Tiistaikerhon blogi

Tiistaikerhon kevätkausi käynnistyi muiltakin kuin Myrskyn osalta

Tiistai 1.3.2022 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kevätkautta ei voitu käynnistää täysimääräisesti vielä tammikuussa, sillä Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa työskentelevien määrä oli koronaepidemian vuoksi yhä rajoitettu. Vain Myrsky MY-14 entisöintiä voitiin tammikuussa jatkaa ja sitäkin vain puolentusinan kerholaisen miehityksellä ja kasvomaskein varustettuina. Myrskyn entisöinnissä on alkuvuonna keskitytty NACA-renkaan ja vasemman siiven laskutelineiden peitelevyjen rakentamiseen sekä Myrskyn demosiiven saamiseksi valmiiksi Myrskyn entisöintinäyttelyä varten.

Blogi_2022-04-01.jpg

Blogi_2022-04-02.jpg

Blogi_2022-04-03.jpg

Myrskyn entisöinnin rinnalla voitiin kuitenkin parin kerholaisen voimin saattaa loppuun Mil Mi-8P (HS-6:n) pyrstöpuomin vakaajien maalaus, hiekkapuhalluttaa ulkopuolisena työnä Super Caravellen hinausraudan suuret osat sekä irrottaa renkaat kahdesta 1920-luvun lentokoneen pyörästä vanteiden kunnostamiseksi. Nämä pyörät on saatu Suomen ilmavoimamuseosta Caudron C.50 (CA-50) koneeseen laitettaviksi.

Blogi_2022-04-04.jpg

Kun viime viikkoina on alettu valtakunnallisesti purkaa koronarajoituksia pandemian muututtua vähemmän riskialttiiksi, sovittiin Suomen ilmailumuseon kanssa, että entisöintitilassa työskentelevien määrää voidaan nostaa. Tämän seurauksena muukin Tiistaikerhon toiminta kuin Myrskyn entisöinti oli mahdollista käynnistää.

Niinpä keskiviikkona 23. helmikuuta jatkettiin siitä, mihin ennen joulua jäätiin mm. Caudron C.59 -koneen konservoinnissa ja Super Caravellen hinausraudan entisöinnissä. Työskentelemme kuitenkin koronan vuoksi edelleen kahdessa 10 kerholaisen ryhmässä niin, että toinen ryhmistä on paikalla tiistaina ja toinen keskiviikkona. Myrskyn vajaan kymmenen hengen ryhmä ahkeroi tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.

Blogi_2022-04-05.jpg

Blogi_2022-04-06.jpg

Caudronin osalta lähiviikot menevät vielä rungosta irrotettujen metalliosien puhdistamisessa ruosteesta ja sen jälkeisessä osien maalaamisessa. Otimme ensin työn kohteeksi Suomen ilmavoimamuseolta Caudronia varten saamamme kaksi laskutelineen pyörää. Aloitimme ilman renkaita olevien pyörien vanteiden ja pinnojen puhdistamisen liasta, rasvasta ja ruosteesta. Siihen käytämme sekä mekaanista että kemiallista puhdistamista.

Blogi_2022-04-07.jpg

Blogi_2022-04-08.jpg

Blogi_2022-04-09.jpg

Caravellen hinausraudan entisöinnissä ollaan vaiheessa, jossa kaikki puretun hinausraudan osat on puhdistettu ruosteesta joko fosforihapolla tai hiekkapuhalluksella ja voidaan käynnistää osien maalaus. Ennen maalaamiseen ryhtymistä hiekkapuhalletusta osista pestiin pois puhalluksessa osien pintaan jäänyt hiekkapöly. Pesun jälkeen osat kuivattiin huolellisesti paineilmalla. Kuivattuja osia jo pohjamaalattiin kirkkaalla ruostumista estävällä Isotrol-lakalla.

Kuvat: Lassi Karivalo.

4 kommenttia . Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Caudron C.59, CA-50, Mil Mi-8P, HS-6, Super Caravelle

Myrskyn demosiipi siirrettiin Suomen Ilmailumuseon välihalliin

Tiistai 22.2.2022 - Tiistaikerholainen

Kun VL Myrsky II:n (MY-14) entisöintiprojektin demosiiven alapinta oli saatu maalatuksi Futura 3 tartuntapohjamaalilla, demosiipi oli valmis siirrettäväksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilasta museon välihalliin pystytettävään VL Myrsky II:n entisöintiprojektista kertovaan näyttelyyn.

VL Myrsky II - entisöintiprojektista kertovassa näyttelyssä museossa kävijöille esitellään demosiiven avulla, minkälainen oli rakenteeltaan ja myös laitteiltaan suomalaisen II maailmasodan aikaisen VL Myrsky II -hävittäjän puurakenteinen siipi. Demosiipeen on asennettu kaikki Myrskyn siiven sisään tulevat laitteet kuten laskuteline, siivekkeiden käyttölaitteistot sekä lisäpolttoainetankin/pommin ripustin. Asian havainnollistamiseksi demosiiven yläpintaa on jätetty verhoilematta.

Blogi_2022-03-01.jpg

Demosiipi käsittää Myrskyn 2,5 metriä pitkän oikeanpuoleisen siiven ja metrin mittaisen vasemmanpuolisen siiven tyviosan. Demosiiven rakentamisessa testattiin Myrskyn siiven tyviosan rakentamista ennen ryhtymistä Myrsky MY-14 varsinaisten siipien rakentamiseen. Nyt demosiipeä hyödynnetään siis näyttelyesineenä.

Blogi_2022-03-02.jpg

Näyttelyyn siirtämistä varten lähes parisataakiloisen demosiiven oikean siiven kumpaankin päähän kiinnitettiin pyörillä varustetut siirtolavat. Lavoihin kiinnitettyjen teräs- ja vaneritelineiden tukemana demosiipi lukittiin pystyasentoon siiven johtoreuna alaspäin.

Blogi_2022-03-03.jpg

Pystyasento on ainoa tapa, jolla demosiipi on mahdollista pujottaa Suomen ilmailumuseon välihallissa olevan lentosimulaattorien tilan läpi Myrskylle välihallissa varattuun näyttelytilaan. Silloinkin siiven pujottelu määränpäähänsä on senteistä kiinni.

Blogi_2022-03-04.jpg

Siiven siirto museon entisöintitilasta välihallin ulko-ovelle toteutettiin nosturilla varustetulla kuorma-autolla. Koska siirtopäiväksi sattui kovin sateinen päivä, siipi suojattiin sateelta paketoimalla se muoviin.

Blogi_2022-03-08.jpg

Valmis paketti työnnettiin pyörillä varustettujen siirtolavojen avulla ulos entisöintitilasta, jonka jälkeen siihen kiinnitettiin nosturin liinat. Nosturilla koko komeus kohosi ilmaan ja siirrettiin auton lavalle. Auto kuljetti demosiiven museon välihallin ulko-ovelle. Siinä siipi laskettiin nosturilla välihallin oven eteen, josta se saatiin helposti työnnettyä pyörälavojen avulla välihallin simulaattoritilaan. Samalla kuljetuksella tuotiin entisöintitilasta myös demosiiven vasemmanpuoleinen metrin mittainen siiven tyviosa. 

Blogi_2022-03-13.jpg

Blogi_2022-03-15.jpg

Simulaattoritilassa noin neljä metriä pitkää demosiipeä siirtolavoineen ”venkslattiin” simulaattorien välissä, kunnes siipi saatiin kohtisuoraan välihallin näyttelytilaan johtavaa oviaukkoa. Siitä demosiipi työnnettiin varovasti sisään Myrsky-näyttelylle varattuun tilaan. Tiukalla se oli, sillä siirtolavojen ja ovenkarmien väliin jäi vain muutama sentti.  Kun demosiipi oli saatu onnellisesti perille, voitiin riisua demosiipeä sateelta suojanneet muovit.

Blogi_2022-03-17.jpg

Nyt on edessä demosiiven laittaminen näyttelykuntoon purkamalla ensin kuljetuksessa tarvitut siirtolavat. Sitten demosiiven oikean- ja vasemmanpuoleinen siipipuolisko liitettään toisiinsa ja oikeanpuoleiseen siipipuoliskoon tehty laskuteline asennetaan paikalleen. Näyttelyyn tulee myös myrskyn perärunko, johon on kiinnitetty MY-14 entisöintiprojektissa rakennetut puurakenteiset sivu- ja korkeusvakaaja sekä Myrskyn alkuperäiset metallirakenteisen korkeusperäsimet.

Myrskyn entisöintiprojektissa Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho on keskittynyt mm. siipiin, pyrstöön, laskutelineisiin, öljyn jäähdyttäjään sekä moottorinsuojuksiin ja Suomen ilmavoimamuseo Myrskyn rungon entisöintiin. Toivottavasti MY-14:n entisöinti saadaan valmiiksi ensi vuonna. Silloin yleisö pääsisi tutustumaan aitoon suomalaiseen II maailmansodan Myrsky-hävittäjään.

Blogi_2022-03-19.jpg

VL Myrsky II - entisöintiprojektinäyttelyyn voi tutustua Suomen ilmailumuseolla Vantaalla 5.3. -31.5.2022 museon aukioloaikoina. Näyttely sijaitsee vaihtuvien näyttelyiden välihallissa ja edellyttää pääsylipun 12/6/0 € ostoa. (Aikuiset 12,-, alennusryhmät 6,- ja alle 7 v sekä Museokortti 0 €.)

Blogi_2022-03-20.jpg

Suosittelen lämpimästi vierailua maaliskuussa avautuvassa Myrsky-näyttelyssä. Näyttelyssä saa Myrsky MY-14 entisöinnin lisäksi tietoa Valtion lentokonetehtaan (VL) ainoasta sarjatuotantoon ehtineestä II maailmasodan aikaisesta VL Myrsky II -hävittäjästä.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14, MY-5

Myrskyn demosiipi näytteille Suomen Ilmailumuseoon

Torstai 10.2.2022 - Tiistaikerholainen

Myrskyn koesiipeä on viime ajat rakennettu aktiivisesti näytteille pantavaksi. Tai puhumme nykyisin koesiiven sijasta demosiivestä, sillä 2,5 metrin mittaisen Myrskyn siiven tyviosan koerooli on Myrskyn varsinaisen siiven rakentamisen osalta ohi.

Pitkän aikavälin tavoite on asettaa demosiipi näytteille käytössämme olevaan Myrsky MY-5:n runkokehikkoon asennettuna. Lyhyellä aikavälillä demosiipi laitetaan pian esille Suomen ilmailumuseon välihalliin avattavaan Myrsky-näyttelyyn. Näyttelyyn tulee esille myös Myrskyn pyrstöosa. Välihallin näyttelytila vapautuu, kun sieltä puretaan Saab JAS 35 Gripeniä esitellyt näyttely. Myrsky -näyttelyn pystyttää Ilmailumuseoyhdistys ja näyttely on välihallissa koko kevätkauden.

Blogi_2022-02-01.jpg

Myrsky-näyttelyssä esitellään demosiiven avulla, millainen on rakenteeltaan II maailmansodan aikaisen suomalaisen Myrsky II -hävittäjän puurakenteinen siipi. Tätä tehtävää varten demosiiven yläpinta on jätetty suurelta osin vaneroimatta. Näin siiven sisärakenteet moninaisine laitteineen ovat hyvin näkyvissä.

Blogi_2022-02-02.jpg

Samalla nähdään myös, että siiven sisäpinnat on suojalakattu punaiseksi sävytetyllä lakalla. Lakka on sävytetty punaiseksi, jotta siiven sisärakenteita lakattaessa nähdään, mikä alue on jo lakattu ja mistä lakkaa vielä puuttuu. Käyttämämme lakka on Unica Super 90 Gloss -lakkaa ja se on sävytetty Avatit 857-00MG-00-10 sävytyspastalla.

Blogi_2022-02-03.jpg

Syyskauden 2021 lopulla rakennettiin demosiiven jättöreunaan tulevaa laskusiivekkeen koteloa ja verhoiltiin johtoreunaa vanerilla. Laskusiivekkeen tila saatiin valmiiksi ja siihen koeasennettiin käytössämme oleva Myrskyn alkuperäinen laskusiiveke. Siiveke asettui hyvin sille tehtyyn tilaan.

Blogi_2022-02-04.jpg

Blogi_2022-02-05.jpg

Blogi_2022-02-06.jpg

Johtoreuna vaneroitiin 1,5 mm vahvuisella vanerilla. Liimana käytettiin kosteudenkestävää Erikeeper Plus -liimaa. Liimauksessa vaneri kiristettiin metallivanteiden avulla johtoreunan kaaria vasten. Liiman kuivuttua vanteet irrotettiin. Demosiipi saatiin rakenteiltaan valmiiksi Tiistaikerhon vuoden 2021 syyskauden päättyessä joulukuussa.

Blogi_2022-02-07.jpg

Poiketen muusta Tiistaikerhon toiminnasta Myrsky-projekti sai museolta luvan jatkaa töitä vuodenvaihteen jälkeen jo tammikuussa. Muut Tiistaikerhon entisöintiprojektit käynnistyvät koronapandemian vuoksi vasta helmikuun lopussa.

Blogi_2022-02-08.jpg

Blogi_2022-02-09.jpg

Blogi_2022-02-10.jpg

Niinpä tammikuussa aloitettiin demosiiven vanerilla verhoillun alapinnan pohjamaalaus. Ensin paklattiin ja hiottiin sileiksi vanerin pinnassa olevia epätasaisuuksia tai ruuvien kohdat. Tämän jälkeen kaikki vaneripinnat hiottiin sileiksi, imuroitiin ja pyyhittiin puhtaiksi Sinolin ja veden (50 %/50 %) sekoituksella.

Blogi_2022-02-11.jpg

Blogi_2022-02-12.jpg

Siiven ensimmäiseen pohjamaalaukseen käytettiin harmaata Temalac FD 80 (RAL 9006) alumiinihilemaalia. Se on puolikiiltävä yksikomponenttinen alkydimaali. Pohjamaalauksessa maalia ohennettiin 10 prosenttiseksi. Ohenteena oli lakkabensiini 1050. Maalaus tehtiin superlontelalla ja vaneripinta pohjamaalattiin välihionnoin kahteen kertaan. Useat pohjamaalikerrokset välihionnoin takaavat sen, että vaneripinnasta saadaan pois nukka sekä epätasaisuudet ja pinnasta tulee todella sileä lopullista pintamaalausta varten.

Blogi_2022-02-13_JR.jpg

Kuva: Jouni Ripatti

Blogi_2022-02-14_JR.jpg

Kuva: Jouni Ripatti

Temalac-pohjamaalauksen kuivuttua siiven ja laskutelineen aukon reunoihin liimattiin kangasvahvikkeet. Vahvikkeet liimattiin paikoilleen pohjamaalia tummemman harmaalla ohentamattomalla Futura 3 (RAL 7005) -tartuntapohjamaalilla.

Seuraavaksi työvaihe on maalata hiotun Temalac-maalin päälle alkydipohjainen Futura 3 tartuntapohjamaali. Ensimmäinen maalauskerta tullaan tekemään lakkabensiinillä ohennettuna. Temalac-maalia tummemmalla Futura 3 -maalilla maalatessa nähdään hyvin, miten Futura peittää alleen vaaleampaa Temalac-maalipintaa.

Maalin kuivuttua demosiiven alapinta hiotaan taas sileäksi. Samalla vielä tarkistetaan Futura -maalipinnan peittävyys. Jos peittävyys ei ole riittävä, maalataan vaneripinta ohennetulla Futura 3:lla toisen kertaan. Jos taas peittävyys on ensimmäisen maalauskerran jälkeen riittävä, toinen tartuntapohjamalikerta tehdään ohentamattomalla Futura 3 -tartuntapohjamaalilla. Aikanaan demosiiven alapinta maalataan Myrskyn siiven alapinnan varsinaisella vaalean sinisellä pintamaalilla.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14, MY-5

Caudron C.59:n (CA-50) pyöristä

Lauantai 5.2.2022 - Tiistaikerholainen

Suomen ilmailumuseon ja Tiistaikerhon yhteisen konservointihankkeen kohteena on 1920 luvulla ilmavoimissa käytössä olleen Caudron C.59 jatkokoulutuskoneen yksilö CA-50. Koneen viimeinen lento oli lokakuussa 1929.

Blogi_2022-01-01.jpg

Blogi_2022-01-02.jpg

Päijät-Hämeen ilmailumuseosta Vantaalle konservoitavaksi tuodun Caudronin rungon laskutelineessä on aidot 1920-luvun pyörät renkaineen. Laskuteline on Tiistaikerhossa jo purettu osiin, puhdistettu ruosteesta ja osien pintakäsittely on meneillään.

Blogi_2022-01-03.jpg

CA-50:n pyörät ovat eriparia ja pyörien vanteet sekä pinnastot poikkeavat toisistaan. Muutoin pyörät renkaineen ovat samankokoiset. Toinen pyöristä osoittautui ranskalaiseksi ja siinä on ranskalainen NEUILLY – AVIATION – AERO 750-125 rengas. Erittäin huonokuntoisen renkaan kuluneet merkinnät saatiin luettua paperin ja mustan rasvakynän avulla. NEUILLY – AVIATION – AERO renkaan kulutuspinta on lisäksi kuoriutunut suurelta osin pois renkaan pinnasta paljastaen alla olevan rengaskudoksen. Toinen pyöristä on brittipyörä. Sen rengas on PALMER CORD AERO TYPE 750x125, eikä se ole ranskalaista paljon paremmassa kunnossa.

Ranskalainen pyörä on todennäköisesti alkuperäinen Caudronin pyörä. Jostain syystä toiseksi pyöräkseen kone on saanut brittipyörän. Olisikohan pyörä alkujaan kuulunut Caudronin kanssa samaan aikaan 1920-luvulla ilmavoimien käytössä olleeseen Martinsyde F.4 Buzzard hävittäjään?

Blogi_2022-01-04.jpg

Kummankin pyörän sisärengas on jossain vaiheessa pursotettu venttiilin kautta täyteen polyuretaanitäytemassaa. Näin pyörät on saatu ”umpikumisiksi” koneen rungon seisoessa pyörillään näytteillä Päijät-Hämeen ilmailumuseon hallissa.

Blogi_2022-01-05.jpg

Näiden pyörien kunnostus alkuperäiseen asuunsa on renkaita rikkomatta mahdotonta renkaan sisällä olevan polyuretaanin vuoksi. Heräsikin kysymys, josko Suomen ilmavoimamuseosta Tikkakoskelta löytyisi vastaavanlaisia 1920-luvulla käytettyjä ja parempikuntoisia pyöriä CA-50 -koneyksilöön laitettaviksi. Tikkakoskelta löytyikin Caudronin akseleihin sopivat samankokoiset Continental 750 x 125 AERO CORD -renkailla varustetut ja selvästi parempikuntoiset pyörät. Tosin eivät ne ole ranskalaiset. Suomen ilmavoimamuseo antoi pyörät CA-50 koneeseen asennettaviksi ja niinpä haimme ne Tikkakoskelta Vantaalle.

Blogi_2022-01-06.jpg

Continental renkailla varustettujen pyörien vanteet ovat paksussa ruosteessa, joten vanteiden kunnolliseksi puhdistamiseksi renkaat on irrotettava vanteilta. Emme vieneet pyöriä rengasliikkeeseen renkaiden irrottamiseksi, vaan päätimme irrottaa ne varovasti tiistaikerholaisen tallissa olevalla käsikäyttöisellä rengaskoneella.

Blogi_2022-01-07-08.jpg

Ennen renkaan irrottamiseen ryhtymistä, lämmitimme rengasta pehmeämmäksi kuumassa vedessä. Jonkun ajan kuluttua otimme pyörän pois kylvystä ja aloitimme rengastyöt. Painoimme ensin renkaan reunan irti vanteen sisäreunasta, johon se oli jumittunut yli 90 vuoden varastoinnin kuluessa. Renkaan reunan irrottaminen vanteesta tehtiin rengaskoneessa olevalla vivulla. Vivussa olevalla metallilevyllä renkaan reunan sai painettua pätkä kerrallaan alas ja siten irti vanteesta. Näin menetellen saatiin renkaan kummankin puolen reunat irti vanteen sisäreunasta.

Blogi_2022-01-09-10.jpg

Oli varsinaisen renkaan irrotuksen vuoro. Pyörä nostettiin rengaskoneen päälle ja lukittiin siihen metallitapilla ja vanteen reunoihin kiristettävillä pidikkeillä. Rengasraudan avulla avasimme varovasti aukon renkaan ja vanteen reunojen väliin. Aukkoon pujotimme metallitangon, jonka päässä on alaspäin sojottava pallopäinen tappi.

Blogi_2022-01-11-12.jpg

Rengaskoneen keskellä olevaan metallitankoon tukien vivuttiin pallopäistä tankoa renkaan ja vanteen välisessä raossa vastapäivään. Näin renkaan reuna saatiin vaihe vaiheelta nouseman vanteen reunan päälle. Laitoimme samalla liukastetta renkaan reunaan helpottamaan pallopäisen tangon liikkumista renkaan ja vanteen välissä.

Blogi_2022-01-13-14.jpg

Kun renkaan toinen reuna oli saatu koko matkaltaan vanteen reunan päälle, vedimme renkaan sisällä olevan sisäkumin pois. Totesimme, että onpahan sisärengas varsinainen paikkausihme, sillä suuri osa sisärenkaasta oli paikkojen peitossa. Mitä ilmeisimmin sisärenkaista on ollut 1920-luvulla puute, koska sisärengasta oli niin ahkerasti uudestaan ja uudestaan paikattu.

Blogi_2022-01-15.jpg

Käänsimme rengaskoneessa olevan pyörän toisin päin ja edellä kuvatulla tavalla nostimme pallopääraudalla renkaan toisenkin reunan vanteen reunan päälle. Nyt saimme vanteen helposti vedettyä pois renkaan sisältä. Vannetta kiertävä leveä rengasnauha oli pahoin lahonnut ja on uusittava. Samoin paljastui, että vanne oli myös sisäpuoleltaan paksussa ruosteessa. Vastaavalla tavalla irrotimme toisenkin pyörän renkaan vanteeltaan.

Blogi_2022-01-16.jpg

Nämä Continental -renkaat vaikuttavat sen verran hyväkuntoisilta, että uusien sisuskumien kanssa ne kestänevät tarvittavan ilmanpaineen. Silloin niitä voisi käyttää Caudron CA-50 -koneyksilöä siirrettäessä. Asia on toki ensin huolellisesti tutkittava ja testattava. Näyttelyssä esillä ollessaan koneiden laskutelineen akselin alle laitetaan joka tapauksessa pukit, jolloin kone ei lepää renkaittensa varassa.

Blogi_2022-01-17.jpg

Seuraava vaihe on vanteiden ulko- ja sisäpintojen paksun ruosteen poistaminen vanteiden maalaamiseksi.  Ruoste poistetaan laittamalla vanne vuorokaudeksi 33% fosforihappokylpyyn.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Caudron C.59, CA-50

Yhteenveto Tiistaikerhon toiminnasta syyskaudella 2021

Perjantai 31.12.2021 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon vuoden 2021 syyskausi alkoi 31. elokuuta. Toiminta oli ollut tauolla koronapandemian vuoksi maaliskuusta 2020. Syyskausi päättyi tiistaina 14. joulukuuta Suomen ilmailumuseon museon vapaaehtoisille tarjoamaan joululounaaseen. Syyskaudella 2021 työskenneltiin koronanpandemian vuoksi kahdessa ryhmässä. Toinen ryhmistä kokoontui töihin tiistaina ja toinen keskiviikkona. Tiistain ryhmässä oli 11 ja keskiviikon ryhmässä 10 kerholaista.

Tämän lisäksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa jatkui VL Myrskyn (MY-14) entisöinti tiistaisiin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Tiistaikerhon ”myrskyläisiä” oli paikalla keskimäärin 7-8. Myrskyn entisöinti on jatkunut lähes keskeytyksettä koko koronapandemian ajan. Yhteensä syyskaudella oli Tiistaikerhon töissä kolmisenkymmentä aktiivista kerholaista. Muun kuin Myrsky-projektin osalta syyskaudella 2021 kertyi Tiistaikerhon työtunteja 1 140.

VL Myrsky -projektin rinnalla Tiistaikerhon syyskauden töiden kohteena oli neljä läpi syyskauden jatkunutta hanketta. Ne ovat Caudron C.59 (CA-50) koneen konservointi, Mi-8 (HS-6) -helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu, Super Caravellen hinausraudan kunnostus sekä museon I Hallin parvelle menevien Karairin ja Finnairin portaiden kaiteiden pidennys.

VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinti

Vuonna 2013 alkaneessa MY-14 entisöinnissä keskityttiin syyskaudella moottorin NACA-renkaan, laskutelineiden peitelevyjen, konekiväärien väistökourujen sekä öljynjäähdyttimen säätölappien rakentamiseen. Myrskyn siivet saatiin pohjamaalattua ennen syykauden alkua.

Blogi_2021-37-01-02.jpg

NACA-renkaan reunaan kiinnitettävien täyterenkaan ja kannatinkehän rakentamisessa oli omat haasteensa. Saatiin asemoitua paikalleen NACA-renkaan kiinnityskonsoleita, joilla rengas kiinnitettään moottorin sylintereiden venttiilikopan korvakkeisiin.

Blogi_2021-37-03.jpg

Blogi_2021-37-04.jpg

Syyskauden aikana saatiin valmiiksi ja osin myös paikalleen asennetuiksi oikean siiven laskutelineen joustintukeen, takatukeen sekä pyöränapaan kiinnitettävät peitelevyt. Vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen tekeminen pääsi alkamaan. Myrskyn eturungon laitimmaisten konekiväärien tuliputkien väistökourut saatiin prässättyä yhdistettäväksi moottorin yläpuoliseen suojukseen.

Blogi_2021-37-05.jpg

Varsinaisen Myrskyn entisöinnin rinnalla jatkettiin koesiiven eli Myrskyn 2,5 metrin mittaisen siiven tyviosan rakentamista. Koesiiven johtoreuna verhoiltiin vanerilla. Siiven jättöreunan kaaret kiinnitetiin paikalleen ja rakennettiin laskusiivekkeen koteloa. Koesiipi tullaan aikanaan kiinnittämään MY-5 runkokehikkoon näyttelyesineeksi.

Caudron C.59 (CA-50) konservointi

Syyskauden alusta jatkettiin koronapandemian vuoksi puoleksitoista vuodeksi keskeytynyttä CA-50 alasiipien reikien paikkausta pellavakangaspaikoilla. Paikkojen kiristyslakkaukset saatiin tehdyksi ja paikat odottavat varsinaista maalipintaa. Alasiipien paikkojen maalaus tehdään myöhemmin muiden Caudronin uudelleen verhoiltavien osien (mm. korkeusvakaaja ja korkeusperäsin) pintamaalauksen yhteydessä.

Blogi_2021-37-06.jpg

Blogi_2021-37-07.jpg

Caudronin runko tuotiin 26. lokakuuta Päijät-Hämeen ilmailumuseosta Vesivehmaalta Suomen ilmailumuseoon kunnostettavaksi. Kunnostustyö on yhteisprojekti Suomen ilmailumuseon kanssa. Suomen ilmailumuseon päätöksen mukaan, Caudronin runkoa, kuten koko konettakaan ei kunnosteta käytönaikaiseen ehjään asuunsa, vaan runko ja muut osat konservoidaan. Se tarkoittaa koneen pintojen puhdistamisen lisäksi, että erilaisin toimenpitein estetään koneen puuosien lahoamisen ja metalliosien ruostumisen jatkuminen. Rungon kangasverhoilun pahoin halkeillutta ja hilseillyttä (krakeloitunutta) maalipintaa yritetään kiinnittää halkeilemisen jatkumisen estämiseksi. Kangasverhoilun konservoinnin tarkoituksena on säilyttää koneen rungon verhoilukangas verhoilukankaan maalipintaan 93 vuoden varastoinnin kuluessa syntyneine vaurioineen.

Blogi_2021-37-08.jpg

Blogi_2021-37-09-10.jpg

Syyskauden kuluessa Caudronin rungosta irrotettiin ja purettiin kaikki järkevästi irrotettavissa olleet metalliosat kuten laskuteline, kannus, teräslankajäykisteitä sekä ohjaamosta mm. kaasu- ja seosvivustot. Ne puhdistettiin ruosteesta pääasiassa 33% fosforihapolla joko sivelemällä happogeeliä osan pintaan tai upottamalla osa happoliuokseen. Puhdistuksen jälkeen metalliosien pintaan siveltiin kirkas Isotrol -lakka. Isotrol-käsittely estää tehokkaasti metalliosien uudelleen ruostumisen. Koska Caudronin metalliosia puhdistettaessa todettiin osien olleen alun perin mustaksi maalattuja, kirkkaan pohjalakan päälle vedettiin musta Isotrol-maali. Joidenkin metalliosien maalaus jäi ensi vuoden puolella tehtäväksi.

Mi-8 (HS-6) helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu

Kauppakeskus Tuuloseen pihalla esillä olevan ja romuttamiselta pelastetun Puolustusvoimien käytössä olleen HS-6 helikopterin pyrstöpuomin vakaajat tuotiin syyskuussa Tiistaikerhoon verhoiltavaksi. Vakaajien kangasverhoillut alueet olivat täysin repaleiset. Vakaajat päätettiin verhoilla niiltä osin uudestaan, mutta ei kankaalla vaan ohuella, paremmin säätä kestävällä alumiinilevyllä. Todettakoon, että vakaajan johtoreuna on verhoiltu alun perinkin alumiinilevyllä.

Blogi_2021-37-11.jpg

Blogi_2021-37-12.jpg

Blogi_2021-37-13.jpg

Kummastakin vakaajasta poistettiin kangasverhoilun rippeet, jonka jälkeen kangasverhoiltu alue verhoiltiin ohuella offset painossa käytetyillä alumiinilevyillä. Verhoilu saatiin valmiiksi marras-joulukuun taitteessa. Ennen joulutaukoa vakaajan alapinnat ehdittiin maalata vaalean harmaalla maalilla kahteen kertaan. Vakaajan yläpintojen maalaaminen vihreällä siirtyi ensi vuoden puolelle. Maalauksen jälkeen vakaajat toimitetaan takaisin Kauppakeskus Tuuloseen, missä kunnostetut pyrstöpuomin vakaajat asennetaan keväällä kauppakeskuksen toimesta kauppakeskuksen pihalla olevaan Mil Mi-8P (HS-6) kopteriin.

Super Caravellen hinausrauta

Syyskuussa otettiin entisöinnin kohteeksi IMY:n omistama, säilytettäväksi tarkoitettu, mutta pahoin ruosteessa oleva Finnairin käyttämä Super Caravellen hinausrauta. Rauta purettiin osiinsa niin suuressa määrin kuin se oli mahdollista.

Blogi_2021-37-14-15.jpg

Blogi_2021-37-16-17.jpg

Ruoste poistettiin osista joko fosforihapolla ja lasikuulapuhalluksella, jonka jälkeen osat olivat kuin uusia. Hinausraudan varsinaisen vajaa viisi metriä pitkän metallitangon puhdistus ruosteesta siirtyi ensi vuoden puolelle, kuten myös ruosteesta jo puhdistettujen osien pintakäsittely. Hinausrauta tullaan maalaamaan alkuperäisen näköiseksi, jolloin sen päävärinä on ”Finnairin sininen”, mutta raudan päät maalataan keltaisella huomiovärillä.  Alkuperäistä sinistä ja keltaista maalia on onneksi raudassa sen verran näkyvissä, että niistä voitiin jo määritellä maalien sävyt.

Porraskaiteiden pidennys

Suomen ilmailumuseon I-Hallin parvelle johtavien Karairin ja Finnairin lentokenttäportaiden kaiteiden pidentämistä jatkettiin siitä, mihin jäätiin maaliskuussa 2020, kun koronapandemia keskeytti Tiistaikerhon toiminnan. Syy kaiteiden pidennystarpeeseen oli, että portaiden kaiteet päättyivät ennen muutamaa viimeistä askelmaa aiheuttaen vaaratilanteemahdollisuuden laskeuduttaessa portaita parvelta hallin lattiatasolle.

Blogi_2021-37-18-19.jpg

Blogi_2021-37-20.jpg

Syksyn kuluessa kummankin portaikon metallikaiteiden pidennykset saatiin valmiiksi.  Pidennykset tehtiin alkuperäisen kaiteen paksuisesta kiiltävästä rosteriputkesta, joihin hitsattiin kiinnityskorvakkeet. Karairin portaikon jatkokaiteiden tukitolpat maalattiin Karairin punaisella ja vastaavasti Finnairin portaiden uudet tukitolpat Finnairin sinisellä. Jatkokaiteet ovat ulkonäöllisesti identtiseksi alkuperäisten portaiden kaiteiden kanssa.

Muita Tiistaikerhon syyskauden 2021 tehtäviä

Tiistaikerhon työtehtäviin mahtui syyskauden kuluessa lukuisia lyhytkestoisia Suomen ilmailumuseota ja Ilmailumuseoyhdistystä hyödyntäviä töitä. Niitä olivat mm. Kauppakeskus Tulosessa näytteillä olevan ja IMY:n omistaman Stieglitz SZ-18 pintojen puhdistus, Suomen ilmailumuseon pihan varastoteltassa olevan Valmet Tuuli III:n (TL-1) rungon pintojen kiillottamista, museon näyttelyhallien koneiden puhdistamista pölystä, museon pihalla säilytettävänä olevan Bristol Blenheim koneen pyrstön suojaaminen pressulla, museon I Hallissa olevan Caudron C.60 (CA-4) kannuksen sandumin eli kumiköyden uusiminen, IMY:n omistaman Super Caravellen päälaskutelineen puhdistaminen näytteille asetettavaksi, DC-3 ja Stuka -koneiden ”mittaritaulujen” tekeminen elokuvaprojektia varten, IMY:n logolla varustettujen vaneristen pannunalusten tekeminen sekä museon pihalla olevan lastenmaailman purkaminen talviteoille.

Blogi_2021-37-21.jpg

Kuva: Kimmo Salomaa

Blogi_2021-37-22.jpg

Blogi_2021-37-23.jpg

Blogi_2021-37-24.jpg

Blogi_2021-37-25.jpg

Blogi_2021-37-26.jpg

Blogi_2021-37-27.jpg

Hyvää uutta vuotta 2022!

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, Caudron C.59, CA-50, Mil Mi-8P, HS-6, Super Caravelle, porraskaiteet, Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz, SZ-18, Valmet Tuuli III, TL-1

Mil Mi-8P (HS-6) pyrstöpuomin vakaajien maalaus

Sunnuntai 26.12.2021 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa on työskennelty Kauppakeskus Tuulosessa näytteillä olevan Mil Mi-8P (HS-6) -helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilemiseksi. Vakaajien salon jättöreunan puolen lahonneet kangasverhoilut uusittiin, mutta ei enää kankaalla, vaan 0,3 mm vahvuisella alumiinilevyllä. Syy materiaalin vaihtoon oli, että HS-6 kopteri on näytteillä taivasalla kauppakeskuksen piha-alueella, joten alumiinilevy hyvin säänkestävänä on verhoilukangasta parempi vaihtoehto. Todettakoon, että vakaajien salon johtoreunan puoleinen alue on verhoiltu alun perinkin alumiinilevyllä.

Blogi_2021-36-01.jpg

Blogi_2021-36-02.jpg

Käyttämämme alumiinilevyt olivat vanhoja offsetpainolevyjä. Niissä näkyy vielä levyillä painettu Nordic Jet Linen mainos. Kummankin vakaajan aiemmin kangasverhoillut alueet saivat alumiinilevykatteen marraskuun puoliväliin mennessä. Alumiinilevyverhoilun jälkeen porattiin vakaajien alapinnan jättöreunaan kangasverhoilun mallin mukaisesti 5 mm reikiä.  Näistä rei’istä pääse valumaan pois vakaajan sisään tiivistyvä kondenssivesi tai vakaajan sisään päässyt sadevesi. Reiät toimivat myös ilmanpaineen tasaajana.

Blogi_2021-36-03.jpg

Blogi_2021-36-04.jpg

Blogi_2021-36-05.jpg

Alumiiniin porattujen reikien vahvikkeiksi liimattiin alumiinirenkaat. Nämä vahvikerenkaat tehtiin lyömällä nahan rei´ittämiseen tarkoitetulla nahkapaskalla eli reikämeistillä ohuesta alumiinilevystä pyöreitä 15 mm suuruisia renkaan aihioita. Aihioiden keskelle tehtiin 5 mm nahkapaskalla kosteudenpoistoreiän suuruinen aukko. Valmiit renkaat liimattiin epoksilla reikien ympärille. Lopuksi reiät vielä porattiin puhtaiksi renkaiden liimauksessa pursuneesta epoksiliimasta.

Blogi_2021-36-06.jpg

Blogi_2021-36-07.jpg

Blogi_2021-36-08.jpg

Seuraavaksi oli vuorossa vakaajien maalaus. Verhoilussa käyttämämme offsetpainolevyt kelpaavat suoraan maalauksen pohjaksi. Ne tarvitsevat ennen maalausta vain rasvanpoiston. Sen sijaan vakaajan vanhat johtoreunan alueen maalipinnat hiottiin maalausta varten. Ennen varsinaista vakaajan pintojen maalausta vakaajaa salon kohdalla kulkeva teräksinen vahvike puhdistettiin ruosteesta ja pohjamaalattiin harmaalla Isotrol-maalilla. Myös pyrstöpuomin vakaajien varret puhdistettiin liasta.

Blogi_2021-36-09.jpg

Kummankin vakaajan pinnat maalataan kokonaan uudestaan. HS-6:n vakaajien pinnat oli maalattu Mi-8 koptereiden maalauskaavion (TT/137A/HS/17.11.95) mukaisesti alapinta vaalean harmaalla (Light aicraft gray) ja yläpinta vaalealla vihreällä (Light bronze green).

Blogi_2021-36-10.jpg

Tarkoituksenamme oli käyttää vakaajien maalaamiseen HS-6:n alkuperäisiä maaleja. Utin helikopterikillasta saimme tietää, että Mi-8 kopterit oli maalattu Teknos Oy:n Teknos Winter IV-naamiomaaleilla. Kopterit oli maalattu näillä Teknoksen maaleilla, kun ne olivat peruskorjauksessa Neuvostoliitossa. Vakaajan maalaamiseksi tarvitsemiamme maaleja ei kuitenkaan ollut saatavissa, joten päädyimme myytävänä oleviin vastaaviin tuotteisiin.

Blogi_2021-36-11.jpg

Pyrstöpuomin vakaajien ala- ja yläpinnan maalien sävyjen määrittämiseksi otimme mukaan maalikauppa Pintaväriin toisen vakaajista. Vakaajan johtoreunan alkuperäisestä maalipinnasta voitiin määrittää sekä vakaajan alapinnan vaalean harmaa ja yläpinnan vihreä värisävy. Alapinnan harmaaksi sävyksi tuli NCS S 3000N (Luoto) ja vihreän sävyksi NCS S 7010 Y10R. Pintamaaliksi valikoitui Temperan Futura 15. Tartuntapohjamaaliksi puolestaan spreymaali Color Matic pre-fill Standard, jota ruiskutetaan vakaajan pintaan ohuelti ennen pintamaalausta.

Blogi_2021-36-12.jpg

Blogi_2021-36-13.jpg

Blogi_2021-36-14.jpg

Kumpaankin vakaajan pintaan ruiskutettiin ohut tartuntapohjamaalikerros. Sen kuivuttua maalattiin kapealla superlon-telalla vaalean harmaa Tempera Futura 15 vakaajien alapintaan. Maalin kuivuttua pinnat hiottiin kevyesti hienolla hiontapaperilla, jonka jälkeen vaalean harmaa maali vedettiin telalla toiseen kertaan. Tämä tehtiin ennen joulua Tiistaikerhon vuoden 2021 viimeisellä työkerralla.

Blogi_2021-36-15.jpg

Blogi_2021-36-16.jpg

HS-6:n pyrstöpuomin vakaajien yläpintojen maalaus siirtyi siten ensi vuoden puolelle. Vakaajien maalausten valmistuttua, vakaajat toimitetaan Kauppakeskus Tuuloseen, jossa vakaajat asennetaan loppukeväällä takaisin kappakeskuksen piha-alueella esillä olevaan Mi-8P (HS-6) helikopteriin.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Mil Mi-8P, HS-6

Konekiväärien väistökourujen tekeminen Myrskyn moottorisuojukseen

Torstai 16.12.2021 - Tiistaikerholainen

VL Myrskyn prototyypissä oli runkoaseistuksena kaksi 12,7 mm Colt-konekivääriä, jotka ampuivat NACA-renkaan ohi siten, että niiden putket oli sijoitettu NACA-renkaaseen tehtyihin uriin. Sen sijaan VL Myrsky II:n aseistuksena on neljä 12,7 mm LKk/42-runkokonekivääriä. Ne on sijoitettu eturungon päälle siten, että kaksi konekivääriä on lähellä rungon keskilinjaa ja kaksi niiden sivulla. Konekiväärien lieskaputket sijaitsevat moottorin vaippalevyn eli moottorin yläsuojuksen alla. Keskellä olevien konekiväärien lieskaputkien ja moottorin suojuksen väliin jää riittävästi tilaa, joten lieskaputkien kuumuus ei pääse vaurioittamaan yläpuolella olevaa alumiinista moottorin suojusta.

Blogi_2021-35-0.jpg

Kuvat: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Sen sijaan eturungon laidoilla olevien konekiväärien lieskaputket olisivat ihan kiinni moottorinsuojuksessa, ellei suojukseen olisi tehty konekiväärien lieskaputkien kohdalle lieskaputkien väistökouruja eli ”patteja”. Ne antavat lisää tilaa moottorin suojuksen ja lieskaputken väliin. Lisäksi väistökouru on tehty kuumuutta kestävästä teräslevystä. Myrskyn yläpuolinen moottorin suojus koostuukin viidestä osasta: Oikean ja vasemmanpuolisista kylkilevyistä, suojuksen keskilevystä sekä niitä yhdistävästä kahdesta lieskaputken väistökourusta.

Lieskaputkien väistökouru koostuu kahdesta päällekkäisestä muotoonsa prässätystä 1 mm vahvuisesta teräslevystä. Levyt hitsataan toisiinsa pistehitsauksella. Kourun sisemmässä levyssä on ulompaa levyä leveämmät liepeet. Näistä liepeistä väistökouru niitataan yhteen alumiinisen moottorisuojuksen kylki- ja keskilevyihin. Väistökourun sisempi levy poikkeaa ulommasta levystä myös siinä, että levyyn on tehty kevennys eli puolet sen pituudesta levyn keskiosaa on leikattu pois.

Blogi_2021-35-01.jpg

Blogi_2021-35-02-03.jpg

Väistökourujen rakentaminen aloitettiin leikkaamalla laserilla 1 mm vahvuisesta teräslevystä levyt väistökourujen aihioiksi. Samanaikaisesti rakennettiin muottia teräslevyjen prässäämiseksi väistökourun muotoon. Väistökourun muotiin tarvitaan sekä yläpuolinen koiras- että alapuolinen naarasosa. Muotin tekeminen olikin vaativa työ, sillä väistökourun poikittais- ja pituusprofiili muuttuvat kourun pituuden mukaan.

Blogi_2021-35-04.jpg

Prässäysmuotti päätettiin tehdä 20 mm vahvuisista vanerinpaloista, jotka niputetaan toisiinsa kahden kierretangon avulla. Väistökourun kuudesta kohdasta tehtiin ensin poikkileikkauspiirustukset. Piirustusten kopiot liimattiin 140 x 90 mm kokoisen vanerinpalan pintaan. Tämän jälkeen kukin vaneripala sahattiin halki piirustusprofiilia pitkin kapeateräisellä vannesahalla. Näin saatiin kuusi kourun eri kohdan profiilia kuvaavaa koiras- ja naaraspuolista vanerin palaa muottia varten.

Blogi_2021-35-05.jpg

Koiras- ja naaraspuoliset vanerinpalat pujotettiin kahteen kierretankoon ja sijoitettiin omalle väistökourun profiilin kohdalleen. Kierretangossa olevat vanerien välit täytettiin vanerinpaloilla. Ajatuksena oli ensin, että nämä kuusi muotin vastinparia olisivat riittävät levyjen prässäämiselle, mutta päädyttiin kuitenkin siihen, että prässäysmuotin tulee olla yhtenäinen koko matkaltaan.

Blogi_2021-35-06.jpg

Niinpä kierretangossa olevien kuuden peruspalan välit täytettiin kourun profiilin mukaisilla vanerinpaloilla. Jotta peruspalojen väliin tulevat vanerinpalat muodostaisivat tasaisesti väistökourun profiilin mukaisen linjan peruspalasta toiseen, piirrettiin peruspalojen profiilit sahattaviin vanerinpaloihin ottaen samalla huomioon profiilin lineaarinen muuttuminen peruspalojen välillä. Peruspalojen väliin tulevat vanerinpalat hiottiin paikallaan lopulliseen muotoonsa. Kukin muottiin tuleva vanerinpala numeroitiin, jotta palat eivät sekoitu keskenään niitä kierretankoon pujotettaessa.

Blogi_2021-35-08.jpg

Kun kaikki sekä koiras- että naaraspuolisen muotin peruspalojen välit oli saatu täytettyä, liimattiin kierretankoihin pujotetut palat toisiinsa ja palat kiristettiin vielä kierretankojen avulla tiukasti yhteen. Väistökourujen prässimuotti oli saatu valmiiksi käyttöön otettavaksi.

Blogi_2021-35-09.jpg

Blogi_2021-35-11.jpg

Blogi_2021-35-12.jpg

Prässäyksessä vanerimuotin naaraspuoli asetettiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa olevan prässin pöydälle. Tämän jälkeen naarasmuotin päälle asetettiin väistökourun teräslevyaihio ja sen päälle prässäysmuotin koiraspuoli. Muotin osat kiinnitettiin toisiinsa puristimilla.  Prässin puskimen ja muotin väliin laitettiin tueksi paksu teräslevy. Tämän jälkeen aloitettiin varsinainen prässäys eli nostaa pumppaamalla prässin sylinterin öljynpainetta.

Blogi_2021-35-15.jpg

Blogi_2021-35-16.jpg

Öljynpaineen kasvaessa prässin puskin puristi koiras- ja naaraspuoliset muotit hitaasti toisiaan vasten puristaen samalla muotin välissä olevan teräslevyn haluttuun muotoonsa. Kun muotti otettiin prässistä ja aukaistiin, todettiin teräslevyn muokkautuneen erittäin hyvin vanerispaloista tehdyn prässin välissä.

Blogi_2021-35-17-18.jpg

Blogi_2021-35-19-20.jpg

Kun yksi levy oli prässätty muotoonsa, otettiin seuraava levy muotoiltavaksi. Kaikkiaan näitä levyjä prässättiin neljä kappaletta eli kumpaakin väistökourua varten sekä ulompi kapeampi että sisempi leveämpi levy. Valmiiksi prässätyt väistökourun ulompi- ja sisempi levy hitsattiin kiinni toisiinsa pistehitsauksessa. Kummankin konekiväärin lieskaputkien väistökourut on näin saatu valmiiksi Myrskyn moottorin yläpuolisen moottorisuojusta varten.

Historiallisia kuvia lukuunottamatta kuvat: Lassi Karivalo.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14

Myrskyn vasemman siiven kääntäminen laskutelineen peitelevyjen tekemiseksi

Perjantai 10.12.2021 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon vastuulla olevien VL Myrsky II:n (MY-14) siipien rakentamisessa on alkamassa vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen tekeminen ja paikalleen asentaminen. Oikean siiven laskuteline on peitelevynsä jo saanutkin. Telineessä kiinni olevat peitelevyt sulkevat laskutelineen aukon telineen ollessa sisään vedettynä.

Blogi_2021-34-01.jpg

Vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen asentamiseksi siipi käännettiin alapuoli ylöspäin. Myrskyn siipiä tai paremminkin siipipuoliskoja on Tiistaikerhossa jo usean otteeseen käännelty työvaiheiden niin vaatiessa. Kääntämistä varten on Myrsky-projektimme vetäjä Matti Patteri tehnyt teräksestä siiven tyveen ja kärkeen kiinnitettävät nostotelineet, joiden varassa siipi voidaan nostaa ylös ja kiepauttaa ympäri.

Blogi_2021-34-02.jpg

Ohje: vie hiiri kuvan päälle ja yli, saat lisää kuvia.

Niinpä joulukuun 1. päivänä nuo telineet pantiin paikalleen vasempaan siipipuoliskoon. Sen jälkeen siiven tyvipuoleen vietiin varsinostin ja kärkeen pinooja. Sitä ennen siiven pintaan oli kiinnitetty tukikehikko, jonka varaan siipi kääntämisen jälkeen laskettaisiin työtason päälle.

Blogi_2021-34-05.jpg

Ohje: vie hiiri kuvan päälle ja yli, saat lisää kuvia.

Blogi_2021-34-08.jpg

Ohje: vie hiiri kuvan päälle ja yli, saat lisää kuvia.

Siiven kärjen ja tyven nostotelineet kiinnitettiin liinoilla nostimiin ja nostimia pumppaamalla siipeä kohotettiin verkkaisesti niin korkealle työtason yläpuolelle, että siipi voitiin kääntää nostotelineissä riippuen toisin päin. Tämän jälkeen siipi laskettiin varovasti työtason päälle. Vasemman siiven laskutelineen peitelevyjen tekeminen voi alkaa.

Blogi_2021-34-11.jpg

Ensin vasemman siiven pyöräaukkoon asennettiin paikoilleen joustintuki takatukineen ja pyöränapoineen. Joustintuki, takatuki ja pyöränapa saavat kukin oman peitelevynsä. Tämän lisäksi pyöränapaan kiinnitettävä ja puolet pyöräkammiosta kattava peitelevy saa vastinparikseen pyöräkammion sisäreunaan kiinnitettävän luukun. Tämä luukku on jo aiemmin tehty valmiiksi kammion reunan saranoihin kiinnitettäväksi. Myrskyn laskutelineen olleessa sisään vedettynä pyöränavan peitelevy ja kammion reunan luukku sulkevat pyöräkammion.

Blogi_2021-34-12.jpg

Blogi_2021-34-13.jpg

Laskutelineen peitelevyjen kokoamisen ja asentamisen aluksi tehtiin vielä laskutelineeseen ja pyöräkammioon liittyviä tarkistusmittauksia. MY-14 laskutelineen peitelevyyn tulevat osat on leikattu laserilla alumiiniohutlevystä ja ne ovat jo kromatoituja. Joustintukeen tuleva peitelevy on jo siihen kiinni niitattavia jäykisteitä vaille valmis. Sen sijaan takatukeen ja pyöränapaan kiinnitettävän peitelevyn osat odottavat kokoomistaan.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14

Suomen Ilmailumuseon I Hallin parven porraskaiteiden jatkaminen

Maanantai 6.12.2021 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon I Hallin parven kummassakin päässä on aidot lentokentällä käytetyt siirrettävät lentokoneportaat. Toinen on Karairin ja toinen Finnairin käyttämä. Portaita on jatkettu alapäästään muutamalla lisäaskelmalla, jotta portaat ylettyisivät parven tasolle. Siinä yhteydessä portaiden kaiteita ei kuitenkaan oltu jatkettu, jonka seurauksena kummankin portaan kaide päättyy ennen lisäaskelmia.

Blogi_2021-33-01.jpg

Blogi_2021-33-02.jpg

Blogi_2021-33-03.jpg

Kaiteen päättyminen ennen aikojaan on aiheuttanut vaaratilanteita, kun parvelta portaita laskeutuessa joutuu astumaan parin askelmaa ilman kaiteen antamaa tukea. Ongelman poistamiseksi kaiteita päätettiin jatkaa lisäaskelmien verran. Jatkokaide kiinnitetään yläpäästään alkuperäiseen kaiteeseen ja alapäästään alimman askelman pintaan kiinnitettävään kaiteen tukitolppaan.

Blogi_2021-33-04.jpg

Blogi_2021-33-05.jpg

Blogi_2021-33-06.jpg

Jatkokaide päätettiin tehdä alkuperäisen kaiteen paksuisesta kiiltävästä rosteriputkesta. Näin jatkokaide näyttäisi yhteneväiseltä alkuperäisen kiiltävän putkikaiteen kanssa.  Rautakaupasta ostettiin 6 m pitkä rosteriputkitanko. Se sahattiin neljään 1,5 metrin pätkään. Samalla hankittiin ohutta teräslevyä kaiteen kiinnityskorvakkeiden tekemiseksi ja paksumpaa levyä kaiteen tukitolppien tyveen tulevien kiinnityslevyjen rakentamiseksi.

Blogi_2021-33-07.jpg

Blogi_2021-33-08.jpg

Blogi_2021-33-09.jpg

Lentokoneportaiden kaideputkien päiden kaareva muoto haluttiin säilyttää eli ei haluttu muuttaa portaiden alkuperäisyyttä. Jatkokaide liitetäänkin kaiteeseen upottamalla kaiteen pää alkuperäisen kaiteen päälle ja kiinnittämällä se korvakkeilla alkuperäisen kaiteen kanssa samaan pystytolppaan. Tätä varten jatkokaiteiden päät leikattiin auki ja työstettiin kouruiksi. Jatkokaiteen kourumainen pää voidaan näin menetellen painaa tiiviisti alkuperäisen kaideputken päälle. Kaiteiden saumasta saadaan varsin huomaamaton, joskin siihen jää parin millin kynnys.

Blogi_2021-33-10.jpg

Blogi_2021-33-11.jpg

Blogi_2021-33-12.jpg

Koska jokainen neljästä alkuperäisestä lentokoneportaan kaiteesta osoittautui yksilölliseksi ja niistä yksi oli saanut niin sanotusti ”kipeetä”, kukin jatkokaiteen kourumainen pää jouduttiin räätälöimään oman kaiteensa pään muotoon ja linjaan sopivaksi. Tässä räätälöinnissä jatkokaide kiinnitettiin alustavasti kaiteen päähän putkiklemmareilla. Samalla voitiin tarkastella jatkokaiteen linjausta ja määritellä tukitolppien sijainnit.

Blogi_2021-33-13.jpg

Blogi_2021-33-14.jpg

Blogi_2021-33-15.jpg

Kun kaikkien neljän jatkokaiteen yläpäät oli saatu istumaan hyvin alkuperäisen kaiteensa päälle, aloitettiin jatkokaiteiden tukitolppien tekeminen. Tukitolpiksi löytyi Suomen ilmailumuseon varastosta sopivaa rautaputkea. Siitä pätkittiin neljä metrin mittaista putkea. Putket puhdistettiin ruosteesta.

Blogi_2021-33-16.jpg

Blogi_2021-33-17.jpg

Blogi_2021-33-18.jpg

Tämän jälkeen teräslevystä leikattiin tukitolppien tyveen tulevat kiinnityslevyt. Levyjen reunat hiottiin sileiksi ja niiden kulmiin porattiin reiät kiinnitysruuveille. Levyt kiinnitettiin tukitolppien tyveen hitsaamalla. Nyt voitiin jatkokaiteita ja tukitolppia sovitella ensi kerran yhteen paikan päällä ja määritellä samalla jatkokaiteelle sopiva pituus. Valitun pituuden mukaan jatkokaiteista pätkäistiin liika pois.

Blogi_2021-33-19.jpg

Blogi_2021-33-20.jpg

Blogi_2021-33-21.jpg

Nyt oli vielä tehtävä jatkokaiteen kiinnittämiseksi tarvittavat korvakkeet niin tukitolppiin kuin itse jatkokaiteisiin kiinni hitsattaviksi. Ensin teräslevystä leikattiin tukitolppien päihin tulevien kiinnityskorvakkeiden aihiot. Korvakkeet kiinnitettiin hitsaamalla tukitolppien päihin ja työstettiin valmiiksi. Vastaavasti leikattiin ohuesta teräslevystä aihiot jatkokaiteeseen kiinnitettäville korvakkeille. Jatkokaiteen yläpäähän kourun kummankin reunan päälle tulee oma korvakkeensa kaiteen liittämiseksi pultilla alkuperäiseen kaiteen tukitolppaan. Jatkokaiteen alapäähän tulevalla korvakkeella kaide kiinnitetään pultilla uuden tukitolpan päässä olevaan haarakorvakkeeseen. Jatkokaiteen korvakkeet hitsattiin kiinni putkeen, hiottiin sileiksi ja niihin tehtiin reikä kiinnityspultille. I Hallin portaiden jatkokaiteet oli saatu tukitolppien maalausta vaille valmiiksi.

Blogi_2021-33-22.jpg

Blogi_2021-33-23.jpg

Blogi_2021-33-24.jpg

Blogi_2021-33-25.jpg

Tukitolpat pohjamaalattiin ensin mustalla pohjamaalispreyllä. Pintamaalien sävyt määriteltiin Karairin ja Finnairin portaiden värin mukaan. Karairin portaiden jatkokaiteiden tukitolpat saivatkin tumman punaisen ja Finnairin portaat sinisen pintamaalin. Karairin ja Finnairin portaiden jatkokaiteiden loppuasennuksen jälkeen kaideputkien alapäihin laitettiin siistit mustat tulpat. Kun jatkokaiteen pinnat oli vielä pyyhitty Sinolilla, kaide oli valmis museossa kävijöiden käyttöön.

Kuvat: Lassi Karivalo

1 kommentti . Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho

Caudronin ruostuneiden osien puhdistamista

Perjantai 3.12.2021 - Tiistaikerholainen

Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa konservoitavana olevan Caudron C.50 (CA-50) -koneen rungon metalliosat ovat kauttaaltaan ruosteessa. Ruosteen poistamiseksi on useita menetelmiä hiekkapuhalluksesta alkaen. Mekaanisen hionnan sijasta päätimme käyttää CA-50 osien ruosteen poistossa pääasiassa happoja. Fosforihappoa olemme käyttäneet jo aiemmin menestyksellä mm. I.V.L. D.26 Haukka I:n ja I.V.L. K.1 Kurjen metalliosien ruosteen poistoon, mutta emme sitruunahappoa.

Blogi_2021-32-01-02.jpg

Blogi_2021-32-03-05.jpg

Sitruunahappokäsittelyä.

Blogi_2021-32-04.jpg

Fosforihappokäsittelyä.

Pienet osat laitoimme happokylpyyn eli astiaan kaadettuun happoon. Käyttämämme sitruunahappo oli 15-prosenttista ja fosforihappo 33-prosenttista. Fosforihappo hankittiin Laspek Oy:ltä ja valmis sitruunahappo ostettiin kaupasta. Vuorokauden kuluttua osat otettiin pois happoliuoksesta. Sitruunahappokylvyssä olleet osat huuhdeltiin kuumalla vedellä ja kuivattiin kankaalla ja paineilmalla. Fosforihappokäsittely ei välttämättä tarvitse kuumavesihuuhtelua, vaan huolellinen kuivaus riittää.

Blogi_2021-32-07.jpg

Blogi_2021-32-08.jpg

Blogi_2021-32-09.jpg

Happojen vertailussa todettiin, että vuorokaudessa sitruunahappokäsittely ei ollut puhdistanut osia yhtä tehokkaasti kuin fosforihappo. Lisäksi sitruunahapolla käsitellyissä osissa oli muutamien päivien päästä havaittavissa ruostumisen alkua. Sitruunahappokylvyn sekä huolellisen pesun ja kuivauksen jälkeen osat onkin syytä pintakäsitellä heti ruostumisen alkamisen ehkäisemiseksi.

Fosforihapolla käsittelemämme osat olivat puhdistuneet tehokkaasti ruosteesta, kuten aiemman kokemuksemme mukaan oletimmekin. Happokäsittely paljasti myös ruosteen alta jälkiä alkuperäisestä maalipinnasta. Sen mukaan Caudron C.59 metalliosat ovat olleet mustaksi maalattuja. Fosforihappokäsittelyllä on sekin etu, että happokäsittely muodostaa osaan valmiin maalattavissa olevan tartuntapinnan. Jatkossa käytämme happona Caudronin osien ruosteen poistossa vain fosforihappoa.

Blogi_2021-32-10-11.jpg

Blogi_2021-32-12-13.jpg

Blogi_2021-32-15-16.jpg

Koska suurikokousten osien laittamiseksi happokylpyyn ei meillä ollut sopivia astioita eikä myöskään riittävästi fosforihappoa, päädyimme osien happogeelikäsittelyyn. Geeli tehtiin sekoittamalla happoon selluloosaliimaa. Siihen käytimme sekä Kirjoväri Oy:n metylaniliimaa että Kremer Pigment GmbH:n  Celluloseleim dünnflüssig K 300 tuotetta. Selluloosaliima sekoittui hyvin happoon ja tuloksena oli harmahtava läpinäkyvä geeli. Sivelimme geeliä reilusti suurten ruostuneiden osien pintaan. Joidenkin suurten osien ympärille kiedottiin muovikalvokin happogeelin vaikutuksen tehostamiseksi. Happogeelin annettiin vaikuttaa vuorokauden verran.

Blogi_2021-32-17.jpg

Blogi_2021-32-18-19.jpg

Blogi_2021-32-20.jpg

Seuraavana päivänä todettiin, että happogeeli oli poistanut ruostetta hyvin osan pinnasta, mutta geelissä ollut selluloosaliima oli kuivunut osan pintaan epätasaiseksi valkoiseksi ”härmäksi”. Tämä ei ole hyvä ajatellen osan maalaamista. Sen vuoksi pesimme kuivuneen selluloosaliiman pois kuumalla vedellä ja karhunkielellä. Kenties menetimme samalla fosforihapon metalliosan pintaan muodostaman maalin tartuntapinnan. Saattaakin olla, että sivelemme vielä nämä pestyt osat ohuelti pelkällä 33 % fosforihapolla.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Caudron C.59, CA-50

Caudron C.59:n rungon puhdistusta ja osien irrotusta

Maanantai 22.11.2021 - Tiistaikerholainen

Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa on käynnissä Caudron C.59 koneyksilön CA-50 rungon konservointiin valmistautuminen. Caudronin rungon konservointi tarkoittaa, että pysäytetään CA-50:n metalliosien ruostuminen sekä puuosien lahoaminen. Rungon likaantuneet vaneripinnat puhdistetaan ja verhoilukankaan pahoin krakeloituneita eli halkeilleita maalipintoja yritetään elvyttää. Rungossa olevat vauriot korjataan. CA-50:n runkoa ei siten ennallisteta koneen 1920-luvun lopun lentokuntoiseen asuunsa.

Blogi_2021-31-01.jpg

Blogi_2021-31-02.jpg

Blogi_2021-31-03-04.jpg

Ensimmäisenä tehtävänä oli rungon vaneripintojen sekä tyhjän moottoritilan pintojen puhdistaminen. Krakeloituneisiin kangaspintoihin ei kosketa. Aluksi pinnat imuroitiin ja sen jälkeen niiden puhdistamista jatkettiin kostealla ihmesienellä. Ihmesieni sopii hyvin likaantuneiden vaneripintojen puhdistamiseen. Se on samalla sekä riittävän tehokas että hellävarainen. Moottoritilan vaneripinnat olivat niin pahoin liasta piintyneet, että ihmesienikäsittely jouduttiin toistamaan muutamaan kertaan. Pintojen puhdistamisessa apuna käytettiin myös Sinolin ja veden sekoitusta, jota levitettiin puhdistettaville pinnoille suihkepullosta.

Blogi_2021-31-05.jpg

Blogi_2021-31-06-07.jpg

Rungon osien irrottaminen aloitettiin laskutelineestä. Sitä varten CA-50:n runko piti nostaa tuen varaan, jotta laskutelineen voi ottaa pois koneen nokan alta. Nostoa varten rakennettiin tukilava kolmesta pehmusteella varustetusta siirtolavasta. Se työnnettiin rungon alle etuohjaamon kohdalle. Tämän jälkeen pinoojan piikit työnnettiin tukilavan alle ja runko nostettiin pinoojalla tukilavan varaan laskutelineen irrotuksen mahdollistamiseksi.

Blogi_2021-31-08-09.jpg

Blogi_2021-31-10.jpg

Aloitetiin laskutelineen vinotukien irrotus. Vaikka vinotukien kiinnityspulttien päissä olevat mutterit olivat paksussa ruosteessa, ne avautuivat yllättävän helposti. Näin siitäkin huolimatta, että Caudron on ollut varastoituneena 93 vuoden ajan. Kun laskutelineen vinotuen päät ja telineen jäykisteristikko oli irrotettu rungosta, työnnettiin siirtopyörien varassa oleva laskuteline pois Caudronin nokan alta. Runko laskettiin sen jälkeen lepäämään tukilavan varaan.

Blogi_2021-31-11.jpg

Blogi_2021-31-12-13.jpg

Jatkettiin laskutelineen purkamista osiinsa, jotta osien ruosteen poisto on helpommin tehtävissä. Ensin telineestä irrotettiin pyörät. Niistä kumpikin on mennyt todella huonoon kuntoon. Pyörän renkaat oli lisäksi jossain vaiheessa ruiskutettu täyteen polyuretaania. Paperin ja tussikynän avulla saatiin selville renkaiden pinnassa olevat renkaan merkinnät. Toinen renkaista paljastui ranskalaiseksi ja toinen brittiläiseksi.

Blogi_2021-31-14-15.jpg

Blogi_2021-31-16.jpg

Blogi_2021-31-17.jpg

Laskutelineen pyörissä on 1920- ja 1930-luvuille tyypilliset pyörien pinnoja peittävät kiristyslakatut kangassuojukset. Kummankin puolen pinnoja suojaavat kankaat irrotettiin varovasti lankakiinnityksistään. Todettiin, että suojakankaat olivat menneet erittäin hauraiksi. Lisäksi pinnojen ruoste oli ”syönyt” kankaat puhki pinnojen kohdalla. Tämmöisenään pinnasuojuksia ei ole mahdollista kiinnittää takaisin pyörään. Suojuksia voi kyllä yrittää tukikankaan avulla konservoimalla saada takaisin asennettaviksi. Laskuteline purettiin muiltakin osiltaan, joskin välillä hieman lievää väkivaltaakin käyttäen.

Blogi_2021-31-19.jpg

Blogi_2021-31-20.jpg

Laskutelineen irrotuksen jälkeen huomio kiinnitettiin Caudronin ohjaamoon. Ohjaamon pintojen imuroinin ja Sinol-vesi -käsittelyn jälkeen etuohjaamosta irrotettiin istuinvyöt. Etu- ja takaohjaamojen vasemmalla puolella on moottorin tehonsäädön kaasu- ja seosvivut. Ne ovat kiinni säätökehässä.

Blogi_2021-31-21-22.jpg

Etu- ja takaohjaamon vivustot on yhdistetty toisiinsa käyttötangoilla. Kysehän on koulukoneesta. Paksussa ruosteessa olevat vivustot irrotettiin tankoineen ja purettiin osiin ruosteesta puhdistettaviksi. Vivustoa purettaessa havaittiin vipujen pinnasta jälkiä niklauksesta. Kumpikin vivuista ja niiden säätökehä ovat olleet alun perin pinnaltaan niklattuja. Ohjaamoista on vielä irrottamatta mm. ohjaussauvat yhdystankoineen sekä takaohjaamon lentäjänistuin.

