutulla kireydellä ja siirryttiin seuraavan jäykistelangan kiinnittämiseen. Näin toimien liimattiin paikoilleen kaikki ala- ja yläsiipien väliset neljä jäykistelankaparia. Jäykistelankojen asentamisessa oli oltava tarkkana, että jäykistelangat tulevat molemmin puolin konetta samalle kireydelle. Muuten ala- ja yläsiivet eivät asetu oikeaan kulmaan tai joku yksittäinen lanka jää liian löysälle. Kun ala- ja yläsiipien jäykistelangat olivat paikallaan, kiinnitettiin ala- ja yläsiipien välisiin siipitukiin jäykistelankaristikot. Ne tehtiin vahvemmasta punotusta puuvillalangasta.

Kokonaiseksi koottuun Mothiin rakennettiin siitä puuttuva, rungon vasemmalla puolelle sijoittuva pitkä pakoputki. Pakoputki rakennettiin alkuperäisen näköiseksi. Se tehtiin lentokoneen 1:48 muovinmalin mustasta valurangasta, josta leikattiin pakoputken pituinen pala. Palaa lämmitettiin ja pehmennyt muovi taivutettiin muotoonsa. Pakoputken loppupäähän poratiin pakoputken suun aukko. Pakoputken alkupää liimattiin pikaliimalla moottorin sylinteriryhmässä valmiina olleeseen reikään. Pakoputken keskikohta kiinnitettiin metalliklemmarilla. Putki maalattiin mustalla akryylivärillä siten, että sen alkupäässä näkyy kuumuuden aiheuttamaa hopeointia.

Kun Mothin puupotkuri oli lakattu, sen lapaan oli laitettu siirtokuvina pienet hakaristitunnukset ja potkuri oli ruuvattu paikoilleen koneen nokkaan, oli MO-95 Moth -koneen puisen pienoismallin kunnostus saatu päätökseen.

Molemmat Kaakkois-Suomen ilmailumuseon 1930-luvun Hansan ja Mothin puiset pienoismallit olivat nyt valmiit toimitettaviksi Lappeenrantaan museossa näytteille pantaviksi.

Kuvat: Matti Kainulainen

Ressun pyrstön ohjausvaijereiden asennukset

Torstai 2.1.2025 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan experimental-kone Ressun pyrstön ohjainvaijereista on tallella polkimista sivuperäsimeen ja kannukseen menevät vaijerit. Sen sijaan korkeusperäsimen vaijerit olivat kadonneet.

Tutkimme Ressun runkoa saadaksemme selville, kuinka Ressun korkeusperäsimen vaijerit olivat kulkeneet. Selvisi, että korkeusperäsimen ylempi vaijeri kiinnittyy pyrstössä olevan keinuvivun yläpäähän. Vastaavasti alempi vaijeri on kiinni keinuvivun alapäässä. Entä kuinka korkeusperäsin saadaan liikkumaan? Ressusta otetuista valokuvista huomasimme pyrstöstä peräsimen alapintaan kulkevan tangon. Tämän metallitangon toinen pää on ollut kiinni keinuvivun alapäässä, jossa on pidikkeet sekä vaijerille että tangolle. Vaijerien kallistaessa keinuvipua puolelta toiselle, metallitanko liikkuu edestakaisin saaden korkeusperäsimen nousemaan ja laskemaan.

Ohjaussauvan päässä korkeusperäsimen alempi vaijeri kulkee rungossa olevan kehräpyörän kautta  ohjaussauvan kehikon alaosassa olevan putken läpi kiertyen putken päässä olevan kehräpyörän ympäri sauvan alapäähän. Vastaavasti korkeusperäsimen ylempi vaijeri kulkee keinuvivusta rungon kehräpyörän kautta suoraan sauvan alapäähän. Vaijeri muodostaa näin yhtenäisen sauvasta liikuteltavan vaijerilenkin.

Ennen kuin aloitimme korkeusperäsimen vaijerien asentamisen, oli sorvattava rungon kaksi puuttuvaa vaijerien liikettä ohjaavaa kehräpyörää. Kehräpyörien pidikkeessä olevat pultinreiät porattiin puhtaiksi, jonka jälkeen kehräpyörät kiinnitettiin paikalleen. Nyt voitiin aloittaa vaijerien pujottaminen paikalleen.

Vaijerit kiinnitettiin alustavasti vaijerin päihin tehdyillä vaijerilukollisilla lenkeillä sauvan alapäähän sekä keinuvipuun. Kun oltiin määritetty, kuinka kireällä vaijerien tulee olla, vaijerin päihin laitettiin metalliset renkaat eli koussit. Vaijeri kiristettiin koussin ympäri ja vaijerin pää lukittiin koussin tyvessä kahdella alumiinisella puristettavalla vaijerilukolla. Lopuksi koussipäiset vaijerit pujotettiin sekä sauvan alapään pidikkeeseen että keinuvipuun kiinnitettyihin lukkolenkkeihin.

Kun korkeusperäsimen vaijerit oli saatu asennetuksi, rakensimme 20 mm metalliputkesta korkeusperäsintä liikuttavan tangon ja kiinnitimme sen keinuvivun alapäähän. Testasimme vielä tangon toiminnan kiinnittämällä Ressun runkoon korkeusvakaajan peräsimineen. Kun kiinnitimme tangon toisen pään peräsimen alapinnalla olevaan korvakkeeseen, peräsin liikkui niin kuin piti  sauvasta eteen ja taaksepäin työnnettäessä.

Jalkaohjaimista menee vaijeri sekä sivuperäsimeen että kannukseen. Kohti pyrstöä menevä vaijeri haarautuu rungon puolivälissä sivuperäsimeen ja kannukseen meneviin vaijereihin. Kannus kääntyy samalla, kun polkimilla käännetään sivuperäsintä.

Kiinnitimme ensin vasemman ja oikeanpuolisen vaijerin päät polkimiin. Sen jälkeen kiinnitimme rungon puolivälissä erkanevat sivuperäsimen vaijerien  päät vuorotellen sivuperäsimen vasemmassa ja oikeassa alakulmassa oleviin korvakkeisiin. Samalla huomattiin, että ennen peräsintä rungossa on ollut sivuperäsimen vaijereita ohjaavat kehräpyörät. Jäljellä oli vain kehräpyörien pidike. Puuttuvat kehräpyörät sorvattiin ja kiinnitettiin paikalleen. Näin sivuperäsimen vaijerit oli saatu asennetuiksi.

Oli vuorossa kannuksen vaijereiden asentaminen. Kannuksen vasemmanpuoleinen vaijeri on kiinnittynyt kierrejousen välityksellä kannukseen. Sen sijaan oikeanpuoleisesta alkuperäisestä vaijerista kierrejousi puuttuu. Kun pohdittiin ongelmaa, todettiin että kannuksen toiminnan kannalta kannuksen kummassakin vaijerissa tulee olla kierrejousi, jotta kannuksen ohjaus toimisi oikein.

Tutkittiin Ressusta olevia valokuvia. Niistä kävikin ilmi, että kannuksen kummassakin vaijerissa on kuin onkin ollut kierrejousi. Miksi siis käytössämme olevassa oikeanpuoleisesta vaijerista kierrejousi puuttuu, jää mysteeriksi.

Jatkoimme pohdiskelua. Jos kannuksen vaijereissa on kierrejouset, pitää niille olla vastajouset polkimissa. Näin polkimien ja sivuperäsimen/kannuksen välillä olevat vaijerit saadaan pysymään  kireinä ja polkimien liike siirrettyä sivuperäsimeen ja kannukseen. Polkimista ja ohjaamon rungosta löytyikin pienet metallilenkit kierrejousia varten. Niinpä sopivat kierrejouset ostettiin ja asennettiin polkimiin.

Ostettiin kierrejouset myös kummankin puoleiseen kannuksen vaijeriin. Päätimme siis uusia kannuksen vasemmanpuoleisen kierrejousen, jotta kummankin puoleiset kierrejouset olisivat ominaisuuksiltaan samanlaiset. Ennen kannuksen vaijereiden asentamista olimme puhdistaneet pyrstössä olevien kannuksen vaijereiden kehräpyörät, joiden kautta vaijerit kulkevat kiinnittyäkseen kannuksen kierrejouseen.  

Kiinnitettiin aluksi kummankin puolen kierrejousi kannuksessa olevaan korvakkeeseen. Tämän jälkeen kumpikin vaijeri kiinnitettiin kierrejouseen vaijerin päähän tehdyllä lenkillä. Lenkki lukittiin kahdella vaijerin ympärille puristetulla vaijerilukolla. Asennettiin vielä alkuperäisen mukaisesti kannuksen korvakkeiden ja vaijerin päiden välille varmistusvaijeri. Varmistusvaijeri pujotettiin kierrejousen läpi. Vaijeri varmistaa kannuksen toiminnan kierrejousen irrotessa tai rikkoutuessa. Laitoimme vielä kannuksen vasempaan vaijeriin vanttiruuvin vaijerin kireyden hienosäätämiseksi.

Näin olimme saaneet asennetuksi toimintakuntoisiksi Ressun pyrstön kaikki ohjaninvaijerit. Oma tarinansa on sitten aikanaan asentaa paikalleen siipien siivekkeiden vaijerit.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Potkurin maalaus Ressun potkurin maalauskaavioon

Perjantai 20.12.2024 - Tiistaikerholainen

Lahjoituksena saatu vaurioitunut Hoffmann Rosenheim -potkuri pohjamaalattiin korjauksen jälkeen siniharmaalla Isotrol-öljymaalilla. Tämä maali soveltuu sekä pohja- että pintamaalaukseen. Pohjamaalauksen jälkeen paklattiin vielä joitain epätasaisia kohtia uudestaan, jonka jälkeen potkurin pinnat hiottiin kauttaaltaan sileiksi hiomapaperilla. Hiontapöly pyyhittiin Sinol/vesi liuokseen (50 %/50 %) kostutetulla rätillä.

Nyt voitiin siirtyä potkurin maalaamiseen Ressussa olleen potkurin maalauskaavioon. Maalauskaavio on selvillä Ressusta otetuista valokuvista. Lapojen kärjet olivat punaiset ja punaisen alareunassa oli ohut valkoinen raita. Potkurilavan etupuoli oli maalattu samalla siniharmaalla maalilla kuin koko konekin. Lapojen tausta oli puolestaan punaisen lavankärjen ja potkurinnavan väliseltä alueelta maalattu mattamustaksi häikäisyä estämään.

Potkurin maalaaminen Ressun maalauskaavioon aloitettiin maalaamalla potkuri pohjamaalin hionnan jälkeen kauttaaltaan siniharmaalla Isotrol-maalilla. Samalla potkurin lavan etupuoli sai lopullisen siniharmaan maalipintansa. Maalaus tehtiin siveltimellä. Ruiskumaalaustakin harkittiin, mutta Isotrol tekee siveltimelläkin maalaten erittäin tasaisen, sileän jopa ”muovimaisen” pinnan, joten maalaus tehtiin siveltimillä.

Seuraavaksi maalattiin potkurin punaiset kärjet. Sitä varten ostettiin spraymaalia eli maalaus tehtiin punaisella spraymaalilla. Punaisen kärkiosan pituus arvioitiin Ressusta otettujen kuvien perusteella. Se on noin 1/3 potkurin navan ja kärjen välisestä pituudesta. Kärkiosa rajattiin teipillä ja muu potkuri suojattiin maalauksen ajaksi pahvilla. Ensin spreijattiin punaiseksi potkurin lavan kärjen etupuolet. Maalin kuivuttua ruiskutettiin samalla tavalla punaiseksi lavan kärjen takapuolet.

Koska spraymaali kuivuu nopeasti, voitiin samana päivänä maalata lavan takapuolet mattamustalla. Sekin tehtiin spraymaalauksena. Lavan mattamustan alueen pituus määriteltiin taas Ressusta olevien kuvien perusteella. Mattamusta alue ulottuu punaisesta kärjestä potkurin navan reunaan, johon laitettiin teippausrajaus. Nyt suojattiin sekä potkurin lavan kärjet että navan alue ja lavan takapuolen pinta ruiskumaalattiin mattamustaksi.

Puuttuu vielä kapean valkoisen raidan maalaaminen potkurin kärkien punaisen alueen alareunaan erottamaan potkurin punainen kärki siniharmaasta ja mattamustasta lavan alueesta. Valkoisten raitojen maalausta ei ehditty tehdä ennen Tiistaikerhon joulutauon alkamista, joten maalaus siirtyy kevätkaudelle 2025.

Lahjoituksena saatu saksalainen Hoffmann Rosenheim -potkuri oli näin saanut valkoista raitaa lukuun ottamatta Ressussa käytetyn potkurin ulkoasun.

Kuvat: Lassi Karivalo

Ressun ohjaamoon uudet pleksi-ikkunat

Tiistai 17.12.2024 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan Ressu-experimental koneen (OH-XEA) ohjaamon vasemmalla puolella sekä oikealla puolella olevassa ovessa on pleksi-ikkunat. Ne ovat säilyneet, mutta himmentyneet, kellastuneet ja naarmuuntuneet. Sen vuoksi niiden tilalle laitetaan uudet pleksit. Alkuperäiset ovat polykarbonaattipleksiä, joten uudet laitetaan niin ikään polykarbonaattipleksistä.

Kuva: Esko Keskinen

Alkuperäiset himmentyneet pleksit päätettiin koeasentaa paikalleen, jotta saamme selville, kuinka ne on kiinnitetty ajatellen uusien pleksien ostamista ja asentamista. Pleksien kiinnittämistä varten  on ohjaamon runkokehikossa kierteelliset korvakkeet, joihin pleksit ruuvataan kiinni.

Kun alkuperäisiä pleksejä sovitettii n paikalleen, todettiin etteivät plekseissä olleet kiinnitysruuvien reiät joka kohdassa vastanneet runkokehikossa olevien kiinnityskorvakkeiden reikiä. Pleksit olivat ajan saatossa muuttaneet jonkin verran muotoaan ja kutistuneet. Niinpä plekseihin jouduttiin poraamaan monessa kohtaa uudet reiät tai reikiä suurennettiin, jotta pleksissä olevat reiät täsmäisivät runkokehikossa olevien korvakkeiden reikien kanssa.

Kun pleksejä alettiin kiinnittää ruuveilla korvakkeisiin, havaittiin, etteivät korvakkeiden ruuvinkierteet kaikissa korvakkeissa enää toimineet. Sen vuoksi kaikki ohjaamon sivun ja oven pleksien korvakkeiden reikiin tehtiin kierretapilla uudet kierteet 4 mm ruuveille. Ostettiin näitä ruuveja ja vanhat pleksit saatiin asennettua paikoilleen. Nyt koeasennetut vanhat pleksit irrotettiin ja niihin merkattiin tussilla kiinnityskorvakkeita vastaavat ruuvinreiät reikien poraamiseksi uusiin plekseihin.

Uudet pleksit hankittiin Etrasta, jossa ne leikattiin valmiiksi vanhojen pleksien muotoon.  Vanhat pleksit olivat vahvuudeltaan vain reilun millin ja siten aika ”leprut”. Sen vuoksi päätimme ostaa vähän tukevammat uudet pleksit ja päädyimme 2 mm vahvuuteen. Uusien pleksien sahatut reunat hiottiin sileiksi.

Uusiin ikkunaplekseihin tehtiin alkuperäisten pleksien mukaiset kiinnitysruuvien reiät. Siinä vanha pleksi asetettiin uuden päälle ja reikien kohdat merkittiin tussilla uuteen pleksiin. Plekseihin porattiin pylväsporalla 4 mm reiät. Kun pleksejä alettiin ruuvata paikalleen, todettiin että 4 mm reiät olivat vähän ahtaat, jolloin pleksiä se saatu painettua tasaisesti runkokehikkoa vasten. Niinpä reikiä väljennettiin ja sen jälkeen ohjaamon oven ja vasemman seinän pleksit saatiin painettua hyvin runkokehikkoa vasten. Uudet pleksi-ikkunat oli saatu asennetuiksi. Toistaiseksi pleksien pintaa suojaavat kalvot pidetään paikallaan.

Ohjaamon tuulilasi on myös ollut pleksiä, mutta ei ole säilynyt. Se on siis tehtävä. Tuulilasin pleksi on yhtenäinen eli samaa pleksilevyä niin etuosastaan kuin sivuille taivutetuilta osiltaan. Valmiiksi taivutettu pleksi on kiinnitetty pleksin reunassa olevista ruuvinrei´istä runkokehikossa oleviin korvakkeisiinsa.

Uuden tuulilasipleksin tekemiseksi menettelemme niin, että teemme ensin tuulilasista pahvimalli. Pahvimallin mukaan hankitaan pleksilevy, joka taivutetaan muotoonsa paikalleen kiinnittämiseksi. Tuulilasikin tehdään 2 mm polykarbonaattipleksistä. Polykarbonaattipleksin voi kuumentamalla taivuttaa Ressun tuulilasin kulmikkaaseen muotoonsa.

Leikattiin kookas pahvinpala ja sitä alettiin muotoilla tuulilasin paikalle. Pahvia leikattiin pala palalta pienemmäksi, kunnes se oli saatu vastaamaan Ressusta otetuissa valokuvissa olevan tuulilasin muotoa ja kokoa. Samalla tarkistettiin, että pahvin reunat asettuvat linjaan rungossa olevien  tuulilasin kiinnityskorvakkeiden kohdalle. Pahvimallissa on vielä muokattavaa ennen kuin sen perusteella hankitaan levitetyn mallipahvin muotoinen polykarbonaattipleksi lopulliseen muotoonsa taivutettavaksi.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Ressun sivuperäsimen tunnusten maalaus ja teippaus

Perjantai 13.12.2024 - Tiistaikerholainen

Poiketen muista ohjainpinnoista Ressun sivuperäsin on kangasverhoiltu. Muut on verhoiltu vanerilla. Sivuperäsimen verhoilukankaan maalipinta oli jo pahoin krakeloitunut eli halkeillut ja myös repaleinen. Niinpä sivuperäsin jouduttiin verhoilemaan kokonaan uudestaan. Uudelleen verhoilusta ja kankaan kiristyslakkauksesta on kerrottu 6. toukokuuta ilmestyneessä blogissa.

Kiristyslakkauksen jälkeen sivuperäsimen kangaspinnat maalattiin alkuperäisen sävyisellä siniharmaalla Isotrol- öljymaalilla. Maalaus tehtiin siveltimellä, sillä Isotrol-maali leviää hyvin tasaiseksi pinnaksi sivellinmaalaamisellakin.

Ennen maalausta maali vielä suodatettiin suodatussuppilon läpi, jotta siinä ei olisi ”sattumia”. Pinnat maalattiin kahteen kertaan, jonka jälkeen verhoilukankaan maalipinta oli tasainen ja puolikiiltävä. Oli aika tehdä peräsimen pintaan siihen kuuluvat ”vauhtiviivat” ja symbolit.

Sivuperäsimen kummallakin puolella oli punaiset diagonaalisesti peräsimen leikkaavat  punaiset vauhtiviivat. Sen lisäksi peräsimen yläosan vasemmalla puolella oli numero 2 ja oikealla puolella siivet levällään olevan linnun profiili. Lieköhän korppi ollut Esko ja Ari Hietasella mielessä?

Sekä  linnun profiili että numero 2 kopioitiin peräsimestä irrotetusta vanhasta kankaasta läpinäkyvälle paperille. Siitä nuo symbolit siirrettiin mustalle kontaktimuoville, josta leikattiin irti saksilla. Alunperinkin symbolit ovat olleet peräsimen pintaan liimattua mustaa kontaktimuovia eli niitä ei oltu maalattu sivuperäsimen kankaaseen.

Ensin valmiiksi maalattuun sivuperäsimeen tehtiin nuo punaiset vauhtiviivat. Ne tehtiin täsmälleen alkuperäisen mukaisina eli kopioitiin sivuperäsimestä riisutusta verhoilukankaasta.  Vauhtiviivan muoto rajattiin peräsimen pintaan maalarinteipillä. Rajattu alue maalattiin punaisella Isotrol-maalilla. Se on samaa sävyä, kun alkuperäinen peräsimen pintaan maalattu vauhtiviiva. Kun sivuperäsimen vasemmanpuoleisen kyljen vauhtiviiva oli kuivunut, maalattiin samanlainen viivakuvio peräsimen oikeaan kylkeen.

Nyt voitiin aiemmin kuultopaperilta kontaktimuoville kopioidut ja siitä leikatut lintusymboli ja numero 2 kiinnittää paikalleen, numero 2 sivuperäsimen vasemmalle ja lintuhahmo oikealle puolelle.  Sivuperäsimen entisöinti oli valmis.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Ressun vaneriverhoilun korjausten maalaus

Tiistai 10.12.2024 - Tiistaikerholainen

Kun olimme paikanneet vaneriverhoiltujen siipien, siivekkeiden, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen reiät, paikatut kohdat olivat valmiit maalattaviksi.

Emme aio maalata paikattuja Ressun osia kauttaaltaan, vaan ainoastaan paikkojen osalta. Syy tähän on, että pyrimme entisöinnissä säilyttämään alkuperäistä maalipintaa aina, kun se vaan on mahdollista. Ressun siipien ja pyrstön osien maalipinnat ovatkin edelleen erinomaisessa kunnossa. Se kävi ilmi, kun ennen vaurioiden korjaamista puhdistimme vaneripinnat vuosikymmenten aikana kertyneestä pölystä ja liasta. Pestyt ja mitä todennäköisimmin Miranol-maalilla maalatut pinnat olivat kuin vasta maalatut.

Paikatut ja korjatut kohdat maalataan Miranol-tyyppisen maalipinnan tekevällä Isotrol-öljymaalilla. Ensin vain oli määriteltävä vaneriverhoiltujen osien alkuperäinen siniharmaa sävy Isotrol-maalin sävyttämiseksi. Tässä jouduimmekin pieneen ongelmaan.  

Vaikka kaikki Ressun vaneriverhoillut osat oli maalattu samanaikaisesti samalla siniharmaalla maalilla, maalipinnat olivat vuosikymmenten aikana patinoituneet ja haalistuneet eri tahtiin. Ressun osien maalipintojen  välillä oli selviä sävyeroja. Niinpä se värikartan sävy, joka sopi esimerkiksi vasempaan siipeen, ei käynytkään yksiin korkeusperäsimen kanssa. Jouduimmekin tyytymään sävyn määrittämisessä kompromissiin. Valitsimmekin sellaisen siniharmaan sävyn, joka keskimäärin vastasi Ressun vaneriverhoiltujen osien patinoituneita maalipintoja. Tämän sävyn kaavaksi tuli +CT101 3,2GR/0,5 l KAAVA ja sen mukaisesti Isotrol-maali sävytettiin.

Maalaus tehtiin siveltimellä. Syynä oli se, että Isotrol-maali on sivellinystävällinen. Maali peittää erittäin hyvin jo ensimmäisellä maalauskerralla ja toisekseen maali tasoittuu siveltimelläkin maalattaessa erittäin hyvin muodostaen tasaisen puolikiiltävän pinnan. Maalin kuivuttua maalatut alueet voi vielä kiillottaa lakkabensiinillä.

Maalaus tehtiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilan vieressä olevassa maalausteltassa tai telttamaisessa katoksessa. Se on lämmitettävä ja varustettu tehokkaalla ilmanvaihdolla. Niinpä Ressun kummankin siiven, siivekkeiden, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen vaneripintojen paikkaukset saivat maalausteltassa kauniin siniharmaan Isotrol-maalipinnan.

Maalauksen jälkeen oli Ressun vasemman siiven osalta vielä tekemistä, koska siiven vaneriverhoilun paikkaus hävitti osan Ressun OH-XEA -tunnuksen kirjaimista. Niinpä tunnuksen O ja H-kirjaimia piti täydentää. Koska kirjaintunnus oli tehty Ressun siipeen mustalla kontaktimuovilla, päätimme toimia samoin.

Ostettiin mustaa kontaktimuovia. Siipeen tehtiin teipillä linjaukset kirjainten puuttuvien osien sijainnin ja koon määrittämiseksi. Sen jälkeen O ja H -kirjaimen puuttuvat osat piirrettiin läpinäkyvälle riisipaperille saadaksemme puuttuville kirjainosille mallit. Riisipaperimalli asetettiin mustan kontaktimuovin päälle ja mattoveitsellä leikattiin riisipaperin läpi kontaktimuovista puuttuva kirjaimen osa. Leikatut kirjainosat aseteltiin tarkasti paikalleen täydentämään vajaana olevaa O ja H -kirjainta. Kirjainten täydentäminen onnistui erinomaisesti. Läheltäkään katsottuna ei alkuperäisen kirjaimen ja sitä täydentävän kirjaimen osan rajaa juurikaan huomaa.

Ressun vaneriverhoiltujen siipien, siivekkeiden, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen entisöinti on näin saatu päätökseen.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Demo-Myrskyn rakentaminen

Maanantai 2.12.2024 - Tiistaikerholainen

Kun alkusyksystä saatiin Tiistaikerhon osalta VL Myrsky II (MY-14) entisöintiprojekti päätökseen, eivät Myrskyn entisöintiprojektista vapautuneet tiistaikerholaiset jääneet peukaloitaan pyörittämään. Niinpä esiin kaivettiin idea Demo-Myrskyn rakentamisesta.

Tarkoituksenamme on rakentaa Suomen ilmailumuseon näyttelyssä olevasta Myrskyn koesiivestä sekä Myrsky MY-5:n runkokehikosta kokonaisuus, jolla esitellään havainnollisesti Valtion lentokonetehtaan suunnitteleman ja rakentaman sekarakenteisen Myrsky-hävittäjän rakenteita. Entisöimämme MY-14 -hävittäjän sisärakenteet ja tekniikkahan ovat piilossa vaneriverhoillun rungon ja siipien sisällä. Demo-Myrskyssä ne olisivat nähtävillä.  

