Tiistaikerhon blogi

Valmet Tuuli III:n (TL-1) rungon entisöintitilanne

Sunnuntai 28.1.2024 - Tiistaikerholainen

Syyskauden alkaessa jatkoimme Tuuli III:n runkoon liittyviä entisöintitöitä Suomen ilmailumuseon pihalla olevassa varastoteltassa. Tyhjensimme ensin ohjaamon sisään varastoidut ja pakatut Tuulen osat. Samalla huomattiin, että ohjaamon lattialle viitisen vuotta sitten entisöintityöskentelyn ajaksi tekemämme väliaikaiset vaneriset lattialevyt olivat homeessa. Laitoimme ne poistoon ja teimme 9 mm vahvuisesta filmivanerista uudet lattialevyt alkuperäisten varastossa olevien Tuulen lattialevyjen mittojen mukaisesti. Lattialevyt asennettiin ohjaamoon.

Aloitettiin ohjaamon likaantuneiden seinä- ja lattiapintojen puhdistaminen. Poistimme pintapölyn  pölyimurin suulakkeen ja siveltimen avulla. Pinnat piti kuitenkin vielä pestä puhtaiksi. Siinä käytimme aluksi museoon hankittua höyrypesuria, mutta se todettiin tehottomaksi puhdistamaan etenkin lattian öljyyntyneitä ja tahmeita pintoja. Likaantuneiden ja öljyyntyneiden pintojen puhdistamisessa parhaaksi osoittautui autojen jarrujen puhdistusneste Motip Brake Cleaner. Puhdistusneste laitettiin muoviseen suihkepulloon, josta aine suihkutettiin puhdistetavalle pinnalla ja pinta pyyhittiin puhtaaksi rätillä. Syksyn kylmenneet säät pakottivat siirtymään sisätilaan, joten Tuulen runko siirrettiin trukin vetämänä varastoteltasta Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan.  

Entisöintitilassa aloitimme ohjaamon kuomun raamien käsittelyn tulevaa lasikuulapuhallusta ennakoiden. Raameista oli jo aiemmin irrotettu täysin sumentuneet pleksit. Tehtävänämme oli poistaa raameissa olevat kuoleentuneet kumitiivisteet. Kokeilimme irrottamiseen eri menetelmiä. Parhaaksi osoittautui se, jossa lämmitimme kumitiivistettä kuumailmapuhaltimella irrottaen samanaikaisesti leveällä taltalla kumitiivistettä raamista. Näin menetellen saimme kumitiivisteet poistettua ja raamit odottavat nyt vientiä lasikuulapuhallettaviksi ja sen jälkeen maalattaviksi.

Samanaikaisesti raamien työskentelyn kanssa aloitimme Tuulen moottoritilan pintojen puhdistuksen. Sitä varten moottoritilan yläsuojus irrotettiin. Ennen kuin pintojen pesuun päästiin, meidän piti vielä purkaa moottoritilan ja ohjaamon välisessä tuliseinässä kiinni olevia laitteita ja johtoja.

Sitä mukaa kun osia ja johtoja irrotettiin, ne laitettiin merkattuina säilytyspusseihin tai rasioihin.  Osat myös kuvattiin ennen niiden irrottamista helpottamaan niiden takaisin asentamista. Osa tuliseinässä olevista osista oli kiinnitetty pulteilla tuliseinän läpi. Nämäkin pultit ja sen mukana osat saatiin irrotettua, kun yksi kerholaisista ryömi ohjaamoon mittaritaulun alle ylettyen näin pitämään kiinni mutterista, kun pulttia väännettiin auki toisella puolella. Näin saatiin lopulta kaikki tuliseinässä kiinni olleet osat irrotettua. Moottoritilan pohjasta irrotettiin koneen alle lähtevät pakokaasujen poistoputket.

Moottoritila oli nyt valmis pintojen puhdistukseen. Imuroimme ensin pinnat pölystä ja irtoliasta. Sen jälkeen pinnat puhdistettiin Motip Brake Cleaner -jarrujen puhdistusnesteellä. Nyt puhdistusneste hankittiin spraynä. Pintojen puhdistamisessa edettiin pieni alue kerrallaan. Ensin puhdistusainetta suihkutettiin puhdistettavaan pintaan. Sitten likaa irrotettiin siveltimellä tai pienellä harjalla ja pyyhittiin lopuksi puhtaaksi kankaalla.  

Tuulen runko on ilman pyrstöä. Poikkinaisen rungon päässä on suurikokoinen raudasta tehty sivuperäsimen akselin tuki. Se on paksussa ruosteessa. Aluksi oli ajatus ottaa se irti puhdistettavaksi. Koska metallituki on kiinnitetty rungon päähän niittaamalla, luovuimme ajatuksesta.

Metallituen sekä muiden rungon päässä olevien ruostuneiden osien pinnat hiottiin karhunkielellä, jolloin suurin osa ruostetta saatiin irrotetuksi. Sitten osat käsiteltiin rasvanpoistoaineella ja maalattiin ruostumiselta suojaavalla alumiininvärisellä Isotrol-maalilla. Isotrolin voi maalata ruosteiseenkin pintaan, sillä se tunkeutuu ruosteen läpi metallin pintaan estäen korroosion jatkumisen.

Kuvat: Lassi Karivalo

Tiistaikerhon työtäyteinen syyskausi 2023 päätöksessään

Tiistai 26.12.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon syyskausi sujui myönteisesti. VL Myrsky II (MY-14) -projektin rinnalla entisöintitöitä on ollut sopivasti tarjolla, varsinkin kun lokakuussa voitiin ottaa Hietanen OH-XEA Ressu entisöinnin kohteeksi. Valtaosalle kerholaisia työpäivänä oli perinteinen tiistai. Myrsky-projekti oli työnsä ääressä tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tekemämme työtuntien yhteismäärä syyskaudelta oli noin 2 500 työtuntia. Tiistaikerholaisia oli syyskaudella töissä kaikkiaan 30, joista Myrsky-projektissa yhdeksän. Syyskauden aikana kerhoon liittyi kaksi uutta jäsentä.

Syyskauden hankkeet koskivat seuraavia konetyyppejä: VL Myrsky II (MY-14), Valmet Tuuli III (TL-1), Caudron C.59 (CA-50), Douglas C-47 (DO-5), Hietanen OH-XEA ”Ressu”, Mil Mi-8T (HS-4), Caravelle III (OH-LEA), MiG 21BIS (MG-111), Saab Draken sekä Link Trainer (LT-1).

Lisäksi tehtiin muita kuin suoranaiseksi entisöintiin liittyviä töitä. Niistä valtaosa tuki Suomen ilmailumuseon toimintaa: I ja II-hallien lattiatasolla olevien koneiden sekä näyttelyssä olevien muiden esineiden pintojen puhdistaminen; museon alapihalta yläpihalle johtavien portaiden tekeminen valmiiksi; pihalla olevan lastenmaailman laittaminen talviteloille; lastenmaailman polkulentokoneen ”hangaarin” maalaus; maalausteltan siivoaminen ja ovien maalaus; tulityökontin edustan kipinäsuojuksen asentaminen; I-hallin maalilennokin pyörien korjaus; siipipukkien tekeminen poistoon menneiden pukkien tilalle; IMY-pannunalusten tekeminen myyntiin.

VL Myrsky II (MY-14)

Kuva: Heikki Kaakinen

Kulunut syyskausi oli sikäli merkityksellinen, että Myrskyn siipipuoliskot liitettiin toisiinsa ja siipeen yhdistettiin myös käytössämme oleva Myrsky MY-5:n runkokehikon etuosa. Tämä mahdollisti siiven ja rungon saumakohtaan tulevien ns. kainalolevyjen koeasentamisen kuten myös rungon alle siiven johtoreunaan kiinnitettävän moottorin öljynjäähdyttimen koeasentamisen niin tulo- kuin poistoilman torvineen. NACA-rengas on saatu viimeistelyitä vaille valmiiksi ja on jo useaan kertaan sovitettu entisöintitilassa olevaan Pratt & Whitney moottoriin. Moottorin alapuolisen vaippalevyn rakentaminen on loppusuoralla. Paljon pientä rakentamista on vielä edessä kevätkaudelle 2024. Nyt pyritään siihen, että Myrskyn siipi ja runko voidaan yhdistää toisiinsa kesällä 2024.  

Valmet Tuuli III (TL-1)

Kevätkauden päättyessä sovittiin museon kanssa, että Tuuli otettaisiin aktiivisen entisöintityön kohteeksi eli syyskauden pääprojektiksi. Syyskauden aikana on puhdistettu Tuulen sisätilojen likaantuneita pintoja. Moottoritilasta on irrotettu viimeisiä laitteita tilan pintojen puhdistamiseksi. Ohjaamon kuomun raameista ollaan irrotettu kumitiivisteet, jotta raamit voidaan vielä puhdistettavaksi lasikuulapuhalluksella. Rungon peräpäässä olevat teräsrakenteet on puhdistettu ja suojattu hopeisella Isotrol-maalilla.

Caudron C.59 (CA-50)

Caudron C.59 -koneen korkeusvakaaja odottaa verhoilemista. Verhoilua varten testattiin Eurokankaasta ostetun puuvillakankaan soveltumista verhoiluun. Valitettavasti tämä kangaslaatu ei kiristynyt kunnolla, joten sitä ei voitu käyttää Caudronin korkeusvakaajan verhoiluun. Suomen ilmailumuseo päätti hankkia Caudronin verhoiluun oikeaa lentokoneiden verhoiluun sopivaa puuvillakangasta. Sitä ei ole Suomessa kaupan, mutta Saksassa olevalta toimittajalta on saatu muutama kangasnäyte.  Caudronin paikatut alasiivet vietiin toiseksi varastoitaviksi museon I-halliin.  

Caravelle III (OH-LEA)

Koko syyskauden ajan on jatkettu Caravellen oikean siiven kärkikappaleen tuhoutuneen johtoreunan rakentamista. Lokakuussa saatiin rakennettua kärjen uusi runko ja alkoi sen verhoilu 1 mm vahvuisella alumiinilevyllä. Jouluun mennessä siivenkärjen uusi johtoreuna oli jo 80 prosenttisesti saatu verhoiltua. Kevätkaudelle jää siivenkärjessä olevan purjehdusvalon kehysten tekeminen ja purjehdusvalon asentaminen kupuineen paikoilleen.

Douglas C-47 (DO-5)

Syyskuussa käytiin Turussa tekemässä pahvimallit DO-5:n pyrstön vakaajien aukoista sekä ilman peräkartiota olevan rungon päädystä tavoitteena suojata aukot sateelta. Lokakuussa saatiin alumiiniohutlevystä tehtyä pahvimallien mukaiset suojalevyt paikalleen asennettaviksi. Maanantaina 23. lokakuuta menimme seitsemän tiistaikerholaisen voimin Turun lentoasemalle, jossa DO-5 on Caravelle III:n OH-LEA vierellä. Saimme suojalevyt kiinnitetyksi aukkojen suojiksi juuri sopivasti ennen kuin alkoivat syksyn kylmät säät lumisateineen.

Mil Mi-8T (HS-4)

Karjalan ilmailumuseo pyysi Tiistaikerhoa verhoilemaan HS-4:n pyrstöpuomin vakaajat vakaajien lahonneiden verhoilukankaiden osalta. Kangasverhoilu kattaa noin 70 % vakaajan pinta-alasta. Vakaajat päätettiin verhoilla, tosin ei kankaalla vaan alumiiniohutlevyllä, kuten toimimme Kauppakeskus Tuulosessa olevan HS-6:n vakaajien uudelleen verhoilussa. Lahonneiden kankaiden poiston jälkeen kummankin vakaajan alumiinipinnat hiottiin vanhasta maalista, sillä koko vakaaja maalataan uudelleen verhoilun jälkeen. Vakaajat verhoiltiin 0,3 mm offsetalumiinilevyllä. Vakaajat maalataan puolustusvoimien Mi-8 -koptereiden maalauskaavion mukaisesti, jossa vakaajan yläpinnat ovat vihreät ja alapinnat vaalean harmaat. Kummatkin pinnat ehdittiin kertaalleen maalata ennen joulutaukoa.

MiG 21BIS (MG-111) ohjaamon elämyssimulaattori

Tiistaikerho on tehnyt parin vuoden aikana Juha Klemettisen ohjeiden mukaan MG-111:n ohjaamon esivalmistelutöitä ohjaamon muuttamiseksi elämyssimulaattoriksi. Syyskaudella on tehty toistaiseksi viimeisiä töitä. Ne olivat lattialevyn asentaminen ohjaamon etutilan lattiaan sekä simulaattorilaitteistojen ja piirilevyjen asennuslevyjen kiinnittäminen ohjaamon etutilan kummallekin sivulle sekä ohjaamon puoleiseen päätyyn. Asennuslevyjen kiinnittäminen paikalleen ohjaamon etutilan seinämiin saatiin valmiiksi joulun alla.

Saab J35F Drakenin mittaritaulu

Ilmailumuseoyhdistys sai lahjoituksena tukevalle puulevylle kiinnitetyn J35 F:n mittaritaulukokonaisuuden. Tästä mittaritaulusta tehdään näyttelyesine ja havaintoväline,  jota voi esitellä erilaissa tapahtumissa tai lentonäytöksissä. Mittaritaululle rakennetaan liikuteltava metalliputkijalusta, johon mittaritaulu on kiinnitetty sellaiselle korkeudelle, että sen edessä tuolilla istuva katsoo suoraan mittaritaulua kohti ikään kuin istuisi Drakenin ohjaamossa. Mittaritaulun metallijalustan tekeminen on meneillään.   

Hietanen OH-XEA ”Ressu”

Lokakuussa aloitettiin turkulaisten veljesten tekemän Hietanen OH-XEA ”Ressu” koneen entisöinti. Tämä kone lahjoitettiin Ilmailumuseoyhdistykselle. Tällä hetkellä työn kohteena ovat etenkin Ressun siipien, korkeusperäsimen ja korkeusvakaajan vaneriverhoilussa olevien vaurioiden korjaamisen.  

Metallirunkoisesta sivuperäsimestä riisuttiin siinä ollut lahonnut kangas ja metallirunko  puhdistettiin ja maalattiin ruostumiselta suojaavalla punaisella Isotrol-maalilla. Sivuperäsimen rungon ulkoreunat nauhoitettiin 20 mm leveällä puuvillanauhalla peräsimen kangasverhoilua ennakoiden. Ressun metallirakenteinen pyörällinen kannus purettiin osiin, puhdistettiin ruosteesta ja saatiin toimintakuntoiseksi. Pohjamaalauksen jälkeen kannus sai pintaansa alkuperäisen mukaisen keltaisen maalipinnan.

Kolme jäljellä olevaa Ressun metalliputkesta tehtyä siipitukea hiekkapuhallutettiin puhtaaksi ruosteesta, jonka jälkeen ne pohjamaalattiin harmaalla pohjamaalilla. Niiden pintamaalaus alkuperäisen mukaisesti keltaisella maalilla on meneillään. Toinen siiven takatuki puuttuu ja se on rakennettava säilyneen tuen mallin mukaan. Puuttuvan siipituen rakentamiseen ryhdytään kevätkaudella. Mikäli ressun siipien vaneriverhoilun korjaustyöt saadaan tehdyksi kevätkauden kuluessa, voidaan harkita Ressun rungon tuontia Suomen ilmailumuseoon Tiistaikerhon entisöimäksi.

Link Trainer (LT-1)

Tiistaikerhoon voitiin syyskaudella ottaa verhoiltaviksi Karjalan ilmailumuseossa olevan Link Trainerin siivet. LT-1:n siipien verhoilukankaat olivat pahasti rikki, jonka vuoksi verhoilu päätettiin kokonaan uusia. Verhoilu on jo siivistä purettu. Meneillään on Eurokankaasta ostetun kahden eri puuvillakankaan kiristyslakkaustestaus kelvollisen verhoilukankaan löytämiseksi. Link Trainerin siipiä ei tarvitse verhoilla lentokoneen verhoiluun tarkoitetulla kankaalla, vaan tavallinen, mutta hyvän kiritysominaisuuden omaava valkoinen puuvillakangas sopii tarkoitukseen. Vasemmasta siivestä puuttuu siiveke ja sen rakentaminen on käynnissä.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Valmet Tuuli III (TL-1) -entisöintiprojekti jatkuu

Perjantai 1.9.2023 - Tiistaikerholainen

Usean vuoden keskeytyksessä ollut Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöintiprojekti jatkuu Suomen ilmailumuseon ja Tiistaikerhon yhteistyönä. Koska projekti on ollut pitkään keskeytyksissä, lienee syytä palauttaa mieliin, mistä on kysymys, mitä tähän mennessä on projektissa tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan.

Kuvat: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto

Prototyypiksi jäänyt TL-1 oli Ilmavoimien käytössä lyhyen ajan vuosina 1957 - 1959, jonka jälkeen se myytiin siviilikäyttöön saaden tunnuksen OH-XTL. Koneen viimeinen lento oli vuonna 1984, jolloin lentotunteja oli kertynyt 403. Suomen Ilmailumuseo pelasti toistakymmentä vuotta Malmin lentoasemalla taivasalla olleen Tuulen hankkimalla sen kokoelmiinsa vuonna 1996.  

Tuulen entisöintiprojekti käynnistyi museolla vuonna 2015. Projektin yhteistyökumppaniksi tuli myös Hämeenlinnassa toimiva Koulutuskuntayhtymä Tavastian Ammattiopiston pintakäsittelyn linja sekä Suomen ilmailumuseon perustama lentokoneen moottoreihin erikoistunut vapaehtoisryhmä Keskiviikkokerho.

Projektin tavoitteena on entisöidä siviilirekisterissä viimeiset vuodet OH-XTL -tunnuksella lentänyt Tuuli III:n prototyyppi takaisin alkuperäiseen Ilmavoimien testikäytön aikaiseen TL-1 -asuunsa. Se tarkoitti koneen maalaamista ilmavoimien käyttämän kaavioon, moottorin peruskorjaamista toimintakuntoiseksi ja koneen entisöimistä laitteiltaan toimivaksi. Kuitenkaan Tuulta ei entisöitäisi lentäväksi museokoneeksi, mutta entisöinnissä otettaisiin huomioon mahdollisuus, että kone myöhemmässä vaiheessa sellaiseksi tehtäisiinkin.

Kuva: Matias Laitinen

Taivasalla vuosia olleen Tuuli III:n pinnat olivat menneet huonoon kuntoon ja ohjaamon kuomun pleksit kelvottomiksi, mutta muilta osin kone oli edelleen kohtuullisessa kunnossa. Syksyllä 2015 käynnistyneen entisöintiprojektin ensimmäinen vaihe olikin esikäsitellä Tuuli maalattavaksi Ammattiopisto Tavastiassa. Siellä maalaamisesta vastaisi oppilastyönä ammattiopiston pintakäsittelyosasto ”Pintakilta”. Tämän vuoksi Tuulen siivistä, korkeusvakaajista, sivuvakaajasta sekä siivekkeistä irrotettiin tulevaa maalausta helpottamaan kaikki irrotettavissa olleet osat. Työ saatiin päätökseen niin, että helmikuussa 2016 siivet ja muut maalattavat osat - tuossa vaiheessa runkoa lukuun ottamatta -  kuljetettiin Hämeenlinnaan.

Sitten aloitettiin runkoon liittyvät työt tuomalla Tuulen runko museon entisöintitilaan. Nyt puolestaan rungosta irrotettiin lähes kaikki mahdollinen, ohjaamon laitteistot ja moottori mukaan lukien. Lopputuloksena oli Tuulen rungon ”hylsy”. Niinpä huhtikuussa 2016 myös Tuulen runko kuljetettiin Hämeenlinnaan maalattavaksi. Tuulesta irrotettuja osia alettiin puhdistaa sitä mukaa, kun niitä irrotettiin.

Kuva: Antti Laukkanen.

Hämeenlinnassa Pintakillassa siipien sekä peräsimen osien pinnassa ollut vanha hopeamaali poistettiin ja pinnat puhdistettiin maalattaviksi. Siivet ja pyrstön osat ehtivät saada pintaansa jo keltaisen tartuntapohjamaalin, kun selvisi, että Tuuli III olikin ollut Ilmavoimien käytössä puhtaalla alumiinipinnalla. Hyvin tehty pohjamaalaus osoittautui turhaksi. Edessä olisikin jo tehdyn pohjamaalin poistaminen.

Koska vuonna 2017 oli ilmeistä, ettei Tuuli palaisi takaisin Suomen ilmailumuseolle ainakaan vuoteen, päätettiin hyllyssä olevat Tuulin osat varastoida odottamaan Tuulen palaamista museolle entisöintiprojektin jatkamiseksi. Niinpä osat käärittiin kuplamuoviin varastoitaviksi.

Entisöintiprojektin jatkamisen odottamista kestikin aina tähän vuoteen asti. Sitä viivytti myös koronapandemia, joka keskeytti kokonaan vuodeksi Suomen ilmailumuseolla muukin entisöintitoiminnan.  Koska koronaepidemian vuoksi Tuuli III-projekti ei voinut edetä Ammattiopisto Tavastiassakaan, päätettiin Tuuli III palauttaa Suomen ilmailumuseoon, jossa se varastoitiin museon pihalla olevaan varastotelttaan. Siellä se on saanut odottaa vuoroaan.

Mutta nyt syksyllä 2023 jatketaan siitä, mihin Tuuli-projektissa ennen koronapandemiaa jäätiin. Ensimmäiseksi keskitymme Tuulen runkoon sekä varastoituihin osiin. Tai tosiasiassa otimme jo viime syksynä hankkeen varaslähdön, kun ennen kylmien säiden tuloa aloitimme varastoteltassa hioa puhtaiksi Tuulin rungon alumiinipintoja. Keltaiseksi pohjamaalatut siivet ja pyrstön osat saavat vielä odottaa vuoroaan.

Tänä syksynä Tuulen entisöintiprojektin tavoite on saada ohjaamon sisätilat rakenteineen puhdistettua ja mahdollisesti osin painepesuriakin käyttäen sekä myös jatkaa rungon alumiinipintojen hiomista. Samalla aloitamme vuonna 2018 varastoitujen Tuulen osien läpikäynnin arvioimalla niiden tilaa ja puhdistuksen tarvetta. Torstaikerhoksi nimensä muuttanut Keskiviikkokerho ajankohtaistaa työtään Tuulen moottorin osalta. Työlistalla on myös puhdistaa jo pohjamaalatut siivet ja pyrstön osat puhtaalle alumiinille, mutta se teetetään ulkopuolisena työnä.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Yhteenveto Tiistaikerhon toiminnasta syyskaudella 2021

Perjantai 31.12.2021 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon vuoden 2021 syyskausi alkoi 31. elokuuta. Toiminta oli ollut tauolla koronapandemian vuoksi maaliskuusta 2020. Syyskausi päättyi tiistaina 14. joulukuuta Suomen ilmailumuseon museon vapaaehtoisille tarjoamaan joululounaaseen. Syyskaudella 2021 työskenneltiin koronanpandemian vuoksi kahdessa ryhmässä. Toinen ryhmistä kokoontui töihin tiistaina ja toinen keskiviikkona. Tiistain ryhmässä oli 11 ja keskiviikon ryhmässä 10 kerholaista.

Tämän lisäksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa jatkui VL Myrskyn (MY-14) entisöinti tiistaisiin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Tiistaikerhon ”myrskyläisiä” oli paikalla keskimäärin 7-8. Myrskyn entisöinti on jatkunut lähes keskeytyksettä koko koronapandemian ajan. Yhteensä syyskaudella oli Tiistaikerhon töissä kolmisenkymmentä aktiivista kerholaista. Muun kuin Myrsky-projektin osalta syyskaudella 2021 kertyi Tiistaikerhon työtunteja 1 140.

VL Myrsky -projektin rinnalla Tiistaikerhon syyskauden töiden kohteena oli neljä läpi syyskauden jatkunutta hanketta. Ne ovat Caudron C.59 (CA-50) koneen konservointi, Mi-8 (HS-6) -helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu, Super Caravellen hinausraudan kunnostus sekä museon I Hallin parvelle menevien Karairin ja Finnairin portaiden kaiteiden pidennys.

VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinti

Vuonna 2013 alkaneessa MY-14 entisöinnissä keskityttiin syyskaudella moottorin NACA-renkaan, laskutelineiden peitelevyjen, konekiväärien väistökourujen sekä öljynjäähdyttimen säätölappien rakentamiseen. Myrskyn siivet saatiin pohjamaalattua ennen syykauden alkua.

NACA-renkaan reunaan kiinnitettävien täyterenkaan ja kannatinkehän rakentamisessa oli omat haasteensa. Saatiin asemoitua paikalleen NACA-renkaan kiinnityskonsoleita, joilla rengas kiinnitettään moottorin sylintereiden venttiilikopan korvakkeisiin.

Syyskauden aikana saatiin valmiiksi ja osin myös paikalleen asennetuiksi oikean siiven laskutelineen joustintukeen, takatukeen sekä pyöränapaan kiinnitettävät peitelevyt. Vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen tekeminen pääsi alkamaan. Myrskyn eturungon laitimmaisten konekiväärien tuliputkien väistökourut saatiin prässättyä yhdistettäväksi moottorin yläpuoliseen suojukseen.

Varsinaisen Myrskyn entisöinnin rinnalla jatkettiin koesiiven eli Myrskyn 2,5 metrin mittaisen siiven tyviosan rakentamista. Koesiiven johtoreuna verhoiltiin vanerilla. Siiven jättöreunan kaaret kiinnitetiin paikalleen ja rakennettiin laskusiivekkeen koteloa. Koesiipi tullaan aikanaan kiinnittämään MY-5 runkokehikkoon näyttelyesineeksi.

Caudron C.59 (CA-50) konservointi

Syyskauden alusta jatkettiin koronapandemian vuoksi puoleksitoista vuodeksi keskeytynyttä CA-50 alasiipien reikien paikkausta pellavakangaspaikoilla. Paikkojen kiristyslakkaukset saatiin tehdyksi ja paikat odottavat varsinaista maalipintaa. Alasiipien paikkojen maalaus tehdään myöhemmin muiden Caudronin uudelleen verhoiltavien osien (mm. korkeusvakaaja ja korkeusperäsin) pintamaalauksen yhteydessä.

Caudronin runko tuotiin 26. lokakuuta Päijät-Hämeen ilmailumuseosta Vesivehmaalta Suomen ilmailumuseoon kunnostettavaksi. Kunnostustyö on yhteisprojekti Suomen ilmailumuseon kanssa. Suomen ilmailumuseon päätöksen mukaan, Caudronin runkoa, kuten koko konettakaan ei kunnosteta käytönaikaiseen ehjään asuunsa, vaan runko ja muut osat konservoidaan. Se tarkoittaa koneen pintojen puhdistamisen lisäksi, että erilaisin toimenpitein estetään koneen puuosien lahoamisen ja metalliosien ruostumisen jatkuminen. Rungon kangasverhoilun pahoin halkeillutta ja hilseillyttä (krakeloitunutta) maalipintaa yritetään kiinnittää halkeilemisen jatkumisen estämiseksi. Kangasverhoilun konservoinnin tarkoituksena on säilyttää koneen rungon verhoilukangas verhoilukankaan maalipintaan 93 vuoden varastoinnin kuluessa syntyneine vaurioineen.

Syyskauden kuluessa Caudronin rungosta irrotettiin ja purettiin kaikki järkevästi irrotettavissa olleet metalliosat kuten laskuteline, kannus, teräslankajäykisteitä sekä ohjaamosta mm. kaasu- ja seosvivustot. Ne puhdistettiin ruosteesta pääasiassa 33% fosforihapolla joko sivelemällä happogeeliä osan pintaan tai upottamalla osa happoliuokseen. Puhdistuksen jälkeen metalliosien pintaan siveltiin kirkas Isotrol -lakka. Isotrol-käsittely estää tehokkaasti metalliosien uudelleen ruostumisen. Koska Caudronin metalliosia puhdistettaessa todettiin osien olleen alun perin mustaksi maalattuja, kirkkaan pohjalakan päälle vedettiin musta Isotrol-maali. Joidenkin metalliosien maalaus jäi ensi vuoden puolella tehtäväksi.

Mi-8 (HS-6) helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu

Kauppakeskus Tuuloseen pihalla esillä olevan ja romuttamiselta pelastetun Puolustusvoimien käytössä olleen HS-6 helikopterin pyrstöpuomin vakaajat tuotiin syyskuussa Tiistaikerhoon verhoiltavaksi. Vakaajien kangasverhoillut alueet olivat täysin repaleiset. Vakaajat päätettiin verhoilla niiltä osin uudestaan, mutta ei kankaalla vaan ohuella, paremmin säätä kestävällä alumiinilevyllä. Todettakoon, että vakaajan johtoreuna on verhoiltu alun perinkin alumiinilevyllä.

Kummastakin vakaajasta poistettiin kangasverhoilun rippeet, jonka jälkeen kangasverhoiltu alue verhoiltiin ohuella offset painossa käytetyillä alumiinilevyillä. Verhoilu saatiin valmiiksi marras-joulukuun taitteessa. Ennen joulutaukoa vakaajan alapinnat ehdittiin maalata vaalean harmaalla maalilla kahteen kertaan. Vakaajan yläpintojen maalaaminen vihreällä siirtyi ensi vuoden puolelle. Maalauksen jälkeen vakaajat toimitetaan takaisin Kauppakeskus Tuuloseen, missä kunnostetut pyrstöpuomin vakaajat asennetaan keväällä kauppakeskuksen toimesta kauppakeskuksen pihalla olevaan Mil Mi-8P (HS-6) kopteriin.

Super Caravellen hinausrauta

Syyskuussa otettiin entisöinnin kohteeksi IMY:n omistama, säilytettäväksi tarkoitettu, mutta pahoin ruosteessa oleva Finnairin käyttämä Super Caravellen hinausrauta. Rauta purettiin osiinsa niin suuressa määrin kuin se oli mahdollista.

Ruoste poistettiin osista joko fosforihapolla ja lasikuulapuhalluksella, jonka jälkeen osat olivat kuin uusia. Hinausraudan varsinaisen vajaa viisi metriä pitkän metallitangon puhdistus ruosteesta siirtyi ensi vuoden puolelle, kuten myös ruosteesta jo puhdistettujen osien pintakäsittely. Hinausrauta tullaan maalaamaan alkuperäisen näköiseksi, jolloin sen päävärinä on ”Finnairin sininen”, mutta raudan päät maalataan keltaisella huomiovärillä.  Alkuperäistä sinistä ja keltaista maalia on onneksi raudassa sen verran näkyvissä, että niistä voitiin jo määritellä maalien sävyt.

Porraskaiteiden pidennys

Suomen ilmailumuseon I-Hallin parvelle johtavien Karairin ja Finnairin lentokenttäportaiden kaiteiden pidentämistä jatkettiin siitä, mihin jäätiin maaliskuussa 2020, kun koronapandemia keskeytti Tiistaikerhon toiminnan. Syy kaiteiden pidennystarpeeseen oli, että portaiden kaiteet päättyivät ennen muutamaa viimeistä askelmaa aiheuttaen vaaratilanteemahdollisuuden laskeuduttaessa portaita parvelta hallin lattiatasolle.

Syksyn kuluessa kummankin portaikon metallikaiteiden pidennykset saatiin valmiiksi.  Pidennykset tehtiin alkuperäisen kaiteen paksuisesta kiiltävästä rosteriputkesta, joihin hitsattiin kiinnityskorvakkeet. Karairin portaikon jatkokaiteiden tukitolpat maalattiin Karairin punaisella ja vastaavasti Finnairin portaiden uudet tukitolpat Finnairin sinisellä. Jatkokaiteet ovat ulkonäöllisesti identtiseksi alkuperäisten portaiden kaiteiden kanssa.

Muita Tiistaikerhon syyskauden 2021 tehtäviä

Tiistaikerhon työtehtäviin mahtui syyskauden kuluessa lukuisia lyhytkestoisia Suomen ilmailumuseota ja Ilmailumuseoyhdistystä hyödyntäviä töitä. Niitä olivat mm. Kauppakeskus Tulosessa näytteillä olevan ja IMY:n omistaman Stieglitz SZ-18 pintojen puhdistus, Suomen ilmailumuseon pihan varastoteltassa olevan Valmet Tuuli III:n (TL-1) rungon pintojen kiillottamista, museon näyttelyhallien koneiden puhdistamista pölystä, museon pihalla säilytettävänä olevan Bristol Blenheim koneen pyrstön suojaaminen pressulla, museon I Hallissa olevan Caudron C.60 (CA-4) kannuksen sandumin eli kumiköyden uusiminen, IMY:n omistaman Super Caravellen päälaskutelineen puhdistaminen näytteille asetettavaksi, DC-3 ja Stuka -koneiden ”mittaritaulujen” tekeminen elokuvaprojektia varten, IMY:n logolla varustettujen vaneristen pannunalusten tekeminen sekä museon pihalla olevan lastenmaailman purkaminen talviteoille.

Kuva: Kimmo Salomaa

Hyvää uutta vuotta 2022!

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Tuuli III palasi Suomen ilmailumuseoon

Lauantai 13.3.2021 - Tiistaikerholainen

Prototyypiksi jääneen Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöinti on Suomen ilmailumuseon ja sen Keskiviikkokerhon sekä Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhon yhteinen projekti. Se alkoi 2016. Kun Tuuli oli purettu tarpeelliselta osin osiinsa Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa, koneen runko, siivet ja pyrstön osat vietiin Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastiaan.

Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto/Kauko Tuomikosken kokoelma.

Ammattiopistossa oli tarkoitus tehdä koneen pintojen käsittely oppilastyönä, mikä tarkoitti pintojen puhdistamista ja niiden maalausta. Työt aloitettiin pyrstön osien ja siipien pintojen rasvanpoistolla, minkä jälkeen niissä ollut hopeamaalipinta poistettiin Nitromors -maalinpoistoaineella, kuivajääpuhalluksella ja hiomalla.

Kuva: Antti Laukkanen.

Siivet ja pyrstön osat ehdittiin jo maalata keltaisella tartuntapohjamaalilla (happoprimerilla), ennen kuin selvisi, että Tuuli III:n pinnat olivat alun perin olleet puhtaalla alumiinilla koristekuviointeja, johtoreunoja ja mahanalustaa lukuun ottamatta. Tämä tarkoitti, että siiven pintoihin ruiskutettu tartuntapohjamaali pitääkin poistaa, koska entisöinnin tavoitteena on Valmet Tuuli III koelentovaiheen asussaan. Rungon pintoja ei ehditty Ammattiopistossa pohjamaalata.

Helmikuussa 2020 Ammattiopisto Tavastian Suomen ilmailumuseolla pidettävän pintakäsittelykurssin kurssilaiset kävivät opettelemassa alumiinipintojen kiillottamista kohteenaan Tuuli III:n runko. Tämän jälkeen kiillotusta oli tarkoitus jatkaa Tavastian oppilastyönä.

Tuuli III:n työt kuitenkin keskeytyivät Hämeenlinnassa, koska opetus Ammattiopistossa on Covid- 19 pandemian vuoksi jatkunut pääasiassa etäopetuksena. Koska lisäksi tila, jossa Tuuli III on ollut ammattiopistossa varastoituna, tarvittiin oppilaitoksen muuhun käyttöön, Tuuli III päätettiin palauttaa Suomen ilmailumuseoon.

Kunhan koronatilanne jälleen sallii vapaaehtoistoiminnan jatkumisen museolla, Tuulen entisöintityötä voidaan jatkaa museolla mm. rungon ja siipien pintakäsittelyllä. Pintojen käsittelyn jälkeen edessä on koneen varustaminen ja moottorin kunnostamisen jatkaminen.

Toistaiseksi museolla ei ole vapaata sisätilaa Tuuli III:n entisöinnin jatkamiseksi, sillä koronan vuoksi kesken ovat edelleen sekä VL Myrsky II:n (MY-14) että Caudron C.50 (CA-50) -koneiden entisöinnit. Valmet Tuuli III onkin toistaiseksi varastoituna museon alueella olevassa uudessa varastoteltassa, jossa tosin pystyy, ainakin kesäkaudella jo jossain määrin jatkamaan Tuuli III:n entisöintiä.

Kuvat, ellei toisin erikseen ole mainittu: Lassi Karivalo.

Valmet Vihuri II:n eturunko näytteillä Suomen Ilmailumuseossa

Lauantai 12.5.2018 - Tiistaikerholainen

Peräti parinkymmenen vuoden mittainen Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon projekti Valmet Vihuri II:n (VH-25) etu- ja takaohjaamon käsittävän eturungon entisöimiseksi on saatu valmiiksi ja se on asetettu näytteille Suomen Ilmailumuseon I halliin.

Vihurin eturungon entisöinnin pohjana on helsinkiläisestä romuttamosta 1970-luvun lopulla löytynyt ja Suomen Ilmailumuseoon hankittu VH-25:n etuohjaamon ja moottoripukin kokonaisuus. Ohjaamossa oli jäljellä joitain laitteita, tuulilasikokonaisuus sekä moottoripukissa osa patalevystä. Entisöintihanke alkoi varsinaisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen, mutta oli jonkun aikaa tauolla käynnistyen uudestaan toden teolla 2000-luvun alkupuolella.

Romuttamosta löytynyttä vain etuohjaamon käsittänyttä eturunkoa täydennettiin rakentamalla Vihurin piirustusten mukaan etuohjaamon jatkoksi takaohjaamo lentäjän istuimineen. Kumpikin ohjaamo varustettiin kaikilta laitteiltaan ja mittareiltaan niin täydelliseksi kuin mahdollista. Siitä kiitos sekä Suomen Ilmailumuseolle että Suomen Ilmavoimamuseolle, joiden kokoelmista puuttuvat laitteet ja mittarit saatiin VH-25:n entisöinnin käyttöön. Tiistaikerhossa rakennettiin myös paljon muuta tarpeellista ohjaamoiden varustusta kuten matkatavarasäiliö, karttakotelo ja valopistooli ampumaputkineen.

Valmet Vihuri VH-25:n eturunko ohjaamoineen ja laitteineen on nyt näytteillä Suomen Ilmailumuseossa kävijöiden katsottavaksi. Suomen Ilmavoimamuseossa on puolestaan näytteillä ainut kokonaisena säilynyt Vihuri eli VH-18. Suomen Ilmailumuseon VH-25:n eturunko tarjoaa kuitenkin kävijälle jotain sellaista, mitä ei Ilmavoimamuseon VH-18.

Entisöity VH-25:n eturunko on suurelta osin verhoiltu läpinäkyvällä pleksillä alumiinipellin sijasta. Tämän ansiosta museossa kävijä pääsee hyvin näkemään, mitä kaikkea laitteita ja mittareita Vihurin ohjaamot sisältävät.

Ohjaamoissa ovat myös päällä niin ohjaamo- kuin mittarivalot sekä tähtäimen valoristikko. Etuohjaamon istuimen yläpuolelle on asennettu peili, jonka avulla museossa kävijä näkee tähtäimen valoristikon.

Vihurin ohjaamolaitteet ja mittarit ovat sikäli mielenkiintoiset, että niissä on perua Vihuria edeltäneistä Ilmavoimien käyttämistä konetyypeistä. Kun Vihureja aikanaan rakennettiin, ohjaamot varustettiin monilta osin ilmavoimien käyttämistä ja jo romutetuista koneista talteen otetuilla osilla. Esimerkiksi Vihurin etuohjaamon ohjaussauva, magneeton valitsinkytkin, punaiset ohjaamovalot ja osa happijärjestelmää kuten regulaattori, virtaus- ja painemittarit ja venttiili ovat Messerschmitt Bf 109:stä.

Vihurin happipullot ovat ilmeisesti Junkers Ju 88:sta. Etuohjaamon jalkaohjaimet ovat puolestaan VL Myrskystä.

Mittarit ovat perua useammastakin konetyypistä. Bristol Blenheimista on etuohjaamon paineöljyjärjestelmän käsipumppu. Vihurin moottori on Blenheimissa käytetty Bristol Mercury VIII -moottorityyppi. Valitettavasti yhtään Bristol Mercury -moottoria ei Suomessa ole jäljellä entisöityyn VH-25:n eturunkoon kiinnitettäväksi. Voidaankin todeta, että Vihureiden rakentamisessa hyödynnettiin laitteiden uusiokäyttöä.

Tervetuloa Suomen Ilmailumuseoon tutustumaan Tiistaikerhon entisöimään Valmet Vihuri II:n ohjaamokokonaisuuteen!

Kuvat: Lassi Karivalo.

Vihurin ohjaamotöiden loppurutistus

Sunnuntai 4.3.2018 - Tiistaikerholainen

Valmet Vihurin (VH-25) ohjaamokokonaisuus pääsee pian yleisön nähtäville Suomen Ilmailumuseoon. Viimeisenä työnä on käynnissä ohjaamokokonaisuuden kylkien verhoilu. Kyljethän verhoillaan sekä alumiinipellillä että pleksillä niin, että museossa kävijä pääsee näkemään ohjaamon sisään, mitä kaikkea laitteita siellä onkaan.

Samalla kun ohjaamon kylkiä on verhoiltu, on ohjaamoon asennettu viimeisiä laitteita. Saimme ohjaamoon asennettavaksemme Vihureissa käytetyn konekiväärikameran säätimen. Ongelma oli vaan siinä, että säätimestä puuttui pidike, jolla se kiinnitetään etuohjaamon vasemmalla puolella olevaan instrumenttipaneeliin. Meillä ei myöskään ollut tietoa, minkälainen tuo kiinnityspidike olisi.  Niinpä tuo pidike suunniteltiin itse ja rakennettiin alumiinista.  Pidike on nyt valmis ja säädin ohjaamoon asennettavissa.

Ennen joulua saatiin valmiiksi ohjaamo- ja näyttelyvalojen asentaminen. Valojen ohjauskeskuksen viimeistely ja paikalleen asentaminen jäi tämän vuoden puolelle.  Valojen ohjauskeskuksen paikalleen asentamiseksi tehtiin alumiinipellistä kaukalo, johon ohjauskeskus kiinnitettiin. Koko ”paketti” asennettiin sitten etuohjaamon alapuolisen tukitelineen päälle. Valojen ohjauskeskus jää ohjaamon kylkien verhoilun taakse piiloon museossa kävijöiden katseelta ja mahdolliselta ilkivallalta.

Ohjaamon kylkien alaosan verhoilu 1,5 mm vahvuisella alumiinipellillä on saatu päätökseen. Pellit peittävät puolet ohjaamon kyljistä. Alareunastaan pellit kiinnitettiin ohjaamon alla olevan tukirakenteen helmaan.  Yläosastaan pellit kiinnitettiin Vihurin ohjaamon kylkeä pitkin kulkevaan verhoilupaneeliin. Ohjaamon kylkien yläpuoli verhoillaan läpinäkyvillä pleksilevyillä ja niiden asemointi paikoilleen on jo aloitettu.

Kuvat: Lassi Karivalo.

VH-25:n ohjaamo sai valot

Keskiviikko 20.12.2017 - Tiistaikerholainen

Valmet Vihuri II (VH-25) ohjaamokokonaisuuden entisöinnin viimeisiä töitä ovat ohjaamoihin asennettavat ohjaamovalot, mittaritaulujen taustavalot, tähtäimen valo sekä ohjaamon sisätiloja museon näyttelyssä valaisevat valot. Ohjaamokokonaisuuden kyljet saavat lopuksi alumiinipelti- ja pleksiverhoilun.

Alun perin Vihureissa oli 24 V tasajännitejärjestelmä. Järjestelmän + eli positiivinen napa oli eristetty koneen rungosta ja - eli negatiivinen napa oli yhdistetty koneen runkoon. Vihurin ohjaamokokonaisuuden jännitejärjestelmäksi valittiin kuitenkin 12 V tasajännite, jossa järjestelmän sekä positiivinen ja negatiivinen napa on eristetty rungosta. Muunnamme normaalin verkkojännitteen (240 V AC) 12 voltin pienjännitteeksi ja tasasuuntaamme sen. Tasajännitteen 12 V DC johdamme valmistamaamme Vihurin valojen ohjauskeskukseen, josta virta johdetaan kuhunkin valaisimeen.

Vihurin etu- ja takaohjaamon kummallakin sivulla on pienet punaista valoa antavat ohjaamovalaisimet. Valaisinten punasävy siksi, että lentäjien hämärä/pimeänäkö häiriintyy mahdollisimman vähän hämärässä tai pimeässä lennettäessä. Valon määrää ja suuntaa voi säätää yksinkertaisesti kiertämällä valaisimen lasin ympärillä olevaa suojusta.

Saimme käyttöömme kolme alkuperäistä ohjaamovalaisinta asennettavaksi VH-25-koneen ohjaamoihin, joten puuttuva neljäs valaisin piti tehdä. Onneksi löytyi vielä valaisimen kantaosa, jonka jatkoksi rakennettiin alkuperäisen valaisimen mallin mukaiset valaisimen runko, lasikupu sekä suojus. Valaisimen runko työstettiin alumiinista, punaisesta muovista leikattiin lampun ”lasi” ja alumiinipellistä tehtiin lampun suojus.

Kun puuttuva ohjaamovalaisin oli saatu valmiiksi, asennettiin kaikki neljä valaisinta paikoilleen ohjaamojen kummankin kyljen yläosan alkuperäisiin kiinnikkeisiin. Alkuperäiset hehkulamput korvattiin led-polttimilla. Näin siksi, että ohjaamovalot ovat näyttelyssä esillä olevassa VH-25:n ohjaamokokonaisuudessa jatkuvasti päällä, joten kuumenevat hehkulamput eivät olisi kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Led-polttimoiden asentaminen alkuperäisiin ohjaamovalaisimiin ei ollut ongelma, sillä led-polttimoissa on sama BA 15d -kanta kuin alkuperäisissä hehkulampuissa.

Vihurin neljän ohjaamovalaisimen alkuperäiset johdot olivat läpinäkyvän muoviletkun suojaamat. Samoin toimittiin nytkin. Sitä varten hankittiin vastaavanlaista, joskin silikonista tehtyä ohutta muoviletkua. Alkuperäisessä asennuksessa valaisimesta lähti erikseen muoviletkun suojaamana miinus ja plus johdin, joista miinus oli yhdistetty koneen runkoon. Nyt johdotusta muutettiin niin, että toisen letkun sisään työnnettiin kummatkin johtimet, jotka yhdistettiin valaisimen ja valojen ohjauskeskuksen välille. Virran kytkeminen sytytti punahehkuiset ohjaamovalot kauniisti palamaan.

Oli vuorossa ohjaamojen mittaritaulujen taustavalojen asentaminen. Niitä asennettiin kolme kummankin mittaritaulun taakse. Valitettavasti yhtään taustavaloa ei ole säilynyt käyttöömme, joten ne piti rakentaa. Onneksi mittaritauluissa oli jäljellä valaisimien kiinnityspidikkeet, joiden perusteella voitiin arvioida pidikkeeseen asennettavan valaisimen koko ja muoto.

Puuttuvat valaisimien putkimaiset runko-osat sorvattiin muovista. Kunkin läpi pujotettiin johto ja johtojen päihin asennettiin valaisimen kanta. Tähän kantaan kiinnitettiin G4-kannalliset led-polttimot. Kun johtoihin yhdistettiin virta, mittaritaulun taustavalot syttyivät ja valaisivat odotetusti Vihurin mittaristot.

Emme vetäneet valojen ohjauskeskuksesta koko matkaa kuudella johdolla mittaritaulujen taustavaloihin. Ohjauskeskuksesta lähtee yksi johto kohti kumpaankin mittaritaulua ja mittaritaulun tuntumassa johto haarotettiin kullekin kolmelle valaisimelle käytettävissämme olevien kuvien mukaisesti. Vastaavalla tekniikalla asennettiin myös tähtäimen valo.

Koska Vihurissa oli alun perin käytetty mittarin taustavalojen sekä tähtäimen valon johtoina armeerattua johtoa, toimimme samoin. Johtojen armeerauksella eli johdon ulkovaipan metallisella pintapunoksella eliminoitiin mahdolliset ulkopuoliset häiriösignaalit. Hankkimassamme armeeratussa johdossa oli kuitenkin kolme johdinta, mutta mittaritaulun taustavalaisimien polttimoihin tarvitaan johtimia vain kaksi. Tämän vuoksi vedimme kolmijohtimisen johdon pois armeerauksen sisältä ja työnsimme tilalle mittaritaulujen taustavalojen kaksi johdinta. Samalla venytimme armeerausta, jotta saimme aikaan ohuemman Vihurissa käytettyä alkuperäistä armeerattua johtoa vastaavan johtotyypin.

Vihurin ohjaamo asetetaan näytteille Suomen Ilmailumuseoon. Näyttelyssä kävijöiden kannalta ohjaamon punavalot, mittarivalot ja tähtäinvalo eivät valaise ohjaamon laitteita riittävästi, vaikka ne lentäjille riittivätkin. Tämän vuoksi ohjaamoihin asennettiin näyttelyvalaistukseksi 4 kappaletta 30 cm mittaisia led-valaisimia. Ne asennettiin kummankin ohjaamon yläreunaan siten, että ne ovat mahdollisimman huomaamattomia. Riippuen ohjaamon asennosta näyttelyssä, valaistusta ohjataan niin, että vain katsojan puoleiset valaisimet ovat käytössä. Näin ohjaamon vastakkaisella puolella olevat valaisimet eivät pääse häikäisemään katsojia.

Nyt oli saatu toimimaan Vihuriin kuuluvat ohjaamovalot, mittariston taustavalot, tähtäimen valo ja näyttelyvalot. Valaisimien ja valojen ohjauskeskuksen välillä kulkevat lukuisat johdot piti saaja vielä ”järjestykseen”. Tämä tehtiin kiinnittämällä johdot alkuperäisillä ja alkuperäisen mallisilla klemmareilla siististi ohjaamon runkoputkiin.

VH-25 sai valopistoolin

Perjantai 15.9.2017 - Tiistaikerholainen

Vihurin etuohjaamoon valmistui kesän kynnyksellä valopistoolin eli merkinantopistoolin ampumaputki. Putki sijaitsee etuohjaamon lattiassa ohjaussauvan etupuolella. Putkesta ammutaan siten suoraan koneen alle. Valopistoolin ampumaputki sijaitsee kuitenkin useimmiten koneiden ohjaamon seinässä, jolloin valopistoolilla ammutaan koneen sivulle. Näin siksi, että koneen alapinnalla voi sijaita esimerkiksi lisäpolttoainetankin ja pommin ripustukset.

Valopistooli ei kuulunut Vihurin pysyvään varustukseen, vaan lentäjä ottaa valopistoolin ja valoammukset mukaan lentosuunnitelman tai koulutustehtävän niin edellyttäessä. Valopistoolia käytettiin mm. lentäjän ja lennonjohdon väliseen viestintään tahi omakonetunnuksen ilmoittamiseen.

Valmet Vihuri 25:n ohjaamokokonaisuuden entisöinnissä heräsi ajatus saada etuohjaamoon tehdyn ampumaputken päähän valopistooli, joka voisi olla siinä pysyvästi ohjaamon ollessa museossa näytteillä. Suomen Ilmailumuseon asekaapista löytyikin Vihuriin soveltuva valopistooli. Alkuperäistä valopistoolia ei kuitenkaan haluttu Vihurin ohjaamoon laittaa, vaan sen tilalle päätettiin värkätä aidon valopistoolin näköiskopio. Tiistaikerholainen Pertti Mela otti tehtäväkseen valopistoolin kopion tekemisen.

Kopio on nyt valmistunut ja asetettu Vihurin ohjaamon valopistoolin ampumaputken päähän. Todettakoon, että valopistoolin ampumaputken päässä on kiristin, joka lukitsee pistoolin piipun putken päähän. Näin pistooli pysyy turvallisesti paikoillaan sillä ammuttaessa.

Valopistoolin kopion rakennusmateriaaliksi valittiin vaneri. Vaneri on metallia helpompi työstää pistoolin muotoon. Tosin pistoolin kopio ei ole kokonaan vaneria. Pistoolin piippu on metalliputken pätkä. Myös liipaisin tehtiin metallista.

Pistoolin kopio rakentamisessa käytettiin mallina museon aitoa valopistoolia. Pistoolin muoto ja ulottuvuudet mitattiin tarkkaan ja niiden perustella suunniteltiin pistoolin vaneristen osien valmistus. Vanerista leikattiin suunnitelman mukaisesti pistoolin rakentamiseen tarvittavat aihiot. Ne liimattiin ”paketiksi” pistoolin muotoon työstettäväksi. Vaneriaihioon tehtiin puinen tappi ”sisäpiipuksi” metalliputkesta sahatun pätkän kiinnittämiseksi pistoolin vaneriseen runkoon.

Kun kaikki vaneriosat oli liimattu yhteen, pistoolin aihio työstettiin oikean pistoolin tarkkaan muotoon ja näköiseksi. Liipaisimen kaareva suojus koverrettiin auki ja alkuperäisen liipaisimen malliin tehty alumiininen liipaisin asennettiin paikoilleen. Samoin paikoilleen asennettiin pistoolin päähän tuleva viritin.

Vanerisen pistoolikopion työstäminen ulkonaisesti täsmälleen aidon pistoolin mittojen mukaiseksi oli vaativa tehtävä.  Siinä kuitenkin onnistuttiin erinomaisesti. Pistoolikopioon asennettiin myös aidossa pistoolissa olevia ruuveja ja pultteja vastaavat osat. Ne valmistettiin itse ja tummennettiin ja sinistettiin alkuperäisten näköisiksi. Pistoolin kahvan päähän tehtiin siihen kuuluja nahkahihnan kiinnitysrengas.

Jotta vaneripistoolin kopio näyttäisi mahdollisimman alkuperäiseltä, se piti myös pintakäsitellä näyttämään aidolta metalliesineeltä. Menetelmäksi valittiin vanerisen pistoolin kopion maalaaminen tummanharmaalla Humbrol metal cote polish steel -maalilla. Jo tällä maalilla tehty pintakäsittely muutti vanerin hyvin metallin näköiseksi ja tuntuiseksi. Maalipinta haluttiin vielä vanhentaa käytetyn pistoolin näköiseksi. Se tehtiin sivelemällä tummanharmaalle maalipinnalle ohennettua mustalla pigmentillä sävytettyä öljymaalia. Kun öljymaali oli lähes kuivunut, pistoolin pinnat pyyhittiin pehmeällä rätillä. Näin pistoolin uurteisiin, koloihin ja pintoihin jäi tummaa väriä tehden pistoolin hyvin aidon metallipintaisen valopistoolin näköiseksi.

Viimeisenä työnä oli tehdä pistoolin kädensijan kummallakin puolelle tulevat kahvapaneelit. Paneelit valmistettiin irrottamalla alkuperäisen pistoolin bakeliittiset kahvapaneelit ja tekemällä niistä silikonimuotit. Muotteihin valettiin valuhartsia. Ennen valua kokeiltiin valuhartsin sävyttämistä vastaamaan alkuperäisten kahvapaneelien väriä. Mustan ja punaisen epoksivärin yhdistelmällä saatiin aikaiseksi oikea värisävy. Nyt värjätty valuhartsi valettiin silikonimuotteihin.

Kun valuhartsi oli jähmettynyt, paneelien aihiot irrotettiin muoteista ja niistä hiottiin pois valujäljet. Valmiit paneelit liimattiin valopistoolikopion kahvan kummallekin puolelle. Hyvin aidonnäköinen valopistoolin kopio oli nyt valmis asennettavaksi Vihuri 25:n ohjaamokokonaisuuden etuohjaamossa sijaitsevan laukaisuputken päähän.

VH-25 sai valopistoolin ampumaputken

Tiistai 20.6.2017 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa entisöitävänä oleva Valmet Vihuri II:n (VH-25) ohjaamokokonaisuus sai uuden lisän, kun etuohjaamon lattiaan lentäjän jalkojen väliselle alueelle asennettiin merkinantovalopistoolin ampumaputki. Ohjaamoon asennettiin myös alkuperäinen valopistoolin patruunateline. Vihurilla lentäneiltä olemme saaneet tosin kuulla, ettei valopistoolin ampumaputki kuulunut jokaisen Vihurin varustukseen. Nyt sellaisen joka tapauksessa VH-25 sai.

Valopistoolin ampumaputki rakennettiin Vihurin piirustusten mukaan. Runko tehtiin metalliputkesta. Putken pään suuosaksi hitsattiin läpimitaltaan hivenen suurempi putken pätkä. Putken suuosan kylkeen tehtiin laikalla halkio pistoolin piipun kiristäjää varten. Vipumainen kiristäjä varmistaa, että pistooli pysyy kiinni putkessa pistoolilla ammuttaessa.

Halkion kumpaankin reunaan sekä putken kylkeen hitsattiin korvakkeet kiristäjää ja kiristäjän vipua varten. Moniosainen kiristäjä rakennettiin metalista ja kiinnitettiin halkion korvakkeisiin metallitapilla. Kun kiristäjän vivun kääntää ampumaputken sivulla olevaan pidikkeeseen, kiristäjä supistaa putkessa olevaa halkiota lukiten samalla putkeen työnnetyn valopistoolin piipun. Ampumaputki maalattiin harmaalla maalilla.

Putkeen kuuluu vielä pieni teline, jota vasten valopistooli asetetaan ampuma-asentoon. Teline tehtiin alumiinipellistä, maalattiin harmaalla ja kiinnitettiin klemmarilla putken kylkeen. Lopuksi valopistoolin ampumaputken suuhun ja pistoolitelineeseen liimattiin nahkapehmuste.

Oikea kuva: Jorma Laakkonen.

Etuohjaamon lattiaan tehtiin reikä ampumaputkelle sekä putken kiinnitys ohjaamon runkoon. Ennen kuin ampumaputki asennettiin lopullisesti paikoilleen, se lyhennettiin oikeaan mittaansa. Ohjaamon oikealla puolella olevaan valopistoolin patruunatelineeseen laitettiin vielä näytteeksi muutama valopistoolin patruunan hylsy.

Vasen kuva: Jorma Laakkonen.

Valmistuneesta valopistoolin ampumaputkesta otettiin ”kylmät tyypit” Suomen Ilmailumuseon kokoelmissa olevalla valopistoolilla. Alkuperäistä valopistoolia ei kuitenkaan laiteta museoon näytteille tulevaan Vihuri VH-25:n ohjaamoon, vaan tilalle tehdään pistoolin puinen kopio.

Ellei toisin mainuttu, kuvat: Lassi Karivalo.

Valmet Vihuri VH-25:n matkatavarasäiliö valmistui

Sunnuntai 12.2.2017 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa entisöinnin kohteena on pitkään ollut Valmet Vihuri II:n (VH-25) etu- ja takaohjaamon käsittävä kokonaisuus. Itse asiassa ohjaamokokonaisuuden entisöinti aloitettiin jo 1980-luvulla, mutta työt ovat olleet välillä tauolla.

Nyt ollaan kuitenkin niin pitkällä, että ohjaamot laitteineen ovat valmiina ja koneen matkatavarasäiliö on saatu kiinnitetyksi paikalleen takaohjaamon taakse. Vielä on tekeillä etuohjaamon lattian läpi kiinnitettävä valopistoolin ampumaputki sekä tähtäimen pidike. Viimeiseksi ohjaamokokonaisuuden kyljet verhoillan pleksillä. Ohjaamokokonaisuus onkin valmistumassa museokävijöiden ihailtavaksi.

No, voitaisiinhan sitä vielä rakentaa ohjaamon edessä olevan patalevyn ympärille siitä puuttuva NACA -rengas. Tai, jos löytyisi jostain ilmainen tai hyvin edullinen Bristol Mercury VIII moottori, niin olisihan se upeaa voida moottori pukkiinsa kiinnittää. Johonkin on kuitenkin vedettävä raja siihen, miten pitkälle ohjaamokokonaisuutta entisöidään.

Ohjaamon taakse sijoittuva matkatavarasäiliö koostuu pohjalevystä ja siihen kiinnitetystä kangaspussista. Säiliön vaativa rakentaminen aloitettiin alumiinipeltisestä pohjasta. Alumiinipeltiä - niin käytettyä kuin uutta - on tarvittaessa saatu entisöintitoiminnan tarpeisiin Finnairin tekniikasta. Sieltä on saatu myös poistoon menneitä, mutta käyttökelpoisia työkaluja. Kumarrus siis Finnairin suuntaan!

Vihurin piirustusten mukaan leikattiin alumiinipellistä matkatavarasäiliön pohjan aihio. Aihioon taivutettiin kapeat ulkoreunat. Tämän jälkeen säiliön pohjapuolelle tehtiin pellistä piirustusten mukaiset jäykistelistat. Listat kiinnitettiin pohjan alapintaan popniiteillä. Pohjalevyn alapinta maalattiin harmaalla maalilla, jolla saatiin samalla peittoon alumiinilevyssä ollut aikaisempi maalauskuvio. 

Matkatavarasäiliö pohja kiinnittyy metallikorvikkeilla koneen runkoputkiin. Niinpä metallilevystä leikattiin ja taivutettiin alkuperäisten korvakkeiden mukaiset aihiot. Korvakeaihiot työstettiin valmiiksi, sovitettiin ohjaamon takarungon pystyputkiin ja maalattiin harmaiksi.

Samanaikaisesti askaroitiin pohjalevyyn kiinnitettävän kangaspussin kanssa. Kaupoista etsittiin paksuhkoa ruskeaa kangasta, joka vastaisi mahdollisimman hyvin Vihurissa käytettyä matkatavarasäiliön pussin kangasta. Sellaista lopulta löydettiin. Kankaasta leikattiin pussin osat yhteen ommeltaviksi. Kangaspussi ommeltiin kaksinkertaiseksi. Näin pussista saatiin tukevampi. Pussin toiseen päähän tehtiin aukko ja sen katteeksi kankainen lippaluukku. Luukku ommeltiin yläreunastaan kiinni pussiin ja muilta osin luukku kiinnitettiin pussin aukon reunoihin alkuperäisen mukaisilla linkkulukoilla.

Löysä kangaspussi sidotaan koneen putkirakenteeseen soljella varustetuilla nahkahihnoilla. Sopivia hihnoja löytyikin kaupasta. Hihnoja varten tehtiin pussin reunoihin nahkaiset kiinnikkeet, joiden läpi kiinnityshihnat voidaan pujottaa.  Nahkaiset kiinnikkeet niitattiin kangaspussin kulmiin. 

Nyt voitiin valmis matkatavarasäiliön kangaspussi ja säiliön alumiinipeltinen pohjalevy kiinnittää toisiinsa.  Kangaspussi kiinnitettiin alareunoistaan niiteillä alumiinipeltisen pohjalevyn taitereunoihin.  

Valmis matkatavarasäiliö asennettiin paikoilleen takaohjaamon takana olevaan runkokehikkoon. Ensin pohjalevy kiinnitettiin metallikorvakkeilla rungon pystytukiin ja sen jälkeen itse kankainen pussi sidottiin nahkahihnoilla koneen tukirakenteisiin. Kyllä lentäjien kelpaisi laittaa tavaransa Tiistaikerhon valmistamaan upouuteen matkatavarasäiliöön. Vaan, eipä tämä ohjaamokokonaisuus minnekään taida lentää!

Tuuli III:n runko Vantaalta Hämeenlinnaan

Lauantai 23.4.2016 - Tiistaikerholainen

Valmet Tuuli III:n runko kuljetettiin perjantaina 15. huhtikuuta Suomen Ilmailumuseolta Vantaalta Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastian Pintakiltaan maalattavaksi. Pari kuukautta aiemmin Pintakiltaan oli kuljetettu Tuuli III:n siivet. Pintakillassa opiskellaan pintakäsittelyalan perustutkinto ja metallituotteiden pintakäsittelyjen osaamisalalta saadaan perusvalmiudet kehittyä alan tehtävien osaajaksi.

Suomen Ilmailumuseon johtamassa Tuuli III:n entisöintiprojektissa Ammattiopisto Tavastian Pintakillan tehtävänä on vastata koneen uudelleen maalauksesta. Se tarkoittaa valtaosin koneen huonoon kuntoon menneen pintamaalauksen poistamista ja sen jälkeistä uudelleen maalausta. Koko maalausurakka toteutetaan ammattiopistossa oppilastyönä opettajien Jari Välkkysen ja Hannu Waltzerin ohjaamina. Tuuli III -projekti onkin herättänyt Pintakillan opiskelijoissa etukäteen jo suurta mielenkiintoa.

Ennen Tuuli III:n rungon siirtämistä Hämeenlinnaan oli takana suuri työ rungon esivalmistamiseksi maalausta varten. Ilmailumuseoyhdistyksen tiistaikerholaiset olivat purkaneet rungosta kaikki, mikä siitä oli järkevästi irrotettavissa. Tämä siksi, että rungon käsittely olisi Pintakillassa niin maalinpoiston kuin maalauksen osalta mahdollisimman kätevää.

Hämeenlinnaan viety runko olikin ilmiasultaan jo varsinainen torso. Rungon mukana Hämeenlinnaan lähtivät myös uudelleen maalattavat moottoritilan kuomut, selkäevä, sivuvakaaja ja sivuperäsin. Rungon liikuttamista ja kuorma-auton lavalle kuljetettavaksi siirtämistä helpottamaan runkoon kiinnitettiin museomekaanikko Antti Laukkasen metallipalkeista hitsaama ja pyörin varustettu kehikko.

Kehikon avulla Tuuli III:n runko saatiin kätevästi lastattua Ammattipisto Tavastian kuorma-autoon ja matka kohti Hämeenlinnaan alkoi. Rungon kuljetus toteutettiin ansiokkaasti Ammattiopiston koulutusajona.  Siitä vastasivat Ammattiopisto Tavastian Logistiikkaosaston oppilaat opettajansa Timo Lahden johdolla.

Hämeenlinnaan saavuttua Pintakillan Tuuli III -projektin opiskelijat siirsivät Tuuli III:n rungon Ammattiopisto Tavastian Pintakillan halliin Suomen Ilmailumuseon Antti Laukkasen ja Kimmo Snellmanin valvonnassa. Tuuli III:n rungon pintakäsittely pääsee nyt alkamaan.

Pintakillassa on jo aloitettu niin siipien kuin rungon pintakäsittelyn esivalmistelut. Se on tarkoittanut erilaisten maalinpoistomenetelmien testausta tarkoitukseen sopivimman menetelmän löytämiseksi. Maalauksen onnistumisen edellytys onkin huolellisesti tehty maalinpoisto. Pintakillassa testattiin maalinpoistoa Tuulista irrotettuihin pienosiin, kuten korkeusperäsinten trimmin laippoihin.

Osien pinnoille tehdyn rasvanpoiston jälkeen kokeiltiin erilaisia liuotteita laimeammasta vahvempaan. Lopulta päädyttiin siihen, että projektissa maalinpoistoon sopii parhaiten Nitromors-maalinpoistoaine. Tämä tarkoittaa, että niin siipien kuin rungonkin käsittely pääsee Pintakillassa toden teolla alkamaan. Projektin etenemistä Ammattipisto Tavastian Pintakillassa voi seurata Pintakillan Tuuli III -projektin sivulta http://tuuli3.weebly.com/

Kuvat: Lassi Karivalo (1. kuva) ja Antti Laukkanen (muut).

Tuuli III:n rungon esikäsittely loppusuoralla

Perjantai 26.2.2016 - Tiistaikerholainen

Kun Valmet Tuuli III:n siivet ja pyrstö oli kuljetettu Suomen Ilmailumuseosta Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastiassa uudelleen maalattavaksi, voitiin ilmailumuseon pihalla oleva Tuulin runko ottaa entisöintitilaan maalausta edeltävään esikäsittelyyn. Esikäsittely tarkoittaa, että rungosta irrotetaan kaikki järkevästi irrotettavissa olevat osat helpottamaan rungon maalauskäsittelyä. Sen jälkeen myös runko on valmis Hämeenlinnaan kuljetettavaksi.

Runkotyöt alkoivat Tiistaikerhossa 16. helmikuuta. Aluksi päätettiin irrottaa rungossa vielä kiinni oleva sivuvakaaja sivuperäsimineen. Ennen kuin vakaajan irrottamiseen päästiin, piti purkaa vakaajan johtoreunassa ja koneen rungossa kiinni oleva selkäevä. Tämä evä ei alun perin kuulunut Tuuli III:n prototyyppiin. Se asennettiin myöhemmin koneen lento-ominaisuuksien parantamiseksi koskien sekä sivuperäsimen toimintaa että syöksykierreominaisuuksia.

Selkäevä on kiinni rungossa ja sivuvakaajassa niiteillä. Evän irrottamiseksi porattiin niitit pois. Evä ei kuitenkaan irronnut. Se oli vielä niiteillä kiinni evän sisällä olevissa kolmessa alumiinipeltisessä tuessa. Kun nekin niitit oli porattu, selkäevä voitiin irrottaa.  Lopuksi irrotettiin evän tuet.

Vakaajan irrottamiseksi piti vielä poistaa vakaajan tyven alumiinipeltiset suojukset. Ne oli kiinnitetty vakaajaan ja koneen runkoon ristipääruuvein, joten irrotus oli helppoa.

Itse vakaaja peräsimineen oli kiinni rungossa kolmella korvakkeella. Niistä kaksi oli vakaajan jättöreunan alla ja yksi johtoreunan alla. Kun korvakkeissa olleet kiinnityspultit oli poistettu, vakaaja sivuperäsimineen         oli helppo nostaa pois ja laskea pukkien varaan. Tämän jälkeen sivuvakaaja ja sivuperäsin irrotettiin toisistaan.  

Tuuli III:n ohjaamosta irrotettiin sivuilta ylös avautuvat ohjaamon kuomut sekä ohjaamon takaosan kiinteä kuomu. Avautuvat kuomut saatiin irti kätevästi kääntämällä kummankin kuomun pakkalaukaisukahvasta. Sen seurauksen vapautuivat kuomujen yläreunan saranassa olevat sokalliset kiinnitystapit ja kuomut voitiin nostaa pois. Kiinteän takakuomun osalta sokat piti irrottaa vetämällä lukkotapin varmistussokat pois.   

Tuuli III:n tuulilasien viisi millimetriä paksut pleksit ovat pahoin säröillä ja joudutan uusiman. Tämän vuoksi tuulilasipleksit oli poistettava. Pleksien irrottaminen oli työlästä, koska pleksit oli kiinnitetty tuulilasien putkikehikkoon mutteripäisin koneruuvein. Tukiputkien läpi vedetyt pleksien kiinnitysruuvit olivat pahoin ruostuneet. Osa ruuveista saatiin irti käyttämällä voiteluaineita, mutta osa jouduttiinkin irrottamaan poraamalla. Vanhat pleksit säilytetään, koska niiden mukaan leikataan uudet pleksit. Tuulilasin pleksit ovat pinnaltaan onneksi suoria, joten niiden uusiminen on helppoa. Ohjaamon kuomujen kuperien pleksien uusiminen - jos siihen joudutaan - on vaikeampi tehtävä.

Tuulin nokalta irrotettiin moottoritilan suojuspellit. Continental -moottori oli jo poistettu Keskiviikkokerhon toimesta viime vuoden puolella.  Moottoritilasta irrotettiin mm. akku, akkuteline, polttoaineen suodatin ja polttoaine- sekä öljyletkuja.

Moottoritilan tuliseinässä kiinni olevia laitteita oli hankala irrottaa, koska seinän läpi vedettyjen kiinnityspulttien mutterit jäävät piiloon tuliseinän ohjaamon puolelle kiinnitetyn eristeen alle.

Tuuli III:n runko riisuttuna.

Tuuli III:n siivet Hämeenlinnaan maalattaviksi

Maanantai 15.2.2016 - Tiistaikerholainen

Torstaina 4. helmikuuta Suomen Ilmailumuseo ja Ammattiopisto Tavastia sopivat virallisesti Valmet Tuuli III:n uudelleen maalauksesta. Niinpä Ammattiopisto Tavastian Riikka Riihimäki ja Suomen Ilmailumuseon Matias Laitinen löivät kättä päälle sopimuksen merkiksi!

Sopimuksen mukaan maalipinnoiltaan pahoin kuluneen koneen uudelleen maalaus tehdään oppilastyönä Ammattiopisto Tavastiassa. Tuuli III:n pinnat ovat menneet huonoon kuntoon seurauksena vuosien taivasalla säilytyksestä.

Tiistaikerhossa maalausta varten esikäsitellyt siivet odottivat jo kuljetusta Hämeenlinnaan. Sitä ennen Tuulin siivistä, siivekkeistä, korkeusvakaajasta ja korkeusperäsimistä oli irrotettu maalauksen kannalta kaikki irrotettavissa olevat osat, jonka jälkeen siivet ja kaikki muu oli paketoitu Hämeenlinnaan kuljetusta varten. Kaikki oli ehditty saada valmiiksi torstaiksi 11. helmikuuta sovittua kuljetusta varten.

Kuvat: Matias Laitinen

Niinpä torstaiaamuna Ammattiopisto Tavastian kuorma-auto kaarsi Suomen Ilmailumuseon entisöintiverstaan ovelle ja lastaus alkoi. Kuorma-auton lavalle siirrettiin ensin siivet ja sitten muut tavarat. Kun lasti oli hyvin liinoilla kiinnitetty, matka kohti Hämeenlinnaan alkoi.

Kuvat: Matias Laitinen ja Antti Laukkanen

Perillä Hämeenlinnassa Ammattiopisto Tavastian Pintakillan opiskelijat ottivat kuljetuksen innostuneesti vastaan ja siipien, korkeusvakaajan ja -peräsinten purku kuormasta alkoi. Eikä siinä kauan mennyt, kun koko kuorma oli siirretty opiston asianmukaiseen säilytystilaan odottamaan uudelleen maalaukseen liittyvän käsittelyn alkamista.

Kun siivet oli onnellisesti saatu Hämeenlinnaan, Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan tuli tilaa Tuuli III:n rungon siirtämiseksi sisään museon pihalta. Kun tuulin runko on saatu sisään, tiistaikerholaiset irrottavat rungosta kaiken tarpeellisen helpottamaan rungon maalausta. Sen jälkeen on ”riisutun” rungon vuoro matkata Hämeenlinnaan.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin mainittu.

Tiistaikerhon kevätkausi käynnistyi

Lauantai 16.1.2016 - Tiistaikerholainen

Joulukinkkujen sulattelun ja uuden vuoden rakettien paukuttelujen jälkeen Ilmailumuseoyhdistys ry:n tiistaikerholaiset palasivat Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan jatkamaan siitä, mihin ennen joulutaukoa oli jääty. Pääprojekteina jatkuvat Valmet Vihurin (VH-25) ohjaamokokonaisuuden rakentaminen, Focke Wulf Fw 44J Stieglitzin (SZ-25) rungon entisöinnin loppuun saattaminen, VL Myrsky II (MY-14) entisöinti sekä uusimpana kokonaan metallirakenteisen Valmet Tuuli III:n (TL-1/OH-TLX) peruskorjaus ja entisöinti.  

Ennen joulua Tuuli III:n entisöintihanke oli saatu alkuun. Tuulin entisöinnissä on kyse koko koneen uudelleen maalaamisesta koneen alkuperäiseen ilmavoimien TL-1 tunnuksen mukaiseen asuunsa sekä koneen kunnostamisesta laitteiltaan käytännössä toimintakuntoiseksi. Tai ainakin niin, että kunnostaminen tehdään siten, että se mahdollistaa - niin haluttaessa - koneen palauttamisen myöhemmin lentäväksi.

Nyt Tuuli III -projektissa ollaan vaiheessa, jossa päätyönä on koneen esikäsittely maalausta varten. Se tarkoittaa koneen purkamista riittäviltä osin maalaustoimenpiteitä helpottamaan.  Ennen joulua siivistä irrotettiin jo siivekkeet ja laskusiivekkeet. Myös korkeusperäsimet irrotettiin korkeusvakaajasta. Ehtipä Suomen Ilmailumuseon keskiviikkokerho irrottaa Tuulin nokalla olevan Continental -moottorinkin peruskorjausta odottamaan.

Kevätkauden ensimmäisenä työtiistaina 12. tammikuuta otettiin käsittelyyn Tuulin oikea siipi. Siipi laitettiin ensin lappeelleen nostolavapinojen päälle, johon pehmikkeeksi oli laitettu auton renkaita. Tehtävänä oli irrottaa siivestä kaikki irrotettavissa olevat osat, jotta siiven käsittely sitä maalattaessa olisi mahdollisimman helppoa.

Tuulissa laskutelineet sijaitsevat koneen siivissä. Niinpä osa tiistaikerholaisista kävikin irrottamaan oikean siiven telinettä. Laskutelineet ovat englantilaisen Dowty Equipment LTD:n valmistama. Se merkitsi, että tuumaiset kiintoavaimet olivat tarpeen.

Vaikka meillä ei ollut käytettävissä ohjekirjaa laskutelineen irrottamiseksi, teline saatiin joutuisasti irti telineen toimintamekanismiin liittyvine osineen. Laskuteline puretaan vielä osiinsa huoltamista ja tarkistamista varten. Purkamisessa kiintoavaimet eivät aina riittäneet. Telineen pyörän laakerin irrottamisessa jouduttiin käyttämään ulosvetäjää.

Laskutelineen varsinainen teleskooppivarsi on maalipintainen ja se saataneen puhdistettua CRC Eco Complex Blue puhdistusaineella. Tämän puhdistusaineen etu on, että puhdistustehostaan huolimatta se säästää alkuperäisen maalipinnan.  Sen sijaan muut telineeseen liittyvät osat ovat maalaamatonta terästä ja ruostuneet. Nämä osat hiotaan ruosteesta puhtaaksi ja käsitellään ruostumista estävällä lakalla.

1980-luvun lopusta lähtien käyttämättömänä ollut laskuteline ja sen mekanismiin liittyvät laitteet olivat pahoin jumittuneet. Ruosteen irrottamiseen käytettävillä liuottimilla osat saatiin ensin liikkuviksi ja sitten purettua puhdistusta varten. Kokolailla suuri ero on juuri irrotetun ja osiinsa puretun ja puhdistetun osan välillä.

Siivestä irrotettiin siiven kärkiosa purjehdusvaloineen, siiven johtoreunassa oleva laskeutumisvalo sekä kaikki tarkistus- ja muut irrotettavissa olevat luukut. Siiven kärkiosan alumiinipellissä ollut painaumavaurio oikaistiin.

Kunhan Tuuli III:n oikeasta siivestä on saatu irrotettua loputkin osat, samanlainen käsittely odottaa vasenta siipeä. Sen jälkeen molemmat siivet ovat valmiita toimitettavaksi maalattavaksi Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastiaan. Siivistä irrotetut osat, kuten laskutelineet, kunnostetaan Tiistaikerhossa.

Tuuli III:n entisöinti alkoi

Maanantai 21.12.2015 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon ja museon tiloissa toimivien Tiistai- ja Keskiviikkokerhojen sekä Koulutuskuntayhtymä Tavastian Ammattiopiston yhteinen projekti Valmet Tuuli III -koulukoneprototyypin entisöimiseksi on käynnistynyt. Vielä kuukausi sitten ajateltiin, että projekti alkaisi Tiistaikerhon osalta varsinaisesti vasta keväällä 2016, mutta suunnitelmat muuttuivat.

Aikataulumuutoksen aiheutti se, että Suomen Ilmailumuseon väliaikaisena varastotilana Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitseva entinen MediHelin halli myytiin Vantaan kaupungille. Tämän seurauksen vuokralaisena ollut museo joutui tyhjentämään hallin siellä olleista museon koneista.

LET Z-37 Čmelák

Hallissa ovat olleet varastoituina LET Z-37 Čmelák (OH-CMB), Valmet Tuuli III (TL-1), Atol 450L (OH-U165), QAC Quickie 1 (OH-XQA), Kyrölän ”Koekone” sekä Klemm L 25 (OH-KLA). Koneet jouduttiin tuomaan Suomen Ilmailumuseoon ja tunkemaan siellä niin pihan peltihalliin kuin museon I-halliin. LET Z-37 Čmelákin ja Valmet Tuuli III rungot eivät mahtuneet hallien suojiin, vaan ne jouduttiin jättämään pihalle säilytettäviksi.

Koska Tuuli III oli palannut museoon, oli järkevä aloittaa välittömästi koneen entisöintiin liittyvät valmistelut. Tämä merkitsi samalla, että aiemmin puheena olleen I.V.L. K.1 Kurki -koneen konservoinnin ja kunnostuksen aloitus siirtyy myöhäisempään ajankohtaan. Tuulin entisöinnin ensimmäinen vaihe on koneen purkaminen tarvittavilta osin osiinsa Hämeenlinnassa toimivaa Tavastian Ammattiopistoa varten. Ammattiopistossa kone uudelleen maalaan ja siipien ja pyrstön osiinsa purkaminen helpottaa koneen maalausta ja käsittelyä.

Tuuli III:n siivet siirrettiinkin heti Suomen Ilmailumuseon entisöintiverstaaseen Tiistai- ja Keskiviikkokerhojen käsiteltäviksi. Siivistä on jo irrotettu siivekkeet ja laskusiivekkeet. Siivissä kiinni olevien laskutelineiden irrotus siirtyy tammikuulle. Viikkoa aikaisemmin oli jo Tuulin korkeusperäsimet ja korkeusvakaaja erotettu toisistaan sekä korkeusperäsimen siivekkeistä poistettu trimmin laipat.

Tuulin Continental O-470-A -moottorin kunnostamisesta vastaava Keskiviikkokerho irrotti moottorin Tuulin rungosta entisöintitilan oviaukolla, jonka jälkeen moottori siirrettiin sisään odottamaan kunnostuksen alkamista. Tiistaikerhon vastuulla oleva rungon sisätilojen, ohjaamon ja ohjaamon kuomun kunnostus tehdään joko ennen rungon uudelleen maalausta tai vastan maalauksen jälkeen. Järjestys on vielä sopimatta. Tuulin osien kuljetus uudelleen maalattavaksi Hämeenlinnaan alkaa tammikuussa.

Valmet Tuuli III:n entisöintiin mennee vähintään vuosi. Koneen kokoamiseen päästään vasta kun siivet, pyrstö ja runko ovat palanneet uudelleen maalattuina Vantaalle. Vallan kutkuttava olisi saada Tuulin entisöinti valmiiksi ja kone yleisölle nähtäväksi vuoden 2017 toukokuun loppuun mennessä. Silloin olisi kulunut tasan 60 vuotta Valmet Tuuli III ensilennosta Tampereen Härmälässä. Saapas nähdä onnistutaanko tuossa tavoitteessa. Kiirettä se varmaankin pitää.

Kuten edellä jo todettiin, Tuulin entisöinnin aikataulumuutoksen vuoksi nyt ei voidakaan ottaa Tiistaikerhoon konservoitavaksi ja korjattavaksi Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla oleva I.V.L. K.1 Kurkea. Kurjen kunnostusta ei kuitenkaan unohdeta. Vuoden 2016 alkupuoliskolla selviää, onko Kurki mahdollista ottaa Tuuli III -projektin rinnalle kunnostustoimien kohteeksi.

Tämä oli vuoden 2015 viimeinen Tiistaikerholaisen blogikorjoitus. Kuluvalle vuodelle niitä on kertynyt 32 kappaletta kertomaan Tiistai- mutta myös Keskiviikkokerhon arvokkaasta työstä Suomen ilmailuhistoriallisesti arvokkaiden museolentokoneiden konservoimiseksi ja entisöimiseksi sekä Suomen ilmailuhistorian tunnetuksi tekemiseksi. Joulutauon jälkeen Tiistaikerhon työt jatkuvat 12. tammikuuta 2016.

Omasta ja Tiistaikerhon puolesta hyvää joulua ja uutta vuotta 2016!

Valmet Tuuli III ja I.V.L. K.1 Kurki Tiistaikerhon seuraavat projektit

Torstai 12.11.2015 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon ja Tiistaikerhon kesken on keskusteltu museon kokoelmissa olevan Valmet Tuuli III -harjoituskoneen prototyypin entisöinnistä Tiistaikerhossa. Kokometallinen kone on huonokuntoinen ja tällä hetkellä varastoituna. Tuuli III:n kuntotarkastuksessa todettiin, että mikäli kone entisöitäisiin, sen pinnat jouduttaisiin kauttaaltaan maalaamaan uudelleen. Koko koneen maalausta ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä Tiistaikerhossa, vaan maalaus on pakko teettää ulkopuolisena työnä. Sen sijaan Tiistaikerhossa pystytään kyllä mm. purkamaan kone maalausta varten osiin, kokoamaan kone maalauksen jälkeen sekä kunnostamaan Tuuli III:n rungon sisätilat ohjaamoineen, uusimaan ohjaamon kuomun pleksit, huoltamaan moottori ja tarkistamaan laskutelineiden ja hallintalaitteiden toiminta. Koneesta ei tehdä kuitenkaan lentävää museokonetta.

Valmet Tuuli III koelennettävänä Ilmavoimissa. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Hämeenlinnassa toimiva Koulutuskuntayhtymä Tavastian ammattiopisto kiinnostui Tuuli III:n maalauksesta oppilastyönä ja päätti ottaa Tuuli III:n osaksi pintakäsittelyn opetustaan. Lentokoneen maalaus sopii hyvin pintakäsittelyn opettamiseen ja se on myös oppilaita motivoiva hanke.

Työt aloitetaan jo vuoden 2015 puolella Tuuli III:n korkeusvakaajasta ja korkeusperäsimestä. Näillä testataan Tuuli III:n pintojen uudelleen maalaamisen edellyttämiä työmenetelmiä, ennen kuin koneen runko ja siivet toimitettaisiin Vantaalta Hämeenlinnaan. Tämä tapahtuisi vuoden 2016 puolella. Tiistaikerhon osalta edellä mainittu työskentelyrytmi tarkoittaa, että uudelleen maalatun rungon sisätilojen ym. kunnostamiseen päästäneen keväällä 2016.

Valmet Tuuli III:n runko Suomen Ilmailumuseon varastossa. Kuva: Lassi Karivalo.

Koska Tuuli III ei tule välittömästi Tiistaikerhon työkohteeksi, tarvitaan ”väliprojekti” marras-joulukuussa valmistuvan Focke-Wulf Fw 44 J Stieglitz (SZ-25) -kunnostusprojektin ja tulevan Tuuli III -projektin väliin. Täksi projektiksi on valittu Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla oleva I.V.L. K.1 Kurki.

I.V.L. K.1 Kurki Suomenlinnan jäillä maaliskuussa 1927. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Kurki on toinen vielä kunnostamatta olevista Suomenlinnassa 1920-luvulla toimineen Valtion Lentokonetehtaan suunnittelemista ja rakentamista konetyypeistä. Vesivehmaan hallissa myös oleva VL E.30 Kotka on se toinen. Kurki on työmäärältään - ainakin etukäteen arvioiden - pienempi kuin Kotka ja siten väliprojektiksi sopivampi. Kurki kunnostetaan Tiistaikerhossa korjaavan konservoinnin periaatteella ja palautetaan sen jälkeen takaisin Vesivehmaalle.

Kurjen runko Vesivehmaalla toukokuussa 2015. Kuva: Lassi Karivalo.

Kurjen ottamisesta Tiistaikerhon työprojektiksi on sovittu Lahden Ilmasillan, Keski-Suomen Ilmailumuseon ja Suomen Ilmailumuseon kanssa. Kurjen runko tuodaan Tiistaikerhoon marraskuun lopulla samalla, kun paluukuljetuksena viedään Tikkakoskelle Tiistaikerhon kunnostaman Stieglitzin (SZ-25) siivet. ”Stigun” runko palautetaan Tikkakoskelle joulukuussa. SZ-25 pääsee muistomerkkikoneeksi Kauhavalle syksyllä 2016 rakennettavaan vitriiniin.

Vihurin ohjaamokokonaisuus loppusuoralle

Sunnuntai 31.5.2015 - Tiistaikerholainen

1970-luvulla romuttamosta pelastettua Vihuri VH-25:n etuohjaamoa on moni käsi rakentanut vuosikymmenten kuluessa. Aluksi tavoitteena oli varustaa etuohjaamo kaikilla ohjaamoon kuluvilla alkuperäisillä laitteilla ja mittareilla. Nälkä kasvoi syödessä. Sen seurauksena Tiistaikerhossa päätettiin rakentaa puuttuva takaohjaamo ja siten saada museossa näytteille Vihurin koko keskirunko eli koneen ohjaamokokonaisuus. Nyt ollaan tilanteessa, jossa niin etu- kuin takaohjaamo ovat rakenteellisesti lähes valmiit, joten hankkeen loppusuora alkaa häämöttää.

Seuraavia töitä on kevään aikana tehty:

Vihurin etuohjaamosta puuttui lentäjän pään korkeudella oleva ohjaamon alumiinipeltinen takaseinä. Sellainen rakennettiin piirustusten mukaisesti. Ensin suurennettiin piirustuksesta takaseinä luonnolliseen kokoonsa, jonka jälkeen leikattiin suurennoksen mukainen alumiinilevy. Levy muotoiltiin mittoihinsa ja kevennettiin levyyn leikatuilla pyöreillä aukoilla sekä jäykistettiin profiiliurilla. Lopuksi harmaaksi maalattu seinä kiinnitettiin paikoilleen.

Takaohjaamon oikealle puolelle on rakennettu happipullotelineet neljälle alkuperäiselle happipullolle. Pulloista lähtevät happiputket sekä sulkuhanan teline ovat rakenteilla.

Rakenteilla on myös ohjaamojen oikealla sivulla kulkeva alumiinipeltinen kaapeli/johtokotelo.  Kotelosta oli jäljellä etuohjaamon osuus, jonka vuoksi koteloa on jatkettu piirustusten mukaan koko takaohjaamon pituudelta.

Aluksi taivutettiin alumiinipellistä johtokotelon aihio. Sen jälkeen koteloon tehtiin rakorivit johtojen kiinnityspidikkeitä varten. Rakojen tekemiseksi valmistettiin erityinen työkalu, jolla tarvittavat lävistykset aikaansaatiin.

Kotelo kevennettiin alkuperäisen mukaisella rei´ityksillä.

Kaapelikotelon jatko-osa maalattiin ja kiinnitettiin etuohjaamon kotelon jatkoksi.

Etuohjaamon istuinta mallina käyttäen rakennettiin alumiinipellistä takaohjaamon lentäjän istuin. Se kaipasi vielä istuinvyöt. Museoiden varastoista ei löytynyt kuin Vihurin lantiovöitä. Kahdesta lantiovyöstä muokattiin takaistuimen olkainvyöt. Muutostyöt teetettiin suutarilla, joka sai mallikseen etuohjaamon vyöt.

Nyt pitäisi jostain löytää yksi lantiovyö takaohjaamon istuimeen, jotta istuinvöistä saataisiin täydellinen. Takaohjaamon runkoputkeen tehdään vielä metallinen pidike, johon olkavyöt yläpäästään kiinnittyvät.

Vihuri on alun perin verhoiltu duralumiinilevyillä. Ohjaamokokonaisuuden verhoilua varten rakennettiin ohjaamon kummallekin sivulle tukilistat duralumiiniverhoilun kiinnittämiseksi. Päätettiin kuitenkin, ettei VH-25:n keskirunkoa verhoilla kokonaan umpeen duralumiinilevyillä. Rungon yläosaan kiinnitetään läpinäkyvä pleksi ja alaosaan duralumiinilevyt.  Näin museossa kävijät pääsevät näkemään Vihurin ohjaamon laitteistot ja mittarit.

VH-25:n ohjaamorungon viimeistely jatkuu Tiistaikerhon kesätauon jälkeen elokuun puolivälissä. Valmista saataneen vuoden loppuun mennessä.

Vaihteeksi Vihuria

Torstai 30.1.2014 - Tiistaikerholainen

Näiden blogikirjoitusten pohjalta saattaisi saada käsityksen, ettei Tiistaikerhossa juuri muuta tehdäkään kuin Haukka I:tä. Samanaikaisesti Haukka I:n kanssa edistyy kuitenkin vakaasti myös Vihurin (VH-25) ohjaamo-osan rakentaminen.

Juuri nyt Vihurin takaohjaamon varustelu on meneillään. Todettakoon, että alun perin Suomen Ilmailumuseoon saatu VH-25:n ohjaamo käsitti vain etuohjaamon. Koko takaohjaamo on siten rakennettu etuohjaamon jatkoksi Tiistaikerhon toimesta. Takaohjaamon kohdalla voidaan sanoa, että suurin urakka on jo takanapäin.

Takaohjaamon istuin rakennettiin piirustusten mukaan, mutta käyttäen samalla mallina etuohjaamon istuinta. Takaohjaamon istuin on asennettu paikoilleen, joskin istuimesta puuttuu vielä jokunen ohjaamon runkopalkkeihin tuleva kiinnike.

Takaohjaamon oikealle puolelle tulevan happipullotelineen rakentaminen alkaa myös olla valmiina. Telineen paikalleen asennusta viimeistellään.

Akuutein ongelma takaohjaamon varustelussa on ohjaamon vasemmalle puolelle tuleva kaasu- ja seosvivusto. Etuohjaamossa sellainen on, mutta sinnikkäistä yrityksistä huolimatta vivustoa ei ole toistaiseksi ole löytynyt takaohjaamoon asennettavaksi. Sitä on tuloksetta etsitty niin museoiden varastojen nurkista kuin muualtakin. Jos joku tietää sellaisen olemassa olosta, niin ottakoon yhteyttä info@imy.fi.  Mikäli kaasu-seos vivustoa ei löydy, niin se joudutaan rakentamaan.  

Valmet Vihuri VH-25

Torstai 7.3.2013 - Tiistaikerholainen

Monet Suomen Ilmavoimien toisessa maailmansodassa käyttämät lentokonetyypit kokivat 1940-luvun lopulla perusteellisen romutuksen.

Romutus liittyi Pariisin rauhansopimuksen ehtojen täyttämiseen. Romuttamisen seurauksena koneista ei jäänyt jäljelle juuri muuta kuin muistot. Lista peruuntumattomasti romutetuista Ilmavoimien konetyypeistä onkin ”kunnioitettavan” pitkä. No, romuttamisen puolustuksesi on sanottava, että sodan jälkeen oli myös huutava puute arvometalleista eikä päällimmäisenä mielessä ollut ilmailuhistoriallisen museon perustaminen. Romuttamisinto ei jäänyt vain 1940-luvulle, sillä samanlaisen kohtalon koki Ilmavoimien 1950-luvulla käyttämä harjoitushävittäjä Valmet Vihuri. Onneksi Vihureista jäi romuttamatta Ilmasotakoulussa opetusvälineenä ollut II-sarjan Vihuri (VH-18). Kone on nykyisin nähtävillä Keski-Suomen Ilmailumuseossa.

Lentokoneiden romuttaminen on myös tätä päivää. Kaikkia käytöstä poistettuja Ilmavoimien koneita ei luonnollisestikaan ole järkevää eikä edes mahdollista sijoittaa Suomessa toimiviin ilmailumuseoihin. Tärkeää on kuitenkin huolehtia siitä, että Suomen sotilasilmailun kannalta merkittävimmät konetyypit ja niiden yksilöt säästetään romuttamiselta, säilytetään asianmukaisesti sekä pidetään aktiivisesti yleisön nähtävillä. Valitettavasti näiltä osin on Ilmavoimien lentokoneiden museointikäytännössä yhä toivomisen varaa.

Romutetuista Vihureista jäi lopulta jäljelle muutakin konkreettista kuin Keski-Suomen Ilmailumuseossa oleva VH-18. Suomen Ilmailumuseo hankki 1970-luvun alussa Helsingin Herttoniemessä olleesta romuliikkeessä Vihurin (VH-25) rungon etuosan. Rungontorso pelastettiin tarkoituksella kunnostaa se museon näyttelyyn. Kunnostustyö aloitettiinkin, mutta vasta 1990-luvun lopulla Juha Klemettisen, Janne Salosen, Antti Hyvärisen ja Mikael Donoghuen käsissä kunnostaminen sai vauhtia. Valtaosin ilman duralumiiniverhousta ollut runko hiekkapuhallutettiin silloisessa Tikkurilan ammattikoulussa ja maalautettiin Finnairin tekniikan maalaamossa. Ohjaamoa alettiin myös varustaa siitä puuttuvilla mittareilla ja laitteilla.

VH-25:n rungon etuosan kunnostaminen siirtyi 2000 -luvun alussa Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon tehtäväksi. Siellä etuohjaamon jatkoksi alettiin rakentaa takaohjaamoa. Tämä tarkoitti, että romutetun takaohjaamon tilalle rakennettiin piirustusten mukaan uusi ohjaamo, joka  valmistuttuaan hitsattiin kiinni etuohjaamon jatkeeksi. VH-25:n rungon etuosa käsittääkin nyt sekä etu- että takaohjaamon.

Ohjaamojen varustelu on Tiistaikerhossa meneillään. Ohjaamot pyritään saamaan mittareineen ja muine laitteineen niin täydelliseksi kuin olosuhteet antavat myöden. Etuohjaamo on varustukseltaan jo aika pitkällä. Sen sijaan kokonaan uusiksi rakennetusta takaohjaamosta puuttuu vielä mittareita ja laitteita. Parhaillaan on työn alla istuimen rakentaminen takaohjaamoon.

Vihurin mittareita on löytynyt museohyllyjen kätköistä kohtuullisen hyvin. Joidenkin mittareiden kohdalla on kuitenkin tyytyminen näköiskopioon. Sen sijaan muuta ohjaamojen laitteistoa on ollut vaikeampi löytää. Sen vuoksi niitä on myös rakennettu. Onneksi Keski-Suomen Ilmailumuseosta saatiin äskettäin joitain Vihuriin sopivia osia, mukaan lukien kolme happipulloa. Todettakoon, että Vihurin mittaristo ja muu laitteisto oli suurelta osin peräisin toisen maailmansodassa Ilmavoimien käytössä olleista ja romutetuista koneista. Ohjaussauva oli mm. Messerschmittin peruja.

Suomen Ilmailumuseoon oli aikanaan saatu muutama Vihurin etu- ja takaohjaamon kuomu. Niistä valittiin parhaat kunnostettavaksi ja VH-25:een asennettavaksi. Tämä tarkoitti pahoin naarmuuntuneiden kuomulasien hiomista kirkkaiksi, kuomujen metalliosien puhdistamista ja maalausta sekä kuomun liukukiskojen rakentamista uuteen takaohjaamoon.

Niin houkuttelevalta kuin se tuntuisikin, moottoria Suomen Ilmailumuseon Vihuri tuskin nokalleen saa. Yhtään ylimääräistä Bristol Mercury VIII moottoria ei ole Suomessa saatavilla.

Suomen Ilmailumuseon omistaman Vihurin eturunkoa ei tulla päällystämään alkuperäiseen tapaan duralumiinilevyllä. Runko verhoillaan läpinäkyvällä pleksilasilla. Näin näyttelyssä kävijöille paljastuu hyvin Vihurin rungon rakenne sekä ohjaamon varustelu kaikkine mittareineen ja muine laitteineen. Vihuri VH-25:n rungonpätkän varustelu saataneen valmiiksi näytteille asetettavaksi vuonna 2014.