Blogi_2021-31-23-24.jpg

Blogi_2021-31-25.jpg

Caudronissa on puinen kannus. Sen takapäässä on metallivahvike kannuksenpään kulumisen estämiseksi. Irrotettiin kannuksen keskellä oleva pultti, jolla kannus on kiinni rungossa.  Tämän pultin varassa kannus pääsee keinumaan. Kannuksen ja rungossa olevan tuen ympärille kierretty kumiköysi eli sandum toimii kannuksen jousituksena. Myös kumiköysi irrotettiin, joten kannus on kokonaan irti jatkokäsittelyjä varten.

Kuvat: Lassi Karivalo.

2 kommenttia . Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Caudron C.59, CA-50

Caudron C.59:n (CA-50) rungon status 93 vuoden varastoinnin jälkeen

Tiistai 16.11.2021 - Tiistaikerholainen

Tunnuksella CA-50 Suomen ilmavoimissa käytössä ollut Caudron C.59 -jatkokoulutuskone poistettiin ilmavoimien käytöstä joulukuussa 1928. Kone varastoitiin Santahaminaan odottamaan museointia. Vuonna 1948 CA-50 siirrettiin Vesivehmaan lentokentän lentokonehalliin monen muun 1920- ja 1930-luvulla ilmavoimien käytöstä poistetun koneen kanssa.

Varastomaisesta lentokonehallista kehkeytyi Päijät-Hämeen Ilmailumuseo, kun Lahden Ilmasilta alkoi pitää hallia auki museotarkoituksessa vuonna 2006. Vesivehmaan hallista on parisenkymmentä huonokuntoista konetta viety entisöitäväksi. Niistä valtaosa on esillä Suomen ilmailumuseoissa ja muuallakin. Tiistaikerhon kunnostamista koneista I.V.L. D 26 Haukka I ja I.V.L. K.1 Kurki palautetiin konservoituna takaisin Vesivehmaalle Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon.

Blogi_2021-30-01.jpg

Vesivehmaalla Caudron C.59 CA-50 koneesta on ollut esillä vain runko. Sekin vailla Hispano-Suiza -moottoria. Siivet ovat varastoituina ensin läheisessä entisessä Brewsterin huoltokorsussa sittemmin hallin viereisessä merikontissa. Caudronin alasiivet ja pyrstön osat ovat olleet jo kunnostettavina Tiistaikerhossa keväästä 2019.

Blogi_2021-30-02.jpg

Blogi_2021-30-03.jpg

Blogi_2021-30-04.jpg

Caudron CA-50 on kokenut kovia, jopa ilkivaltaakin koneen 93 vuotisen varastoinnin aikana. Suomen ilmailumuseoon tuotu CA-50:n runko onkin masentavassa kunnossa. Kaikki sen metalliosat ovat paksun ruosteen peitossa. Rungon etuosan vaneripinnat ovat likaiset. Heinäkuussa 1928 Lentokonetehtaan Santahaminan osastolla kokonaan uusitun rungon kangasverhoilun maalipinta on mennyt pahoin pilalle.  Maalipinta on pitkän varastoinnin aikana pahoin halkeillut eli krakeloitunut. Verhoilussa on myös monta reikää tai repeämää. Rungon vasemmalla puolella ohjaamon kohdalla oleva kangas on revitty auki ja kankaan maalipintaa on pahoin hilseillyt pois.

Blogi_2021-30-05.jpg

Blogi_2021-30-06.jpg

Blogi_2021-30-07.jpg

Paksussa ruosteessa olevasta laskutelineestä puuttuu jousituksena toimivat kumiköydet eli sandumit. CA-50:n oikeanpuoleinen pyörä on ranskalainen. Sen renkaassa on teksti NEUILLY – AVIATION – AERO 750-125.  Pyörä onkin oletettavasti alkuperäinen Caudronin pyörä. Tämän pyörän renkaan kumipintaa on kuoriutunut pois. Laskutelineen vasemmalla puolella on brittipyörä PALMER CORD AERO TYPE 750x125. Kummankin pyörän kankaiset pinnasuojukset ovat hajoamispisteessä, koska ruosteiset pinnat ovat lahottaneet niitä vasten olevaa kangasta. Koneen kannus on rakenteellisesti ehjä. Metalliosat ovat ruosteessa, mutta sandum vielä jäljellä.

Blogi_2021-30-08.jpg

Blogi_2021-30-09.jpg

Blogi_2021-30-10.jpg

Caudronin runko on ilman siihen kuuluvaa Hispano-Suiza 8A moottoria. Moottoritilassa on jäljellä koneen pulttirivit muttereineen moottorin kiinnittämiseksi. Moottoritilan vaneriset pinnat ovat paksun pölyn ja lian peittämät. Moottoritilan alla koneen ulkopuolella on Lamblin-jäähdyttäjän ruostunut kiinnityskehikko. Itse jäähdytin puuttuu. Koneen nokan kummallakin puolella on useita tarkistusluukkuja. Ne ovat toimivia, mutta luukkujen lukitustapeista puuttuu sokkana toimivat fokkerneulat. Ohjaamosta pyrstöön menevät ohjainvaijerit ovat ruosteessa ja ne on niputettu yhteen rungon päälle.

Blogi_2021-30-11.jpg

Blogi_2021-30-12.jpg

Blogi_2021-30-13.jpg

Kummassakaan ohjaamossa ei ole jäljellä yhtään mittaria. Ne on todennäköisesti irrotettu, kun kone on poistettu käytöstä ja varastoitu. Lentäjien rottinki-istuimet ovat tallella. Etuohjaamosta puuttuu ohjaussauva. Takaohjaamossa se on jäljellä. Kummassakin ohjaamossa on jalkakartut paikallaan. Ohjaamojen vasemmalla puolella on kaasu- ja seosvivut ja niitä yhdistävät ohjaamojen väliset yhdystangot - kaikki paksussa ruosteessa.  Takaohjaamon lattialle on kertynyt runsaasti kaikenlaista törkyä.

Blogi_2021-30-14.jpg

Blogi_2021-30-15.jpg

Blogi_2021-30-16.jpg

Ensimmäinen tehtävämme Tiistaikerhossa on puhdistaa koneen vaneripinnat ja moottoritila pölystä ja liasta sekä siivota ohjaamot. Rungon kangaspintoihin ei toistaiseksi kosketa, sillä pahasti krakeloituneesta maalista irtoaa koskettaessa helposti lisää maalipaloja. Laskuteline tullaan irrottamaan ja purkamaan osiin puhdistettavaksi. Samalla runko saadaan matalampaan asentoon helpommin käsiteltäväksi.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Caudron C.59, CA-50

Caudron C.59:n runko tuli Vesivehmaalta Suomen Ilmailumuseoon

Sunnuntai 31.10.2021 - Tiistaikerholainen

Ilmavoimissa 1920-luvulla käytössä olleen ranskalaisen kaksipaikkaisen harjoitushävittäjän Caudron C.59 (CA-50) runko saapui tiistaina 26. lokakuuta puolustusvoimien kuljetuksella Päijät-Hämeen ilmailumuseosta Vesivehmaalta Suomen ilmailumuseoon. Vesivehmaalla rungon lastasi kuljetuksen museota ylläpitävä Lahden Ilmasilta.

Blogi_2021-29-01.jpg

Blogi_2021-29-02.jpg

Caudronin huonokuntoinen runko ei suinkaan tullut Suomen ilmailumuseoon esille pantavaksi, vaan tiistaikerholaisten entisöintitoimenpiteitä varten. Caudronin alasiivet ja pyrstön osat ovat jo olleet Tiistaikerhossa kunnostettavana keväästä 2019.  Koronapandemia keskeytti kuitenkin työt maaliskuussa 2020, mutta tämän vuoden syyskuun alusta lähtien entisöintiä on voitu jatkaa Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa.

Blogi_2021-29-03.jpg

Blogi_2021-29-04.jpg

Rungon tultua on ensimmäinen tehtävä kartoittaa rungon kunto ja laatia rungon entisöintisuunnitelma. Periaatteena rungon entisöinnissä on, että alkuperäisenä säilytetään niin suuressa määrin kuin mahdollista. Kuitenkin siten, että ruostuneet osat ja laitteet kunnostetaan, rikki olevat kohdat korjataan sekä korjauskelvottomassa kunnossa olevat rakennetaan uusiksi. Haastavaa rungon entisöinnissä tulee olemaan Caudronin rungon kangasverhoilun pahasti krakeloitunut eli halkeillut maalipinta.

Blogi_2021-29-05.jpg

Blogi_2021-29-06.jpg

Hävittäjälentäjien jatkokoulutukseen tarkoitettuja Caudron C.59 -koneita hankittiin Ilmavoimille loppuvuonna 1923 kolme kappaletta. Ainoastaan tämä CA-50 koneyksilö on säilynyt. Se on tiettäväsi ainoa jäljellä oleva Caudron C.59 -koneyksilö koko maailmassa.  CA-50:n viimeinen lento Ilmavoimissa oli 1.10.1929, siis 92 vuotta sitten. Sen jälkeen kone poistettiin koneluettelosta ja varastoitiin museoitavaksi. Konetta säilytettiin Santahaminassa 1940-luvun lopulle, jolloin se siirrettiin monen muun museoitavaksi varastoidun koneen tavoin Vesivehmaan lentokentän 2. maailmansodan aikaiseen lentokonehalliin. Hallissa toimii nykyisin Päijät-Hämeen ilmailumuseo.

Blogi_2021-29-07.jpg

Blogi_2021-29-08.jpg

Kahden vuoden kuluttua tulisi täyteen 100 vuotta Caudron C.59 -koneiden Suomeen tulosta. Ehdittäisiinköhän saada Caudron CA-50 koneen entisöinti valmiiksi siihen mennessä?

Kuvat: Lassi Karivalo.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Caudron C.59, CA-50

Myrskyn NACA-renkaan täyterengas ja kannatinkehä

Maanantai 25.10.2021 - Tiistaikerholainen

VL Myrsky II:n NACA-rengas on monimutkainen rakennettava. Onneksi olemme Tiistaikerhossa jo voiton puolella renkaan rakentamiseksi entisöitävään Myrsky MY-14 -hävittäjän moottoriin. Kunhan NACA-rengas osineen on käynyt kromatoinnissa ja se jälkeen mm. kiinnityskonsolit on renkaan sisäpintaan asennettu, päästään testaamaan renkaan kiinnitystä Suomen ilmailumuseossa olevaan  Pratt & Whitney R-1830-moottoriin.

Onkin onni, että museossa on näytteillä tuo moottori, niin ei tarvitse lähteä Tikkakoskelle asti koekiinnittämään NACA-rengasta Suomen ilmavoimamuseossa entisöitävän MY-14 rungossa kiinni jo olevaan Pratt & Whitney -moottoriin. Suomen ilmailumuseon moottori on ollut DC-3:ssa, mutta sopii hyvin Myrskyn NACA-renkaan kiinnittämisen testaamiseen.

Blogi_2021-28-01.jpg

Blogi_2021-28-02.jpg

Tiistaikerhossa on viime ajat rakennettu NACA-renkaan helmaan kiinnitettävää täyterengasta sekä sen päälle tulevaa moottorisuojuksen kannatinkehää. Täyterenkaan päälle kiinnitettävän kannatinkehän reuna ulottuu 30 mm NACA-renkaan helman ulkopuolelle. Kannatinkehä muodostaa NACA-renkaan helman jatkoksi pedin moottorinsuojuksen eli vaippalevyn reunalle. Kannatinkehä on päällystetty nahalla. Nahkapäällys on sen vuoksi, että se vaimentaa moottorin aiheuttamaa resonanssia kahden alumiinipinnan välillä.  

Blogi_2021-28-03-04.jpg

Blogi_2021-28-05-06.jpg

NACA-renkaan helmaan asennettiin ensin 2,5 mm alumiiniohutlevystä leikattu 40 mm leveä täyterengas. Täyterengas muotoiltiin NACA-renkaan reunan kaarevuuteen ja lukittiin siihen aluksi puristimilla. Tämän jälkeen täyterengas kiinnitettiin NACA-renkaaseen pienillä pulteilla. Kun rengas oli saatu paikalleen, vaihdettiin pulttien tilalle uppokantaiset koneruuvit, jotta täyterenkaan pinta on sileä sen päälle tulevan kannatinkehän kiinnittämiseen. Lopullisesti niin täyterengas kuten myös kannatinkehä kiinnitetään niittaamalla NACA-renkaaseen.

Blogi_2021-28-07-08.jpg

Blogi_2021-28-09.jpg

Kannatinkehään rakentamiseksi leikattiin 1,5 mm vahvuisesta alumiiniohutlevystä 85 mm leveitä liuskoja.  Liuskojen toinen reuna taivutettiin kouruksi. Tämän jälkeen aloitettiin liuskojen muokkaaminen täyterengasta vasten NACA-renkaan kaarevaan muotoon. Muokkauksen tarkoitus oli myös saada kannatinkehä painautumaan tiiviisti täyterenkaan pintaan. Kun tämä oli saavutettu, kannatinkehän ja täyterenkaan läpi porattiin reiät, joista kannatinkehä kiinnitettiin täyterenkaaseen pienillä pulteilla.

