Tiistaikerhon blogi

Kurjen kokoamisen "häntiä" Vesivehmaalla

Maanantai 17.6.2019 - Tiistaikerholainen

Vuonna 1927 valmistunut Ilmavoimien lentokonetehtaan Kurki-kone (I.V.L. K.1 Kurki) koottiin kolmen vuoden kunnostuksen jälkeen esille Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon 15. toukokuuta. Muutamia asioita jäi vielä silloin tekemättä. Niitä olivat mm. siipitukien ja siipien kiinnityspulttien sekä joidenkin pyrstön pulttien suojalakkaus ja matkustamon ylänurkissa olevien siiven kiinnityspulttien suojuskoteloiden kiinnitys. Tiistaikerhossa syntyi myös ajatus rakentaa siisti koroke Kurjen pyrstöä ylhäällä pitävän metallituen alle siinä olevan kahden kuormalavan tilalle.

Koroketta ryhdyttiinkin rakentamaan ostamalla sitä varten sopivaa puutavaraa. Korokkeesta päätettiin tehdä kolmikulmainen vastaten Kurjen pyrstön alla oleva kolmijalkaista tukea. Korokkeen sivut rakennettiin 50x50 mm höylätystä puutavarasta ja kansi sahattiin rimalevystä. Koroke rakennettiin niin, että sen osat kiinnitettiin toisiinsa piilokiinnityksenä korokkeen sisältä käsin. Näin korokkeen ulkopinnat saatiin kauniin siisteiksi. Lopuksi koroke maalattiin pyrstön metallituen mukaan siniseksi.

Maanantaina 10. kesäkuuta tiistaikerholaisten iskuryhmä suuntasi Vesivehmaata kohti mukanaan valmistunut koroke, maalia, ruuveja, pesuainetta ja rättejä. Mukaan saatiin mahtumaan vielä viimeinen kuudesta Tiistaikerhon Päijät-Hämeen Ilmailumuseota varten kokoamista IKEA-metallihyllyköistä.

Vesivehmaalle saavuttua asennettiin ensin uusi koroke. Pyrstöä nostettiin pinoojan varaan sen verran, että metallituki saatiin irrotettua ja tuen alla olleet kuormauslavat siirretty sivuun. Tämän jälkeen kolmikulmainen koroke asennettiin paikoilleen ja sen päälle kolmijalkainen metallituki. Pyrstö laskettiin pinoojalla takaisin metallituen varaan. On se tuki nyt paljon siistimpi uudella siniseksi maalatulla korokkeella kuin kuormauslavoilla.

Kun pyrstön tuki korokkeineen oli paikallaan, ryhdyttiin muihin töihin. Osa porukkaa suojalakkasi pultin kantoja ja mutteripäitä ruostumista estävällä joko mustalla tai hopealla Isotrol-lakalla, osa kiinnitti matkustamossa suojakoteloita paikoilleen ja osa pesi Kurjen suksien pinnat, jotka olivat kurkea Vesivehmaalle siirrettäessä ja kootessa likaantuneet.

Kun suunnitellut työt oli saatu tehdyksi, Lahden Ilmasilta tarjosi kahvit ja pullat Vesivehmaan Lentokentän kahvilassa. Sitten oltiin taas valmiit kohti uusia seikkailuja!

Kurki palasi Vesivehmaalle

Sunnuntai 19.5.2019 - Tiistaikerholainen

Ilmavoiminen lentokonetehtaan suunnittelema ja vuonna 1927 valmistama I.V.L. K.1 Kurki -kone palasi kolmen vuoden kunnostuksen jälkeen Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle. Kurjen kunnostuksesta vastasi Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho yhteistyössä Suomen Ilmailumuseon kanssa. Huonokuntoisen Kurjen kunnostukseen käytettiin noin 5 000 tuntia.

Kurjen palauttaminen Suomen Ilmailumuseosta Vesivehmaalle oli kolmipäiväinen operaatio. Ensin Kurki purettiin Suomen Ilmailumuseolla osiin. Sitten se kuljetettiin puolustusvoimain kuljetuskalustolla Vesivehmaalle ja lopuksi Kurki koottiin näytteille Vesivehmaan museohalliin. Kurjen purku Suomen Ilmailumuseolla on kerrottu edellisessä blogissa.

Tiistaina 14. toukokuuta ennen puoltapäivää saapui Tikkakoskelta puolustusvoimien perävaunullinen kuorma-auto toteuttamaan Kurjen siirron Vantaalta Vesivehmaalle. Kuljetus oli samalla kahden varusmiehen koulutusajo, joten hyöty oli molemminpuolinen. Kurjen siivet lastattiin kuorma-auton nuppiin nostettavalle lavalle ja runko perävaunun lavalle. Osoittautui, että lavojen korkeus oli liian pieni niin siiville kuin rungolle. Onneksi kummassakin lavassa oli irrotettava metallikehikollinen pressukatto. Onneksi oli myös aurinkoinen poutapäivä, sillä sadesäällä ei Kurkea olisi voitu avolavalla kuljettaa.

Siipien lastaamiseksi kuljetukseen lavan kattokehikko pressuineen otettiin kokonaan pois. Sen sijaan runko saatiin mahtumaan lavalle niin, että kattoa avattiin vain lavan takareunasta Kurjen keulan saamiseksi sisään lavalle. Sitä ennen Kurjen rungosta jouduttiin irrottamaan sivuperäsin, jotta runkoa saatiin lyhennettyä ja siten mahtumaan kokonaan lavan sisälle. Siipien ja rungon lisäksi mukaan lastattiin siipituet, korkeusvakaaja, korkeusperäsimet ja sivuperäsin. Kun siivet ja runko oli sidottu kuormausliinoilla tukevasti lavan kiinnitysrenkaisiin, kuljetus kohti Vesivehmaata alkoi.

Pari henkilöautollista tiistaikerholaisia lähti ajamaan autokuljetuksen edellä Vesivehmaalle ottamaan kuljetusta vastaan ja siirtämään Kurjen siivet ja rungon Päijät-Hämeen Ilmailumuseon halliin. Samalla vietiin peräkärryssä jo toinen Kurjen siipien asentamisessa tarvittava pinoojanostin.

Kuljetuksen saavuttua Vesivehmaalle siivet siirrettiin ensin sisälle halliin ja sen perään runko odottamaan seuraavana päivänä tapahtuvaa Kurjen kokoamista näytteille. Tiistaikerholaiset palasivat illaksi takaisin Vantaalle ja puolustusvoimien kuorma-auto jatkoi kohti Tikkakoskea. Kiitos puolustusvoimille jällen kerran saamastamme kuljetusavusta.

Varhain keskiviikkoaamuna 15. toukokuuta kokoonnuttiin Suomen Ilmailumuseolle. Mukaan Vesivehmaalle lastattiin kahteen peräkärryyn kaikki Kurjen kokoamisessa tarvittava välineistö mukaan lukien toinen pinooja. Mukaan otettiin myös tiistaikerholaisten Vesivehmaan museota varten kokoamat kuusi metallihyllykköä.  Vesivehmaalle lähti Kurkea kokoomaan kymmenkunta tiistaikerholaista sekä edustus Suomen Ilmailumuseosta.

Perille Vesivehmaalle saavuttiin aamukymmeneltä ja pantiin heti töpinäksi. Ensin nostettiin vasen siipi pinoojalla asennuskorkeuteen ja lukittiin rungon sisään työntyvistä yläkorvakkeistaan koneen runkoon. Samalla tarkkailtiin siiven kärjen korkeustasoa. Näin siksi, että Kurki asetetaan hallissa siten, että sen vasemman siiven kärki tulee telineelle nostetun Aero Jupiterin oikean alasiiven alle vain muutaman sentin päähän. Riittävä väli Kurjen ja Aeron siipien välillä varmistettiin sillä, että Kurki tuettiin hivenen kallelleen vasemmalle siivelleen oikean suksen alle laitetulla puutuella.

Tämän jälkeen voitiin kiinnittää vasemman siiven siipituet, joista ensin siiven etutuki, sitten takatuki ja lopuksi niiden väliin tuleva vinotuki. Vaikka vasen siipi oli saatu siipituilla tuetuksi, siipeä tukevaa pinoojaa ei otettu vielä pois. Tämä siksi, että ilman oikean puoleista siipeä Kurki olisi ”kaatunut” vasemmalle kyljelleen.

Aloitettiin oikean puoleisen siiven asentaminen nostamalla siipi asennuskorkeuteen toisella pinoojalla. Nytkin siipi lukittiin ensin koneen runkoon yläkorvakkeistaan ja sen jälkeen kiinnitettiin siipituet. Kun Kurki oli saanut kummatkin siipensä, voitiin pinoojat ottaa pois siipiä tukemasta. Ennen kuin siirryttiin asentamaan Kurjen pyrstöä, Kurki aseteltiin lopulliseen näyttelyasentoonsa ja samalla voitiin ottaa pois Kurjen suksien alla olevat koneen liikuttamista helpottaneet pyörälliset tasot.

Pyrstöä asennettaessa kiinnitettiin ensin sivuperäsin, sitten korkeusvakaaja, johon kiinnitettiin korkeusperäsimet. Vakaaja jäykistettiin paikoilleen rungon ja vakaajan välille kiristetyillä teräslankajäykisteillä. Kun Kurkea purettiin Suomen Ilmailumuseossa, pyrstön ohjainvaijerit nimikoitiin vaijerien kiinnittämisen helpottamiseksi Vesivehmaalla. Siitä huolimatta jouduttiin pieneen ”vaijerileikkiin” ennen kuin kukin vaijeri oli löytänyt oikean kiinnityspaikkansa ja sivuperäsin sekä korkeusperäsimet toimivat kuten pitää.

Vajaan viiden tunnin urakoinnin jälkeen tiistaikerholaiset olivat saaneet kootuksi I.V.L. K.1 Kurki –koneen näytteille Vesivehmaan halliin Kurjelle etukäteen suunniteltuun ja mitattuun paikkaan. Oli aika ottaa muistoksi ryhmäkuva tyytyväisistä tiistaikerholaisista.

Kuva: Janne Salonen.

Tyytyväisiä olivat myös Lahden Ilmasillan puheenjohtaja Hannu Iivarinen, Ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtaja Janne Salonen ja Suomen Ilmailumuseon museomekaanikko Antti Laukkanen, kun yhteinen hanke I.V.L. K.1 Kurki koneen kunnostamiseksi ja koneen palauttamiseksi Vesivehmaalle oli saatu päätökseen.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Operaation "Kurki palaa Vesikselle" ensimmäinen osuus onnistuneesti suoritettu

Maanantai 13.5.2019 - Tiistaikerholainen

Reilut puolisen tusinaa tiistaikerholaista Suomen Ilmailumuseon henkilökunnalla täydennettynä purki maanantaina 13. toukokuuta Suomen Ilmailumuseon Välihallissa puolisen vuotta näytteillä olleen I.V.L. K.1 Kurjen osiin ja laittoi sen valmiiksi kuljetettavaksi Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon 14. toukokuuta. Kurki siis palaa sinne, mistä se oli Tiistaikerhoon kunnostettavaksi keväällä 2016 tullutkin.

Kurjen purkaminen on ensimmäinen osa operaatiosta ”Kurki palaa Vesikselle”. Ne kaksi muuta ovat Kurjen kuljetus Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle 14. toukokuuta ja koneen kokoaminen siellä 15. toukokuuta.

Kurjen purkaminen aloitettiin irrottamalla oikean siiven etutuessa oleva venturiputki ja purkamalla koneen pyrstöosa. Korkeusvakaajan jäykistelangat sekä pyrstön ohjainvaijerit irrotettiin ja sidottiin kuljetusta varten rullalle. Sen jälkeen korkeusperäsimet irrotettiin korkeusvakaajasta ja vakaaja poistettiin työntämällä se ulos rungon ja sivuvakaajan välisestä aukosta. Kaikki kiinnityspultit jätettiin omille paikoilleen Vesivehmaalla tapahtuvaa koneen kokoamista helpottamaan. Ennen siipien irrottamista koneen pyrstöä nostettiin vielä niin, että siivet saatiin täysin vaakalentoasentoon helpottamaan siipien irrotuksessa tarvittavien pinoojien asettamista siiven alle.

Siipien irrotus toteutettiin kahdella pinoojalla. Pinoojan piikkien varaan oli tehty siiven irrottamiseksi pehmusteinen lava. Ensin toinen pinoojista laitettiin passiivisesti siiven alle sitä tukemaan, kun toista siipeä irrotettiin toisen pinoojan tukemana. Näin siksi, ettei kone pääse kaatumaan kyljelleen, kun toinen siipi on poistettu.

Siiven poistaminen aloitettiin irrottamalla ensin rungon olevien siiven kiinnityskorvakkeiden kiinnitystapit sekä siivekkeen vaijerit. Tämän jälkeen voitiin yksitellen poistaa siiven etu-, keski- ja takatuki ja jättää siipi vain pinoojan varaan.

Koska pinooja oli ollut siipitukien sijainnin vuoksi jonkun verran siiven painopisteen ulkopuolella, voitiin pinooja nyt siirtää keskemmälle siipeä siiven kärkeä miesvoimin keventämällä. Siipi saatiin pinoojan varassa irti siipeä käsivoimin rungosta ulospäin ”nitkuttamalla” ja samalla myös siipeä kärjestä käsin tukemalla. Kun siipi oli kokonaan irti, se laskettiin pinoojalla varovasti alas. Siipi nostettiin  johtoreunansa vasten pystyyn ja asetettiin siipipukeilla. Vastaavalla tavalla irrotettiin Kurjen toinen siipi. Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä Ilmavoiminen lentokonetehtaalla vuonna 1927 Kurkea koonneet ja purkaneet olisivat ajatelleet tiistaikerholaisten touhua katsellessaan.

Vailla siipiä oleva Kurjen runkoa nostettiin pinoojalla laskutelineen tukivarresta sen verran, että suksien alle saatiin asetettua pyörälliset tasot. Vastaavasti pyrstön kannuslusikan alle laitettiin pyörällinen alusta. Näin Kurjen runkoa on helppo siirtää konetta lastattaessa ja kuljetuksesta purettaessa.

Kuljetusta varten Kurjen pienemmät osat kuten siipituet, korkeusperäsimet ja korkeusvakaaja käärittiin suojaavaan kuplamuoviin.

Lopuksi kerättiin kaikki koneen Vesivehmaalla kokoamisessa tarvittavat työkalut ja muut tavarat (pienet tikkaat, pehmusteita, puutavaraa, pinoojien pehmustelavat…) yhteen Kurjen Vesivehmaalle kuljetukseen mukaan otettaviksi. Kurki kuljetetaan Vesivehmaalle puolustusvoimien kalustolla.

Kurjen Vesivehmaalla kokoamista varten lastattiin jo yksi pinooja peräkärryyn. Se viedään Vesivehmaalle samalla, kun sinne mennään purkamaan Kurkea puolustusvoimien kuljetuksesta. Se toinen tarvittava pinooja viedään sinne keskiviikkona 15. toukokuuta, kun tiistaikerholaiset lähtevät Vesivehmaalle Kurkea näytteille kokoamaan.

Kurki on nyt valmis ”Kurki palaa Vesikselle” operaation toiseen osaan eli kuljetukseen Vesivehmaalle.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Tiistaikerhon viimeiset työt Kurjen kunnostamiseksi

Sunnuntai 12.5.2019 - Tiistaikerholainen

Keväällä 2016 alkanut Ilmavoimien lentokonetehtaan 1920-luvulla suunnitteleman ja rakentaman I.V.L. K.1 Kurki -koneen kunnostus on saatu Tiistaikerhossa päätökseen. Kurki on kyllä ollut jo näytteillä Suomen Ilmailumuseon välihallissa joulukuusta asti, mutta matkustamon uusi istuinvyö ja ikkunoiden reunusten kankaiset koristenauhat ovat olleet vielä laittamatta.

Matkustamon nahkaisen istuinvyön asentaminen

Kurjen matkustamon alkuperäinen vyö ei ole tallella. Onneksi käytössämme on hyvä valokuva Kurjen matkustamosta vuodelta 1927, jossa vyö ja sen solki hyvin näkyvät. Uutta vyötä varten tehtiin alkuperäisen vyön mukainen metallisolki ja suutari Tuhattaituri teki sitten varsinaisen nahkavyön antamiemme ohjeiden mukaisesti. Kahdenistuttavassa matkustamossa on vain yksi seinästä seinään ulottuva istuinvyö. Vyö on siis tarkoitettu yhteiseksi kummallekin matkustajille.

Suutarin tekemä uusi vyö katkaistiin sopivan pituiseksi, jonka jälkeen se kiinnitettiin Kurjen matkustamoon alkuperäisen vyön paikalle. Vyön sijainti ja kiinnitystapa on selvillä valokuvasta sekä siitä, että matkustamon seinän tukilistaan oli jäänyt puukolla katkaistun alkuperäisen nahkavyön päät metallivahvisteineen. Uusi vyö kiinnitettiin matkustamon seinään alkuperäisen vyön ruuveilla ja alkuperäisillä metallivahvisteilla.

Matkustamon ikkunoiden koristenauhareunus

Matkustamon soikeita ikkunoita kiertävän ohuen puukehyksen alla näkyy Kurjesta 1927 otetussa valokuvassa kankainen sahalaitainen koristenauha. Nauhasta oli kehyksen alla jäljellä kankaan loimen rippeitä. Niiden perusteella voitiin todeta, että kankainen koristenauha on ollut tumman ruskea.

Ostettiin kangaskaupasta sopiva levystä ruskeaa kangasnauhaa. Se leikattiin pituussuunnassa halki sik-sak-saksilla. Näin saatiin sahalaitainen koristenauha kumpaakin ikkunaa varten. Koristenauha kiinnitettiin ikkunasta irrotettuun puukehykseen, jonka jälkeen kehys naulattiin paikoilleen alkuperäisiä kehysnauloja käyttäen.

Matkustamon vyön ja ikkunoiden koristenauhan asennuksen jälkeen Kurki on nyt valmis palautettavaksi näytteille Vesivehmaalle Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon. Sinne on myös palautettu Tiistaikerhon kunnostama I.V.L. D 26 Haukka I -hävittäjä. Kurki palaa Vesivehmaalle 14. toukokuuta.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kurjen entisöinti valmistui ja kone näytteille Suomen Ilmailumuseoon

Torstai 27.12.2018 - Tiistaikerholainen

Joulun alla huhkittiin Tiistaikerhossa toden teolla saadaksemme I.V.L. K.1 Kurki -koneen kunnostuksen valmiiksi ja koneen vielä ennen joulua näytteille Suomen Ilmailumuseoon.

Sitä mukaa, kun Kurjen pyrstön osien ja siipien uusien vaneripintojen maalauksen valmistuivat, osia alettiin kiinnittää Suomen Ilmailumuseon Välihallissa olevaan Kurjen runkoon. Ensimmäisinä päästiin runkoon asentamaan korkeusvakaajaa ja korkeusperäsimiä. Ne saatiin sujuvasti paikoilleen, jolloin niihin kiinnitettiin myös ohjainvaijerit.

Kurjen todella suurikokoisista siivistä saatiin valmiiksi ensin oikean siiven uusien vaneripintojen maalaus ja siiven asentaminen voitiin joulukuun alussa aloittaa. Siipi nostettiin asennuskorkeuteensa pinoojalla ja nostoa varmistettiin siiven ympäri hallin kattopalkkiin tukeutuvalla sidontaliinalla. Kattopalkin yli menevä liina varmisti myös sen, ettei Kurki päässyt kellahtamaan yksisiipisenä kumoon pelkän oikean siiven painosta.

Oikean siiven nosto ja sen tyvessä olevien kiinnityskorvakkeiden työntäminen rungossa oleviin koloihin ja lukitseminen paikoilleen lukitustapeilla sujui helposti. Sen sijaan kolmen siipituen asentaminen oli mutkikkaampaa. Se johtui pääosin siitä, että neljä kuudesta Kurjen siipien siipituista oli Tiistaikerhon tekemää uustuotantoa ja siipitukien päiden kiinnikkeet oli esikuvan puuttumisen vuoksi tehty osittain ”arvaamalla”.  Tämän vuoksi tukien päissä olevia metallisia kiinnikkeitä jouduttiin jonkun verran työstämään, ennen kuin ne saatiin solahtamaan rungossa ja siivessä oleviin korvakkeisiin ja lukittua paikoilleen.

Vasemman siiven maalaus valmistui niin, että siiven nosto paikoilleen aloitettiin tiistaina 11. joulukuuta. Ihan vastaavasti kuin oikean puoleisen siiven kanssa, siiven paikalleen asentaminen sujui siipitukien asentamista lukuun ottamatta helposti. Taas jouduttiin siipitukien päiden kiinnikkeitä muokkaamaan, jotta tuet saatiin kiinnitetyiksi ja siipi asianmukaisesti paikoilleen asennetuksi.  Kun kumpikin siipi oli saatu paikoilleen, voitiin kattopalkin yli oleva turvaliina poistaa ja kiinnittää siipiin siivekkeet. Kurki oli nyt ensimmäistä kertaa 91 vuoteen koottuna koko komeudessaan lentokoneeksi. Koelentojen päätyttyä syksyllä 1927 Kurki purettiin osiin ja varastoitiin.

Ei Kurkea voi hyvällä tahdollakaan kauniiksi sanoa, josta kielii Kurjelle aikoinaan annettu lempinimikin ”Järvisen laatikko” suunnittelijansa tehtaanjohtaja Asser Järvisen mukaan.  On se kuitenkin silti jotenkin komea massiivisine siipineen. Jos meillä olisi vielä asentaa Kurkeen siihen kuuluva Siemens-Halske 12 -moottori, niin Kurki näyttäisi vielä enemmän kunnon lentokoneelta. Valitettavasti yhtään SH 12 -moottoria ei ole Suomessa Kurkeen laittaa.

Vielä oli edessä urakka Kurjen kääntämiseksi museon välihallissa oikeaan näyttelyasentoonsa. Siirtely oli sinänsä helppoa, sillä kurjen suksien ja kannuksen alla oli pyörällisen lavat.  Ongelman teki se, että Kurki oli ollut pakko koota hallin keskellä olevan kattopalkin alla, jonka seurauksena Kurjen siivenkärjet ulottuivat lähes hallin seinästä seinään. Koneen kääntäminen näytteille kulmittain Välihalliin lopulta onnistui, mutta ”pelivaraa” ei kääntämisessä siivenkärjen ja seinän väliin jäänyt kuin viitisen senttiä.

Samalla, kun Tiistaikerho ahersi Kurjen kokomaisessa, Ilmailumuseoyhdistys ry valmisteli Kurkea koskevaa näyttelyä näyttelytauluineen.  Näyttelytauluissa kerrotaan Kurjen historiasta sekä Tiistaikerhon tekemästä Kurjen entisöinnistä. Sen lisäksi kerrotaan Kurjen suunnittelusta ja rakentamisesta vastanneen ja Suomenlinnassa toimineen Ilmavoimien Lentokonetehtaan toiminnasta 1920-lvulla.

Kurki-näyttely avattiin tiistaina 18. joulukuuta. Kone on esillä Suomen Ilmailumuseon Välihallissa museokävijöille ainakin tammikuun loppuun, mutta todennäköisesti pitempäänkin. Kannattaa käydä tutustumassa yhteen Ilmavoimien Lentokonetehtaan (I.V.L.) erikoisimmista tuotteista!

Kuvat: Lassi Karivalo.

Kurki sai venturiputkensa

Maanantai 26.11.2018 - Tiistaikerholainen

Suomenlinnassa Ilmavoimien lentokonetehtaalla vuonna 1927 rakennetun Kurki -koneen prototyypin (I.V.L. K.1 Kurki) kunnostaminen on Tiistaikerhossa viimeistelyvaiheessa. Yksi viimeisimpiä, joskaan ei vähäpätöisimpiä, tehtäviä oli saada Kurkeen sen siipituesta jossain vaiheessa kadonnut venturiputki. Venturiputki on ilman virtausnopeuden vaihteluun perustuva koneen nopeuden ilmaisin.

Kurjesta olevista valokuvista näkyy, että venturiputki on sijainnut oikean siiven etutuessa. Käytössämme olevassa Kurjen alkuperäisessä siiven etutuessa näkyykin venturiputken kiinnityskohta sekä venturiputkesta koneen ohjaamon menevän ilmaputken pidikkeitä.

Suomen Ilmavoimamuseosta löytyi Kurjesta otetun valokuvan kaltainen vanha, mutta vaurioitunut venturiputki, jonka saimme Kurkea varten käyttöömme. Venturiputken varsi oli katkennut tyvestään ja kadonnut. Samalla oli kadonnut myös venturiputken varren päässä ollut pyöreä levy, jolla putki kiinnitetään siipitukeen. Todettakoon, että saamamme 1920-luvun tyyppinen venturiputki on valettua silumiinia eli piin ja alumiinin seosta.

Se, mikä puuttuu, se tehdään, on tunnuslauseemme Tiistaikerhossa. Niinpä muitta mutkitta ryhdyttiin tekemään venturiputkesta puuttuvaa vartta ja kiinnityslevyä. Työ aloitettiin poraamalla venturiputkeen varren murtumakohtaan reikä ja siihen kierteet uutta vartta varten. Sitten katkaistiin 5,5 mm vahvasta pyöreästä alumiinitangosta 15 cm pitkä pätkä putken uudeksi varreksi. Alumiinitangon kumpaankin päähän tehtiin kierteet varren kiinnittämiseksi sekä itse venturiputkeen että kiinnityslevyyn.

Tarvittava kiinnityslevyn aihio leikattiin 4 mm paksusta alumiinilevystä ja hiottiin pyöreäksi. Levyyn tehtiin kiinnitysruuveille reiät ja keskelle porattiin reikä, johon tehtiin kierteet venturiputken varrelle. Koska siipituen kyljet ovat jonkun verran kaarevat, venturiputken pyöreä kiinnityslevy piti saada samaan kaarevaan muotoon. Jäykähköstä peltilistasta tehtiin siipituen muotoa kuvaava tulkki ja sen mukaan kiinnityslevy taottiin siipituen muotoon.

Nyt oltiin valmiit venturiputken osien kiinnittämiseen toisiinsa. Ensin varsi kierrettiin venturiputkeen tehtyyn reikään. Sitten varren toiseen päähän kierrettiin kiinnityslevy siten, että varren pää tuli levyn toiselta puolelta ulos noin 2 millin verran. Venturiputki kiinnitettiin varrestaan tiukasti ruuvipenkkiin ja varren kiinnityslevyn läpi tuleva pää niitattiin tasaiseksi levyn pintaan.  Näin varsi saatiin lukittua tiukasti kiinnityslevyyn.

Ihan viimeiseksi kiinnityslevyn alapintaan merkattiin numeropuikoilla napsauttaen vuosiluku 2018. Tämä siksi, että uustuotantonamme tehty venturiputken kiinnityslevy ja varsi erotetaan alkuperäisestä vanhasta venturiputkesta. Venturiputki oli nyt korjattu kiinnitettäväksi.  

Venturiputkea soviteltiin Kurjen oikean siiven etutukeen. Putkea ei kuitenkaan kiinnitetä paikoilleen ennen kuin siipituen ympäri putken kiinnityskohtaan on tehty alumiinipellistä kaulusmainen Kurjesta otetusta valokuvastakin näkyvä vahvike. Siipituen verhoiluvanerihan on vain 1,2 mm vahvuinen, joten venturiputken ruuvikiinnitys tarvitsee kauluksen antamaan lisätukea.

Tiistaikerholainen

 

Kurjen siipien ja siipitukien uudet vaneripinnat maalausvaiheessa

Tiistai 9.10.2018 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1. Kurki koneen kunnostaminen Tiistaikerhossa on kokolailla jo valmis. Vaiheessaan on vielä Kurjen siipien osittain uusittujen verhoiluvanerien sekä uusien ja paikattujen siipitukien vaneripintojen maalausurakka. Kummastakin siivestä oli jouduttu poistamaan lahonnutta vaneriverhoilua pääasiassa kansallistunnusten kohdalta usean neliömetrin verran.  Nyt näitä siiven uusittuja verhoilupintoja maalataan. Maalaus tehdään alkuperäistä maalaustapaa jäljittäen.

Siiven uusilta vaneripinnoilta hiottiin ensin pois vanerien pinoilla oleva ”nukka”. Vaneripinta kostutettiin suihkepullolla ja kuivattiin sitten lämpöpuhaltimella. Näin vanerin ”nukka” saatiin nousemaan pystyyn. Tämän jälkeen nukkaa hiottiin pois 320 hiontapaperilla.

Menettely toistettiin useaan kertaan, jonka jälkeen vaneripinta saatiin hyvin sileäksi. Lisäksi siellä, missä uuden ja alkuperäisen vanerin saumassa oli näkyviä rakoja, raot kitattiin umpeen kemiallisella puulla (kemisk trä). Kittaukset hiottiin tasaiseksi. Lopuksi vanerin pinta imuroitiin ja pyyhittiin rätillä, joka oli kostutettu nesteeseen, jossa oli 50 % Sinolia ja 50 % vettä.

Kurjen siiven vaneripintojen maalaamiseksi saatiin asiantuntija-apua Ammattikorkeakoulu Tavastian pintakäsittelylinjan opettajalta. Suomen Ilmailumuseolla pidettiinkin lyhyt ”maalauskurssi”, jossa Kurjen siivet esimerkkinä käytiin läpi uusien vaneripintojen käsittelyä maalausta varten ja itse maalaustekniikkaa.

Maalauksen yksi tärkeimmistä perustekijöistä on pölyn pitäminen poissa maalaustilasta ja maalattavista pinnoista. Siipien pintojen imuroinnin jälkeen siivet peitettiin ohuella muovikalvolla, jonka jälkeen kalvo leikattiin auki maalattavien alueiden päältä.  Maalattavien pintojen reunoissa muovikalvo teipattiin tiiviisti maalattavan alueen reunaan.

Kurjen siiven vaneripinnat oli alun perin maalattu niin, että puhtaalle vanerille oli vedetty ensin kirkas vernissa. Sen päälle maalattiin hopeapronssiväripigmentillä sävytetty vernissa ja lopuksi päällimmäiseksi vielä kirkas vernissa.  Nyt toimitaan lähes samoin. Puhtaan vernissan sijasta käytämme nykyaikaista vastaavaa tuotetta eli Le Tonkinois -lakaa. Se on vernissan ja japaninpuuöljyn sekoite.

Ennen Le Tonkinois -lakan sivelyn ryhtymistä, lakkauksessa tarvittava lakkamäärä on valutettava suodattimen läpi. Näin lakassa olevat ”klöntit ja hiput” saadaan poistettua. Aloitettiin pohjalakkakerroksen vetäminen Kurjen siiven ja siipitukien puhtaisiin vaneripintoihin kirkkaalla Le Tonkinois -lakalla. Se vedettiin kapealla ja ohuella superlontelalla, sillä mm. hapsuiset mohair telat eivät tähän tarkoitukseen sovellu. Lopuksi telalla käsitelty alue siveltiin siveltimellä samansuuntaisin pitkin, mutta kevyin vedoin.

Lakan kuivuttua pinta hiottiin INDASA Fine ja Super Fine hiomatyynyillä, imuroitiin ja pyyhittiin sinol/vesi -liuoksella. Vaneripinnan kuivuttua pinta lakattiin uudestaan. Tämä menettely toistettiin niin monta kertaa, että kirkas pohjalakkapinta saatiin riittävän sileäksi  hopeapronssilla sävytetyn Le Tonkinois -vetämiseksi.

Nyt voitiin aloittaa hopeapronssilla sävytetyn Le Tonkinois -lakan maalaus kirkkaan ja sileän pohjalakkauksen päälle.  Sekä siiven että siipitukien uusien vanerien hopeapronssilakkaus toteutettiin menetelmällisesti samoin kuin kirkkaan pohjalakkauksen tekeminen.

Kuva: Jouni Ripatti.

Lakkauksessa on tärkeää, että superlontelaa liikutetaan hyvän lopputuloksen saamiseksi vain yhteen suuntaan, ei edestakaisin, kuten usein on telalla maalattaessa tapana. Useaan kertaan vedetyn ja välihionnoin käsitellyn hopeapronssilakkauksen ansiosta maalipinnasta saatiin erittäin sileä, lähes metallikiiltoinen maalipinta. Viimeiseksi hopeapronssilla maalattujen pintojen päälle vedetään kirkas Le Tonkinois -lakka.

Tavoite on saada Kurjen siipien ja siipitukien uusien vaneripintojen maalaus valmiiksi lokakuun loppuun mennessä Suomen Ilmailumuseon Välihalliin perustetussa Tiistaikerhon ”maalaustehtaassa”.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Kurjelle raivattiin paikka Päijät-Hämeen Ilmailumuseeon

Sunnuntai 23.9.2018 - Tiistaikerholainen

Tiistaina 18. syyskuuta 12 tiistaikerholaista oli Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla järjestelemässä museohallin luoteiskulmausta ottamaan vastaan Tiistaikerhon entisöimä I.V.L. K.1 Kurki -kone. Sitä ennen hallin Kurjelle ajateltua tilaa oli mittailtu ristiin rastiin, jotta saataisiin selville, mitä kaikkea pitää hallissa siirtää pois Kurjen tieltä.

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta parisen vuotta sitten Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuotu Kurki on saatu jo koko lailla valmiiksi. Vielä on käynnissä Kurjen siipien uusien vaneripintojen maalaus. Kun se on saatu valmiiksi, Kurki koekootaan Suomen Ilmailumuseolla ennen kuin kone palautetaan takaisin Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle. Siellä kone asetetaan koottuna näytteille vielä tämän vuoden puolella.

Jotta kokonainen Kurki -lentokone mahtuisi näytteille Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon, tiistaikerholaiset raivasivat hallin luoteisnurkan Kurkea varten. Ensin siirrettiin hallista pois hallin pohjoisen oven vieressä ja Blackburn Riponin keulan edessä oleva MI-8 helikopterin roottorilapavaunu roottoreineen.  Roottorilapavaunu työnnettiin ulos ja tyhjennettiin lavoista. Sen jälkeen vaunu työnnettiin varastokontin suojaan ja viisi raskasta lapaa palautettiin lapa kerrallaan konttiin siirrettyyn lapavaunuun.

Nyt voitiin siirtää tulevalta Kurjen paikalta entiselle lapavanun paikalle sekä meritoimintakone VL E.30 Kotkan (KA-147) että koulukone Caudron C.59 (CA-50) -koneiden rungot. Hallin päädyn liukuovet avattiin kokonaan, jotta rungot saatiin siirrettyä osin ulkokautta hallin oven viereen Riponin keulan eteen. Pienen keplottelun jälkeen rungot saatiin käännettyä haluttuun asentoon oven vierustalle.

Lisäksi hallin sivuseinän vierellä osittain hyllykön alla oleva VL Pyryn huonokuntoinen runkokehikko siirrettiin lähemmäksi hallin ovea. Runkokehikko käännettiin samalla niin, että koneen nokka osoittaa nyt kohti hallin ovea. Myös pienempiä hallin järjestelyjä tehtiin. Tiistaikerholaisten muutaman tunnin aherruksen jälkeen Päijät-Hämeen Ilmailumuseo on valmis ottamaan Kurjen vastaan, niinpä kahvituokio Lahden Ilmasillan tarjoamana oli paikallaan.

Kurki tulee olemaan I.V.L. D.26 Haukka I:n ohella toinen Tiistaikerhon kunnostama kone, joka palaa takaisin näytteille Päijät-Hämeen ilmailumuseoon. Haukka I ja Kurki ovat myös toistaiseksi ainoita museossa esillä olevia kunnostettuja 1920-luvun koneita. Todettakoon, että Vesivehmaan entiseen sodanaikaiseen lentokonehalliin 1940-luvun lopulla kootuista lukuisista 1920- ja 1930-luvun koneista valtaosa on kunnostettu tahi entisöity, mutta ne ovat näytteillä muualla, kuten esimerkiksi Suomen Ilmavoimamuseossa tahi Suomen Ilmailumuseossa.

Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa olevista 1920- ja 1930-luvun koneista kunnostamistaan odottavat VL E.30 Kotka, Caudron C.59, Aero A-32GR sekä Blackburn Ripon. Niistä kolme ensin mainittua olisivat sopivia Tiistaikerhossa kunnostettaviksi. Suuri kone Ripon olisi todella haasteellinen, muttei sekään ihan mahdoton osa kerrallaan käsiteltäväksi. Muut Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa nykyisin esillä olevat koneet edustavatkin Ilmavoimissa käytössä olleita suihkukoneita ja helikoptereita.

Kurjen vasemman siiven korjaus loppusuoralla

Tiistai 17.7.2018 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurki -koneen lahovikaisten siipien korjaus on Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa vaiheessa, jossa oikeanpuolen siipi on korjattu ja sen uudet verhoilupinnat odottavat maalausta. Tammikuun lopussa Päijät-Hämeen ilmailumuseon varastosta Vesivehmaalta tuodun vasemman siiven korjaus on loppusuoralla.

Kurjen vasemman siiven lahoja vaneripintoja jouduttiin purkamaan hakaristitunnuksen kohdalta siiven kummaltakin puolelta usean neliön verran. Ennen kuin purettujen alueiden uudelleen verhoiluun voitiin ryhtyä, oli korjattava ja osittain uusittava verhoilun alta paljastuneita siiven huonokuntoisia sisärakenteita. Nämä korjaustyöt saatiin valmiiksi huhtikuun puolivälissä. Niin ikään uudelleen verhoilua valmisteltiin rakentamalla puulistoista siltoja vanhojen ja uusien verhoiluvanerien liitoskohtien alle. Tämän jälkeen oltiin valmiit purettujen alueiden uudelleen verhoilemiseksi.

Uudelleen verhoilu aloitettiin siiven alapinnasta, jossa verhoiltiin ensin siiven johtoreunan ja etusalon väliset pienialaiset puretut alueet. Käytimme verhoiluun alkuperäisen mukaista 1,2 mm vahvuista vaneria. Tämän jälkeen oli vuorossa alapinnan laaja-alaisen ja koko siiven levyisen alueen verhoilu. Siinä jouduimme menettelemään kuitenkin hieman toisin, kuin oli alun perin toimittu vuonna 1927 Kurjen siipeä verhoiltaessa.

Kurjen siipi on peräti 225 cm leveä ja se oli alun perin verhoiltu yhtenäisellä koko siiven leveyden kattavalla vanerilla. Sellaista vanerikokoa ei meillä kuitenkaan ole, jolla siiven alapinnan voisi verhoilla koko leveydeltä. Käytössämme olevat vanerit ovat kooltaan vain 150 x 150 cm. Tämän vuoksi joudumme verhoilemaan alueen kahdella peräkkäisellä toisiinsa puskusaumalla liittyvillä vanerilla. Vanerien liitoksen sijoitamme siiven takasalon kohdalle.

Leikattiin vanerista kaksi määrämittaista vuotaa, toinen takasalon ja jättöreunan puoleisen sekä toinen takasalon ja johtoreunan puoleisen alueen verhoilemiseksi. Vanerit muotoiltiin paikalleen sopivaksi. Huomiota kiinnitettiin erityisesti takasalon päälle sijoittuvan vanereita yhdistävän puskusauman saamiseksi tiiviiksi.

Kun vanerit oli saatu asemoiduksi paikoilleen, niiden alapintoihin kiinnitettiin alkuperäisen verhoilumenetelmän mukaisesti ohuet siipikaarivälien pituiset tukilistat. Vaneriin kiinnitettyjen tukilistojen tarkoitus on estää koneella lennettäessä vanerin ”lommahtamista” aerodynaamisista syistä. Lopuksi vanerin alapinnat suojalakattiin kosteutta vastaan Le Tonkinois -lakalla.

Siiven alapinnan asennusvalmiit verhoiluvanerit liimattiin kiinni siipikaariin, siipisalkoihin sekä johto- ja jättöreunaan Casco Outdoor -puuliimalla. Liimaus vahvistettiin alkuperäisen mallin mukaisesi 10 mm pituisilla naulariveillä sekä 3 x 12 mm messinkiruuveilla. Siinä kolmen peräkkäisen naulan jälkeen laitettiin yksi messinkiruuvi.

Siiven johtoreunassa vanerin liimaus varmistettiin pelkästään messinkiruuveilla.

Kurjen vasemman siiven alapinnasta purettu laaja-alainen alue oli näin verhoiltu umpeen ja voitiin käynnistää siiven yläpinnan purettujen alueiden verhoilu. Sitä varten siipi käännettiin ympäri.

Vasemman siiven yläpinnasta oli jouduttu purkamaan lahonnutta vaneria vähemmän kuin siiven alapinnasta. Suurin purettu alue kattaa kansallisuustunnuksen kohdan takasalon ja jättöreunan välisen alueen viiden kaarivälin leveydeltä.  Lisäksi siiven johtoreunasta oli purettu verhoilua muutamia kaarivälejä johtoreunan ja etusalon väliseltä alueelta.

Siiven yläpinnan takasalon ja jättöreunan välisen alueen verhoilemiseksi leikattiin 1,2 mm vahvuisesta vanerista kaksi puretun alueen vierekkäin kattavaa vuotaa. Niistä toinen tulee aukon vasemmalle puolelle kahden kaarivälin levyisenä ja toinen oikealle puolelle kolmen kaarivälin levyisenä.

Vanerivuodat asemoitiin paikoilleen ja niiden alapinnoille kiinnitettiin edellä mainitulla tavalla tukilistat ja alapinnat myös suojalakattiin. Vasemmanpuoleiseen vuotaan tehtiin siivekkeen vaijerin läpiviennin edellyttämä pitkulainen aukko. Aukkoon kiinnitettiin puretusta verhoiluvanerista irrotettu alkuperäinen alumiinipeltinen kaulus.

Siiven yläpinnan aukon peittämät vuodat kiinnitetään takasalon päällä puskusaumalla alkuperäisen verhoiluvanerin reunaan. Alaosastaan vanerit kiinnitetään siiven jättöreunan listaan. Sen sijaan sivu- eli siiven pituussuunnassa uudet verhoiluvanerit liitetään toisiinsa ja viereisiin alkuperäisiin vanereihin limisaumaisesti. Näin siksi, että Kurjen siiven vierekkäiset verhoiluvanerit on liitetty toisiinsa limisaumaisesti siten, että viereisen vanerin reuna on muutaman sentin toisen vanerin päällä. Siiven vaneriverhoilu on aloitettu siiven kärjestä käsin.

Siiven yläpinnan puretun aukon kattavia vanereita joudutaan vielä vähän työstämään, ennen kuin vanerit ovat valmiina paikalleen liimattaviksi. Tähän vaiheeseen jäätiin ennen juhannusta, jolloin Kurki-projekti jäi reilun kuukauden mittaiselle tauolle. Työt käynnistyvät uudestaan 14. elokuuta Tiistaikerhon syykauden käynnistyessä.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kurjen vasemman siiven tarkastusluukut

Tiistai 29.5.2018 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurki -koneen vasemman siiven vaneriverhoilu on käynnissä Tiistaikerhossa. Siiven alapinnalta puretut lahot verhoiluvanerit ovat saaneet tilalleen jo uuden vanerikatteen ja yläpinnan purettuja alueita verhoillaan.
Siiven alapinnalta puretun vanerin hakaristitunnuksen kohdalla sijaitsevat siivekevaijerien rissojen alumiinipeltiset tarkistusluukut sekä siivekevaijerin läpiviennin alumiinipeltinen suojuskaulus. Siiven sisällä olevat vaijerien rissat ovat kiinnitettyinä takasalkoon sen kummallekin puolelle.

Niin tarkistusluukut kuin siivekkeen vaijerin läpiviennin suojus haluttiin säilyttää sellaisenaan ja siirtää puretusta lahosta vanerista uuteen verhoiluvaneriin. Tätä toimenpidettä varten luukkujen sekä läpiviennin suojuksen sijainnit mitattiin lahon vanerin ollessa vielä kiinni siivessä. Mitat siirrettiin piirrettyyn kaavioon, jonka avulla luukut ja läpiviennin suojus saadaan sijoitettua uudessa vanerissa täsmälleen oikeaan paikkaan.

Liukukannelliset tarkistusluukut oli kiinnitetty vaneriin kupariniiteillä. Siivekkeen vaijerin läpiviennin suojus oli puolestaan kiinnitetty ruuveilla vanerin läpi vanerin alapuoliseen vaneritukeen. Läpiviennin alumiininen suojus saatiin helposti irrotettua ruuvaamalla ruuvit irti. Tarkistusluukut irrotettiin vanerista poraamalla niitit varovasti pois itse luukkuja vahingoittamatta.

Irrotetuista tarkistusluukuista ja läpiviennin suojuksesta ei poistettu niiden alkuperäistä maalia, sillä maalipinnat olivat säilyneet kohtuullisen hyvässä kunnossa. Pinnat vain puhdistettiin huolellisesti. Tarkistusluukkuja ja läpiviennin suojusta ei siten ole tarkoitus uudelleen maalata, kun uusi verhoiluvaneri saa hakaristikansallisuustunnuksensa.

 
Kurjen peräti 225 cm leveä siipi on alun perin verhoiltu koko siiven leveyden mittaisella 1,2 mm vahvuisella vanerilla. Meillä käytettävänä olevan 1,2 mm vahvuisen vanerin mitat ovat 150 x 150 cm, joten joudumme verhoileman puretun alueen kahdessa osassa saumakohdan sijaitessa takasalon kohdalla. Tämän seurauksena takasalon kummallekin puolelle sijoittuvista tarkistusluukuista toinen kiinnitettään takasalon ja jättöreunan puoleiseen vaneriin ja toinen kiinnitetään takasalon ja johtoreunan puoleiseen vaneriin.

Leikattiin 1,2 mm vahvuisesta lentokonevanerista jättöreunan puoleinen verhoiluvaneri ja sovitettiin se alustavasti paikoilleen. Tämän jälkeen vaneriin piirrettiin tehdyn kaaviokuvan mukaisesti paikat sekä tarkistusluukulle että siivekevaijerin läpiviennille. Vaneriin tehtiin piirustuksen mukaiset aukot, joita vielä verrattiin poistettuun lahon vanerin aukkoihin. Tämän jälkeen aloitettiin tarkistusluukun ja läpiviennin suojuksen kiinnittäminen uuteen vaneriin.

Irrotettiin tarkistusluukun liukukansi, jonka jälkeen luukun raami sovitettiin sitä varten tehtyyn aukkoon. Vaneriin porattiin kehyksessä olevien niitinreikien kohdalle reiät. Kupariniittien asemasta käytettiin alumiininiittejä. Kukin niitti työnnettiin vuorollaan reikäänsä. Niitin päähän laitettiin suojusrengas, jonka jälkeen niitti taottiin vasaralla suojusrenkaan kanssa alasinta vasten tiiviisti vanerin pinnan tasoon.

Kun kaikki niitit oli vuoron perään taottu ja luukun kehys lukittu kulmistaan vaneriin, voitiin tarkistusluukun kansi työntää paikoilleen. Siivekkeen vaijerien läpiviennin alumiinipeltinen suojus kiinnitettiin paikoilleen ruuveilla.

Takasalon jättöreunanpuoleinen uusi verhoiluvaneri oli saanut sekä alkuperäisen tarkistusluukun että siivekkeen vaijerin läpiviennin suojuksen. Tämän jälkeen vaneri kiinnitettiin paikoilleen siipikaariin Casco Outdoor -liimalla sekä naula-ruuviriveillä. Vastaavalla tavalla asennettiin takasalon ja johtoreunan välille kiinnitettävään uuteen verhoiluvaneriin siihen kuuluva toinen siivekkeen vaijerin rissan tarkistusluukku ja vaneri kiinnitettiin paikoilleen.

Kurjen vasemman siiven kaarien korjaus

Sunnuntai 8.4.2018 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan I.V.L. K.1 Kurki -koneen vasemman siiven lahonnutta vaneriverhoilua jouduttiin purkamaan kansallisuustunnusten kohdalta kummaltakin puolelta siipeä 3-4 kaarivälin alueelta. Samalla paljastuivat siiven sisärakenteet. Muutoin sisärakenteet olivat kutakuinkin hyvässä kunnossa, mutta siipikaarien yläreunat, kaarien kylkiin kiinnittyvien uumavanerien yläosat sekä johtoreunaan kiinnittyvät siipikaarien kärjet olivat joko lahovikaisia tai jo pahasti lahonneet. Lahoamisen syynä on siipeen päässyt kosteus Kurjen vuosikymmenten varastoinnin aikana.

Siipikaarien uumavanerien yläreunassa viilut olivat jo irronneet liimauksestaan harittaviksi, mutta muutoin uumavanerit olivat ehjät. Onneksi viilut olivat irronneet toisistaan vain 2-3 cm syvyydeltä kaaren yläreunasta. Niinpä vanerien yläreunat pystytään kiinnittämään ehjiksi liimaamalla eikä uumavaneria tarvitse purkaa ja uusia. Samalla myös itse kaaren lahovikaiset yläreunat kiinnittyvät ehjiksi. Aloitettiin siipikaarien lahovikaisten uumavanerien korjaus.

Uumavanerien yläreunojen toisistaan irronneet vaneriviilut puhdistettiin ensin pölystä ja liasta, jonka jälkeen viilujen väliin ”juotettiin” Erikeeper Plus liimaa. Liimalla käsitellyn kaaren ja vanerin yläreunan päälle laitettiin suojamuovi estämään liimauksessa käytettävää puista tukilistaa liimautumista kiinni uumavaneriin.

Liimattu vanerin yläreuna puristettiin puristinrivistöllä tiukasti puulistan ja kaaren yläreunan väliin. Liimauksen kuivuttua puristimet, tukilista sekä suojamuovi irrotettiin. Uumavanerin ja kaaren yläreunasta poistettiin pursuneet liimajäämät ja reunat hiottiin suojalakkausta odottamaan. Siipikaarien uumavanerien yläreunan liimaus korjasi samalla ehjiksi itse siipikaarien osin lahovikaiset yläreunat. Oli vuoro aloittaa siipikaarien kärkien korjaus siipisalon ja siiven johtoreunan väliseltä alueelta.

Siipikaarien kärjet kiinnittyvät siiven umpipuiseen johtoreunaan. Puretun verhoilun kohdalla siipikaarien kärkiosat olivat joko kokonaan tai osittain lahonneet. Tämä koskee sekä kaarien rimarakennetta että kaarien kylkien uumavanereita. Siipikaarien rimoista pahimmin lahonneet listat joudutaan vaihtamaan uusiin.  Siipikaarien kärkien uumavanereista yksi joudutaan kokonaan uusimaan ja muista puolet siipisalon ja johtoreunan väliseltä alueelta.

Siipikaarien kärkien uumavanerien korjaus aloitettiin purkamalla yhden kaaren uumavaneri kokonaan ja muut osittain. Tämän jälkeen kunkin uusittavan uumavanerin muoto piirrettiin pahville ja sen mukaan leikattiin 1,2 mm vahvuisesta vanerista uusien uumavanerien aihiot. Vanerit työstettiin reunoiltaan siipikaaren kärjen muotoon ja vanereihin tehtiin myös kevennysaukko. Jos uumavanerista uusittiin vain puolet, se liitettiin puskusaumalla vanhan uumavanerin reunaan.

Kun uusi uumavaneri oli saatu muokattua valmiiksi, sen reunoihin siveltiin liimaa ja uumavaneri painettiin kaarta vasten. Tämän jälkeen uumavaneri puristettiin kahden levyn välissä lujasti kiinni siipikaareen. Kun liima oli kuivunut ja puristimet poistettu, hiottiin pursuneet liimat pois ja uumavanerin ja siiven johtoreunan yhtymäkohtaan laitettiin alkuperäisen rakenteen mukainen kolmiomuotoinen tukilista.

Siipikaarien sekä siipikaarien uumavanereiden lahot kohdat on nyt korjattu, joten päästään aloittamaan siiven puretun verhoilualueen kattaminen uudella 1,2 mm vahvuisella verhoiluvanerilla.

Kurjen vasemman siivekkeen korjaus alkoi

Sunnuntai 18.3.2018 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurjen vasemman siiven lahovikoja on Tiistaikerhossa korjattu jo puolentoista kuukauden ajan.  Siinä ohessa aloitettiin omana projektinaan siiven siivekkeen korjaus, sillä siinäkin oli huomattavia lahovaurioita. Syynä se, että siiveke on samassa kohtaa siipeä, missä siiven päälle jossain koneen 90 -vuotisen varastoinnin vaiheessa valunut vesi oli pahoin lahottanut siiven vaneriverhoilua ja sen myötä myös siivekkeen verhoilua. Siispä työnämme Tiistaikerhossa on purkaa pois siivekkeen lahot verhoiluvanerin osat ja verhoilla ne uudella 1,2 mm vahvuisella lentokonevanerilla. Työnä tulee olemaan myös puretun verhoilun alta paljastuvien siivekkeen sisärakenteiden korjaus.

Purkutyö aloitettiin rajaamalla poistettavat siivekkeen lahot verhoiluvanerin alueet. Tämän jälkeen vaneri leikattiin irti rajausviivaa pitkin Dremelin leikkuuterällä.  Muilta osin lahonnut vaneri irrotettiin tai se irtosi jo melkein itsestään siivekkeen kaarista, päädystä ja johtoreunasta. Loppu vaneriviilumoska piti puhdistaa johtoreunasta taltan avulla. Irrotetun vanerin alta paljastui, että siivekekaarien kylkivanerit ja osa kaarien rakenteesta olivat paikoin lahoja ja niitä joudutaan uusimaan.

Siivekkeen johtoreunaan, kaariin ja päätyyn jäi lahon vanerin poistamisen jälkeen verhoiluvanerin kiinnitysnaulat ja ruuvit. Vanerin liimaus siivekkeen rakenteeseen oli alun perin vahvistettu naulariveillä, joissa oli noin 10 cm välimatkoin messinkiruuveja.  Nämä ruostuneet naulat yritettiin vetää pois. Jotkut irtosivat ja jotkut katkesivat. Katkenneet naulan päät joko hiottiin puupinnan tasaan tai napsautettiin tuurnalla puun sisään. Sen sijaan messinkiruuvit saatiin kierrettyä pois.

Purettu alue verhoillaan uudella vanerilla siten, että uusi vaneri kiinnitetään siivekkeen kaariin, johtoreunaan sekä päätylistaan ja puskusaumalla vanhan vaneri reunaan.  Tämän vuoksi vanhan vanerin reunan alle kuhunkin kaariväliin liimataan leveä puulista, joka ulottuu pari senttiä vanhan vanerin reunan ulkopuolelle. Nämä tukilistat toimivat uuden ja vanhan vanerin puskusaumaliitoksen alustana.

Otettiin sopivan paksuista puulistaa ja pätkittiin se kaarivälien pituisiksi. Ennen listojen liimaamista, hiottiin vanhan verhoiluvanerin reunan alapinnalta suojalakkaus pois. Tämän jälkeen listapätkiin vedettiin Erikeeper Plus liima ja ne painettiin kussakin kaarivälissä vanerin reunan alapintaan.  Nyt vanerin reunan päälle laitettiin koko matkaltaan suojamuovi ja sen päälle puulista. Pitkä puulista tarvitaan vanerien alle liimattavien puulistojen puristamiseksi puristimin kiinni vanerin reunaan. Suojamuovin puolestaan sen vuoksi, ettei vanerin reunuksen päälle painettu tukilista limaudu kiinni vaneriin vanerin reunasta mahdollisesti pursuavan liiman vuoksi.

Siivekkeen kaarien lahovikojen korjaus on myös aloitettu. Kaarien sivulla olevien kylkivanerien etupäät olivat monen kaaren kohdalla jo niin lahoja, että lahot osat leikattiin pois ja tilalle liimattiin ehjää vaneria.

Kun siivekkeen sisärakenteet on saatu korjattua ja uudelleen verhoilua varten saatu valmiiksi uuden ja vanhan vanerin puskusauman tukilistat, voidaan varsinainen purettujen alueiden uudelleen verhoilu käynnistää.

Kurjen vasemman siiven lahojen kohtien korjaus

Tiistai 6.3.2018 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta Tiistaikerhoon tuodun I.V.L. K.1 Kurki -koneen vasemman siiven kunnostaminen on alkanut. Se on tarkoittanut siiven vaneriverhoilussa olevien lahojen alueiden purkamista.  5,75 metriä pitkä ja 2,32 metriä leveä siipi on verhoiltu kauttaaltaan 1,2 mm paksuisella vanerilla.

Siiven vaneriverhoilussa on useita iskemällä syntyneitä reikiä, jotka ovat helposti korjattavissa. Pahin ongelma on kuitenkin siiven vaneriverhoilussa oleva laaja lahovaurio kansallisuustunnusten kohdalla kummallakin puolella siipeä. Tälle alueelle on siiven varastoinnin jossain vaiheessa päässyt valumaan vettä, joka on aiheuttanut siiven vaneriverhoilun lahoamisen. Myös siiven siivekkeessä oli pahoja lahovikoja.

Siiven vaneripinnan lahoa aluetta ja iskemäreikiä lukuun ottamatta siipi oli pinnaltaan ehjä ja kohtuuhyvässä kunnossa. Siiven ehjät pinnat pestiinkin puhtaaksi veteen kostutetulla ihmesienellä ja kuivattiin kankaalla. Kemikaaleja ei siiven vaneripinnan puhdistamisessa käytetty.

Jos vaneriverhoilu on päässyt pahoin lahoamaan, ei ole muuta keinoa kuin poistaa se kokonaan ja verhoilla alue uudella vanerilla. Tähän toimeen ryhdyttiinkin. Sitä ennen kuitenkin tehtiin kaaviopiirros purettavan alueen kodalla olevasta kansallisuustunnuksesta ja tarkistusluukkujen sekä siivekkeen ohjausvaijerinaukkojen sijainneista. Näin tunnus saadaan maalattua sekä tarkistusluukut ja vaijerien aukot sijoitettua uudelleen verhoilussa alkueräiseen kohtaansa.

Lahon vaneriverhoilun purkaminen tehtiin mattoveitsellä ja purun kohteena oli siiven kummallakin puolella osittain kahden, osittain kolmen kaarivälin alue. Yleensäkin pyritään siihen, että purkualue rajoittuu kaariin. Se helpottaa puretun alueen uudelleen verhoilua.

Kun lahoa verhoiluvaneria poistettiin, se alta paljastui kuinka kosteus oli homehduttanut verhoiluvanerin sisäpintoja ja kuinka kaarien kylkivanerien yläreunat olivat lahonneet ja vanerin viilut irronneet toisistaan. ”Repsottavat” kylkivanerien yläreunat pystytään onneksi liimaamaan ehjiksi, eikä niitä tarvitse purkaa ja uusia.

Kun laho vaneriverhoiltu siiven alue oli purettu, aloitettiin irrottaa kaariin vielä kiinni jääneitä verhoiluvanerin kiinnitysnauloja ja ruuveja. Osa nauloista saatiin pois varovasti pihdeillä vetämällä, mutta osa katkesi ja niiden päät joko hiottiin viilalla kaaren pinnan tasoon tai lyötiin tuurnalla kaaren sisään. Messinkiruuvit saatiin puolestaan hyvin kierrettyä irti.

Työt jatkuvat nyt purettujen alueiden valmistelulla uudelleen verhoiltaviksi. Ensimmäisenä pitää korjata kaarien kylkivanerit ja muut puretun alueen siiven sisärakenteessa todetut vauriot sekä rakentaa tarvittavia tukilistoja uuden verhoiluvanerin asentamiseksi ja kiinnittämiseksi paikoilleen.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kurjen vasen siipi Tiistaikerhoon

Keskiviikko 14.2.2018 - Tiistaikerholainen

Keväästä 2016 on Tiistaikerhossa työskennelty I.V.L. K.1. Kurjen rungon ja oikean siiven kunnostamiseksi ja siipitukien rakentamiseksi ja se työ on saatu koko lailla päätökseen. Niinpä voitiin ottaa Tiistaikerhoon Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla vielä varastoituna ollut Kurjen vaneriverhoiltu vasen siipi.

Siipi saapui tiistaina 30. tammikuuta Vesivehmaalta puolustusvoimien kuljetuksella. Kuljetus oli järjestynyt Suomen Ilmavoimamuseon kautta. Tikkakoskelta aamulla lähtenyt kuorma-auto toi mukanaan Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Ilmavoimien käytöstä poistaman MiG 21 -koneen heittoistuinsimulaattorin. Kun simulaattori oli siirretty kuormasta museon tiloihin, tilalle lastattiin Kurjen siipi ja matka kohti Suomen Ilmailumuseota Vantaalla alkoi. Siipikuljetuksen saavuttua Suomen Ilmailumuseon pihalle, siipi siirrettiin suoraan museon entisöintitilaan.

Kuten jo lähes kokonaan Tiistaikerhossa kunnostettu Kurjen oikea siipi, niin vasenkin siipi on kärsinyt huomattavia vaurioita 90-vuotisen varastoinnin aikana. Siiven vaneriverhoilussa on iskemällä tehtyjä reikiä ja varastoinnin aikana kosteus ja vesi ovat päässeet turmelemaan sekä siiven pinta- että sisärakenteita. Vaneriverhoilu onkin paikoitellen lahonnut korjauskelvottomaksi ja joudutaan siltä osin uusimaan.

Ensi tehtävä on nyt puhdistaa siiven pinnat pölystä ja liasta. Samalla voidaan siivessä olevien vaurioiden korjaus aloittaa. Edessä oleva urakka saataneen valmiiksi ensi syksynä.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Kurjen siipi kiinni runkoon

Lauantai 30.12.2017 - Tiistaikerholainen

Pitkä työrupeama tarvittiin, että I.V.L. K.1 Kurki -koneen oikea siipi oli valmis koeasennettavaksi Kurjen runkoon. Tämän edellytyksenä oli, että Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho oli saanut korjattua siiven vaneriverhoilun sekä sisärakenteiden vauriot ja rakentanut puuttuvat neljä siipitukea. Myös Kurjen rungon kunnostus on valtaosin päätöksessään. Oltiin siis valmiit siiven koeasentamiseen.

Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa kunnostettu Kurjen siipi kannettiin museon Välihalliin, jossa Kurjen runko kunnostettuna odotti. Jännitystä olikin ilmassa, kun siipeä alettiin nostaa pinoojalla hitaasti kohti asennuskorkeutta.

Pinoojan piikkien jatkoksi oli kiinnitetty laudat, jotta piikit kantaisivat koko siiven leveydelle. Nostoa varmistamaan oli Välihallin kattopalkkiin ripustettu kaksi kuormausliinaa, jotka kierrettiin siiven ympäri. Sitä mukaa kuin siiven nosto pinoojalla edistyi, kuormausliinoja kiristettiin.

Kun tarvittava asennuskorkeus oli saavutettu, pinooja siirrettiin alta pois ja siipi jäi roikkumaan kuormausliinojen varaan. Liinojen varassa siipeä kallistettiin käsin rungossa olevien siiven kiinnityskorvakkeiden asennusaukkojen linjalle.

Tämän jälkeen siipi työnnettiin kiinni Kurjen runkoon ja saman tien siivessä päädyssä olevat korvakkeet hitaasti rungon sisään. Yllättävän helposti kiinnityskorvakkeet solahtivat paikoilleen ja korvakkeet saatiin lukittua runkoon pulteilla.

Oli toisen jännityksen vuoro, eli sopivatko kaksi alkuperäistä siipitukea ja niiden pohjalta tekemämme neljä uuttaa tukea Kurkeen? Olimmehan tehneet uudet tuet vähän kuin sokkona, sillä meillä ei ollut varmuutta siitä, olisivatko Vesivehmaan museohallista löytyneet vanhat siipituet varmuudella Kurkeen kuuluneet.

Aloimme kiinnittää ensin alkuperäistä ja korjaamaamme siiven etuosan suoraa siipitukea. Ensin kiinnitettiin siipituen alapään holkkikiinnike rungossa olevien korvakkeiden väliin, johon se hyvin sopi ja lukittiin pultilla. Tämän jälkeen tuen toinen pää nostettiin yläviistoon tavoittamaan siivessä olevia korvakkeita. Siipituen yläpään kiinnikkeen pituussäädön jälkeen kiinnike loksahti siivessä olevien korvakkeiden väliin. Siiven etutuki oli saatu paikoilleen.

Oli vuoro asentaa paikalleen siiven takaosaan tuleva suora siipituki.  Otimme asennettavaksi siipituen, jonka olimme rakentaneet ja vaneriverhoilleet löydetyn alkuperäisen ja kunnostamamme siipituen runkoputken ympärille. Takatuen asentamisessa ilmeni ongelma.  Tuki saatiin kyllä hyvin kiinnitetyksi alapäästään rungossa oleviin korvakkeisiin.

Kun siipituki nostettiin yläviistoon asentoon kohti siivessä olevia korvakkeita, todettiin että siipituki jäi noin 15 cm sivuun korvakkeiden etupuolelle. Tämä tarkoitti, että rungossa ja siivessä olevat kiinnityskorvakkeet eivät olleetkaan samassa suorakulmaisessa linjassa toisiinsa nähden. Siivessä oleva korvake sijaitsee noin 10 cm rungon korvaketta taaempana.

Kun käänsimme siipitukea akselinsa ympäri 180 astetta, eli siipituen johtoreunan osoittamaan siiven jättöreunaa kohti, siipituki asettui kauniisti niin rungon kuin siiven korvakkeisiin. Samalla selvisi, että käyttämämme alkuperäisen siipituen runkoputken alapään kiinnitysholkki oli hitsattu runkoputken päähän tarkoituksellisesti noin 5 asteen kulmassa juuri mainitun kiinnityskorvakkeiden sijaintieron vuoksi. Asia, jota emme olleet huomanneet ja jota ei silmämääräisesti olisi millään edes voitu havaita.

Ikävä tosiasia on siis, että olimme verhoilleet siipituen runkoputken väärin päin eli johtoreuna osoittamaan jättöreunaa ja jättöreuna osoittamaan johtoreunaa. Tässä oli siis ollut 50 % todennäköisyys osua oikein, mutta sitä tuuria meille ei suotu. Nyt on siis ratkaistava, onko meidän purettava alkuperäisen siipituen runkoputken ympärille väärin päin rakentamamme verhoilu ja verhoilla runkoputki uudelleen, vai ratkaisemmeko asennusongelman muokkaamalla esimerkiksi siipituen alapään kiinnikettä tai siivessä olevia korvakkeita siten, että siipituen kulma muuttuu riittävästi tuen yläpään kiinnittämiseksi siiven korvakkeisiin.

Kokeilimme sitten takatueksi sekä alkuperäistä siipitukea että uutta rakentamaamme siipitukea, jotka teimme kokonaan uuden runkoputken varaan. Tämän uuden siipituen päätykiinnikkeet olimme hitsanneet olettamuksemme mukaisesti suoraan kulmaan siipituen keskilinjan kanssa.  Alkuperäinen tuki ”istui” heti kauniisti korvakkeisiin ja onneksemme myös rakentamamme uusi siiven takatuki saatiin asennettua siiven korvakkeisiin, joskin hieman ”auttaen”. Joka tapauksessa myös uusi siipituki täyttää hyvin tarkoituksensa.

Ennen kuin siiven koeasentaminen saadaan päätökseen, on vielä ratkaistava siiven etu- ja takatukien väliin tulevan kolmannen siipituen eli vinotuen asennus ja kiinnitys. Mitään erillistä vinotuen kiinnityskorvaketta ei siivessä eikä rungossa ole eikä meillä ole vinotuen kiinnityksestä käytössämme piirustusta, kuvaa tahi ohjetta. Asettelimme vinotukea alustavasti paikoilleen suorien siipitukien väliin, löytääksemme ratkaisun vinotuen kiinnittämiselle suorien tukien yhteyteen. Joitain ajatusmalleja kiinnitystavasta jo syntyi, mutta ratkaisut siirtyvät Tiistaikerhon joulutauon yli.

Siiven onnistunut kiinnittäminen siipitukineen Kurjen runkoon vahvisti, että käytössämme on kaksi alkuperäistä Kurkeen kuuluvaa siipitukea ja niiden pohjalta rakentamamme kolme kelvollista ja yksi kelvolliseksi muokattavissa oleva siipituki.

Ensi kertaa sitten vuoden 1927 eli 90 vuoden odotuksen jälkeen on Kurjen runko saanut siipensä. Tosin nyt vasta oikeanpuolisen. Vasen siipi odottaa vielä Vesivehmaalla kunnostukseen pääsyään.

Kurjen uudet siipituet valmiit maalattaviksi

Tiistai 26.12.2017 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurjesta puuttuvien siipitukien rakentaminen on saatu päätökseen Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa. Suomen Ilmailumuseon entisöintiverstaassa alkuperäisten siipitukien mukaan rakennetut ja vaneriverhoillut siipituet valmistuivat niiden päihin tulevia kiinnikkeitä lukuun ottamatta jo kesällä. Syksy onkin vierähtänyt metallisten kiinnikkeiden tekemisessä ja asentamisessa siipitukiin.

Kurjen rungon alareunasta siiven etu- ja takasalon korvakkeisiin kiinnitettävien siipitukien kummassakin päässä on holkkimalliset kiinnikkeet. Ne lukitaan pultilla siivessä ja rungossa olevien korvakkeiden väliin. Suorien tukien väliin N-muotoon asennettavassa vinotuessa on puolestaan hahlomalliset kiinnikkeet. Siipitukien yläpään kiinnikkeet ovat säädettäviä.

Uusien siipitukien päihin tulevien kiinnikkeiden tekeminen aloitettiin mittaamalla tarkasti käytössämme olevien kahden alkuperäisen siipituen kiinnikkeet ja tutkimalla niiden rakenne ja tekotapa. Olivat kiinnikkeet sitten holkkimaisia tai hahlomaisia, niiden perusrakenne on sama.

Kukin kiinnike koostuu noin 10 cm pituisesta putkivaipasta eli asennusputkesta ja sen sisään työnnettävästä ja asennusputkeen kiinni hitsatusta varsinaisesta kiinnikkeestä. Asennusputki on kooltaan sellainen, että se voidaan työntää tiiviisti siipituen sisällä olevan teräksisen runkoputken pään sisään. Siipituen päähän työnnetty kiinnikkeellinen asennusputki on lukittu siipituen runkoputkeen kahdella siipituen pään lävistävällä terästapilla.

Siipituen päätykiinnikkeiden tekeminen aloitettiin sorvaamalla tarvittavat kuusi kappaletta asennusputkea. Tämän jälkeen tehtiin sorvaamalla, hitsaamalla ja jyrsimällä asennusputken sisään upotettavat holkki- sekä hahlokiinnikkeet. Kiinnikkeet lukittiin asennusputken sisään pistehitsauksella. Ensin porattiin kuhunkin asennusputkeen pari reikää. Tämän jälkeen kiinnike työnnettiin asennusputkeen ja hitsattiin siihen kiinni reikien kohdalta. Lopuksi hitsauskohdat hiottiin sileäksi. Näin valmistuivat kaikki tarvittavat neljä holkkimallista ja kaksi hahlomallista kiinnikettä.

Aloitettiin asennusputkellisten kiinnikkeiden asentaminen siipitukien päihin eli niiden upottaminen siipituen runkoputken sisään. Osa asennusputkista solahti hyvin runkoputken päihin, mutta osa ei. Tämän vuoksi muutaman siipituen kohdalla jouduttiin viilaamaan runkoputken sisäpintaa, jotta asennusputki saatiin työnnettyä paikoilleen. Seuraava työvaihe oli päätykiinnikkeiden lukitsemiseen runkoputkeen kahdella terästapilla. Tätä varten oli porattava siipituen päät lävistävät reiät.

Otettiin ensimmäinen siipituki käsiteltäväksi. Varmistettiin runkoputken pään sisään työnnetyn kiinnikkeen oikea asento, jonka jälkeen kiinnike lukittiin puristimella porauksen ajaksi. Siipituen päädyn läpi porattiin ensin kaksi alustavaa rinnakkaista reikää 5 mm poranterällä ja reikiin laitettiin väliaikaisesti ruuvit estämään kiinnikettä liikkumaan. Tämän jälkeen reiät suurennettiin 10 mm terällä vastaamaan teräksisten lukitustapin paksuutta.

Samanaikaisesti valmistettiin tarvittavat 12 kappaletta lukitustappeja. Halkaisijaltaan pyöreästä ja 10 mm paksusta terästangosta katkaistiin 55 mm pituisia pätkiä. Tapin pituus määräytyi sen perusteella, että siipituen metallinen runkoputki on 50,5 mm paksu ja tapin kumpaankin päähän tuli jäädä noin 2 mm niittausvara. Niittausta varten tapin päihin porattiin syvennys, jotta tapin pää leviäisi sopivasti tappia siipituen runkoputkeen niitattaessa.

Tapin läpi porattiin vielä 5 mm reikä. Reikää tarvitaan siipituen vaneripintaan tulevan lukitustapin aukon suojusta varten. Suojuksen tarkoituksena on estää kosteuden pääseminen siipituen sisään. Kurjen alkuperäisissä siipituissa tapissa olevan reiän läpi oli pujotettu alumiinilanka ja sen päihin niitattu tapin aukon peitteeksi halkaisijaltaan 20 mm pyöreä hattu. Poiketen alkuperäisestä, me tulemme käyttämään lukitustappien aukkojen suojaukseen tappien reikiin puristettavia leveäkantaisia pop-niittejä.

Kun sipituen kumpaankin päähän oli porattu lukitustappien reiät, tapit työnnettiin yksi kerrallaan paikoilleen. Tuurnaa ja vastatuurnaa hyväksi käyttäen tappien päät niitattiin kiinni siipituen runkoputken pintaan ja kiinnikkeiden asentaminen siipitukeen oli saatu suojalappujen asennusta vaille valmiiksi. Vastaavalla tavalla muutkin uudet siipituet saivat päätykiinnikkeensä ja näin siipituet olivat valmiit maalattaviksi.

Siipituet maalataan alkuperäisen mukaan hopeapronssilakalla. Vaneriverhoiltuja siipitukia ei kuitenkaan maalata, ennen kuin Tiistaikerhossa kunnostettavana oleva Kurjen oikeanpuoleinen siipi siipitukineen on koeasennettu Kurjen runkoon. Samalla varmistuu myös se, että hallussamme olevat kaksi alkuperäistä siipitukea, joiden perusteella puuttuvat siipituet on tehty, todellakin ovat Kurkeen kuuluneet.

Kurjen suksien sandumit ja turvavaijerit

Sunnuntai 26.11.2017 - Tiistaikerholainen

Lentokoneiden suksien asentoa ylläpidetään suksen kärjistä laskutelineen runkoon kiinnittyvillä joustavilla kumiköysillä eli sandumeilla sekä turva/rajoitinvaijereilla. Koneella rullatessa sandumit joustavat suksen liikkeen mukaan ja lennettäessä pitävät suksen loivasti yläviistossa asennossa. Suksien turvavaijerit varmistavat puolestaan suksen lentoasennon siinä tapauksessa, että kumiköysi katkeaisi. Ilman suksen liikerataa rajoittavia vaijereita suksi pääsisi liikkumaan akselissaan holtittomasti estäen turvallisen laskeutumisen.  Turvavaijereita on yksi vaijeri kummankin suksen kärjestä ja kannasta laskutelineeseen tai koneen runkoon kiinnitettyinä. Vaijereiden sijasta on myös käytetty teräslankaa.   

Suomen Ilmailumuseossa Tiistaikerhon konservoitavana olevan I.V.L. K.1 Kurjen suksissa oli jäänteitä sandumeista sekä turvalangoista. Sandumit olivat parisenttistä kumiköyttä ja turvalangat 5 millin paksuista teräslankaa. Kurjesta otettujen valokuvien perusteella on kuitenkin varma, etteivät Kurjessa nyt olevat sukset ole Kurkeen alun perin kuuluneet. Itse sukset ovat kyllä Valtion Lentokonetehtaan standardin mukaiset ja siten olisivat hyvinkin voineen olla Kurjen alla, mutta suksien turvalangat ja sandumit eivät vastaa Kurjesta otettuja valokuvia.

Kurjessa oleviin suksiin päätettiin asentaa Kurjesta otettujen valokuvien mukaiset sandumit ja turvavaijerit.  Niinpä suksista purettiin pois sandumien jäänteet ja turvalangat. Sandumien ja turvavaijerien asentamisessa oli vielä oma mutkansa, sillä Kurjesta otetuissa valokuvissa sandumien ja turvavaijerien kiinnitystapa vaihtelee. Päädyimme ratkaisuun, jossa sandumien ja turvavaijerien kiinnitys tehdään Kurjesta kevättalvella 1927 otetun valokuvan mukaisina.

Sandumien asentaminen aloitettiin nostamalla kurjen pyrstö ylös, jolloin sukset saatiin lentoasentoon. Näin voitiin määritellä sandumeille pituus, jossa kiristynyt kumiköysi pitäisi sukset sopivasti yläviistossa lentoasennossa. Kumiköysi myös joustaisi koneen olleessa maassa tai rullatessa kannuksensa varassa.

Ennen kuin päästiin sandumien ja myös turvavaijereiden asentamiseen, oli vielä tehtävä laskutelineestä puuttuvat kiinnityskorvakkeet. Telineessä ei nimittäin ollut jäljellä korvakkeita, joihin kumiköysien tahi turvavaijereiden yläpään kiinnittäisi. Tämä ilmeisesti siksi, että Kurki oli viimeisillä lennoilla ennen koneen varastointia kellukkeet, jotka eivät luonnollisestikaan tarvinneet sandumeita eivätkä turvavaijereita

Kurjesta otetun valokuvan perusteella sandumit ja turvavaijerit asennetaan Kurkeen niin, että suksen kärjestä lähtevä sandumi ja varmuusvaijeri kiinnitetään samaan laskutelineen runkoputkessa olevaan korvakkeeseen. Sen sijaan suksen kannasta lähtevä turvavaijeri kiinnittyy omaan laskutelineessä olevaan korvakkeeseensa.  Puuttuneet korvakkeet tehtiin alumiinipellistä, maalattiin mustiksi ja asennettiin laskutelineen runkoputkiin.

Aloitettiin sandumien asennus. Suomen ilmailumuseosta löytyi riittävä pätkä oikeanlaista kumiköyttä suksien sandumeiksi. Määrämittaan katkaistun sandumköyden pää pujotettiin ensin oikean suksen kärjessä olevan kiinnitysrissan läpi ja taivutettiin silmukaksi. Silmukka lukittiin juurestaan aluksi ohuella rautalangalla, jonka jälkeen varsinainen silmukan lukitseva sidos tehtiin pellavalangasta. Pellavalankaa kierrettiin silmukan juuren ympäri tiiviiksi punokseksi. Tämän jälkeen tehtiin samanlainen silmukka sandumin yläpäähän ja silmukka kiinnitettiin pultilla laskutelineessä olevaan korvakkeeseen.

Näin oikean suksen sandumi oli saatu paikoilleen. Vastaavalla tavalla kumiköysi asennettiin Kurjen vasemman suksen kärjen kiinnitysrissan laskutelineen rungon korvakkeen välille. Oli turvavaijereiden asentamisen vuoro.

Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan vaijerikelojen joukosta löytyi sopivaa 3,7 mm vahvuista vaijeria. Vaijerien pituuden määrittämiseksi mitattiin suksissa olevien kiinnityskorvakkeiden etäisyys laskutelineen runkoputken korvakkeisiin. Vaijerien pituuden on sekä mahdollistettava suksen liike koneella rullatessa että rajoitettava suksen liikerataa sandumin mahdollisesti katketessa.  Mitattuun vaijerin pituuteen lisättiin kymmenkunta senttiä, jotta pituus riittää vaijerien päihin tehtäviin kiinnityssilmukoihin.

Aloitettiin vaijerien kiinnityssilmukoiden tekeminen. Silmukkaa ei kuitenkaan lukita nykyaikaisilla sakkeleilla, vaan vaijerin päähän tehdään alkuperäisen mukainen yhtenäinen silmukka pleissaamalla. Siinä vaijeripään silmukkapään säikeet punotaan itse vaijerin sisään.

Pleissaaminen aloitettiin kääntämällä vaijerin pää silmukaksi ja laittamalla silmukan sisään vaijerin tueksi metallinen kourulenkki eli koussi. Koussillinen vaijerilenkin aihio lukittiin messingistä tehdyn pleissausmuotin eli jigin sisään. Muotti on välttämätön apuväline vaijerin silmukkapunoksen tekemiseksi, koska muotti pitää vaijerilenkin lujasti paikoillaan pleissauksen aikana.

Malspiikkiä eli pujotuspuikkoa hyväksi käyttäen avattiin vaijerilenkkiin tulevan vaijerin säikeitä ja niiden lomaan pujotettiin vaijerilenkin pään avatut säikeet.  Säie säikeeltä vaijerin pää saatiin punottua kauniisti vaijerin sisään. Pleissattu alue päällystettiin pellavalankapunoksella ja langan hapsut ”käräytettiin” pois. Punos vielä lakattiin vettä hylkiväksi. Vastaavalla tavalla tehtiin kaikki neljän turvavaijerin päihin tulevat kiinnityslenkit. Lopuksi vaijerit maalattiin ruostumiselta suojaavalla mustalla Isotrol-lakalla.

Suksen kärjessä ja kannassa oli tallella alkuperäiset tappimaiset pidikkeet turvavaijereiden kiinnittämiseksi. Niistä kuitenkin puuttuivat korvakkeet, joiden väliin vaijerin päässä olevan lenkin voisi kiinnittää. Puuttuvat korvakelevyt tehtiin alumiinipellistä, maalattiin mustiksi ja kiinnitettiin pultilla tappien kummallekin kyljelle. Etu- ja takavaijereiden alapään pleissatut silmukat pujotettiin korvakkeiden väliin ja lukittiin pulteilla. Pultteihin laitettiin holkiksi ohut kupariputken pätkä. Näin vaijerilenkki ei pääse ”hölskymään” kiinnityspultissaan. 

Etuvaijerien yläpäiden lenkit kiinnitettiin holkkipulteilla laskutelineen runkoputkessa olevaan korvakkeeseen, jossa sandumit olivat jo paikoillaan. Takavaijerien yläpäät kiinnitettiin puolestaan omaan laskutelineen tukivarteen asennettuun korvakkeeseensa. 

Kiinnitimme turvavaijerit nykyaikaisilla 6 mm paksuilla kuusikantaisilla pulteilla. Kurjen suksien sandumien alkuperäisissä kiinnitysrissoissa oli kuitenkin pyöreäkantaiset, uralla varustetut pultit.

Itse asiassa kaikki Kurjessa olevat alkuperäiset pultit ovat tuota tyyppiä. Tämän vuoksi kaikki sandumien ja turvavaijerien kiinnityspultit tullaan vielä vaihtamaan urakantaisiksi. Tosin suoraan rautakauppojen hyllyiltä sellaisia pultteja ei ole saatavissa. Toivottavasti erikoisliikkeistä niitä löytyy ja jos ei löydy, valmistamme sellaisia nykyaikaisia pultteja muokkaamalla.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kurjen moottoripukin sivupellit

Lauantai 21.10.2017 - Tiistaikerholainen

Keväällä 2016 Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuodun I.V.L. K.1 Kurjen runko oli monella tavalla huonossa kunnossa. Yli vuoden aherruksen jälkeen alkaa olla jo valmista. Viimeisimpiä entisöintitöitä on ollut puurakenteisesta moottoripukista puuttuneiden ja avattavien sivupeltien rakentaminen. Avattavat sivupellit toimivat pukin moottoritilan huoltoluukkuina. Moottoripukin yläpelti saatiin valmiiksi jo kevätkaudella.

Kurjesta otetuista valokuvista ilmeni, millaiset sivupellit Kurjessa oli ollut. Valokuvien perustella ja Kurjen moottoripukin mittoja hyväksi käyttäen tehtiin pahvista mallit sivupeltien rakentamiseksi. Sivupeltien aihiot leikattiin 1,4 mm paksusta alumiinipellistä (laatuluokka on 6061). Aihioita soviteltiin moottoripukkiin niitä paikalleen muokaten. Sen jälkeen peltien takareunaan porattiin reiät Fokker-neulan lukkotappeja varten. Avattavat sivupellit lukitaan takareunastaan Fokker-neulakiinnityksellä.

Viisi alkuperäistä lukkotappia oli vielä jäljellä kummallakin puolella moottoripukin kehikkoa, mutta tapeista puuttuivat itse neulat. Neuloja saatiin muutama Suomen Ilmavoimamuseolta, mutta loput piti itse taivuttaa teräslangasta. Pari messinkistä lukkotappia oli vioittunut ja niiden tilalle tehtiin uudet tapit neulareikineen sopivan paksuisista messinkiruuveista. Pienen sovittelun jälkeen Fokker-neulojen tapit ”löysivät” tiensä sivupellin takareunaan porattuihin reikiin.

Valokuvien mukaan moottoripukin sivupelleissä oli pitkin pellin reunoja kulkevat pokkaukset eli jäykisteet. Päädyttiin siihen, että tehdään pokkaukset kuvien perusteella 5 cm päähän pellin reunasta. Pienen harjoittelun jälkeen pelteihin saatiin sikkipyörällä asianmukaiset jäykisteet. Jäykisteiden tekeminen aiheutti kuitenkin peltiin pieniä venymiä ja vääntymiä. Tämän vuoksi pelti piti oikaista suoraksi. Oikaiseminen tehtiin peltiä eri keinoin käsittelemällä kuten puuvasaralla takomalla ja pihdeillä vääntämällä ja näin pelti saatiin asettumaan tasaisesti kiinni pukin kylkeen.

Moottoripukin sivupelteihin kuuluu 1920-luvulle tyypillinen pyöröhiontakuvio. Vastaavanlainen pyörökuvio oli jo hiottu pukin yläpeltiin. Pyöröhiontakuvion tarkoitus oli aikanaan lähinnä kosmeettinen. Tuolloin 1920-luvulla alumiinipeltien pintoja ei saatu valmistusprosessissa kunnolla tasalaatuiseksi. Sen seurauksena levyn pinnasta tuli vähän kirjava. Pyöröhiontakuviolla peltien pinnat saatiin ulkonäöltään yhdenmukaisiksi ja samalla näyttävän näköisiksi.

Pyöröhiontakuvio tehtiin sivupeltien pintaan pylväsporakoneeseen asennetulla pyörivällä hiontalaikalla. Peltiä siirrettiin hiontalaikan alla aina puoli hiottua pyörökuviota eteenpäin. Ensimmäisessä vaiheessa kuvio tehtiin kumpaankin suojuspeltiin pellissä olevan pokkauksen ja reunan väliselle alueelle.

Pokkauksen sisäpuoliselle alueelle kuvio hiotaan vasta, kun suojuspellit on saatu istumaan hyvin moottoripukkiin pianosaranan kiinnittämiseksi suojuspeltien etureunaan. Avattavat sivupellithän kiinnitetään etureunastaan pianosaranalla moottoripukkiin.

Jonkin verran muokkaustyötä vaadittiinkin, ennen kuin kummankin puolen suojuspellit saatiin asettumaan saranan kanssa alustavasti paikoilleen pianosaranan kiinnittämisen aloittamiseksi. Nyt pyöröhionta voitiin tehdä jäykistekohoumia lukuun ottamatta myös peltien keskialueelle ja päästiin aloittamaan pianosaranan asentaminen.

Ensin moottoripukin etureunan pituuteen leikatut pianosaranat sovitettiin kiinnityspaikkaansa pukin etukulman pystypuuhun. Samalla merkittiin paikat saranan kiinnitysruuveille. Nyt saranat voitiin niitata kiinni suojuspeltien etureunaan.  Peltien etureunaan merkittiin paikat niiteille ja niitä varten peltiin porattiin reiät. Niitteinä käytettiin 3 mm vahvuisia alumiininiittejä. Pellin ja saranan niittaus toisiinsa tehtiin paineilmalla toimivalla niittipyssyllä. Niittauksen jälkeen suojuspellit olivat valmiit kiinnitettäväksi lopullisesti paikoilleen. Pellit ruuvattiin pianosaranasta messinkiruuveilla kiinni moottoripukin etukulman pystypuuhun.

Kun etureunastaan saranalla pukkiin kiinnitettyjä suojuspeltejä painettiin kiinni moottoripukkia vasten, kaikki Fokker-neulan tapit eivät sopineetkaan täysin pellin takareunassa oleviin tapinreikiin. Tämän vuoksi suurennettiin muutamaa tapinreikää.

Todettiin myös, että pellit jäävät alareunastaan vähän kuprulle. Suojuspellit olivat siten pianosaraa niihin niitatessa vähän vääntyneet. Tämän vuoksi pukin alareunan tukipuuhun lisättiin kaksi ylimääräistä lukkotappia ja vastaavasti sivupelteihin tehtiin kaksi uutta lukkotappireikää. Nyt suojuspellit saatiin painautumaan tiiviisti niin taka- kuin alareunastaan moottoripukkia vasten.

Urakka Kurjen moottoripukista puuttuvien sivupeltien tekemiseksi oli saatu päätökseen.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kurjen siiven korjaus vauhdissa

Sunnuntai 1.10.2017 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurjen kunnostamisen tähänastinen pääpaino on ollut koneen rungon korjauksessa ja puuttuneiden siipitukien rakentamisessa. Kun edellä mainitut työt ovat nyt loppusuoralla, on voitu panostaa koneen oikeanpuoleisen siiven korjaukseen ja konservointiin. Suomen Ilmailumuseon välihallissa työkohteeksi pääsyään odottanut siipi tuotiin alkusyksystä museon alakerran entisöintitilaan tiistaikerholaisten käsittelyyn. Korjauksen pohjustustöitä tehtiin tosin jo keväällä, kun siiven lahonnutta verhoilua jo alustavasti purettiin.

Siiven kunnostamisen päätyönä on vaneriverhoilun ja siiven sisärakenteen lahojen osien uusiminen sekä verhoilussa olevien reikien paikkaaminen. Lahonnutta verhoiluvaneria jouduttiin purkamaan siiven takasalon ja jättöreunan väliseltä alueelta lähes koko siiven pituudelta ja siiven keskiosassa jättöreunasta etusalkoon asti.

Verhoilun alta paljastui lahovikaisia siipikaaria ja niiden vanerisia kylkiä. Kaikkien siiven takasalon ja jättöreunan välillä olevien kaarien vanerikyljet olivat lahonneet ja ne jouduttiin uusimaan. Kylkivanerin muoto piirrettiin uuteen vaneriin ja vaneri liimattiin sitten kaaren kylkeen. Taka- ja etusalon välisten kaarien aukoin kevennettyjä vanerikylkiä oli uusittava vain osittain. Lisäksi liimattiin ehjiksi kaarien rispaantuneita ja ”irvistäviä” yläreunoja.

Samanaikaisesti korjattiin myös siiven yläpinnan verhoilussa olleita reikiä paikkaamalla ne joko uudella vanerilla tahi käyttämällä paikkana siiven puretusta verhoiluvanerista löytyneitä ehjiä vanerinpaloja.

Siiven yläpinnalta poistetun vanerin alta paljastui lahovikaista siiven alapinnan vanerin sisäpintaa.  Etenkin takasalon ja jättöreunan välisellä alueella vanerin viilut olivat irronneet toisistaan. Pintaviilu oli myös halkeillut ja rispaantuneet. Koko vaneri oli pehmeä ja periksi antava sitä painettaessa. Epäedullisissa varastointiolosuhteissa kosteus oli tehnyt tehtävänsä.

Aluksi oli ajatus purkaa lahovikainen siiven alapinnan verhoilu, mutta päätettiin kuitenkin kokeilla verhoilun säilyttämistä korjaavalla konservoinnilla eli yrittämällä kiinnittää vaneri liimalla ehjäksi. Siihen oli nyt hyvä mahdollisuus, kun siiven yläpinnan verhoilu oli pois, jolloin alapinnan verhoilun pystyi liimatessa puristamaan kummaltakin puolelta kahden tukevan levyn väliin.

Liimana ajattelimme käyttää epoksiliimaa, mutta kokeilimme kuitenkin ensin Casco Outdoor -liimaa vedellä laimennettuna.  Aloitimme vanerin kiinnittämisen ehjäksi johtoreunan ensimmäisestä kaarien rajaamasta välistä. Alue puhdistettiin ja vanerin päällimmäisessä viilussa olevia halkeamia kohotettiin meisselin kärjillä tarkoituksen avata irronnutta pintaviilua liiman tunkeutumiseksi syvemmälle viilun alle. Sitten laimennettu puuliima siveltiin vaneriin varmistaen, että liimaa levisi myös irronneiden viilukaistojen alle.

Kun liima oli levitetty, asetettiin liimauksen päälle leivinpaperi estämään puristuslevyn tarttumista liimalla käsiteltyyn vaneripintaan. Myös vanerin vastapuolelle laitettiin leivinpaperi ja tukilevy. Näiden levyjen väliin liimattu alue puristettiin tiukasti useilla puristimilla.

Parin päivän päästä puristimet irrotettiin ja entinen pehmeä ja rispaantunut vaneripinta oli kiinnittynyt kovaksi ja ehjäksi vaneriksi. Näin menetellen kiinnitetään ehjäksi kaikki siiven takasalon ja jättöreunan välisellä alueella olevat lahovikaiset ja pehmenneen verhoiluvanerit.

Kun siiven alapinnan lahovikaiset vanerit on saatu ehjiksi ja puretun verhoilun alta paljastuneet lahovikaiset kaaret korjattua, päästään siiven yläpinnasta puretun alueen uudelleen verhoiluun.

Kurjen laskutelineen sandumit

Torstai 3.8.2017 - Tiistaikerholainen

Lentokoneiden laskutelineen jousitus oli 1910- ja 1920-luvulla tapana tehdä kumiköysi- eli sandumjousituksella. Kumiköysijousituksessa koneen rungossa kiinni oleva laskutelinekehikko ja siitä irrallaan olevan suksi- tai pyörätelineen akseli kiinnitettiin toisiinsa monikertaisella joustavalla kumiköysipunoksella. Punoskohta sijaitsi akselin kummassakin päässä suksen tahi pyörän vieressä. Kumiköysipunokset joustivat koneen painosta muodostaen rungossa kiinni olevan laskutelinekehikon ja maata vasten suksilla tahi pyörillä varaavan akselin välisen jousituksen. Tällainen jousitusrakenne on nähtävillä Suomen Ilmailumuseossa mm. Caudron C.60 koulukoneen laskutelineessä. Suomen Ilmavoimat käytti konetta 1920- ja 1930-luvuilla.

Vastaavanlainen laskutelineen jousitus on myös Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhossa kunnostuksen kohteena olevassa ja vuonna 1927 Suomenlinnan tehtaalla valmistuneessa I.V.L. K.1 Kurki koneessa. Tai oli, sillä Kurjen laskutelineen kumiköysistä ei ole jäljellä köyden pätkääkään. Laskutelineen rakenne ja koneesta otetut valokuvat todistavat kuitenkin sandumjousituksen olemassa olosta. Oli siis tarve palauttaa sellainen kunnostuksen kohteena olevan Kurjen laskutelineeseen.

Suomen Ilmailumuseolta löytyi riittämätön pätkä tarkoitukseen sopivaa paksua kumiköyttä juuri edellä mainitun Caudron C.60 koneen entisöinnin jäljiltä. Jostain piti saada köyttä lisää. Tarkoitukseen soveltuvaa paksua 20 mm sandumia ei kuitenkaan löytynyt Suomesta ostettavaksi. USA:sta sitä olisi ollut saatavissa, mutta korkeaan hintaan ja kerralla suuri määrä. Koska Kurki ei tulisi lentämään, päätettiin vaihtoehtoisesta ratkaisusta. USA:sta ostettavan kalliin kumiköyden sijasta laskutelineeseen asennettaisiin kumiköyden kanssa ulkonaisesti samannäköistä, mutta purjealuksissa yleisesti käytössä oleva joustamatonta kangaspäällysteistä köyttä. Tätä köyttä hankittiinkin riittävä määrä.

Ennen köyden asentamista Kurjen laskutelineeseen, nostettiin laskutelinekehikosta irrallaan oleva laskutelineakseli suksineen yläasentoon vasten laskutelinekehikkoa. Akseli tuettiin tähän asentoon pinoojan sarvilla ja metallisilla pukeilla. Nyt köysi voitiin kiertää paikoilleen sitomaan laskutelinekehikko ja akseli toisiinsa.

Köyden asentaminen aloitettiin tekemällä köyden päähän silmukka, jonka pää sidottiin köyteen alustavasti ohuella rautalangalla. Köyttä kierrettiin neljä kertaa laskutelineessä olevien sandum-köyden ohjainkorvakkeiden ympäri alkuperäisen sandumjousituksen mukaisesti. Tämän jälkeen köyden irtopää pujotettiin tehdyn silmukan läpi, köysi kiristettiin ja sen pää lukittiin silmukaksi ohuella rautalangalla.

Nyt voitiin alkaa kummankin toisiinsa sidoksissa olevien köysisilmukoiden varsinainen sitominen pellavalangalla. Pellavalankapunoksen tekemisessä jouduttiin käyttämään kaarevaa neulaa, jotta pellavalanka saatiin pujotettua jo tiukalla olevan köyden alta. Kun köyden sidoslenkkien kumpikin pää oli saatu tiukasti punottua, katkaistiin köyden ylimäärä ja siistittiin katkaisun jäljiltä ”hapsottavat” kangasköyden päät.

Näin oli saatu valmiiksi laskutelineen akselin toisen pään sandumköyttä korvaava köysipunos. Vastaavalla tavalla tehtiin purjehdusköydestä punos laskutelineakselin toiseen päähän.

Lopputulos vaikutti hyvältä ja aidolta. Ellei olisi tietoinen, niin ulkonaisesti ei huomaisi, että joustavan kumiköyden sijasta Kurjen laskutelineessä on nyt joustamaton köysi.