Tiistaikerhon blogi
Link Trainerin siipien verhoilu, kiristyslakkaus ja maalausSunnuntai 23.6.2024 - Tiistaikerholainen Lappeenrannassa sijaitsevan Karjalan ilmailumuseon Link Trainer-simulaattorin siivet ovat korjattavina Tiistaikerhossa. Siivet verhoillaan kokonaan uudestaan, sillä siipien kangasverhoilu oli pahasti rikkoutunut. Siipien ja niiden siivekkeiden verhoilu saatiin päätökseen toukokuun alussa. Kuva: Kimmo Marttinen. Verhoilu toteutettiin samoin kuin se oli alun perinkin Link Tarinerin siipiin tehty. Siivet ja siivekkeet verhoiltiin lentokoneen verhoiluun tarkoitetulla puuvillakankaalla. Poiketen totutusta lentokoneiden siipien verhoilusta, Link Trainerin verhoilukangasta ei oltu lainkaan ommeltu kiinni siipien kaariin. Tämä oletettavasti siksi, ettei Link Trainerin siivillä lennetä, joten kankaan ompeluakaan kaariin ei tarvita. Riittää, että kangas on kiristyslakalla liimattu siiven rakenteeseen. Niinpä emme mekään ommelleet verhoilukangasta kiinni kaariin. Ennen kankaan verhoilua siiven päälle, lakkasimme siipien rangot verhoilukankaan kiristämisen tarkoitetulla NC-Speed nitroselluloosalakalla. Näin menetellen verhoilukangas saadaan paremmin limautumaan siiven rakenteeseen kankaan kiristyslakkauksen yhteydessä. Siipien rankojen lakkauksen jälkeen aloitimme verhoilun. Suomen ilmailumuseon varastosta löytyi tarkoitukseen sopivaa puuvillakangasta. Tosin kankaan leveys ei riittänyt kattamaan koko siipeä, joten siivistä verhoiltiin ensin kärki ja sitten tyviosa. Verhoilukangas kiedottiin siiven ympärille niin, että kankaan liepeet yhtyivät toisiinsa jättöreunassa. Kangasta vedettiin käsillä kireäksi samalla kun kankaan liepeet kiinnitettiin jättöreunaan nitojan niiteillä. Niitit tullaan poistamaan, kun verhoilukangas on kunnolla liimautunut siiven rakenteeseen kankaan kiristyslakkauksen yhteydessä. Siipien verhoilun rinnalla verhoiltiin myös siipien siivekkeet. Kun kangas oli saatu siiven ympärille, kangas kiristettiin ensin vesikiristämällä. Siinä kangas kasteltiin läpimäräksi kiehautetuilla jäähtyneellä vedellä. Vedellä kasteltu kangas kutistuu jo kuivuessaan. Varsinainen siipien verhoilukankaiden kiristys tehtiin NC Speed nitroselluloosalakalla. Lakka sävytettiin perinteisesti punaiseksi rautaoksidilla. Kiristyslakkauksessa edettiin 25-prosenttiseksi ohennetusta lakasta vaiheittain täyteen sataprosenttiseen nitrolakkaan. Lakkauskerta lakkauskerralta verhoilukangas kiristyi yhä enemmän. 75-prosenttisen lakkauksen jälkeen siiven kangassaumoissa olleet nitojan niitit poistettiin ja saumat hiottiin sileiksi. Saumojen hionnan jälkeen ne suojattiin sik-sak-saksilla leikatuilla hammaslaitaisilla suojanauhoilla. Suojanauhat liimattiin saumojen suojaksi täydellä nitroselluloosalakalla. Siivessä olevien metallisten kiinnitysrautojen tyvet suojattiin soikeilla suojalapuilla. Kun suojanauhat oli hiottu lakkauksen jälkeen sileiksi, jatkettiin siipien ja siivekkeiden kiristyslakkausta. Siivet jouduttiin lakkaamaan vielä muutamaan kertaan täydellä kalalla, kunnes saavutettiin verhoilukankaan rumpukalvomainen kiristyneisyyden aste. Siivet ja siivekkeet olivat nyt maalausvalmiit. Maalausta varten siipien ja siivekkeiden kiiltävät lakkapinnat karhennettiin ja hiontapöly poistettiin huolellisesti. Siipien maalaamiseksi ostettiin maalikaupasta Futura Aqua tartuntapohjamaali ja pintamaaliksi Futura Aqua 90 kalustemaali. Maalit olivat vesiohenteisia, mutta niiden piti soveltua nitroselluloosalakatun kankaan pintaan. Päätimme kuitenkin testata tartuntapohjamaalin sopivuutta siivekkeen pienelle alueelle. Kun sivelimme pohjamaalia lakkapintaan, todettiin heti, ettei maali sovellu tarkoituksemme. Maali ei yksinkertaisesti tarttunut kunnolla kiristyslakatun kankaan pintaan. Joskus käy näin, joten oli hankittava uusi maali. Maalien vaihtoehtovalinnassa päädyimme liuotinohenteiseen öljypohjaiseen Isotrol-maaliin. Isotrol-maali sopii käytettäväksi sekä metalli-, puu- että lakatuille pinnoille. Isotrol-maalin etuna on myös, ettei tässä tapauksessa Isotrol-maali tarvitse alleen pohjamaalausta, vaan maalin voi sivellä tai ruiskumaalata suoraan kiristyslakatun kankaan pintaan. Isotrol -maali sävytettiin TVTQ609 kaavan mukaisesti beigen väriseksi. Sävy määriteltiin siivestä riisutun kankaan palasesta. Kangaspalan pinta puhdistettiin ensin huolellisesti liasta, jolloin sävyn alkuperä saatiin mahdollisimman hyvin selville. Nytkin tehtiin ensin koemaalaus siivekkeen pienelle alueelle. Todettiin, että Isotrol maali tarttuu erittäin hyvin kankaan lakattuun pintaan. Todettiin kuitenkin, että maalia on syytä jonkin verran ohentaa siveltävyyden parantamiseksi. Niinpä Isotrol-maalia ohennettiin lakkabensiinillä. Todettiin myös, että maalissa on sen verran rakeisuutta, jonka vuoksi maali suodatettiin suodatussuppiloa hyväksi käyttäen. Näin saadaan aikaiseksi täysin sileä maalipinta. Maalin ohentamisen ja suodattamisen jälkeen aloitettiin maalaus. Se tehtiin siveltimellä, sillä Isotrol levittyy hyvin siveltimelläkin. Todettiinkin, että maali oli erittäin hyvin sivellettävissä ja se myös peitti hyvin. Tyytyväisenä todettiinkin, että siveltimelläkin tehtynä maalipinnasta saatiin erittäin tasaisesti peittävä kiiltävä pinta. Lisäksi maali peitti jo ensi kerralla niin hyvin, että toista maalauskertaa tuskin tarvitaan. No, sitä vielä harkitaan. Ennen tiistaikerhon kevätkauden päätöstä emme ehtineet maalata kuin Link Trainerin vasemman siiven ja siivekkeet. Niinpä oikean siiven maalaukseen pääsemme Tiistaikerhon kesätauon päätyttyä elokuussa. Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Link Trainer, Tiistaikerho |