Blogi_2021-28-10-12.jpg

Blogi_2021-28-13-15.jpg

Blogi_2021-28-16.jpg

Täyterengas ja kannatinkehä piti tehdä myös NACA-renkaan konekiväärien tuliputkien kohdalle. Se oli työläs tehtävä, koska tuliputket tekevät NACA-renkaan helmaan ”kuhmuja”. Niinpä sekä täyterengas että kannatinkehä oli muokattava tuliputkien ”kuhmujen” muotoon. Siinä olikin tehtävä monenlaista muokkausta, ennen kuin täyterengas ja kannatinkehä saatiin asettumaan paikalleen tuliputkien kohdalla. Välillä piti vielä tarkistaa, että kannatinkehä reuna ulottui täsmälleen 30 mm NACA-renkaan helman ulkopuolelle.

Blogi_2021-28-17-19.jpg

Blogi_2021-28-18.jpg

Blogi_2021-28-21.jpg

Kun kannatinkehä oli saatu kiinnitettyä alustavasti, kehän ja sen alla olevan täyterenkaan läpi porattiin reikäjono tulevaa niittausta varten. Toistaiseksi reikiin laitettiin väliaikaiset ristipääkantaiset pultit.  Nyt voitiin myös tarkastella, kuinka tuliputkien väliin tuleva imukomun ilmanottotorvi asettuu paikalleen kannatinkehää vasten.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14

Mi-8:n pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinta verhoiltu

Sunnuntai 17.10.2021 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa on käynnissä Hämeenlinnassa Kauppakeskus Tuulosen pihalla näytteillä olevan Mi-8P -helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu. Kopteri tunnuksella HS-6 oli Ilmavoimien ja Maavoimien käytössä vuosina 1978-2007.  HS-6 olisi mennyt romutukseen, ellei sille olisi löytynyt paikka Kauppakeskus Tuulosessa.

Pyrstöpuomin vakaajat on verhoiltu salon johtoreunan puolelta alumiinilevyllä ja jättöreunan puolelta kankaalla. Lähes viidentoista vuoden taivasalla olon seurauksena HS-6:n pyrstöpuomin vakaajan verhoilukankaat olivat lahonneet ja ne on uusittava.

Lahot verhoilukankaat on Tiistaikerhossa poistettu ja vakaajien uudelleenverhoilu aloitettu. Kankaiden sijasta verhoilu tehdään kuitenkin alumiiniohutlevyllä, kuten on menetelty vakaajan johtoreunassakin. Syy tähän on, että HS-6 tulee jatkossakin olemaan esillä taivasalla, jolloin vakaajien verhoilu säätä kestävämmällä alumiinilevyllä on perusteltua. Näin varsinkin, kun kyse ei ole enää museoidusta koneesta. Museoidun koneen korjaamisessa ja entisöinnissä pyritään alkuperäisyyteen.

Verhoiluun käytämme 0,30 mm vahvuisia käytettyjä alumiinisia offsetpainolevyjä. Ne ovat erinomaisia tarpeeseemme työstettävyytensä ansiosta, mutta myös siksi, että niissä on painolevyinä valmis tarttumapinta tulevalle maalipinnalle.

Blogi_2021-27-01.jpg

Blogi_2021-27-03.jpg

Uudelleen verhoilun kohteeksi otettiin ensin pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinta. Ensin verhoiltiin vakaajan tyven pääty, josta verhoilukangas oli poistettu. Alumiiniohutlevystä leikattiin poistetun kankaan muotoinen kappale niin, että levy oli reunoiltaan 10 mm poistettua verhoilukangasta suurempi. Tämä siksi, että vakaajan tyveen tulevan levyn reunat taivutetaan tyvikaaren ala- ja yläreunan päälle. Taitetut reunat jäävät lopulta tyvikaareen niitattavien vakaajan ala- ja yläpinnan verhoilulevyjen alle.

Blogi_2021-27-04.jpg

Blogi_2021-27-05.jpg

Tyvilevyn reunojen taivuttamiseksi teimme vanerista kolmiomaisen verhoilukankaan mittojen mukaisen lestin. Reunojen taivuttamisen jälkeen tyvilevyä vielä muokattiin viilaamalla. Valmiiksi muokattu tyvilevy niitattiin kiinni tyvikaareen muutamalla uppokantaniitillä.

Blogi_2021-27-06.jpg

Blogi_2021-27-07.jpg

Seuraavaksi tehtiin vakaajan verhoiltavasta pinnasta pahvimalli. Todettiin, että käytössämme olevista alumiinilevyistä ei saa leikattua yhtenäistä koko verhoiltavan alueen suuruista kappaletta. Vakaajan ylä- ja alapinta joudutaankin verhoilemaan kahdella peräkkäisellä toisiinsa puskusaumalla liitettävällä alumiiniohutlevyllä. Liitos tehdään vakaajan keskellä olevan kaaren kohdalle. Tämän kaaren päälle niitattiin puskusauman alustaksi 5 cm leveä alumiinilevy.

Blogi_2021-27-09.jpg

Blogi_2021-27-10.jpg

Blogi_2021-27-12.jpg

Alumiiniohutlevyyn piirrettiin pahvimalin mukaan vakaajan tyviosaan tuleva verhouslevy. Toiseen alumiinilevyyn piirrettiin vakaajan kärkiosaan tuleva levy. Tämän jälkeen levyt leikattiin vakaajan alapintaan kiinnitettäväksi. Leikattuja verhouslevyjä sovitettiin vakaajan päälle. Todettiin, että kumpikin levy on hieman liian leveä, joten niiden jättöreunasta leikattiin muutaman millin kaistale. Näin levyjen reunat saatiin täsmälleen vakaajan jättöreunan tasalle.

Blogi_2021-27-13.jpg

Blogi_2021-27-14.jpg

Blogi_2021-27-15.jpg

Verhouslevyjen paikalleen niittaaminen aloitettiin vakaajaan tyvenpuoleisesta levystä. Levy asetettiin vakaajan kaarien päälle ja sen kulmiin porattiin kohdistusreiät. Niihin laitettiin tapit, jotka lukitsivat levyn paikoilleen niittauksen aloittamiseksi. Seuraava työvaihe oli merkitä alumiinilevyyn niittien paikat kunkin kaaren sekä jättöreunalistan kohdalle. Niittipaikkojen merkitsemiseen käytimme apuna metallista reikänauhaa eli reiällistä ilmastointivannetta. Näin niitinreiät saadaan kauniisti tasavälein. Kunkin niitinreiän merkin kohdalle napsautettiin metallipuikolla ja vasaralla alku poraamiselle, jonka jälkeen niitinreiät porattiin.

Blogi_2021-27-16.jpg

Blogi_2021-27-18.jpg

Blogi_2021-27-19.jpg

Blogi_2021-27-20.jpg

Alumiinilevyjen niittaamiseen käytimme vetoniittejä eli tutummin popniittejä. Popniitti työnnettiin porattuun reikään, joka jälkeen se puristettiin kiinni niittipihdeillä. Kun pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinnan tyven peittävä alumiiniohutlevy oli niitattu, meneteltiin samalla tavalla vakaajan kärjenpuoleisen alumiinilevyn niittaamisessa. Pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinta on nyt saatu verhoilluksi ja verhoilemaan vakaajan yläpintaa.

Kuvat: Lassi Karivalo.

2 kommenttia . Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Mil Mi-8P, HS-6

Muutakin hommaa kuin entisöintiä

Keskiviikko 6.10.2021 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon työt eivät ole pelkkää lentokoneiden entisöintiä. Tehtäviimme kuuluu myös Suomen ilmailumuseon tai Ilmailumuseoyhdistys ry:n toimintaan liittyviä toimeksiantoja.

Blogi_2021-26-1_LK.jpg

Syksyn kuluessa on aloitettu Suomen ilmailumuseon I ja II halleissa olevien koneiden pintojen puhdistaminen pölystä. Viimeksi niitä puhdistettiin suuremmassa määrin kolmisen vuotta sitten. Nyt puhdistetaan pääasiassa lattiatasolla olevien koneiden pintoja, sillä katosta roikkuvien koneiden puhdistaminen edellyttää henkilönosturia, jollaista nyt ei ole käytössämme. I Hallin koneiden pinnat alkavat jo olla puhtaan kiiltäviä museovieraiden ihastella.

Blogi_2021-26-2_LK.jpg
Ilmailumuseon pihalla on varastoituna joitain lentokoneiden runkokehikkoja sekä takarunkoja. Viimeksi mainittuja ovat Bristol Blenheimin (BL-180) ja Douglas DC-3:n (OH-LCA) takarungot. Suomessa käytetyistä ”Blennuista” BL-180 on sarja V:n koneyksilö. OH-LCA tuhoutui 1963 osuessaan puihin Maarianhaminan kentälle laskeutuessaan. Vuosien saatossa takarunkoja suojanneet pressut ovat menneet huonoon kuntoon, jonka vuoksi suojapeitteet uusittiin. DC-3:n peite oli jo vaihdettu aiemmin tänä vuonna. Tiistaikerho poisti nyt museon henkilökunnan kanssa risan peitteen BL-180 takarungon päältä ja suojasi sen uudella peitteellä.

Blogi_2021-26-3_LK.jpg

Blogi_2021-26-4_LK.jpg

Kesäkaudella Suomen ilmailumuseon pihalla on aidalla rajattu Lastenmaailma. Siellä perheen pienimmät saavat mm. huristella Tiistaikerhon tekemällä polkulentokoneella tai ”lentää” lapsia varten hankitulla aidolla Cessnalla eli Cessna 172 Skyhawkilla (OH-COO). Syksyllä lastenmaailma laitettiin talviteoille ja tiistaikerholakiset osallistuivat museon henkilökunnan kanssa Lastenmaailmaa ympäröivän aidan purkamiseen ja Cessnan siirtämiseen talveksi vieressä olevan DC-3 ”Lokin” (OH-LCD) siiven alle.

Blogi_2021-26-5_LK.jpg

Blogi_2021-26-6_LK.jpg

Tiistaikerhossa tehtyjä lentokoneen profiilin muotoisia pannunalusia on ollut kaupan niin Suomen ilmailumuseon myymälässä kuin Ilmailumuseoyhdistyksen verkkokaupassa. Nämä suositut pannunaluset pääsivät loppumaan, mutta nyt niitä tehdään lisää ostettaviksi.

Blogi_2021-26-7_LK.jpg

Blogi_2021-26-8_JS.jpg

Kuva: Janne Salonen.

Blogi_2021-26-9_JS.jpg

Kuva: Janne Salonen.

Ilmailumuseoyhdistyksen hanke saada Ruotsissa oleva Sud Aviation SE 210 Caravelle III -kone näytteille Suomeen on edennyt, kun lentokenttäyhtiö Finavian ja Ilmailumuseoyhdistys ry:n kesken on sovittu koneen sijoituspaikaksi Turun lentoaseman terminaalirakennuksen viereinen alue. Tulevaa jo ennakoiden lentoaseman terminaalirakennukseen toimitettiin näytteille Ilmailumuseoyhdistyksen omistama Super Caravellen päälaskuteline. Ennen Turkuun toimittamista tiistaikerholaiset puhdistivat laskutelineen liasta ja pölystä.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho

Kauppakeskus Tuulosessa oleva "Stigu" SZ-18 putsattu

Maanantai 4.10.2021 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistama Focke Wulf fw 44 Stieglitz (SZ-18) on ollut esillä jo joitain vuosia Kauppakeskus Tuulosessa Hämeenlinnassa. ”Stigu” on ollut aiemmin näytteillä Tuurin Kyläkaupassa.  SZ-18 on Tiistaikerhon entisöimä.

Blogi_2021-25-1_KS.jpg

Kauppakeskus Tuulosessa näytteillä olevan SZ-18:n pinnat ovat pölyyntyneet, joten ne olikin aika puhdistaa. Kappakeskuksen kanssa sovittiin, että kaksi tiistaikerholaista tulee tekemään itse puhdistuksen ja kauppakeskus järjestää paikalle puhdistusvälineet ja saksinosturin. Saksinosturi tarvitaan, jotta kauppakeskuksen käytävän katosta roikkuvan koneen pinnat voidaan puhdistaa ilman, että konetta tarvitse laskea lattiatasoon.

Blogi_2021-25-2_KS.jpg

Kun tiistaikerholaiset saapuivat 15. syyskuuta Tuuloseen, kaikki oli järjestetty viimeisen päälle valmiiksi mukaan lukien teollisuusimuri, pesumopit, rätit sekä vedellä täytetyt ämpärit. Kahvittelun jälkeen kerholaiset kiipesivät saksinosturin koriin ja homma pääsi alkamaan. Kauppakeskuksen henkilökunta hoiti henkilönosturin liikuttamisen koneen alla paikasta toiseen puhdistuksen aikana.

Blogi_2021-25-3_KS.jpg

Blogi_2021-25-4_KS.jpg

Ensin Stigun pinnat imuroitiin paksusta pölystä ja sen jälkeen pyyhittiin kosteilla mopeilla ja kankailla.  Kauppakeskuksen henkilökunta huuhtoi pölystä likaantuneet mopit sekä rätit puhtaiksi ja vaihtoivat ämpäreiden vedet aina kun saksinosturi vaihdettiin uuteen paikkaan. Työ tai paremminkin sanottuna yhteistyö sujui vallan erinomaisesti ja puhdasta tuli. Sujuvasta yhteistyöstä kertookin tiistaikerholaisten kommentti ”Kivoja kavereita nämä Tuulosen isännät ja tästä reissusta jäi mieleen hyvä muistijälki”.

Blogi_2021-25-5_KS.jpg

Blogi_2021-25-6_KS.jpg

IMY:n Stigu on taas kiiltäväpintaisena Kauppakeskus Tuulosen asiakkaiden ihailtavana. Asiakkaat voivat tutustua myös muuhunkin Kauppakeskus Tuulosen ilmailutarjontaan kuten vitriinissä olevaan DC-2 (DO-1) ”Hanssin-Jukkaan” ja pihalla esillä oleviin Saab 35FS Draken (DK-247) ja Mig-21BIS (MG-124) -hävittäjiin sekä Mil Mi-8P (HS-6) helikopteriin. Kauppakeskus Tuulosesta onkin muodostunut jo pieni ilmailumuseon poikanen ilmailumuseoharrastajien ja muidenkin iloksi.

Kuvat: Kimmo Salomaa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz, SZ-18

Super Caravellen hinausrauta kunnostetaan Tiistaikerhossa

Torstai 23.9.2021 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n hallussa on Finnairilla käytössä ollut alkuperäinen, mutta huonokuntoinen Sud Aviation SE 210 Super Caravellen hinausrauta. Raudan alkuperäisyyttä todistaa raudassa oleva Sud Aviationin valmistuslaatta. Hinausrauta saatiin Swissportista, jossa se on ollut Caravelle -koneiden poistamisen jälkeen säiden armoilla 1980-luvulta.  Hinausrauta kunnostetaan alkuperäiseen Finnair-asuunsa osana Ilmailumuseoyhdistyksen Caravelle-projektia, jossa tavoite on saada Arlandassa oleva Caravelle SE-DAF (Caravelle III versio) esille Suomessa.

Blogi_2021-24-01.jpg

Blogi_2021-24-02.jpg

Hinausraudan kunnostuksessa onkin paljon tekemistä, sillä yli viisi metriä pitkä hinausrauta on ulkona säilytyksen seurauksena kauttaaltaan paksussa ruosteessa. Ruostuminen on myös lähes tyystin hävittänyt raudan pintaan vedetyt maalit.

Blogi_2021-24-03.jpg

Blogi_2021-24-04.jpg

Hinausrauta on ollut maalattuna vaalean siniseksi lukuun ottamatta hinausraudan kumpaakin päätä. Ne on maalattu kirkkaan keltaisella huomiovärillä. Alkuperäistä sinistä maalia on vielä onneksi näkyvissä hinausraudan alapinnalla ja korvakkeiden suojassa ja keltaista maalia hinausraudan päissä. Hinausraudan keskellä on valkoisella teksti Super Caravelle. Teksti on juuri ja juuri havaittavissa.

Blogi_2021-24-05.jpg

Blogi_2021-24-06.jpg

Hinausraudan toisessa päässä on lenkkipäinen hinausraudan pään sisään painuva jousellinen aisa. Rengaspäisen aisan jousi sijaitsee hinausraudan sisällä. Aisan lenkillä rauta kiinnitetään konetta hinaavan tai työntävän ajoneuvon koukkuun. Aisa on ruostunut liikkumattomaksi. Tarkoitus on saada jousellinen aisa toimintakuntoiseksi.

Blogi_2021-24-07.jpg

Blogi_2021-24-08.jpg

Hinausraudan toisessa päässä on pidike tai sovite, johon kiinnitetään konetyyppikohtainen liitoskappale. Caravellen haarukkamaisessa liitoskappaleessa on kuusi metallitappia, joilla se on lukittu pidikkeeseen. Tapit on varmistettu alapäästään fokkerneulalla. Hinausrauta kiinnitetään lentokoneen nokkatelineen vastinkappaleeseen lukkotapilla. Sovite, liitoskappale ja lukkotappi laitetaan toimiviksi.

Blogi_2021-24-09.jpg

Blogi_2021-24-10.jpg

Hinausraudan keskellä on raudan liikuttelun mahdollistava pyöräpari. Pyöräpari sijaitsee hivenen sivussa raudan pituussuuntaisesta painopisteestä. Sen ansiota hinausraudan rengaspää painuu alas. Hinausraudan alla on metallinen jalka, jolla hinausrauta varaa maahan ja estää raudan lenkkipään painumasta maata vasten. Hinausraudan lukkotappia säilytetään pyöräparin tukivarressa, jossa on tapin säilyttämistä varten reiälliset korvakkeet.

Blogi_2021-24-11.jpg

Blogi_2021-24-12.jpg

Pyöräparin vanteet ja tukivarret ovat ruostuneet ja ne puhdistetaan ja maalataan. Pyöräparin oikeanpuoleinen ulkorengas on rikki ja oletettavasti myös sisärengas. Pyörään hankitaan uusi ulko- ja sisärengas. Sen sijaan vasemman pyörän ulkorengas on vielä hyväkuvioinen ja ehjä. Renkaassa on vielä ilmaakin sisällä, lieköhän ”museaalista ilmaa” 1980-luvulta?

Blogi_2021-24-13.jpg

Blogi_2021-24-14.jpg

Hinausraudan kummassakin päässä on metallinen suorakaiteen muotoinen rengaskahva. Kahvasta on ollut kätevä siirtää hinausrautaa tai nostaa sen päätä, kun rautaa kiinnitetään työntävään/hinaavaan ajoneuvoon tai lentokoneen nokkatelineeseen. Raudan toisesta päästä rengaskahva on kadonnut, mutta sen pidikkeen reiät ovat havaittavissa hinausraudan pinnassa. Kadonneen kahvan tilalle tehdään uusi.

Caravellen hinausraudan kunnostus alkaa purkamalla se osiinsa niin suuressa määrin kuin mahdollista. Se ei tule olemaan helppoa, koska hinausrauta osineen, kiinnityspultteineen ja muttereineen on pahoin ruostuneet. Osien irrottamiseksi toisistaan niihin on jo laitettu ruosteen irrotusainetta. Tarvittaessa osat irrotetaan toisistaan kuumentamalla.

Hinausraudan ruostuneiden suurten osien puhdistus tehdään hiekkapuhaltamalla ja se teetetään ulkopuolisena työnä. Pienet osat, kuten pultit, tapit, sokat ja mutterit voidaan hiekkapuhaltaa Suomen ilmailumuseon hiekkapuhaltimella.

Kun kaikki hinausraudan osat on puhdistettu ruosteesta, hinausraudan osat pohjamaalataan ruostumista estävällä pohjamaalilla. Sen päälle vedetään vaalean sininen ja kirkkaan keltainen pintamaali. Sinisen ja keltaisen värin sävy määritellään ennen hiekkapuhallusta raudassa vielä näkyvissä olevista alkuperäisistä maalipinnoista.

Hinausraudan keskiosassa oleva lähes näkymättömaksi mennyt Super Caravelle teksti kopioidaan kuultopaperille tai muoville ja maalataan sapluunalla kunnostetun hinausraudan pintaan.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Caravelle

Mil Mi-8P (HS-6) pyrstöpuomin vakaajien verhoilu alkoi

Tiistai 14.9.2021 - Tiistaikerholainen

Kauppakeskus Tuulosen piha-alueella näytteillä olevan Mil Mi-8P (HS-6) helikopterin pyrstöpuomin pyrstövakaajat on tuotu Tiistaikerhoon korjattaviksi. HS-6 -kopteri oli pitkään Suomen ilmailumuseon pihalla, josta se siirrettiin joitain vuosia sitten Vesivehmaalle Päijät-Hämeen ilmailumuseon hallin edustalle odottamaan romutusta. Onneksi se välttyi romutukselta ja sille löytyi paikka Kauppakeskus Tulosesta. Kauppakeskuksen pihalla onkin jo entuudestaan nähtävillä Saab 35FS Draken (DK-247) ja MiG-21 BIS (MG-124) -hävittäjät sekä sisällä on Douglas DC-2 (DO-1) Hanssin-Jukka ja Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz (SZ-18). Kauppakeskuksesta onkin muodostunut pienoinen ilmailumuseo.

Blogi_2021-23-01.jpg

HS-6:n pyrstöpuomin alumiinirakenteiset vakaajat ovat puoliksi kangasverhoillut. Kangasverhoilu kattaa vakaajan jättöreunan ja salon välisen alueen, eli puolet vakaajan pinta-alasta. Verhoilukankaat ovat pahoin lahonneet HS-6 -kopterin oltua taivasalla vuodesta 2007, jolloin se poistettiin Puolustusvoimien käytöstä.

Blogi_2021-23-02.jpg

Tiistaikerhon tehtävänä on riisua lahonnut kangasverhoilu ja verhoilla riisuttu alue kankaan sijasta ohuella alumiinilevyllä. Tämä siksi, että MI-8 ei enää lueta varsinaiseksi museoesineeksi, mutta ennen muuta siksi, että kangasverhoilu lahoaisi taas kopterin ollessa pysyvästi näytteillä ulkoilmassa kauppakeskus Tuulosen pihalla.

Blogi_2021-23-03.jpg

Blogi_2021-23-04-05.jpg

Blogi_2021-23-06.jpg

Uudelleenverhoilu aloitettiin poistamalla vakaajasta lahonneet verhoilukankaat. Tämän jälkeen puhdistettiin kankaan alla olevat alumiinikaaret ja muut kankaan alta paljastuneet vakaajan pinnat. Vakaajan salon suunnassa kulkeva teräksinen jäykistelista oli ruostunut ja se puhdistetiin. Vakaajan alumiinipinnassa oleva maali on osin hilseillyt irti. Hilseillyt maali poistettiin ja pinta puhdistettiin puhtaalle alumiinille.

Blogi_2021-23-07.jpg

Blogi_2021-23-08-09.jpg

Blogi_2021-23-11.jpg

Blogi_2021-23-14.jpg

Alumiinilevyllä verhoiltavasta vakaajan pinnasta tehtiin pahvimalli. Mallin mukaan alumiinilevystä tullaan leikkaamaan verhoilulevyt vakaajan ylä- ja alapintaan niitattaviksi. Soviteltiin tehtyä pahvimallia kummankin vakaajan ylä- ja alapintoihin. Todettiin, että ”veli venäläinen” on tehnyt vakaajat symmetriseksi, joten pahvimalli sopi riittävällä toleranssilla levyjen leikkaamiseksi niin vakaajien ylä- kuin alapintaa varten.

Kuvat: Lassi Karivalo

1 kommentti . Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Mil Mi-8P, HS-6

Caudron C.59 -koneen siipien kangasverhoilun paikkaus

Sunnuntai 12.9.2021 - Tiistaikerholainen

Kun Tiistaikerhon toiminta keskeytettiin koronapandemian vuoksi maaliskuussa 2020, oli Caudron C.59 (CA-50) koneen alasiipien kangasverhoilussa olevien reikien ja repeämien paikkaus meneillään. Vasemman alasiiven reiät ja vauriot oli tuolloin ehditty jo paikata. Oikean alasiiven verhoilun repeämät oli ommeltu ja reikien päälle tulevat kangaspaikat leikattu pellavakankaasta valmiiksi kiristyslakalla liimattaviksi. Reikiä alasiipien verhoilussa onkin viljalti paikattaviksi, sillä niitä on peräti puolensataa siipien kummallakin pinnalla.

Blogi_2021-22-02.jpg

Nyt kun Tiistaikerhon toiminta pääsi jatkumaan, aloitettiin Caudronin oikean alasiiven reikien paikkaamisella. Ensin imuroitiin alasiiven kangasverhoillut pinnat pölynimurilla ja sitten ne pyyhittiin kostealla liinalla. Tämän jälkeen työnä oli löytää kullekin oikean alasiiven verhoilussa olevalle reiälle oma kangaspaikkansa. Onneksi reiät sekä talteen pannut kangaspaikat oli numeroitu, joten parit löisivät hyvin toisensa. Puolentoista vuoden aikana ei yhtään paikkalappuakaan ollut kadonnut.

Blogi_2021-22-03.jpg

Blogi_2021-22-04.jpg

Kukin kangaspaikka laitettiin oman reikänsä päälle. Tämän jälkeen paikkojen ympärille teipattiin rajattu suojakehä, jotta paikkaa kiinni lakattaessa lakkaa ei pääse leviämään paikkalappua laajemmalle alueelle.

Blogi_2021-22-05.jpg

Blogi_2021-22-06.jpg

Kun kaikki paikattavat kohdat oli teipattu, levitettiin nitroselluloosalakkaa (kiristyslakkaa) teippien rajaamalle alueelle. Tämän jälkeen reunoistaan hapsutetut kangaspaikat painettiin märkään lakkaan ja lakkaa levitettiin paikan päälle siten, että se ja etenkin paikan hapsut varmasti kastuivat lakasta. Pellavakankaisten paikkalappujen reunat oli purettu hapsuiksi, jotta paikan reunat kiinnittyisivät lakattaessa hyvin alustaansa. Tämä oli 1920- ja 1930 -luvuilla tapana paikkoja kiinnitettäessä.

Blogi_2021-22-07-09.jpg

Lakkauksen jälkeen teipit poistettiin heti, jottei teippien liima ehdi jähmettyä verhoilukankaan pintaan. Jos teippi ehtii olla pitempään kiinni verhoilukankaan maalipinnassa, on vaarana, että teippiä poistettaessa teippi jättää jäljen kangasverhoilun maalipintaan.

Blogi_2021-22-10-11.jpg

Blogi_2021-22-12.jpg

Lakan kuivuttua kangaspaikat olivat kiristyneet hyvin reiän tai vauriokohtansa päälle. Kuivuneet kangaspaikkojen pinnat ja niiden hapsureunat hiottiin siileiksi hienolla hiomatyynyllä. Paikat tullaan vielä lakkaaman ja hiomaan ainakin kertaalleen, jotta niiden pinnat saadaan hyvin sileäksi odottamaan maalausta. Paikat tullaan maalaamaan Caudronin siiven 1920-luvulta peräisin olevan harmaanvihreäksi patinoituneen maalipinnan sävyyn.

Kuvat: Lassi Karivalo.

1 kommentti . Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Caudron C.59, CA-50

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »