Tiistaikerhon blogi
Tiistaikerhon työtäyteinen syyskausi 2023 päätöksessäänTiistai 26.12.2023 - Tiistaikerholainen Tiistaikerhon syyskausi sujui myönteisesti. VL Myrsky II (MY-14) -projektin rinnalla entisöintitöitä on ollut sopivasti tarjolla, varsinkin kun lokakuussa voitiin ottaa Hietanen OH-XEA Ressu entisöinnin kohteeksi. Valtaosalle kerholaisia työpäivänä oli perinteinen tiistai. Myrsky-projekti oli työnsä ääressä tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tekemämme työtuntien yhteismäärä syyskaudelta oli noin 2 500 työtuntia. Tiistaikerholaisia oli syyskaudella töissä kaikkiaan 30, joista Myrsky-projektissa yhdeksän. Syyskauden aikana kerhoon liittyi kaksi uutta jäsentä. Syyskauden hankkeet koskivat seuraavia konetyyppejä: VL Myrsky II (MY-14), Valmet Tuuli III (TL-1), Caudron C.59 (CA-50), Douglas C-47 (DO-5), Hietanen OH-XEA ”Ressu”, Mil Mi-8T (HS-4), Caravelle III (OH-LEA), MiG 21BIS (MG-111), Saab Draken sekä Link Trainer (LT-1). Lisäksi tehtiin muita kuin suoranaiseksi entisöintiin liittyviä töitä. Niistä valtaosa tuki Suomen ilmailumuseon toimintaa: I ja II-hallien lattiatasolla olevien koneiden sekä näyttelyssä olevien muiden esineiden pintojen puhdistaminen; museon alapihalta yläpihalle johtavien portaiden tekeminen valmiiksi; pihalla olevan lastenmaailman laittaminen talviteloille; lastenmaailman polkulentokoneen ”hangaarin” maalaus; maalausteltan siivoaminen ja ovien maalaus; tulityökontin edustan kipinäsuojuksen asentaminen; I-hallin maalilennokin pyörien korjaus; siipipukkien tekeminen poistoon menneiden pukkien tilalle; IMY-pannunalusten tekeminen myyntiin. VL Myrsky II (MY-14)Kuva: Heikki Kaakinen Kulunut syyskausi oli sikäli merkityksellinen, että Myrskyn siipipuoliskot liitettiin toisiinsa ja siipeen yhdistettiin myös käytössämme oleva Myrsky MY-5:n runkokehikon etuosa. Tämä mahdollisti siiven ja rungon saumakohtaan tulevien ns. kainalolevyjen koeasentamisen kuten myös rungon alle siiven johtoreunaan kiinnitettävän moottorin öljynjäähdyttimen koeasentamisen niin tulo- kuin poistoilman torvineen. NACA-rengas on saatu viimeistelyitä vaille valmiiksi ja on jo useaan kertaan sovitettu entisöintitilassa olevaan Pratt & Whitney moottoriin. Moottorin alapuolisen vaippalevyn rakentaminen on loppusuoralla. Paljon pientä rakentamista on vielä edessä kevätkaudelle 2024. Nyt pyritään siihen, että Myrskyn siipi ja runko voidaan yhdistää toisiinsa kesällä 2024. Valmet Tuuli III (TL-1)Kevätkauden päättyessä sovittiin museon kanssa, että Tuuli otettaisiin aktiivisen entisöintityön kohteeksi eli syyskauden pääprojektiksi. Syyskauden aikana on puhdistettu Tuulen sisätilojen likaantuneita pintoja. Moottoritilasta on irrotettu viimeisiä laitteita tilan pintojen puhdistamiseksi. Ohjaamon kuomun raameista ollaan irrotettu kumitiivisteet, jotta raamit voidaan vielä puhdistettavaksi lasikuulapuhalluksella. Rungon peräpäässä olevat teräsrakenteet on puhdistettu ja suojattu hopeisella Isotrol-maalilla. Caudron C.59 (CA-50)Caudron C.59 -koneen korkeusvakaaja odottaa verhoilemista. Verhoilua varten testattiin Eurokankaasta ostetun puuvillakankaan soveltumista verhoiluun. Valitettavasti tämä kangaslaatu ei kiristynyt kunnolla, joten sitä ei voitu käyttää Caudronin korkeusvakaajan verhoiluun. Suomen ilmailumuseo päätti hankkia Caudronin verhoiluun oikeaa lentokoneiden verhoiluun sopivaa puuvillakangasta. Sitä ei ole Suomessa kaupan, mutta Saksassa olevalta toimittajalta on saatu muutama kangasnäyte. Caudronin paikatut alasiivet vietiin toiseksi varastoitaviksi museon I-halliin. Caravelle III (OH-LEA)Koko syyskauden ajan on jatkettu Caravellen oikean siiven kärkikappaleen tuhoutuneen johtoreunan rakentamista. Lokakuussa saatiin rakennettua kärjen uusi runko ja alkoi sen verhoilu 1 mm vahvuisella alumiinilevyllä. Jouluun mennessä siivenkärjen uusi johtoreuna oli jo 80 prosenttisesti saatu verhoiltua. Kevätkaudelle jää siivenkärjessä olevan purjehdusvalon kehysten tekeminen ja purjehdusvalon asentaminen kupuineen paikoilleen. Douglas C-47 (DO-5)Syyskuussa käytiin Turussa tekemässä pahvimallit DO-5:n pyrstön vakaajien aukoista sekä ilman peräkartiota olevan rungon päädystä tavoitteena suojata aukot sateelta. Lokakuussa saatiin alumiiniohutlevystä tehtyä pahvimallien mukaiset suojalevyt paikalleen asennettaviksi. Maanantaina 23. lokakuuta menimme seitsemän tiistaikerholaisen voimin Turun lentoasemalle, jossa DO-5 on Caravelle III:n OH-LEA vierellä. Saimme suojalevyt kiinnitetyksi aukkojen suojiksi juuri sopivasti ennen kuin alkoivat syksyn kylmät säät lumisateineen. Mil Mi-8T (HS-4)Karjalan ilmailumuseo pyysi Tiistaikerhoa verhoilemaan HS-4:n pyrstöpuomin vakaajat vakaajien lahonneiden verhoilukankaiden osalta. Kangasverhoilu kattaa noin 70 % vakaajan pinta-alasta. Vakaajat päätettiin verhoilla, tosin ei kankaalla vaan alumiiniohutlevyllä, kuten toimimme Kauppakeskus Tuulosessa olevan HS-6:n vakaajien uudelleen verhoilussa. Lahonneiden kankaiden poiston jälkeen kummankin vakaajan alumiinipinnat hiottiin vanhasta maalista, sillä koko vakaaja maalataan uudelleen verhoilun jälkeen. Vakaajat verhoiltiin 0,3 mm offsetalumiinilevyllä. Vakaajat maalataan puolustusvoimien Mi-8 -koptereiden maalauskaavion mukaisesti, jossa vakaajan yläpinnat ovat vihreät ja alapinnat vaalean harmaat. Kummatkin pinnat ehdittiin kertaalleen maalata ennen joulutaukoa. MiG 21BIS (MG-111) ohjaamon elämyssimulaattoriTiistaikerho on tehnyt parin vuoden aikana Juha Klemettisen ohjeiden mukaan MG-111:n ohjaamon esivalmistelutöitä ohjaamon muuttamiseksi elämyssimulaattoriksi. Syyskaudella on tehty toistaiseksi viimeisiä töitä. Ne olivat lattialevyn asentaminen ohjaamon etutilan lattiaan sekä simulaattorilaitteistojen ja piirilevyjen asennuslevyjen kiinnittäminen ohjaamon etutilan kummallekin sivulle sekä ohjaamon puoleiseen päätyyn. Asennuslevyjen kiinnittäminen paikalleen ohjaamon etutilan seinämiin saatiin valmiiksi joulun alla. Saab J35F Drakenin mittaritauluIlmailumuseoyhdistys sai lahjoituksena tukevalle puulevylle kiinnitetyn J35 F:n mittaritaulukokonaisuuden. Tästä mittaritaulusta tehdään näyttelyesine ja havaintoväline, jota voi esitellä erilaissa tapahtumissa tai lentonäytöksissä. Mittaritaululle rakennetaan liikuteltava metalliputkijalusta, johon mittaritaulu on kiinnitetty sellaiselle korkeudelle, että sen edessä tuolilla istuva katsoo suoraan mittaritaulua kohti ikään kuin istuisi Drakenin ohjaamossa. Mittaritaulun metallijalustan tekeminen on meneillään. Hietanen OH-XEA ”Ressu”Lokakuussa aloitettiin turkulaisten veljesten tekemän Hietanen OH-XEA ”Ressu” koneen entisöinti. Tämä kone lahjoitettiin Ilmailumuseoyhdistykselle. Tällä hetkellä työn kohteena ovat etenkin Ressun siipien, korkeusperäsimen ja korkeusvakaajan vaneriverhoilussa olevien vaurioiden korjaamisen. Metallirunkoisesta sivuperäsimestä riisuttiin siinä ollut lahonnut kangas ja metallirunko puhdistettiin ja maalattiin ruostumiselta suojaavalla punaisella Isotrol-maalilla. Sivuperäsimen rungon ulkoreunat nauhoitettiin 20 mm leveällä puuvillanauhalla peräsimen kangasverhoilua ennakoiden. Ressun metallirakenteinen pyörällinen kannus purettiin osiin, puhdistettiin ruosteesta ja saatiin toimintakuntoiseksi. Pohjamaalauksen jälkeen kannus sai pintaansa alkuperäisen mukaisen keltaisen maalipinnan. Kolme jäljellä olevaa Ressun metalliputkesta tehtyä siipitukea hiekkapuhallutettiin puhtaaksi ruosteesta, jonka jälkeen ne pohjamaalattiin harmaalla pohjamaalilla. Niiden pintamaalaus alkuperäisen mukaisesti keltaisella maalilla on meneillään. Toinen siiven takatuki puuttuu ja se on rakennettava säilyneen tuen mallin mukaan. Puuttuvan siipituen rakentamiseen ryhdytään kevätkaudella. Mikäli ressun siipien vaneriverhoilun korjaustyöt saadaan tehdyksi kevätkauden kuluessa, voidaan harkita Ressun rungon tuontia Suomen ilmailumuseoon Tiistaikerhon entisöimäksi. Link Trainer (LT-1)Tiistaikerhoon voitiin syyskaudella ottaa verhoiltaviksi Karjalan ilmailumuseossa olevan Link Trainerin siivet. LT-1:n siipien verhoilukankaat olivat pahasti rikki, jonka vuoksi verhoilu päätettiin kokonaan uusia. Verhoilu on jo siivistä purettu. Meneillään on Eurokankaasta ostetun kahden eri puuvillakankaan kiristyslakkaustestaus kelvollisen verhoilukankaan löytämiseksi. Link Trainerin siipiä ei tarvitse verhoilla lentokoneen verhoiluun tarkoitetulla kankaalla, vaan tavallinen, mutta hyvän kiritysominaisuuden omaava valkoinen puuvillakangas sopii tarkoitukseen. Vasemmasta siivestä puuttuu siiveke ja sen rakentaminen on käynnissä. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Hietanen HEA-23B, OH-XEA, Ressu, Tiistaikerho, Caravelle, OH-LEA.Sinilintu, MY-14, VL Myrsky, OH-XLT, Valmet Tuuli III, TL-1, Link Trainer, Caudron C.59, CA-50, DO-5, Douglas C-47, Saab Draken, MiG-21BIS, MG-111, Mil Mi-8T, HS-4 |
DO-5-koneen rungon pyrstön aukkojen peittäminenSunnuntai 12.11.2023 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistaman Douglas C-47 -koneen (DO-5) pyrstön aukkoihin asennettavat sadesuojalevyt saatiin valmiiksi lokakuussa. Pyrstöhän on ollut vuosia ilman sivu- ja korkeusvakaajia sekä rungon peräkartiota. Sen seurauksena sadevesi ja lumi ovat päässeet tunkeutumaan rungon sisään. Suojalevyjen rakentaminen alumiinilevystä on selostettu jo aiemmin Tiistaikerhon blogissa. Lokakuun lopulla tiistaikerholaisten iskuryhmä suuntasi Suomen ilmailumuseolta kohti Turun lentoasemaa kiinnittääkseen suojalevyt DO-5:n pyrstöön. Suojalevyt ja muu tarpeisto kulkivat mukana peräkärryyn lastattuina. DO-5:n runko on esillä lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa olevan Finnairin ”Sinilinnuksi” entisöidyn Caravelle III:n (OH-LEA) vieressä. Lentoasemalle saavuttuamme purimme peräkärrystä alumiinilevystä tehdyt suojalevyt ja muut tarpeelliset työvälineet tikkaineen ja työ pääsi alkamaan. Jakaannuimme sopivasti parin hengen työporuoiksi. Niistä yksi kiinnitti paikalleen mukaamme myös otetut DO-5 -konetta varten tekemämme näköiskopiot ILS-liukupolun antennista ja ilman lämpötilaa mittaavasta anturista. Nämä kiinnitettiin alkuperäisen mukaisille paikoilleen koneen nokkakartion alaosan pintaan. Toinen työpari alkoi kiinnittää suojuksia oikean- ja vasemmanpuoleisen korkeusvakaajan aukon peitoksi. Kolmas työpari keskittyi asentamaan paikalleen rungon päätyyn tulevat suojalevyt. Neljännen parin tehtävänä oli asentaa paikalleen sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaamaan rakentamamme suojakotelo sekä kiinnittää kotelon etupään ja rungon kiinteän evän yhtymäkohtaa suojaamaan alumiiniohutlevystä muokattu huppu. Asennustyöt etenivät ripeästi, sillä museon entisöintiverstaassa mittojen mukaan tehdyt suojalevyt asettuivat paikalleen niin kuin oli suunniteltu. Korkeusvakaajien aukkojen suojalevyt kiinnitettiin yläreunastaan aukon reunaan rosteriruuveilla. Ruuveja varten porattiin suojalevyn läpi runkoon ruuveille reiät. Tämän jälkeen levy kiinnitettiin runkoon myös alareunastaan. Käytimme suojalevyjen kiinnityksessä tietoisesti rosteriruuveja, jottei niistä ala aikaa myöden valua rungon pintaa pitkin ruostevanoja. Vasemmanpuoleisen korkeusvakaajien suojalevyjen takapään helmasta jouduttiin leikkaamaan vähän ylimääräistä pois, jotta suojalevy saatiin painautumaan tiiviisti korkeusvakaajan aukon reunoja vasten. Suojalevyjen kiinnitystapaa pohtiessamme mieleen tuli myös se, että olisimme käyttäneet hyväksi rungossa jo olevia vakaajan kiinnitysruuvien reikiä. Olisi kuitenkin ollut erittäin vaikea saada kiinnitysruuvin reiät suojalevyyn millintarkasti alla olevien vakaajan kiinnitysruuvin reikien kohdille. Niinpä päädyimme edellä kerrottuun menetelmään, jonka ansiosta koneen runkoon tulee muutamia ylimääräisiä reikiä. Jos DO-5 olisi lentävä kone, niin menettelytapa olisi toki silloin toinen. Ilman peräkartiota oleva pyrstö suojattiin kahdella erillisellä alumiinisuojuksella. Ylemmän levyn reunoja jouduttiin hivenen muokkaamaan, ennen kuin se saatiin loksahtamaan paikalleen ja kiinnitettyä muutamalla ruuvilla. Jouduimme myös muokkaamaan nävertimellä suuremmaksi alemmassa suojuksessa olevaa kapeaa kaarevaa aukkoa, jotta saimme rungossa olevan ulokelistan ”putkahtamaan” aukon läpi ja painamaan suojalevyn tiiviisti pyrstön päätyä vasten. Tämäkin suojalevy kiinnitettiin muutamalla rosteriruuvilla. Rungon päädyn suojaksi tulleen alemman levyn kummatkin sivut taivutettiin noin 10 cm leveydeltä 90 asteen kulmaan. Näin nämä suojalevyn sivut saatiin työnnettyä korkeusvakaajan suojalevyn peräpään alle ja yhdistettyä siihen muutamalla ruuvilla. Sivuvakaajan kiinnityskohtaa ei peitetty muiden aukkojen tapaan pelkällä alumiinilevyllä, vaan sitä varten oli tehty kolmatta metriä pitkä suojakotelo. Suojakotelon kylkiä peittävien alumiinilevyjen liitoskohdat suojattiin alumiiniteipillä, jonka jälkeen kotelo nostettiin paikalleen sivuvakaajan kiinnityskohdan matalien tukikaarien päälle. Kotelon todettiin asettuvan suunnitellusti paikalleen. Suojakotelon peräpään alumiinilevy taivutettiin alareunastaan 5 cm matkalta sateensuojalipaksi rungon päätyreunan päälle. Huolimatta siitä, että suojakotelo on jokseenkin painava, se kiinnitettiin helmastaan muutamalla ruuvilla koneen runkoon. Näin ei isokaan tuulenpuuska pääse sitä lennättämään paikaltaan. Kuva: Mikko Jaakkola. Kuva: Esko Ruohtula. Kun sivuvakaajan kiinnityskohdan suojakotelo oli paikallaan, alettiin työstää lopulliseen muotoonsa suojakotelon ja kiinteän evän välistä yhtymäkohtaa peittävää huppua. Huppu oli jo museolla taivutettu alustavaan muotoonsa 0,3 mm vahvuisesta alumiinilevystä. Huppua jouduttiin aika lailla lyhentämään, ennen kuin se saatiin sopivan kokoiseksi saumakohtaa suojaamaan. Huppu kiinnitettiin alareunastaan runkoon muutamalla ruuvilla ja hupun terävä kärki muokattiin pyöreäksi. Kuva: Mikko Jaakkola. DO-5:n korkeusvakaajien, sivuvakaajan sekä rungon päädyn aukot oli näin saatu sääsuojattua ja voimme tyytyväisinä lähteä kotimatkalle kohti Suomen ilmailumuseota. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Douglas DC-3, C-47, DO-5 |
DO-5:n (Douglas C-47) vakaajan aukkojen sääsuojien rakentaminenLauantai 4.11.2023 - Tiistaikerholainen matkustajaterminaalin tuntumassa Finnairin ”Sinilinnuksi” upeasti entisöidyn Caravelle III:n vieressä. DO-5:n pyrstö on ilman vakaajia ja peräkartiota. Sen seurauksena sadevesi ja lumituiskut ovat vuosia päässeet tunkeutumaan rungon sisään konetta turmelemaan. Nyt tästä ongelmasta päästään eroon, kun Tiistaikerho on rakentanut suojalevyt aukkojen peitteeksi. Suojalevyjen rakentamiseksi käytiin Turussa mittaamassa aukkojen koot ja niistä tehtiin pahvimallit (kts. blogi 21.09.2023). Kuva: Ismo Matinlauri Kun aloittelimme suojalevyjen rakentamista, pohdimme, rakennammeko aukkojen suojalevyt vanerista vai alumiiniohutlevystä. Päädyimme kompromissiin, jossa rakennamme vanerisen, mutta alumiinilevyllä verhoillun kotelon suojaamaan sivuvakaajan kiinnityskohtaa. Korkeusvakaajien ja rungon päädyn aukot suojaamme alumiinilevyllä. Sivuvakaajan suojakotelon rakentaminenSivuvakaajan kiinnityskohta on rakenteeltaan sellainen, ettei sitä saa peittoon pelkällä suojalevyllä. Sen vuoksi rakennamme vanerisen suojakotelon, jonka voi vain painaa paikoilleen kiinnityskohdan 10 cm korkeiden tukikaarien varaan. Kotelon katon rakennamme tukevasta vanerilevystä. Kotelon kyljet puolestaan ohuesta vanerista. Koska käyttämämme vaneri ei ole säänkestävää, verhoilemme vanerikotelon ohuella alumiinisilla offset-painolevyillä, jotka sopivat hyvin yhteen DO-5:n alumiinirungon kanssa. Sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavan kotelon rakentaminen aloitettiin kotelon runkona toimivasta katosta. Sen tekemiseen käytimme tukevaa 12 mm paksua vanerilevyä. Jouduimme tekemään kattolevyn kahdesta toisiinsa liitettävästä osasta, sillä käytössämme oleva vanerilevyn pituus ei riittänyt kattamaan yksistään sivuvakaajan kiinnityskohdan 240 cm pituutta. Leikkasimme vanerilevystä kaksi vähän sivuvakaajan kiinnityskohtaa leveänpää vanerin palaa. Palat liitettiin yhteen 30 cm pituisella vanerin liitoskappaleella. Yhtenäiseen yli 240 cm pitkään vaneriin piirrettiin vakaajan kiinnityskohdan mittojen mukainen suojakotelon katto-osan muoto. Tämän jälkeen piirtoviivaa pitkin sahattiin pois ylimäärä, jolloin meillä oli valmis vanerinkappale kotelon katoksi. Kotelon kyljet tehtiin 3 mm vahvuisesta lentokonevanerista. Vanerilevystä leikattiin leikkurilla 15 cm leveitä ”suikaleita” suojakotelon kyljiksi. 15 cm korkea vanerikylki suojaa hyvin sivultapäin sivuvakaajan kiinnityskohtaa. Vanerisuikaleet kiinnitettiin yläreunastaan kattovanerin reunaan 20 mm nauloilla. Toisiinsa ne liitettiin limisaumaisesti, niin että vanerin päät olivat 10 cm matkalta päällekkäin. Kun sivuvakaajan liitoskohdan suojakotelo oli saatu rakenteeltaan valmiiksi, se verhoiltiin 0,3 mm vahvuisilla offset painolevyillä. Käytössämme olevista 100x70 cm kokoisista levyistä leikattiin kotelon kylkiä sentin verran leveämpiä alumiinilevyn suikaleita. Näin alumiinilevyverhoilu ulottuu alareunastaan hieman kylkivaneria pidemmälle muodostaen ”tippareunan”, jolloin sadevesi ei pääse nousemaan alumiinilevyn alla olevaan vaneriin. Alumiinisuikaleet kiinnitettiin yläreunastaan 20 mm nauloilla 12 mm paksun kattovanerin reunaan. Suikaleet liitettiin toisiinsa limisaumaisesti noin 5 cm matkalta. Liitossauma peitetään kotelon asennusvaiheessa alumiiniteipin alle. Kun suojuksen kyljet oli verhoiltu, verhoiltiin kotelon katto. Offsetlevyistä leikattiin kolme kappaletta metrin mittaisia levyjä. Levyt leikattiin 5 cm kotelon kattoa leveämmiksi. Tämä siksi, että alumiinilevyjen reunat taivutetaan kotelon katon reunan yli peittämään kotelon katon ja kylkivanerin liitoksen. Sitä mukaa, kun katon verhoilulevy oli kiinnitetty paikalleen, sen reunat taivutettiin vasaralla kevyesti takoen kylkilevyjen yläreunan päälle. Päälle taivutettu offsetlevyreuna kiinnitettiin kotelon katon reunaan muutamalla peltiruuvilla. Sivuvakaajan liitoskohtaa suojaava kotelo saatu valmiiksi. Suojakotelon etupään suojaksi tulee vielä alumiinilevystä taivutettava suippomainen ”huppu” . Tällä hupulla peitetään sivuvakaajan ylöspäin kohoavan kiinteän etuosan (evän) ja tehdyn suojakotelon liitoskohta. Huppu tehtiin 0,3 mm vahvuisesta offsetlevystä ja se taivutettiin kanttikoneella muotoonsa. Toistaiseksi ylisuuri huppu muokataan lopulliseen muotoonsa vasta paikan päällä sivuvakaajan kiinnityskohdan suojakoteloa DO-5:een paikalleen sovitettaessa. Korkeusvakaajan aukkojen suojusten tekeminenDO-5:n korkeusvakaajan aukkojen suojukset tehtiin 0,7 mm alumiinilevystä. Alumiinilevystä leikattiin kappale, josta saadaan suojus kummankin sivuvakaajan aukkoon. Aukoista tehty pahvimalli teipattiin alumiinilevyn päälle. Levyyn piirrettiin huopatussilla mallin ääriviiva, jota pitkin levystä leikattiin leikkurilla ja peltisaksilla aihio sivuvakaajan aukon katteeksi. Koska peltisaksi ja leikkuri jättää alumiinilevyn reunat teräviksi, reunat viilattiin sileiksi. Vastaavalla tavalla leikattiin pahvimallin avulla toinenkin korkeusvakaajan suojalevy. Oletamme, että oikean ja vasemman korkeusvakaajan aukot ovat toistensa peilikuvia, joten leikkaamamme suojuslevyt sopivat kumpaan tahansa aukkoon. Vakaajan aukon johtoreunan päässä on kiinteä putki vakaajan johtoreunan jäänpoistokumien paineletkulle. Levyyn puhkaistiin putkelle reikä. Nyt oltiin valmiit poistamaan alumiinilevyä suojaavat muovikalvot. Levyn pinnasta pestiin muovikalvon jäljet lakkabensiinillä. 0,7 mm alumiinilevystä leikatut korkeusvakaajien aukkojen suojukset ovat hyvin taipuisia, joten ne päätettiin jäykistää vanerikaistaleilla. Kolmen millin vanerilevystä leikattiin leikkurissa noin 10 sentin levyisiä vanerikaistaleita. Ne liimattiin korkeusvakaajien aukkojen suojusten sisäpinnalle SIKAFLEX 221:llä. Näin suojuksiin saatiin sopivaa jäykkyyttä, joka helpottaa niiden asentamista paikalleen DO-5:n korkeusvakaajan aukkojen suojiksi. Pyrstön päädyn suojuslevytDO-5:n pyrstö on ilman peräkartiota, joten rungon pääty on avoinna sateille. Pääty suojataan kahdella alumiinilevyllä, joista ylempi on pieni alempaan suojukseen verrattuna. Kummastakin suojuksesta tekemämme pahvimalli laitettiin 0,7 mm alumiinilevyn päälle ja mallien ääriviivat piirrettiin tussikynällä levyyn. Tussiviivaa pitkin levystä leikattiin suojukset kumpaakin rungon päädyn aukkoa varten. Leikkuureunat viilattiin sileiksi. Alempaan suojukseen piti tehdä vielä kaareva muutaman millin levyinen rako, josta rungon päässä oleva kiinteä uloke ”kurkistaa” ulos. Tuo rako tehtiin poraamalla ensin raon päätyyn reikä ja sahaamalla rako sitten auki pistosahalla. Sivuvakaajan, korkeusvakaajien sekä rungon päädyn suojukset oli saatu valmiit DO-5:n runkoon asennettaviksi. Paikalleen asennukset tehdään vielä ennen talven tuloa. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Douglas DC-3, C-47, DO-5 |
ILS-antennin näköiskopion tekeminen DO-5 -koneen nokkaanSunnuntai 8.10.2023 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistyksen omistamaan Douglas C-47 (DO-5) -koneeseen tehtiin viime keväänä nokkakartion puuttuva alaosa lasikuidusta. Jotta koneen nokan ilmiasu olisi aidon näköinen, kartioon kuuluisi myös ILS-laskeutumisjärjestelmään kuuluva liukupolun antenni. Se koostuu 10 mm paksuisesta alumiiniputkesta tehdystä antennin kaaresta, kaaren keskelle olevasta pystytuesta, antennin tyven suojuksista, pohjalevystä, kiilamaisesta muotolevystä sekä kumitiivisteestä. Kiilamaisella muotolevyllä antenni saaden kiinnittymään tiiviisti ja oikeakulmaisesti nokkakartion kaarevaan pintaan. Antennikaaren kumpikin pää menee antennisuojuksen läpi ulottuen pohjalevyn alapinnalle, jossa kummankin antennikaaren päässä on antennijohdon liitin. Meillä ei ole tätä antennia DO-5:een asennettavaksi. Niinpä päätimme tehdä antennista näköiskopion, sillä eihän DO-5 tule enää lentämään. Onneksi saimme näköiskopion tekemistä varten malliksemme alkuperäisen antennin, tosin ilman antenniin kuuluvaa korkista tehtyä muotolevyä ja kumitiivistettä. Saimme kuitenkin samalla näköiskopion tekemisen perustaksi antennin rikki olevan tyviosan, jossa muotolevy ja kumitiiviste edelleen ovat. Muotolevy meidän tulee palauttaa, joten se on myös tehtävä. Kuva: Reijo Siirtola Näköiskopion rakentamiseksi teimme mallipiirustuksen, joka noudattaa ulkonäöllisesti aitoa antennia. Ero alkuperäiseen antenniin on, että korvaamme alkuperäisen alumiiniputkesta tehdyn antennin umpinaisella 10 mm paksuisella alumiinitangolla. Erona on myös antennikaaren kiinnitys pohjalevyyn. Koska antennimme ei ole toimiva, kiinnitämme antennin kaariosan pohjalevyyn mutterikiinnityksellä. Sitä varten antennikaaren päät työnnetään suojuksissaan 10 mm ohi pohjalevyn alapinnan ja niiden päihin tehdään kierteet kiristysmutterille. Joudumme myös tekemään uuden muotolevyn. Teemme sen korkin sijasta muotoiltavissa olevasta massalevystä. Kuva: Reijo Siirtola Aloitimme antennin näköiskopion tekemisen purkamalla saamamme antennin tyviosan. Pohjalevyyn pienillä ruuveilla kiinnitetyt kovamuoviset antennin päiden suojukset olivat rikkoutuneet. Ne paikattiin ehjäksi epoksikitillä. Kitin kuivuttua suojukset työstettiin alkuperäiseen muotoonsa ja maalattiin lopulta mustiksi. Samalla suojusten läpi avattiin reikä antennikaarta mallintavan alumiinitangon päiden työntämiseksi suojusten läpi. Kuva: Juha Veijalainen Antennikaaren tekemiseksi leikkasimme 10 mm vahvuisesta pyöreästä alumiinitangosta ylipitkän pätkän. Antennin taivuttamiseksi alkuperäisen mukaiseen muotoonsa rakensimme taivutuslaitteen. Sen avulla taivutimme alumiinitangon vastaamaan täysin alkuperäisen antennin kaaren muotoa. Työnsimme antennikaaren liian pitkät päät antennin suojusten läpi katkaistaksemme ne määrämittaansa. Sitä varten mittasimme alkuperäisestä antennista antennikaaren huipun etäisyyden pohjalevyn pintaan ja lisäsimme siihen tarvittavat 10 mm, jonka antennin päät ulottuvat pohjalevyn alapuolelle. Katkaisimme antennikaaren päistä pois liiat, jonka jälkeen päihin tehtiin kierteet kiinnitysmutterille. Antennikaaren keskelle tulevan pystytuen tekemiseksi katkaisimme 10 mm alumiinitangosta niin ikään ylipitkän pätkän keskitukea varten. Muotoilimme tangon yläpään koveraksi, jotta se painautuu tiiviisti antennikaaren huippukohtaa vasten. Mittasimme keskituen tarvitsevan pituuden, jonka mukaan teimme merkin tangon alapäähän ja katkaisimme siitä ylimäärän. Pystytuki kiinnitetään yläpäästään antennikaaren läpi menevällä ja alapäästään pohjalevyn läpi menevällä pienellä pultilla. Sitten merkitsimme antennikaareen pystytuen kiinnityskohdan ja porasimme siihen reiän yläpään pultille. Alkuperäisessä pohjalevyssä on jo reikä alapään pultille. Kun pystytuen ylä- ja alapäähän oli porattu reikä ja niihin tehty kierretapilla sisäkierteet, antennikaaren pystytuki olikin valmis laitettavaksi paikalleen. Vielä oli tehtävä uusi muotolevy korkista tehdyn alkuperäisen muotolevyn tilalle. Tämän muotolevyn teimme hyvin työstettävissä olevasta massalevystä. Massalevy hiottiin sivuprofiililtaan kiilamaiseksi. Levyn pohjalevyä vasten tuleva sivu jätettiin suoraksi, mutta nokkakartiota vasten tuleva sivu työstettiin alkuperäisen mallin mukaisesti koveraksi. Lopuksi uuteen muotolevyyn tehtiin aukot antennikaaren päiden muttereita varten. Oli antennin kokoamisen aika. Työnsimme antennikaaren päät suojuksiinsa niin, että kaaren keskelle tuleva pystytuki asettui tukevasti antennikaaren ja pohjalevyn väliin. Kiersimme kiinni pystytuen päihin tulevat pultit. Kiinnitimme sitten antennin suojukset pohjalevyyn neljällä pohjalevyn läpi menevällä pienellä ruuvilla. Kun se oli tehty, kiristimme antennikaaren paikoilleen kaarenpäissä olevilla muttereilla. Antennikaaren pystytuki toimi ”pönkkänä” antennikaarta paikalleen kiristettäessä. Kun vielä muotolevy kumitiivisteineen oli saatu paikalleen, oli DO-5:n ILS:n laskeutumisjärjestelmään kuuluvan liukupolun antennin näköiskopio oli saatu valmiiksi. Seuraavaksi pitäisi mennä Turkuun asentamaan antennin näköiskopio DO-5 -koneen nokkakartion lasikuituisen alaosan yläreunaan. DO-5 sijaitsee Turun lentoaseman terminaalin tuntumassa Caravelle ”Sinilinnun” vieressä. Antennin tarkan sijainnin saamme mitatuksi ”Kolmosen” alkuperäisestä nokkakartiosta, eli sen mukaan poraamme tarvittavat reiät DO-5:n lasikuituisen nokkakartion alaosan yläreunaan ja kiinnitämme siihen tekemämme ILS-antennin näköiskopion. Tuon antennin käymme asentamassa vielä ennen talven tuloa. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Douglas DC-3, C-47, DO-5 |
DO-5:n vakaajien aukkojen peittäminenTorstai 21.9.2023 - Tiistaikerholainen Kun kesäkuussa varustimme Ilmailumuseoyhdistyksen (IMY) omistaman C-47 (DO-5) -koneen runkoa Turun lentonäytöksessä esiteltäväksi, työlistalla oli myös suojata alumiinilevyillä DO-5:n pyrstön vakaajien aukot. Suojaus siksi, ettei sadevesi pääsisi tunkeutuman rungon sisään. Tuolloin emme kuitenkaan ehtineet tehdä aukkoja suojaavia levyjä. Tiistaikerhon syyskauden alkaessa otimmekin työohjelmaan vakaajien aukkojen peittämisen. Kuva: Janne Salonen. DO-5:n runko on tällä hetkellä Turun lentoasemalla IMY:n omistaman ja entisöinnin kohteena olevan Caravelle III:n eli OH-LEA ”Sinilinnun” vierellä. Sen vuoksi oli mentävä Turkuun mittaamaan vakaajien aukot suojusten tekemiseksi. Maanantaina 4. syyskuuta suuntasimmekin Turkuun. Kuva: Jouko Tarponen. Aukkojen koon mittaamisessa sekä niistä pahvimallien tekemisessä vierähtikin DO-5:n ääressä tunti, jos toinenkin. Työtämme helpotti, että käytössämme oli Caravellen entisöintiprojektilta saamamme riittävän korkea työtaso, jolla yletyimme mittaamaan ylimpänä olevaa sivuvakaajan aukkoa. Tai itse asiassa sivuvakaajan kiinnityskohta ei ole avonainen aukko korkeusvakaajien kiinnityksen tapaan, vaan sivuvakaaja kiinnitetään tyvestään rungosta nouseviin alumiinisiin kiinnityskaariin. Aloitimme pyrstön oikeanpuoleisen korkeusvakaajan aukosta. Siitä tehtiin pahvimalli muotoilemalla ja kiinnittämällä aukkoon peräkkäin useita numeroituja pahvilevyjä. Viimeisenä muotoilimme pahvimallin vakaajan aukon kaarevasta johtoreunasta. Koska oletamme, että oikean- ja vasemmanpuoleisen korkeusvakaajan aukot ovat keskenään symmetriset, teimme pahvimallin vain oikeanpuoleisesta vakaajan aukosta. Sivuvakaajan kiinnityskohdasta ei tehty pahvinmallia, sillä se ei ole korkeusvakaajien tapaan rungossa oleva aukko. Sivuvakaajan kiinnityskohdassa, ”katkaistun” pyrstön yläreunasta, törröttää 240 cm matkalla seitsemän 10 cm korkeaa suorakaiteen muotoista umpinaista alumiinista kiinnityskaarta. Sivuvakaaja kiinnitetään ruuveilla näihin kiinnityskaariin sekä helmastaan rungon kylkeen. Kuva: Reijo Siirtola. Olemme päätyneet suojaamaan sivuvakaajan kiinnityskohdan sateelta suojaavalla kotelolla. Kotelo painettaisiin 10 cm korkeiden kiinnityskaarien päälle. Suojakotelon katto-osa tehdään tukevasta vanerilevystä, joka päällystetään alumiinilevyllä. Kotelon kyljet tehdään alumiinilevystä. Ne kiinnitettään yläreunastaan kattovanerin reunaan niin, että levyn yläreuna jää kattovanerin päälle kiinnitettävän alumiinilevyn alaspäin taivutettavan reunan alle. Tämä takaa, että liitoksesta tulee vesitiivis. Kotelon kyljet ulottuvat alaosastaan 4 cm rungon yläreunan alapuolelle. Näin kotelon kylkiä pitkin valuva sadevesi ei pääse rungon sisään. Sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavan kotelon rakentamiseksi tehtiin piirros, johon mitattiin sekä sivulta että päältä katsoen kaikki kotelon rakentamiseen tarvittavat kiinnityskohdan rakenteen yksityiskohdat. Kuvat: Ismo Matinlauri. Koska DO-5:n pyrstökartio ei ole kiinni rungossa, tulee pyrstökartion aukkokin suojata sateelta. Aukko suojataan pyrstön poikkileikkauksen rakenteen vuoksi kahdella alumiinilevyllä. Niinpä teimme ilman pyrstökartiota olevasta DO-5:n pyrstön yläosasta sekä alaosasta omat pahvimallinsa. DO-5:n pyrstön vakaajien aukkojen suojusten rakentaminen aloitettiin sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavasta kotelosta. Ensin rakennetaan kotelon runkona toimiva vanerinen katto-osa. Suomen ilmailumuseon materiaalivarastosta löytyi tarkoitukseen sopivan tukevaa vanerilevyä. Joudumme tosin tekemään kattolevyn kahdesta toisiinsa liitettävästä levyn puoliskosta, sillä käytössämme oleva vanerilevyn pituus ei riitä kattamaan sivuvakaajan kiinnityskohdan koko 240 cm pituutta. Turussa tehdyt sivuvakaajan kiinnityskohdan mitat siirrettiin kotelon katoksi tulevaan vanerilevyyn. Seuraavaksi kattolevy sahataan mittojensa mukaan kattolevyn muotoon. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Douglas DC-3, C-47, DO-5 |
Tiistaikerhon syyskausi 2023 käynnistyiKeskiviikko 30.8.2023 - Tiistaikerholainen Tiistaikerholaiset palasivat kesätauolta ”sorvin ääreen” elokuun 22. päivänä. Tosin on taas kerran todettava, että VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinnin porukkamme jaksoi paahtaa Myrskyn kanssa läpi kesän. Sen tuloksena Myrskyn siipi on nyt yhdistettynä testirunkonamme olevaan MY-5:n runkokehikkoon. Tämän ansiosta mm. siiven ja rungon saumakohdan peittäviä kainalolevyjä on voitu sovitella paikalleen. Myrskyn entisöintiprojektin rinnalla syyskauden 2023 pääprojektina on usean vuoden keskeytyksessä olleen Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöinnin jatkaminen. Suomen ilmailumuseon vetämässä projektissa keskitymme koneen runkoon, jonka ulkopintojen hiomista puhtaiksi ja kiiltäviksi aloiteltiin jo syyskaudella 2022. Vuonna 2015 ja 2016 Tuuli III:sta oli purettu koneen entisöintitarkoituksessa lähes kaikki irrotettavissa olevat osat ohjaamon laitteistot ja mittarit mukaan lukien. Ne oli valtaosin myös puhdistettu. Vuonna 2018 nämä osat ehdittiin jo paketoida siltä varalta, että Suomen ilmailumuseo olisi tuolloin muuttanut Finnairilta vapautuneeseen rahtiterminaaliin. Näinhän ei kuitenkaan käynyt ja nyt jatketaan tavallaan siitä, mihin tuolloin jäätiin. Aluksi keskitymme lähes tyhjäksi puretun Tuulin ohjaamon perinpohjaiseen puhdistamiseen. Ohjaamon sisäpinnat ja rakenteet pestään puhtaaksi, madollisesti osin painepesurilla. Samalla aloitamme vuonna 2018 pakattujen Tuulin osien läpikäynnin ja niiden puhdistamisen niiltä osin, kun niissä on puhdistamisen tarvetta. Työmme pitemmän ajan tavoitteena on Tuulin kokoaminen näytteille. Menee kuitenkin useampi vuosi ennen kuin Tuulia ollaan näytteille kokoamassa. 1920-luvun Caudron C.59 -jatkokoulutuskoneen korkeusvakaaja kunnostettiin ja saatiin täysin verhoiltavaan kuntoon jo pari vuotta sitten. Nyt aloitamme vakaajan verhoilun puuvillakankaalla. Testaamme kuitenkin ensin kankaan kiristymisominaisuuksia. Sitä varten rakensimme puukehikon, johon kiinnitimme hankittua kangasta. Teimme kankaaseen jo vesikiristyksen ruiskuttamalla kankaan vedellä märäksi. Lakkakiristystestauksen toteutamme aloittamalla laimennetusta nitroselluloosalakasta ja päätyen lopulta täyteen lakkaan. Caudronin paikatut alasiivet siirrettiin tilaa vievinä pois entisöintitilasta Suomen ilmailumuseon I-halliin odottamaan seuraavaa työvaihetta. Kuva: Janne Salonen Jatkamme C-47:n (DO-5) runkoon, Caravelle III:een (OH-LEA ”Sinilintu”) ja MiG 21BIS:n (MG-111) ohjaamon liittyviä töitä. Ilmailumuseonyhdistyksen omistamat DO-5 ja OH-LEA ovat tällä hetkellä näytteillä Turun lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa, mutta ohjaamosimulaattoriksi tehtävä MG-111:n ohjaamo on Suomen ilmailumuseossa. Lisäksi verhoilemme Karjalan ilmailumuseossa olevan Mil Mi-8:n (HS-4) kopterin pyrstöpuomin huonoon kuntoon menneet vakaajat. Caravellen kunnostamiseksi Tiistaikerholle annetuista töistä on vielä kesken oikean siivenkärjen korjaus mukaan lukien kärjen purjehdusvalon raamien rakentaminen. Puheena on ollut myös lentäjänistuinten huoltaminen toimintakuntoisiksi Tiistaikerhossa. Tämä edellyttäisi istuinten tuomista Turusta Vantaalle. Myös kankaisten tai nahkaisten suojusten tekeminen koneen nokan alapinnalla oleville pitotputkille olisi meille tarjolla. Kuva: Ismo Matinlauri Kevätkauden 2023 aikana teimme hartiavoimin töitä saadaksemme puolustusvoimien laskuvarjojääkärien koulutuskäytössä olleen C-47 (DO-5) -koneen rungon näyttelykuntoon Turussa pidettyyn lentonäytökseen. Kaikkea suunnittelemaamme emme ehtineet silloin tehdä ja niiden osalta aiomme nyt jatkaa, vaikka runko onkin Turussa. Tärkein listalla vielä oleva työ on tehdä suojukset pyrstön korkeusvakaajien ja sivuvakaajan aukkoihin, jottei sadevesi pääse rungon sisään. Vakaajathan eivät ole nyt rungossa kiinni. Olemme myös tekemässä DO-5:n nokasta puuttuvan ILS:n laskeutumisjärjestelmään kuuluvan liukupolun antennin (glide/path antenni) näköiskopiota. Sitä varten meillä on mallina alkuperäinen antenni sekä rikkonaisen antennin alaosa. Viime vuoden syyskauden sekä menneen kevätkauden aikana saimme purettua MiG 21BIS -ohjaamon tyhjäksi ohjaamon muuntamiseksi MiG 21BIS -ohjaamosimulaattoriksi. Tämän ohjaamokokonaisuudenhan Ilmailumuseoyhdistys sai, kun mainittu koneyksilö romutettiin pilkkomalla osiin Suomen Ilmailumuseon pihalla. Muutama BIS-työ jäi keväältä tekemättä kuten ohjaamon takaseinään tehtävä aukko raitisilmapuhaltimelle, ohjaamon etutilasta muutaman korvalleen poisto sekä etutilaan tulevan lattiatason tekeminen. Näitä töitä on jo aloitettu. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Tiistaikerho, Caravelle, OH-LEA, Douglas C-47, DO-5, MiG-21BIS, MG-111, Mil Mi-8, HS-4 |
Tiistaikerhon kevätkausi 2023 ja näkymiä syyskaudelleTiistai 11.7.2023 - Tiistaikerholainen Tiistaikerhon kevätkausi 2023 venähti vähän tavanomaista pidemmäksi. Normaalisti olemme - Myrskyn entisöintiprojektia lukuun ottamatta - lopettaneet toukokuun lopussa. Tänä vuonna ahkeroimme kuitenkin Turussa 17-18 kesäkuuta pidettyyn lentonäytökseen asti. Kesäkuinen työrupeama koski Ilmailumuseoyhdistyksen (IMY) omistamien C-47 (DO-5) koneen rungon sekä Finnairin ”Sinilinnuksi” (OH-LEA) entisöitävän Caravelle III:n (entinen SE-DAF) osien kunnostusta. Molemmat koneethan piti saada esittelykuntoon Turun lentonäytökseen mennessä, sillä kummankin koneen tulisi olla siellä esillä. Näin myös tapahtui, joskin Caravelle oli esillä lentonäytösalueen ulkopuolella lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa. Caravellen entisöinnistä päävastuun kantoi Caravellen entisöinnin Turun ryhmä. Muutoinkin kevätkausi piti tiiskerholaiset kiireisenä. Mittavien DO-5:n ja Caravellen töiden lisäksi ahkeroimme MiG 21BIS (MG-111) ohjaamon laitteiden purkamiseksi ohjaamoon asennetavien simulaattorilaitteiden tieltä. MG-111:n ohjaamosta tehdään MiG 21BIS elämyssimulaattori Suomen ilmailumuseoon. IMY sai MG-111 ohjaamokokonaisuuden koneen romuttamisen yhteydessä vuonna 2016. Toukokuun loppuun mennessä saimme laitteistojen purkutyöt sekä muut ohjaamokokonaisuuden muutostyöt valmiiksi. Entisöinnin kohteena ollut Caravellen hinausrauta valmistui juuri ennen Turun lentonäytöstä, joskaan se ei vielä ollut näytteillä Caravelle ”Sinilinnun” nokkapyörään kiinnitettynä. Hinausrauta saadaan vasta syksyllä näytteille ”Sinilinnun” yhteyteen. Erittäin huonokuntoinen hinausrauta tuli Arlandasta Suomeen Caravelle III:n mukana. Kuva: Jukka Köresaar. Oma tarinansa on tietystikin Tiistaikerhossa etenevä VL Myrsky III:n (MY-14) entisöintiprojekti. Myrskyn entisöinti tehdään yhteistyössä Suomen ilmavoimamuseon kanssa. Heillä on päävastuu rungon entisöimisessä. Kevään aikana päähuomio kohdistettiin Tiistaikerhossa NACA-renkaan rakentamiseen ja sen koeasennukseen Suomen ilmailumuseossa esillä olevaan Pratt &Whitney R-1830 Twin Wasp -moottoriin. Poiketen muusta Tiistaikerhon työrytmistä Myrsky-projektissa jatketaan läpi kesän. Juuri nyt niitataan onnistuneen koeasennuksen jälkeen NACA-renkaan osia kiinni renkaaseen sekä valmistellaan siiven koeasennusta käytössämme olevaan Myrsky MY-5:n runkokehikkoon. Siiven koeasennusta ennakoiden Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan on raivattu aluetta koeasennukselle, jossa ensin siipipuoliskot yhdistetään toisiinsa kokonaisuudeksi. Mainittakoon, että poiketen alkuperäisestä Myrskyjen rakentamisesta Myrskyn entisöintiprojektissa siipi rakennettiin kahdesta toisiinsa liitettävästä siipipuoliskosta. Kuva: Jukka Köresaar. Kevään 2023 Tiistaikerhon työohjelmassa oli normaalista poikkeavaa se, että Myrsky-projektia lukuun ottamatta hankkeet koskivat pelkästään IMY:n omistuksessa olevien ilma-alusten, niiden osien tai laitteiden entisöintejä. IMY:n omistamat ilma-aluksethan eivät ole varsinaisia museoesineitä, vaikka ovatkin ilmailuhistoriallisesti merkittäviä. Yleensähän Tiistaikerhon toiminnan pääkohteena on jokin ilmailumuseoihin esille pantavan ilma-aluksen entisöinti. Kuva: Janne Salonen. Tulevalla syyskaudella kuitenkin palataan ”normaaliin päiväjärjestykseen”, kun jatketaan Suomen ilmailumuseovetoisesti muutaman vuoden keskeytyksissä ollutta Valmet Tuuli III:n entisöintiä. Kone palautetaan ilmavoimien käytön aikaiseen TL-1 -asuunsa. Lisäksi jatketaan ranskalaisen 1920-luvulla ilmavoimien käytössä olleen jatkokoulutuskoneen Caudron C.59 (CA-50) -koneen entisöintiä mm. verhoilemalla muutoin jo kokonaan peruskorjattu korkeusvakaaja. Kuva: Kimmo Marttinen. Näiden hankkeiden rinnalla jatkuu luonnollisesti VL Myrskyn entisöinti, jonka on tarkoitus valmistua alkukesällä 2024. Töitä on Tiistaikerholle tarjolla myös sekä Caravelle ”Sinilintuun” että C-47 (DO-5) -koneeseen liittyvinä. Molemmat koneet sijaitseva tosin Turun lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa IMY:n vuokraamalla alueella, mutta koneiden osien kunnostusta voidaan jatkaa Tiistaikerhossa Vantaalla. Kokonaan uutena hankkeena käynnistyy Karjalan ilmailumuseon Mil Mi-8 (HS-4) helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu. Entisöintivuoroaan odottaa IMY:n lahjoituksena saama huonokuntoinen Experimental-kone ”Ressu” (OH-XEA), mutta se ei vielä mahdu Tiistaikerhon työohjelmaan. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Tiistaikerho, Caravelle, OH-LEA, Douglas C-47, DO-5, MiG-21BIS, MG-111, Mil Mi-8, HS-4 |
DO-5:n runko esillä Turun lentonäytöksessäPerjantai 23.6.2023 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistyksen omistama Douglas C-47A -konetyypin DO-5-koneyksilön runko oli näytteillä Turun lentonäytöksessä osana Ilmailumuseoyhdistyksen näyttelyosastoa. Ilmavoimissa 1960-luvulla laskuvarjojääkärien koulutuskäytössä olleen DO-5:n runko saatiin Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa kunnostettua riittävästi, jotta se voitiin tuoda näytteille Turkuun. Samalla voitin myös sallia lentonäytöskävijöiden pääsy rungon sisälle tutustumaan, kuinka konetta käytettiin laskuvarjojääkärien koulutuksessa. Kuvat: Janne Salonen Kuva: Lassi Karivalo DO-5:n runko kuljetettiin Suomen ilmailumuseon pihalta Vantaalta Turun lentoasemalle lentonäytösviikonloppua edeltävänä torstaina. Ilmailumuseoyhdistyksen osasto sijaitsi näytösalueella mahtavan Boeing C -17 Globemaster -koneen tuntumassa. Siinä olikin lähekkäin USA:n ilmavoimien rahtikalustoa 1930- ja 1990-luvulta, mutta vähän eri kaliiperia. Yhdistys oli tuonut näytteille myös lahjoituksena saamansa täydellistä entisöintiä edellyttävän ”Ressu” -koneen. Tämä experimental-kone valmistui vuonna 1969 turkulaisveljesten Ari ja Esko Hietasen rakentamana. Kuvat: Lassi Karivalo DO-5:n runko herätti lentonäytöskävijöissä suurta kiinnostusta. Kumpanakin näytöspäivänä lauantaina ja sunnuntaina porukkaa virtasi DO-5:n sisälle kuulemaan koneyksilön historiasta sekä Tiistaikerhon tekemistä rungon kunnostustoimista mukaan lukien ohjaamoon laitettu täysikokoinen valokuva Suomen ilmailumuseossa olevan Karairin DC-3:n OH-VKB:n mittaritaulusta. Kuva: Janne Pauni Erityisesti kerroimme kävijöille, kuinka DO-5-konetta käytettiin Utissa laskuvarjojääkärien koulutuksessa hyppykoneena ja koneen poistuttua käytöstä sen runkoa maassa olevana ns. kuivaharjoittelukoneena ennen varsinaista ensimmäistä laskuvarjojääkärin laskuvarjohyppyä. Emme laskeneet, kuinka monta kävi koneen sisällä DO-5:een tutustumassa, mutta arviomme on, että luku on lähempänä 2000 kuin tuhatta. Oli kiva sattuma, että koneeseen kävi tutustumassa henkilö, joka kertoi hypänneensä varusmiesaikanaan vuonna 1963 juuri tästä DO-5:stä, jolloin se vielä oli varsinaisena hyppykoneena. Kuva: Juha Veijalainen Kuva: via Jarmo Kaipainen Koneeseen tutustuneet olivat erittäin kiinnostuneita myös itse Ilmailumuseoyhdistyksen DO-5 hankkeesta. He pitivät ansiokkaana, että Ilmailumuseoyhdistys pelasti romutukselta Ilmavoimien 1960-luvulla käyttämän ja matkustamotilaltaan yhä alkuperäisessä laskuvarjojääkärien koulutusasussaan olevan koneen. Hankkeessamme ei siis ole pääasia C-47 -konetyypin säilyttäminen, sillä niitähän vielä maailmassa riittää mukaan lukien matkustajakoneversioksi muutettu Airveteran Oy:n lentävä ”Kolmonen” OH-LCH. DO-5 säilyttämisellä tallennamme jälkipolville Ilmavoimien 1960-luvun laskuvarjojääkärien koulutukseen liittyvää ilmailuhistoriaa. Voimmekin Tiistaikerhossa olla rinta rottingilla siitä, mitä jo nyt olemme DO-5:n rungon kunnostamiseksi tehneet. Ilman työpanostamme, ei runko olisi ollut sellaisessa kunnossa, että sen olisi voinut tuoda näytteille. Paljon DO-5:n eteen olisi vielä tehtävää, mutta aika näyttää, kuinka pitkälle siinä vielä päästään. Turun lentonäytöksessä saamamme myönteinen palaute vaan vahvisti käsitystämme, kuinka ilmailuhistoriallisesti merkittävästä hankkeesta onkaan kysymys Ilmavoimien laskuvarjojääkärien yli 50 vuotta sitten käyttämän DO-5:n pelastamisessa. Meillä lentonäytöksen aikana DO-5:n sisällä olevilla koneen historiaa ja sen käyttöä esittelevillä oli sanan varsinaisessa merkityksessä kuumat paikat. Hellesää ja auringon helottaminen pilvettömältä taivaalta lämmitti koneen sisätilat todella paahteiseksi. Siellä oli varmaankin lähemmäs +50 astetta, vaikka olimmekin laittaneet rungon sisään muutamia tuulettimia oloamme helpottamaan. Hengissä kummankin näytöspäivien monituntisesta ”saunasta” selvittiin. Toki helpotusta toi kivennäisvesi- ja cokispatterit, joista sai täydennettyä nestevajausta. Kävijöiden myönteinen asenne DO-5 -projektia kohtaan motivoi Ilmailumuseoyhdistystä jatkamaan DO-5:n kunnostamista. Tiistaikerhon kannalta töiden jatkaminen on kuitenkin ongelmallista, sillä DO-5 jää toistaiseksi Turkuun ja kerhomme toimii Suomen ilmailumuseon tiloissa Vantaalla yhteistyössä museon kanssa. Kuvat: Janne Salonen Lentonäytöksen jälkeen DO-5:n runko siirrettiin Turun lentoaseman terminaalirakennuksen tuntumassa olevan Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman ja Finnairin Caravelle ”Sinilinnuksi” entisöimän Caravelle III:n viereen. Siinä vanha rouva DO-5 saa toistaiseksi olla vähän nuoremman vanhan rouva ”Sinilinnun” vierellä yleisön nähtävillä. Kuvat: Janne Salonen Varsinaisen lentonäytösalueen ulkopuolella oleva Finnairin väreihin maalattu entinen SAS:n Caravelle (SE-DAF) kiinnosti myös kovin lentonäytökseen tulijoita. Niinpä 1300 ihmistä poikkesi tutustumaan Caravelle ”Sinilintuun” matkallaan lentoaseman terminaalin bussipysäkiltä lentonäytösalueen sisäänkäynnille. Niin ja kannattihan siihen tutustua, sillä onhan pinnoiltaan uuden uutukaisen näköinen Finnairin ”Sinilinnuksi” maalattu kone komea ilmestys. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
Tiistaikerhon DO-5-työt saatiin päätökseenKeskiviikko 21.6.2023 - Tiistaikerholainen Tiistaikerholaisten ahkerointi onnistui saada Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistama C-47A-konetyypin DO-5-yksilön runko riittävään esittelykuntoon ennen Turun lentonäytöstä. Vähän tiukallehan se otti, sillä viimeiset työt saatiin päätökseen kahta päivää ennen, kun DO-5:n runko kuljetettiin 15.6.23 Suomen ilmailumuseon pihalta Turun lentoasemalle. Viimeisenä merkittävänä työnä oli saada asennettua ohjaamoon uudet pleksi-ikkunat. Alkuperäisiä ikkunoita ilmavoimien käytössä olleessa DO-5:n ohjaamossa ei ole kymmeniin vuosiin enää ollutkaan. Osasta ohjaamon ikkunoista puuttuivat lasit kokonaan, minkä seurauksena sadevesi ja lumituiskut olivat päässeet pahasti turmelemaan ohjaamoa rungon ollessa vuosikymmeniä hylättynä Utin metsässä. Koska alkuperäisiä ohjaamon tuulilaseja ja ohjaamon kummallakin sivulla olevia suuria liukuikkunoita ei ollut käytettävissä, päädyimme pleksiruutujen hankkimiseen ikkuna-aukkoihin. Lisäksi teimme päätöksen, että kiinnitämme pleksiruudut liima- ja tiivistemassalla raamiinsa. Näin ikkunoista saadaan vesitiiviit, jolloin sadevesi ei pääse enää tunkeutumaan rungon sisään. Tämä tarkoitti samalla, että DO-5:n ohjaamon kummallakin sivulla olevia suuria liukuikkunoita ei voisi enää liu’uttaa auki. Uusien 5 mm vahvuisten polykarbonaattipleksistä tehtävien ruutujen hankkimiseksi teimme ohuesta vanerista kutakin ikkuna-aukkoa vastaavan vanerisapluunan. Tuulilaseja varten ehdimme jo syksyllä hankkia ETRA:sta muotoonsa leikatut pleksiruudut. Kylmät säät ja talven tulo estivät kuitenkin ikkunapleksien asentamisen jatkamisen. Teippasimmekin silloin tuulilaseihin hankitut pleksiruudut ja muissa ikkunoissa olleet väliaikaiset ruudut reunoistaan muoviteipillä odottamaan kevään lämpimiä säitä, jolloin pääsisimme jatkamaan ohjaamon ikkunoiden parissa. Kuvat: Lauri Veijalainen. DO-5:n rungon kunnostamiseen liittyvät muut työt keväällä viivästyttivät uusien pleksiruutujen kiinnittämistä niin, että tositoimiin päästiin vasta toukokuussa 2023. Silloin hankittiin pleksiruudut myös ohjaamon sivulla oleviin suuriin liukuikkunoihin. Kuva: Lauri Veijalainen. Kukin pleksiruutu pujotettiin raamiinsa ja ruudun alareunan alle laitettiin ohut kumilista, jotta ruutu saatiin raamin urassa oikealle korkeudelle. Tämän jälkeen ruutujen reunat teipattiin joko maalarinteipillä tai muoviteipillä niin, että ruudun reunaan jäi sopiva vyöhyke liima- ja tiivistemassalle. Teippauksella suojataan, ettei saumausmassaa pääse leviämään muualle ruudun pintaan ja että tiivistemassan reunasta tulee siisti. Kuva: Lauri Veijalainen. Teippauksen jälkeen liima ja tiivistemassaa pursotettiin pitkin ruudun ja karmin saumakohtaa. Tämän jälkeen pursotettu massa muotoiltiin tasaiseksi muovisella muotolastalla. Massana käytimme mustaa Soudaseal ja Würth liima- ja tiivistemassaa. Kun saumaus oli saatu valmiiksi, poistimme pitkin ruudun reunaa olevat suojateipit sekä pleksin päällä olleet suojakalvot. Kunkin ruudun saumauksesta saatiin hyvin siistit. Kuva: Lauri Veijalainen Ohjaamossa on myös pienikokoiset avattavat liukuikkunat. Niihin saimme Airveteran Oy:ltä alkuperäiset raamilliset ruudut. Niiden asentamisessa oli kuitenkin omat ongelmansa. Kummankin liukuikkunan karmin alareunasta oli kadonnut kiristysruuvi, jolla liukuikkuna lukitaan vesitiiviiksi puristamalla se kumitiivisteineen tiiviisti karmia vasten. Lisäksi saamamme pienten liukuikkunoiden ruudut olivat molemmat oikeanpuoleisen liukuikkunan ruutuja. Onneksi oikea ja vasenkätinen ikkunanruutu eroavat toisistaan sen verran vähän, että saimme työnnettyä oikeanpuoliseen liukuikkunaan tarkoitetun ruudun riittävän syvälle ja tiiviisti vasemmanpuoleisen liukuikkunan karmin uriin. Siinä se saa toistaiseksi olla, kunnes löydämme siihen sopivan ruudun. Huomasimme, että pitkin tuulilasin sekä ohjaamon sivuilla olevien ikkunoiden karmeja oli tyhjiä ruuvin reikiä. Mitähän varten nuo reiät, tuumimme? Jotta niistä ei sadevesi pääsisi tunkeutumaan runkoon, tukimme reiät kiertämällä jokaiseen reikään alumiinisen urakantaisen peltiruuvin. Kuvat: Lauri Veijalainen Kuva: Janne Salonen Ohjaamon ikkunoiden myötä olimme saaneet tehdyksi kaikki DO-5:n kunnostamiseksi sovitut työt, joten DO-5:n runko oli puolestamme valmis siirrettäväksi Turun lentoasemalle ollakseen siellä esillä 17-18. kesäkuuta pidettävässä lentonäytöksessä. DO-5:n runko lähti kohti Turkua torstaina 15. kesäkuuta. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
1 kommentti . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
Nokkakartion alaosan tekeminen C-47-koneeseen (DO-5)Lauantai 3.6.2023 - Tiistaikerholainen Aiemmassa blogissani olen kertonut, että haimme DC-3:n (OH-VKC) nokkakartion alaosan lainaksi tehdäksemme lasikuidusta DO-5:stä puuttuvan nokkakartion alaosan. DO-5 toimi aikanaan ilmavoimissa laskuvarjojääkärien hyppykoneena. Ilmailumuseoyhdistys sai muutoin romutukseen menevän DO-5 koneen. Valitettavasti koneesta puuttuu keskisiipi. Tarvitsimme kartion alaosan lainaksi tehdäksemme sen ulkopinnan mukaisen lasikuituisen muotin. Muotin avulla teemme sitten lasikudusta nokkakartion puuttuvan alaosan. Miksi teemme kartion alaosan lasikuidusta emmekä alumiinilevystä? Ihan siitä syystä, että alaosan tekeminen alumiinilevystä on monin verroin haastavampi ja toisaalta siksi, että lasikuituinen nokkakartion alaosa puolustaa hyvin paikkaansa ei lentävän DO-5:n nokassa. Lainaamamme OH-VKC:n nokkakartion alaosa ja DO-5:n nokkakartion yläosa ovat samaa DC-3-perhettä, mutta ne on tehty eri aikaan ja eri paikassa. Tämän vuoksi halusimme vielä testata, että OH-VKC:n nokkakartion alaosa sopii yhteen DO-5:n kartion yläosan kanssa. Eivät ne ihan täydellisesti toisiinsa sopineet, mutta kuitenkin riittävän hyvin, jotta voimme turvallisin mielin käyttää lainakartion alaosaa lasikuitumuotin tekemisessä. Lasikutumuotin tekemisen ensimmäinen työvaihe oli jäykistää OH-VKC:n nokkakartion alaosa niin, että sen muoto pysyy muuttumattomana sitä käsiteltäessä. Tämä siksi, että OH-VKC:n nokasta irrotettuna ohuesta alumiinilevystä tehty kartion alaosa on ”lepru” eikä säilytä muotoaan. Kartion alaosan vastakkaisten nurkkien välille tehtiin puusta poikittainen jäykiste. Sitten sahattiin 20 mm vahvasta filmivanerista kartion alaosan reunojen muotoiset kaarituet, jotka kiinnitettiin kartion reunoihin. Tuet ruuvattiin käyttäen hyväksi reunassa jo olevia kiinnitysruuvin reikiä. Nyt kartion alaosa pysyy muodossaan sitä käsiteltäessä. Kuvat: Reijo Siirtola Ennen lasikuituisen muotin tekemistä kartion alaosan pinta piti vielä puhdistaa alumiinille sitä peittävästä maalista ja pakkelista. OH-VKC:n historian monivaiheisuus näkyikin kartion pinnan eri maalikerroksissa. Yritys poistaa maalikerrokset hiomakonetta käyttämällä ei onnistunut, sillä laikan hiomapaperit tukkeutuivat välittömästi. Seuraavaksi kokeiltiin maalinpoistoainetta ja maalin kaapimista pois. Kelvolliseksi aineeksi tarkoitukseemme osoittautui Solmaster MP EKO Maalinpoisto. Solmasteria siveltiin runsaasti rajattuun alumiinipintaan ja alue peitettiin kankaalla haihtumisen estämiseksi. Kun aine oli vaikuttanut jonkin aikaa, maalia voitiin kaapia pois puulastalla. Puulasta toimi hyvin eikä se vahingoita kartion alaosan alumiinipintaa. Koska pinta jäi vielä tahmeaksi, loppupuhdistus tehtiin tinnerillä ja ksyleenillä. Mainitulla tavalla putsattiin vaihe vaiheelta kartion alaosan koko pinta. Lopuksi pinta hiottiin vielä nailonisella liuskalaikalla (Mirka nailon 60x30x6m). Kuva: Reijo Siirtola Ennen kuin kartion alaosan pintaan voitiin kerryttää polyesterihartsilla kyllästettyjä lasikuitukankaita, pinta piti huolellisesti vahata. Pinnan vahaus on tärkeä, sillä vahalla estetään hartsilla kyllästetyn lasikuitukankaan tarttuminen alla olevaan alumiinipintaan. Alaosan pintaan hierottiin viisi kerrosta Kevra Oy:n Miracle Gloss 8 irrotusvahaa. Kolme ensimmäistä kerrosta hierottiin kuvun pintaan tunnin välein, sitten 12 tunnin tauko ja lopulta kaksi viimeistä kerrosta, taas tunnin välein. Vuorokauden kuluttua voitiin aloittaa laminointi. Laminointikankaana käytettiin Bilteman kudottua lasikuitukangasta 30-512 ja hartsina Bilteman Polyesterihartsia 36-0780". Polyesterihartsivalinta siksi, että sen hinta on vajaat neljäsosa vastaavasta epoksihartsista eikä se tartu helposti vahattuun muottipintaan. Kuva: Reijo Siirtola Ennen varsinaista lasikuitukankaalla laminointia suoritettiin vielä testilaminointi pienellä lasikuitukankaan palasella. Lasikuitukankaan palanen kyllästettiin polyesterihartsilla kangaspalasen ollessa levitettynä pahvin päälle. Kun kankaan valkoinen väri vaihtui läpikuultavaksi, kankaan palanen käännettiin ja polyesterihartsia siveltiin sen toisellekin puolelle. Pahvilaatikon pahvi on tarkoitukseen erinomaiseksi alustaksi. Se on riittävän vahva kestämään lasikuitumaton kyllästämisen polyesterihartsilla eikä hartsi imeydy juurikaan pahvin sisään. Polyesterihartsilla kyllästetty lasikuitukankaan palanen ”leivottiin” telalla tiiviisti nokkakartion alaosan pintaan. Kangas tarttui siihen hyvin ja mikä tärkeintä, kuivuttuaan kangas irtosi seuraavana päivänä ilman vahinkoja. Vahaus siis toimi erinonmaisesti. Kuva: Reijo Siirtola Nyt voitiin aloittaa lainakartion alaosan koko pinnan laminointi lasikuitukankaalla. Sitä varten lasikuitukankaasta leikattiin kolme alaosan pinnan peittävää kangaspalaa. Ensin siveltiin nokkakartion alaosan pinta kauttaaltaan polyesterihartsilla. Sen jälkeen kyllästettiin hartsilla ensimmäinen laminaattikangas ja se laminoitiin kartion alaosan pintaan. Lasikuitukankaita laminoitiin kolme kerrosta. Lopuksi kerrosten päälle laminoitiin polyesterihartsilla paksut köydet, jotka kuivuttuaan muodostivat lasikuitumuotin tukirangan pitäen muotin kuosissaan. Kuvat: Reijo Siirtola Seuraavana päivänä lasikuitumuotti voitiin irrottaa. Irrotus onnistui helposti eikä alumiinipintaan jäänyt mitään jälkiä - kiitos erinomaisen irrotusvahan. Irrotetun muotin reunoista leikattiin ylimääräiset lasikuitukankaan reunat pois. Irrotetun muotin sisäpinnassa todettiin vähäistä epätasaisuutta. Epätasaisuudet hiottiin ja pinta paklattiin Bilteman lasikuitutäytteellä (36-0137) ja hiottiin sileäksi. Näin oli lasikuitumuotti saatu valmiiksi nokkakartion alaosan laminoimiseksi. Kuvat: Reijo Siirtola Nokkakartion alaosan laminointi alkoi lasikuitumuotin sisäpinnan vahauksella. Vahauksen jälkeen aloitettiin laminointi, mutta tällä kertaa lasikuitumatolla. Syynä oli, että lasikuitukangasta käytettäessä muotin sisäpintaan näytti jäävän vähän epätasaisuutta, joka aiheutti ylimääräistä tasoitustarvetta. Lyhyistä lasikuitusäikeistä prässätyssä lasikuitumatossa säikeet ovat sikin sokin keskenään. Siitä saa telalla laminoimalla erittäin tasaisen pinnan. Maton rakenteesta myös johtuu, että sillä on hyvä vetolujuusominaisuus joka suuntaan. Kuva: Reijo Siirtola Lasikuitumatosta leikattiin muotin sisäpinnan peittämä kappale. Polyesterihartsi levitettiin ensin vahatun lasikuitumuotin sisäpintaan. Sen jälkeen polyesterihartsilla kyllästetyt lasikuitumatot laminoitiin telalla peräjälkeen muotin sisäpintaan. Lasikuidun kuivuttua laminaatti irrotettiin muotin sisäpinnasta. Todettiin, että lasikuituisen kartion alaosan pinta oli erittäin sileä ja lähes maalausvalmis. Kuvat: Reijo Siirtola Koska nokkakartion lasikuituinen alaosa ei ilman tukia pysyisi muodossaan, siihen asennettiin paksusta vanerista leikatut tuet. Näin varmistetaan, että uusi DO-5:n lasikuituinen alaosa pysyy muodossaan sitä sovitettaessa DO-5:n keulaan. Lasikuituisen alaosan pinta paklattiin ja hiottiin sekä pohjamaalattiin harmaalla spraymaalilla. Kun OH-VKC:n nokkakartion alaosa ja lasikuituinen alaosa laitettiin vierekkäin, ne näyttivät identtisiltä, kuten pitikin. Kuva: Juha Veijalainen Nokkakartion uusi alaosa oli saatu valmiiksi DO-5:n keulaan sovitetavaksi. Sovituksessa selviää, kuinka paljon sitä joudutaan reunoiltaan muokkaamaan, jotta se saadaan asettumaan halutusti nokkakartion yläosaa vasten. Kartion alaosan sovittamiseksi DO-5:n nokkaan, siitä poistettiin ”katkennutta” keulaa suojannut peltilevy. Sen takaa paljastui kaikenmoista vuosikymmenten saatossa koneen keulaan kertynyttä roskaa, mikä oli ensin siivottava pois. Siivouksen jälkeen asensimme paikoilleen DO-5:n nokkakartion yläosan ja aloitimme lasikuituisen alaosan paikalleen sovittamisen. Kartion alaosaa paikallaan sovitellessamme totesimme, että alaosa on juuri niissä toleransseissa, joissa toivoimmekin sen olevan. Toki kartion alaosan reunoja sekä sen sisällä olevia vaneritukia jouduttiin muutamaan otteeseen muokkaamaan, jotta kartion alaosa saatiin toivotulla tavalla asettumaan paikalleen vasten koneen runkoa ja kartion yläosaa. DO-5:n nokkakartion lasikuituinen alaosa oli enää pintamaalausta vaille valmis. Se maalattiin tässä vaiheessa harmaaksi ja saa erottua sen yläpuolisesta kartion alkuperäisestä yläosasta. Jos DO-5:n alumiinirunko jossain vaiheessa kiillotettaan, silloin nokkakartion lasikuituinen alaosa maalataan kiiltävää alumiinipintaa muistuttavalla maalilla. Kuvat, ellei toisin erikseen mainittu: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
DO-5:n matkustamo saa uudet ikkunaruudutTiistai 9.5.2023 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3 (C-47) -kone DO-5:n matkustamotilan ikkunaruudut ovat menneet himmeiksi tai läpinäkymättömiksi rungon vuosikymmenten metsässä varastoinnin aikana. Ruudut on päätetty uusia. Ainakin rungon vasemman puolen ikkunaruudut ehdimme Tiistaikerhossa uusia Turun lentonäytökseen mennessä. Siellä DO-5:n runko on näytteillä Ilmailumuseoyhdistyksen osastolla. DO-5:n ruudut uusitaan UV-suojatulla polykarbonaattipleksillä. Se on kestävä ja hyvin työstettävä materiaali. ”Kolmosten” matkustamon kummallakin sivulla on seitsemän ikkunaa. Ikkunaruudut ovat pleksiä ja kooltaan 47,7 x 34,9 cm. Niiden paksuus on 5 mm. Ikkunaruudut on kiinnitetty 20:llä 3,8 mm vahvuisella ja 18 mm pitkillä kupukantaisella uraruuvilla. Ikkunaruudun kiinnitysruuvien reiät ovat kussakin ikkunassa standardin mukaisesti samalla kohdalla. Ruudun ja ikkunan karmin välissä on 2 mm vahvuinen kumitiiviste. Tiivisteessä on se erikoisuus, että siinä on reiälliset kuminastat ruudun jokaisen 11 mm suuruisen reiän kohdalla. Nastat painautuvat ruuvinreikien sisään, jolloin ruudun kiinnitysruuvit kulkevat kuminastojen läpi. Kuminastat estävät ruuveja olemasta suorassa kontaktissa ikkunapleksin kanssa ja toimivat samalla tärinän vaimentajana. Ruuvit on kiristetty pleksin pintaa vasten aluslevyllisillä muttereilla tai aluslevyt korvaavalla metallisella tukilistalla. Aloitimme ruutujen uusimisen rungon vasemmanpuoleisista ikkunoista. Ensimmäiseksi irrotimme ruudun lähinnä ovea olevasta ikkunasta. Toinen irrottajista oli rungon ulkopuolelle ja piti ruuvitaltalla uraruuvia paikallaan ja koneen sisäpuolella oleva kiersi varovasti mutteria auki. Mutterit olivat tuumaisia eli alkuperäisiä. Saimme kaikki 20 mutteria kutakuinkin helposti avattua ja ruuvit irrotettua. Ruudun alkuperäinen kuminastallinen tiiviste vaikutti edelleen hyväkuntoiselta, joten sen voi asentaa takaisin uuden ruudun kanssa. Tyhjä ikkuna-aukko suojattiin ulkopuolelta aukon päälle ”jesarilla” kiinnitetyllä muovikalvolla. Irrotetut ruostuneet ruuvit puhdistettiin ja niiden kannat maalattiin ruostumista estävällä maalilla. Kun jatkoimme ruutujen irrottamista, huomattiinkin että loppujen kuuden ruudun ruuvit olivatkin millisiä sekä vaihtelevan kokoisia kuin ns. miljoonalaatikosta poimittuja. Ruuvit eivät siten ole alkuperäisiä ”jenkkilässä” asennettuja. Ruudut olivat lisäksi ilman kumitiivisteitä ja kiinnitetty vain vajaalla kymmenellä ruuvilla 20 ruuvin sijasta. Tämän seurauksena oli ikkunan karmissa tyhjiä ruuvinreikiä veden päästä rei’istä ikkunakarmin ja pleksin väliin ja siitä matkustamon puolelle. Osa pleksiruuduista oli myös alkuperäistä ruutua ohuempia. Onkin selvää, ettei DO-5 ole näillä ruuduilla lentänyt. Ruudut onkin hyvin todennäköisesti asennettu DO-5:n matkustamoon Utissa, kun koneen rungosta tehtiin laskuvarjojääkärien maaharjoittelukone tai sitten vasta rungon käytöstä poistamisen ja metsään hylkäämisen jälkeen. Päätimme, että uusimme kaikki irrottamamme ruudut alkuperäisen mukaisesti 5 mm vahvuisella pleksillä, 20 kiinnitysruuvilla ja kumitiivisteellä. Tämä tarkoittaa, että joudumme ostamaan sitä varten seitsemän pleksiruutua, uusia kiinnitysruuveja ja kumimattoa kumitiivisteiden tekemiseksi. Alkuperäisen mukaisia ruutujen kuminastallisia tiivisteitä emme kuitenkaan kykene tekemään. Ostimme ETRA:sta määrämittaan sahatut seitsemän polykarbonaattipleksiruutua. Koska vain yksi ruutu oli alkuperäinen alkuperäisine kumitiivisteineen, ainoastaan siihen porataan tiivisteen kuminastaa vastaavat 11 mm ruuvinreiät. Sen sijaan kaikkiin muihin kuuteen ruutuun porataan reikä vain 5 mm vahvuisia kiinnitysruuveja varten, sillä näihin ikkunoihin tulee sileä 2 mm vahvuinen kumitiiviste. Rakensimme tukevasta levystä ja listoista ikkunapleksien porauskehikon 20 ruuvinreiän poraamiseksi ruutuihin täsmälleen oikeisiin kohtiin. Reikien poraaminen aloitettiin alkuperäiseen ikkunaan tulevaan pleksiruutuun. Porauskehikon pohjalle laitettiin pinnaltaan vielä suojakalvolla verhoiltu uusi pleksiruutu. Sen päälle asetettiin poraussapluunaksi irrotettu alkuperäinen ruutu, jossa on 20 kappaletta 11 mm reikää kuminastoille ja kiinnitysruuveille. Ruudut lukittiin porauskehikkoon puristimilla. Reikien poraamiseksi täsmälleen sapluunaruudun reikien keskelle sorvasimme messingistä porausohjurin, joka uppoaa tiiviisti 11 mm reikään. Ohjurin keskelle porattiin reikä 5 mm poranterälle. Ohjuri laitettiin uuden pleksin päällä olevan vanhan ruudun 11 mm reikään ja ohjurin läpi porattiin alla olevaan ruutuun 5 mm terällä esireikä. Näin menetellen porattiin 5 mm reikä kaikkiin 20:een reikään. Tämän jälkeen pylväsporaan vaihdettiin 11 mm poranterä ja sapluunaruutu poistettiin uuden ruudun päältä. 11 mm poranterä kohdistettiin ensimmäiseen 5 mm reikään ja se suurennettiin 11 mm suuruiseksi. Näin menetellen suurennettiin kaikki 20 reikää. Kun poraus oli tehty, testattiin reikien koko sovittamalla irrotetun ikkunan nastallinen kumitiiviste uuteen ruutuun. Tiivisteen kuminastat sopivat täydellisesti porattuihin reikiin. Kaikkien muiden kuuden ruudun kohdalla toimittiin toisin, koska niihin tulee sileä 2 mm paksuinen kumitiiviste. Näihin ruutuihin porattiin kiinnitysruuveille 20 reikää 5 mm terällä. Se tarkoittaa, ettei ruutujen ruuvinreikiin tule kuminastan antamaa tärinäsuojaa, mutta ei tämä DO-5 runko myöskään enää lennä, mitä nyt vähän tärisee sitä liikuteltaessa. Kun uusiin ruutuihin oli porattu kaikki reiät, oli ruutujen kumitiivisteiden tekemisen vuoro. ETRA:sta ostettiin 1,4 m leveää kumimattoa metri. Koska ikkunaruudut ovat 47,7 x 34,9 cm, kumimatosta riittää kumitiivisteet kahdeksalle ruudulle eli parille ylimääräisellekin. Huvittavaa oli, että kun mattoa ostettiin, myyjä kysyi ”haisevaako, vai haisematonta kumimattoa haluat”? Kävi nimittäin ilmi, että haisematon kumimatto oli reilun tuplan kalliimpaa. IMY:n varoja säästääksemme ostettiin ”haisumattoa”. Kyllä se aluksi pahalle haisikin, mutta haju haihtui pian pois. Tiivisteiden leikkaamiseksi kumimatosta kuutta uutta pleksiruutua varten, tehtiin vanerista tiivisteen muotoinen sapluuna. Sapluunan avulla kumimatosta leikattiin tarpeelliset kuusi suorakaiteen muotoista kumitiivisterengasta. Tiivisteistä puuttui enää vain reiät ruudun 20:lle kiinnitysruuville. Kuhunkin tiivisteeseen merkattiin ruuvin reiät käyttämällä sapluunana yhtä uutta pleksiruutua, johon oli porattu 20 kappaletta 5 mm ruuvinreikää. Kiinnitysruuvin rei’illä varustettu pleksi kohdistettiin täsmälleen kumitiivisteen päälle. Alla olevaan kumitiivisteeseen tehtiin kynällä merkki kunkin reiän läpi. Sen jälkeen tiivisteeseen tehtiin ruuvinreiät nahkapaskan eli meistin avulla. Näin toimittiin kaikkien kuuden tiivisteen osalta. Piti vielä löytää mahdollisimman paljon alkuperäisiä matalalla kupukannalla ja uralla varustettua ruuvia vastaavat uudet ruuvit muttereineen ja aluslevyineen ikkunoiden kiinnittämiseen. Sellaisia ei enää normaalikaupoista löydy. Onneksi etsimämme ruuvit löytyivät Uudenmaan Pultista Järvenpäästä. Ne ovat 4 mm paksuja ja 20 mm pitkiä. Siis millisiä, mutta vastasivat lähes täysin alkuperäisiä 3,8 mm paksuja ja 18 mm pituisia kiinnitysruuveja. Näiden uusien ruuvien kannat maalattiin hopeanharmaalla, etteivät ne kiiltävinä erotu DO-5:n kyljestä. Nyt onkin kaikki valmista uusien ruutujen kiinnittämiseksi DO-5:n matkustamon vasemman kyljen ikkunoihin. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
Nokkakartion alaosa lainaksi DO-5-koneen kartion alaosan tekemiseksiSunnuntai 23.4.2023 - Tiistaikerholainen Ilmavoimien laskuvarjojääkärikoulutuksen käytössä ollut ja nykyisin Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman C-47-koneen DO-5 runko on ilman nokkakartiota. Syy on se, että vain kartion yläosa on tallella eikä kartion alaosaa löydy Suomesta käyttöömme. Varmaankin sellainen löytyisi suurella rahalla ulkomaailta, mutta siihen emme ryhdy. Vasen kuva via Laskuvarjojääkärikilta. Pohdittuamme Tiistaikerhossa eri mahdollisuuksia nokkakartion alaosan rakentamiseksi, päädyimme kartion alaosan tekemiseen lasikuidusta. Lasikuituinen kartion alaosa ei toki olisi alkuperäisen mukainen alumiinilevystä tehty, mutta alkuperäisen muotoinen kuitenkin. Sekin on parempi kuin ei kartiota ollenkaan. Nyt vaan olisi löydettävä lainaksi alkuperäinen ”kolmosen” nokkakartion alaosa tehdäksemme sen avulla kartion alaosasta lasikuitumuotin. Muotin avulla tehtäisiin sitten varsinainen lasikuituinen nokkakartion alaosa. Paikalleen asennettuna se maalattaisiin esimerkiksi alumiinin väriseksi samalla kuin nokkakartion alkuperäinen yläosa olisi puhdistettu ja kiillotettu. Aidon kartion alaosan saamiseen löytyi ratkaisu, kun Suomessa olevan Karair oy:n käyttämän DC-3 koneen (OH-VKC) eturungon omistaja lupasi lainaksi nokkakartion alaosan. Niinpä joukko DO-5-projektilaisia meni paikan päälle nokkakartiota irrottamaan. Suurimmalta osin saimme kartion alaosan rungossa kiinni pitävät ruuvit helposti irrotettua. Sitä auttoi OH-VKC:n eturungon omistajan tekemä esivalmistelutyö. Muutaman ruuvin jouduimme kuitenkin irrottamaan poraamalla. Hankalista työasennoista ja tapaamme kuuluvasta suun pieksennästä huolimatta nokkakartion alaosa oli irti OH-VKC:n nokalta parissa tunnissa ja kartion alaosan matka kohti Suomen ilmailumuseota alkoi. Museolla sovitimme lainaksi saamaamme nokkakartion alaosan ja DO-5:n kartion yläosan toisiinsa. Hyvinhän ne yhteen sopivat, vaikka DO-5 onkin Douglasin tyyppiä C-47 eli rahtikone ja OH-VKC on aito DC-3 matkustajakone. Totesimmekin lainaksi saamamme kartion alaosan sopivan mainiosti lasikuitumuotin tekemiseen. Ennen kuin siihen vaiheeseen pääsemme, lainaksi saamamme kartion alaosan ulkopinta pitää hioa puhtaaksi niin liasta kuin sen pinnalla olevasta maalista ja pakkelista. Tavoitteemme on, että kokonainen nokkakartio olisi paikallaan DO-5:n rungossa, kun se on näytteillä IMY:n näyttelyosastolla Turun lentonäytöksessä 17.–18. kesäkuuta. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
DC-3:n (DO-5) runkoa kunnostetaan näytteilleLauantai 8.4.2023 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdisty ry (IMY) tuo osastolleen Turun lentonäytökseen (Turku Airshow 17-18.6.) omistamansa DC-3 -koneen rungon. Tarkemmin sanottuna kyse on Douglas C-47A-80-DL -koneen rungosta. Kone valmistui Long Beachissa vuonna 1944. Kuva: via Jarmo Kaipainen. Tämä ”kolmonen” tunnukseltaan DO-5 palveli viimeiseksi Suomen ilmavoimissa ensin lentävänä laskuvarjojääkärien koulutuskoneena ja lopulta sen runkoa käytettiin laskuvarjojääkärien maaharjoitteluvälineenä. Kymmeniä vuosia Utin metsässä ”hapannuttuaan” se lahjoitettiin Ilmailumuseoyhdistykselle. Rungon mukana tulivat pyrstön osat ja ulkosiivet. Runko on ilman keskisiipeä. Se on valitettavasti vuosien saatossa jonnekin kadonnut. Kuva: Juha Ritari. IMY kunnostaa rungon näyttelytarkoitusta varten. Tätä työtä tehdään nyt Tiistaikerhossa. Paljon työtä onkin edessä, ennen kuin runko on saatu haluttuun DO-5 koneen käytönaikaiseen asuunsa. Kuten arvata saattaa kymmenet vuodet taivasalla vuotavine ohjaamon ikkunoineen on tehnyt pahaa jälkeä, mutta yrittänyttä ei laiteta, kuten sanonta kuuluu. Niin ja onhan runkoa jo käytetty mm. ”Pertsa ja Kilu” sekä ”Sisu” -elokuvien rekvisiittana. DO-5:n runko tuodaan näytille Turun lentonäytöksen IMY:n näyttelyosastolle, vaikka se ei vielä silloin tavoitteellisessa esittelykunnossaan olekaan. Se on silti mielenkiintoinen kohde käydä katsomassa, minkälaisessa asussa DO-5 -konetta käytettiin laskuvarjojääkärien koulutuksessa, sillä matkustamotila on yhä jääkärikoulutuksen aikaisessa asussaan seinää reunustavine ”rättipenkkeineen” ja juoksulangassa roikkuvine laskuvarjon laukaisuhihnoineen. Tällä hetkellä runko on Suomen ilmailumuseon pihalla Tiistaikerhossa kunnostettavana. Kunnostamistöitä on tehty niin ohjaamossa kuin matkustamossa. Ohjaamossa on irrotettu ja osiin purettu molemmat huonokuntoiset ja osaltaan ruostuneet lentäjänistuimet. Ne yritetään saada entisöidyksi kesään mennessä. Haasteellisia ovat prässätystä pahvista tehdyt istuimen selkänoja ja istuinkaukalo. Ne ovat ohjaamoon vuotaneen sadeveden vuoksi pehmenneet osin ns. muusiksi eikä niitä pystytä entisöinnissä käyttämään. Todennäköinen vaihtoehto on tehdä selkänojat ja istuinkaukalot alumiinilevystä. Ohjaamon ja matkustamon välinen ovi on saatu kunnostettua. Parhaillaan on aloitettu matkustamon läpinäkymättömäksi menneiden ikkunaruutujen uusiminen. Samentuneiden ruutujen tilalle laitetaan ruudut kirkkaasta polykarbonaattilevystä. Yksi ruutu on jo saatu irrotettua. Toivottavasti Turun lentonäytökseen mennessä saadaan uusittua läpinäkyviksi ainakin matkustamon ovenpuoleisten seitsemän ikkunan ruudut. Ohjaamosta puuttuu kokonaan mittaritaulusto mittareineen. Ensihätään tarkoituksemme on laittaa ohjaamoon alumiinilevylle kopioituna aito ja täysikokoinen ”kolmosen” mittaritaulu. Tuo mittaritaulu kuvattiin Suomen ilmailumuseossa olevasta Karhumäen OH-VKB DC-3A -koneesta. Eikä tässä vielä läheskään kaikki. DO-5:n nokalta puuttuu nokkakartio. Meillä on kyllä nokkakartion yläosa, mutta alaosa puutuu. Suomesta sellaista ei ole käyttöömme saatavissa. Tarkoituksemme onkin tehdä puuttuva kartion alaosa lasikuidusta. Lasikuitumuotin tekemiseksi saamme lainaksi aidon DC-3:n kartion alaosan. Jos työ etenee suunnitellusti, niin Turun lentonäytöksessä DO-5:n nokka ei ole enää katkaistun näköinen, vaan on saanut ”kolmosen” aidon nokan muodon. Ennemmin tai myöhemmin vielä nyt likaisenharmaaksi patinoitunut DO-5:n runko kiillotetaan näyttäväksi. Kuten lukija huomaa, läheskään kaikki ei vielä ole valmista, mistä edellä kirjoitin. Olkoonkin tämänkertainen blogi ennemminkin houkuttelu lähteä Turun lentonäytökseen 17.-18. kesäkuuta tutustumaan siellä IMY:n osastolla niin DO-5:n runkoon, Hawk-elämyskeskukseen, OH-XEA ”Ressu” pienkoneeseen, kuten myös lentoasemarakennuksen tuntumaan näytteille koottuun ja Finnairin väreihin OH-LEA ”Sinilinnuksi” maalattuun Ilmailumuseoyhdistyksen Caravelle-matkustajakoneeseen. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
2 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
DO-5:n ohjaamon ja matkustamon välistä ovea kunnostetaanSunnuntai 6.11.2022 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DO-5:n (DC-3/C-47) rungon kunnostuksessa on vuorossa ohjaamon ja matkustamon välisen seinän puinen ovi. Se on rakenteeltaan ns. peiliovi. Oven ohjaamon puoleinen maalipinta on pahasti kulunut sekä hilseillyt ja kunnostetaan alkuperäistä vastaavaksi. Sen sijaan matkustamon puolella oven alkuperäinen pinta on piilossa, sillä se on verhoiltu uudenaikaisella vaalealla kovapintaisella levyllä. Samalla levyllä on verhoiltu ohjaamon ja matkustamon välisen seinän matkustamon puoli sekä matkustamon seinät ikkunoiden yläreunaan asti. Liekö oven ja seinien uudelleen verhoilu tehty koneen Lufthansan aikana vai vasta koneen tultua ilmavoimien käyttöön? Oven matkustamon puoleisen modernisoidun pinnan jätämme nykyiselleen eli samanlaiseksi verhoiltuna, kuin matkustamon seinät ovat. Ohjaamon puoleisen pinnan perusteella ovi vaikuttaa alkuperäiseltä C-47 tyypin ovelta. Siitä kielisi se, että oven vaneripinnasta löytyy suurikokoinen leima. Siinä on vielä luettavissa sana ASSEMBLY ja sarjanumero 24 145018. Muitakin numeroita leimassa on, mutta niistä ei saa kunnolla selvää. Oven kunnostusta varten ovi irrotettiin karmistaan ja tuotiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan. Kunnostuksessa ohjaamon puoleinen maalipinta hiotaan ja oven verhoilun liimauksestaan irronneet vaneriviilut liimataan kiinni. Lopuksi ovi saa uuden maalipinnan. Tulevaa oven maalaamista varten hilseilyt irtonainen maali raaputettiin pois ja vihertävän harmaa maalipinta hiottiin sileäksi hiekkapapereilla. Tarkoituksenamme on maalata oven pinta kuin myös ohjaamon alumiiniset seinäpinnat alkuperäisen mukaisella vihreällä sävyllä. Sitä ennen yritetään selvittää, mikä se alkuperäinen maali ja sen sävy olisi mahtanut olla. Ovessa näkyy vähintään kahta vihreän eri sävyä. Ikään kuin alempana olisi vaaleamman vihreä, jonka päälle on vedetty tummemman vihreä maali. Ohjaamon seinien alumiinipinnoissa on näkyvillä ainakin kolmea ei vihreää. On siten arvailujen varassa, mikä niistä olisi varmasti alkuperäistä – jos niistä enää mikään. Onhan DO-5 ollut Normandian maihinnousuun osallistumisen jälkeen siviilikäytössä Hollannissa, Ranskan Indokiinassa ja Saksassa ennen tuloaan Suomen ilmavoimille vuonna 1960. Tiedustelin ”kolmosten” värejä Suomen ilmavoimamuseosta. Sain kuulla, että ohjaamon ja siten myös oven väri on mitä ilmeisimmin amerikkalainen "Bronze Green" tai "Dull Dark Green." Sisätilan väri oli yleisesti tumman vihreä sen ajan amerikkalaiskoneissa. Alumiinipintojen pohjamaalina käytettiin sinkkikromaatti korroosiosuojamaalia, jonka sävyä taitettiin mustalla pigmentillä, jolloin siihen saatiin myös UV-suojaa. On siten vielä selvitettävää, ennen kuin menemme maalikauppaan. Maalattavat pinnat edellyttävät kuitenkin lisää pohjustustyötä, ennen kuin ovi on valmis maalattavaksi. Tehdäänkö maalaus jo nyt, vai vasta keväällä yhdessä ohjaamon alumiinisten seinäpintojen maalauksen kanssa, on toistaiseksi päättämättä. Oven pintojen hiomisen jälkeen liimattiin liimauksestaan irronneet oven vaneriviilut. Viilut puristettiin tiiviisti alustaansa puupalikoilla ja puristimilla. Liimana käytimme ulkokäyttöön tarkoitettua EriKeeper Plus puuliimaa. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
