Tiistaikerhon blogi

Hietanen OH-XEA Ressun entisöinti alkoi

Tiistai 21.11.2023 - Tiistaikerholainen

Kuten edellisessä blogissa kerrottiin, tuotiin Suomen ilmailumuseoon Tiistaikerhossa entisöitäviksi turkulaisten Hietasten veljesten 1960-luvulla suunnitteleman ja rakentaman koneen OH-XEA:n siivet, korkeusvakaaja, korkeusperäsin, sivuperäsin, kannus, siipituet sekä polttoainetankki.  Ressu-lempinimellä tunnetun koneen runkokehikon entisöintiin paneudumme myöhemmin. Kun Suomen ilmailumuseoon tuotujen Ressun osien kuntokartoitus ja sen perusteella laadittu entisöintisuunnitelma oli tehty, ryhdyttiin töihin.

Siipiä koskeva entisöinti alkoi siniharmaaksi maalattujen siipien vaneripintojen pesulla. Kumpikin siipi tuotiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan. Aloitimme siipien maalipintojen pesun totutulla ja hyväksi koetulla tavalla eli ihmesienipesulla. Toki pinnat imuroitiin ensin pahimmasta pölystä. Siiven siiveke irrotettiin erikseen pestäväksi. Siivekkeen ja siiven liitoskohdassa oleva pöly harjattiin irti siveltimellä ja imuroitiin puhtaaksi.

Ihmesienipesussa ei käytetä lainkaan puhdistusaineita. Työvälineet ovat vain ihmesieni, kangasrätti ja ämpäri puolillaan vettä. Siiven maalipinta puhdistetaan hankaamalla siiven pintaa pieni alue kerrallaan veteen kastetulla ja kosteaksi puristetulla ihmesienellä. Toisessa kädessä olevalla kostealla rätillä pyyhkäistään vähän väliä ihmesienellä käsitelty alue. Näin siiven pinnasta ihmesienen irrottama lika tarttuu rättiin ja huuhdotaan pois ämpärissä olevaan veteen. Ressun siivissä oli myös punaisen maalin roiskeita. Nekin saatiin hyvin ihmesienellä poistettua. Ihmesienikäsittely ei pilaa maalipintaa, mikäli ei nyt pintaa kohtuuttoman voimakkaasti käsittele.

Samalla tavalla otettiin käsittelyyn niin ikään vaneriverhoillut korkeusvakaaja ja korkeusperäsin. Nekin saatiin pinnoiltaan erittäin puhtaiksi. Onkin todettava, että siipien, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen siniharmaaksi maalatut pinnat olivat pesun jäljiltä kuin vasta maalatut. Jotenkin tulee mieleen, että olisivatkohan ne aikanaan 1960-luvulla maalattu kestävällä Miranol-lakkamaalilla, koska maalipinta on niin hyvin säilynyt.  

Sivuperäsimen osalta kyse ei ole sen pintojen pesusta, vaan peräsimen verhoilukankaan riisumisesta metallirakenteisen sivuperäsimen kehikon yltä. Peräsimen verhoilukangas onkin mennyt täysin uusittavaan kuntoon. Kangas irrotettiin kehikosta mattoveitsellä. Todettiin, että kehikon ulkoreunoihin oli kieputettu kangasnauha. Tämä kangasnauhapunos suojelee metallirakenteisen peräsimen päälle verhoiltavaa kangasta. Toisaalta verhoilukangas voidaan ommella kiinni kangasnauhaan, mutta emme saaneet selvää, oliko näin tässä tapauksessa toimittu. Metallikehikon reunatankoja peittävä kangasnauha veistettiin pois mattoveitsellä. Verhoilukankaasta riisuttu sivuperäsimen metallikehikko on nyt valmis ruosteenpoistoon ja sen jälkeiseen pintakäsittelyyn.  

Kuvat: Reino Aatsalo.

Kuva: Antti Hietala.

Ressun  neljästä siipituesta on jäljellä kolme. Tuet ovat yllättävän painavia eli ehken ovat ihan tavallista rautaputkea. Niiden keltaiseksi maalattu pinnat ovat kauttaaltaan ruosteessa. Pinnat hiekkapuhallettiin puhtaiksi. Tämän jälkeen siipituet käsiteltiin ruostumista estävällä Isotrol-lakalla. Siipituet odottavat nyt varsinaista pintakäsittelyään, jossa ne saavat alkuperäisen mukaisen keltaisen värin.

Kuva: Lassi Karivalo.

Kuvat: Osmo Väisänen.

Ressun pyörällisen ja jousitetun kannuksen kunnostus aloitettiin purkamalla kannus osiinsa. Kannuksen pyöräkin oli purettava, jotta päästään käsiksi pyörän täysin jumissa oleviin laakereihin. Kun pyörän vanteen neljä pulttia oli irrotettu, saatiin vanteen ruostuneet puoliskot kammettua puoliväkisin irti toisistaan. Kun laakerit oli saatu näkyviin, niihin sekä vanteen ruostuneisiin pintoihin laitettiin runsaasti ruosteenirrotusainetta ja vanteet jätettiin viikoksi ”tekeytymään”. Viikon päästä vanteen puoliskojen kummatkin puolet saatiin koko lailla hyvin puhdistettua ruosteesta ja myös laakeritkin alustavasti toimimaan.  Seuraavaksi aloitetaan jousellisen kannustelineen kunnostaminen.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Hietanen OH-XEA Ressu-koneen kunto- ja vauriokartoitus sekä entisöintisuunnitelma

Sunnuntai 19.11.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa käynnistetään Turun seudun Lemussa varastoituneena olleen Hietanen OH-XEA Ressu-koneen entisöinti. Konehan on turkulaisten Ari ja Esko Hietasen 1960-luvulla suunnittelema ja rakentama. Entisöinnin kohteena ovat ensivaiheessa Lemusta Suomen ilmailumuseolle tuodut siivet, korkeusvakaaja, korkeusperäsin, sivuperäsin, kannus, siipituet sekä polttoainetankki. Lemuun vielä jäädyn verhoilua ilman olevan runkokehikon vuoro tulee myöhemmin.

Entisöinnissä ensimmäinen työvaihe on kartoittaa kohteen kunto ja mahdolliset vauriot. Niinpä Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan siirrettyjen Ressun osien kunto ja vauriot käytiin huolellisesti lävitse sekä tehtiin niistä alustavat entisöintisuunnitelmat.

Todettiin, että siipien, korkeusvakaajan sekä korkeusperäsimen vaneriverhoillut pinnat olivat kovin likaiset ja paikoin punaisen maalin tahrimat. Vaneriverhoiluissa olevat vauriot ovat valtaosan pienialaisia ruhjeita tai reikiä. Vasemman siiven alapinnalla on kuitenkin koneen tunnuksen kohdalla laaja alue, jossa verhoiluvaneri on pahoin rikkoutunut tai pitäisiköhän sanoa tahallisesti rikottu. Siltä se ainakin vaikuttaa. Entisöintimme tehtävänä ensin pestä siipien, korkeusvakaajan ja korkeusperäsimen pinnat ja aloittaa siten vaneriverhoilussa olevien vaurioiden korjaus.

Ressun metallirakenteinen sivuperäsin on koneen putkirakenteisen rungon tapaan kangasverhoiltu. Verhoilukangas on peräsimen toiselta puolelta repeytynyt ja siitä puuttuu osa. Verhoilukankaan maalipinta on pahoin halkeillut eli krakeloitunut. Kangas joudutaan kokonaan uusimaan. Poistettu alkuperäinen kangas arkistoidaan.

Repeytyneen kankaan alta näkyy ruosteessa oleva sivuperäsimen metallikehikko. Kehikko puhdistetaan ja maalataan alkuperäistä vastaavaksi. Näyttäisi siltä, että kehikko on maalattu 1960-luvulla yleisesti käytetyllä ruostumista estävällä punaisella Ferrexillä. Punainen väri tulee esille ruosteen alta. Niinpä kehikko tulee saamaan pintaansa nykyaikaisen punaisen Isotrol-maalin.

Lopuksi peräsin verhoillaan uudella kankaalla ja maalataan alkuperäisen mukaisesti vaalean siniseksi. Peräsimeen kummallekin puolelle maalataan alkuperäisen mukaisesti punaiset juovat sekä peräsimen vasemmalle puolelle numero 2 ja oikealle puolelle musta lintuhahmo.

Ressun kannus on metallirakenteinen ilmatäytteisine pyörineen. Pyörän laakerit ovat täysin jumissa. Pyörä yritetään korjata toimintakuntoiseksi. Kannuksen runko-osa puhdistetaan ruosteesta ja maalataan alkuperäisen mukaiseksi keltaiseksi.

Ressun kumpikin siipi on tuettu kahdella metalliputkesta tehdyssä siipituella. Kaksi niistä on tukevaa kiinnittyen siiven etusalossa oleviin korvakkeisiin ja kaksi ohuempaa takasalon korvakkeisiin. Molemmat etutuet ovat jäljellä, mutta takatuista vain toinen. Siipituet oli varastoitu Ressun runkokehikon sisään. Tuet ovat keltaiseksi maalatut, mutta pahasti ruosteiset. Ne hiekkapuhallutetaan puhtaiksi ja maalataan alkuperäisen mukaisesti keltaisiksi. Puuttuva toinen takatuki tehdään.  

Polttoainetankki sijaitse Ressun vasemman siiven tyvessä siiven yläpinnalta paikalleen upotettavana. Polttoainetankissa on lommoja ja ne oikaistaan. Polttoainetankkia on peittänyt jonkinlainen kumitiivisteinen kansi, josta näkyy jälkiä niin siivessä kuin polttoainetankissa. Kansi on hävinnyt. Jos saadaan selville, millainen se on ollut, sellainen tehdään. Tai jos ei selviä, niin hyvä vaihtoehto on tehdä sellainen esimerkiksi ohuesta 1,2 mm vahvuisesta lentokonevanerista.

Hietasilla on mitä ilmeisemmin ollut tarkoitus kaksinkertaistaa 21 litraisen polttoainetankin koko. Tästä kielisi se, että tankin viereinen siipikaari oli jo poistettu ja siiven vaneriverhoilua avattu siipisalkojen väliltä seuraavaan kaareen asti. Entisöimme kuitenkin siiven rakenteen vastaamaan alkuperäistä eli vain siiven tyvikaaren ja ensimmäisen kaaren väliin mahtuvalle alkuperäiselle polttoainetankille. Se merkitsee puuttuvan kaaren rakentamista ja jo avatun siiven osan verhoilua umpeen.

Kuvat: Lassi Karivalo.

DO-5-koneen rungon pyrstön aukkojen peittäminen

Sunnuntai 12.11.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistaman Douglas C-47 -koneen (DO-5) pyrstön aukkoihin asennettavat sadesuojalevyt saatiin valmiiksi lokakuussa. Pyrstöhän on ollut vuosia ilman sivu- ja korkeusvakaajia sekä rungon peräkartiota. Sen seurauksena sadevesi ja lumi ovat päässeet tunkeutumaan rungon sisään. Suojalevyjen rakentaminen alumiinilevystä on selostettu jo aiemmin Tiistaikerhon blogissa.   

Lokakuun lopulla tiistaikerholaisten iskuryhmä suuntasi Suomen ilmailumuseolta kohti Turun lentoasemaa kiinnittääkseen suojalevyt DO-5:n pyrstöön. Suojalevyt ja muu tarpeisto kulkivat mukana peräkärryyn lastattuina. DO-5:n runko on esillä lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa olevan Finnairin ”Sinilinnuksi” entisöidyn Caravelle III:n (OH-LEA) vieressä. Lentoasemalle saavuttuamme purimme peräkärrystä alumiinilevystä tehdyt suojalevyt ja muut tarpeelliset työvälineet tikkaineen ja työ pääsi alkamaan.  

Jakaannuimme sopivasti parin hengen työporuoiksi. Niistä yksi kiinnitti paikalleen mukaamme myös otetut DO-5 -konetta varten tekemämme näköiskopiot ILS-liukupolun antennista ja ilman lämpötilaa mittaavasta anturista. Nämä kiinnitettiin alkuperäisen mukaisille paikoilleen koneen nokkakartion alaosan pintaan.

Toinen työpari alkoi kiinnittää suojuksia oikean- ja vasemmanpuoleisen korkeusvakaajan aukon peitoksi. Kolmas työpari keskittyi asentamaan paikalleen rungon päätyyn tulevat suojalevyt.  Neljännen parin tehtävänä oli asentaa paikalleen sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaamaan rakentamamme suojakotelo sekä kiinnittää kotelon etupään ja rungon kiinteän evän yhtymäkohtaa suojaamaan alumiiniohutlevystä muokattu huppu.

Asennustyöt etenivät ripeästi, sillä museon entisöintiverstaassa mittojen mukaan tehdyt suojalevyt asettuivat paikalleen niin kuin oli suunniteltu. Korkeusvakaajien aukkojen suojalevyt kiinnitettiin yläreunastaan aukon reunaan rosteriruuveilla. Ruuveja varten porattiin suojalevyn läpi runkoon ruuveille reiät. Tämän jälkeen levy kiinnitettiin runkoon myös alareunastaan. Käytimme suojalevyjen kiinnityksessä tietoisesti rosteriruuveja, jottei niistä ala aikaa myöden valua rungon pintaa pitkin ruostevanoja. Vasemmanpuoleisen korkeusvakaajien suojalevyjen takapään helmasta jouduttiin leikkaamaan vähän ylimääräistä pois, jotta suojalevy saatiin painautumaan tiiviisti korkeusvakaajan aukon reunoja vasten.

Suojalevyjen kiinnitystapaa pohtiessamme mieleen tuli myös se, että olisimme käyttäneet hyväksi rungossa jo olevia vakaajan kiinnitysruuvien reikiä. Olisi kuitenkin ollut erittäin vaikea saada kiinnitysruuvin reiät suojalevyyn millintarkasti alla olevien vakaajan kiinnitysruuvin reikien kohdille. Niinpä päädyimme edellä kerrottuun menetelmään, jonka ansiosta koneen runkoon tulee muutamia ylimääräisiä reikiä. Jos DO-5 olisi lentävä kone, niin menettelytapa olisi toki silloin toinen.

Ilman peräkartiota oleva pyrstö suojattiin kahdella erillisellä alumiinisuojuksella. Ylemmän levyn reunoja jouduttiin hivenen muokkaamaan, ennen kuin se saatiin loksahtamaan paikalleen ja kiinnitettyä muutamalla ruuvilla. Jouduimme myös muokkaamaan nävertimellä suuremmaksi alemmassa suojuksessa olevaa kapeaa kaarevaa aukkoa, jotta saimme rungossa olevan ulokelistan ”putkahtamaan” aukon läpi ja painamaan suojalevyn tiiviisti pyrstön päätyä vasten. Tämäkin suojalevy kiinnitettiin muutamalla rosteriruuvilla. Rungon päädyn suojaksi tulleen alemman levyn kummatkin sivut taivutettiin noin 10 cm leveydeltä 90 asteen kulmaan. Näin nämä suojalevyn sivut saatiin työnnettyä korkeusvakaajan suojalevyn peräpään alle ja yhdistettyä siihen muutamalla ruuvilla.

Sivuvakaajan kiinnityskohtaa ei peitetty muiden aukkojen tapaan pelkällä alumiinilevyllä, vaan sitä varten oli tehty kolmatta metriä pitkä suojakotelo. Suojakotelon kylkiä peittävien alumiinilevyjen liitoskohdat suojattiin alumiiniteipillä, jonka jälkeen kotelo nostettiin paikalleen sivuvakaajan kiinnityskohdan matalien tukikaarien päälle. Kotelon todettiin asettuvan suunnitellusti paikalleen. Suojakotelon peräpään alumiinilevy taivutettiin alareunastaan 5 cm matkalta sateensuojalipaksi rungon päätyreunan päälle. Huolimatta siitä, että suojakotelo on jokseenkin painava, se kiinnitettiin helmastaan muutamalla ruuvilla koneen runkoon. Näin ei isokaan tuulenpuuska pääse sitä lennättämään paikaltaan.

Kuva: Mikko Jaakkola.

Kuva: Esko Ruohtula.

Kun sivuvakaajan kiinnityskohdan suojakotelo oli paikallaan, alettiin työstää lopulliseen muotoonsa suojakotelon ja kiinteän evän välistä yhtymäkohtaa peittävää huppua. Huppu oli jo museolla taivutettu alustavaan muotoonsa 0,3 mm vahvuisesta alumiinilevystä. Huppua jouduttiin aika lailla lyhentämään, ennen kuin se saatiin sopivan kokoiseksi saumakohtaa suojaamaan. Huppu kiinnitettiin alareunastaan runkoon muutamalla ruuvilla ja hupun terävä kärki muokattiin pyöreäksi.

Kuva: Mikko Jaakkola.

DO-5:n korkeusvakaajien, sivuvakaajan sekä rungon päädyn aukot oli näin saatu sääsuojattua ja voimme tyytyväisinä lähteä kotimatkalle kohti Suomen ilmailumuseota.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Hietanen HEA-23B OH-XEA "Ressu" entisöitäväksi Tiistaikerhoon

Perjantai 10.11.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry sai vuosi sitten lahjoituksena turkulaisveljesten Esko ja Ari Hietasen 1960-luvulla  suunnitteleman ja rakentaman yksipaikkaisen experimental-lentokoneen. Kone katsastettiin ja rekisteröitiin ilma-alusrekisteriin 13.8.1969 tunnuksella OH-XEA. Lempinimeltään ”Ressu” on ylätasoinen sekarakenteinen yksipaikkainen kone. Putkirakenteinen runko on kangasverhoiltu. Siivet, siivekkeet, korkeusvakaaja ja korkeusperäsin ovat puurakenteiset ja vaneriverhoillut. Sivuperäsin on putkirunkoinen ja verhoiltu kankaalla.

Kuva via Ilmailumuseoyhdistys

Ressu on pienikokoinen kone. Siipien kärkiväli on 7,4 m ja runko 5,5 m pitkä. Rungon levein kohta on laskuteline, jossa akselin päästä toiseen on 1,4 m. Ressulla oli useita tunnuksia. Ensin tunnuksena oli H-EA (Hietanen Esko ja Ari), sitten OH-HEA ja lopuksi ilma-alusrekisteriin hyväksyttynä OH-XEA. Ressun moottorina oli Continental A 65. Kone poistettiin ilma-alusrekisteristä 1.1.1973. Meillä ei ole tiedossa paljonko Ressulla lennettiin.

Kuva via Ilmailumuseoyhdistys

Lentotoiminnan päätyttyä Ressua säilytettiin eri paikoissa, jonka aikana runko ehti päästä huonoon kuntoon. Nykyisessä asussaan koneen runko on kokonaan ilman kangasverhoilua ja sen runkoputket paksussa ruosteessa. Ohjaamossa ovat jäljellä vain lentäjän istuin, ohjaussauva,  jalkaohjaimet sekä tyhjä mittaritaulu. Moottori ja mittaritaulun mittarit sekä laskutelineen pyörät ovat aikojen saatossa kadonneet, mikä minnekin. Neljästä siipituesta on jäljellä kolme. Vaalean siniseksi maalatut siivet, korkeusvakaaja ja korkeusperäsin ovat säilyneet muutamia vaneriverhoilussa olevia vaurioita lukuun ottamatta koko lailla hyvin. Sivuperäsimen kangasverhoilu rikkoutunut ja kankaan maalipinta pahoin krakeloitunut. Rungon kangasverhoilu lienee ollut siipien tapaan vaalean siniseksi maalattu.

Tiistaikerhossa Ressun entisöinnin tavoite on saada siitä ulkonaisesti rekisteröintivuottaan 1969 vastaavan näköinen kone. Se tarkoittaa vaneriverhoiltujen siipien ja pyrstön osien pintojen puhdistamista sekä niissä olevien vaurioiden korjaamista. Sen jälkeen voidaan harkita rungon kunnostamista. Siinä ensimmäinen tehtävä olisi ruosteessa olevan rungon käsittely kangasverhoilua silmällä pitäen. Yritämme täydentää ohjaamon laitteistoa mm. mittareilla, jos vaan löydämme mittaritaulussa olleita mittarityyppejä. Moottoriksi kelpaisi käytöstä poistettu toimimaton Continental A 65, jos vaan sellainen löytyisi.

Kuva: Elias Viitanen.

Ilmailumuseoyhdistys kokosi Ressun syksyllä 2022 Pansion halliin, missä oli käynnissä IMY:n omistaman Caravelle III:n entisöinti. Yhdistys piti Ressua esillä myös kesäkuisessa Turun lentonäytöksessä omalla osastollaan.

Se jälkeen Ressu on ollut varastoituneena Turun seudulla Lemussa. Sieltä  Ressun siivet, korkeusvakaaja, korkeusperäsin, sivuperäsin, kannus, polttoainetankki sekä siipituet käytiin hakemassa perävaunulla Suomen ilmailumuseoon Vantaalle. Ilmailumuseon entisöintiverstaassa Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho on jo aloittanut Ressun osien kunnostamisen. Runko jäi vielä Lemuun ja sen kunnostamiseen päästäneen ensi vuonna. Edessämme Tiistaikerhossa on arviolta muutaman vuoden kestävä Ressun entisöintihanke.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Myrskyn moottorin alasuojuksen tekeminen

Maanantai 6.11.2023 - Tiistaikerholainen

VL Myrsky II:n (MY-14) moottorissa on ylä- ja alapuolinen moottorin suojuslevy, joita myös vaippalevyksi kutsutaan. Tiistaikerhossa on rakennettu moottorin alapuolinen vaippalevy. Levy tehtiin 1 mm vahvuisesta alumiiniohutlevystä. Vaipan sisäpintaan kiinnitettävät jäykisteprofiilit tehtiin samasta materiaalista. Yläpuolinen vaippalevy rakennetaan Suomen ilmavoimamuseossa, jossa päätyönä on MY-14 rungon entisöinti.

Ennen kuin millisestä alumiinilevystä leikattua levyä alettiin muotoilla moottorin alapuolisen vaippalevyn U-muotoon, rakennettiin muokkausta varten tukevasta vanerista naaraspuolinen muokkauslesti. Tämä muokkauslesti toimii mallina osoittaen moottorin alasuojuksen tarvitsevan kaarevan muodon. Alumiinilevyn varsinainen muokkaus tehtiin mankeloimalla levyä vähitellen muotoonsa kolmitelaisessa mankelissa  ja vertaamalla levyä välillä muokkauslestiin. Kun mankeloitu levy saatiin painautumaan tiiviisti muokkauslestiä vasten, se oli saanut oikean muotonsa.

Kuva: Heikki Kaakinen

Sitten muotoonsa muokattua levyä voitiinkin kokeilla Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan siirrettyyn Myrskyssä käytettyyn Pratt & Whitney moottorityyppiin. Hyvinhän se saatiin moottorin kylkeen asettumaan.

Moottorin alasuojus tarvitsee sisäpintaansa useita vaippalevyä jäykistäviä profiililistoja, jotta vaippalevy pysyy kuosissaan. Jäykistelistat leikattiin ja kantattiin valmiiksi annettujen ohjelmointitietojen mukaan Prolaser Oy:ssä. Tämän jälkeen alkoi jäykisteprofiilien kiinnittäminen vaippalevyn sisäpintaan. Jäykistelistat kiinnitetään niittaamalla vaippalevyyn.

Myrskyn piirustuksista saatiin kullekin profiililistalle tarkka sijaintinsa vaippalevyn sisäpinnassa. Aloitettiin profiililistojen kiinnittäminen, mutta ei suoraan niitaten, vaan ne kiinnitettiin paikalleen aluksi 12x3 millisillä pikkupulteilla. Pultin reiät porattiin piirustuksenmukaisten niittien kohdalle ja kuhunkin reikään laitettiin pienikokoinen pultti kiinnittämään profiililistan kohdallensa. Kun kaikki profiililistat oli näin kiinnitetty, vaippalevyn sisäpinta näytti vähän kuin piikkisialta, koska pikkupulttien mutteripäät  törröttivät profiililistojen reunoissa.

Nyt jäykisteprofiilein varustettua vaippalevyä soviteltiin moottoriin. Vaippalevy asettui edelleen kiitettävästi paikalleen, jolloin voitiin aloittaa vaippalevyyn yläreunaan tulevien kiinnityssalpojen asentaminen. Moottorin ala- ja yläpuoliset vaippalevyt kiinnitetään toisiinsa avattavilla salvoilla, sillä vaippalevyt pitää saada irrotettua moottorin tai aseistuksen huoltotöiden yhteydessä.

Ennen kuin vaippalevyn jäykisteiden kiinnityspultteja alettiin vaihtaa uppokantaisiin alumiininiitteihin, vaippalevyn ulkopinnan pultinreiät senkattiin uppokantaniiteille sopiviksi.   Vaippalevyn profiililistat niitattiin reikä reiältä 8x3 millisillä alumiininiiteillä vaippalevyn sisäpintaan. Niittaaminen tehtiin niittauspuikolla ja levyn toisella puolella niitin kantaa vasten painettavalla vastakappaleella.  

Lopuksi vielä varmistettiin, että niittien uppokannat olivat niittautuneet täysin vaippalevyn pinnan tasalle. Joitain niitinkantoja jouduttiin napsauttamaan vasaralla vaippalevyn pinnan tasaan, jotta vaippalevyn ulkopinta saatiin niittauksen jäljiltä täysin sileäksi. Rakenteeltaan valmis moottorin alapuolinen vaippalevy vielä kromatoidaan, kuten on kromatoitu kaikki rakentamamme Myrskyn alumiiniosat.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

DO-5:n (Douglas C-47) vakaajan aukkojen sääsuojien rakentaminen

Lauantai 4.11.2023 - Tiistaikerholainen

matkustajaterminaalin tuntumassa Finnairin ”Sinilinnuksi” upeasti entisöidyn Caravelle III:n vieressä. DO-5:n pyrstö on ilman vakaajia ja peräkartiota. Sen seurauksena sadevesi ja lumituiskut ovat vuosia päässeet tunkeutumaan rungon sisään konetta turmelemaan. Nyt tästä ongelmasta päästään eroon, kun Tiistaikerho on rakentanut suojalevyt aukkojen peitteeksi. Suojalevyjen rakentamiseksi käytiin Turussa mittaamassa aukkojen koot ja niistä tehtiin pahvimallit (kts. blogi 21.09.2023).

Kuva: Ismo Matinlauri

Kun aloittelimme suojalevyjen rakentamista, pohdimme, rakennammeko aukkojen suojalevyt vanerista vai alumiiniohutlevystä. Päädyimme kompromissiin, jossa rakennamme vanerisen, mutta alumiinilevyllä verhoillun kotelon suojaamaan sivuvakaajan kiinnityskohtaa. Korkeusvakaajien ja rungon päädyn aukot suojaamme alumiinilevyllä.

Sivuvakaajan suojakotelon rakentaminen

Sivuvakaajan kiinnityskohta on rakenteeltaan sellainen, ettei sitä saa peittoon pelkällä suojalevyllä. Sen vuoksi rakennamme vanerisen suojakotelon, jonka voi vain painaa paikoilleen kiinnityskohdan 10 cm korkeiden tukikaarien varaan. Kotelon katon rakennamme tukevasta vanerilevystä. Kotelon kyljet puolestaan ohuesta vanerista. Koska käyttämämme vaneri ei ole säänkestävää, verhoilemme vanerikotelon ohuella alumiinisilla offset-painolevyillä, jotka sopivat hyvin yhteen DO-5:n alumiinirungon kanssa.

Sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavan kotelon rakentaminen aloitettiin kotelon runkona toimivasta katosta. Sen tekemiseen käytimme tukevaa 12 mm paksua vanerilevyä. Jouduimme tekemään kattolevyn kahdesta toisiinsa liitettävästä osasta, sillä käytössämme oleva vanerilevyn pituus ei riittänyt kattamaan yksistään sivuvakaajan kiinnityskohdan 240 cm pituutta.

Leikkasimme vanerilevystä kaksi vähän sivuvakaajan kiinnityskohtaa leveänpää vanerin palaa. Palat liitettiin yhteen 30 cm pituisella vanerin liitoskappaleella. Yhtenäiseen yli 240 cm pitkään vaneriin piirrettiin vakaajan kiinnityskohdan mittojen mukainen suojakotelon katto-osan muoto. Tämän jälkeen piirtoviivaa pitkin sahattiin pois ylimäärä, jolloin meillä oli valmis vanerinkappale kotelon katoksi.

Kotelon kyljet tehtiin 3 mm vahvuisesta lentokonevanerista. Vanerilevystä leikattiin leikkurilla 15 cm leveitä ”suikaleita” suojakotelon kyljiksi. 15 cm korkea vanerikylki suojaa hyvin sivultapäin sivuvakaajan kiinnityskohtaa. Vanerisuikaleet kiinnitettiin yläreunastaan kattovanerin reunaan 20 mm nauloilla. Toisiinsa ne liitettiin limisaumaisesti, niin että vanerin päät olivat 10 cm matkalta päällekkäin.

Kun sivuvakaajan liitoskohdan suojakotelo oli saatu rakenteeltaan valmiiksi, se verhoiltiin 0,3 mm vahvuisilla offset painolevyillä. Käytössämme olevista 100x70 cm kokoisista levyistä leikattiin kotelon kylkiä sentin verran leveämpiä alumiinilevyn suikaleita. Näin alumiinilevyverhoilu ulottuu alareunastaan hieman kylkivaneria pidemmälle muodostaen ”tippareunan”, jolloin sadevesi ei pääse nousemaan alumiinilevyn alla olevaan vaneriin.  Alumiinisuikaleet kiinnitettiin yläreunastaan 20 mm nauloilla 12 mm paksun kattovanerin reunaan. Suikaleet liitettiin toisiinsa limisaumaisesti noin 5 cm matkalta. Liitossauma peitetään kotelon asennusvaiheessa alumiiniteipin alle.  

Kun suojuksen kyljet oli verhoiltu, verhoiltiin kotelon katto. Offsetlevyistä leikattiin kolme  kappaletta metrin mittaisia levyjä. Levyt leikattiin 5 cm kotelon kattoa leveämmiksi. Tämä siksi, että alumiinilevyjen reunat taivutetaan kotelon katon reunan yli peittämään kotelon katon ja kylkivanerin liitoksen. Sitä mukaa, kun katon verhoilulevy oli kiinnitetty paikalleen, sen reunat taivutettiin vasaralla kevyesti takoen kylkilevyjen yläreunan päälle. Päälle taivutettu offsetlevyreuna kiinnitettiin kotelon katon reunaan muutamalla peltiruuvilla. Sivuvakaajan liitoskohtaa suojaava kotelo saatu valmiiksi.

Suojakotelon etupään suojaksi tulee vielä alumiinilevystä taivutettava suippomainen ”huppu” . Tällä hupulla peitetään sivuvakaajan ylöspäin kohoavan kiinteän etuosan (evän) ja tehdyn suojakotelon liitoskohta. Huppu tehtiin 0,3 mm vahvuisesta offsetlevystä ja se taivutettiin kanttikoneella muotoonsa. Toistaiseksi ylisuuri huppu muokataan lopulliseen muotoonsa vasta paikan päällä sivuvakaajan kiinnityskohdan suojakoteloa DO-5:een paikalleen sovitettaessa.

Korkeusvakaajan aukkojen suojusten tekeminen

DO-5:n korkeusvakaajan aukkojen suojukset tehtiin 0,7 mm alumiinilevystä. Alumiinilevystä leikattiin kappale, josta saadaan suojus kummankin sivuvakaajan aukkoon. Aukoista tehty pahvimalli teipattiin alumiinilevyn päälle. Levyyn piirrettiin huopatussilla mallin ääriviiva, jota pitkin  levystä leikattiin leikkurilla ja peltisaksilla aihio sivuvakaajan aukon katteeksi. Koska peltisaksi ja leikkuri jättää alumiinilevyn reunat teräviksi, reunat viilattiin sileiksi. Vastaavalla tavalla leikattiin pahvimallin avulla toinenkin korkeusvakaajan suojalevy. Oletamme, että oikean ja vasemman korkeusvakaajan aukot ovat toistensa peilikuvia, joten leikkaamamme suojuslevyt sopivat kumpaan tahansa aukkoon.

Vakaajan aukon johtoreunan päässä on kiinteä putki vakaajan johtoreunan jäänpoistokumien paineletkulle. Levyyn puhkaistiin putkelle reikä. Nyt oltiin valmiit poistamaan alumiinilevyä suojaavat muovikalvot. Levyn pinnasta pestiin muovikalvon jäljet lakkabensiinillä.  

0,7 mm alumiinilevystä leikatut korkeusvakaajien aukkojen suojukset ovat hyvin taipuisia, joten ne päätettiin jäykistää vanerikaistaleilla. Kolmen millin vanerilevystä leikattiin leikkurissa noin 10 sentin levyisiä vanerikaistaleita. Ne liimattiin korkeusvakaajien aukkojen suojusten sisäpinnalle SIKAFLEX 221:llä. Näin suojuksiin saatiin sopivaa jäykkyyttä, joka helpottaa niiden asentamista paikalleen DO-5:n korkeusvakaajan aukkojen suojiksi.

Pyrstön päädyn suojuslevyt

DO-5:n pyrstö on ilman peräkartiota, joten rungon pääty on avoinna sateille. Pääty suojataan kahdella alumiinilevyllä, joista ylempi on pieni alempaan suojukseen verrattuna. Kummastakin suojuksesta tekemämme pahvimalli laitettiin 0,7 mm alumiinilevyn päälle ja mallien ääriviivat piirrettiin tussikynällä levyyn. Tussiviivaa pitkin levystä leikattiin suojukset kumpaakin rungon päädyn aukkoa varten. Leikkuureunat viilattiin sileiksi.  Alempaan suojukseen piti tehdä vielä kaareva muutaman millin levyinen rako, josta rungon päässä oleva kiinteä uloke ”kurkistaa” ulos. Tuo rako tehtiin poraamalla ensin raon päätyyn reikä ja sahaamalla rako sitten auki pistosahalla.

Sivuvakaajan, korkeusvakaajien sekä rungon päädyn suojukset oli saatu valmiit DO-5:n runkoon asennettaviksi. Paikalleen asennukset tehdään vielä ennen talven tuloa.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Mil Mi-8T (HS-4) helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu alumiiniohutlevyllä

Sunnuntai 29.10.2023 - Tiistaikerholainen

Karjalan ilmailumuseossa olevan Mil Mi-8T helikopteri HS-4:n pyrstöpuomin vakaajien verhoilu on lähtenyt ripeästi käyntiin. Kuten aiemmassa HS-4:ää koskevassa blogissa on kerrottu, vakaajat verhoillaan verhoilukankaan sijasta ohuella alumiinilevyllä. Tämä siksi, että alumiinilevy kestää huomattavasti paremmin sään aiheuttamaa kulutusta. Onhan HS-4 valtaosin ulkosäilytyksessä museon pihalla eikä se enää lennä.  

Vakaajien verhoiluun päästiin toden teolla, kun ne oli riisuttu lahonneista ja repaleisista kankaista ja niiden maaleiltaan kauhtuneet alumiinipinnat oli hiottu odottamaan verhoilun jälkeistä maalausta.  

Päätettiin aloittaa verhoilu oikeanpuoleisen vakaajan alapinnasta. Verhoilu tehdään alumiinisilla 0,3 mm vahvuisilla offset -painolevyillä, joita olemme saaneet lahjoituksena. Koska yksi painolevy ei riitä kattamaan koko verhoiltavaa aluetta, vakaajan kumpikin pinta verhoillaan kahdella toisiinsa puskusaumalla liittyvillä alumiinilevyillä.

Piirsimme vakaajan verhoiltavan alueen tyvi- ja kärkipuolen kuvan kartongille ja leikkasimme pahvit leikkurilla malliksi tyvi- ja kärkipuolen alumiiniselle verhoilulevylle. Sitten laitoimme pahvimallit alumiinilevyjen päälle ja kiinnitimme ne levyyn teipeillä. Näin pahvimalli pysyivät levyssä kiinni, kun alumiinilevyt leikattiin leikkurilla muotoonsa.

Vakaajan tyven- ja kärjenpuoleisen levyn puskusaumaliitos tehdään vakaajan keskimmäisen kaaren kohdalle. Sen vuoksi kaaren päälle niitattiin alumiininen viiden sentin levyinen tukilista. Levyjen puskusauma tulee tukilistan keskelle ja levyt niitataan reunastaan listaan kiinni. Nyt voitiin verhoilulevyt asettaa vakaajan päälle lopullisesti muotoonsa kattaviksi. Levyjen reunoja muokattiinkin vielä niin, että levyt ovat liitoskohdassaan saman levyiset ja että niiden yläreuna yhtyy tiiviisti pitkin vakaajan pintaa kulkevan teräsvahvikkeen reunaan.

Kun vakaajan alapinnan levyt oli saatu muotoiltua kohdalleen, aloitettiin niiden niittaaminen kärjenpuoleisesta levystä. Levyt niitataan vakaajaan ulkoreunoistaan ja se tehdään 3,2 x 6,0 mm vetoniiteillä eli popniiteillä. Ensin merkattiin kynällä levyn reunoihin kolmen sentin välein niittien paikat. Sitten napsautettiin piikillä alut niitinreikien poraamiselle. Poraus tehtiin 3,2 mm terällä.

Kun yhden sivun niittireiät oli tehty, niitattiin ”popparit” paikalleen niitti niitiltä. Niitti kiristettiin niittipihdeillä verhouslevyn läpi korkeusvakaajan rakenteeseen. Kun kärjenpuoleinen levy oli niitattu reunoistaan vakaajan alapintaan, niitattiin samalla tavalla paikalleen vakaajan tyvenpuoleinen verhoilulevy.

Koska alumiinilevyt niitattiin vakaajaan vain ulkoreunoistaan, saumattiin silikonilla kaarien ja alumiinilevyn kontaktipinta. Näin alumiinilevy liimautuu kiinni kaareen eikä ala kovassa tuulessa resonoimaan.

Kun oikeanpuoleisen vakaajan alapintaa oli verhoiltu, voitiin jatkaa vakaajan yläpinnan verhoilua vastaavalla tavalla. Näin tullaan toimimaan myös verhoiltaessa HS-4:n pyrstöpuomin vasemmanpuoleinen vakaaja ohuella 0,3 mm vahvuisella alumiiniohutlevyllä. Kun molemmat vakaajat on saatu verhoiltua alumiinilevyllä, siirrytään vakaajien maalausvaiheeseen ja se onkin jo eri tarina.

Kuvat: Lassi Karivalo.

ILS-antennin näköiskopion tekeminen DO-5 -koneen nokkaan

Sunnuntai 8.10.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistamaan Douglas C-47 (DO-5) -koneeseen tehtiin viime keväänä nokkakartion puuttuva alaosa lasikuidusta. Jotta koneen nokan ilmiasu olisi aidon näköinen, kartioon kuuluisi myös ILS-laskeutumisjärjestelmään kuuluva liukupolun antenni. Se koostuu 10 mm paksuisesta alumiiniputkesta tehdystä antennin kaaresta, kaaren keskelle olevasta pystytuesta, antennin tyven suojuksista, pohjalevystä, kiilamaisesta muotolevystä sekä kumitiivisteestä. Kiilamaisella muotolevyllä antenni saaden kiinnittymään tiiviisti ja oikeakulmaisesti nokkakartion kaarevaan pintaan. Antennikaaren kumpikin pää menee antennisuojuksen läpi ulottuen pohjalevyn alapinnalle, jossa kummankin antennikaaren päässä on antennijohdon liitin.

Meillä ei ole tätä antennia DO-5:een asennettavaksi. Niinpä päätimme tehdä antennista näköiskopion, sillä eihän DO-5 tule enää lentämään. Onneksi saimme näköiskopion tekemistä varten malliksemme alkuperäisen antennin, tosin ilman antenniin kuuluvaa korkista tehtyä muotolevyä ja kumitiivistettä. Saimme kuitenkin samalla näköiskopion tekemisen perustaksi antennin rikki olevan tyviosan, jossa muotolevy ja kumitiiviste edelleen ovat. Muotolevy meidän tulee palauttaa, joten se on myös tehtävä.

Kuva: Reijo Siirtola

Näköiskopion rakentamiseksi teimme mallipiirustuksen, joka noudattaa ulkonäöllisesti aitoa antennia. Ero alkuperäiseen antenniin on, että korvaamme alkuperäisen alumiiniputkesta tehdyn antennin umpinaisella 10 mm paksuisella alumiinitangolla. Erona on myös antennikaaren kiinnitys pohjalevyyn. Koska antennimme ei ole toimiva, kiinnitämme antennin kaariosan pohjalevyyn mutterikiinnityksellä. Sitä varten antennikaaren päät työnnetään suojuksissaan 10 mm ohi pohjalevyn alapinnan ja niiden päihin tehdään kierteet kiristysmutterille. Joudumme myös tekemään uuden muotolevyn. Teemme sen korkin sijasta muotoiltavissa olevasta massalevystä.

Kuva: Reijo Siirtola

Aloitimme antennin näköiskopion tekemisen purkamalla saamamme antennin tyviosan. Pohjalevyyn pienillä ruuveilla kiinnitetyt kovamuoviset antennin päiden suojukset olivat rikkoutuneet. Ne paikattiin ehjäksi epoksikitillä. Kitin kuivuttua suojukset työstettiin alkuperäiseen muotoonsa ja maalattiin lopulta mustiksi. Samalla suojusten läpi avattiin reikä antennikaarta mallintavan alumiinitangon päiden työntämiseksi suojusten läpi.

Kuva: Juha Veijalainen

Antennikaaren tekemiseksi leikkasimme 10 mm vahvuisesta pyöreästä alumiinitangosta ylipitkän pätkän. Antennin taivuttamiseksi alkuperäisen mukaiseen muotoonsa rakensimme taivutuslaitteen. Sen avulla taivutimme alumiinitangon vastaamaan täysin alkuperäisen antennin kaaren muotoa. Työnsimme antennikaaren liian pitkät päät antennin suojusten läpi katkaistaksemme ne määrämittaansa. Sitä varten mittasimme alkuperäisestä antennista antennikaaren huipun etäisyyden pohjalevyn pintaan ja lisäsimme siihen tarvittavat 10 mm, jonka antennin päät ulottuvat pohjalevyn alapuolelle. Katkaisimme antennikaaren päistä pois liiat, jonka jälkeen päihin tehtiin kierteet kiinnitysmutterille.

Antennikaaren keskelle tulevan pystytuen tekemiseksi katkaisimme 10 mm alumiinitangosta niin ikään ylipitkän pätkän keskitukea varten. Muotoilimme tangon yläpään koveraksi, jotta se painautuu tiiviisti antennikaaren huippukohtaa vasten. Mittasimme keskituen tarvitsevan pituuden, jonka mukaan teimme merkin tangon alapäähän ja katkaisimme siitä ylimäärän. Pystytuki kiinnitetään yläpäästään antennikaaren läpi menevällä ja alapäästään pohjalevyn läpi menevällä pienellä pultilla.

Sitten merkitsimme antennikaareen pystytuen kiinnityskohdan ja porasimme siihen reiän yläpään pultille. Alkuperäisessä pohjalevyssä on jo reikä alapään pultille. Kun pystytuen ylä- ja alapäähän oli porattu reikä ja niihin tehty kierretapilla sisäkierteet, antennikaaren pystytuki olikin valmis laitettavaksi paikalleen.

Vielä oli tehtävä uusi muotolevy korkista tehdyn alkuperäisen muotolevyn tilalle. Tämän muotolevyn teimme hyvin työstettävissä olevasta massalevystä. Massalevy hiottiin sivuprofiililtaan kiilamaiseksi. Levyn pohjalevyä vasten tuleva sivu jätettiin suoraksi, mutta nokkakartiota vasten tuleva sivu työstettiin alkuperäisen mallin mukaisesti koveraksi. Lopuksi uuteen muotolevyyn tehtiin aukot antennikaaren päiden muttereita varten.

Oli antennin kokoamisen aika. Työnsimme antennikaaren päät suojuksiinsa niin, että kaaren keskelle tuleva pystytuki asettui tukevasti antennikaaren ja pohjalevyn väliin. Kiersimme kiinni pystytuen päihin tulevat pultit. Kiinnitimme sitten antennin suojukset pohjalevyyn neljällä pohjalevyn läpi menevällä pienellä ruuvilla. Kun se oli tehty, kiristimme antennikaaren paikoilleen kaarenpäissä olevilla muttereilla. Antennikaaren pystytuki toimi ”pönkkänä” antennikaarta paikalleen kiristettäessä. Kun vielä muotolevy kumitiivisteineen oli saatu paikalleen, oli DO-5:n ILS:n laskeutumisjärjestelmään kuuluvan liukupolun antennin näköiskopio oli saatu valmiiksi.

Seuraavaksi pitäisi mennä Turkuun asentamaan antennin näköiskopio DO-5 -koneen nokkakartion lasikuituisen alaosan yläreunaan. DO-5 sijaitsee Turun lentoaseman terminaalin tuntumassa Caravelle ”Sinilinnun” vieressä. Antennin tarkan sijainnin saamme mitatuksi ”Kolmosen” alkuperäisestä nokkakartiosta, eli sen mukaan poraamme tarvittavat reiät DO-5:n lasikuituisen nokkakartion alaosan yläreunaan ja kiinnitämme siihen tekemämme ILS-antennin näköiskopion. Tuon antennin käymme asentamassa vielä ennen talven tuloa.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Myrskyn siiven kainalolevyjen etuosien paikalleen sovittaminen

Sunnuntai 1.10.2023 - Tiistaikerholainen

VL Myrsky II:n rungon ja siiven saumakohtaa peittävät Myrskyn piirustuksissa siiven tyvilevyiksi kutsutut levyt. Näistä lentokoneiden rungon ja siiven saumakohtaa peittävistä levyistä käytetään yleisesti nimitystä kainalolevy. Myrskyn kainalolevyt on tehty alumiiniohutlevystä.

Myrskyn siiven ja rungon liitoskohdan kainalolevy koostuu kahdesta osasta. Levyn takaosa kattaa liitoskohdan siiven etusalosta siiven jättöreunaan. Levyn etuosa puolestaan alueen siiven etusalon tasalta siiven johtoreunan ylitse siiven ja rungon alapinnalle kaartuen siiven etusalon tasalle. Oikean- ja vasemmanpuoleisen kainalolevyn etuosan reunat kohtaavat toisensa rungon alla keskilinjalla. Kainalolevyjen etuosat kiinnittyvät etureunastaan patalevyn putkirakenteiseen kiinnityskehään. Tähän samaan kehään kiinnittyvät myös eturungon avattavat alumiiniset peitelevyt.

Tiistaikerhossa on meneillään Myrsky II:n (MY-14) entisöintiprojektissa tehtyjen kainalolevyjen etuosien paikalleen sovittaminen. Tämä työ mahdollistui, kun Myrsky MY-14 siipi ja MY-5:n runkokehikko liitettiin toisiinsa siiven koesovittamiseksi runkokehikkoon.

Kainalolevyn etuosien paikalleen sovittamiseksi meillä ei ollut käytössämme edellä mainittua patalevyn kiinnityskehää. MY-14 patalevy alkuperäisine kiinnityskehineen on jo kiinni Suomen ilmavoimamuseossa entisöitävänä olevassa MY-14:n rungossa. Kiinnityskehän puutteen ratkaisimme tekemällä tukevasta vanerista alkuperäisen kiinnityskehän mittojen mukaisen kehän.

Tekemämme vanerinen kiinnityskehä tulee saada kiinnitetyksi siiven koesovituksessa käyttämäämme MY-5:n runkokehikkoon täsmälleen patalevyn kiinnityskehän sijaintia vastaavaan paikkaan. Tämä siksi, että kainalolevyjen etuosat saadaan kiinnitettyä vaneriseen kehään juuri samoin, kun ne tullaan aikanaan kiinnittämään Suomen ilmavoimamuseossa olevan MY-14 patalevyn kiinnityskehään.

Patalevyn kiinnityskehää mallintavan vanerisen kehän tarkan sijainnin määrittämiseksi käytimme Myrskyn piirustukseen merkittyjä rungon keskiöpisteitä. Niistä tärkeä on runkokeskiön piste 51, joka on runkokehikon etupään alaosassa olevan poikittaisen runkoputken pään keskiö. Siitä määritettiin vanerisen kiinnityskehän sijainnin kolme mittauspistettä. Ne ovat rungon keskilinjaan laitettu metallitangon muodostama referenssilinja sekä siiven ja rungon toisiinsa lukitsevien kahden kiinnityspultin keskiö.

Ensiksi linjattiin paikalleen referenssilinjana toimiva alumiinitanko, jonka päähän kiinnityskehän yläreuna kiinnitettiin.  Vanerinen patalevyn kiinnityskehä lukittiin puolestaan siiven ja rungon etummaisiin liitospultteihin säädettävillä kierretangoilla kummaltakin sivulta. Näiden kolmen kiinnityspisteen avulla patalevyn vanerisen kiinnityskehän sijainti suhteessa Myrskyn runkokehikkoon saatiin määritettyä millintarkasti.  Vanerinen kiinnityskehä tuettiin yläosastaan runkokehikkoon neljällä metallituella, joista kaksi on säädettävää kierretankoa. Kiinnityskehä tuettiin lisäksi alareunastaan lattiaan.

Kun vanerinen kiinnityskehä on lukittuna paikalleen runkokehikkoon, aloitetiin kainalolevyjen etuosien sovittaminen kiinnityskehään. Kainalolevyjen etuosat soviteltiin paikalleen vuorotellen. Ne kiinnitettiin ensin siiven pintaan kuormausliinalla, jotta levy pysyy sovituksessa alustavasti paikallaan.

Sovituksessa kainalolevyt kiinnitettiin etureunastaan puristimilla vaneriseen kiinnityskehään.  Todettiin tyytyväisinä, että alumiinilevystä tehdyt kainalolevyjen etuosat asettuivat erittäin hyvin paikalleen sekä suhteessa siiven pintaan että vaneriseen kiinnityskehään.

Lopullisesti kainalolevyjen etuosat kiinnitetään kiinnityskehän korvakkeisiin Dzus-lukoilla. Kainalolevyjen koesovittamisessa Dzus-lukkojen korvakkeina toimivat vaneriseen kiinnityskehään kiinnitetyt vaneriset korvakkeet. Dzus-lukkojen vuoksi kainalolevyn etureunaan tulee alumiinilevystä leikattu vahvikekehä. Se on jo aseteltu alustavasti paikalleen kainalolevyn etureunan ja vanerisen kiinnityskehän vanerikorvakkeiden väliin.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Mil MI-8T HS-4:n pyrstöpuomin vakaajien verhoilu alkoi

Keskiviikko 27.9.2023 - Tiistaikerholainen

Karjalan ilmailumuseossa on puolustusvoimien käyttämän Mil Mi-8T helikopterin HS-4 yksilö. Kopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilukankaat ovat lahonneet ja puuttuvat osin jo kokonaan. Vakaajien pinta-alasta noin kaksi kolmasosaa on verhoiltu kankaalla ja yksi kolmasosa alumiinilevyllä. Alumiinipinnat ovat kulunutta maalipintaa lukuun ottamatta yhä hyvässä kunnossa.

Kuva: Kimmo Marttinen.

Karjalan ilmailumuseo tarjosi keväällä vakaajien verhoilua IMY:n Tiistaikerholle. Toimenpiteeseen suostuttiin, olimmehan verhoilleet aiemmin Kauppakeskus Tulosen piha-alueella olevan HS-6:n pyrstöpuomin vakaajat. Vakaajien verhoiluun lupasimme ryhtyä syksyllä.

Verhoiluun tarvittiin vielä lupa Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta (PVLOGL), sillä kopteri on edelleen sen omistuksessa. Lupa saatiin ja myös sellaisena, että voimme verhoilla vakaajat joko alkuperäisen mukaisesti kankaalla tai vaihtoehtoisesti ohuella alumiinilevyllä.

Karjalan ilmailumuseon kanssa päädyimme siihen, että vakaajat verhoillaan kankaan sijasta sääolosuhteita paremmin kestävällä ohuella alumiinilevyllä, kuten toimimme HS-6:n vakaajien verhoilussa viime vuonna. Samalla todettiin, että verhoilun jälkeen vakaajat maalataan kauttaaltaan eli yläpinta harmaan vihertäväksi ja alapinta vaalean harmaaksi HS-4 kopterin mukaisesti.

Museo irrotti huhtikuussa HS-4:n pyrstöpuomin vakaajat, jonka jälkeen vakaajat toimitettiin Suomen ilmailumuseolle Vantaalle. Tiistaikerhon syyskauden alettua ryhdyttiin vakaajien lahonneiden verhoilukankaiden rippeiden poistaminen. Viimeisetkin rippeet saatiin poistetuksi puukonkärjellä. Samalla tavalla rapsutimme pois vakaajan teräsvahvikkeiden pinnassa olevaa paksua maalikerrosta.

Ennen kuin aloitettiin HS-4:n pyrstöpuomin vakaajien haalistuneiden ja likaantuneiden alumiinipintojen hiomiseen, määriteltiin vakaajan ala- ja yläpinnan maalien sävy. Pintavärin Vantaan liikkeessä vakaajien yläpinnan vaalean vihreän sävyksi määrittyi puolustusvoimien naamiovärin vaalean vihreä maalikoodi AN 22. Elektronisella sävyn mittarilla vakaajan yläpinnan kulunut vihreä maalipinta sai vihertävän sävyn SG010-G90Y. Alapinnan vaalean harmaan sävyksi määrittyi S2500-N. Määrittelimme vakaajan alumiinipinnasta sävyt myös Suomen ilmailumuseolla värikartoilla. Niiden perusteella yläpinnan vihreäksi saatiin RAL 6013 Reed gray. Alapinnan vaalean harmaa on sävyltään lähinnä RAL Effect 830-1. Puolustusvoimien Mi-8 koptereiden maalauskaavion mukaan vakaajien yläpinnan sävy on Light bronze green ja alapinnan Light aicraft gray. Tähän maalisävyproblematiikkaan perehdymme tarkemmin ennen vakaajien maalausvaihetta.

Vakaajan himmeäksi kuluneiden maalipintojen hiominen tehtiin epäkeskohiomakoneella käyttäen 180 ja 240 karkeusasteita. Tavoitteemme ei ollut hioa kuluneita maalipintoja puhtaalle alumiinille. Riittää, kun pinnat on saatu hiottua puhtaaksi liasta sekä irtonaisesta maalista ja vakaajan teräsvahvikkeet puhdistettua ruosteesta. Vakaajien pintojen hionnassa pintamaalin alta tuli esiin tummemman vihreää tartuntapohjamaalia eli primeria. Joissain hieman epätasaisissa kohdissa esille tuli puhdasta alumiinipintaa.

Vakaajassa on kupukantaniittauksia ja vakaajan lasikuituinen kärkiosa oli kiinnitetty paikalleen kupukantaisilla uraruuveilla. Niittirivistöjen ja ruuvien kohdalla epäkeskohiomakone ei ollut paras väline. Käytimmekin niitin- ja ruuvinkantojen puhtaaksi hiomiseen akkuporakoneeseen kiinnitettyä hiomaharjaa, joka olikin tarkoitukseen erittäin sopiva. Kumpikin HS-4:n pyrstöpuomin vakaaja on nyt valmis varsinaisen verhoilun aloittamiseen.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

DO-5:n vakaajien aukkojen peittäminen

Torstai 21.9.2023 - Tiistaikerholainen

Kun kesäkuussa varustimme Ilmailumuseoyhdistyksen (IMY) omistaman C-47 (DO-5) -koneen runkoa Turun lentonäytöksessä esiteltäväksi, työlistalla oli myös suojata alumiinilevyillä DO-5:n pyrstön vakaajien aukot. Suojaus siksi, ettei sadevesi pääsisi tunkeutuman rungon sisään. Tuolloin emme kuitenkaan ehtineet tehdä aukkoja suojaavia levyjä. Tiistaikerhon syyskauden alkaessa otimmekin työohjelmaan vakaajien aukkojen peittämisen.

Kuva: Janne Salonen.

DO-5:n runko on tällä hetkellä Turun lentoasemalla IMY:n omistaman ja entisöinnin kohteena olevan Caravelle III:n eli OH-LEA ”Sinilinnun” vierellä. Sen vuoksi oli mentävä Turkuun mittaamaan vakaajien aukot suojusten tekemiseksi. Maanantaina 4. syyskuuta suuntasimmekin Turkuun.

Kuva: Jouko Tarponen.

Aukkojen koon mittaamisessa sekä  niistä pahvimallien tekemisessä vierähtikin DO-5:n ääressä tunti, jos toinenkin. Työtämme helpotti, että käytössämme oli Caravellen entisöintiprojektilta saamamme riittävän korkea työtaso, jolla yletyimme mittaamaan ylimpänä olevaa sivuvakaajan aukkoa. Tai itse asiassa sivuvakaajan kiinnityskohta ei ole avonainen aukko korkeusvakaajien kiinnityksen tapaan, vaan sivuvakaaja kiinnitetään tyvestään rungosta nouseviin alumiinisiin kiinnityskaariin.

Aloitimme pyrstön oikeanpuoleisen korkeusvakaajan aukosta. Siitä tehtiin  pahvimalli muotoilemalla ja  kiinnittämällä aukkoon peräkkäin useita numeroituja pahvilevyjä. Viimeisenä muotoilimme pahvimallin vakaajan aukon kaarevasta johtoreunasta. Koska oletamme, että oikean- ja vasemmanpuoleisen korkeusvakaajan aukot ovat keskenään symmetriset, teimme pahvimallin vain oikeanpuoleisesta vakaajan aukosta.

Sivuvakaajan kiinnityskohdasta ei tehty pahvinmallia, sillä se ei ole korkeusvakaajien tapaan rungossa oleva aukko. Sivuvakaajan kiinnityskohdassa, ”katkaistun” pyrstön yläreunasta, törröttää 240 cm matkalla seitsemän 10 cm korkeaa suorakaiteen muotoista umpinaista alumiinista kiinnityskaarta. Sivuvakaaja kiinnitetään ruuveilla näihin kiinnityskaariin sekä helmastaan rungon kylkeen.

Kuva: Reijo Siirtola.

Olemme päätyneet suojaamaan sivuvakaajan kiinnityskohdan sateelta suojaavalla kotelolla. Kotelo painettaisiin 10 cm korkeiden kiinnityskaarien päälle. Suojakotelon katto-osa tehdään tukevasta vanerilevystä, joka päällystetään alumiinilevyllä. Kotelon kyljet tehdään alumiinilevystä. Ne kiinnitettään yläreunastaan kattovanerin reunaan niin, että levyn yläreuna jää kattovanerin päälle kiinnitettävän alumiinilevyn alaspäin taivutettavan reunan alle. Tämä takaa, että liitoksesta tulee vesitiivis.  Kotelon kyljet ulottuvat alaosastaan 4 cm rungon yläreunan alapuolelle. Näin kotelon kylkiä pitkin valuva sadevesi ei pääse rungon sisään.

Sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavan kotelon rakentamiseksi tehtiin piirros, johon mitattiin sekä sivulta että päältä katsoen kaikki kotelon rakentamiseen tarvittavat kiinnityskohdan rakenteen yksityiskohdat.

Kuvat: Ismo Matinlauri.

Koska DO-5:n pyrstökartio ei ole kiinni rungossa, tulee pyrstökartion aukkokin suojata sateelta. Aukko suojataan pyrstön poikkileikkauksen rakenteen vuoksi kahdella alumiinilevyllä. Niinpä teimme ilman pyrstökartiota olevasta DO-5:n pyrstön yläosasta sekä alaosasta omat pahvimallinsa.

DO-5:n pyrstön vakaajien aukkojen suojusten rakentaminen aloitettiin sivuvakaajan kiinnityskohtaa suojaavasta kotelosta. Ensin rakennetaan kotelon runkona toimiva vanerinen katto-osa. Suomen ilmailumuseon materiaalivarastosta löytyi tarkoitukseen sopivan tukevaa vanerilevyä. Joudumme tosin tekemään kattolevyn kahdesta toisiinsa liitettävästä levyn puoliskosta, sillä käytössämme oleva vanerilevyn pituus ei riitä kattamaan sivuvakaajan kiinnityskohdan koko 240 cm pituutta.  Turussa tehdyt sivuvakaajan kiinnityskohdan mitat siirrettiin kotelon katoksi tulevaan vanerilevyyn. Seuraavaksi kattolevy sahataan mittojensa mukaan kattolevyn muotoon.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu

Valmet Tuuli III (TL-1) -entisöintiprojekti jatkuu

Perjantai 1.9.2023 - Tiistaikerholainen

Usean vuoden keskeytyksessä ollut Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöintiprojekti jatkuu Suomen ilmailumuseon ja Tiistaikerhon yhteistyönä. Koska projekti on ollut pitkään keskeytyksissä, lienee syytä palauttaa mieliin, mistä on kysymys, mitä tähän mennessä on projektissa tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan.

Kuvat: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto

Prototyypiksi jäänyt TL-1 oli Ilmavoimien käytössä lyhyen ajan vuosina 1957 - 1959, jonka jälkeen se myytiin siviilikäyttöön saaden tunnuksen OH-XTL. Koneen viimeinen lento oli vuonna 1984, jolloin lentotunteja oli kertynyt 403. Suomen Ilmailumuseo pelasti toistakymmentä vuotta Malmin lentoasemalla taivasalla olleen Tuulen hankkimalla sen kokoelmiinsa vuonna 1996.  

Tuulen entisöintiprojekti käynnistyi museolla vuonna 2015. Projektin yhteistyökumppaniksi tuli myös Hämeenlinnassa toimiva Koulutuskuntayhtymä Tavastian Ammattiopiston pintakäsittelyn linja sekä Suomen ilmailumuseon perustama lentokoneen moottoreihin erikoistunut vapaehtoisryhmä Keskiviikkokerho.

Projektin tavoitteena on entisöidä siviilirekisterissä viimeiset vuodet OH-XTL -tunnuksella lentänyt Tuuli III:n prototyyppi takaisin alkuperäiseen Ilmavoimien testikäytön aikaiseen TL-1 -asuunsa. Se tarkoitti koneen maalaamista ilmavoimien käyttämän kaavioon, moottorin peruskorjaamista toimintakuntoiseksi ja koneen entisöimistä laitteiltaan toimivaksi. Kuitenkaan Tuulta ei entisöitäisi lentäväksi museokoneeksi, mutta entisöinnissä otettaisiin huomioon mahdollisuus, että kone myöhemmässä vaiheessa sellaiseksi tehtäisiinkin.

Kuva: Matias Laitinen

Taivasalla vuosia olleen Tuuli III:n pinnat olivat menneet huonoon kuntoon ja ohjaamon kuomun pleksit kelvottomiksi, mutta muilta osin kone oli edelleen kohtuullisessa kunnossa. Syksyllä 2015 käynnistyneen entisöintiprojektin ensimmäinen vaihe olikin esikäsitellä Tuuli maalattavaksi Ammattiopisto Tavastiassa. Siellä maalaamisesta vastaisi oppilastyönä ammattiopiston pintakäsittelyosasto ”Pintakilta”. Tämän vuoksi Tuulen siivistä, korkeusvakaajista, sivuvakaajasta sekä siivekkeistä irrotettiin tulevaa maalausta helpottamaan kaikki irrotettavissa olleet osat. Työ saatiin päätökseen niin, että helmikuussa 2016 siivet ja muut maalattavat osat - tuossa vaiheessa runkoa lukuun ottamatta -  kuljetettiin Hämeenlinnaan.

Sitten aloitettiin runkoon liittyvät työt tuomalla Tuulen runko museon entisöintitilaan. Nyt puolestaan rungosta irrotettiin lähes kaikki mahdollinen, ohjaamon laitteistot ja moottori mukaan lukien. Lopputuloksena oli Tuulen rungon ”hylsy”. Niinpä huhtikuussa 2016 myös Tuulen runko kuljetettiin Hämeenlinnaan maalattavaksi. Tuulesta irrotettuja osia alettiin puhdistaa sitä mukaa, kun niitä irrotettiin.

Kuva: Antti Laukkanen.

Hämeenlinnassa Pintakillassa siipien sekä peräsimen osien pinnassa ollut vanha hopeamaali poistettiin ja pinnat puhdistettiin maalattaviksi. Siivet ja pyrstön osat ehtivät saada pintaansa jo keltaisen tartuntapohjamaalin, kun selvisi, että Tuuli III olikin ollut Ilmavoimien käytössä puhtaalla alumiinipinnalla. Hyvin tehty pohjamaalaus osoittautui turhaksi. Edessä olisikin jo tehdyn pohjamaalin poistaminen.

Koska vuonna 2017 oli ilmeistä, ettei Tuuli palaisi takaisin Suomen ilmailumuseolle ainakaan vuoteen, päätettiin hyllyssä olevat Tuulin osat varastoida odottamaan Tuulen palaamista museolle entisöintiprojektin jatkamiseksi. Niinpä osat käärittiin kuplamuoviin varastoitaviksi.

Entisöintiprojektin jatkamisen odottamista kestikin aina tähän vuoteen asti. Sitä viivytti myös koronapandemia, joka keskeytti kokonaan vuodeksi Suomen ilmailumuseolla muukin entisöintitoiminnan.  Koska koronaepidemian vuoksi Tuuli III-projekti ei voinut edetä Ammattiopisto Tavastiassakaan, päätettiin Tuuli III palauttaa Suomen ilmailumuseoon, jossa se varastoitiin museon pihalla olevaan varastotelttaan. Siellä se on saanut odottaa vuoroaan.

Mutta nyt syksyllä 2023 jatketaan siitä, mihin Tuuli-projektissa ennen koronapandemiaa jäätiin. Ensimmäiseksi keskitymme Tuulen runkoon sekä varastoituihin osiin. Tai tosiasiassa otimme jo viime syksynä hankkeen varaslähdön, kun ennen kylmien säiden tuloa aloitimme varastoteltassa hioa puhtaiksi Tuulin rungon alumiinipintoja. Keltaiseksi pohjamaalatut siivet ja pyrstön osat saavat vielä odottaa vuoroaan.

Tänä syksynä Tuulen entisöintiprojektin tavoite on saada ohjaamon sisätilat rakenteineen puhdistettua ja mahdollisesti osin painepesuriakin käyttäen sekä myös jatkaa rungon alumiinipintojen hiomista. Samalla aloitamme vuonna 2018 varastoitujen Tuulen osien läpikäynnin arvioimalla niiden tilaa ja puhdistuksen tarvetta. Torstaikerhoksi nimensä muuttanut Keskiviikkokerho ajankohtaistaa työtään Tuulen moottorin osalta. Työlistalla on myös puhdistaa jo pohjamaalatut siivet ja pyrstön osat puhtaalle alumiinille, mutta se teetetään ulkopuolisena työnä.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Tiistaikerhon syyskausi 2023 käynnistyi

Keskiviikko 30.8.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerholaiset palasivat kesätauolta ”sorvin ääreen” elokuun 22. päivänä. Tosin on taas kerran todettava, että VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinnin porukkamme jaksoi paahtaa Myrskyn kanssa läpi kesän. Sen tuloksena Myrskyn siipi on nyt yhdistettynä testirunkonamme olevaan MY-5:n runkokehikkoon. Tämän ansiosta mm. siiven ja rungon saumakohdan peittäviä kainalolevyjä on voitu sovitella paikalleen.

Myrskyn entisöintiprojektin rinnalla syyskauden 2023 pääprojektina on usean vuoden keskeytyksessä olleen Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöinnin jatkaminen. Suomen ilmailumuseon vetämässä projektissa keskitymme koneen runkoon, jonka ulkopintojen hiomista puhtaiksi ja kiiltäviksi aloiteltiin jo syyskaudella 2022.

Vuonna 2015 ja 2016 Tuuli III:sta oli purettu koneen entisöintitarkoituksessa lähes kaikki irrotettavissa olevat osat ohjaamon laitteistot ja mittarit mukaan lukien. Ne oli valtaosin myös puhdistettu. Vuonna 2018 nämä osat ehdittiin jo paketoida siltä varalta, että Suomen ilmailumuseo olisi tuolloin muuttanut Finnairilta vapautuneeseen rahtiterminaaliin. Näinhän ei kuitenkaan käynyt ja nyt jatketaan tavallaan siitä, mihin tuolloin jäätiin.

Aluksi keskitymme lähes tyhjäksi puretun Tuulin ohjaamon perinpohjaiseen puhdistamiseen. Ohjaamon sisäpinnat ja rakenteet pestään puhtaaksi, madollisesti osin painepesurilla. Samalla aloitamme vuonna 2018 pakattujen Tuulin osien läpikäynnin ja niiden puhdistamisen niiltä osin, kun niissä on puhdistamisen tarvetta. Työmme pitemmän ajan tavoitteena on Tuulin kokoaminen näytteille. Menee kuitenkin useampi vuosi ennen kuin Tuulia ollaan näytteille kokoamassa.

1920-luvun Caudron C.59 -jatkokoulutuskoneen korkeusvakaaja kunnostettiin ja saatiin täysin verhoiltavaan kuntoon jo pari vuotta sitten. Nyt aloitamme vakaajan verhoilun puuvillakankaalla. Testaamme kuitenkin ensin kankaan kiristymisominaisuuksia. Sitä varten rakensimme puukehikon, johon kiinnitimme hankittua kangasta. Teimme kankaaseen jo vesikiristyksen ruiskuttamalla kankaan vedellä märäksi. Lakkakiristystestauksen toteutamme aloittamalla laimennetusta nitroselluloosalakasta ja päätyen lopulta täyteen lakkaan. Caudronin paikatut alasiivet siirrettiin tilaa vievinä pois entisöintitilasta Suomen ilmailumuseon I-halliin odottamaan seuraavaa työvaihetta.  

Kuva: Janne Salonen

Jatkamme C-47:n (DO-5) runkoon, Caravelle III:een (OH-LEA ”Sinilintu”) ja MiG 21BIS:n (MG-111) ohjaamon liittyviä töitä. Ilmailumuseonyhdistyksen omistamat DO-5 ja OH-LEA ovat tällä hetkellä näytteillä Turun lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa, mutta ohjaamosimulaattoriksi tehtävä MG-111:n ohjaamo on Suomen ilmailumuseossa.  Lisäksi verhoilemme Karjalan ilmailumuseossa olevan Mil Mi-8:n (HS-4) kopterin pyrstöpuomin huonoon kuntoon menneet vakaajat.

Caravellen kunnostamiseksi Tiistaikerholle annetuista töistä on vielä kesken oikean siivenkärjen korjaus mukaan lukien kärjen purjehdusvalon raamien rakentaminen. Puheena on ollut myös lentäjänistuinten huoltaminen toimintakuntoisiksi Tiistaikerhossa. Tämä edellyttäisi istuinten tuomista Turusta Vantaalle. Myös kankaisten tai nahkaisten suojusten tekeminen koneen nokan alapinnalla oleville pitotputkille olisi meille tarjolla.

Kuva: Ismo Matinlauri

Kevätkauden 2023 aikana teimme hartiavoimin töitä saadaksemme puolustusvoimien laskuvarjojääkärien koulutuskäytössä olleen C-47  (DO-5) -koneen rungon näyttelykuntoon Turussa pidettyyn lentonäytökseen. Kaikkea suunnittelemaamme emme ehtineet silloin tehdä ja niiden osalta aiomme nyt jatkaa, vaikka runko onkin Turussa. Tärkein listalla vielä oleva työ on tehdä suojukset pyrstön  korkeusvakaajien ja sivuvakaajan aukkoihin, jottei sadevesi pääse rungon sisään. Vakaajathan eivät ole nyt rungossa kiinni. Olemme myös tekemässä DO-5:n nokasta puuttuvan ILS:n laskeutumisjärjestelmään kuuluvan liukupolun antennin (glide/path antenni) näköiskopiota. Sitä varten meillä on mallina alkuperäinen antenni sekä rikkonaisen antennin alaosa.

Viime vuoden syyskauden sekä menneen kevätkauden aikana saimme purettua MiG 21BIS -ohjaamon tyhjäksi ohjaamon muuntamiseksi MiG 21BIS -ohjaamosimulaattoriksi. Tämän ohjaamokokonaisuudenhan Ilmailumuseoyhdistys sai, kun mainittu koneyksilö romutettiin pilkkomalla osiin Suomen Ilmailumuseon pihalla. Muutama BIS-työ jäi keväältä tekemättä kuten  ohjaamon takaseinään tehtävä aukko raitisilmapuhaltimelle, ohjaamon etutilasta muutaman korvalleen poisto sekä etutilaan tulevan lattiatason tekeminen. Näitä töitä on jo aloitettu.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Myrskyn öljynjäähdyttimen koeasennuksen vuoro

Lauantai 19.8.2023 - Tiistaikerholainen

Rinnan VL Myrsky II:n (MY-14) kainalolevyjen asennuksen aloitettiin tynnyrimäisen öljynjäähdyttimen koeasentaminen.  Myrskyn öljynjäähdytin sijaitsee rungon keskilinjalla siiven etusalon ”otsaan” kiinnitettynä. Ilma tulee jäähdyttimeen ilmatorvea pitkin vasemman siiven johtoreunasta. Vastaavasti öljynjäähdyttimen läpi kuljettuaan ilma poistuu ulos oikean siiven tyven alapinnalta.

Entisöitävään MY-14 hävittäjään on käytössämme alkuperäinen Pratt &Whitney R-1830 Twin Wasp -moottorin eli Myrskyssä käytetyn moottorityypin öljynjäähdytin. Sen saimme Airveteran Oy:ltä. Sen sijaan olemme joutuneet rakentamaan kaikki öljynjäähdyttimen tarvitsemat osat tulo- ja poistoilman torvineen sekä ilmavirtausta säätävine läppineen.

Ilmatorvet tehtiin 1 mm vahvuisesta hyvin muokattavissa olevasta alumiiniohutlevystä. Levystä leikatut palat muokattiin puusta tehdyissä muokkauslesteissä, jonka jälkeen torven liitossaumat hitsattiin. Teimme myös öljynjäähdyttimen läpi virtaavaa ilman voimakkuutta säätävät läpät eli kidukset. Tuloilman voimakkuutta säätäviä läppiä liikutetaan mekaanisesti ohjaamosta käsin.

Kuvat: Heikki Kaakinen

Normaalisti öljynjäähdytin on pysyvästi kiinni siiven etusalossa. Koska MY-14 siipi on kaksiosainen ja öljynjäähdytin sijaitsee siipipuoliskojen liitossauman kohdalla, jäähdytin joudutaan aina irrottamaan, jos ja kun Myrsky puretaan osiinsa koneen museosta toiseen tai jonnekin muualle näytteille siirrettäväksi. Tämän vuoksi tehtiinkin kätevä öljynjäähdyttimen kiinnityspannallinen teline, johon öljynjäähdytin sidotaan ja joka teline on helposti irrotettavissa siipisalosta ja myös takaisin siihen asennettavissa.

Kuvat: Heikki Kaakinen

Öljyjäähdyttimen koesovittaminen aloitettiin kiinnittämällä jäähdyttimen kiinnitysteline siipipuoliskojen liitossauman kohdalle. Öljynjäähdytin kiristettiin telineen pantoihin. Seuraavaksi sovitettiin paikalleen jäähdyttimen oikeanpuoleinen paksu jäähdytysilman poistotorvi. Torven suu aukeaa oikean siiven tyven johtoreunan alapinnalle.

Kuva: Heikki Kaakinen

Öljynjäähdyttimen toiseen päähän kiinnitettiin tuloilman virtausta säätelevät kidukset. Kidukset sijaitsevat öljynjäähdyttimen ja tuloilman torven välissä. Tuloilman torvi on kaksiosainen. Torven suoran osan toinen pää kiinnittyy tuloilman säätimeen ja toinen pää L-muotoiseen tuloilman torven etupäähän. Tuloilman torven aukko sijaitsee oikean siiven tyven johtoreunassa. Öljynjäähdyttimen osien sovittelussa on vielä työtä, ennen kuin kaikki on saatu asettumaan paikalleen suunnitellusti. Aikamoinen ”härvelikokonaisuus” tämä Myrskyn öljynjäähdytinlaitteisto onkin.

Koesovitettiin myös vasempaan siipeen tulevaa koneen nopeuden ilmaisinta eli pitotputkea. Pitotputken teline on ollut jo pitkään paikallaan vasemman siiven johtoreunassa. Todettiin harmiksemme, että käytössämme oleva 300 mm pitotputki on vääränpituinen. Se pitäisi olla 500 mm pitkää tyyppiä. Tämä käy ilmi Myrskyn piirustuksistakin sekä Myrskystä otetuista kuvista. Löytyisiköhän oikean pituinen pitotputki käyttöömme Suomen ilmavoimamuseon kokoelmista?

Kaiken muun ohessa sovitellaan paikalleen lukuisia siivessä olevia tarkistusluukkuja. Luukkujen aukkojen kauluksia jouduimme hiomaan vähän syvemmäksi, jotta luukut saatiin painautumaan aukossaan siiven pinnan tasalle.

Kuvat Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Myrskyn kainalolevyjen koeasennus meneillään

Sunnuntai 13.8.2023 - Tiistaikerholainen

Myrsky MY-14:n siiven ja MY-5:n rungon yhdistäminen toisiinsa sujui pientä säätämistä lukuun ottamatta erinomaisesti. Siinä koeasennukseen käytössämme oleva MY-5:n runkokehikko lukittiin pulteilla siiven etu- ja takasalon neljään kiinnityspankkaan (ks. edellinen blogi).

Kun runko ja siipi ovat nyt yhtä kokonaisuutta, avautui tilaisuus koesovittaa paikalleen mm. siiven ja rungon liitoksen peittäviä alumiiniohutlevystä muotoonsa taivutettuja siiven tyvilevyjä. Näitä Myrskyn piirustuksessa siiven tyvilevyiksi mainittuja levyjä kutsutaan tuttavallisemmin kainalolevyiksi. Koska alkuperäisiä Myrskyn kainalolevyjä ei ollut käytettävissä, ne rakennettiin.

Rungon oikean ja vasemmanpuoleiset kainalolevyt koostuvat kahdesta osasta. Kainalolevyn pidempi takaosa peittää rungon ja siiven liitoskohdan siiven etusalon tasalta siiven jättöreunaan. Kainalolevyn etuosa peittää siiven ja rungon liitoksen siiven etusalon tasalta kaartuen siitä johtoreunan yli siiven ja rungon alle ulottuen siiven etusalon tasalle asti. Oikean ja vasemman kainalolevyn etuosat liittyvät toisiinsa rungon keskilinjalla. Vasemmanpuoleisen kainalolevyn etu- ja takaosa sekä oikeanpuoleisen levyn etuosa ovat olleet sovittamisvalmiina jo muutaman vuoden. Oikeanpuoleisen kainalolevyn takaosa valmistuu syksyn kuluessa.

Kuvat: Lassi Karivalo

Sovittelimme paikalleen vasemmanpuoleisen kainalolevyn takaosaa. Hyödynsimme levyn paikalleen mallintamisessa kainalolevyn 1:1 piirustusta, joka osoittaa kuinka levy asettuu vasten rungon teräsputkikehikkoa. Totesimme, että viimeistelyä vailla oleva kainalolevy sopii alustavan hyvin paikalleen. Kainalolevy kiinnittyy yläreunastaan Dzus-pikakiinnikkeillä runkokehikon alumiinisen apurunkoputken korvakkeisiin ja alareunastaan siiven astinvanerin pintaan.

Kuvassa tekstissä myöhemmin mainitut kainalolevyn jäykistelistat. Kuvat: Lassi Karivalo

Kuva: Heikki Kaakinen

Tämän kainalolevyn koeasentamiseen päästään kuitenkin vasta, kun kainalolevyn yläreuna on saanut lopullisen muotonsa ja siihen kiinnitetty Dzus-pikakiinnittimet sekä olemme kunnostaneet Myrskyn alkuperäisen apurunkoputken kiinnityskorvakkeineen. Alumiininen apurunkoputki korvakkeineen puhdistetaan ja maalataan, sillä siinä olevat teräksiset korvakkeet ovat ruosteen peittämät. Kun apuputki on kunnostettu ja kainalolevy saanut dzus-pikaliittimet sekä levyn sisäpintaan on niitattu levyn muodossaan pitävät tukikaaret, päästään aloittamaan näiden kainalolevyn koeasennus.

Kuvat: Heikki Kaakinen

Kiinnitimmekin huomion ensin kummankin puolen kainalolevyn etuosan muokkaamiseen  koeasennusvalmiiksi. Työn ensimmäinen vaihe oli kiinnittää kumpikin kainalolevy muokkauslestiin eli jigiin, jossa levyn osat aikanaan muokattiin ja sitten hitsattiin kokonaisuudeksi.

Mittatarkkaan jigiin kiinnitettyinä saadaan pehmeästä ja helposti muokattavasta alumiiniohutlevystä tehdyt kainalolevyjen etuosat pysymään täsmälleen muodossaan, jolloin levyjen reunoista voitiin leikata ylimäärä pois. Leikkuun jälkeen levyjä sovitettiin paikalleen, jolloin todettiin, että levyt ovat oikean kokoisia ja oikeassa linjassa.

Kuvat: Heikki Kaakinen

Kuvat: Jukka Köresaar

Työn seuraava vaihe oli niitata kainalolevyjen reunan ulkopintaan kovasta alumiinista tehdyt tukilistat. Nämä listat pitävät pehmeästä ja helposti muokattavissa olevasta alumiinilevystä tehdyt kainalolevyt muodossaan. Niittausta varten kainalolevyn reunaan porattiin tukilistalle kaksi reikäjonoa ja poratut reiät senkattiin uppokantaniittejä varten. Tukilistat niitattiin kainalolevyn reunaan nakkelilla eli niittipuristimella. Tukilistojen niittaamisessa käytettiin 2,5 mm vahvuisia ja 4 mm pituisia niittejä. Kun kummankin kainalolevyn etuosa on saanut reunavahvikkeensa, ne pysyvät muodossaan niitä paikalleen sovitettaessa.

Myrskyn siipi yhdistettiin runkokehikkoon

Perjantai 4.8.2023 - Tiistaikerholainen

Kun entisöitävän VL Myrsky II:n (MY-14) siipipuoliskot oli yhdistetty Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa 11 metriä pitkäksi yhtenäiseksi siiveksi, oltiin valmiit testaamaan siiven kiinnittämistä hallussamme olevaan VL Myrsky II:n MY-5-koneyksilön runkokehikkoon. Meidän ei siten tarvitse kuljettaa MY-14:n siipeä Suomen ilmavoimamuseoon Tikkakoskelle koeasentaaksemme siipeä siellä entisöitävänä olevaan Myrsky MY-14:n runkoon.

Käytössämme oleva MY-5:n runkokehikko oli huonokuntoinen sekä ilman perärunkoa. Etuosastaan runkokehikko oli kuitenkin niin hyvässä kunnossa, että korjaamalla ja täydentämällä kehikon puutteita se sopi hyvin tarkoitukseemme. Jouduimme vielä lyhentämäänkin runkokehikkoa, sillä muutoin se ei mahdu asennettavaksi Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa olevan 11-metrisen siiven päälle.

Kuva: Heikki Kaakinen.

Runkokehikko lyhennettiin noin ohjaamon mittaiseksi, jolloin kehikko kattaa vielä hyvin runkokehikon alle jäävän siiven ja siivessä olevat neljä rungon kiinnityspankkaa. Niistä kaksi on kiinni siiven etu- ja kaksi takasalossa. Runko kiinnitetään pankkoihin kehikon alarakenteessa olevista korvakkeistaan. Korjausten jälkeen MY-5:n runkokehikko hiekkapuhallutettiin ja maalattiin vaalean harmaalla suojamaalilla. Kehikko on ehtinyt olla parisen vuotta varastoituna odottamassa MY-14:n siiven koeasentamista.

Kuvat: Heikki Kaakinen.

Kun siiven ja runkokehikon yhdistämistä valmisteltiin, huomattiin että oikean ja vasemman siipipuoliskon kiinnityspankkojen välinen etäisyys toisistaan oli muutaman millin liian suuri, jotta runkokehikossa olevat kiinnityskorvakkeet ”loksahtaisivat” millintarkasti kiinnityspankkoihin. Tämän vuoksi siipipuoliskojen tyvikaarien välistä liitossaumaa sahattiin väljemmäksi. Kun siipipuoliskot painettiin sahauksen jälkeen tiiviisti toisiaan vasten, oikean ja vasemman siipipuoliskon kiinnityspankkojen välinen etäisyys supistui juuri oikean mittaiseksi. Nyt oltiin valmiit nostamaan MY-5:n runkokehikko siiven päälle siiven ja runkokehikon liittämiseksi toisiinsa.

Kuvat: Heikki Kaakinen.

Runkokehikko nostettiin siiven yläpuolelle nostolaitteen sekä pinoojan avulla. Samalla kehikkoa siirrettiin käsin siiven päällä niin, että runkokehikossa olevat korvakkeet tulivat kunkin kiinnityspankon kohdalle. Ensin runkokehikko kiinnitettiin etupään korvakkeistaan pulteilla kiinnityspankon holkillisiin reikiin. Tämän jälkeen kiinnityspultit työnnettiin myös runkokehikon takaosan korvakkeiden ja kiinnityspankoissa olevan reikien läpi.  Siipi ja runkokehikko oli yhdistetty onnistuneesti toisiinsa.

Kuva: Heikki Kaakinen.

Jos ajattelee, että MY-14 siipi rakennettiin kahtena toisiinsa teräslevyillä liitettävinä siipipuoliskoina ja että siiven sekä runkokehikon toisiinsa kiinnittämisessä jouduttiin kiinnitystä säätämään vain muutaman millin, niin sekä siiven rakentamisen suunnittelu ja rakentamisen toteutus ovat olleet korkealaatuisia. Tästä kiitos ennen muuta Tiistaikerhon Myrskyn entisöintiprojektin millintarkalle projektipäällikkö Matti Patterille kuin myös tiistaikerholaisrakentajille.

Kun siipi ja runkokehikko ovat nyt liitettyinä toisiinsa, tilannetta hyödynnetään mm. siiven ja rungon liitoskohtaa peittävien alumiinisten tyvilevyjen eli ns. kainalolevyjen, astinvanerien sekä öljynjäähdyttimen koeasennukseen. Nämä työt ovat jo alkaneet.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen ole mainittu.

Myrskyn siipipuoliskot liitettiin toisiinsa

Sunnuntai 23.7.2023 - Tiistaikerholainen

Viime viikot on valmisteltu MY-14 (VL Myrsky II) siiven koeasennusta käytössämme olevaan MY-5:n runkokehikkoon. Koeasennuksella testataan siiven liittäminen runkoon, mutta samalla myös siiven ja rungon saumaa peittävien ns. kainalolevyjen kiinnittymistä. Myrskyn siipi ja runko kiinnitetään toisiinsa laskemalla runko siiven päälle ja lukitsemalla se pulteilla siiven etu- ja takasalkoon kiinnitettyyn neljään kiinnityspankkoon.

MY-14 siipipuoliskot ovat olleet rakenteellisesti valmiina sekä pohjamaalattuina jo parisen vuotta, mutta vasta nyt on päästy siiven koeasennusvaiheeseen. Poiketen alkuperäisestä Myrskyn siiven rakentamisesta me rakensimme MY-14 siiven kahtena siipipuoliskona. Pääsyy menettelyyn oli, että Myrskyn alkuperäisen mukaisen siiven kärkiväli on 11 metriä ja siipi painaa 476 kiloa. Tällainen siipi olisi epäkäytänöllinen museokoneelle, jota on tarkoitus kuljettaa näytteille eri museoiden välillä. Sen sijaan kaksi 5,5 metristä ja 238 kiloa painavaa siipipuoliskoa voidaan kohtuullisen helposti kuljettaa museosta toiseen tai vaikkapa näytteille lentonäytöksiin ja messuille.

Kuva: Jukka Köresaar

Ennen siiven koeasennusta siipipuoliskot yhdistetään kokonaisuudeksi ja se tehdään vaaittujen asennuspöytien päällä. Jotta siipipuoliskot saadaan liitettyä tyvistään toisiinsa oikeassa Myrskyn siiven 5:n asteen V-kulmassa, siipipuoliskojen alle kiinnitettiin varta vasten rakennettu teräksinen kulmanasetuskehikko. Kehikko takaa, että siipipuoliskot liittyvät toisiinsa juuri oikeassa 5:n asteen kulmassa. Ennen siipipuoliskojen yhdistämistä niistä irrotettiin siipipuoliskoissa kiinni jo olleet laskutelineet, koska ilman laskutelinettä oleva siipipuolisko on kevyempi liikutella. Niiden kanssa siipipuoliskot olisivat painaneet yli 300 kiloa. Suomen ilmailumuseon entisöintiverstaaseen piti myös raivata tilaa, jotta sinne mahtuisi kärkiväliltään 11 metriä pitkä siipi.

Kun vasen siipipuolisko oli nostettu kulmanasennuskehikkoineen asennuspöydän päälle, aloitettiin oikean siipipuoliskon nostaminen oman asennuspöytänsä päälle. Siiven nostamiseksi oli rakennettu siiven kärkeen ja tyveen kiinnitettävät teräksiset nostotelineet. Ne kiinnitettiin paikalleen ja tyven nostotelineeseen sidottiin liinoilla pinoojan piikit ja kärjen telineeseen moottorinostimen koukku.

Tämän jälkeen asennuspöydän vieressä lattialla olevaa siipipuoliskoa alettiin nostaa kohden asennuspöydän korkeutta. Kun tarvittava korkeus saavutettiin, siipi siirrettiin nostolaitteiden varassa vielä roikkuen asennuspöydän päälle ja laskettiin pöydälle kulmanasennuskehikon 360 astetta kääntyvien pyörien varaan. Kehikon kulmien 360 asetetta kääntyvät pyörät helpottavat siipipuoliskonliikuttamista asennuspöydällä. Nyt nostoliinat voitiin irrottaa.

Kulmanasennuskehikon pyörien avulla siipipuolisko siirrettiin kätevästi pöydän päällä oikeaan asentoon vasten naapuripöydällä olevaa vasenta siipipuoliskoa. Nyt asennustelineen pyörät voitiin irrottaa ja niiden tilalle laitettiin kangaspintaiset vanerilaput. Näin siipipuolisko saatiin lepäämään asennuskehikon varaan samalla tasolle vasemman siipipuoliskon kanssa. Kangaspintaisten vanerilappujen avulla 238 kilon painoista siipipuoliskoa pystyy riittävän hyvin liu’uttamaan pitkin asennuspöydän sileää pintaa, kun siipipuoliskot työnnetään lopullisesti toisiaan vasten.    

Kumpikin siipipuolisko lepäsi nyt oman asennuspöytänsä päällä valmiina toisiinsa kiinnitettäväksi. Siipipuoliskot lukitaan toisiinsa kolmella 6 mm teräslevystä laserleikatuilla mittatarkalla liitoslaatalla. Näistä kaksi tulee etusalon kummallekin puolelle  ja kolmas laatta takasalon jättöreunan puolelle. Laattoja varten salkoihin on työstetty 6 mm syvennykset. Etusalon sekä takasalon takapuolen liitoslaattoja varten siipipuoliskon päädyssä on rako, josta liitoslaatan saa työnnettyä paikalleen siiven sisään. Etusalon liitoslaatat lukitaan kummankin siipipuoliskon salkoon kahdella 18 mm pultilla ja takasalon liitoslaatta kahdella 16 mm pultilla.

MY-14 sipipuoliskojen liittäminen toisiinsa toteutettiin siten, että liitoslaatat kiinnitettiin ensin vasempaan siipipuoliskoon eli ne työnnettiin omille paikoilleen. Tämän jälkeen oikeaa siipipuoliskoa liu’utettiin pitkin asennuspöydän pintaa niin, että vasemmassa siipipuoliskossa olevien kolmen asennuslaatan kärjet saatiin oikean siipipuoliskon asennuslaattojen aukkojen  kohdalle. Samalla tarkistettiin, että asennuslaatat olivat vaakatasossa.

Nyt voitiin aloittaa oikean siipipuoliskon työntäminen hitaasti kohti vasenta siipipuoliskoja, jolloin asennuslaatat alkoivat työntyä oikean siipipuoliskon sisään. Hyvinhän siipipuolisko liukui vakaasti pitkin asennuspöydän pintaa samalla, kun asennuslevyt painautuivat yhä syvemmälle. Lopulta vasemman ja oikean siipipuoliskon tyvet tapasivat toisensa. MY-14 siipi oli näin saatu yhdeksi 11 m pitkäksi siiveksi. Kun salon läpi työnnettävät asennuslaattojen kiinnityspultit oli saatu paikalleen ja nostotelineet irrotettu oikeasta siipipuoliskosta, siiven yhdistäminen oli saatu suoritetuksi.

Ennen kuin MY-5 runkokehikko tuodaan Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan siiven ja rungon yhdistämisen testaamiseksi, MY-5:n runkokehikkoon pitää vielä tehdä muutamia runkoputkien hitsauksia. Siiven ja rungon yhdistämiseen eli siiven koeasennukseen päästään muutaman viikon kuluttua.

Kuvat Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Tiistaikerhon kevätkausi 2023 ja näkymiä syyskaudelle

Tiistai 11.7.2023 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kevätkausi 2023 venähti vähän tavanomaista pidemmäksi. Normaalisti olemme  - Myrskyn entisöintiprojektia lukuun ottamatta - lopettaneet toukokuun lopussa. Tänä vuonna ahkeroimme kuitenkin Turussa 17-18 kesäkuuta pidettyyn lentonäytökseen asti.

Kesäkuinen työrupeama koski Ilmailumuseoyhdistyksen (IMY) omistamien C-47 (DO-5) koneen rungon sekä Finnairin ”Sinilinnuksi” (OH-LEA) entisöitävän Caravelle III:n (entinen SE-DAF) osien kunnostusta. Molemmat koneethan piti saada esittelykuntoon Turun lentonäytökseen mennessä, sillä kummankin koneen tulisi olla siellä esillä. Näin myös tapahtui, joskin Caravelle oli esillä lentonäytösalueen ulkopuolella lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa. Caravellen entisöinnistä päävastuun kantoi Caravellen entisöinnin Turun ryhmä.

Muutoinkin kevätkausi piti tiiskerholaiset kiireisenä. Mittavien DO-5:n ja Caravellen töiden lisäksi ahkeroimme MiG 21BIS (MG-111) ohjaamon laitteiden purkamiseksi ohjaamoon asennetavien simulaattorilaitteiden tieltä. MG-111:n ohjaamosta tehdään MiG 21BIS elämyssimulaattori Suomen ilmailumuseoon. IMY sai MG-111 ohjaamokokonaisuuden koneen romuttamisen yhteydessä vuonna 2016. Toukokuun loppuun mennessä saimme laitteistojen purkutyöt sekä muut ohjaamokokonaisuuden muutostyöt valmiiksi.

Entisöinnin kohteena ollut Caravellen hinausrauta valmistui juuri ennen Turun lentonäytöstä, joskaan se ei vielä ollut näytteillä Caravelle ”Sinilinnun” nokkapyörään kiinnitettynä. Hinausrauta saadaan vasta syksyllä näytteille ”Sinilinnun” yhteyteen. Erittäin huonokuntoinen hinausrauta tuli Arlandasta Suomeen Caravelle III:n mukana.

Kuva: Jukka Köresaar.

Oma tarinansa on tietystikin Tiistaikerhossa etenevä VL Myrsky III:n (MY-14) entisöintiprojekti. Myrskyn entisöinti tehdään yhteistyössä Suomen ilmavoimamuseon kanssa. Heillä on päävastuu rungon entisöimisessä. Kevään aikana päähuomio kohdistettiin Tiistaikerhossa NACA-renkaan rakentamiseen ja sen koeasennukseen Suomen ilmailumuseossa esillä olevaan Pratt &Whitney R-1830 Twin Wasp -moottoriin.

Poiketen muusta Tiistaikerhon työrytmistä Myrsky-projektissa jatketaan läpi kesän. Juuri nyt niitataan onnistuneen koeasennuksen jälkeen NACA-renkaan osia kiinni renkaaseen sekä valmistellaan siiven koeasennusta käytössämme olevaan Myrsky MY-5:n runkokehikkoon. Siiven koeasennusta ennakoiden Suomen ilmailumuseon entisöintitilaan on raivattu aluetta koeasennukselle, jossa ensin siipipuoliskot yhdistetään toisiinsa kokonaisuudeksi. Mainittakoon, että poiketen alkuperäisestä Myrskyjen rakentamisesta Myrskyn entisöintiprojektissa siipi rakennettiin kahdesta toisiinsa liitettävästä siipipuoliskosta.  

Kuva: Jukka Köresaar.

Kevään 2023 Tiistaikerhon työohjelmassa oli normaalista poikkeavaa se, että Myrsky-projektia lukuun ottamatta hankkeet koskivat pelkästään IMY:n omistuksessa olevien ilma-alusten, niiden osien tai laitteiden entisöintejä. IMY:n omistamat ilma-aluksethan eivät ole varsinaisia museoesineitä, vaikka ovatkin ilmailuhistoriallisesti merkittäviä. Yleensähän Tiistaikerhon toiminnan pääkohteena on jokin ilmailumuseoihin esille pantavan ilma-aluksen entisöinti.

Kuva: Janne Salonen.

Tulevalla syyskaudella kuitenkin palataan ”normaaliin päiväjärjestykseen”, kun jatketaan Suomen ilmailumuseovetoisesti muutaman vuoden keskeytyksissä ollutta Valmet Tuuli III:n entisöintiä. Kone palautetaan ilmavoimien käytön aikaiseen TL-1 -asuunsa. Lisäksi jatketaan ranskalaisen 1920-luvulla ilmavoimien käytössä olleen  jatkokoulutuskoneen Caudron C.59 (CA-50) -koneen entisöintiä mm. verhoilemalla muutoin jo kokonaan peruskorjattu korkeusvakaaja.

Kuva: Kimmo Marttinen.

Näiden hankkeiden rinnalla jatkuu luonnollisesti VL Myrskyn entisöinti, jonka on tarkoitus valmistua alkukesällä 2024. Töitä on Tiistaikerholle tarjolla myös sekä Caravelle ”Sinilintuun” että C-47 (DO-5) -koneeseen liittyvinä. Molemmat koneet sijaitseva tosin Turun lentoaseman matkustajaterminaalin tuntumassa IMY:n vuokraamalla alueella, mutta koneiden osien kunnostusta voidaan jatkaa Tiistaikerhossa Vantaalla. Kokonaan uutena hankkeena käynnistyy Karjalan ilmailumuseon Mil Mi-8 (HS-4) helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu. Entisöintivuoroaan odottaa IMY:n lahjoituksena saama huonokuntoinen Experimental-kone ”Ressu” (OH-XEA), mutta se ei vielä mahdu Tiistaikerhon työohjelmaan.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Myrskyn NACA-renkaan kromatointi ja kiinnityskonsolien niittaaminen

Lauantai 1.7.2023 - Tiistaikerholainen

Entisöitävän VL Myrsky II:n (MY-14) NACA-renkaan koeasennus on saatu valmiiksi. Koeasennus tehtiin Suomen ilmailumuseon II hallista lainattuun Pratt &Whitney R-1830 Twin Wasp -moottoriin. NACA-rengas saatiin kiinnitettyä suunnitellusti moottorin venttiilikopan korvakkeisiin. Töitähän se kyllä vähän teetti ennen kuin NACA-renkaan sisäpinnalla olevat kiinnityskonsolit oli saatu kohdalleen ja lukittua yhdyskappaleiden avulla venttiilikopan korvakkeissa oleviin reikiin.

Kun koeasennus oli tehty, oltiin valmiit niittaamaan kiinnityskonsolit NACA-renkaaseen. Konsolithan olivat toistaiseksi olleet kiinnitettyinä pienillä pulteilla, joiden päät törröttivät renkaan ulkopinnalla.  Samalla niitataan NACA-renkaan helmaan niin ikään pikkupulteilla kiinnitetyt vahvikekehät. Pienten kiinnityspulttien tilalle tulee 3 mm uppokantaniitit.

Ennen niittauksia alumiinilevystä tehty NACA-rengas piti vielä kromatoida pinnoiltaan. Alumiiniosien kromatointi tehdään kromaatteja sisältävissä happamissa liuoksissa. Siinä alumiinin pinnalta liukeneva alumiini reagoi pinnoituskylvyn komponenttien kanssa muodostaen alumiinin pintaan ohuen epäorgaanisen pinnoitteen. Kromatoinnilla saadaan alumiinin pintaan hapettumiselta suojaava kalvo, johon myös maali tarttuu erinomaisesti. Kaikki Myrskyyn tulevat alumiiniosat kromatoidaan. Kromatoidut osat käsitellään tartuntapohjamaalilla, jonka jälkeen ne maalataan pintamaalilla Myrskyn maalauskaavion mukaisesti.

NACA-rengas vietiin kromatoitavaksi Patria Oyj:hin. Patriahan on merkittävä Myrskyn entisöintihankkeemme tukija. NACA-renkaan viemiseksi Patriaan rengas irrotettiin Pratt & Whitney-moottorista, jossa se on ollut koesovitettavana. Irrotuksen jälkeen NACA-renkaasta poistettiin kaikki siihen pienillä pulteilla kiinnitetyt ja jo kromatoidut osat, kuten edellä mainitut kiinnityskonsolit. Tämän jälkeen rengas lastattiin Suomen ilmailumuseon entisöintitilan edustalla henkilöauton katolle ja matka kohti Patriaa ja Hallia alkoi.

Patrialla NACA-rengas upotettiin kromatointiliuokseen, missä NACA-rengas sai kauniin kullanhohtoisen pinnan. Kromatoitu NACA-rengas auton katolle kiinnitettynä palattiin Suomen ilmailumuseolle. Nyt NACA-renkaaseen kiinnitettiin takaisin kaikki ennen kromatointia irrotetut osat ja rengas asennettiin takaisin Pratt &Whitney -moottoriin NACA-renkaan osien niittauksia varten.

Niittauksessa kaikkien pienten kiinnityspulttien tilalle vaihdetaan uppokantaniitit. Koska käyttämämme alumiininiitit olivat uppokantaniittejä, pulttien reiät senkattiin poraan kiinniteyllä senkkausterällä. Näin uppokantaniittien kannat saadaan niittauksessa painumaan alumiinilevyn pinnan tasalle.

Niittaukset tehtiin vaiheittain etenemällä. Pienten pulttien paikalle vaihdettiin ensin levykiinnittimiä eli ”satiaisia” eli ”clecoja”, joilla NACA-renkaan sisäpinnan konsolit saatiin pysymään paikallaan. Tämän jälkeen alumiininiitit niitattiin pultin reikiin reikä reiältä.

Niittauksessa käytimme paineilmakäyttöistä ”niittipyssyä”. Niittauksen tarpeellisena vastakappaleena käytimme rautaisia päästään muokattuja vastakappaleita. Oli vähän hankalaa saada vastakappale mahtumaan moottorissa kiinni olevan NACA-renkaan sisäpinnalle kunkin niitattavan niitin kohdalle.  

Kuvat: Jukka Köresaari

Nyt on saatu niitatuksi suurin piirtein puolet NACA-renkaan kiinnityskonsoleihin ja helman vahvikekehiin tulevista niiteistä. NACA-renkaan pinnassa on siten näkyvissä vielä sekä pulttien päitä, satiaisia ja valmiita niittauksia. Työtä on siis vielä edessä, ennen kuin kaikki NACA-renkaan niittaukset on tehty.

Loppuniittaukset saavat kuitenkin odottaa tovin, sillä Suomen ilmailumuseon entisöintitilaa alettiin raivata Myrskyn siiven koeasentamiseksi käytössämme olevaan MY-5:n runkokehikkoon. Ennen kuin siipien koeasentamiseen päästään, erilliset siipipuoliskot yhdistetään kokonaisuudeksi. Mehän rakensimme Myrskyn siiven kahtena tosiinsa lukittavana siipipuoliskona poiketen alkuperäisestä kokonaisen siiven rakennustavasta. Tavoitteemme on, että siiven koeasennukseen päästään elokuussa.

Kuvat Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

DO-5:n runko esillä Turun lentonäytöksessä

Perjantai 23.6.2023 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen omistama Douglas C-47A -konetyypin DO-5-koneyksilön runko oli näytteillä Turun lentonäytöksessä osana Ilmailumuseoyhdistyksen näyttelyosastoa. Ilmavoimissa 1960-luvulla laskuvarjojääkärien koulutuskäytössä olleen DO-5:n runko saatiin Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa kunnostettua riittävästi, jotta se voitiin tuoda näytteille Turkuun. Samalla voitin myös sallia lentonäytöskävijöiden pääsy rungon sisälle tutustumaan, kuinka konetta käytettiin laskuvarjojääkärien koulutuksessa.

Kuvat: Janne Salonen

Kuva: Lassi Karivalo

DO-5:n runko kuljetettiin Suomen ilmailumuseon pihalta Vantaalta Turun lentoasemalle lentonäytösviikonloppua edeltävänä torstaina. Ilmailumuseoyhdistyksen osasto sijaitsi näytösalueella mahtavan Boeing C -17 Globemaster -koneen tuntumassa. Siinä olikin lähekkäin USA:n ilmavoimien rahtikalustoa 1930- ja 1990-luvulta, mutta vähän eri kaliiperia. Yhdistys oli tuonut näytteille myös lahjoituksena saamansa täydellistä entisöintiä edellyttävän ”Ressu” -koneen. Tämä experimental-kone valmistui vuonna 1969 turkulaisveljesten Ari ja Esko Hietasen rakentamana.

Kuvat: Lassi Karivalo

DO-5:n runko herätti lentonäytöskävijöissä suurta kiinnostusta. Kumpanakin näytöspäivänä lauantaina ja sunnuntaina porukkaa virtasi DO-5:n sisälle kuulemaan koneyksilön historiasta sekä Tiistaikerhon tekemistä rungon kunnostustoimista mukaan lukien ohjaamoon laitettu täysikokoinen valokuva Suomen ilmailumuseossa olevan Karairin DC-3:n OH-VKB:n mittaritaulusta.

Kuva: Janne Pauni

Erityisesti kerroimme kävijöille, kuinka DO-5-konetta käytettiin Utissa laskuvarjojääkärien koulutuksessa hyppykoneena ja koneen poistuttua käytöstä sen runkoa maassa olevana ns. kuivaharjoittelukoneena ennen varsinaista ensimmäistä laskuvarjojääkärin laskuvarjohyppyä. Emme laskeneet, kuinka monta kävi koneen sisällä DO-5:een tutustumassa, mutta arviomme on, että luku on lähempänä 2000 kuin tuhatta. Oli kiva sattuma, että koneeseen kävi tutustumassa henkilö, joka kertoi hypänneensä varusmiesaikanaan vuonna 1963 juuri tästä DO-5:stä, jolloin se vielä oli varsinaisena hyppykoneena.  

Kuva: Juha Veijalainen

Kuva: via Jarmo Kaipainen

Koneeseen tutustuneet olivat erittäin kiinnostuneita myös itse Ilmailumuseoyhdistyksen DO-5 hankkeesta. He pitivät ansiokkaana, että Ilmailumuseoyhdistys pelasti romutukselta Ilmavoimien 1960-luvulla käyttämän ja matkustamotilaltaan yhä alkuperäisessä laskuvarjojääkärien koulutusasussaan olevan koneen. Hankkeessamme ei siis ole pääasia C-47 -konetyypin säilyttäminen, sillä niitähän vielä maailmassa riittää mukaan lukien matkustajakoneversioksi muutettu Airveteran Oy:n lentävä ”Kolmonen” OH-LCH.

DO-5 säilyttämisellä tallennamme jälkipolville Ilmavoimien 1960-luvun laskuvarjojääkärien koulutukseen liittyvää ilmailuhistoriaa. Voimmekin Tiistaikerhossa olla rinta rottingilla siitä, mitä jo nyt olemme DO-5:n rungon kunnostamiseksi tehneet. Ilman työpanostamme, ei runko olisi ollut sellaisessa kunnossa, että sen olisi voinut tuoda näytteille. Paljon DO-5:n eteen olisi vielä tehtävää, mutta aika näyttää, kuinka pitkälle siinä vielä päästään. Turun lentonäytöksessä saamamme myönteinen palaute vaan vahvisti käsitystämme, kuinka ilmailuhistoriallisesti merkittävästä hankkeesta onkaan kysymys Ilmavoimien laskuvarjojääkärien yli 50 vuotta sitten käyttämän DO-5:n pelastamisessa.

Meillä lentonäytöksen aikana DO-5:n sisällä olevilla koneen historiaa ja sen käyttöä esittelevillä oli sanan varsinaisessa merkityksessä kuumat paikat. Hellesää ja auringon helottaminen pilvettömältä taivaalta  lämmitti koneen sisätilat todella paahteiseksi. Siellä oli varmaankin lähemmäs +50 astetta, vaikka olimmekin laittaneet rungon sisään muutamia tuulettimia oloamme helpottamaan. Hengissä kummankin näytöspäivien monituntisesta ”saunasta” selvittiin. Toki helpotusta toi kivennäisvesi- ja cokispatterit, joista sai täydennettyä nestevajausta.

Kävijöiden myönteinen asenne DO-5 -projektia kohtaan motivoi Ilmailumuseoyhdistystä jatkamaan DO-5:n kunnostamista. Tiistaikerhon kannalta töiden jatkaminen on kuitenkin ongelmallista, sillä DO-5 jää toistaiseksi Turkuun ja kerhomme toimii Suomen ilmailumuseon tiloissa Vantaalla yhteistyössä museon kanssa.

Kuvat: Janne Salonen  

Lentonäytöksen jälkeen DO-5:n runko siirrettiin Turun lentoaseman terminaalirakennuksen tuntumassa olevan Ilmailumuseoyhdistyksen omistaman ja Finnairin Caravelle ”Sinilinnuksi” entisöimän Caravelle III:n viereen. Siinä vanha rouva DO-5 saa toistaiseksi olla vähän nuoremman vanhan rouva ”Sinilinnun” vierellä yleisön nähtävillä.

Kuvat: Janne Salonen

Varsinaisen lentonäytösalueen ulkopuolella oleva Finnairin väreihin maalattu entinen SAS:n Caravelle (SE-DAF) kiinnosti myös kovin lentonäytökseen tulijoita. Niinpä 1300 ihmistä poikkesi tutustumaan Caravelle ”Sinilintuun” matkallaan lentoaseman terminaalin bussipysäkiltä lentonäytösalueen sisäänkäynnille. Niin ja kannattihan siihen tutustua, sillä onhan pinnoiltaan uuden uutukaisen näköinen Finnairin ”Sinilinnuksi” maalattu kone komea ilmestys.