Tiistaikerhon blogi

Vihurin ohjaamotöiden loppurutistus

Sunnuntai 4.3.2018 - Tiistaikerholainen


Valmet Vihurin (VH-25) ohjaamokokonaisuus pääsee pian yleisön nähtäville Suomen Ilmailumuseoon. Viimeisenä työnä on käynnissä ohjaamokokonaisuuden kylkien verhoilu. Kyljethän verhoillaan sekä alumiinipellillä että pleksillä niin, että museossa kävijä pääsee näkemään ohjaamon sisään, mitä kaikkea laitteita siellä onkaan.

Blogi_2018-05-01-02.jpg

Samalla kun ohjaamon kylkiä on verhoiltu, on ohjaamoon asennettu viimeisiä laitteita. Saimme ohjaamoon asennettavaksemme Vihureissa käytetyn konekiväärikameran säätimen. Ongelma oli vaan siinä, että säätimestä puuttui pidike, jolla se kiinnitetään etuohjaamon vasemmalla puolella olevaan instrumenttipaneeliin. Meillä ei myöskään ollut tietoa, minkälainen tuo kiinnityspidike olisi.  Niinpä tuo pidike suunniteltiin itse ja rakennettiin alumiinista.  Pidike on nyt valmis ja säädin ohjaamoon asennettavissa.

Blogi_2018-05-04-06.jpg

Ennen joulua saatiin valmiiksi ohjaamo- ja näyttelyvalojen asentaminen. Valojen ohjauskeskuksen viimeistely ja paikalleen asentaminen jäi tämän vuoden puolelle.  Valojen ohjauskeskuksen paikalleen asentamiseksi tehtiin alumiinipellistä kaukalo, johon ohjauskeskus kiinnitettiin. Koko ”paketti” asennettiin sitten etuohjaamon alapuolisen tukitelineen päälle. Valojen ohjauskeskus jää ohjaamon kylkien verhoilun taakse piiloon museossa kävijöiden katseelta ja mahdolliselta ilkivallalta.

Blogi_2018-05-09-11.jpg

Ohjaamon kylkien alaosan verhoilu 1,5 mm vahvuisella alumiinipellillä on saatu päätökseen. Pellit peittävät puolet ohjaamon kyljistä. Alareunastaan pellit kiinnitettiin ohjaamon alla olevan tukirakenteen helmaan.  Yläosastaan pellit kiinnitettiin Vihurin ohjaamon kylkeä pitkin kulkevaan verhoilupaneeliin. Ohjaamon kylkien yläpuoli verhoillaan läpinäkyvillä pleksilevyillä ja niiden asemointi paikoilleen on jo aloitettu.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, harjoituskone, Valmet Vihuri, VH-25


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään