Tiistaikerhon blogi

Bristol Blenheim BL-106:n jalkaohjainten puhdistus maalattaviksi

Keskiviikko 10.12.2025 - Tiistaikerholainen

Kun Bristol Blenheim BL 106:n lentäjän istuin oli saatu entisöidyksi, jatkoimme työtämme jalkaohjainten parissa. Jalkaohjaimet eivät ole rikki. Ne ovat vaan pahoin likaantuneet ja alumiiniosien pinnoissa on jo korroosion aiheuttamia syöpymiä. Ohjainten teräsosat ovat ruosteen peitossa.

Blogi_2025-24-01.jpg

Tällä kertaa aloimme entisöinnin selvittämällä, kuinka jalkaohjaimet olivat olleet pintakäsiteltyjä. Päällisin puolin vaikutti, että ohjaimen alumiiniosat olisivat olleet puhtaalla alumiinilla. Niiden pinta oli selvästi vihertävän keltainen. Osien pinnasta löytyi kyllä myös jälkiä harmaasta maalista. 

Blogi_2025-24-02.jpg

Kysyimme Suomen ilmavoimamuseosta tästä alumiinin väristä. Selvisi, että jalkaohjainten alumiiniset osat olivat pinnoiltaan sinkkikromatut. Kysyimme samalla, selviääkö ohjaimen pintaan stanssatusta sarjanumerosta (50966/1), ovatko ohjaimet Englannissa vai Suomessa tehdyt. Sarjanumero  paljasti, että kyse on Valtion lentokonetehtaalla valmistetuista jalkaohjaimista. Sarjanumeron perässä oli vielä pieni VL-logo. 

Blogi_2025-24-03.jpg

Suomessa valmistetuttujen tai peruskorjattujen Blenheim pommikoneiden ohjaamojen sisäpinnat, istuimet ja ohjaimet maalattiin VL:n standardin mukaisella RAL 7005 sävyisellä harmaalla maalilla. Siten BL-106:n jalkaohjaimissa olleet maalilaikkujäämät vahvistivat, että näin oli myös tämän koneyksilön osalta toimittu. Pintamaali oli vaan jo kulunut valtaosin pois. 

Blogi_2025-24-04.jpg

Tulemmekin maalaamaan jalkaohjaimet metallipinnoille tarkoitetulla harmaalla Isoguard Pansar-maalilla sävynä RAL 7005.  Maali on alkydi- ja pellavaöljypohjainen. Jalkaohjainten teräsosat käsitellään ennen harmaata pintamaalausta kirkkaalla Isotrol-lakalla. Sen sijaan alumiiniosat maalataan suoraan Isoguard Pansar -maalilla. Näin toimimme jo lentäjän istuimen entisöinnissä. 

Aloitimme jalkaohjainten puhdistamisen liasta, ruosteesta ja rasvasta. Ruostuneet teräsosat puhdistetaan pääosin hiomalla niiden ruostuneet pinnat puhtaiksi mekaanisesti. Alumiiniosien likaantuneiden pintojen puhdistamissa kokeiltiin aluksi sekä Sinolia että lakkabensiiniä, mutta ne eivät olleet tehokkaita. Piti löytää paremmin toimiva liuotin. 

Blogi_2025-24-05.jpg

Blogi_2025-24-06.jpg

Blogi_2025-24-07.jpg

Otimme käyttöön sekä Solmaster Maalarinliuottimen että CRC:n Brakleen Pro jarrunosien puhdistajan. Käsittelimme näillä aineilla ohjainten osia levittäen liuottimen siveltimellä osan pintaan ja koloihin. Annoimme aineen vaikuttaa tovin verran. Sen jälkeen osien pintaa harjattiin sekä pehmeillä messinki- että muoviharjoilla, ahtaat raot hammasharjoillakin. Teräsharjaa ei käytetty, sillä se olisi vaurioittanut jalkaohjainten sinkkikromattua pintaa. Harjauksen jälkeen pyyhimme pinnat kankaalla. Liuottimet toimivatkin hyvin tahmean rasvan ja lian poistamisessa. Käsittelyn joutui kuitenkin uusimaan useampaankin kertaan. 

Blogi_2025-24-08.jpg

Otettiin käyttöön myös pienikokoinen höyrypesuri. Pintoja käsiteltiin taas edellä mainituilla liuottimilla ja sen jälkeen ne ”puhallettiin” höyrypesurilla. Höyrypesurilla rasva ja lika irtosivat tosi hyvin, mutta hapettuneisiin kohtiin pesurikaan ei riittävästi tehonnut. Kunkin höyrypesun jälkeen osa pyyhittiin puhtaaksi kankaalla. Menetelmää toistaen pinnat kuitenkin puhdistuivat kerta kerralta enemmän, sillä joka kerta pinnasta irtosi likaa sekä vanhan maalin jäämiä. 

Liuotinaineiden ja höyrypesun jälkeen jalkaohjainten pintaan jäi korroosion aiheuttamia kulumalaikkuja. Korroosio oli siten jo puhkaissut sinkkikromattujen alumiiniosien pinnan läikikkääksi. Nämä kulumat olivat pinnaltaan karheita. Pohdimme, annammeko ne olla sellaisenaan, vai alammeko hioa niitä sileämmiksi. 

Blogi_2025-24-09.jpg

Blogi_2025-24-10.jpg

Blogi_2025-24-11.jpg

Kuva: Jouni Ripatti.

Päätettiin että hiotaan, jotta syöpymäkohdat näkyisivät mahdollisimman vähän maalinpinnan alta. Syöpymälaikkuja hiottiin karhunkielellä ja se toimikin. Pahemmin syöpyneet laikut olivat jo menneet sen verran rosoisiksi, että niitä ”veistettiin” varovasti sileäksi mattoveitsen ohuella terällä. Näin syöpymäkohdista saatiin riittävän sileät maalattaviksi. BL-106:n pinnaltaan korroosion syömälaikkujen kirjavoimat jalkaohjaimet oli näin saatu maalausvalmiiksi. 

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Bristol Blenheim

Bristol Blenheim -pommikoneen lentäjän istuimen maalaus

Keskiviikko 26.11.2025 - Tiistaikerholainen

Tiistaikehossa on entisöity Suomen ilmavoimien sodan jälkeen kootun ja BL-106 tunnuksen saaneen Bristol Blenheim pommikoneen lentäjän istuinta. Tämä BL-106 tunnuksen saanut koneyksilö koottiin 1950-luvun alussa eri Blenheim-yksilöiden varastoiduista osista V-sarjan koneeksi. Tässä koneessa oli tuskin ainoatakaan osaa siitä alkuperäisestä brittivalmisteisesta BL-106 tunnuksen saaneesta koneesta, joka oli lennetty Suomeen joulukuussa 1937. Alkuperäinen BL-106 meni 8.6.1944 pakkolaskussa ympäri ja romuttunut korjauskelvottomaksi. 

Blogi_2025-21-01.jpg

Kuva: SA-kuva.

Sodan jälkeen kootun BL-106:n istuimen entisöinti saatiin alkusyksystä maalausvaiheeseen. Maalausta ennakoiden tutkittiin, minkälaisia maalijäämiä istuimesta oli löydettävissä, kun puhdistimme istuinkaukalon ja istuinkehikonkin ruostuneita tai muutoin hapettuneita pintoja. 

Blogi_2025-21-02.jpg

Tutkittuamme pintoja päättelimme aluksi, että istuimen kehikko on teräsosiltaan maalattu mustaksi. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että mustan päällä oli ollut harmaa maali. Tämä varmistui, kun istuinkehikon teräsputkista irrotettiin pidikkeitä eli klemmareita. Klemmareiden alta paljastui harmaata maalipintaa. Kun tätä maalipintaa kynnellä raaputti, sen alta paljastui musta maali. Päätös oli, että istuin maalataan sen mukaan harmaan maalilla. 

Blogi_2025-21-03.jpg

Tätä samaa maalia oli paremmin havaittavissa alumiinirakenteisen istuinkaukalon pinnasta, joskin siinä oli näkyvissä useampaakin harmaan ja vihertävän harmaan maalin sävyjä. Todettiin, että  päällimmäisenä oli ollut harmaa maali. Sen lisäksi istuinkaukalon kulmaa säätävän kahvan päästä löytyi hippunen punaistakin maalia.

Blogi_2025-21-04.jpg

Istuinkehikossa kiinni olevan ohjaussauvan alumiinisista osista löytyi myös  kirkkaan vihreääkin maalia. Tämä vihreä maali on Valtion lentokonetehtaan käyttämää primeria eli pohjamaalia. Peruskorjauksen yhteydessä briteissäkin tehtyjen Blenheimien ohjaamot maalattiin Valtion lentokonetehtaalla VL:n standardin mukaisella harmaalla RAL 7005 -sävyisellä maalilla. Näin myös maalaamme BL-106:n ohjaajan istuimen. 

Todettakoon, että Suomeen ostettujen brittivalmisteisten Blenheim-koneiden ohjaamot oli maalattu Royal Air Forcen (RAF) käyttämällä  aircraft gray green -sävyisellä maalilla (RAF Aircraft Gray Green BS381c-283). 

Ennen istuimen maalaamista harmaalla maalilla, ruosteesta puhdistettu teräsputkirakenteinen istuinkehikko sekä alumiinisen istuinkaukalon teräsosat käsiteltiin ruosteelta hyvin suojaavalla tartuntapohjamaalilla Isotrol-lakalla. Sen sijaan alumiiniosia ei tarvitse suojalakata, vaan ne maalataan suoraan metallipintojen maalaukseen tarkoitetulla harmaalla (RAL 7005) Isoguard pansar-pintamaalilla. 

Blogi_2025-21-05.jpg

Blogi_2025-21-06.jpg

Isotrol-lakalla käsiteltiin ensin istuinkehikko. Se jälkeen pintamaalaus Isoguard pansar-maalilla aloitettiin istuinkaukalosta. Ensin maalattiin istuinkaukalon sisäpinta. Maalaus tehtiin siveltimin. Isoguard pansar-maalilla on se hyvä ominaisuus, että maali tasoittuu erittäin hyvin siveltimelläkin maalattaessa. Istuinkaukalon sisäpinnan kuivuttua maalattiin kaukalon ulkopinta. Tämän jälkeen maalattiin istuinkehikko. 

Blogi_2025-21-07.jpg

Blogi_2025-21-08.jpg

Kun sekä istuinkehikko että istuinkaukalo oli maalattu, istuimen kehikko ja kaukalo  liitettiin toisiinsa. Kaukalon ja kehikon liittää toisiinsa vaakatasossa oleva liitosputki, ikään kuin suurikokoinen sokka. Se koostuu kahdesta toisiaan vasten työnnettävästä putkesta ja niiden puskusaumaliitoksen päälle liu’utettavasta lukitusholkista. 

Istuinkehikon ja istuinkaukalon kummassakin kyljessä on toisiinsa kohdistettuina tämän teräsputken mentävä aukko. Aukkojen läpi työnnetään istuimen kummaltakin puolelta toisiaan kohti liitosputken päät. Kun putkien päät ovat kohdanneet toisensa, puskusauman päälle liu’utetaan toisen putken päällä oleva lukitusholkki sitomaan liitos jäykäksi. Näin istuimen kehikko ja istuinkaukalo oli saatu liitetyksi toisiinsa. Liitosputki toimii samalla istuinkaukalon kaltevuuden säädön mahdollistavana akselina. Itse istuimen kaltevuuden säädölle on istuimessa oma säätömekanisminsa. 

Blogi_2025-21-09.jpg

Blogi_2025-21-10.jpg

Kolmesta osasta koottavan liitosputken saaminen paikoilleen teetti työtä, ennen kuin putkien päät lukitseva liitosholkki saatiin lukituksi liitosputken läpi menevillä pulteilla. Jouduimme avaamaan liitospulttien reikiä suuremmiksi ohuella pyöröviilalla, ennen kuin saimme pultit työnnetyksi liitosputken läpi. Hankalaa oli myös saada paikoilleen liitosputken sivusuuntaisen liikkumisen estävät pultit ja kiristettyä niiden päihin mutterit.  

Blogi_2025-21-11.jpg

Blogi_2025-21-12.jpg

Blenheim BL-106 koneyksilön lentäjän istuimen entisöinti on nyt satu valmiiksi. Tai olisihan vielä yksi työ tehtäväksi. Istuimen oikealla puolella olevan kädensijan pehmikkeen nahkapinta on pahoin kulunut ja osin repeytynyt.  Pohdinnassa on, entisöimmekö vai konservoimmeko me tuon kuluneen istuinpehmusteen. Olemme päätymässä konservointiin ja siihen tarvitsemme asiantuntijaa, sillä Tiistaikerhossa ei ole siihen riittävää osaamista. 

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Bristol Blenheim

Super-Sytky Suomen Ilmailumuseolta Puusepäntielle

Sunnuntai 5.10.2025 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys sai viime keväänä lahjoituksena kesällä 2024 laskussa korjauskelvottomaksi vaurioituneen PIK-21 Super Sytky OH-XTM -experimental-koneen. Super Sytky on Kai Mellénin suunnittelema ja tämä koneyksilö hänen rakentamansa Super Sytkyn prototyyppi. Kone on puurakenteinen ja vaneriverhoiltu. Ensilento tapahtui 6. toukokuuta 1981.

Blogi_2025-15-01.jpg

Kuva: Kai Méllen.

Keväällä Super Sytky varastoitiin Suomen ilmailumuseon pihalla olevaan konttiin.  Kun elokuussa Ilmailumuseoyhdistyksen Tuusulassa sijaitsevan Puusepäntien toimitilan pihaan hankittiin 40-jalkainen kontti varastoksi, päätettiin OH-XTM siirtää Suomen ilmailumuseolta Puusepäntielle. Tarkoituksena oli aloittaa koneen entisöinti Tiistaikerhossa. Lentävää siitä ei tehdä.

Blogi_2025-15-02.jpg

Blogi_2025-15-03.jpg

Blogi_2025-15-05.jpg

Suomen ilmailumuseon kontissa oleva ja puukehikkoon sidottu OH-XTM:n pahoin vaurioitunut runko siirrettiin kontista kuljetuslavetille, johon se kiinnitettiin liinoilla. Ilman tukevaa puukehikkoa ei pahoin vaurioitunutta ja puoliksi katkennutta Super Sytkyn runkoa olisi voinut liikutella.  Samassa yhteydessä lastattiin kontista henkilöautojen kyytiin pienikokoiset Sytkyn osat, kuten mm. moottorin suojus ja ohjaamon kuomu. Kun kuljetuslavetti oli yhdistetty henkilöauton vetokoukkuun, matka kohti Puusepäntietä alkoi.

Blogi_2025-15-06.jpg

Blogi_2025-15-07.jpg

Kuva: Reijo Siirtola.

Perillä Puusepäntiellä Super Sytkyn kuormausliinat irrotettiin ja runko puukehikkoineen siirrettiin Puusepäntien pihan 40-jalkaiseen konttiin odottamaan entisöinnin alkamista. 

Blogi_2025-15-08.jpg

Blogi_2025-15-09.jpg

Blogi_2025-15-10.jpg

Kuva: Reijo Siirtola.

Samalla tavalla tuotiin viikon päästä Puusepäntielle museon konttiin varastoitu Super Sytkyn siipi. Siipi kannettiin ulos varastokontista ja kiinnitettiin lappeelleen kuljetuslavetille asetettujen pehmusteiden päälle. Kun siipi oli sidottu lavettiin, lähdettiin ajamaan kohti Puusepäntietä. Siellä siipi siirrettiin varastokonttiin Sytkyn rungon seuraksi. Poiketen Super Sytkyn rungosta, siipi säilyi kaputissa lähes vaurioitta. Ainoastaan koneen alle taittunut laskuteline iski siiven alapintaan laskutelineen pyörän kokoisen reiän. 

Blogi_2025-15-11.jpg

Kuva: Matti Kainulainen.

Blogi_2025-15-12.jpg

Kuva: Ari Aho.

Parin viikon päästä oltiinkin Tiistaikerhossa valmiit Super Sytkyn entisöinnin käynnistämiseen ja  kohteena aluksi koneen runko. Niinpä moottoripäästään raskas runko kannettiin liinoilla neljän kantoparin voimin Puusepäntien varastokontista itse verstaaseen. Siellä runko nostettiin omalle paikalleen työpöydän päälle. 

Rungon entisöinti aloitetaan moottorin irrotuksella, sillä rikkonaista puurakenteista ja vaneriverhoiltua runkoa olisi erittäin vaikea käsitellä, mikäli raskas VW 1600 moottori olisi siinä kiinni. Tavoitteena on irrottaa moottori rungosta moottoripukkeineen. 

Kuvat Lassi Karivalo, ellei erikseen toisin ilmoitettu. 

2 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, PIK-21, Super-Sytky, OH-XTM, Bristol Blenheim, MY-5

Bristol Blenheim -pommittajan ohjaajan istuimen entisöinti meneillään

Maanantai 8.9.2025 - Tiistaikerholainen

Viime vuonna saimme entisöidyksi Bristol Blenheim V-sarjan (BL-106) pommittajan perämiehen istuinpallin. Kohteenamme olevassa ja sodan jälkeen 1950-luvulla osista kootussa lyhytnokka-Blenheimissa oli kaksoisohjaimet koulutustarkoituksessa. Siinä on ohjaajakapteenin istuimen rinnalla perämiehen pallimallinen-istuin. Istuimen edessä olevat ohjaimet on yhdistetty tangoilla kapteenin ohjaimiin. Todettakoon, että tällä sodan jälkeen kootulla V-sarjan Blenheim BL-106 koneella ei ole juuri mitään yhteistä Englannissa rakennetun sotaan osallistuneen ja 8.6.1944  pakkolaskussa romuttuneen BL-106 koneyksilön kanssa. 

Blogi_2025-14-01.jpg

Blogi_2025-14-02.jpg

Perämiehen istuimen entisöinnin jälkeen otimme entisöinnin kohteeksi ohjaajan istuimen. Entisöinnissä on kyse istuimen valtaosin teräsputkirakenteisen istuinkehikon puhdistamisesta liasta, rasvasta ja ruosteesta sekä alumiinisen istuinkaukalon osalta pintojen puhdistaminen ja hionta maalattaviksi. Todettakoon, ettei istuimessa ole selkäpanssaria. 

Ensimmäisenä työnä irrotimme istuimen käsinojan nahkapäällysteisen pehmusteen konservoitavaksi. Sen jälkeen aloitimme ohjaajan istuinkokonaisuuden puhdistamisen. Pian totesimme, että puhdistaminen olisi tehokkaampaa ja helpompaa, jos alumiinisen istuinkaukalon ja istuinkehikon saisi irrotetuksi toisistaan. 

Blogi_2025-14-03.jpg

Kehikon ja istuinkaukalon irrottaminen toisistaan edellytti niitä yhdistävän teräksisen poikittaistangon eli tavallaan ison sokan poistamista. Poikittaistanko koostuu kahdesta toisiaan vasten puskusaumaisesta putkesta ja sauman päällä olevasta liitosholkista. Lopulta saimme putken ympärille kiinni ruostuneen liitosholkin liu'utetuksi liitoksen päältä ja siten putket irrotetuksi. Purimme istuinkehikosta kaikki purettavissa olevat osat sekä irrotimme kehikossa olevat lukuisat ruostuneet klemmarit ja muut kiinnikkeet puhdistettaviksi. 

Blogi_2025-14-04.jpg

Osa lentäjän istuimen osista oli pelkästään likaisia ja rasvaisia, joten niiden puhdistukseen käytettiin mm. Fairy Power Sprayta. Se poisti kohtuullisesti rasvan ja lian osien pinnasta. 

Blogi_2025-14-05.jpg

Blogi_2025-14-06.jpg

Blogi_2025-14-07.jpg

Istuinkehikon pahoin ruostuneita putkia puhdistimme käyttäen sekä karhunkieltä, hiomapapereita että akkuporakoneeseen kiinnitettyä pyöröharjaa. Pienkohteiden, kuten muttereiden puhdistamiseen ruosteesta käytettiin Dremeliin kiinnitettyä teräsharjaa. Istuinkehikosta irrottamamme pienosat puhdistimme käyttöön saamallamme ultraäänipesurilla. 

Blogi_2025-14-08.jpg

Kun ruostuneiden putkien pinnasta saatiin poistettua ruostetta, alta paljastui paikoitellen näkyviin mustaa maalia. Sen perusteella totesimme, että istuimen teräksinen putkirunkorakenne oli ollut viimeksi mustaksi maalattuna. Istuimen ammemaisen alumiinisen istuinosan pintojen puhdistamisessa ilmeni puolestaan, että alumiinipintaan oli sivelty ensin harmaa pohjamaali ja sen päälle harmaan vihreä pintamaali. Pintamaali vastaa sävyltään perämiehen istuimen entisöinnissä jo käyttämäämme harmaan vihreää Temalac ML  90 BS 283-sävyä. Pohjamaalina tullaan käyttämään Isotrol-lakkaa ja pintamaalina Isoquard Panzer -maalia. Mustana maalina on puolikiiltävää Isoquard Panzer -maali. 

Blogi_2025-14-09.jpg

Bristol Blenheim BL-106 pommikoneen lentäjän istuimen puhdistaminen liasta ja ruosteesta on saatu kutakuinkin päätökseen, joten seuraavaksi aloitamme istuimen maalaaminen. 

Kuvat: Lassi Karivalo

1 kommentti . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Bristol Blenheim

Tiistaikerhon syyskausi vauhdissa

Keskiviikko 3.9.2025 - Tiistaikerholainen

Elokuun puolivälissä alkanut Tiistaikerhon syyskausi on päässyt hyvään vauhtiin. Tekemistäkin riittää kosolti. Luonnollisesti Ressun entisöinti jatkuu ja siinä pääkohteena on rungon verhoilu. Runko onkin saanut päälleen kankaat ja niiden kiristyslakkaus on käynnissä. Ressuun asennettavaksi saamamme Continental A 65 lento-onnettomuusmoottoria valmistellaan lasikuulapuhalluksella puhdistettavaksi. 

Blogi_2025-13-01.jpg

Blogi_2025-13-02.jpg

Bristol Blenheim pommittajan lentäjän istuimen entisöinnissä etenemme siitä, mihin ennen kesätaukoa päästiin. Istuinkehikko ja istuinkaukalo alkavat jo olla pinnoiltaan maalausvalmiit.

Blogi_2025-13-03.jpg

Demo-Myrskyä rakennetaan sekä Puusepäntiellä että Suomen ilmailumuseolla. Demo-Myrsky koostuu Myrsky MY-14 entisöintiprojektissa rakennetusta koesiivestä ja MY-5:n runkokehikosta. Demo-Myrskyllä esitellään sekarakeinteisen suomalaisen hävittäjän sisärakenteita. Tämän vuoksi mm. runkokehikkoa ei verhoilla umpeen.  Puusepäntien verstaalla on käynnissä korkeusvakaajan, sivuperäsimen sekä vaurioituneen alkuperäisen korkeusperäsimen korjaus. Museolla jatkuu MY-5:n runkokehikon kunnostaminen ja sen täydentäminen. 

Blogi_2025-13-04.jpg

Kovan ahkeroinnin kohteena ovat olleet IMY:n ostamat ja Puusepäntien pihaan tuodut kaksi varastokonttia. Niistä toisesta tulee tulityötila ja toisesta varastokontti. Kummatkin kontit ovat jo kauan sitten eläneet parhaat päivänsä, joten ne kunnostetaan ulkopinnoiltaan. Konteissa olevat reiät paikataan, pinnat hiotaan. Pintaansa kontit saavat IMY:n käyttämän sinisen värin. Toinen konteista onkin jo maalattu kauniin siniseksi.  

Blogi_2025-13-05.jpg

Kuva: Reijo Siirtola.

Aloitamme IMY:n lahjoituksena saaman PIK 21 Super Sytkyn (OH-XTM) entisöinnin koneen rungosta. Runko tuotiin Suomen ilmailumuseon pihalla olleesta varastokontista Puusepäntielle. Rungosta irrotetaan moottori, ennen kuin voimme aloittaa alaosastaan pahoin vaurioituneen puurakenteisen ja vaneriverhoillun rungon entisöinnin. 

Blogi_2025-13-06.jpg

Syyskauden työlista sisältää myös Suomen ilmailumuseon pihalla olevan DC-3 ”Lokin” (OH-LCD) siipien siivekkeiden kunnostukset ja korjaukset. Kummankin siivekkeen verhoilu on uusintakunnossa ja oikean siiven siivekkeen tyviosa on rutussa. Airveteran Oy:n porukka irrottaa nuo siivekkeet entisöitäviksemme. 

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, PIK-21, Super-Sytky, OH-XTM, Bristol Blenheim, MY-5

Blenheimin perämiehen istuimen entisöinti

Keskiviikko 18.6.2025 - Tiistaikerholainen

Saimme Tiistaikerhossa entisöitäväksi Bristol Blenheim V-sarjan eli ”lyhytnokka-Blennun” ohjaajan ja perämiehen istuimet. Tämä Blenheim yksilö (BL-106) on sikäli poikkeava, että siihen oli asennettu kaksoisohjaimet lentäjien koulutustarkoituksessa. 

Ohjaamossa on normaali Blenheim pommittajan lentäjän istuin ohjauslaitteineen, mutta siihen on yhdistetty toiset ohjainlaitteet perämiehelle. Poiketen lentäjän eli tässä tapauksessa kapteenin istuimesta perämiehen istuin on yksinkertainen pyöreällä pehmustetulla istuinlevyllä varustettu palli, joka on kiinnitetty metallituilla ohjaamoin lattiaan ja seinään. Tässä BL-106:n ohjaamosta puuttuu kokonaan tähystäjän istuin.   

Blogi_2025-12-01.jpg

Sekä kapteenin että perämiehen istuimen metallikehikon teräsputket ovat pahoin ruostuneet, mutta kummassakaan istuimessa ei ole huomattavia vaurioita. Perämiehen istuimen tai entisöinti on huomattavasti selväpiirteisempi tehtävä jo yksinkertaisen rakenteensa ja pienemmän kokonsa ansiosta. Kapteenin istuimen entisöimistä helpottaisi suuresti, jos istuinkaukalon saa irrotettua istuimen kehikosta. Istuinten entisöinnin tavoitteena on niiden tukirakenteiden ruosteessa olevien teräsputkien pintojen sekä pienosien ruosteenpoisto, alumiinipintojen hionta sekä lopuksi maalaaminen. 

Blogi_2025-12-02.jpg

Blogi_2025-12-03.jpg

Aloitimme entisöinnin perämiehen pallista. Ensin irrotettiin istuimen pehmuste sekä istuimessa kiinni oleva istuinvyö. Istuinvyö oli osittain repeytynyt ja kaipaa suutarissa käyntiä. Nahkapintainen vaaleaksi kulunut istuinpehmuste edellyttää konservointia. Sitä emme me tee. 

Tutkimme pyöreän alumiinisen ja reunoiltaan taivutetun istuinlevyn pinnasta löytyvien maalien sävyjä. Siinä oli näkyvissä vaalean vihreää maalia, jonka alta pilkotti tummempaa vihreää. Siten  istuinlevyn pinta on viimeksi maalattu vaalean vihertävän harmaalla maalilla ja sen alla on vanhempi tummempi vihreä maali. 

Blogi_2025-12-04.jpg

Blogi_2025-12-06.jpg

Blogi_2025-12-07.jpg

Istuimen teräsputkirakenteisen jalan ruostuneesta pinnasta saatiin myös näkyviin maalin jäämiä. Tätä auttoi,  kun istuimen ruosteisia jalkoja käsiteltiin Industrial ECO Complex Blue-liuoksella. Liuos   paljasti putkien pinnalta vaalean vihreän maalin sävyn. Lisäksi jalustan ruostuneiden putkien pinnasta raaputettiin vanhaa pigmenttiä eli maalisilppua. Sitä laitettiin 600 suurentavan mikroskoopin alle. Selvisi, että jalustan putkien pinnasta löytyi kolmea eri maalikerrosta. Alimpana oli ruskea, sen päällä harmaa ja pinnassa vihertävän harmaata eli sama sävy, mikä löytyi istuinlevyn pinnasta. Tämän seurauksena päätimme maalata istuimen saman sävyisellä vaalean vihertävän harmaalla maalilla. 

Perämiehen istuimen varsinaisen entisöinnin aloittamiseksi irrotimme alumiinisen istuinlevyn istuimen jalustasta. Istuinlevy oli kiinnitetty jalustaan sekä pulteilla että niittauksin. Ensin irrotettiin istuinlevyn kiinnityspultit. Sen jälkeen porattiin pois jalustan yläpäässä istuimen helmaan kiinnitetyn korvakkeen niitit, jolloin istuinlevy irtosi jalustasta.  

Blogi_2025-12-05.jpg

Aloitettiin istuinjalustan teräsputkien ruosteenpoisto. Ruostetta poistettiin teräsputkien pinnalta niin, että ruosteen alta saatiin näkyviin putkien pintamaalia. Putkia ei tarvitse hioa puhtaalle metallille, koska käytämme maalaamiseen Isotrol-lakkaa ja -maalia. Isotrol pysäyttää ruostumisen jatkumisen, vaikka ruostetta olisikin jäänyt teräsputkien pinnan ruostesyöpymiin.  

Ruostetta hiottiin pois ensin karkealla hiomapaperilla hiontapölyä välillä pois pyyhkien. Sitten siirryttiin hienompiin hiontapapereihin tunnustellen samalla sormella, olisiko putkien pinta jo riittävän puhdas ja sileä. Kun putkien ruosteesta karheat pinnat oli saatu sileäksi ja samalla vanha maalipinta tullut näkyviin, teräsputkien hiominen oli saatu päätökseen.

Siirryttiin istuinlevyn käsittelyyn. Se olikin helpompi tehdä. Alumiinisen istuinlevyn pinnat hiottiin kevyesti sileiksi hienolla hiontapaperilla. Mihinkään hiomalla tehtyyn vanhan maalin poistoon ei ryhdytty. Pääasia on, että saatiin istuinlevyn pinnasta irtonainen maali pois ja pinta alumiinipinta sileäksi. 

Blogi_2025-12-08.jpg

Blogi_2025-12-09.jpg

Kun sekä teräsputkinen istuinjalusta että alumiininen istuintaso oli hiottu, ne lakattiin kirkkaalla Isotrollilla. Isotrol-lakka tekee metallin pintaan suojaavan kalvon. Pintamaalia varten oli tarpeen määritellä istuimeen tulevan maalin sävy. Istuimesta löytyneen alkuperäisen maalin sävyksi määrittyi vaalean harmaanvihreä Temalac ML  90 BS 283 -sävy. Tällä kaavalla sävytettiin istuimen Isotrol-öljymaali. 

Blogi_2025-12-10.jpg

Blogi_2025-12-11.jpg

Kaksi Suomen ilmailumuseossa työharjoittelussa ollutta peruskoululaista TET-harjoittelijaa maalasi perämiehen istuimen jalustan sekä istuinlevyn. No, kaikki ei mennyt heti putkeen. Huolellisella opastuksella päästiin kuitenkin hyvään lopputulokseen. Sehän tällaisen TET-harjoittelun tarkoitus onkin.

Blogi_2025-12-12.jpg

Blogi_2025-12-13.jpg

Maalauksen jälkeen oli vuorossa istuimen kokoaminen. Lasikuulapuhalletut alkuperäiset kiinnityspultit pantiin paikalleen ja jalusta niitattiin kiinnityslevystään istuinlevyn helmaan. Niitit  maalattiin lopuksi harmaanvihreällä, jottei ne ”pistä silmään”. Suutarilla korjautimme istuinvyön ehjäksi. Blenheim pommittajan perämiehen istuimen entisöinti oli saatu valmiiksi. 

Kuvat: Lassi Karivalo

2 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Bristol Blenheim