Tiistaikerhon blogi

Tuuli III:n rungon esikäsittely loppusuoralla

Perjantai 26.2.2016 - Tiistaikerholainen


Kun Valmet Tuuli III:n siivet ja pyrstö oli kuljetettu Suomen Ilmailumuseosta Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastiassa uudelleen maalattavaksi, voitiin ilmailumuseon pihalla oleva Tuulin runko ottaa entisöintitilaan maalausta edeltävään esikäsittelyyn. Esikäsittely tarkoittaa, että rungosta irrotetaan kaikki järkevästi irrotettavissa olevat osat helpottamaan rungon maalauskäsittelyä. Sen jälkeen myös runko on valmis Hämeenlinnaan kuljetettavaksi.

Blogi_2016-04-02.jpg

Runkotyöt alkoivat Tiistaikerhossa 16. helmikuuta. Aluksi päätettiin irrottaa rungossa vielä kiinni oleva sivuvakaaja sivuperäsimineen. Ennen kuin vakaajan irrottamiseen päästiin, piti purkaa vakaajan johtoreunassa ja koneen rungossa kiinni oleva selkäevä. Tämä evä ei alun perin kuulunut Tuuli III:n prototyyppiin. Se asennettiin myöhemmin koneen lento-ominaisuuksien parantamiseksi koskien sekä sivuperäsimen toimintaa että syöksykierreominaisuuksia.

Blogi_2016-04-05.jpg

Selkäevä on kiinni rungossa ja sivuvakaajassa niiteillä. Evän irrottamiseksi porattiin niitit pois. Evä ei kuitenkaan irronnut. Se oli vielä niiteillä kiinni evän sisällä olevissa kolmessa alumiinipeltisessä tuessa. Kun nekin niitit oli porattu, selkäevä voitiin irrottaa.  Lopuksi irrotettiin evän tuet.

Blogi_2016-04-07.jpg

Vakaajan irrottamiseksi piti vielä poistaa vakaajan tyven alumiinipeltiset suojukset. Ne oli kiinnitetty vakaajaan ja koneen runkoon ristipääruuvein, joten irrotus oli helppoa.

Blogi_2016-04-09a.jpg

Itse vakaaja peräsimineen oli kiinni rungossa kolmella korvakkeella. Niistä kaksi oli vakaajan jättöreunan alla ja yksi johtoreunan alla. Kun korvakkeissa olleet kiinnityspultit oli poistettu, vakaaja sivuperäsimineen         oli helppo nostaa pois ja laskea pukkien varaan. Tämän jälkeen sivuvakaaja ja sivuperäsin irrotettiin toisistaan.  

Blogi_2016-04-11-12.jpg

Tuuli III:n ohjaamosta irrotettiin sivuilta ylös avautuvat ohjaamon kuomut sekä ohjaamon takaosan kiinteä kuomu. Avautuvat kuomut saatiin irti kätevästi kääntämällä kummankin kuomun pakkalaukaisukahvasta. Sen seurauksen vapautuivat kuomujen yläreunan saranassa olevat sokalliset kiinnitystapit ja kuomut voitiin nostaa pois. Kiinteän takakuomun osalta sokat piti irrottaa vetämällä lukkotapin varmistussokat pois.   

Blogi_2016-04-13.jpg

Tuuli III:n tuulilasien viisi millimetriä paksut pleksit ovat pahoin säröillä ja joudutan uusiman. Tämän vuoksi tuulilasipleksit oli poistettava. Pleksien irrottaminen oli työlästä, koska pleksit oli kiinnitetty tuulilasien putkikehikkoon mutteripäisin koneruuvein. Tukiputkien läpi vedetyt pleksien kiinnitysruuvit olivat pahoin ruostuneet. Osa ruuveista saatiin irti käyttämällä voiteluaineita, mutta osa jouduttiinkin irrottamaan poraamalla. Vanhat pleksit säilytetään, koska niiden mukaan leikataan uudet pleksit. Tuulilasin pleksit ovat pinnaltaan onneksi suoria, joten niiden uusiminen on helppoa. Ohjaamon kuomujen kuperien pleksien uusiminen - jos siihen joudutaan - on vaikeampi tehtävä.

Blogi_2016-04-15.jpg

Tuulin nokalta irrotettiin moottoritilan suojuspellit. Continental -moottori oli jo poistettu Keskiviikkokerhon toimesta viime vuoden puolella.  Moottoritilasta irrotettiin mm. akku, akkuteline, polttoaineen suodatin ja polttoaine- sekä öljyletkuja.

Blogi_2016-04-19.jpg

Moottoritilan tuliseinässä kiinni olevia laitteita oli hankala irrottaa, koska seinän läpi vedettyjen kiinnityspulttien mutterit jäävät piiloon tuliseinän ohjaamon puolelle kiinnitetyn eristeen alle.

Blogi_2016-04-21.jpg

Tuuli III:n runko riisuttuna.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, Valmet Tuuli III, TL-1, OH-XTL


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini