Tiistaikerhon blogi

DO-5:n vakaajien aukkojen peittäminen

Torstai 21.9.2023 - Tiistaikerholainen

Kun kesäkuussa varustimme Ilmailumuseoyhdistyksen (IMY) omistaman C-47 (DO-5) -koneen runkoa Turun lentonäytöksessä esiteltäväksi, työlistalla oli myös suojata alumiinilevyillä DO-5:n pyrstön vakaajien aukot. Suojaus siksi, ettei sadevesi pääsisi tunkeutuman rungon sisään. Tuolloin emme kuitenkaan ehtineet tehdä aukkoja suojaavia levyjä. Tiistaikerhon syyskauden alkaessa otimmekin työohjelmaan vakaajien aukkojen peittämisen.

Kuva: Janne Salonen.

DO-5:n runko on tällä hetkellä Turun lentoasemalla IMY:n omistaman ja entisöinnin kohteena olevan Caravelle III:n eli OH-LEA ”Sinilinnun” vierellä. Sen vuoksi oli mentävä Turkuun mittaamaan vakaajien aukot suojusten tekemiseksi. Maanantaina 4. syyskuuta suuntasimmekin Turkuun.

Kuva: Jouko Tarponen.

Aukkojen koon mittaamisessa sekä  niistä pahvimallien tekemisessä vierähtikin DO-5:n ääressä tunti, jos toinenkin. Työtämme helpotti, että käytössämme oli Caravellen entisöintiprojektilta saamamme riittävän korkea työtaso, jolla yletyimme mittaamaan ylimpänä olevaa sivuvakaajan aukkoa. Tai itse asiassa sivuvakaajan kiinnityskohta ei ole avonainen aukko korkeusvakaajien kiinnityksen tapaan, vaan sivuvakaaja kiinnitetään tyvestään rungosta nouseviin alumiinisiin kiinnityskaariin.

Aloitimme pyrstön oikeanpuoleisen korkeusvakaajan aukosta. Siitä tehtiin  pahvimalli muotoilemalla ja  kiinnittämällä aukkoon peräkkäin useita numeroituja pahvilevyjä. Viimeisenä muotoilimme pahvimallin vakaajan aukon kaarevasta johtoreunasta. Koska oletamme, että oikean- ja vasemmanpuoleisen korkeusvakaajan aukot ovat keskenään symmetriset, teimme pahvimallin vain oikeanpuoleisesta vakaajan aukosta.

Sivuvakaajan kiinnityskohdasta ei tehty pahvinmallia, sillä se ei ole korkeusvakaajien tapaan rungossa oleva aukko. Sivuvakaajan kiinnityskohdassa, ”katkaistun” pyrstön yläreunasta, törröttää 240 cm matkalla seitsemän 10 cm korkeaa suorakaiteen muotoista umpinaista alumiinista kiinnityskaarta. Sivuvakaaja kiinnitetään ruuveilla näihin kiinnityskaariin sekä helmastaan rungon kylkeen.

Kuva: Reijo Siirtola.

Olemme päätyneet suojaamaan sivuvakaajan kiinnityskohdan sateelta suojaavalla kotelolla. Kotelo painettaisiin 10 cm korkeiden kiinnityskaarien päälle. Suojakotelon katto-osa tehdään tukevasta vanerilevystä, joka päällystetään alumiinilevyllä. Kotelon kyljet tehdään alumiinilevystä. Ne kiinnitettään yläreunastaan kattovanerin reunaan niin, että levyn yläreuna jää kattovanerin päälle kiinnitettävän alumiinilevyn alaspäin taivutettavan reunan alle. Tämä takaa, että liitoksesta tulee vesitiivis.  Kotelon kyljet ulottuvat alaosastaan 4 cm rungon yläreunan alapuolelle. Näin kotelon kylkiä pitkin valuva sadevesi ei pääse rungon sisään.

Sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavan kotelon rakentamiseksi tehtiin piirros, johon mitattiin sekä sivulta että päältä katsoen kaikki kotelon rakentamiseen tarvittavat kiinnityskohdan rakenteen yksityiskohdat.

Kuvat: Ismo Matinlauri.

Koska DO-5:n pyrstökartio ei ole kiinni rungossa, tulee pyrstökartion aukkokin suojata sateelta. Aukko suojataan pyrstön poikkileikkauksen rakenteen vuoksi kahdella alumiinilevyllä. Niinpä teimme ilman pyrstökartiota olevasta DO-5:n pyrstön yläosasta sekä alaosasta omat pahvimallinsa.

DO-5:n pyrstön vakaajien aukkojen suojusten rakentaminen aloitettiin sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavasta kotelosta. Ensin rakennetaan kotelon runkona toimiva vanerinen katto-osa. Suomen ilmailumuseon materiaalivarastosta löytyi tarkoitukseen sopivan tukevaa vanerilevyä. Joudumme tosin tekemään kattolevyn kahdesta toisiinsa liitettävästä levyn puoliskosta, sillä käytössämme oleva vanerilevyn pituus ei riitä kattamaan sivuvakaajan kiinnityskohdan koko 240 cm pituutta.  Turussa tehdyt sivuvakaajan kiinnityskohdan mitat siirrettiin kotelon katoksi tulevaan vanerilevyyn. Seuraavaksi kattolevy sahataan mittojensa mukaan kattolevyn muotoon.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu

Tiistaikerhon syyskausi 2023 käynnistyi

Keskiviikko 30.8.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerholaiset palasivat kesätauolta ”sorvin ääreen” elokuun 22. päivänä. Tosin on taas kerran todettava, että VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinnin porukkamme jaksoi paahtaa Myrskyn kanssa läpi kesän. Sen tuloksena Myrskyn siipi on nyt yhdistettynä testirunkonamme olevaan MY-5:n runkokehikkoon. Tämän ansiosta mm. siiven ja rungon saumakohdan peittäviä kainalolevyjä on voitu sovitella paikalleen.

Myrskyn entisöintiprojektin rinnalla syyskauden 2023 pääprojektina on usean vuoden keskeytyksessä olleen Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöinnin jatkaminen. Suomen ilmailumuseon vetämässä projektissa keskitymme koneen runkoon, jonka ulkopintojen hiomista puhtaiksi ja kiiltäviksi aloiteltiin jo syyskaudella 2022.

Vuonna 2015 ja 2016 Tuuli III:sta oli purettu koneen entisöintitarkoituksessa lähes kaikki irrotettavissa olevat osat ohjaamon laitteistot ja mittarit mukaan lukien. Ne oli valtaosin myös puhdistettu. Vuonna 2018 nämä osat ehdittiin jo paketoida siltä varalta, että Suomen ilmailumuseo olisi tuolloin muuttanut Finnairilta vapautuneeseen rahtiterminaaliin. Näinhän ei kuitenkaan käynyt ja nyt jatketaan tavallaan siitä, mihin tuolloin jäätiin.

Aluksi keskitymme lähes tyhjäksi puretun Tuulin ohjaamon perinpohjaiseen puhdistamiseen. Ohjaamon sisäpinnat ja rakenteet pestään puhtaaksi, madollisesti osin painepesurilla. Samalla aloitamme vuonna 2018 pakattujen Tuulin osien läpikäynnin ja niiden puhdistamisen niiltä osin, kun niissä on puhdistamisen tarvetta. Työmme pitemmän ajan tavoitteena on Tuulin kokoaminen näytteille. Menee kuitenkin useampi vuosi ennen kuin Tuulia ollaan näytteille kokoamassa.

1920-luvun Caudron C.59 -jatkokoulutuskoneen korkeusvakaaja kunnostettiin ja saatiin täysin verhoiltavaan kuntoon jo pari vuotta sitten. Nyt aloitamme vakaajan verhoilun puuvillakankaalla. Testaamme kuitenkin ensin kankaan kiristymisominaisuuksia. Sitä varten rakensimme puukehikon, johon kiinnitimme hankittua kangasta. Teimme kankaaseen jo vesikiristyksen ruiskuttamalla kankaan vedellä märäksi. Lakkakiristystestauksen toteutamme aloittamalla laimennetusta nitroselluloosalakasta ja päätyen lopulta täyteen lakkaan. Caudronin paikatut alasiivet siirrettiin tilaa vievinä pois entisöintitilasta Suomen ilmailumuseon I-halliin odottamaan seuraavaa työvaihetta.  

Kuva: Janne Salonen

Jatkamme C-47:n (DO-5) runkoon, Caravelle III:een (OH-LEA ”Sinilintu”) ja MiG 21BIS:n (MG-111) ohjaamon liittyviä töitä. Ilmailumuseonyhdistyksen omistamat DO-5 ja OH-LEA ovat tällä hetkellä näytteillä Turun lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa, mutta ohjaamosimulaattoriksi tehtävä MG-111:n ohjaamo on Suomen ilmailumuseossa.  Lisäksi verhoilemme Karjalan ilmailumuseossa olevan Mil Mi-8:n (HS-4) kopterin pyrstöpuomin huonoon kuntoon menneet vakaajat.

Caravellen kunnostamiseksi Tiistaikerholle annetuista töistä on vielä kesken oikean siivenkärjen korjaus mukaan lukien kärjen purjehdusvalon raamien rakentaminen. Puheena on ollut myös lentäjänistuinten huoltaminen toimintakuntoisiksi Tiistaikerhossa. Tämä edellyttäisi istuinten tuomista Turusta Vantaalle. Myös kankaisten tai nahkaisten suojusten tekeminen koneen nokan alapinnalla oleville pitotputkille olisi meille tarjolla.

Kuva: Ismo Matinlauri

Kevätkauden 2023 aikana teimme hartiavoimin töitä saadaksemme puolustusvoimien laskuvarjojääkärien koulutuskäytössä olleen C-47  (DO-5) -koneen rungon näyttelykuntoon Turussa pidettyyn lentonäytökseen. Kaikkea suunnittelemaamme emme ehtineet silloin tehdä ja niiden osalta aiomme nyt jatkaa, vaikka runko onkin Turussa. Tärkein listalla vielä oleva työ on tehdä suojukset pyrstön  korkeusvakaajien ja sivuvakaajan aukkoihin, jottei sadevesi pääse rungon sisään. Vakaajathan eivät ole nyt rungossa kiinni. Olemme myös tekemässä DO-5:n nokasta puuttuvan ILS:n laskeutumisjärjestelmään kuuluvan liukupolun antennin (glide/path antenni) näköiskopiota. Sitä varten meillä on mallina alkuperäinen antenni sekä rikkonaisen antennin alaosa.

Viime vuoden syyskauden sekä menneen kevätkauden aikana saimme purettua MiG 21BIS -ohjaamon tyhjäksi ohjaamon muuntamiseksi MiG 21BIS -ohjaamosimulaattoriksi. Tämän ohjaamokokonaisuudenhan Ilmailumuseoyhdistys sai, kun mainittu koneyksilö romutettiin pilkkomalla osiin Suomen Ilmailumuseon pihalla. Muutama BIS-työ jäi keväältä tekemättä kuten  ohjaamon takaseinään tehtävä aukko raitisilmapuhaltimelle, ohjaamon etutilasta muutaman korvalleen poisto sekä etutilaan tulevan lattiatason tekeminen. Näitä töitä on jo aloitettu.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Tiistaikerhon kevätkausi 2023 ja näkymiä syyskaudelle

Tiistai 11.7.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kevätkausi 2023 venähti vähän tavanomaista pidemmäksi. Normaalisti olemme  - Myrskyn entisöintiprojektia lukuun ottamatta - lopettaneet toukokuun lopussa. Tänä vuonna ahkeroimme kuitenkin Turussa 17-18 kesäkuuta pidettyyn lentonäytökseen asti.

Kesäkuinen työrupeama koski Ilmailumuseoyhdistyksen (IMY) omistamien C-47 (DO-5) koneen rungon sekä Finnairin ”Sinilinnuksi” (OH-LEA) entisöitävän Caravelle III:n (entinen SE-DAF) osien kunnostusta. Molemmat koneethan piti saada esittelykuntoon Turun lentonäytökseen mennessä, sillä kummankin koneen tulisi olla siellä esillä. Näin myös tapahtui, joskin Caravelle oli esillä lentonäytösalueen ulkopuolella lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa. Caravellen entisöinnistä päävastuun kantoi Caravellen entisöinnin Turun ryhmä.

Muutoinkin kevätkausi piti tiiskerholaiset kiireisenä. Mittavien DO-5:n ja Caravellen töiden lisäksi ahkeroimme MiG 21BIS (MG-111) ohjaamon laitteiden purkamiseksi ohjaamoon asennetavien simulaattorilaitteiden tieltä. MG-111:n ohjaamosta tehdään MiG 21BIS elämyssimulaattori Suomen ilmailumuseoon. IMY sai MG-111 ohjaamokokonaisuuden koneen romuttamisen yhteydessä vuonna 2016. Toukokuun loppuun mennessä saimme laitteistojen purkutyöt sekä muut ohjaamokokonaisuuden muutostyöt valmiiksi.

Entisöinnin kohteena ollut Caravellen hinausrauta valmistui juuri ennen Turun lentonäytöstä, joskaan se ei vielä ollut näytteillä Caravelle ”Sinilinnun” nokkapyörään kiinnitettynä. Hinausrauta saadaan vasta syksyllä näytteille ”Sinilinnun” yhteyteen. Erittäin huonokuntoinen hinausrauta tuli Arlandasta Suomeen Caravelle III:n mukana.

Kuva: Jukka Köresaar.

Oma tarinansa on tietystikin Tiistaikerhossa etenevä VL Myrsky III:n (MY-14) entisöintiprojekti. Myrskyn entisöinti tehdään yhteistyössä Suomen ilmavoimamuseon kanssa. Heillä on päävastuu rungon entisöimisessä. Kevään aikana päähuomio kohdistettiin Tiistaikerhossa NACA-renkaan rakentamiseen ja sen koeasennukseen Suomen ilmailumuseossa esillä olevaan Pratt &Whitney R-1830 Twin Wasp -moottoriin.

Poiketen muusta Tiistaikerhon työrytmistä Myrsky-projektissa jatketaan läpi kesän. Juuri nyt niitataan onnistuneen koeasennuksen jälkeen NACA-renkaan osia kiinni renkaaseen sekä valmistellaan siiven koeasennusta käytössämme olevaan Myrsky MY-5:n runkokehikkoon. Siiven koeasennusta ennakoiden Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan on raivattu aluetta koeasennukselle, jossa ensin siipipuoliskot yhdistetään toisiinsa kokonaisuudeksi. Mainittakoon, että poiketen alkuperäisestä Myrskyjen rakentamisesta Myrskyn entisöintiprojektissa siipi rakennettiin kahdesta toisiinsa liitettävästä siipipuoliskosta.  

Kuva: Jukka Köresaar.

Kevään 2023 Tiistaikerhon työohjelmassa oli normaalista poikkeavaa se, että Myrsky-projektia lukuun ottamatta hankkeet koskivat pelkästään IMY:n omistuksessa olevien ilma-alusten, niiden osien tai laitteiden entisöintejä. IMY:n omistamat ilma-aluksethan eivät ole varsinaisia museoesineitä, vaikka ovatkin ilmailuhistoriallisesti merkittäviä. Yleensähän Tiistaikerhon toiminnan pääkohteena on jokin ilmailumuseoihin esille pantavan ilma-aluksen entisöinti.

Kuva: Janne Salonen.

Tulevalla syyskaudella kuitenkin palataan ”normaaliin päiväjärjestykseen”, kun jatketaan Suomen ilmailumuseovetoisesti muutaman vuoden keskeytyksissä ollutta Valmet Tuuli III:n entisöintiä. Kone palautetaan ilmavoimien käytön aikaiseen TL-1 -asuunsa. Lisäksi jatketaan ranskalaisen 1920-luvulla ilmavoimien käytössä olleen  jatkokoulutuskoneen Caudron C.59 (CA-50) -koneen entisöintiä mm. verhoilemalla muutoin jo kokonaan peruskorjattu korkeusvakaaja.

Kuva: Kimmo Marttinen.

Näiden hankkeiden rinnalla jatkuu luonnollisesti VL Myrskyn entisöinti, jonka on tarkoitus valmistua alkukesällä 2024. Töitä on Tiistaikerholle tarjolla myös sekä Caravelle ”Sinilintuun” että C-47 (DO-5) -koneeseen liittyvinä. Molemmat koneet sijaitseva tosin Turun lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa IMY:n vuokraamalla alueella, mutta koneiden osien kunnostusta voidaan jatkaa Tiistaikerhossa Vantaalla. Kokonaan uutena hankkeena käynnistyy Karjalan ilmailumuseon Mil Mi-8 (HS-4) helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu. Entisöintivuoroaan odottaa IMY:n lahjoituksena saama huonokuntoinen Experimental-kone ”Ressu” (OH-XEA), mutta se ei vielä mahdu Tiistaikerhon työohjelmaan.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

DO-5:n runko esillä Turun lentonäytöksessä

Perjantai 23.6.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistama Douglas C-47A -konetyypin DO-5-koneyksilön runko oli näytteillä Turun lentonäytöksessä osana Ilmailumuseoyhdistyksen näyttelyosastoa. Ilmavoimissa 1960-luvulla laskuvarjojääkärien koulutuskäytössä olleen DO-5:n runko saatiin Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa kunnostettua riittävästi, jotta se voitiin tuoda näytteille Turkuun. Samalla voitin myös sallia lentonäytöskävijöiden pääsy rungon sisälle tutustumaan, kuinka konetta käytettiin laskuvarjojääkärien koulutuksessa.

Kuvat: Janne Salonen

Kuva: Lassi Karivalo

DO-5:n runko kuljetettiin Suomen ilmailumuseon pihalta Vantaalta Turun lentoasemalle lentonäytösviikonloppua edeltävänä torstaina. Ilmailumuseoyhdistyksen osasto sijaitsi näytösalueella mahtavan Boeing C -17 Globemaster -koneen tuntumassa. Siinä olikin lähekkäin USA:n ilmavoimien rahtikalustoa 1930- ja 1990-luvulta, mutta vähän eri kaliiperia. Yhdistys oli tuonut näytteille myös lahjoituksena saamansa täydellistä entisöintiä edellyttävän ”Ressu” -koneen. Tämä experimental-kone valmistui vuonna 1969 turkulaisveljesten Ari ja Esko Hietasen rakentamana.

Kuvat: Lassi Karivalo

DO-5:n runko herätti lentonäytöskävijöissä suurta kiinnostusta. Kumpanakin näytöspäivänä lauantaina ja sunnuntaina porukkaa virtasi DO-5:n sisälle kuulemaan koneyksilön historiasta sekä Tiistaikerhon tekemistä rungon kunnostustoimista mukaan lukien ohjaamoon laitettu täysikokoinen valokuva Suomen ilmailumuseossa olevan Karairin DC-3:n OH-VKB:n mittaritaulusta.

Kuva: Janne Pauni

Erityisesti kerroimme kävijöille, kuinka DO-5-konetta käytettiin Utissa laskuvarjojääkärien koulutuksessa hyppykoneena ja koneen poistuttua käytöstä sen runkoa maassa olevana ns. kuivaharjoittelukoneena ennen varsinaista ensimmäistä laskuvarjojääkärin laskuvarjohyppyä. Emme laskeneet, kuinka monta kävi koneen sisällä DO-5:een tutustumassa, mutta arviomme on, että luku on lähempänä 2000 kuin tuhatta. Oli kiva sattuma, että koneeseen kävi tutustumassa henkilö, joka kertoi hypänneensä varusmiesaikanaan vuonna 1963 juuri tästä DO-5:stä, jolloin se vielä oli varsinaisena hyppykoneena.  

Kuva: Juha Veijalainen

Kuva: via Jarmo Kaipainen

Koneeseen tutustuneet olivat erittäin kiinnostuneita myös itse Ilmailumuseoyhdistyksen DO-5 hankkeesta. He pitivät ansiokkaana, että Ilmailumuseoyhdistys pelasti romutukselta Ilmavoimien 1960-luvulla käyttämän ja matkustamotilaltaan yhä alkuperäisessä laskuvarjojääkärien koulutusasussaan olevan koneen. Hankkeessamme ei siis ole pääasia C-47 -konetyypin säilyttäminen, sillä niitähän vielä maailmassa riittää mukaan lukien matkustajakoneversioksi muutettu Airveteran Oy:n lentävä ”Kolmonen” OH-LCH.

DO-5 säilyttämisellä tallennamme jälkipolville Ilmavoimien 1960-luvun laskuvarjojääkärien koulutukseen liittyvää ilmailuhistoriaa. Voimmekin Tiistaikerhossa olla rinta rottingilla siitä, mitä jo nyt olemme DO-5:n rungon kunnostamiseksi tehneet. Ilman työpanostamme, ei runko olisi ollut sellaisessa kunnossa, että sen olisi voinut tuoda näytteille. Paljon DO-5:n eteen olisi vielä tehtävää, mutta aika näyttää, kuinka pitkälle siinä vielä päästään. Turun lentonäytöksessä saamamme myönteinen palaute vaan vahvisti käsitystämme, kuinka ilmailuhistoriallisesti merkittävästä hankkeesta onkaan kysymys Ilmavoimien laskuvarjojääkärien yli 50 vuotta sitten käyttämän DO-5:n pelastamisessa.

Meillä lentonäytöksen aikana DO-5:n sisällä olevilla koneen historiaa ja sen käyttöä esittelevillä oli sanan varsinaisessa merkityksessä kuumat paikat. Hellesää ja auringon helottaminen pilvettömältä taivaalta  lämmitti koneen sisätilat todella paahteiseksi. Siellä oli varmaankin lähemmäs +50 astetta, vaikka olimmekin laittaneet rungon sisään muutamia tuulettimia oloamme helpottamaan. Hengissä kummankin näytöspäivien monituntisesta ”saunasta” selvittiin. Toki helpotusta toi kivennäisvesi- ja cokispatterit, joista sai täydennettyä nestevajausta.

Kävijöiden myönteinen asenne DO-5 -projektia kohtaan motivoi Ilmailumuseoyhdistystä jatkamaan DO-5:n kunnostamista. Tiistaikerhon kannalta töiden jatkaminen on kuitenkin ongelmallista, sillä DO-5 jää toistaiseksi Turkuun ja kerhomme toimii Suomen ilmailumuseon tiloissa Vantaalla yhteistyössä museon kanssa.

Kuvat: Janne Salonen  

Lentonäytöksen jälkeen DO-5:n runko siirrettiin Turun lentoaseman terminaalirakennuksen tuntumassa olevan Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman ja Finnairin Caravelle ”Sinilinnuksi” entisöimän Caravelle III:n viereen. Siinä vanha rouva DO-5 saa toistaiseksi olla vähän nuoremman vanhan rouva ”Sinilinnun” vierellä yleisön nähtävillä.

Kuvat: Janne Salonen

Varsinaisen lentonäytösalueen ulkopuolella oleva Finnairin väreihin maalattu entinen SAS:n Caravelle (SE-DAF) kiinnosti myös kovin lentonäytökseen tulijoita. Niinpä 1300 ihmistä poikkesi tutustumaan Caravelle ”Sinilintuun” matkallaan lentoaseman terminaalin bussipysäkiltä lentonäytösalueen sisäänkäynnille. Niin ja kannattihan siihen tutustua, sillä onhan pinnoiltaan uuden uutukaisen näköinen Finnairin ”Sinilinnuksi” maalattu kone komea ilmestys.

Tiistaikerhon DO-5-työt saatiin päätökseen

Keskiviikko 21.6.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerholaisten ahkerointi onnistui saada Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistama C-47A-konetyypin DO-5-yksilön runko riittävään esittelykuntoon ennen Turun lentonäytöstä. Vähän tiukallehan se otti, sillä viimeiset työt saatiin päätökseen kahta päivää ennen, kun DO-5:n runko kuljetettiin 15.6.23 Suomen ilmailumuseon pihalta Turun lentoasemalle.

Viimeisenä merkittävänä työnä oli saada asennettua ohjaamoon uudet pleksi-ikkunat. Alkuperäisiä ikkunoita ilmavoimien käytössä olleessa DO-5:n ohjaamossa ei ole kymmeniin vuosiin enää ollutkaan. Osasta ohjaamon ikkunoista puuttuivat lasit kokonaan, minkä seurauksena sadevesi ja lumituiskut olivat päässeet pahasti turmelemaan ohjaamoa rungon ollessa vuosikymmeniä hylättynä Utin metsässä.  

Koska alkuperäisiä ohjaamon tuulilaseja ja ohjaamon kummallakin sivulla olevia suuria liukuikkunoita ei ollut käytettävissä, päädyimme pleksiruutujen hankkimiseen ikkuna-aukkoihin.  Lisäksi teimme päätöksen, että kiinnitämme pleksiruudut liima- ja tiivistemassalla raamiinsa. Näin ikkunoista saadaan vesitiiviit, jolloin sadevesi ei pääse enää tunkeutumaan rungon sisään. Tämä tarkoitti samalla, että DO-5:n ohjaamon kummallakin sivulla olevia suuria liukuikkunoita ei voisi enää liu’uttaa auki.

Uusien 5 mm vahvuisten polykarbonaattipleksistä tehtävien ruutujen hankkimiseksi teimme ohuesta vanerista kutakin ikkuna-aukkoa vastaavan vanerisapluunan. Tuulilaseja varten ehdimme  jo syksyllä hankkia ETRA:sta muotoonsa leikatut pleksiruudut. Kylmät säät ja talven tulo estivät kuitenkin ikkunapleksien asentamisen jatkamisen. Teippasimmekin silloin tuulilaseihin hankitut pleksiruudut ja muissa ikkunoissa olleet väliaikaiset ruudut reunoistaan muoviteipillä odottamaan kevään lämpimiä säitä, jolloin pääsisimme jatkamaan ohjaamon ikkunoiden parissa.  

Kuvat: Lauri Veijalainen.

DO-5:n rungon kunnostamiseen liittyvät muut työt keväällä viivästyttivät uusien pleksiruutujen kiinnittämistä niin, että tositoimiin päästiin vasta toukokuussa 2023. Silloin hankittiin pleksiruudut myös ohjaamon sivulla oleviin suuriin liukuikkunoihin.

Kuva: Lauri Veijalainen.

Kukin pleksiruutu pujotettiin raamiinsa ja ruudun alareunan alle laitettiin ohut kumilista, jotta ruutu saatiin raamin urassa oikealle korkeudelle. Tämän jälkeen ruutujen reunat teipattiin joko maalarinteipillä tai muoviteipillä niin, että ruudun reunaan jäi sopiva vyöhyke liima- ja tiivistemassalle. Teippauksella suojataan, ettei saumausmassaa pääse leviämään muualle ruudun pintaan ja että tiivistemassan reunasta tulee siisti.  

Kuva: Lauri Veijalainen.

Teippauksen jälkeen liima ja tiivistemassaa pursotettiin pitkin ruudun ja karmin saumakohtaa. Tämän jälkeen pursotettu massa muotoiltiin tasaiseksi muovisella muotolastalla. Massana käytimme mustaa Soudaseal ja Würth liima- ja tiivistemassaa. Kun saumaus oli saatu valmiiksi, poistimme pitkin ruudun reunaa olevat suojateipit sekä pleksin päällä olleet suojakalvot. Kunkin ruudun saumauksesta saatiin hyvin siistit.

Kuva: Lauri Veijalainen

Ohjaamossa on myös pienikokoiset avattavat liukuikkunat. Niihin saimme Airveteran Oy:ltä alkuperäiset raamilliset ruudut. Niiden asentamisessa oli kuitenkin omat ongelmansa. Kummankin liukuikkunan karmin alareunasta oli kadonnut kiristysruuvi, jolla liukuikkuna lukitaan vesitiiviiksi puristamalla se kumitiivisteineen tiiviisti karmia vasten. Lisäksi saamamme pienten liukuikkunoiden ruudut olivat molemmat oikeanpuoleisen liukuikkunan ruutuja. Onneksi oikea ja vasenkätinen ikkunanruutu eroavat toisistaan sen verran vähän, että saimme työnnettyä oikeanpuoliseen liukuikkunaan tarkoitetun ruudun riittävän syvälle ja tiiviisti vasemmanpuoleisen liukuikkunan karmin uriin. Siinä se saa toistaiseksi olla, kunnes löydämme siihen sopivan ruudun.  

Huomasimme, että pitkin tuulilasin sekä ohjaamon sivuilla olevien ikkunoiden karmeja oli tyhjiä ruuvin reikiä. Mitähän varten nuo reiät, tuumimme? Jotta niistä ei sadevesi pääsisi tunkeutumaan runkoon, tukimme reiät kiertämällä jokaiseen reikään alumiinisen urakantaisen peltiruuvin.

Kuvat: Lauri Veijalainen

Kuva: Janne Salonen

Ohjaamon ikkunoiden myötä olimme saaneet tehdyksi kaikki DO-5:n kunnostamiseksi sovitut työt, joten DO-5:n runko oli puolestamme valmis siirrettäväksi Turun lentoasemalle ollakseen siellä esillä 17-18. kesäkuuta pidettävässä lentonäytöksessä.  DO-5:n runko lähti kohti Turkua torstaina 15. kesäkuuta.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Nokkakartion alaosan tekeminen C-47-koneeseen (DO-5)

Lauantai 3.6.2023 - Tiistaikerholainen

Aiemmassa blogissani olen kertonut, että haimme DC-3:n (OH-VKC) nokkakartion alaosan lainaksi tehdäksemme lasikuidusta DO-5:stä puuttuvan nokkakartion alaosan. DO-5 toimi aikanaan ilmavoimissa laskuvarjojääkärien hyppykoneena. Ilmailumuseoyhdistys sai muutoin romutukseen menevän DO-5 koneen. Valitettavasti koneesta puuttuu keskisiipi.

Tarvitsimme kartion alaosan lainaksi tehdäksemme sen ulkopinnan mukaisen lasikuituisen muotin. Muotin avulla teemme sitten lasikudusta nokkakartion puuttuvan alaosan. Miksi teemme kartion alaosan lasikuidusta emmekä alumiinilevystä? Ihan siitä syystä, että alaosan tekeminen alumiinilevystä on monin verroin haastavampi ja toisaalta siksi, että lasikuituinen nokkakartion alaosa puolustaa hyvin paikkaansa ei lentävän DO-5:n nokassa.

Lainaamamme OH-VKC:n nokkakartion alaosa ja DO-5:n nokkakartion yläosa ovat samaa DC-3-perhettä, mutta ne on tehty eri aikaan ja eri paikassa. Tämän vuoksi halusimme vielä testata, että OH-VKC:n nokkakartion alaosa sopii yhteen DO-5:n kartion yläosan kanssa. Eivät ne ihan täydellisesti toisiinsa sopineet, mutta kuitenkin riittävän hyvin, jotta voimme turvallisin mielin käyttää lainakartion alaosaa lasikuitumuotin tekemisessä.

Lasikutumuotin tekemisen ensimmäinen työvaihe oli jäykistää OH-VKC:n nokkakartion alaosa niin, että sen muoto pysyy muuttumattomana sitä käsiteltäessä. Tämä siksi, että OH-VKC:n nokasta irrotettuna ohuesta alumiinilevystä tehty kartion alaosa on ”lepru” eikä säilytä muotoaan. Kartion alaosan vastakkaisten nurkkien välille tehtiin puusta poikittainen jäykiste. Sitten sahattiin 20 mm vahvasta filmivanerista kartion alaosan reunojen muotoiset kaarituet, jotka kiinnitettiin kartion reunoihin. Tuet ruuvattiin käyttäen hyväksi reunassa jo olevia kiinnitysruuvin reikiä. Nyt kartion alaosa pysyy muodossaan sitä käsiteltäessä.

Kuvat: Reijo Siirtola

Ennen lasikuituisen muotin tekemistä kartion alaosan pinta piti vielä puhdistaa alumiinille sitä peittävästä maalista ja pakkelista. OH-VKC:n historian monivaiheisuus näkyikin kartion pinnan eri maalikerroksissa. Yritys poistaa maalikerrokset hiomakonetta käyttämällä ei onnistunut, sillä laikan hiomapaperit tukkeutuivat välittömästi. Seuraavaksi kokeiltiin maalinpoistoainetta ja maalin kaapimista pois. Kelvolliseksi aineeksi tarkoitukseemme osoittautui Solmaster MP EKO Maalinpoisto. Solmasteria siveltiin runsaasti rajattuun alumiinipintaan ja alue peitettiin kankaalla haihtumisen estämiseksi. Kun aine oli vaikuttanut jonkin aikaa, maalia voitiin kaapia pois puulastalla. Puulasta toimi hyvin eikä se vahingoita kartion alaosan alumiinipintaa. Koska pinta jäi vielä tahmeaksi, loppupuhdistus tehtiin tinnerillä ja ksyleenillä. Mainitulla tavalla putsattiin vaihe vaiheelta kartion alaosan koko pinta. Lopuksi pinta hiottiin vielä nailonisella liuskalaikalla (Mirka nailon 60x30x6m).

Kuva: Reijo Siirtola

Ennen kuin kartion alaosan pintaan voitiin kerryttää polyesterihartsilla kyllästettyjä lasikuitukankaita, pinta piti huolellisesti vahata. Pinnan vahaus on tärkeä, sillä vahalla estetään hartsilla kyllästetyn lasikuitukankaan tarttuminen alla olevaan alumiinipintaan. Alaosan pintaan hierottiin viisi kerrosta Kevra Oy:n Miracle Gloss 8 irrotusvahaa. Kolme ensimmäistä kerrosta hierottiin kuvun pintaan tunnin välein, sitten 12 tunnin tauko ja lopulta kaksi viimeistä kerrosta, taas tunnin välein.

Vuorokauden kuluttua voitiin aloittaa laminointi. Laminointikankaana käytettiin Bilteman kudottua lasikuitukangasta 30-512 ja hartsina Bilteman Polyesterihartsia 36-0780". Polyesterihartsivalinta siksi, että sen hinta on vajaat neljäsosa vastaavasta epoksihartsista eikä se tartu helposti vahattuun muottipintaan.

Kuva: Reijo Siirtola

Ennen varsinaista lasikuitukankaalla laminointia suoritettiin vielä testilaminointi pienellä lasikuitukankaan palasella. Lasikuitukankaan palanen kyllästettiin polyesterihartsilla kangaspalasen ollessa levitettynä pahvin päälle. Kun kankaan valkoinen väri vaihtui läpikuultavaksi, kankaan palanen käännettiin ja polyesterihartsia siveltiin sen toisellekin puolelle. Pahvilaatikon pahvi on tarkoitukseen erinomaiseksi alustaksi. Se on riittävän vahva kestämään lasikuitumaton kyllästämisen polyesterihartsilla eikä hartsi imeydy juurikaan pahvin sisään. Polyesterihartsilla kyllästetty lasikuitukankaan palanen ”leivottiin” telalla tiiviisti nokkakartion alaosan pintaan. Kangas tarttui siihen hyvin ja mikä tärkeintä, kuivuttuaan kangas irtosi seuraavana päivänä ilman vahinkoja. Vahaus siis toimi erinonmaisesti.

Kuva: Reijo Siirtola

Nyt voitiin aloittaa lainakartion alaosan koko pinnan laminointi lasikuitukankaalla. Sitä varten lasikuitukankaasta leikattiin kolme alaosan pinnan peittävää kangaspalaa. Ensin siveltiin nokkakartion alaosan pinta kauttaaltaan polyesterihartsilla. Sen jälkeen kyllästettiin hartsilla ensimmäinen laminaattikangas ja se laminoitiin kartion alaosan pintaan. Lasikuitukankaita laminoitiin kolme kerrosta. Lopuksi kerrosten päälle laminoitiin polyesterihartsilla paksut köydet, jotka kuivuttuaan muodostivat lasikuitumuotin tukirangan pitäen muotin kuosissaan.

Kuvat: Reijo Siirtola

Seuraavana päivänä lasikuitumuotti voitiin irrottaa. Irrotus onnistui helposti eikä alumiinipintaan jäänyt mitään jälkiä - kiitos erinomaisen irrotusvahan. Irrotetun  muotin reunoista leikattiin ylimääräiset lasikuitukankaan reunat pois. Irrotetun muotin sisäpinnassa todettiin vähäistä epätasaisuutta. Epätasaisuudet hiottiin ja pinta paklattiin Bilteman lasikuitutäytteellä (36-0137) ja hiottiin sileäksi. Näin oli lasikuitumuotti saatu valmiiksi nokkakartion alaosan laminoimiseksi.

Kuvat: Reijo Siirtola

Nokkakartion alaosan laminointi alkoi lasikuitumuotin sisäpinnan vahauksella. Vahauksen jälkeen aloitettiin laminointi, mutta tällä kertaa lasikuitumatolla. Syynä oli, että lasikuitukangasta käytettäessä muotin sisäpintaan näytti jäävän vähän epätasaisuutta, joka aiheutti ylimääräistä tasoitustarvetta. Lyhyistä lasikuitusäikeistä prässätyssä lasikuitumatossa säikeet ovat sikin sokin keskenään. Siitä saa telalla laminoimalla erittäin tasaisen pinnan. Maton rakenteesta myös johtuu, että sillä on hyvä vetolujuusominaisuus joka suuntaan.

Kuva: Reijo Siirtola

Lasikuitumatosta leikattiin muotin sisäpinnan peittämä kappale. Polyesterihartsi levitettiin ensin vahatun lasikuitumuotin sisäpintaan. Sen jälkeen polyesterihartsilla kyllästetyt lasikuitumatot laminoitiin telalla peräjälkeen muotin sisäpintaan. Lasikuidun kuivuttua laminaatti irrotettiin muotin sisäpinnasta. Todettiin, että lasikuituisen kartion alaosan pinta oli erittäin sileä ja lähes maalausvalmis.

Kuvat: Reijo Siirtola

Koska nokkakartion lasikuituinen alaosa ei ilman tukia pysyisi muodossaan, siihen asennettiin paksusta vanerista leikatut tuet. Näin varmistetaan, että uusi DO-5:n lasikuituinen alaosa pysyy muodossaan sitä sovitettaessa DO-5:n keulaan. Lasikuituisen alaosan pinta paklattiin ja hiottiin sekä pohjamaalattiin harmaalla spraymaalilla. Kun OH-VKC:n nokkakartion alaosa ja lasikuituinen alaosa laitettiin vierekkäin, ne näyttivät identtisiltä, kuten pitikin.  

Kuva: Juha Veijalainen

Nokkakartion uusi alaosa oli saatu valmiiksi DO-5:n keulaan sovitetavaksi. Sovituksessa selviää, kuinka paljon sitä joudutaan reunoiltaan muokkaamaan, jotta se  saadaan asettumaan halutusti nokkakartion yläosaa vasten. Kartion alaosan sovittamiseksi DO-5:n nokkaan, siitä poistettiin ”katkennutta” keulaa suojannut peltilevy. Sen takaa paljastui kaikenmoista vuosikymmenten saatossa koneen keulaan kertynyttä roskaa, mikä oli ensin siivottava pois.

Siivouksen jälkeen asensimme paikoilleen DO-5:n nokkakartion yläosan ja aloitimme lasikuituisen alaosan paikalleen sovittamisen.  Kartion alaosaa paikallaan sovitellessamme totesimme, että alaosa on juuri niissä toleransseissa, joissa toivoimmekin sen olevan. Toki kartion alaosan reunoja sekä sen sisällä olevia vaneritukia jouduttiin muutamaan otteeseen muokkaamaan, jotta kartion alaosa saatiin toivotulla tavalla asettumaan paikalleen vasten koneen runkoa ja kartion yläosaa.

DO-5:n nokkakartion lasikuituinen alaosa oli enää pintamaalausta vaille valmis. Se maalattiin tässä vaiheessa harmaaksi ja saa erottua sen yläpuolisesta kartion alkuperäisestä yläosasta. Jos DO-5:n alumiinirunko jossain vaiheessa kiillotettaan, silloin nokkakartion lasikuituinen alaosa maalataan kiiltävää alumiinipintaa muistuttavalla maalilla.

Kuvat, ellei toisin erikseen mainittu: Lassi Karivalo.

DO-5:n matkustamo saa uudet ikkunaruudut

Tiistai 9.5.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3 (C-47) -kone DO-5:n matkustamotilan ikkunaruudut ovat menneet himmeiksi tai läpinäkymättömiksi rungon vuosikymmenten metsässä varastoinnin aikana. Ruudut on päätetty uusia. Ainakin rungon vasemman puolen ikkunaruudut ehdimme Tiistaikerhossa uusia Turun lentonäytökseen mennessä. Siellä DO-5:n runko on näytteillä Ilmailumuseoyhdistyksen osastolla. DO-5:n ruudut uusitaan UV-suojatulla polykarbonaattipleksillä. Se on kestävä ja hyvin työstettävä materiaali.

”Kolmosten” matkustamon kummallakin sivulla on seitsemän ikkunaa. Ikkunaruudut ovat pleksiä ja kooltaan 47,7 x 34,9 cm. Niiden paksuus on 5 mm. Ikkunaruudut on kiinnitetty 20:llä  3,8 mm vahvuisella ja 18 mm pitkillä kupukantaisella uraruuvilla. Ikkunaruudun kiinnitysruuvien reiät ovat kussakin ikkunassa standardin mukaisesti samalla kohdalla. Ruudun ja ikkunan karmin välissä on 2 mm vahvuinen kumitiiviste. Tiivisteessä on se erikoisuus, että siinä on reiälliset kuminastat ruudun jokaisen 11 mm suuruisen reiän kohdalla. Nastat painautuvat ruuvinreikien sisään, jolloin ruudun kiinnitysruuvit kulkevat kuminastojen läpi. Kuminastat estävät ruuveja olemasta suorassa kontaktissa ikkunapleksin kanssa ja toimivat samalla tärinän vaimentajana. Ruuvit on kiristetty pleksin pintaa vasten aluslevyllisillä muttereilla tai aluslevyt korvaavalla metallisella tukilistalla.

Aloitimme ruutujen uusimisen rungon vasemmanpuoleisista ikkunoista. Ensimmäiseksi  irrotimme ruudun lähinnä ovea olevasta ikkunasta. Toinen irrottajista oli rungon ulkopuolelle ja piti ruuvitaltalla uraruuvia paikallaan ja koneen sisäpuolella oleva kiersi varovasti mutteria auki. Mutterit olivat tuumaisia eli alkuperäisiä. Saimme kaikki 20 mutteria kutakuinkin helposti avattua ja ruuvit irrotettua. Ruudun alkuperäinen kuminastallinen tiiviste vaikutti edelleen hyväkuntoiselta, joten sen voi asentaa takaisin uuden ruudun kanssa. Tyhjä ikkuna-aukko suojattiin ulkopuolelta aukon päälle ”jesarilla” kiinnitetyllä muovikalvolla. Irrotetut ruostuneet ruuvit puhdistettiin ja niiden kannat maalattiin ruostumista estävällä maalilla.

Kun jatkoimme ruutujen irrottamista, huomattiinkin että loppujen kuuden ruudun ruuvit olivatkin millisiä sekä vaihtelevan kokoisia kuin ns. miljoonalaatikosta poimittuja. Ruuvit eivät siten ole alkuperäisiä ”jenkkilässä” asennettuja. Ruudut olivat lisäksi ilman kumitiivisteitä ja kiinnitetty vain vajaalla kymmenellä ruuvilla 20 ruuvin sijasta. Tämän seurauksena oli ikkunan karmissa tyhjiä ruuvinreikiä veden päästä rei’istä ikkunakarmin ja pleksin väliin ja siitä matkustamon puolelle. Osa pleksiruuduista oli myös alkuperäistä ruutua ohuempia. Onkin selvää, ettei DO-5 ole näillä ruuduilla lentänyt. Ruudut onkin hyvin todennäköisesti asennettu DO-5:n matkustamoon Utissa, kun koneen rungosta tehtiin laskuvarjojääkärien maaharjoittelukone tai sitten vasta rungon käytöstä poistamisen ja metsään hylkäämisen jälkeen.

Päätimme, että uusimme kaikki irrottamamme ruudut alkuperäisen mukaisesti 5 mm vahvuisella pleksillä, 20 kiinnitysruuvilla ja kumitiivisteellä. Tämä tarkoittaa, että joudumme ostamaan sitä varten seitsemän pleksiruutua, uusia kiinnitysruuveja ja kumimattoa kumitiivisteiden tekemiseksi. Alkuperäisen mukaisia ruutujen kuminastallisia tiivisteitä emme kuitenkaan kykene tekemään.

Ostimme ETRA:sta määrämittaan sahatut seitsemän polykarbonaattipleksiruutua. Koska vain yksi ruutu oli alkuperäinen alkuperäisine kumitiivisteineen, ainoastaan siihen porataan tiivisteen kuminastaa vastaavat 11 mm ruuvinreiät. Sen sijaan kaikkiin muihin kuuteen ruutuun porataan reikä vain 5 mm vahvuisia kiinnitysruuveja varten, sillä näihin ikkunoihin tulee sileä 2 mm vahvuinen kumitiiviste.  

Rakensimme tukevasta levystä ja listoista ikkunapleksien porauskehikon 20 ruuvinreiän poraamiseksi ruutuihin täsmälleen oikeisiin kohtiin. Reikien poraaminen aloitettiin alkuperäiseen ikkunaan tulevaan pleksiruutuun. Porauskehikon pohjalle laitettiin pinnaltaan vielä suojakalvolla verhoiltu uusi pleksiruutu. Sen päälle asetettiin poraussapluunaksi irrotettu alkuperäinen ruutu, jossa on 20 kappaletta 11 mm reikää kuminastoille ja kiinnitysruuveille. Ruudut lukittiin porauskehikkoon puristimilla.

Reikien poraamiseksi täsmälleen sapluunaruudun reikien keskelle sorvasimme messingistä porausohjurin, joka uppoaa tiiviisti 11 mm reikään. Ohjurin keskelle porattiin reikä 5 mm poranterälle. Ohjuri laitettiin uuden pleksin päällä olevan vanhan ruudun 11 mm reikään ja ohjurin läpi porattiin alla olevaan ruutuun 5 mm terällä esireikä. Näin menetellen porattiin 5 mm reikä kaikkiin 20:een reikään. Tämän jälkeen pylväsporaan vaihdettiin 11 mm poranterä ja sapluunaruutu poistettiin uuden ruudun päältä. 11 mm poranterä kohdistettiin ensimmäiseen 5 mm reikään ja se suurennettiin 11 mm suuruiseksi. Näin menetellen suurennettiin kaikki 20 reikää. Kun poraus oli tehty, testattiin reikien koko sovittamalla irrotetun ikkunan nastallinen kumitiiviste uuteen ruutuun. Tiivisteen kuminastat sopivat täydellisesti porattuihin reikiin.

Kaikkien muiden kuuden ruudun kohdalla toimittiin toisin, koska niihin tulee sileä 2 mm paksuinen kumitiiviste. Näihin ruutuihin porattiin kiinnitysruuveille 20 reikää 5 mm terällä.  Se tarkoittaa, ettei ruutujen ruuvinreikiin tule kuminastan antamaa tärinäsuojaa, mutta ei tämä DO-5 runko myöskään enää lennä, mitä nyt vähän tärisee sitä liikuteltaessa.

Kun uusiin ruutuihin oli porattu kaikki reiät, oli ruutujen kumitiivisteiden tekemisen vuoro. ETRA:sta ostettiin 1,4 m leveää kumimattoa metri. Koska ikkunaruudut ovat 47,7 x 34,9 cm, kumimatosta riittää kumitiivisteet kahdeksalle ruudulle eli parille ylimääräisellekin. Huvittavaa oli, että kun mattoa ostettiin, myyjä kysyi ”haisevaako, vai haisematonta kumimattoa haluat”? Kävi nimittäin ilmi, että haisematon kumimatto oli reilun tuplan kalliimpaa. IMY:n varoja säästääksemme ostettiin ”haisumattoa”. Kyllä se aluksi pahalle haisikin, mutta haju haihtui pian pois.

Tiivisteiden leikkaamiseksi kumimatosta kuutta uutta pleksiruutua varten, tehtiin vanerista tiivisteen muotoinen sapluuna. Sapluunan avulla kumimatosta leikattiin tarpeelliset kuusi suorakaiteen muotoista kumitiivisterengasta. Tiivisteistä puuttui enää vain reiät ruudun 20:lle kiinnitysruuville.

Kuhunkin tiivisteeseen merkattiin ruuvin reiät käyttämällä sapluunana yhtä uutta pleksiruutua, johon oli porattu 20 kappaletta 5 mm ruuvinreikää. Kiinnitysruuvin rei’illä varustettu pleksi kohdistettiin täsmälleen kumitiivisteen päälle. Alla olevaan kumitiivisteeseen tehtiin kynällä merkki kunkin reiän läpi. Sen jälkeen tiivisteeseen tehtiin ruuvinreiät nahkapaskan eli meistin avulla. Näin toimittiin kaikkien kuuden tiivisteen osalta.

Piti vielä löytää mahdollisimman paljon alkuperäisiä matalalla kupukannalla ja uralla varustettua ruuvia vastaavat uudet ruuvit muttereineen ja aluslevyineen ikkunoiden kiinnittämiseen. Sellaisia ei enää normaalikaupoista löydy. Onneksi etsimämme ruuvit löytyivät Uudenmaan Pultista Järvenpäästä. Ne ovat 4 mm paksuja ja 20 mm pitkiä. Siis millisiä, mutta vastasivat lähes täysin alkuperäisiä 3,8 mm paksuja ja 18 mm pituisia kiinnitysruuveja. Näiden uusien ruuvien kannat maalattiin hopeanharmaalla, etteivät ne kiiltävinä erotu DO-5:n kyljestä. Nyt onkin kaikki valmista uusien ruutujen kiinnittämiseksi DO-5:n matkustamon vasemman kyljen ikkunoihin.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Nokkakartion alaosa lainaksi DO-5-koneen kartion alaosan tekemiseksi

Sunnuntai 23.4.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmavoimien laskuvarjojääkärikoulutuksen käytössä ollut ja nykyisin Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman C-47-koneen DO-5 runko on ilman nokkakartiota. Syy on se, että vain kartion yläosa on tallella eikä kartion alaosaa löydy Suomesta käyttöömme. Varmaankin sellainen löytyisi suurella rahalla ulkomaailta, mutta siihen emme ryhdy.

Vasen kuva via Laskuvarjojääkärikilta.

Pohdittuamme Tiistaikerhossa eri mahdollisuuksia nokkakartion alaosan rakentamiseksi, päädyimme kartion alaosan tekemiseen lasikuidusta. Lasikuituinen kartion alaosa ei toki olisi alkuperäisen mukainen alumiinilevystä tehty, mutta alkuperäisen muotoinen kuitenkin. Sekin on parempi kuin ei kartiota ollenkaan. Nyt vaan olisi löydettävä lainaksi alkuperäinen ”kolmosen” nokkakartion alaosa tehdäksemme sen avulla kartion alaosasta lasikuitumuotin. Muotin avulla tehtäisiin sitten varsinainen lasikuituinen nokkakartion alaosa. Paikalleen asennettuna se maalattaisiin esimerkiksi alumiinin väriseksi samalla kuin nokkakartion alkuperäinen yläosa olisi puhdistettu ja kiillotettu.

Aidon kartion alaosan saamiseen löytyi ratkaisu, kun Suomessa olevan Karair oy:n käyttämän DC-3 koneen (OH-VKC) eturungon omistaja lupasi lainaksi nokkakartion alaosan. Niinpä joukko DO-5-projektilaisia meni paikan päälle nokkakartiota irrottamaan. Suurimmalta osin saimme kartion alaosan rungossa kiinni pitävät ruuvit helposti irrotettua. Sitä auttoi OH-VKC:n eturungon omistajan tekemä esivalmistelutyö. Muutaman ruuvin jouduimme kuitenkin irrottamaan poraamalla.

Hankalista työasennoista ja tapaamme kuuluvasta suun pieksennästä huolimatta nokkakartion alaosa oli irti OH-VKC:n nokalta parissa tunnissa ja kartion alaosan matka kohti Suomen ilmailumuseota alkoi.

Museolla sovitimme lainaksi saamaamme nokkakartion alaosan ja DO-5:n kartion yläosan toisiinsa. Hyvinhän ne yhteen sopivat, vaikka DO-5 onkin Douglasin tyyppiä C-47 eli rahtikone ja OH-VKC on aito DC-3 matkustajakone. Totesimmekin lainaksi saamamme kartion alaosan sopivan mainiosti lasikuitumuotin tekemiseen.  Ennen kuin siihen vaiheeseen pääsemme, lainaksi saamamme kartion alaosan ulkopinta pitää hioa puhtaaksi niin liasta kuin sen pinnalla olevasta maalista ja pakkelista.

Tavoitteemme on, että kokonainen nokkakartio olisi paikallaan DO-5:n rungossa, kun se on näytteillä IMY:n näyttelyosastolla Turun lentonäytöksessä 17.–18. kesäkuuta.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

DC-3:n (DO-5) runkoa kunnostetaan näytteille

Lauantai 8.4.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdisty ry (IMY) tuo osastolleen Turun lentonäytökseen (Turku Airshow 17-18.6.) omistamansa DC-3 -koneen rungon. Tarkemmin sanottuna kyse on Douglas C-47A-80-DL -koneen rungosta. Kone valmistui Long Beachissa vuonna 1944.

Kuva: via Jarmo Kaipainen.

Tämä ”kolmonen” tunnukseltaan DO-5 palveli viimeiseksi Suomen ilmavoimissa ensin lentävänä laskuvarjojääkärien koulutuskoneena ja lopulta sen runkoa käytettiin laskuvarjojääkärien maaharjoitteluvälineenä. Kymmeniä vuosia Utin metsässä ”hapannuttuaan” se lahjoitettiin Ilmailumuseoyhdistykselle. Rungon mukana tulivat pyrstön osat ja ulkosiivet. Runko on ilman keskisiipeä. Se on valitettavasti vuosien saatossa jonnekin kadonnut.  

Kuva: Juha Ritari.

IMY kunnostaa rungon näyttelytarkoitusta varten. Tätä työtä tehdään nyt Tiistaikerhossa. Paljon työtä onkin edessä, ennen kuin runko on saatu haluttuun DO-5 koneen käytönaikaiseen asuunsa. Kuten arvata saattaa kymmenet vuodet taivasalla vuotavine ohjaamon ikkunoineen on tehnyt pahaa jälkeä, mutta yrittänyttä ei laiteta, kuten sanonta kuuluu. Niin ja onhan runkoa jo käytetty mm. ”Pertsa ja Kilu” sekä ”Sisu” -elokuvien rekvisiittana.

DO-5:n runko tuodaan näytille Turun lentonäytöksen IMY:n näyttelyosastolle, vaikka se ei vielä silloin tavoitteellisessa esittelykunnossaan olekaan. Se on silti mielenkiintoinen kohde käydä katsomassa, minkälaisessa asussa DO-5 -konetta käytettiin laskuvarjojääkärien koulutuksessa, sillä matkustamotila on yhä jääkärikoulutuksen aikaisessa asussaan seinää reunustavine ”rättipenkkeineen” ja juoksulangassa roikkuvine laskuvarjon laukaisuhihnoineen.

Tällä hetkellä runko on Suomen ilmailumuseon pihalla Tiistaikerhossa kunnostettavana. Kunnostamistöitä on tehty niin ohjaamossa kuin matkustamossa. Ohjaamossa on irrotettu ja osiin purettu molemmat huonokuntoiset ja osaltaan ruostuneet lentäjänistuimet. Ne yritetään saada entisöidyksi kesään mennessä. Haasteellisia ovat prässätystä pahvista tehdyt istuimen selkänoja ja istuinkaukalo. Ne ovat ohjaamoon vuotaneen sadeveden vuoksi pehmenneet osin ns. muusiksi eikä niitä pystytä entisöinnissä käyttämään. Todennäköinen vaihtoehto on tehdä selkänojat ja istuinkaukalot alumiinilevystä.

Ohjaamon ja matkustamon välinen ovi on saatu kunnostettua. Parhaillaan on aloitettu matkustamon läpinäkymättömäksi menneiden ikkunaruutujen uusiminen. Samentuneiden ruutujen tilalle laitetaan ruudut kirkkaasta polykarbonaattilevystä. Yksi ruutu on jo saatu irrotettua. Toivottavasti Turun lentonäytökseen mennessä saadaan uusittua läpinäkyviksi ainakin matkustamon ovenpuoleisten seitsemän ikkunan ruudut.

Ohjaamosta puuttuu kokonaan mittaritaulusto mittareineen. Ensihätään tarkoituksemme on laittaa ohjaamoon alumiinilevylle kopioituna aito ja täysikokoinen ”kolmosen” mittaritaulu. Tuo mittaritaulu kuvattiin Suomen ilmailumuseossa olevasta Karhumäen OH-VKB DC-3A -koneesta.

Eikä tässä vielä läheskään kaikki. DO-5:n nokalta puuttuu nokkakartio. Meillä on kyllä nokkakartion yläosa, mutta alaosa puutuu. Suomesta sellaista ei ole käyttöömme saatavissa. Tarkoituksemme onkin tehdä puuttuva kartion alaosa lasikuidusta. Lasikuitumuotin tekemiseksi saamme lainaksi aidon DC-3:n kartion alaosan. Jos työ etenee  suunnitellusti, niin Turun lentonäytöksessä DO-5:n nokka ei ole enää katkaistun näköinen, vaan on saanut ”kolmosen” aidon nokan muodon. Ennemmin tai myöhemmin vielä nyt likaisenharmaaksi patinoitunut DO-5:n runko kiillotetaan näyttäväksi.

Kuten lukija huomaa, läheskään kaikki ei vielä ole valmista, mistä edellä kirjoitin. Olkoonkin tämänkertainen blogi ennemminkin houkuttelu lähteä Turun lentonäytökseen 17.-18. kesäkuuta tutustumaan siellä IMY:n osastolla niin DO-5:n runkoon, Hawk-elämyskeskukseen, OH-XEA ”Ressu” pienkoneeseen, kuten myös lentoasemarakennuksen tuntumaan näytteille koottuun ja Finnairin väreihin OH-LEA ”Sinilinnuksi” maalattuun Ilmailumuseoyhdistyksen Caravelle-matkustajakoneeseen.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

DO-5:n ohjaamon ja matkustamon välistä ovea kunnostetaan

Sunnuntai 6.11.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DO-5:n (DC-3/C-47) rungon kunnostuksessa on vuorossa ohjaamon ja matkustamon välisen seinän puinen ovi. Se on rakenteeltaan ns. peiliovi.  Oven ohjaamon puoleinen maalipinta on pahasti kulunut sekä hilseillyt  ja kunnostetaan alkuperäistä vastaavaksi.

Sen sijaan matkustamon puolella oven alkuperäinen pinta on piilossa, sillä se on verhoiltu uudenaikaisella vaalealla kovapintaisella levyllä. Samalla levyllä on verhoiltu ohjaamon ja matkustamon välisen seinän matkustamon puoli sekä matkustamon seinät ikkunoiden yläreunaan asti.  Liekö oven ja seinien uudelleen verhoilu tehty koneen Lufthansan aikana vai vasta koneen tultua ilmavoimien käyttöön? Oven matkustamon puoleisen modernisoidun pinnan jätämme nykyiselleen eli samanlaiseksi verhoiltuna, kuin matkustamon seinät ovat.

Ohjaamon puoleisen pinnan perusteella ovi vaikuttaa alkuperäiseltä C-47 tyypin ovelta. Siitä kielisi se, että oven vaneripinnasta löytyy suurikokoinen leima. Siinä on vielä luettavissa sana ASSEMBLY ja sarjanumero 24 145018. Muitakin numeroita leimassa on, mutta niistä ei saa kunnolla selvää.

Oven kunnostusta varten ovi irrotettiin karmistaan ja tuotiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan. Kunnostuksessa ohjaamon puoleinen maalipinta hiotaan ja  oven verhoilun liimauksestaan irronneet vaneriviilut liimataan kiinni. Lopuksi ovi saa uuden maalipinnan.

Tulevaa oven maalaamista varten hilseilyt irtonainen maali raaputettiin pois ja vihertävän harmaa maalipinta hiottiin sileäksi hiekkapapereilla. Tarkoituksenamme on maalata oven pinta kuin myös ohjaamon alumiiniset seinäpinnat alkuperäisen mukaisella vihreällä sävyllä. Sitä ennen yritetään selvittää, mikä se alkuperäinen maali ja sen sävy olisi mahtanut olla.

Ovessa näkyy vähintään kahta vihreän eri sävyä. Ikään kuin alempana olisi vaaleamman vihreä, jonka päälle on vedetty tummemman vihreä maali. Ohjaamon seinien alumiinipinnoissa on näkyvillä ainakin kolmea ei vihreää. On siten arvailujen varassa, mikä niistä olisi varmasti alkuperäistä – jos niistä enää mikään. Onhan DO-5 ollut Normandian maihinnousuun osallistumisen jälkeen siviilikäytössä Hollannissa, Ranskan Indokiinassa ja Saksassa ennen tuloaan Suomen ilmavoimille vuonna 1960.

Tiedustelin ”kolmosten” värejä Suomen ilmavoimamuseosta. Sain kuulla, että ohjaamon ja siten myös oven väri on mitä ilmeisimmin amerikkalainen "Bronze Green" tai "Dull Dark Green." Sisätilan väri oli yleisesti tumman vihreä sen ajan amerikkalaiskoneissa. Alumiinipintojen pohjamaalina käytettiin sinkkikromaatti korroosiosuojamaalia, jonka sävyä taitettiin mustalla pigmentillä, jolloin siihen saatiin myös UV-suojaa. On siten vielä selvitettävää, ennen kuin menemme maalikauppaan.

Maalattavat pinnat edellyttävät kuitenkin lisää pohjustustyötä, ennen kuin ovi on valmis maalattavaksi. Tehdäänkö maalaus jo nyt, vai vasta keväällä yhdessä ohjaamon alumiinisten seinäpintojen maalauksen kanssa, on toistaiseksi päättämättä.

Oven pintojen hiomisen jälkeen liimattiin liimauksestaan irronneet oven vaneriviilut. Viilut puristettiin tiiviisti alustaansa puupalikoilla ja puristimilla. Liimana käytimme ulkokäyttöön tarkoitettua EriKeeper Plus puuliimaa.

Kuvat: Lassi Karivalo.

DO-5:n ohjaamon lentäjänistuimet

Torstai 20.10.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3/C-47 (DO-5) koneen rungon kunnostaminen vähintään siedettävään esittelykuntoon edellyttää monenlaista tekemistä. Suurin työsarka kohdistuu ohjaamon alueeseen.

Kun olimme saaneet rungon sisällä olevat DO-5:n pyrstönosat ja muut romppeet siirretyksi rungon viereiseen DO-5:n varastokonttiin sekä tiivistettyä ohjaamon ikkunat sadeveden sisäänpääsyn estämiseksi, saatoimme keskittyä ohjaamoon. Lähtökohtaisestihan se oli kuin ”hävityksen kauhistus”. Mittarit ja valtaosa ohjaamon laitteista olivat poissa, penkit repaleiset, seinät verhoilusta riisuttuna paljaina sekä roskaa joka paikassa.

Suurin osa DO-5:n mittareista ja laitteista oli purettu siinä vaiheessa, kun DO-5 poistettiin käytöstä ja sen runko vietiin Uttiin laskuvarjojääkärien maassa olevaksi kuivaharjoittelukoneeksi. Samassa yhteydessä on todennäköisesti purettu ohjaamon seinien verhouspaneelit.

Siivosimme ohjaamon ensin roinasta ja roskasta, joka sinne oli aikojen saatossa kertynyt. Lopulta päästiin jo käyttämään pölynimuriakin ohjaamon pintojen puhdistamiseen.  Ensivaiheen tavoitteenamme on saada ohjaamosta siisti. Pitemmälle ajatellen olisi kiva saada ohjaamoa täydennettyä puuttuvilla mittareilla ja laitteilla, mutta se tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. 

Siivoustyön jälkeen otimme kohteeksemme lentäjän istuimet. Istuin muodostuu varsinaisesta istuinosasta ja istuimen putkirakenteisesta kehikosta, johon istuinosa on kiinnitetty. Tarkoituksemme on kunnostaa istuimet huolimatta siitä, että istuinten istuinosat ovat pahoin vaurioituneet. Istuinten putkirakenteiset runkokehikot ovat vielä hyväkuntoiset, joskin ruosteessa.

Vaurioitumiseen on syynä se, että koko istuinosa on tehty monikerroksisesta istuimen muotoon prässätystä ja jäykistetystä pahvista. Ohjaamoon päässeen sadeveden ja kosteuden seurauksena muotoonsa prässätty pahvi on vettynyt niin, että pahvin kerrokset ovat irronneet toisistaan ”mössöksi”. Istuinten selkänojat ovat kuitenkin vielä kohtalaisessa kunnossa.

Tosiasia on kuitenkin, ettei näistä alkuperäisistä repaleisista istuinosista saa enää entisöimällä kelvollisia, vaan kummankin istuimen istuinosa on kokonaan uusittava, vaikka selkänoja vielä käyttökelpoinen olisikin.  Onkin ”tenkkapoo”, kuinka pahvista prässätyn istuinosan saisi järkevästi uusittua. Toki vaihtoehtona on tehdä se alumiinilevystä, jos siihen ratkaisuun päädyttäisiin. Istuimen kehikko kaipaa vaan ruosteesta puhdistamista ja maalausta.

Penkkityöt” aloitimme irrottamalla ohjaamon kummatkin lentäjän istuimet ohjaamon lattiassa olevista kiskoistaan. Tämän jälkeen on vuorossa kummankin istuimen istuinosan irrottaminen runkokehikosta.  Istuinosa on kiinni runkokehikon putkessa putkea pitkin liukuvilla kiinnikkeillä, jotta istuimen korkeutta voi säätää. Istuimen säädön lukitus tehdään runkokehikon putken reikiin työntyvillä lukitustapeilla. Säätömekanismi on istuimen alla.

Aloitimme purkutyön vasemmanpuoleisesta istuimesta. Irrotimme runkokehikon putken ympärillä olevat istuimen ruosteessa olevat kiinnikkeet saadaksemme istuinosan kehikosta irti. Vaan eipä se irronnutkaan, sillä korkeussäädön lukitustapit olivat yhä tiukasti paikallaan kehikon putken säätörei´issä. Jouduimme tekemään kovasti töitä, ennen kuin saimme jumiutuneet korkeussäädön lukitustapit vedettyä pois tapinrei’istään ja istuinosan ja runkokehikon irrotettua toisistaan.

Vastaavalla tavalla purimme kunnostettavaksi ohjaamon oikeanpuoleisen istuimen. Se on identtinen vasemman istuimen kanssa, mutta siitä peilikuva. Tämän istuimen osalta jouduimme purkamaan kokonaan istuimen korkeussäädön mekanismin, ennen kun saimme korkeudensäädön lukitustapit vedettyä pois istuinkehikon putken säätörei’istä ja siten istuinosan irti ja istuimen kehikosta. Kummankin istuimen osat veimme DO-5:n varastokonttiin odottamaan jatkokäsittelyä.

Kuvat: Lassi Karivalo

DO-5:n ohjaamon tuulilasit talvikuntoon

Sunnuntai 16.10.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3 (C-47) koneyksilön DO-5:n runkoon liittyvät työt ovat päässeet hyvään alkuun Tiistaikerhossa. Nyt pyritään keskittymään sellaisiin töihin, jotka ovat mahdollista toteuttaa säästä riippumatta alkavien kylmien säiden ja talvikauden aikana. DO-5:n runkohan on nyt ulkosalla Suomen ilmailumuseon pihalla. Lisäksi olemme varustaneet pihalla olevaa runkoa syksyn sateisiin ja talven tuiskuihin.

Yksi tällainen talveen varautuminen oli saada ohjaamon ikkunat ennen talven tuloa sellaiseksi, ettei sadevesi ja lumi pääse tunkeutumaan ohjaamoon. DO-5:n ohjaamon ikkunat olimme kyllä suojanneet jo alkusyksystä sateen pitävällä suojamuovilla, koska tuulilasien raameihin laitetut pleksit olivat kooltaan liian pienet estämään sadeveden pääsyn ohjaamoon. DO-5:n kummankin tuulilasin alkuperäiset ruudut ovat jossain vaiheessa rikkoutuneet ja korvattu läpinäkyvillä 3 mm vahvuisilla pleksilevyillä.

Noiden liian pienikokoisten tuulilasipleksien tilalle oli saatava ennen talven tuloa uudet ja paremmin ikkunan raamiaukon kattavat pleksit. Tosin näin ei lentävien DC-3 koneen osalta toimittaisi, vaan rikkoutuneen tai muuten käyttökelvottomaksi menneen tuuliasi-ikkunan tilalle olisi vaan vaihdettu varaosana kokonaan uusi ikkuna raameineen ja ruutuineen. Tällaisia vaihtoikkunoita ei meillä ole valitettavasti käytettävissämme.

Niinpä liian pienet tuulilasien pleksit irrotettiin ja kummankin tuulilasin raamin kouru puhdistettiin liasta sekä ruosteesta akkuporakoneeseen kiinnitetyllä harjalaikalla. Uusien pleksilasien hankkimista varten tehtiin 1,2 mm vanerista ikkunan muotoinen sapluuna. Tämä sapluuna leikattiin sen kokoiseksi, että ikkunapleksin vanerimalli saatiin juuri ja juuri pujotettua tuulilasin raamin aukosta raamin kouruun.

Tarkoituksena on liimata uusi pleksilasi raamiin silikonilla. Liimatessa pleksi tuettaisiin paikalleen raamin sisällä siten, että se nojaa joka reunastaan muutaman millin raamin kourun sisäreunaa vasten. Näin pleksi peittäisi koko ikkuna-aukon ja silikonisaumasta saataisiin vesitiivis.

Leikkautimme ETRA:ssa vanerisapluunan mukaiset kaksi ikkunapleksiä  5 mm vahvuisesta UV-suojatusta polykarbonaattipleksistä. Kun sovittelimme niitä DO-5:n tuulilasin raameihin, niin pienen viilaamisen jälkeen saimme pleksit ”loksahtamaan” halutusti tuulilasin raamin sisään.

Koska syksyn säät ovat jo kylmenneet vain 10 asteen tietämiin, päätimme siirtää pleksien liimaamisen silikonilla ensi kevään lämpimimpiin säihin. Estääksemme sadeveden tai lumen pääsyn  ohjaamoon,  teippasimme suojakalvoilla varustetut uudet pleksit koneen ulkopuolelta oranssiteipillä tuulilasin raameihin. Teippaus tehtiin niin, että teippi peitti kokonaan tuulilasin raamin ja koneen rungon välisen sauman.  Samalla tavalla suojasimme ohjaamon sivuikkunoiden saumat, jottei sade pääse niidenkään kautta tunkeutumaan ohjaamoon.

Toinen talveen varautumiseen liittyvä tehtävä oli pyrstöosan peittäminen suojapressulla. DO-5:n pyrstöstähän on irrotettu niin korkeus- kuin sivuvakaaja. Näin ollen sade ja lumi pääsee tunkeutumaan vakaajien aukoista esteettä rungon sisään. Hankimme suurikokoisen pressun, jolla peitimme umpeen koko pyrstön alueen.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Tiistaikerho aloittaa DO-5:n rungon kunnostamisen

Sunnuntai 11.9.2022 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseo ry omistuksessa on DC-3 (C-47) DO-5 -koneen runko peräsimineen. Siivet vielä puuttuvat. DO-5:n runko tuli IMY:n omistukseen vuonna 2018. Muutoin runko olisi mennyt romutukseen. Ilmavoimien käytössä ollut DO-5 palveli viimeiseksi Utin laskuvarjojääkärikoulun maassa olevana kuivaharjoituskoneena. IMY:n omistamana DO-5:n runkoa on käytetty jo kahdessa elokuvassa rekvisiittana.

Ilmailumuseoyhdistyksen tarkoituksena on kunnostaa DO-5:n runko niin, että sitä voisi kunnostettuna esitellä erilaisissa ulkoilmatilaisuuksissa. Tällöin koneen sisätiloihin olisi myös mahdollista tutustua. Rungon matkustamo säilytetään laskuvarjojääkärien koulutusasussaan pitkin seinää kulkevine ”rättipenkkeineen”. Jatkossakin runko on tarjolla elokuvatuottajien tarpeisiin.

DO-5:n rungon kunnostus on käynnistymässä Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa. Tätä varten runko on Suomen Ilmailumuseon pihalla. No, ihan heti huomenissa kaikki ei ole suinkaan valmista, sillä suuri urakka kerholaisilla on edessä rungon kunnostamiseksi. Mutta jospa oltaisiin loppukeväästä 2023 jo sen verran pitkällä, että rungon uskaltaisi vielä näytteille Turussa pidettävään valtakunnalliseen lentonäytökseen. No, aika näyttää.

Tiistaikerhon syyskauden alku on mennyt DO-5:n kunnostustöiden esivalmisteluun. Niistä yksi oli matkustamon sisälle varastoitujen koneen sivuvakaajan, sivuperäsimen, korkeusperäsinten, peräkartion, nokkakuvun sekä muiden koneen osien siirtäminen DO-5:n tuntumaan tuotuun varastokonttiin. Varastokonttiin siirrettiin myös rungon alle varastoitu korkeusvakaaja. Matkustamossa olleet osat piti saada pois, sillä osat täyttivät rungon niin, että siellä kulkeminen oli vaikeaa ja jopa vaarallista, puhumattakaan matkustamossa työskentelystä koneen kunnostuksen aikana.

Rungon entisöintitöissä keskitymme aluksi ohjaamoon. Siellä tehtävänämme ovat mm. ohjaamon ikkunoiden tiivistäminen ja mahdollisesti osin uusiminen, lentäjän istuinten irrotus kunnostettaviksi, ohjaamon pintojen ja jäljellä olevien laitteiden puhdistaminen sekä seinäpintojen maalaus. Myös matkustamon ikkunoiden täysin sumeiksi menneiden ruutujen uusiminen on työlistalla. Se olisikin kerholaisille jo tuttua, sillä vuonna 2015 uusimme Suomen ilmailumuseon pihalla tällä hetkellä maamerkkinä upeasti olevan ”kolmosen” OH-LCD:n matkustamon ikkunat.

Onpa jo ehditty saada jotain aikaiseksi kunnostuksenkin saralla, kun legendaarinen kolmosmekaanikko Pauli ”Speedy” Fallström vaihtoi koneen rikkonaisen kannuspyörän ehjään.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Tiistaikerhon syyskausi alkoi

Sunnuntai 4.9.2022 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kesätauko päättyi tiistaina 30. elokuuta, jolloin kerholaiset kokoontuivat Suomen ilmailumuseolle jatkamaan keväällä kesken jääneitä projekteja ja aloittamaan muutamia uusia. VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinti jatkui läpi kesän muutaman viikon taukoa lukuun ottamatta.

Caudron C.59 konservointihankkeessa edetään nyt mm. saattamalla valmiiksi koneen alasiipien kangasverhoilun ja johtoreunan vaurioiden korjaukset, verhoilemalla rankoina olevat korkeusvakaaja ja toinen korkeusperäsimistä sekä kunnostamalla Suomen ilmavoimamuseosta saadut 1920-luvun lentokoneen pyörät. Tiistaikerhossa kunnostettavana ollut Caudronin runko palautettiin 30. elokuuta Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle odottamaan aikaa, jolloin rungon kangasverhoilun pahoin krakeloituneen maalipinnan konservointiin voidaan täysipainoisesti panostaa.

Kun MiG-21BIS (MG-111) purettiin Suomen ilmailumuseon pihalla romutettavaksi, Ilmailumuseoyhdistys ry sai rungosta pätkäistyn ohjaamo-osan MiG-21-simulaattoriksi rakennettavaksi. Tiistaikerhon tehtävänä on purkaa ohjaamon ulkopuoliset laitteet ja varusteet tilan tekemiseksi simulaattorin laitteille. Aloitimme tämän työn jo loppukeväästä ja jatkamme nyt MG-111:n ohjaamon käsittävän rungonpätkän esivalmistelua simulaattoriksi rakennettavaksi.

Ilmailumuseo ry pelasti vuonna 2018 romutukselta Ilmavoimien käytössä olleen DC-3 (C-47) DO-5-koneen rungon. Runko oli palvellut viimeiseksi Utin laskuvarjojääkärikoulussa maassa olevana ”kuivaharjoituskoneena”. Tiistaikerhon tehtävänä on mm. kunnostaa ja siistiä varsin huonokuntoista ja laitteeltaan puutteellista koneen ohjaamoa, tiivistää ohjaamon ikkunat ja uusia matkustamon läpinäkymättömäksi menneet ikkunaruudut.

Perjantaina 19. elokuuta saapui Ilmailumuseoyhdistyksen Ruotsista ostama Caravelle III (SE-DAF) Arlandasta Turkuun ja vietiin kunnostettavaksi Pansiossa olevaan halliin. Kone tulee aikanaan näytteille Finnairin väreissä Turun lentoaseman terminaalirakennuksen tuntumaan. Finnair käytti Caravelle III -koneita ennen siirtymistään Super Caravelleihin.

Vuodesta 1974 kone on seissyt Arlandan lentokentän laidalla ja on odotetusti huonokuntoinen. Tiistaikerhon tehtävänä on korjata Caravellen vaurioituneita osia, jotka kokonsa puolesta sopivat kunnostettaviksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa. Näitä on mm.  ”kipeetä saanut” oikean siiven kärkiosan etukulma. Entisöimme myös Caravellen mukana Turkuun tuodun ja varsin huonoon kuntoon päässeen Caravelle III:n hinausraudan.

Kaikkea muutakin tulee tavan mukaan syyskauden aikana Tiistaikerholle tehtäväksi, jotka tukevat niin Suomen ilmailumuseon kuin Ilmailumuseoyhdistyksenkin toimintaa.