Suomen ilmailumuseossa näytteillä oleva koesiipi rakennettiin Myrskyn entisöintiprojektin aluksi. Koesiiven rakentamisella selvitettiin, kuinka Myrskyn siipi - etenkin siiven tyviosa - oli aikoinaan rakennettu kaikkine siihen kuuluvine laitteineen. Epätietoisuuteemme vaikutti se, että käytössämme olleet Myrskyn piirustukset olivat osittain ristiriitaisia. Ristiriitaisuuden pääsyynä oli, että Myrskyä kehitettiin sarjatuotannon aikana, jolloin rakenneratkaisut saattoivat muuttua. Koesiiven rakentamisella saimme epätietoisuutemme poistetuksi.

Koesiiven valmistuttua alkoi varsinaisen siiven rakentaminen. Jo siinä vaiheessa syntyi ajatus hyödyntää koesiipeä Myrskyn siiven rakenteen ja siihen asennettujen laitteiden esittelemiseksi. Niinpä koesiipi verhoiltiin vanerin sijasta läpinäkyvällä pleksillä ja laitettiin esille Suomen ilmailumuseon I Halliin.

Myrskyn siiven valmistuttua käytimme puolestaan Myrsky MY-5:n runkokehikkoa Myrskyn siiven ja rungon toisiinsa liittämisen testaamiseen mukaan lukien rungon ja siiven liitosta peittävät kainalolevyt. Tämä taas johti ajatukseen hyödyntää testikäytössä olevaa MY-5:n runkokehikkoa yhdessä koesiiven kanssa koko sekarakenteisen Myrskyn rakenteiden esittelyyn liittämällä koesiipi ja verhoilematon runkokehikko toisiinsa.

Tässä työssä on meneillään MY-5:n runkokehikkoon liittyvät työt, sillä MY-5:n runkokehikon perärunko edellyttää korjausta ja täydentämistä. Perärunko saa myös puurakenteiset sivu- ja korkeusperäsimet.

Perärunkoa on hitsattu ehjäksi ja siihen liitetty piirustuksen mukaan rakennettu kannuksen teräsputkirakenteinen kiinnitysraudoitus. Puurakenteista Myrskyn sivuvakaajaa on rakennettu varta vasten tehdyssä jigissä. Sivuvakaaja alkaakin olla jo rangoltaan valmis. Vasemman ja oikeanpuolisen korkeusvakaajan kaaret ja salkojen aihiot ovat valmiit vakaajan kokoamisen aloittamiseksi. Sivu- ja korkeusvakaaja jäävät verhoilematta, ainakin toiselta puoleltaan.

Kuinka pitkälle Demo-Myrskyn MY-5-runkokehikkoa täydennetään, on vielä auki. Sitä kyllä voi täydentää, vaikka se olisikin jo esillä yleisölle. No, näyttelypaikkaa ei Demo-Myrskylle ole lähitulevaisuudessa tiedossa ainakaan Suomen ilmailumuseossa, joka alkaa jo valmistautua uuteen museoon siirtymiseen. Sen seurauksena Demo-Myrskyn rakentaminen päättyy Suomen ilmailumuseolla vuoden loppuun mennessä, vaikka sitä ei valmiiksi saadakaan. Vuoden 2025 alusta Suomen ilmailumuseon entisöintitila on varattu museoesineiden huoltamiseen reilun parin vuoden päästä tapahtuvaan muuttoon uuteen ilmailumuseoon.  Ilmailumuseoyhdistys etsii parhaillaan tiloja, jossa entisöintityöt voisivat jatkua ensi vuonnakin.

Kuvat: Lassi Karivalo

Potkuri Ressun moottoriin

Maanantai 25.11.2024 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen saama OH-XEA Ressu eksperimental -kone oli ilman siinä ollutta Continental A 65 moottoria sekä potkuria. Tietomme mukaan moottori potkureineen oli annettu pois Ressulla lentämisen loputtua.

Kuva: Esko Keskinen.

Puuttuvan Continental A 65-moottorin ongelma ratkesi, kun saimme lahjoituksena kaputin tehneen koneen vaurioituneen Continental-moottorin. Se ei ole toimiva, muttei tarvitsekaan, sillä Ressua ei entisöidä lentäväksi. Entisöimme moottorin ehjän näköiseksi ja teemme siihen Ressussa kiinni olleen Continental-moottorin mukaiset pakoputket.

Kuva: Juha Veijalainen.

Onni oli myös myötä puuttuvan potkurin osalta. Saimmekin lahjoituksena Continental A 65 -moottoriin sopivan vähän vaurioituneen ja käytöstä poistetun potkurin. Puurakenteisen potkurin on vuonna 1986 valmistunut saksalainen Hoffman Rosenheimin tehdas. Potkuri on vaurioitunut toisesta kärjestään. Siinä on sekä murtuma että kärjen johtoreunassa lommo.

Saamamme potkurin kuuden kiinnityspultin jako oli ihan sama kuin Continental A 65 moottorin potkurinnavassa. Pultinreiät olivat kuitenkin hivenen pienemmät, jonka vuoksi reiät porattiin pylväsoralla vastaamaan Continental-moottorimme potkurinnavan pultteja. Yhteensopivuus kokeiltiin laitamalla potkurinapa kiinni potkuriin.

Koska saamamme potkuri on pääasiassa valkoinen, se ei vastaa ulkonäöllisesti Ressussa käytettyä potkuria. Ressun potkuri oli kärjistään punainen. Punaisen vyöhykkeen alareunassa oli kapea valkoinen raita. Muutoin potkuri oli etupuoleltaan siniharmaa eli saman värinen kuin itse kone.  Potkurin takapuoli oli kuitenkin maalattu mustaksi potkurin kärjen valkoisen raidan ja potkurinnavan väliseltä alueelta.

Korjaamme ja entisöimme potkurin ulkoasultaan Ressussa käytetyn potkurin kaltaiseksi. Sen vuoksi lahjapotkurin potkurin pinnasta hiottiin pois siinä olleet merkinnät sekä teippaukset ja muutoinkin potkurin maalipintaa hiottiin uudelleen maalausta varten.

Potkurin toisessa kärjessä oleva murtuma sekä johtoreunan lommo piti korjata ennen maalauksiin ryhtymistä. Päädyimme siihen, että korjaamme kärjen murtuman epoksiliimalla. Niinpä murtuman rakoihin pursotettiin epoksiliima, jonka jälkeen murtumakohta laitettiin puristimilla tiukkaan puristukseen kahden muovilevyn väliin. Kun puristimet irrotettiin liiman kuivuttua, murtuma oli painunut hyvin kiinni ja potkurin kärki hiottiin sileäksi.

Potkurin kärjen messinkisessä johtoreunassa olevaa lommoa yritettiin ensin oikaista ja sitten viilata tasaisemmaksi, mutta metalli oli kuitenkin liian kovaa muokattavaksi. Päätimmekin paklata lommon umpeen epoksitäytteellä eli pakkelilla (Lightweight Epoxy Filler). Kun pakkeli oli levitetty lommon päälle, lommokohtaan laitettiin siiven johtoreunan profiilin mukainen muovimuotti. Muotti puristettiin puristimilla johtoreunaan.

Pakkelin kuivuttua muotti irrotettiin. Silloin todettiin, että osa pakkelista ei ollut kiinnittynyt kunnolla lommoalueeseen vaan irronnut muotin mukana. Niinpä vajaaksi jäänyt kohta paklattiin uudestaan, jonka jälkeen johtoreuna lommokohta saatiin  yhtenäisen sileäksi. Potkurin korjaus oli näin saatu tehdyksi ja voitiin aloittaa potkurin pohjamaalaus.

Ennen pohjamaalaukseen ryhtymistä potkurin pinnat hiottiin vielä kertaalleen kevyesti hiomapaperilla. Hiontapölyä pyyhittiin ensin pois kuivalla ja lopuksi Sinol/vesi -liuoksella (50 %/50 %) kostutetulla pehmeällä kankaalla. Potkurin pohjamaalaus tehtiin siveltimellä. Maalina oli Ressun siipien, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen vaneripaikkojen maalaukseen käyttämämme siniharmaalla Isotrol-öljypohjainen maali. Maalin sävy on sama kuin Ressun alkuperäisten pintojen siniharmaa väri. Pohjamaalaus tuo hyvin näkyviin, tarvitaanko potkurin pintaa vielä jostain kohtaa paklata. Maalin kuivuttua todettiin, ettei potkurin lisäpaklaukseen ja hiontaan ole tarvetta ennen potkurin maalaamista Ressussa käytetyn potkurin maalauskaavioon.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei erikseen toisin mainittu.

Ressun lentäjän istuimen kunnostuksesta

Torstai 7.11.2024 - Tiistaikerholainen

Turkulaisten Hietasten veljesten 1960-luvun lopulla rakentaman Ressu-experimental-lentokoneen lentäjän istuin muokkautui ajan myötä. Istuimen ensimmäisessä versiossa istuinkehikossa oli kaareva selkänojan tuki ja istuimen selkänoja kankaalla päällystettyä vaneria. Myöhemmin selkänojasta tuli suorakaiteen muotoinen ja siihen tehtiin syvennys lentäjän selkävarjolle. Selkänoja vaihtui samalla vanerista alumiiniseksi. Selkänojan syvennyksellä saatiin ohjaajan ja sauvan etäisyyttä lisättyä, sillä Ressun istuin ei ole säädettävä. Selkävarjo toimi samalla lentäjälle selkänojan pehmusteena.

Kuva: Esko Keskinen.

Ilmailumuseon pari vuotta sitten lahjoituksena saaman Ressun istuimessa on alumiinilevystä tehdyt selkänoja, kylkilevyt, istuimen alaosan muotolevyt sekä selkänojan takapuolella oleva kotelo. Nämä osat on niitattu istuimen teräsputkirakenteiseen kehikkoon pop- eli vetoniiteillä.  Istuimen istuintasona on ohjaamon runkoon ruuveilla kiinnitetty ja kankaalla verhoillulla  pehmusteella varustettu vanerilevy.

Kymmeniä vuosia varastoituneena olleen Ressun istuimen teräsputkikehikko oli runkokehikon tapaan ruosteessa ja istuimen alumiiniosat likaantuneet sekä hapettuneet harmaiksi. Vanerinen istuintaso pehmusteineen oli kokonaan kadonnut.  

Istuimen entisöinnin aloitimme irrottamalla istuinkehikkoon kiinnitetyt alumiiniosat. Ne irrotettiin poraamalla pois alumiiniosat kehikkoon kiinnittäneet popniitit.

Tämän jälkeen purimme kunnostettavaksi putkirakenteisen istuinkehikon. Sen purkamisessa olikin työtä. Siinä piti käyttää niin tunkkia kuin muovivasaraa, ennen kuin saimme liitossaumoiltaan toisiinsa kiinni ruostuneet istuinkehikon osat irti.

Irrottamisen jälkeen teräsputkirakenteisen kehikon pinnat puhdistettiin ruosteesta alkuperäiseen asuunsa maalattaviksi. Puhdistuksen teimme käsin eri karkeusasteisilla hiontapapereilla sekä karhunkielellä. Näin menettelimme myös Ressun runkokehikon teräsputkien puhdistamisessa.

Koska käytämme istuinkehikon pohjamaalaamiseen Isotrol-lakkaa, kehikon putkia ei tarvitse hioa puhtaalle metallille. Riittää, että pintaruoste on saatu poistettua ja että putken pinta tuntuu sormin koskettaessa sileältä. Isotrol-pohjalakan päälle tulee alkuperäisen sävyinen vaalean harmaa Isotrol-maali.

Istuimen likaantuneet alumiiniosat puhdistettiin Fairy Power Spray -ainetta. Power Spray on erittäin tehokas lian ja rasvan irrottaja. Ainetta ruiskutetaan puhdistettavan osan pinnalle ja annetaan vaikuttaa muutaman minuutin. Se jälkeen osat kuivataan kankaalla tai huuhdotaan vedellä. Näin menetelle saimme istuimen alumiiniset osat jo ihan eri näköisiksi, kuin ne olivat istuinkehikosta irrotettaessa. Istuimen alumiiniosat tullaan vielä kiillottamaan ennen niiden kiinnittämistä takaisin kunnostettuun ja paikalleen asennettuun istuinkehikkoon.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu

Ressun Continental-moottorin osien puhdistaminen

Perjantai 1.11.2024 - Tiistaikerholainen

Sitä mukaa, kun osia oli irrotettu Ressuun (OH-XEA) saamastamme lento-onnettomuuskoneen Continental A 65 -moottorista, niitä alettiin puhdistaa. Lento-onnettomuudessa moottori oli vaurioitumisen lisäksi palanut. Valitettavasti onnettomuudessa oli moni moottorin laite tuhoutunut käyttökelvottomaksi, joten edessä on myös moottorista puuttuvien osien etsiminen.

Kuva: Erkki Rossi

Vaurioimattomat tai vähän vaurioituneet pienikokoisen metalliosat puhdistettiin ruosteesta kylvettämällä niitä vuorokausi 33-prosenttisessa fosforihappoliuoksessa. Näin esimerkiksi moottorista irrotettu ja osiinsa purettu potkurin napa upotettiin osineen fosforihappoon.

Kun happo alkaa tehdä työtään, hapon pintaan alkaa muodostua vaahtoa. Vuorokauden kuluttua potkurinnavan osat otettiin pois haposta. Ne kuivattiin huolellisesti kankaalla. Tuloksena on pinnaltaan ruosteesta puhtaat tumman harmaat osat. Jo tällaisenaankin osat ovat täysin käyttökelpoisia.

Päätimme kuitenkin puhaltaa potkurinnavan osat lasikuulapuhalluksella kirkkaalle metallille, jolloin ne ovat kuin ns. pakasta vedettyjä. Joku voi kysyä, miksi niitä ei suoraan ruosteisina puhallettu. Menettelemme näin, jotta vältytään osien pinnasta irtoavan ruosteen rikastuminen lasikuulapuhallusmassaan.

Pinnaltaan likaantuneiden moottorin alumiinisten osien kanssa menettelimme toisin. Likaantuneet ja palon jäljiltä mustuneet alumiiniosat kuten magneetot puhdistettiin ensin alustavasti liasta ja sen jälkeen ne pinnat puhallettiin puhtaiksi lasikuulapuhalluksella. Ennen puhallusta magneettojen reiät tulpattiin puutulpilla, jottei puhallusmassaa pääse tunkeutumaan magneeton sisään. Lasikuulapuhalluksella magneetot saatiin pinnoiltaan puhtaiksi. Lopuksi puhtaat pinnat käsiteltiin Sinol-vesi liuoksella pinnan hapettumisen estämiseksi.

Öljyiset ja likaantuneet osat pestiin puolestaan ensin tarkoitusta varten olevassa moottorin osien pesualtaassa. Altaassa on kätevä pesuharja, johon kiinnitetty letku syöttää koko ajan pesinestettä. Pestyt osat kuivattiin paineilmalla.

Puhdistusta saatettiin jatkaa alumiiniosien osalta lasikuulapuhalluksella. Näin meneteltiin esimerkiksi alumiinisen jakopään kannen osalta, joka  puhallettiin pinnoiltaan puhtaaksi. Puhalluksen jälkeen kansi käsiteltiin Sinol-vesi -liuoksella, joka hillitsee alumiinipinnan nopeaa hapettumista.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Ressun runkokehikon verhoilua edeltävät toimet

Sunnuntai 27.10.2024 - Tiistaikerholainen

Ressu-experimentalkoneen (OH-XEA) runko oli kangasverhoiltu. Ilmailumuseoyhdistys ry:n saadessa Ressun kaksi vuotta sitten, sen runko oli kokonaan riisuttu verhoilusta. Niinpä runko verhoillaan Tiistaikerhossa alkuperäisen mukaiseksi. Onneksi Ressusta on käytössämme hyviä valokuvia rungon verhoilemisen ohjeeksi.  Siispä töihin käsiksi.

Koko teräsputkirunkoinen runkokehikko on syksyn mittaan puhdistettu ruosteesta, lakattu ja lopuksi maalattu punaisella Isotrol-maalilla. Nämä työt ovat olleet edellytyksenä runkokehikon verhoilua edeltävien toimien aloittamiselle. Niitä ovat runkokehikon kylkiin ja yläpintaan tulevien pitkien puulistojen asennukset sekä runkokehikon teräsputkien osittainen verhoilu kangasnauhalla.  

Runkokehikon kummankin kyljen sekä yläpinnan rakenteeseen on hitsattuina metallikorvakkeita noin 10 mm hahlolla. Näihin korvakkeisiin on ollut kiinnitettyinä koko takarungon pituudelta ohuet puulistat. Puulistojen tarkoituksena on pitää verhoilukangas irti runkokehikon ristikkorakenteesta. Metallihan alkaisi aikaa myöten ”syödä” verhoilukangasta.

Jotta kangas ei pääsisi kontaktiin myöskään runkokehikon pitkittäisten ylä- ja alakulmien teräsputkien kanssa, näiden putkien ympärille oli kiedottu kangasnauhaa estämään verhoilukankaan ja metallin suoran kontaktin. Ressun runkokehikon alkuperäistä nauhoituksesta oli vielä rippeet jäljellä koneen pyrstössä ja sivuvakaajassa.

Aloitettiin pitkien suojaavien puulistojen tekeminen. Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan puuvarastosta löytyi sopivaa listaa puulistojen tekemiseen. Puulistat pätkittiin määrämittaisiksi ja muokattiin kiinnityskorvakkeisiin sopiviksi. Listoja paikalleen asennettaessa korvakkeet puristettiin pihdeillä tiukasti listaan kiinni. Lista lukittiin korvakkeisiin pienillä nauloilla. Lopuksi korvakkeissa kiinni olevat listat suojattiin nitroselluloosalakalla.  

Puulistojen tekemisen rinnalla aloitettiin runkokehikon teräsputkien verhoilu 20 mm leveällä puuvillanauhalla. Sitä olimme ostaneet Eurokankaasta. Kun siellä myyjä tiedusteli mihin tarpeeseen nauhaa ostamme, kerroimme sen tulevan museolentokoneen verhoiluun. Myyjä hämmästyi, mutta samalla kiinnostui saamastaan vastauksesta ja niinpä hänelle kerrottiin tarkemmin, kuinka nauhan kanssa menettelisimme. Olimme varmaankin ensimmäinen tämänlainen asiakas.

Runkokehikon kulmien putket, pyrstöosa sekä metallirakenteinen runkoon hitsattu sivuvakaaja verhoiltiin kangasnauhalla. Nauhaa kiedottiin putkien ympärille niin, että nauha muodosti yhtenäisen kangaspinnan putkien ympärille. Menettelimme niin, että nauha putken ympäri kiedottaessa se peitti alleen nauhan reunaa noin 5 mm leveydeltä.  Näin nauhoitus saatiin yhtenäiseksi ilman, että nauhan välistä olisi näkyvissä metalliputken pintaa. Rungon alapinnalla, jossa ei jostain syystä ollut korvakkeita alapintaan kiinnitettävälle puulistalle, nauhoitimme alapinnan ristikkorakenteenkin.

Kun kaikki oli nauhoitettu, nauhoitukset lakattiin nitroselluloosalakalla. Se samalla limaa nauhoituksen kiinni alustaansa ja toimii myöhemmin verhoilukankaan tartunta-alustana. Verhoilukangashan kiristetään juuri samaisella nitroselluloosalakalla.

Kuvat: Lassi Karivalo

Ressun runkokehikon pintakäsittely

Perjantai 25.10.2024 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan OH-XEA ”Ressu” experimental-koneen runkokehikko oli ilman verhoilua IMY:n saadessa koneen omistukseensa. Milloin ja miksi kangasverhoilu oli purettu, ei ole tiedossa. Pitkään Ressu on kuitenkin ollut varastoituneena ilman verhoilua, sillä sen verran paksussa ruosteessa teräsputkinen runkokehikko oli. Runkokehikko on hitsattu 13 mm paksuisesta teräsputkesta.

Runkokehikon entisöinnin ensimmäinen vaihe olikin puhdistaa se ruosteesta. Kehikon teräsputkia ei kuitenkaan tarvitse puhdistaa ruosteesta puhtaalle metallille, riittää että pintaruoste saadaan poistettua. Puhdistus on riittävää, kun putken pinta tuntuu sormin tunnustellen hyvin sileältä. Runkoputkien puhdistamisessa käytimme sekä eri karkeusasteisia hiomapapereita että karhunkieltä. Hiomapöly pyyhittiin pois huolellisesti kangasrievuilla sekä Sinol-vesi-liuoksella.

Perustelu sille, ettemme hioneet runkokehikkoa puhtaalle metallille on, että käytämme putkien pintakäsittelyn pohjamaalaukseen kirkasta Isotrol-lakkaa (Klarlack Grund). Tämä lakka tunkeutuu mahdollisen ruosteen läpi putken pintaan keskeyttäen ruostumisen. Pintamaalaus voidaan tehdä suoraan lakkapintaan.

Niinpä, kun koko runkokehikko oli puhdistettu pintaruosteesta, aloitimme sen lakkauksen. Isotrol-lakkaa siveltiin ohuelti, mutta peittävästi kehikon teräsputkiin ja muihin kehikon metalliosiin. Lakan ansiosta runkokehikon putket saivat kauniin kiiltävän pinnan.

Lakan kuivuttua runkokehikko maalattiin metallipintaan tarkoitetulla Isoqaurd Panzer maalilla. Maali on alkydipohjainen öljymaali. Runkokehikko oli 1960-luvulla maalattu alun perin punaisella Ferrex-ruosteenestomaalilla. Tästä alkuperäisestä maalista oli vielä runkoputkissa jäämiä näkyvissä. Punaista Ferrexiä jäljittäen Isoquard-maali sävytettiin samaan Ferrexin punaiseen sävyyn. Poikkeuksena laskuteline, joka maalattiin mustalla Isoquard-maalilla, koska laskuteline oli alun perinkin ollut mustaksi maalattu.  

Runkokehikko on nyt pintakäsitelty. Ressun runkoon liittyvät entisöintityöt voidaankin nyt kohdistaa koneen ohjaamon entisöintiin sekä rungon kangasverhoilua ennakoiviin toimenpiteisiin.

Kuvat: Lassi Karivalo

Ressun moottorinsuojusten teko alkoi pahvimalleista

Maanantai 30.9.2024 - Tiistaikerholainen

Entisöitävänämme olevassa 1960-luvulla rakennetussa OH-XEA Ressu experimental-koneessa oli Continental A 65 -moottori. Ressun kadonneen moottorin tilalle olemme saaneet lahjoituksena vastaavan Continental-moottorin. Moottorin suojuksetkin olivat vuosikymmenten saatossa hävinneet teille tietymättömille. Ne on siten rakennettava.

Kuva: Esko Keskinen.

Ressusta käytössämme olevista valokuvista käy hyvin ilmi suojusten muoto ja rakenne. Suojus on kaksiosainen. Suurempi yläpuolinen suojus peittää moottorin päältäpäin ja pienempi osa moottorin etuosan. Moottorisuojukset ovat olleet alumiinia, joten alumiinista teemme myös uudet suojukset. Suojukset teemme 1 mm vahvuisesta alumiinilevystä. Suojusten rakentamista helpottaa, että moottoriin kiinnitettävä suojusten alkuperäinen metallirakenteinen teline on säilynyt.

Suojusten rakentaminen aloitettiin puhdistamalla ruosteessa ollut suojusten teline ja maalaamalla se mustalla Isotrol-maalilla. Mustaksi sen vuoksi, että alkuperäistä mustaa maalia oli vielä kehikossa havaittavissa. Uudessa maalissa oleva suojus kiinnitettiin lahjoituksena saamaamme Continental -moottoriin. Varsinaisten suojusten rakentamisen ensimmäinen vaihe on tehdä suojuksista kaavat eli pahvimallit moottorissa kiinni olevan suojuskehikon päälle. Pahvimallien mukaan alumiinilevystä leikataan suojusten aihiot lopulliseen muotoonsa muokattaviksi.

Pahvimallien tekeminen aloitettiin moottorin yläpuolisesta suojuksesta. Suojus tehtiin pahvirullasta leikatusta kahdesta kappaleesta. Ensin suojustelineen tappeihin kiinnitettiin alustavasti muotoonsa leikattu pahvimallin vasen puoli. Sen jälkeen tehtiin sama pahvimallin oikealle puolelle, jonka jälkeen mallin vasen ja oikea puoli teipattiin kiinni toisiinsa. Yhtenäistä suojusta muokattiin leikkaamalla ja myös lisäkappaleita teippaamalla kohti lopullista Ressun moottorinsuojuksen muotoa.

Tässä vaiheessa aloitettiin myös moottorin etuosaa peittävän suojuksen pahvimallin teko. Pahvirullasta leikattu pahvinpalanen taivutettiin moottorin etuosaa vasten. Pahvia leikattiin vaiheittain muotoonsa ja pahvi kiinnitettiin suojustelineen tappeihin. Lisäpahvinpaloja etusuojukseen teipaten suojus liitettiin moottorin yläsuojukseen.

Näin oli vähän niin kuin ”tilkkutäkkimäisesti” saatu pahvimalli kootuksi Ressun Continental-moottorin ympärille alumiinisuojusten tekemiseksi. Seuraava vaihe onkin pahvinmallin muodon siirtäminen alumiinilevylle.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.