DO-5:n ohjaamon lentäjänistuimetTorstai 20.10.2022 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3/C-47 (DO-5) koneen rungon kunnostaminen vähintään siedettävään esittelykuntoon edellyttää monenlaista tekemistä. Suurin työsarka kohdistuu ohjaamon alueeseen. Kun olimme saaneet rungon sisällä olevat DO-5:n pyrstönosat ja muut romppeet siirretyksi rungon viereiseen DO-5:n varastokonttiin sekä tiivistettyä ohjaamon ikkunat sadeveden sisäänpääsyn estämiseksi, saatoimme keskittyä ohjaamoon. Lähtökohtaisestihan se oli kuin ”hävityksen kauhistus”. Mittarit ja valtaosa ohjaamon laitteista olivat poissa, penkit repaleiset, seinät verhoilusta riisuttuna paljaina sekä roskaa joka paikassa. Suurin osa DO-5:n mittareista ja laitteista oli purettu siinä vaiheessa, kun DO-5 poistettiin käytöstä ja sen runko vietiin Uttiin laskuvarjojääkärien maassa olevaksi kuivaharjoittelukoneeksi. Samassa yhteydessä on todennäköisesti purettu ohjaamon seinien verhouspaneelit. Siivosimme ohjaamon ensin roinasta ja roskasta, joka sinne oli aikojen saatossa kertynyt. Lopulta päästiin jo käyttämään pölynimuriakin ohjaamon pintojen puhdistamiseen. Ensivaiheen tavoitteenamme on saada ohjaamosta siisti. Pitemmälle ajatellen olisi kiva saada ohjaamoa täydennettyä puuttuvilla mittareilla ja laitteilla, mutta se tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. Siivoustyön jälkeen otimme kohteeksemme lentäjän istuimet. Istuin muodostuu varsinaisesta istuinosasta ja istuimen putkirakenteisesta kehikosta, johon istuinosa on kiinnitetty. Tarkoituksemme on kunnostaa istuimet huolimatta siitä, että istuinten istuinosat ovat pahoin vaurioituneet. Istuinten putkirakenteiset runkokehikot ovat vielä hyväkuntoiset, joskin ruosteessa. Vaurioitumiseen on syynä se, että koko istuinosa on tehty monikerroksisesta istuimen muotoon prässätystä ja jäykistetystä pahvista. Ohjaamoon päässeen sadeveden ja kosteuden seurauksena muotoonsa prässätty pahvi on vettynyt niin, että pahvin kerrokset ovat irronneet toisistaan ”mössöksi”. Istuinten selkänojat ovat kuitenkin vielä kohtalaisessa kunnossa. Tosiasia on kuitenkin, ettei näistä alkuperäisistä repaleisista istuinosista saa enää entisöimällä kelvollisia, vaan kummankin istuimen istuinosa on kokonaan uusittava, vaikka selkänoja vielä käyttökelpoinen olisikin. Onkin ”tenkkapoo”, kuinka pahvista prässätyn istuinosan saisi järkevästi uusittua. Toki vaihtoehtona on tehdä se alumiinilevystä, jos siihen ratkaisuun päädyttäisiin. Istuimen kehikko kaipaa vaan ruosteesta puhdistamista ja maalausta. Penkkityöt” aloitimme irrottamalla ohjaamon kummatkin lentäjän istuimet ohjaamon lattiassa olevista kiskoistaan. Tämän jälkeen on vuorossa kummankin istuimen istuinosan irrottaminen runkokehikosta. Istuinosa on kiinni runkokehikon putkessa putkea pitkin liukuvilla kiinnikkeillä, jotta istuimen korkeutta voi säätää. Istuimen säädön lukitus tehdään runkokehikon putken reikiin työntyvillä lukitustapeilla. Säätömekanismi on istuimen alla. Aloitimme purkutyön vasemmanpuoleisesta istuimesta. Irrotimme runkokehikon putken ympärillä olevat istuimen ruosteessa olevat kiinnikkeet saadaksemme istuinosan kehikosta irti. Vaan eipä se irronnutkaan, sillä korkeussäädön lukitustapit olivat yhä tiukasti paikallaan kehikon putken säätörei´issä. Jouduimme tekemään kovasti töitä, ennen kuin saimme jumiutuneet korkeussäädön lukitustapit vedettyä pois tapinrei’istään ja istuinosan ja runkokehikon irrotettua toisistaan. Vastaavalla tavalla purimme kunnostettavaksi ohjaamon oikeanpuoleisen istuimen. Se on identtinen vasemman istuimen kanssa, mutta siitä peilikuva. Tämän istuimen osalta jouduimme purkamaan kokonaan istuimen korkeussäädön mekanismin, ennen kun saimme korkeudensäädön lukitustapit vedettyä pois istuinkehikon putken säätörei’istä ja siten istuinosan irti ja istuimen kehikosta. Kummankin istuimen osat veimme DO-5:n varastokonttiin odottamaan jatkokäsittelyä. Kuvat: Lassi Karivalo |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
DO-5:n ohjaamon tuulilasit talvikuntoonSunnuntai 16.10.2022 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3 (C-47) koneyksilön DO-5:n runkoon liittyvät työt ovat päässeet hyvään alkuun Tiistaikerhossa. Nyt pyritään keskittymään sellaisiin töihin, jotka ovat mahdollista toteuttaa säästä riippumatta alkavien kylmien säiden ja talvikauden aikana. DO-5:n runkohan on nyt ulkosalla Suomen ilmailumuseon pihalla. Lisäksi olemme varustaneet pihalla olevaa runkoa syksyn sateisiin ja talven tuiskuihin. Yksi tällainen talveen varautuminen oli saada ohjaamon ikkunat ennen talven tuloa sellaiseksi, ettei sadevesi ja lumi pääse tunkeutumaan ohjaamoon. DO-5:n ohjaamon ikkunat olimme kyllä suojanneet jo alkusyksystä sateen pitävällä suojamuovilla, koska tuulilasien raameihin laitetut pleksit olivat kooltaan liian pienet estämään sadeveden pääsyn ohjaamoon. DO-5:n kummankin tuulilasin alkuperäiset ruudut ovat jossain vaiheessa rikkoutuneet ja korvattu läpinäkyvillä 3 mm vahvuisilla pleksilevyillä. Noiden liian pienikokoisten tuulilasipleksien tilalle oli saatava ennen talven tuloa uudet ja paremmin ikkunan raamiaukon kattavat pleksit. Tosin näin ei lentävien DC-3 koneen osalta toimittaisi, vaan rikkoutuneen tai muuten käyttökelvottomaksi menneen tuuliasi-ikkunan tilalle olisi vaan vaihdettu varaosana kokonaan uusi ikkuna raameineen ja ruutuineen. Tällaisia vaihtoikkunoita ei meillä ole valitettavasti käytettävissämme. Niinpä liian pienet tuulilasien pleksit irrotettiin ja kummankin tuulilasin raamin kouru puhdistettiin liasta sekä ruosteesta akkuporakoneeseen kiinnitetyllä harjalaikalla. Uusien pleksilasien hankkimista varten tehtiin 1,2 mm vanerista ikkunan muotoinen sapluuna. Tämä sapluuna leikattiin sen kokoiseksi, että ikkunapleksin vanerimalli saatiin juuri ja juuri pujotettua tuulilasin raamin aukosta raamin kouruun. Tarkoituksena on liimata uusi pleksilasi raamiin silikonilla. Liimatessa pleksi tuettaisiin paikalleen raamin sisällä siten, että se nojaa joka reunastaan muutaman millin raamin kourun sisäreunaa vasten. Näin pleksi peittäisi koko ikkuna-aukon ja silikonisaumasta saataisiin vesitiivis. Leikkautimme ETRA:ssa vanerisapluunan mukaiset kaksi ikkunapleksiä 5 mm vahvuisesta UV-suojatusta polykarbonaattipleksistä. Kun sovittelimme niitä DO-5:n tuulilasin raameihin, niin pienen viilaamisen jälkeen saimme pleksit ”loksahtamaan” halutusti tuulilasin raamin sisään. Koska syksyn säät ovat jo kylmenneet vain 10 asteen tietämiin, päätimme siirtää pleksien liimaamisen silikonilla ensi kevään lämpimimpiin säihin. Estääksemme sadeveden tai lumen pääsyn ohjaamoon, teippasimme suojakalvoilla varustetut uudet pleksit koneen ulkopuolelta oranssiteipillä tuulilasin raameihin. Teippaus tehtiin niin, että teippi peitti kokonaan tuulilasin raamin ja koneen rungon välisen sauman. Samalla tavalla suojasimme ohjaamon sivuikkunoiden saumat, jottei sade pääse niidenkään kautta tunkeutumaan ohjaamoon. Toinen talveen varautumiseen liittyvä tehtävä oli pyrstöosan peittäminen suojapressulla. DO-5:n pyrstöstähän on irrotettu niin korkeus- kuin sivuvakaaja. Näin ollen sade ja lumi pääsee tunkeutumaan vakaajien aukoista esteettä rungon sisään. Hankimme suurikokoisen pressun, jolla peitimme umpeen koko pyrstön alueen. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
Tiistaikerho aloittaa DO-5:n rungon kunnostamisenSunnuntai 11.9.2022 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseo ry omistuksessa on DC-3 (C-47) DO-5 -koneen runko peräsimineen. Siivet vielä puuttuvat. DO-5:n runko tuli IMY:n omistukseen vuonna 2018. Muutoin runko olisi mennyt romutukseen. Ilmavoimien käytössä ollut DO-5 palveli viimeiseksi Utin laskuvarjojääkärikoulun maassa olevana kuivaharjoituskoneena. IMY:n omistamana DO-5:n runkoa on käytetty jo kahdessa elokuvassa rekvisiittana. Ilmailumuseoyhdistyksen tarkoituksena on kunnostaa DO-5:n runko niin, että sitä voisi kunnostettuna esitellä erilaisissa ulkoilmatilaisuuksissa. Tällöin koneen sisätiloihin olisi myös mahdollista tutustua. Rungon matkustamo säilytetään laskuvarjojääkärien koulutusasussaan pitkin seinää kulkevine ”rättipenkkeineen”. Jatkossakin runko on tarjolla elokuvatuottajien tarpeisiin. DO-5:n rungon kunnostus on käynnistymässä Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa. Tätä varten runko on Suomen Ilmailumuseon pihalla. No, ihan heti huomenissa kaikki ei ole suinkaan valmista, sillä suuri urakka kerholaisilla on edessä rungon kunnostamiseksi. Mutta jospa oltaisiin loppukeväästä 2023 jo sen verran pitkällä, että rungon uskaltaisi vielä näytteille Turussa pidettävään valtakunnalliseen lentonäytökseen. No, aika näyttää. Tiistaikerhon syyskauden alku on mennyt DO-5:n kunnostustöiden esivalmisteluun. Niistä yksi oli matkustamon sisälle varastoitujen koneen sivuvakaajan, sivuperäsimen, korkeusperäsinten, peräkartion, nokkakuvun sekä muiden koneen osien siirtäminen DO-5:n tuntumaan tuotuun varastokonttiin. Varastokonttiin siirrettiin myös rungon alle varastoitu korkeusvakaaja. Matkustamossa olleet osat piti saada pois, sillä osat täyttivät rungon niin, että siellä kulkeminen oli vaikeaa ja jopa vaarallista, puhumattakaan matkustamossa työskentelystä koneen kunnostuksen aikana. Rungon entisöintitöissä keskitymme aluksi ohjaamoon. Siellä tehtävänämme ovat mm. ohjaamon ikkunoiden tiivistäminen ja mahdollisesti osin uusiminen, lentäjän istuinten irrotus kunnostettaviksi, ohjaamon pintojen ja jäljellä olevien laitteiden puhdistaminen sekä seinäpintojen maalaus. Myös matkustamon ikkunoiden täysin sumeiksi menneiden ruutujen uusiminen on työlistalla. Se olisikin kerholaisille jo tuttua, sillä vuonna 2015 uusimme Suomen ilmailumuseon pihalla tällä hetkellä maamerkkinä upeasti olevan ”kolmosen” OH-LCD:n matkustamon ikkunat. Onpa jo ehditty saada jotain aikaiseksi kunnostuksenkin saralla, kun legendaarinen kolmosmekaanikko Pauli ”Speedy” Fallström vaihtoi koneen rikkonaisen kannuspyörän ehjään. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5 |
Tiistaikerhon syyskausi alkoiSunnuntai 4.9.2022 - Tiistaikerholainen Tiistaikerhon kesätauko päättyi tiistaina 30. elokuuta, jolloin kerholaiset kokoontuivat Suomen ilmailumuseolle jatkamaan keväällä kesken jääneitä projekteja ja aloittamaan muutamia uusia. VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinti jatkui läpi kesän muutaman viikon taukoa lukuun ottamatta. Caudron C.59 konservointihankkeessa edetään nyt mm. saattamalla valmiiksi koneen alasiipien kangasverhoilun ja johtoreunan vaurioiden korjaukset, verhoilemalla rankoina olevat korkeusvakaaja ja toinen korkeusperäsimistä sekä kunnostamalla Suomen ilmavoimamuseosta saadut 1920-luvun lentokoneen pyörät. Tiistaikerhossa kunnostettavana ollut Caudronin runko palautettiin 30. elokuuta Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle odottamaan aikaa, jolloin rungon kangasverhoilun pahoin krakeloituneen maalipinnan konservointiin voidaan täysipainoisesti panostaa.
Perjantaina 19. elokuuta saapui Ilmailumuseoyhdistyksen Ruotsista ostama Caravelle III (SE-DAF) Arlandasta Turkuun ja vietiin kunnostettavaksi Pansiossa olevaan halliin. Kone tulee aikanaan näytteille Finnairin väreissä Turun lentoaseman terminaalirakennuksen tuntumaan. Finnair käytti Caravelle III -koneita ennen siirtymistään Super Caravelleihin. Vuodesta 1974 kone on seissyt Arlandan lentokentän laidalla ja on odotetusti huonokuntoinen. Tiistaikerhon tehtävänä on korjata Caravellen vaurioituneita osia, jotka kokonsa puolesta sopivat kunnostettaviksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa. Näitä on mm. ”kipeetä saanut” oikean siiven kärkiosan etukulma. Entisöimme myös Caravellen mukana Turkuun tuodun ja varsin huonoon kuntoon päässeen Caravelle III:n hinausraudan. Kaikkea muutakin tulee tavan mukaan syyskauden aikana Tiistaikerholle tehtäväksi, jotka tukevat niin Suomen ilmailumuseon kuin Ilmailumuseoyhdistyksenkin toimintaa. |
1 kommentti . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Caravelle, Tiistaikerho, DO-5, C-47, DC-3, MiG-21BIS, MG-111 |