Tiistaikerhon blogi
Saab Drakenin mittaritaulu valmistui näyttelyesineeksiLauantai 15.6.2024 - Tiistaikerholainen Ilmailumuseoyhdistyksen lahjoituksena saamasta Saab J35 Drakenin päämittaritaulusta on Tiistaikerhossa valmistunut näyttelyesine. Tämän hankkeen edistymisestä on jo aiemmin julkaistu blogikirjoitus. Hankkeessa tehdään Drakenin päämittaritaululle teline, johon mittaritaulu kiinnitetään ja jolla sitä voi helposti liikuttaa vaikkapa näytteille ilmailutapahtumiin. Mittaritaulun telineen korkeus määriteltiin niin, että telineen edessä tuolilla istuva ihminen katsoo edessään olevaan mittaritaulua kuin lentäjä Drakenin ohjaamossa. Mittaritaulun teline rakennettiin 20x40 mm metalliputkesta. Telineen piirustuksen mukaan leikatut palat koottiin puristimilla yhteen hitsausta varten, jonka jälkeen teline hitsattiin kokonaisuudeksi kaasuhitsauksella. Telineen yläputkiin hitsattiin korvakkeet, joista mittaritaulu kiinnitetään sekä etu- että takaosastaan telineeseen. Telineen korvakkeiden paikat määriteltiin tarkasti mittaritaulun rungossa jo olevien kiinnityskorvakkeiden sijainnin mukaan. Jotta mittaritaulua telineineen on helppo siirtää, sen alaputkien peräpäähän asennettiin pyörät ja yläputkien etupäästä putken sisään työnnettävät aisat. Näin telineeseen kiinnitettyä mittaritaulua voi kuljettaa kuten kottikärryä. Telineen yläputkien sisään työnnettävät aisat tehtiin muovipäällysteisestä huonekaluputkesta. Niitä jouduttiin leikkaamaan kapeammaksi niiltä osin, kun aisat työntyvät yläputkien sisään. Jotta telinettä kärrätessä aisat pysyvät paikallaan yläputkien sisällä, ne lukitaan peräpäästään aisan pään läpi työnnettävällä rengassokalla. Sokan poistamalla aisat ovat irrotettavissa. Telinen tarvitsemat pyörät kunnostettiin tarkoitukseemme sopivista rullakon pyöristä. Laakerit tehtiin toimiviksi ja pyörien keskiösuojat kiillotettiin. Lopuksi pyörien renkaat maalattiin mustiksi. Pyörien akseliksi laitettiin telineen alaosan poikittaisputken läpi työnnetty 8 mm terästanko. Poikittaisputken päihin akselin kohdalle hitsattiin ulokkeet, joilla pyörät saadaan oikeaan asentoon suhteessa telineen taaksepäin kapenevaan rakenteeseen. Ennen kokonaisuudeksi hitsatun telineen maalausta, pyörät ja työntöaisat sovitettiin paikalleen. Silloin todettiin, että teline toimii, kuten oli suunniteltu. Mittaritaulun valmis teline maalattiin ensin harmaalla pohjavärillä ja sen jälkeen mustalla. Maalaus tehtiin spraypulloilla. Kun teline oli maalattu, voitiin pyörät asentaa lopullisesti paikalleen ja nostaa mittaritaulu telineen päälle telineen korvakkeisiin kiinnitettäväksi. Telineen korvakkeet oli hitsattu telineeseen niin, että niissä olevat pultinreiät sijaitsivat millilleen mittaritaulun rungossa olevien korvakkeiden reikien kohdilla. Mittaritaulu lukittiin pulteilla helposti etu- ja takapäästään telineen korvakkeisiin. Näin mittaritaulun teline oli valmis näyttelyesine. Viimeisenä työnä mittaritaulun etulevyyn kiinnitettiin laatta. Se kertoo, minkä Draken-tyypin mittaritaulusta on kyse. Selvitysten mukaan Ilmailumuseoyhdistyksen lahjoituksena saama Drakenin päämittaritaulu on Saab J35 FS ja S Draken-tyypeissä käytetty mittaritaulu. Laatta tehtiin mustapintaisesta, mutta valkopohjaisesta muovilevystä. Siihen kaiverrettiin valkoinen teksti vastaten tyyliltään mittaritaulussa olevia alkuperäisiä informaatiolaattoja. Oikeanpuoleinen kuva: Ari Aho. Näyttelyesineeksi valmistuneen mittaritaulun sopivuutta tarkoitukseensa kokeiltiin Suomen ilmailumuseon entisöintiverstaassa. Todettiin, että sitä on helppo kuljettaa kottikärrymäisesti ja että mittaritaulu on juuri sopivasti mittaritaulun edessä tuolilla istuvan näkökentässä. Niinpä näyttelyvalmis Drakenin päämittaritaulu kärrättiin Suomen ilmailumuseon I Hallissa olevan Drakenin viereen. Siellä se asetettiin lattiatasolla olevan Drakenin lentäjän istuimen eteen mallintaen tilannetta ohjaamossa. Mittaritaulu on toistaiseksi näytteillä Suomen ilmailumuseon Drakenin vieressä, mutta se on siitä valmiina vietäväksi erilaisiin ilmailutapahtumiin tai messuille niin Suomen ilmailumuseon kuin Ilmailumuseoyhdistyksen osastoilla. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Draken, Tiistaikerho |