Tiistaikerhon blogi

DO-5:n ohjaamon lentäjänistuimet

Torstai 20.10.2022 - Tiistaikerholainen


Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman DC-3/C-47 (DO-5) koneen rungon kunnostaminen vähintään siedettävään esittelykuntoon edellyttää monenlaista tekemistä. Suurin työsarka kohdistuu ohjaamon alueeseen.

Blogi_2022-26-01.jpg

Kun olimme saaneet rungon sisällä olevat DO-5:n pyrstönosat ja muut romppeet siirretyksi rungon viereiseen DO-5:n varastokonttiin sekä tiivistettyä ohjaamon ikkunat sadeveden sisäänpääsyn estämiseksi, saatoimme keskittyä ohjaamoon. Lähtökohtaisestihan se oli kuin ”hävityksen kauhistus”. Mittarit ja valtaosa ohjaamon laitteista olivat poissa, penkit repaleiset, seinät verhoilusta riisuttuna paljaina sekä roskaa joka paikassa.

Suurin osa DO-5:n mittareista ja laitteista oli purettu siinä vaiheessa, kun DO-5 poistettiin käytöstä ja sen runko vietiin Uttiin laskuvarjojääkärien maassa olevaksi kuivaharjoittelukoneeksi. Samassa yhteydessä on todennäköisesti purettu ohjaamon seinien verhouspaneelit.

Blogi_2022-26-02.jpg

Siivosimme ohjaamon ensin roinasta ja roskasta, joka sinne oli aikojen saatossa kertynyt. Lopulta päästiin jo käyttämään pölynimuriakin ohjaamon pintojen puhdistamiseen.  Ensivaiheen tavoitteenamme on saada ohjaamosta siisti. Pitemmälle ajatellen olisi kiva saada ohjaamoa täydennettyä puuttuvilla mittareilla ja laitteilla, mutta se tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta. 

Blogi_2022-26-03.jpg

Siivoustyön jälkeen otimme kohteeksemme lentäjän istuimet. Istuin muodostuu varsinaisesta istuinosasta ja istuimen putkirakenteisesta kehikosta, johon istuinosa on kiinnitetty. Tarkoituksemme on kunnostaa istuimet huolimatta siitä, että istuinten istuinosat ovat pahoin vaurioituneet. Istuinten putkirakenteiset runkokehikot ovat vielä hyväkuntoiset, joskin ruosteessa.

Blogi_2022-26-04.jpg

Vaurioitumiseen on syynä se, että koko istuinosa on tehty monikerroksisesta istuimen muotoon prässätystä ja jäykistetystä pahvista. Ohjaamoon päässeen sadeveden ja kosteuden seurauksena muotoonsa prässätty pahvi on vettynyt niin, että pahvin kerrokset ovat irronneet toisistaan ”mössöksi”. Istuinten selkänojat ovat kuitenkin vielä kohtalaisessa kunnossa.

Blogi_2022-26-05.jpg

Tosiasia on kuitenkin, ettei näistä alkuperäisistä repaleisista istuinosista saa enää entisöimällä kelvollisia, vaan kummankin istuimen istuinosa on kokonaan uusittava, vaikka selkänoja vielä käyttökelpoinen olisikin.  Onkin ”tenkkapoo”, kuinka pahvista prässätyn istuinosan saisi järkevästi uusittua. Toki vaihtoehtona on tehdä se alumiinilevystä, jos siihen ratkaisuun päädyttäisiin. Istuimen kehikko kaipaa vaan ruosteesta puhdistamista ja maalausta.

Blogi_2022-26-06.jpg

Penkkityöt” aloitimme irrottamalla ohjaamon kummatkin lentäjän istuimet ohjaamon lattiassa olevista kiskoistaan. Tämän jälkeen on vuorossa kummankin istuimen istuinosan irrottaminen runkokehikosta.  Istuinosa on kiinni runkokehikon putkessa putkea pitkin liukuvilla kiinnikkeillä, jotta istuimen korkeutta voi säätää. Istuimen säädön lukitus tehdään runkokehikon putken reikiin työntyvillä lukitustapeilla. Säätömekanismi on istuimen alla.

Blogi_2022-26-07.jpg

Aloitimme purkutyön vasemmanpuoleisesta istuimesta. Irrotimme runkokehikon putken ympärillä olevat istuimen ruosteessa olevat kiinnikkeet saadaksemme istuinosan kehikosta irti. Vaan eipä se irronnutkaan, sillä korkeussäädön lukitustapit olivat yhä tiukasti paikallaan kehikon putken säätörei´issä. Jouduimme tekemään kovasti töitä, ennen kuin saimme jumiutuneet korkeussäädön lukitustapit vedettyä pois tapinrei’istään ja istuinosan ja runkokehikon irrotettua toisistaan.

Blogi_2022-26-08-09.jpg

Vastaavalla tavalla purimme kunnostettavaksi ohjaamon oikeanpuoleisen istuimen. Se on identtinen vasemman istuimen kanssa, mutta siitä peilikuva. Tämän istuimen osalta jouduimme purkamaan kokonaan istuimen korkeussäädön mekanismin, ennen kun saimme korkeudensäädön lukitustapit vedettyä pois istuinkehikon putken säätörei’istä ja siten istuinosan irti ja istuimen kehikosta. Kummankin istuimen osat veimme DO-5:n varastokonttiin odottamaan jatkokäsittelyä.

Kuvat: Lassi Karivalo

Avainsanat: ilmailuhistoria, Tiistaikerho, DC-3, C-47, DO-5


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini