Tiistaikerhon blogi
Ressun korkeusvakaaja sai tukensaMaanantai 27.1.2025 - Tiistaikerholainen Ressun korkeusvakaajassa on kummallakin puolella runkoon tukeutuva metallituki. Tuet eivät ole säilyneet, joten ne piti tehdä. Tutkimme Ressusta otettuja valokuvia. Niistä selvisi, että tuet ovat olleet pyöreää metalliputkea. Löydettiin Suomen ilmailumuseon metallivarastosta tukien tekemiseksi tarkoituksen sopivaa 10 mm vahvuista alumiiniputkea. Kuva: Esko Keskinen Tukien tekemiseksi piti määrittää niiden pituudet. Sitä varten korkeusvakaaja kiinnitettiin Ressun runkoon. Vakaaja kiinnittyy Ressun runkoon kolmella 8 mm vahvuisella pultilla. Näitä pulttejakaan ei ole säilynyt. Niinpä sellaiset ostettiin muttereineen ja aluslevyineen. Ennen vakaajan kiinnittämistä, rungossa olevat kiinnityspulttien reiät puhdistettiin pyöräviilalla, jonka jälkeen vakaaja kiinnitettiin paikalleen. Nyt voitiin mitata korkeusvakaajan tuen pituus rungossa olevasta korvakkeesta vakaajassa olevaan kiinnityspulttiin. Tuen pituudeksi saatiin 60 cm. Alumiiniputkesta katkaistiin kaksi 60,5 cm pituista pätkää. Kummankin putken päät puristettiin litteiksi kiinnityspulttien reikien poraamiseksi. Porattiin ensin kiinnityspultin reiät vain tukien toiseen päähän, jonka jälkeen tuet kiinnitettiin rungossa olevaan korvakkeeseen. Tuen litteä yläpää vietiin vakaajassa olevan kiinnityspultin kohdalle. Todettiin, että tuen yläpää osuu hyvin pultin kohdalle. Merkattiin tussilla tukien litteään yläpäähän kiinnityspultin paikka ja sen mukaan porattiin pultin reiät. Tämän jälkeen kumpikin tuki kiinnitettiin paikalleen vakaajaan. Todettiin, että vakaaja oli vaakasuorassa ja myös tukevasti paikallaan. Näin korkeusvakaaja oli saanut uudet tukensa. Alumiiniputkesta tehdyt tuet irrotettiin maalattaviksi. Tuet maalattiin siniharmaalla Isotrol-öljymaalilla. Samalla maalattiin korkeusperäsintä liikuttava alumiiniputkitanko. Maalin kuivuttua tuet asennettiin vielä kertaalleen paikalleen, jonka jälkeen vakaaja irrotettiin odottamaan Ressun rungon entisöinnin valmistumista. Kuvat, ellei toisin erikseen ilmoitettu: Lassi Karivalo |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Hietanen HEA-23B, OH-XEA, Ressu, Tiistaikerho |