Tiistaikerhon blogi

Mistä Kurkeen streevat?

Sunnuntai 27.11.2016 - Tiistaikerholainen

Vaikka moneen kuukauteen ei vielä päästäkään asentamaan siipeä I.V.L. K.1. Kurki -koneeseen, ovat huolen aiheena koneen siipituet eli streevat. Ilman niitä siiven asentaminen koneen runkoon ei onnistu.

Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto

I.V.L. K.1 Kurki päätyi 1940-luvun lopulla monien muiden 1920- ja 1930-luvuilla käytöstä poistettujen koneiden tavoin varastoitavaksi Vesivehmaan lentokentän sodanaikaiseen lentokonehalliin, josta myöhemmin kehkeytyi Päijät-Hämeen Ilmailumuseo.  Kurjen rungon ja siiven siipiparien lisäksi hallista ei ole löytynyt kuin kaksi oletettavasti Kurkeen kuuluneista kuudesta siipituesta eli streevasta. Siis oletettavasti, sillä lopullinen varmuus saadaan vasta, kun siipeä päästään sovittamaan runkoon.

Mitään piirustuksia ei Kurjen streevoista ole käytettävissä, mutta koneesta otettujen valokuvien perusteella on Tiistaikerhossa päätelty, että löytyneet kaksi streevaa olisivat oikean siiven etutuki ja vasemman siiven keskituki. Myös vertaamalla Kurjesta otetuista valokuvista streevojen mittasuhteita Tiistaikerhossa olevaan kahteen streevaan, on päädytty siihen, että valokuvien siipitukien pituudet vastaavat löytyneiden streevojen pituuksia.

Streevaongelmaa pohtiessamme todettiin, että Suomenlinnassa Ilmavoimien Lentokonetehtaalla suunniteltujen ja rakennettujen I.V.L. C 24 ja I.V.L. C 25 hävittäjien siipituenta vastaa valokuvien perusteella Kurjen siipituentaa. Näin etenkin C 25:n osalta. Näiden prototyypeiksi jääneiden ja jo vuonna 1925 käytöstä poistettujen koneiden siipitukia on siten saatettu käyttää paria vuotta myöhemmin rakennetussa Kurjessa.

Tuli myös mieleen, että kun 1980-luvulla entisöitiin I.V.L. C 24 -kone Vesivehmaan hallista löytyneen rikkonaisen rungon ”ympärille”, olisiko koneen entisöinnissä käytetty Vesivehmaalta löydettyjä ja Kurkeen sopivia siipitukia? Tämän selvittämiseksi Suomen Ilmavoimamuseon henkilökuntaa kävi tarkistamassa asian puolustusvoimien Tikkakoskella sijaitsevasta luolasta, jossa entisöity C 24 on osina varastoituna. Koneen streevat osoittautuivat kuitenkin vain ”kakkosnelosesta” veistetyiksi, joten se siitä.

Käytössämme on siten vain kaksi vaurioitunutta streevaa, jotka oletamme Kurkeen kuuluviksi. Tältä pohjalta suunnitelmamme on edetä seuraavasti: Korjaamme streevojen vaneriverhoilussa olevat vauriot ja puhdistamme streevojen ruostuneet metalliosat. Lopuksi lakkaamme korjatut vaneripinnat ja puhdistetut metalliosat alumiinipronssilakalla. Laadimme piirustukset puuttuvien streevojen rakentamiseksi ja rakennamme ne.  Streevojen vauriokohdista on jo paljastunut, että streevan runkona on parituumaa paksu metalliputki, johon on kiinnitetty puukaaret jättöreunoineen sekä umpipuinen johtoreuna. Koko streeva on vaneriverhoiltu.

Oletuksemme on, että koneen kummankin puolen siipituet ovat muutoin samanlaiset, mutta toistensa pelikuvia. Näin löytyneiden kahden streevan pohjalta voimme luotettavasti rakentaa niille parit. Ongelmana on kokonaan puuttuvien siipien takatukien rakentaminen, koska meillä ei ole niistä varsinaisesti muuta lähdettä kuin Kurjesta otetut valokuvat. Siiven takatuet voidaan kyllä suunnitella ja alustavasti rakentaa löytyneiden kahden siipituen perusteella, mutta viimeistely voidaan tehdä vasta, kun Kurjen siipipuoliskot on korjattu ja siipeä aseteltu Kurjen runkoon etu- ja keskitukien varassa.

Haukka I:n öljysäiliö löytyi!

Sunnuntai 6.11.2016 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon konservoima ja kunnostama 1920-luvun hävittäjän prototyyppi I.V.L. D.26 Haukka I on ollut toukokuusta 2015 lähtien näytteillä Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla. Kone on ulkonaisesti täydellinen, mutta esimerkiksi ohjaamosta puuttuu joitain laitteita ja moottoripukin suojuksen yläpinnassa oleva öljysäiliön aukko ammottaa tyhjyyttään. Vaan ei ammota enää.

Kun Suomen Ilmavoimamuseon henkilökunta teki Sotamuseon toimeksiannosta Päijät-Hämeen Ilmailumuseota koskevan kalustoinventaarion, löytyi yhtä ja toista mielenkiintoista.  Niinpä museon kätköistä paljastui hyvin erikoisesti muotoiltu kuparipeltinen säiliö. Säiliön muoto pani heti arvelemaan, että se voisi olla Haukka I:n öljysäiliö. Asia varmistui, kun säiliötä alustavasti sovitettiin Haukka I:n moottoripukin aukkoon.

Löytynyt säiliö oli kuparipinnoiltaan pahoin likaantunut ja hapettunut sekä säiliön rautaiset tukiosat ruosteessa. Niinpä öljysäiliön puhdistaminen olisi Tiistaikerholle sopivaa puuhaa. Säiliö haettiin 21. elokuuta Suomen Ilmailumuseoon Tiistaikerhon käsittelyyn. Öljysäiliön kuparipinnat päätettiin puhdistaa kiiltäviksi kuin mummon kuparinen kahvipannu ja säiliön rautaosat puhdistaa ruosteesta.

Aluksi säiliön puhdistusta kokeiltiin pelkällä kuparipintojen puhdistusaineella. Se osoittautui kuitenkin tehottomaksi, koska säiliön pintaan oli kertynyt Haukka I:n käytön aikana sekä säiliön ”pyöriessä” eri varastojen nurkissa paksu lika- ja korroosiokerros. Normaalit puhdistusaineet eivät myöskään tehonneet säiliötä osittain ympäröivään rautaiseen tukivyöhön.

Kuva: Antti Laukkanen.

Apuun otettiin erilaisia Dremeliin tai porakoneeseen kiinnitettäviä hiomalaikkoja sekä eri karkeusasteisia hiomapapereita. Näin säilön pinnat saatiin jo alustavasti puhdistetuiksi. Pintoja puhdistettiin vielä vedellä 50 prosenttiseksi laimennetulla fosforihapolla. Näin lika ja ruoste saatiin poistettua.

Viimeisenä vaiheena pinnat kiillotettiin hiomatahnalla käyttäen apuna DC-3 Lokin pintojen kiillotuksessa käytettyä ”lumppulaikalla” varustettua hiomakonetta. Näin lian ja korroosion peittämä säilö oli saanut takaisin kauniin kuparinhohtoisen pinnan. Lopuksi koko öljysäiliö lakattiin kirkkaalla Isotrol -suojalakalla. Säiliön pintojen puhdistamisessa oli mukana myös Suomen Ilmailumuseon henkilökuntaa.

Puhdistettu ja pinnoiltaan kiiltävä öljysäiliö vietiin 20. lokakuuta Vesivehmaalle Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon samalla, kun sieltä haettiin Tiistaikerhoon kunnostettavaksi niin ikään museon inventaariossa löytyneet kaksi I.V.L. K. 1 Kurki -koneen siipitukea eli streevaa.

Kun öljysäiliötä asennettiin paikoilleen Haukka I:n moottoripukin sisään, säiliö ”kanitti” aukon vasempaan ja oikeaan reunaan eli yläsiipien tyvien yläreunaan. Tämän vuoksi säiliötä ei saatu painettua moottoripukin sisälle pohjaan asti. Ehkä on käynyt niin, että Haukan siipiä paikoilleen asennettaessa siipien v-kulma jäi vähän liian jyrkäksi, jonka seurauksena öljysäiliön aukko on yläsiipien kohdalta liian ahdas.

Öljysäiliön upottaminen paikoilleen moottoripukin sisään edellyttäisi todennäköisesti sitä, että siipien lepojänteitä löysentäen loivennettaisiin siipien v-kulmaa, jolloin öljysäiliön aukko avartuisi riittävästi. Tämän ongelman ratkaisemiseen palataan toukokuussa 2017.

Ellei erikseen mainittu, kuvat Lassi Karivalo.

Tiistaikerho Hanssin-Jukan kimpussa

Perjantai 21.10.2016 - Tiistaikerholainen

Hanssin-Jukan perinneyhdistykseltä tuli Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerholle pyyntö tehdä Kauppakeskus Tuulosessa näytteillä olevaan DC-2 Hanssin-Jukkaan (DO-1) koneesta vielä puuttuvia pienosia. Kyse olisi peräsin- ja siivekelukkojen sekä vasemman moottorin venttiilien työntötankojen suojaputkien ylä- ja alakumien kiinnikkeiden tekemisestä ja oikean laskutelineen joustintuen paineistuksen yhdysputken korjaamisesta. Kun ensin oli varmistettu, ettei Sotamuseolla ja koneen entisöineellä Ilmasotakoulun Killalla ollut ehdotettua menettelyä vastaan, ryhdyttiin Tiistaikerhossa tuumasta toiseen.

Saimme tietää, että Hanssin-Jukkaan sopivat samat siiveke- ja peräsinlukot kuin on DC-3:ssa. Niinpä kävimme ottamassa tarvittavat lukot malliksi Suomen Ilmailumuseon II-hallissa olevasta Kar-Airin DC-3 -koneesta (OH-VKB) ja museon pihalla olevasta DC-3 ”Lokista” (OH-LCD).  Todettiin, että lukot oli tehty 3 mm alumiinilevystä. Niinpä oikean paksuisesta alumiinilevystä leikattiin tarvittavat osat niin siiveke- kuin peräsinlukkoihin. Kunkin lukon osat työstettiin lopulliseen muotoonsa ja yhdistettiin tosiinsa niittaamalla. Lopuksi lukot maalattiin punaisiksi ja niihin liimattiin solumuovipehmusteet.

Kun sopivia venttiilien työntötankojen suojaputkien kumien kiinnikkeitä ei kaupasta ollut ostettavissa, ne piti tehdä. Sopivan paksuisesta ja työstettävästä pellistä leikattiin kuhunkin sylinteriin tarvittavat neljä kappaletta peltiliuskoja eli yhteensä 36 kappaletta. Liuskat taivutettiin kiristysrenkaan muotoon korvakkeineen ja korvakkeisiin porattiin reiät kiinnityspultille. Näin klemmarit olivat asennusvalmiit.

Hanssin-Jukan oikean laskutelineen joustintuen paineistuksen alumiininen yhdysputken oli pahasti vaurioitunut. Todettiin, ettei vaurioitunutta putkea kannattanut korjata. Tämän seurauksena tehtiin uusi yhdysputki käyttäen vastaavanlaista alumiiniputkea (nro 5). Putkea oli onneksi vielä jäljellä Suomen Ilmailumuseon materiaalivarastossa. Uusi putki muotoiltiin vanhan putken mukaiseksi. Onneksi vanhasta putkesta voitiin käyttää liittimet.

Tehtyjä osia lähdettiin asentamaan paikoilleen maanantaina 10. lokakuuta samalla Kauppakeskus Tuuloseen suuntautuneella tiistaikerholaisten matkalla, jolloin aloitettiin Focke Wulf Stieglitz (SZ-18) kokoaminen ripustettavaksi näytteille Kauppakeskuksen käytävän kattoon. No, kaikki ei mennyt kerralla ihan putkeen. Tekemämme uusi joustintuen paineistuksen yhdysputki oli himpun verran liian lyhyt, vaikka olimme yrittäneet arvioida oikein vaurioituneen putken todellisen pituuden. Toisaalta mukaan otetut klemmareiden kiinnityspultit osoittautuivat liian lyhyiksi. Uusi yritys tehtiin keskiviikkona 12. lokakuuta ja työt saatiin valmiiksi.

Jos liikkuu Tuuloksen suunnalla, omassa hangaarissaan esillä oleva Hanssin-Jukka on hyvä käyntikohde. Hangaari on avoinna kauppakeskuksen tapahtumapäivinä. Opastetut esittelyt voi tilata p.040 83 53 412. Katso lisää www.hanssinjukka.fi

Kuvat: Viisi ensimmäistä Lassi Karivalo, kaksi viimeistä Kimmo Salomaa.

SZ-18 näytteille Kauppakeskus Tuuloseen

Lauantai 15.10.2016 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistama entinen ilmavoimien alkeiskoulukone Focke Wulf Fw-44J Stieglitz (SZ-18) on näytteillä Kauppakeskus Tuulosessa. Samaisessa paikassa on myös DC-2 Hanssin-Jukka sekä hävittäjät Saab J35F Draken ("DK-247") ja MiG-21BIS (MG-124). Kauppakeskukseen onkin vaivihkaa syntynyt pienimuotoinen ilmailumuseo. Kauppakeskus sijaitsee Lahti - Tampere ja Hämeenlinna - Padasjoki -teiden risteyksessä.

SZ-18 oli aikaisemmin näytteillä Veljekset Keskisen Kyläkaupassa Tuurissa, mutta jouduttiin siirtämään sieltä pois kaupan muutostöiden vuoksi. Onneksi ”Stigulle” löytyi hyvä uusi koti Kauppakeskus Tuulosesta, joka ottikin SZ-18 -koneen mielellään kattonsa alle asiakkaittensa ihailtavaksi.  Sopimus SZ-18 säilytyksestä Tuulosessa on voimassa toistaiseksi.

Stieglitzin ripustamista kauppakeskuksen kattoon edelsi Ilmailumuseoyhdistyksen tiistaikerholaisten ahkerointi. Kaikki alkoi huhtikuussa, kun SZ-18 otettiin alas Tuurin kyläkaupan katosta, purettiin osiin ja kuljetettiin Tuuloseen odottamaan pääsyään näytteille.Syksyn lehdet ehtivät jo varista, ennen kuin oli valmius koneen näytteille asettamiseksi. Niinpä maanantaina 10. lokakuuta kymmenkunta tiistaikerholaista suuntasi matkansa Tuulokseen kootakseen ”Stigun”.

Kaikki alkoi mallikkaasti. Varastoinnin aikana pölyyntyneiden siipien ja rungon pesun jälkeen siivet asennettiin yksi toisensa jälkeen paikoilleen ja siipiä yhdistävät siipituet eli streevat löysivät paikkansa.

Aivan loppumetreillä alkoi kuitenkin ”tökkiä”. Viimeisiä siipijänteitä eli lamelleja asennettaessa kuului pamaus ja toinenkin merkkinä siitä, että lamellit katkesivat hitsausaumoistaan. Ei siinä auttanut muu kuin kerätä kimpsut ja kampsut sekä siipijänteiden kappaleet ja palata Vantaalle. Seuraavana päivänä jänteet hitsattiin ehjiksi ja keskiviikkoaamuna 12. lokakuuta matkattiin uudestaan kohti Tuulosta.

Nyt kaikki sujui kommelluksitta. Kun koneen takaohjaamoon oli vielä istutettu näyttävän näköinen lentäjänukke nahkatakkeineen, huuvineen ja lentäjän laseineen, Stieglitz SZ-18 voitiin nostaa taljan, trukin ja saksinosturin avulla ylös ja ripustaa kauppakeskuksen kattoon asennettujen vaijereiden varaan.  Kone sijainti on kauppakeskuksen käytävällä Tokmannin tavaratalon sisääntuloaulan yläpuolella.

Jos ei muuten ole asiaa Kauppakeskus Tuuloseen, niin sinne kannattaa mennä ainakin ihailemaan Stieglitz SZ-18:ta, DC-2 Hanssin-Jukkaa sekä pihalla olevia Saab Drakenia ja MiG-21BISsiä. Niin, ja kyllähän ne kauppaostoksetkin siinä samalla hyvin hoituvat.

Blogin kuvat: Kimmo Salomaa. Lassi Karivalo x 4, Veli Luukala ja Heikki Kaakinen x 2.

SZ-25 sai arvoisensa paikan Kauhavalta

Lauantai 1.10.2016 - Tiistaikerholainen

Vuoden 2015 kesäkuussa Tiistaikerhossa alkanut Focke-Wulf fw 44 Stieglitz (SZ-25) alkeiskoulukoneen kunnostusprojekti sai arvoisansa päätöksen, kun torstaina 29. syyskuuta vihittiin juhlamenoin käyttöön Kauhavan lentokonepuiston uusin vitriini. Tiistaikerholaisten kunnostama ”Stigu” sijoitettiin vitriiniin yhdessä VL Pyryn (PY-1) kanssa. Kolmanneksi koneeksi vitriiniin tulee aikanaan Valmet Vinka, kunhan Ilmavoimat luopuu konetyypin käytöstä.

SZ-25 siivet oli jo loppukeväästä 2016 toimitettu Tikkakoskelle odottamaan kuljetusta Kauhavalle, rungon jäädessä vielä viimeisteltäväksi Tiistaikerhoon Suomen Ilmailumuseossa. Kunnostuksen viimeiseksi vaiheeksi jäi moottorista puuttuvien potkurin lukitusosien sorvaaminen sekä sylinterin pakoputkien teettäminen ulkopuolisena työnä.  Pakoputkien valmistuttua ei ollut ihan helppo tehtävä saada pakoputkia, pakokaasunkerääjää ja kerääjästä koneen nokan alle menevää yhtenäistä pakoputkea sovitettua toisiinsa ja moottoriin kiinnitettyä. Lopulta kaikki oli niin kuin piti ja runko oli valmis Kauhavalle toimitettavaksi.

Tiistaina 13. syykuuta puolustusvoimien umpilavallinen kuorma-auto saapui Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan edustalle ja lavalle siirrettiin SZ-25:n runko. Kun runko ja nostolavaan sidottu koneen potkuri oli liinoin kuljetukseen kiinnitetty, matka kohti Kauhavaa alkoi. Kauhavalla odottivatkin sinne aiemmin Tikkakoskelta jo toimitetut Tiistaikerhon kunnostamat koneen siivet. Niinpä tusinan verran tiistaikerholaisia lähti 15. syykuuta kohti Kauhavaa kootakseen SZ-25:n juuri valmistuneeseen upeaan vitriiniin.

Työt aloitettiin välittömästi Kauhavalle saavuttua, mutta tekemistä jäi vielä toisellekin päivälle. Yhteensä seutsemän tunnin urakoinnin jälkeen - mikä sisälsi niin Stigun kuin Pyrynkin pesun - kokoojaporukka suuntasi takaisin etelään.

SZ-25:n kunnostaminen oli Tiistaikerholle mieluisa työ. Työn mielekkyyttä lisäsi merkittävästi, että kunnostustyötä tehdessämme tiesimme, että kone pääsee asianmukaiseen paikkaan näytteille – siis Kauhavalle rakennettuun uuteen kosteudenpoistonkin omaavaan vitriiniin. Valitettavan usein, juuri Suomen ilmailumuseoiden tilanahtauden vuoksi tiistaikerholaisten kunnostamat koneet ovat joko päätyneet varastojen kätköihin tahi muualle kuin varsinaisiin ilmailumuseoihin.

Kyllä sydäntä lämmitti saada kokea Lentosotakoulun killan vakava suhtautuminen Ilmavoimien ilmailuperinnön säilyttämiseen ja esillepanoon. Siitä esimerkkeinä sekä hyvä yhteistyö Tiistaikerhon kanssa että Killan toimesta rakennettu Kauhavan lentokonepuiston uusi vitriini, joka iltavalaistuksessaan kimaltelee koneineen kuin jalokivi Kauhavan yössä.

Kuva: Timo Telen, muut kuvat: Lassi Karivalo.

Kurjen laskutelineen kunnostus

Torstai 7.7.2016 - Tiistaikerholainen

Maaliskuun 20. päivänä vuonna 1927 Suomenlinnan jäältä ensilentonsa tehneessä VL K.1 Kurki lentokoneessa on tyypillinen aikakautensa mukainen laskuteline. Se on teräsputkirakenteinen kehikko sandum -kumisine joustinpunoksineen. Kurjen koelennot tehtiin pääasiassa suksivarustuksella, mutta myös pyöriä kokeiltiin. Epäkelvoksi lentokoneeksi osoittautunut Kurki varastoitiin museointia varten jo koelentojen päätyttyä vuonna 1927.

Kurjen laskutelineen teräsputkirakenteiset metalliosat oli selvityksemme mukaan maalattu alun perin mustalla lakkamaalilla. Suksien näkyvät puuosat oli todennäköisesti tervattu, josta on suksissa vielä viitteitä näkyvissä.  Viitteenä on myös se, että Kurkea koskevien materiaalihankintojen joukosta löytyy maininta tervasta. Mihinkään muuhun kuin suksen puuosiin ei tervan hankinta tunnu todennäköiseltä. 

Kuten itse kone, niin laskutelinekin on 89 vuoden varastoinnin seurauksena kokenut kovia. Laskutelineen kaikki metalliosat ovat pahasti ruosteessa, suksien puuosien tervaus on haihtunut ja sandum -kumit rikki. Päätettiin puhdistaa teräsputket ruosteesta ja maalata mustaksi.  

Ennen kuin päästiin ruosteen poistoon, koko laskuteline irrotettiin Kurjen rungosta ja purettiin osiinsa, jotta ruosteen poisto ja osien uudelleen maalaus olisi helpompaa. Ruostuneiden metalliosien puhdistaminen päätettiin tehdä hiomalla ruoste pois mekaanisesti. Tavoite ei kuitenkaan ollut puhdistaa teräsputkia aivan puhtaalle metallille vaan saada ruosteesta valtaosa pois ennen kirkkaalla Isotrol -lakalla tehtävää pohjamaalausta.

Isotrol -lakka soveltuu hyvin ruostuneille pinnoille, koska lakka omaa erinomaisen tunkeutumiskyvyn ja lakalla on ruostumisen jatkumista ehkäisevästi ominaisuus. Pohjamaalina toimivan kirkkaan Isotrol -lakan päälle vedetään musta Isotrol -lakka jäljittämään Kurjen laskutelineen metalliosien alkuperäistä mustaa maalia.

Metalliosien hiontaan käytettiin sekä käsihiomapaperia että paineilmalla toimivaan porakoneeseen kiinnitettäviä erilaisia hiomaharjoja. Hiominen tehtiin ulkona. Myös suksien puuosat hiottiin puhtaiksi tulevaa tervausta varten.

Kun metalliosat oli saatu puhdistettua ruosteesta, ne maalattiin kirkkaalla Isotrol -lakalla. Kuten etukäteen oli jo odotettavissa, kirkas lakka toi esiin teräsputkien pinnassa olevia jäänteitä alkuperäisestä mustasta maalipinnasta.

Kirkkaan lakan kuivuttua teräsputkien pintaan vedettiin musta Isotrol -lakka. Suksien puuosat odottavat vielä tervaa pintaansa.

Historiallinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Myrskyn spinnerin kiinnitykset

Perjantai 17.6.2016 - Tiistaikerholainen

VL Myrsky II koneen MY-14 entisöimiseksi on käytössämme alkuperäinen Myrskyn potkurinnavan suojus, napakuppi tai spinneri. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä. 

Spinneri, joka meillä on MY-14 moottoriin asennettavaksi, on tyhjä eli ilman spinnerin tarvitsemaa kiinnitysmekanismia potkurinnapaan. Puuttuva mekanismi pitää siis tehdä.  Kiinnitysmekanismin ytimen muodostavat spinnerin sisään kiinnitettävä peltinen etulevy ja spinnerin takareunaan kiinnitettävä takalevy.

Spinneri laitetaan paikoilleen asentamalla spinnerin takalevy potkurinakseliin potkurin ja moottorin väliin ja kiinnittämällä etulevy potkurinnavan kärkeen. Tämän jälkeen tyhjä spinneri työnnetään paikoilleen ja kiinnitettään etu- ja takalevyihin. Etulevy on se, jolla spinneri varsinaisesti lukitaan potkurinnapaan. Spinnerin takareunassa kiinni olevan takalevyn tehtävänä on toimia lähinnä ohjainlevynä ilman kiinnitystä potkurinakseliin.

MY-14 entisöintiä varten saadusta spinneristä puuttuvat etu- ja takalevy painosorvattiin pellistä Myrskyn piirustusten mukaisiksi. Sorvausta varten tehtiin puinen muokattavissa oleva sorvauslesti. Muokattavuus sen vuoksi, että samalla lestillä, sitä välillä muokaten, sorvattiin sekä halkaisijaltaan suurempi takalevy että pienempi etulevy.

Takalevyyn tehtiin kaulustusleikkurilla halkaisijaltaan 3 tuuman kevennysreiät. Kaulustusleikkurin muodostaa kaksi toisiaan vasten läpi pellin puristettavaa metallimuottia. Muotin kierretangossa olevan mutterin avulla teräväreunaiset muotit puristetaan vastakkain, jolloin ne leikkaavat peltiin halutun suuruisen reiän ja tekevät samalla reikään kauniin kauluksen. 

Nyt ollaan spinnerin osalta tilanteessa, jossa sekä etu- ja takalevyt on painosorvattu, takalevy kevennetty ja levyjä jo alustavasti asennettu spinnerin sisään.

Tiistaikerho kesätauolle

Maanantai 6.6.2016 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kevätkausi oli kokonaisuudessaan työntäyteinen. Töitä tehtiin useiden museolentokoneiden entisöinnin ja konservoinnin parissa, josta kielivät nimet Vihuri II, Myrsky II, Stieglitz, Tuuli III ja Kurki. Eniten työtunteja vaatineet hankkeet olivat VL Myrskyn II:n ja Valmet Tuuli III:n entisöinnit. Tiistaikerhon töiden kannalta oli myönteistä, että VL K.1 Kurki -koneen konservointihanke saatiin käyntiin. Tässä blogissa kerrotaan yhteenvetona Tiistaikerhon kevätkauden 2016 toiminta.

Vaikka Tiistaikerhon kevätkausi päättyikin toukokuun lopussa ja käynnistyy taas elokuun puolivälissä, ei Suomen Ilmailumuseon entisöintitila kokonaan hiljene töiden äänistä. Myrsky-projekti etenee kesäkuukausinakin ja muidenkin projektien parissa on mahdollista askaroida.

Valmet Vihuri II:n (VH-25) ohjaamokokonaisuuden rakentamisessa saatiin happilaitteiston putkistot asennettua niin taka- kuin etuohjaamoon ja takaohjaamon istuimen taakse tulevan kankaisen matkatavarasäiliön tekeminen on jo pitkällä. Takaistuimen vyöt saatiin valmiiksi. Ohjaamon ja sen alla olevan pyörällisen kuljetusalustan väliin on rakennettu ohjaamon ja kuljetusalustan toisistaan erottava lattia ja valopistoolin ampuma-aukko on tekeillä.

VL Myrsky II:n (MY-14) entisöintiprojektissa kaikki siipeen tulevat siipikaaret ja koneen teräsputkirungon ympärille tulevat muotokaaret ovat valmiina ja siivekkeen kaaret tekeillä. Siipisalkojen toiset puoliskot on tehty ja toiset tekeillä. Rungon tyvestä laskien seitsemän kaarivälin mittaisen koesiiven rakentaminen on edennyt hyvin siiven rakentamisen rinnalla. Koesiiven kummankin siipisalon puoliskot ovat valmiit. Siipisalkoihin on sovitettu siipikaaria ja mm. laskutelineen tukirakenteen metallikiinnikkeitä. Koesiivellä testataan siiven tyven rakenteen kestävyyksiä, laiteasennuksia ja tekniikkaa. On kunnostettu Myrskyn alkuperäisten pyörien jarruja. Tehtiin muotti moottorin patalevyn rakentamisen tilaamiseksi ulkopuolisena työnä.

Focke Wulf Stieglitz:n (SZ-25) rungon kunnostaminen saatiin valmiiksi. Kevätkauden töitä ovat olleet moottoripukin suojuspeltien tekeminen ja laiteiltaan puutteellisen moottorin varustaminen koneeseen asennettavaksi. Moottorin laittamisessa keskeinen toimija on ollut Suomen Ilmailumuseon Keskiviikkokeho, joka myös kiinnitti moottorin koneen nokalle.  Nyt odotellaan ulkopuolisena työnä tilattujen pakosarjan pakoputkien valmistumista, jonka jälkeen pakokaasunkerääjä ja siitä rungon alapuolelle menevä pakoputki voidaan asentaa paikoilleen. Potkuri saadaan asennettua moottoriin, kunhan puuttuva potkurin moottorin akseliin lukitseva lukitusmutteri suojuskupuineen on saatu sorvattua. SZ-25:n runko sekä jo aiemmin Tiistaikerhon kunnostamat siivet toimitetaan Kauhavalle, jossa kone kootaan muistomerkkikoneeksi syksyllä valmistuvaan muistomerkkivitriiniin.

Vuoden 2015 puolella alkanut Valmet Tuuli III:n (TL-1) entisöinnin ensimmäinen vaihe saatiin päätöksen huhtikuun loppuun mennessä. Silloin Tuulin rungosta - ohjaamo mukaan lukien - oli irrotettu kaikki järkevästi irrotettavissa olevat osat helpottamaan Hämeenlinnassa toimivan Ammattiopisto Tavastian Pintakillassa tapahtuvaa rungon uudelleen maalausta. Purkamisen jäljiltä Tuulin rungon torso kuljetettiin Hämeenlinnaan. Sinne oli aiemmin helmikuussa toimitettu niin ikään osistaan ”riisutut” siivet. Tiistaikerhon osalta Tuuli III tulee seuraavan kerran mittavammin ajankohtaiseksi vasta loppuvuodesta, jolloin uudelleen maalatut siivet ja runko palaavat Suomen Ilmailumuseoon varustettavaksi ja koneen näytteille kokoamiseksi. Tiistaikerhon Tuuli-töiden rinnalla Suomen Ilmailumuseon Keskiviikkokerho on peruskorjannut Tuulin Continental -moottoria.

Uutena projektina käynnistyi VL K.1. Kurki -koneen konservointi ja korjaus. Kone valmistui Suomenlinnassa toimineessa Ilmavoimien Lentokonetehtaasta vuonna 1927 ja jäi prototyypiksi. Kurjen kunnostukselle avautui sopiva rakonen, kun Valmet Tuuli III:n siivet ja runko ovat maalattavina Ammattiopisto Tavastian Pintakillassa. Kurjen runko saapui huhtikuussa Suomen Ilmailumuseoon Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta. Koneen siivet tuodaan Tiistaikerhoon, kun runko on ensin saatu konservoitua ja korjattua sekä Vesivehmaalle palautettua. Toistaiseksi päätyönä ovat oleet Kurjen rungon kangasverhoilussa olevien yli 30 reiän ja vaurion paikkaus sekä korkeusvakaajan ja -peräsinten korjaus.

Usein jää mainitsematta pienemmät Tiistaikerhon työt. Yksi sellainen on myyntiin valmistettavien Ilmailumuseoyhdistyksen logolla varustettujen IMY -pannunalusten tekeminen. Neuvostoliittolaisen Polikarpov I-16 -hävittäjän pääliprofiilin muotoon vanerista taivutetut pannualuset ovat olleet haluttu Ilmailumuseoyhdistyksen myyntiartikkeli.

Kuvat: Lassi Karivalo pl. Stieglitzin moottorin asennuskuva Matias Laitinen.

Kurjen rungon verhoilun vauriot: enemmän työtä kuin luultiin

Keskiviikko 25.5.2016 - Tiistaikerholainen

Kurjen rungon verhoiluvaurioita oli luultua runsaammin. No, näinhän siinä yleensä käy pitkään varastoituneena olleiden museokoneiden kohdalla. Toiveet ja todellisuus eivät aina kohtaa.

Ohjaamosta taaksepäin olevassa rungon kangasverhoilussa oli reikiä, repeämiä ja muita vaurioita viitisentoista. Rungon alapinnan kangasverhoilussa oli lisäksi yksi paha repeämä, puolenkymmentä reikää sekä lahonnutta verhoilukangasta laskutelineiden metallikorvakkeiden ympärillä. Eturungon vaneriverhoilussa vaurioita oli vain muutama.

Kangasverhoilussa olleet pienet reiät ja vauriot korjattiin kangaspaikalla. Lekopellavakankaasta leikattiin sik-sak saksilla reiän peittävä sahalaitainen paikkalappu. Reiän ympäristö hiottiin karheaksi paikkalapun kokoiselta alueelta. Itse paikkalappu liimattiin reiän päälle kiristyslakalla, jota siveltiin sekä vauriokohtaan että paikkalappuun. Lakan annettiin vähän aikaa jähmettyä, ennen kuin paikka painettiin reiän päälle. Paikkalapun päälle siveltiin vielä kiristyslakkaa samalla varmistaen, että paikan sahalaitareuna on liimautunut verhoilukankaaseen. Lakan annettiin kuivua, jonka jälkeen alue hiottiin ja lakkaus sekä hionta toistettiin.  Muutaman lakkaus- ja hiontakerran jälkeen paikka oli kiristynyt tasaiseksi odottamaan maalausta alumiinipronssilla.

Isommissa vauriokohdissa, kuten verhoilukankaan repeytymissä meneteltiin toisin. Kielekkeiksi repeytyneen verhoilukankaan sisäpinnalle liimattiin paikkauksen tueksi millin paksuinen vaneriviilu. Liimana käytettiin Erikeeper Plus -liimaa.  Repeytyneen verhoilukankaan reunat liimattiin venyttäen reunoja pitkin vaneriviilun pintaa. Repeytymien suurimmat kielekkeet liimattiin vaneriviilun pintaan Cascol -kontaktiliimalla. Näin varmistettiin laaja-alaisen kielekkeen kunnollinen kiinnittyminen tukivaneriin. Kun liimaus oli kuivunut, paikattu alue hiottiin sileäksi ja vauriokohdan päälle kiinnitettiin kiristyslakalla kankaasta leikattu vaurioalueen peittävä paikkalappu. 

Koneen alapinta on koko matkaltaan kangasverhoiltu. Ohjaamon kohdalla alapinnan verhoilussa oli paha runkoon nähden poikittainen repeämä. Kangas on revennyt koko matkaltaan rungon reunasta reunaan. Lisäksi rungon alapuolen verhoilussa oli puolenkymmentä muuta reikää.

Laajan repeämän korjaus päätettiin tehdä liimaamalla repeämän reunat kiinni repeämän kohdalla olevaan rungon tukikaareen kangasta samalla kireäksi venyttäen. Liimaus tehdään kontaktiliimalla, sillä liimaus kangasta samalla kiristäen edellyttää kankaan välitöntä kiinnittymistä kareen.

Repeämän toinen reuna saatiin hyvin kaareen liimattua. Sen sijaan toinen reuna ei ulottunut kaareen asti. Tämän vuoksi kankaan reunaan liimattiin kontaktiliimalla verhoilukankaasta leikattu lisäkaistale. Näin repeytynyt lieve saatiin ulotettua kaareen ja liimattua siihen kiinni. Lopuksi liitoksen päälle vedettiin vielä kiristyslakkakerroksia.

Koneen alapinnan pienet kangasverhoilun reiät korjattiin jo edellä mainitulla paikkaustavalla. Siinä tunsi itsensä vanhanajan autonasentajaksi, kun rungon alla selällään maaten verhoiluvauriota korjasi.  

Kurjen kunnostus käynnistyi

Lauantai 7.5.2016 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Suomen Ilmailumuseoon tuodun VL K.1. Kurki -koneen rungon kunnostus käynnistyi Tiistaikerhossa ripeästi. Samanaikaisesti alkoivat korkeusvakaajan verhoiluvaurioiden korjaus, rungon pintoja puhdistus, sivuperäsimen irrotus ja rungon ruosteisten metalliosien irrotus puhdistettavaksi.

Korkeusvakaajassa ja siinä kiinni olevissa korkeusperäsimissä on runsaasti verhoiluvaurioita. Kummankin peräsimen kärki on tuhoutunut. Vakaajan vaneriverhoilussa on muutama pienehkö vaurio ja yksi iso vaurio, jossa verhoilu on rikkoutunut noin 40 x 40 cm alueelta vakaajan kummaltakin puolelta. Vaurio on syntynyt ikään kuin vakaajan läpi olisi isketty isolla tylpällä esineellä. Päätettiin aloittaa korjaaminen vakaajasta. Työn helpottamiseksi peräsimet irrotettiin.

Koska vaurioalue on niin suuri ja verhoilu pahasti rikki, joudutaan vaurioalue verhoilemaan kokonaan uudelleen. Ryhdyttiin ensin vakaajan alapinnan vaurion korjaamiseen. Poistettiin mattoveitsellä leikaten rikkoutunut vaneriverhous muutaman kaarivalin matkalta. Verhoilun alta paljastuneista kaarista poistettiin naulat, joilla vanha vaneri oli kaariin kiinnitetty. Tämän jälkeen tehdyn aukon reunoihin liimattiin tukilistat uuden vanerin asentamiseksi ja liimaamiseksi aukon katteeksi. Liimana käytettiin Cascol Outdoor -puulimaa.

Seuraavaksi leikataan 1,2 mm paksuisesta lentokonevanerista aukon muotoinen kappale. Tämä kappale liimataan paikalleen aukon reunaan kiinnitettyjen tukilistojen ja kahden aukossa olevan kaareen varaan. Liimaus tullaan varmistamaan nauloilla alkuperäisen verhoilun mukaisesti. Aivan vastaavalla tavalla menetellään korkeusvakaajan yläpinnan vaurion korjaamisessa. Samalla kun korjattiin vakaajan alapinnan suurta vauriota, paikattiin vakaajan vaneripinnan pienempiä reikiä.

Rungon vaneri- ja kangasverhoilun pinnat ovat pahoin likaantuneet lähes 90 vuoden varastoinnin seurauksena. Alun perin Kurjen pinnat on maalattu alumiinipronssilla, jonka päälle oli vedetty kirkas selluloosalakka. Vuosikymmenen aikana kirkas lakka on haihtunut ja jäljelle on jäänyt matanharmaa maalipinta.  Alkuperäistä kirkasta ja nykyisin jo kellastunutta lakkapintaa on jäljellä muutamassa auringonvalolta suojassa olleessa kohdassa.

Rungon pinnat puhdistettiin ihmesienipesulla. Maalipinta pestään puhtaaseen veteen kastellulla ihmesienellä ja pyyhitään kuivaksi kankaalla. Ihmesienipesu on toimiva ja sopivan hellävarainen tapa puhdistaa vanhaa maalipintaa. Menettely sopii yhtä hyvin vaneri- kuin kangasverhoilun puhdistamiseen.

Sivuperäsimen irrotus oli hankalaa. Irrottamista hankaloittivat kiinni jumiutuneet peräsimen ja rungon välisten saranoiden lukituspultit. Pulteista kahta ei saatu poistettua. Peräsin saatiin kuitenkin irti, kun saranat purettiin poistamalla saranapuolikkaita yhdistävät tapit. 

Rungossa ja pyrstössä on useita metalliosia, jotka liittyvät esimerkiksi peräsinten kiinnitykseen tahi ohjainvaijereiden johtamisiin. Kaikki nämä metalliosat ovat ruosteessa. Tämän vuoksi osat irrotettiin puhdistettaviksi. Myös teräspukista tehty koneen laskutelinekehikko on paksun ruosteen peitossa. Laskutelinekehikko joudutaan irrottamaan koneen rungosta ja purkamaan osiin puhdistusta ja uudelleen maalausta varten, mutta se on jo toisen jutun aihe.

I.V.L. K.1 Kurki - Tiistaikerhon uusi projekti

Torstai 28.4.2016 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla oleva I.V.L. K.1. Kurki päätettiin ottaa Tiistaikerhoon kunnostettavaksi.  Kunnostukselle avautui sopiva rakonen, kun Valmet Tuuli III:n siivet ja runko saatiin esivalmisteltua maalausta varten ja kuljetettua Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastian Pintakillassa tapahtuvaa koneen uudelleen maalausta varten. Tiistaikerhon Tuuli-työt jatkuvat maalauksen jälkeen todennäköisesti vasta vuoden loppupuolella. 

I.V.L. K.1 Kurki on Suomenlinnassa toimineen Ilmavoimien lentokonetehtaan/Valtion lentokonetehtaan suunnittelemista ja rakentamista sekä tähän päivään asti säilyneistä koneista toiseksi viimeinen, jota ei vielä ole kunnostettu. Vuoroaan odottaa vielä Vesivehmaalla niin ikään oleva vaurioitunut VL E.31 Kotka II.

Kurki on ollut Vesivehmaalla 1940-luvun lopusta asti, jolloin Vesivehmaan sodanaikaiseen halliin koottiin eri puolilta Suomea käytöstä poistettuja ja varastoituja Ilmavoimien 1920- ja 1930-luvun lentokoneita. Vesivehmaaltahan myös I.V.L. D.26 Haukka I tuotiin Tiistaikerhoon kunnostettavaksi ja palautettiin sinne viime keväänä kunnostuksen jälkeen.

Kurki on ollut esillä Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa siivet rungosta irrotettuna. Koneesta on vuosien saatossa kadonnut osia, joten esimerkiksi ohjaamo on varustukseltaan puutteellinen. Kurki on myös ilman moottoria. Sen keulalla kuuluisi olla Siemens Halske Sh 12 -tähtimoottori.

Kuva: Tapio Heinomaa

Tiistaina 19. huhtikuuta Päijät-Hämeen Ilmailumuseon väki lastasi Kurjen rungon, korkeusvakaimen ja korkeusperäsimet puolustusvoimien kuljetukseen. Kun runko ja muut koneen osat oli liinoin huolellisesti kiinnitetty siirtolavaan ja lava nostettu kuorma-auton kyytiin, matka Vesivehmaalta kohti Vantaata ja Suomen Ilmailumuseota alkoi. 

Kuva: Jarmo Tammisto

Kuljetuksen saavuttua Vantaalle, tiistaikerholaiset aloittivat lastin purun museon pihalla. Kun siirtolava oli laskettu alas kuorma-auton kyydistä ja Kurki vapautettu kiinnitysliinoista, runko voitiin vetää ulos. Koneen liikuttamisen helpottamiseksi suksien alle asetettiin pyörillä varustetut lavat. Näin runko olikin helppo työntää sisään Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan.

Koneen siivet tuodaan Tiistaikerhoon, kun runko on saatu kunnostettua ja Vesivehmaalle palautettua. Kun siivetkin on korjattu, Kurki olisi valmis näytteille koottavaksi. Ongelmana vaan on, ettei Päijät-Hämeen ilmailumuseossa ole tällä hetkellä riittävästi vapaata tilaa koneen pitämiseksi näytteillä koottuna.

I.V.L. K.1. Kurki kunnostetaan Tiistaikerhossa korjaavan konservoinnin periaatteella.  Se tarkoittaa, että puhdistetaan koneen pinnat, korjataan koneessa olevat vauriot, täydennetään koneesta puuttuvaa mittaristoa ja laitteistoa sekä laitetaan ohjauslaitteet toimiviksi.  Koneen pintojen uudelleen maalaukseen ei ryhdytä muutoin, kuin korjattujen kohtien osalta ja kenties alueilla, jossa maalipinta on pahasti vaurioitunut. Korjattujen vauriokohtien uudelleen maalaukset tehdään käyttämällä vanhoja maalausmenetelmiä. Niistä saatiin hyvää kokemusta I.V.L. D.26 Haukka I korjaavan konservoinnin yhteydessä.

Kurki on Suomenlinnassa toimineen Ilmavoimien lentokonetehtaan pääsuunnittelijan Kurt Bergerin ja tehtaan johtajan Asser Järvisen suunnittelema konetyyppi. Kurjen ensilento oli maaliskuussa 1927. Kone oli alun perin tarkoitettu siviili-ilmailuun harjoitus-, matkailu- ja urheilukoneeksi. Kurkea tarjottiin myös ilmavoimille yhteyskoneeksi sekä tähystäjien ja ohjaajien harjoituskoneeksi.

Kurki maaliskuussa 1927 Suomenlinnan jäillä. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Kurki ei kuitenkaan täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia eikä lentoteknisiä ominaisuuksia. Kone kärsi mm. suunta- ja kallistusheilahtelusta. Kurki poistettiinkin käytöstä jo 55 lennon ja 13 tunnin koelentovaiheen jälkeen. Ilmailuhistoriassa Kurki tunnetaan lempinimellä ”Järvisen laatikko”.

Ellei toisin mainittu, kuvat: Lassi Karivalo

Tuuli III:n runko Vantaalta Hämeenlinnaan

Lauantai 23.4.2016 - Tiistaikerholainen

Valmet Tuuli III:n runko kuljetettiin perjantaina 15. huhtikuuta Suomen Ilmailumuseolta Vantaalta Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastian Pintakiltaan maalattavaksi. Pari kuukautta aiemmin Pintakiltaan oli kuljetettu Tuuli III:n siivet. Pintakillassa opiskellaan pintakäsittelyalan perustutkinto ja metallituotteiden pintakäsittelyjen osaamisalalta saadaan perusvalmiudet kehittyä alan tehtävien osaajaksi.

Suomen Ilmailumuseon johtamassa Tuuli III:n entisöintiprojektissa Ammattiopisto Tavastian Pintakillan tehtävänä on vastata koneen uudelleen maalauksesta. Se tarkoittaa valtaosin koneen huonoon kuntoon menneen pintamaalauksen poistamista ja sen jälkeistä uudelleen maalausta. Koko maalausurakka toteutetaan ammattiopistossa oppilastyönä opettajien Jari Välkkysen ja Hannu Waltzerin ohjaamina. Tuuli III -projekti onkin herättänyt Pintakillan opiskelijoissa etukäteen jo suurta mielenkiintoa.

Ennen Tuuli III:n rungon siirtämistä Hämeenlinnaan oli takana suuri työ rungon esivalmistamiseksi maalausta varten. Ilmailumuseoyhdistyksen tiistaikerholaiset olivat purkaneet rungosta kaikki, mikä siitä oli järkevästi irrotettavissa. Tämä siksi, että rungon käsittely olisi Pintakillassa niin maalinpoiston kuin maalauksen osalta mahdollisimman kätevää.

Hämeenlinnaan viety runko olikin ilmiasultaan jo varsinainen torso. Rungon mukana Hämeenlinnaan lähtivät myös uudelleen maalattavat moottoritilan kuomut, selkäevä, sivuvakaaja ja sivuperäsin. Rungon liikuttamista ja kuorma-auton lavalle kuljetettavaksi siirtämistä helpottamaan runkoon kiinnitettiin museomekaanikko Antti Laukkasen metallipalkeista hitsaama ja pyörin varustettu kehikko.

Kehikon avulla Tuuli III:n runko saatiin kätevästi lastattua Ammattipisto Tavastian kuorma-autoon ja matka kohti Hämeenlinnaan alkoi. Rungon kuljetus toteutettiin ansiokkaasti Ammattiopiston koulutusajona.  Siitä vastasivat Ammattiopisto Tavastian Logistiikkaosaston oppilaat opettajansa Timo Lahden johdolla.

Hämeenlinnaan saavuttua Pintakillan Tuuli III -projektin opiskelijat siirsivät Tuuli III:n rungon Ammattiopisto Tavastian Pintakillan halliin Suomen Ilmailumuseon Antti Laukkasen ja Kimmo Snellmanin valvonnassa. Tuuli III:n rungon pintakäsittely pääsee nyt alkamaan.

Pintakillassa on jo aloitettu niin siipien kuin rungon pintakäsittelyn esivalmistelut. Se on tarkoittanut erilaisten maalinpoistomenetelmien testausta tarkoitukseen sopivimman menetelmän löytämiseksi. Maalauksen onnistumisen edellytys onkin huolellisesti tehty maalinpoisto. Pintakillassa testattiin maalinpoistoa Tuulista irrotettuihin pienosiin, kuten korkeusperäsinten trimmin laippoihin.

Osien pinnoille tehdyn rasvanpoiston jälkeen kokeiltiin erilaisia liuotteita laimeammasta vahvempaan. Lopulta päädyttiin siihen, että projektissa maalinpoistoon sopii parhaiten Nitromors-maalinpoistoaine. Tämä tarkoittaa, että niin siipien kuin rungonkin käsittely pääsee Pintakillassa toden teolla alkamaan. Projektin etenemistä Ammattipisto Tavastian Pintakillassa voi seurata Pintakillan Tuuli III -projektin sivulta http://tuuli3.weebly.com/

Kuvat: Lassi Karivalo (1. kuva) ja Antti Laukkanen (muut).

SZ-18 Tuurista Tuulokseen

Perjantai 15.4.2016 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistys ry:n omistama ilmavoimien entinen Focke Wulf Stieglitz Fw 44J (SZ-18) alkeiskoulukone on ollut vuodesta 2010 näytteillä Alavudella Tuurin kyläkaupassa. SZ-18 entisöitiin Tiistaikerhossa vuosina 1999 – 2009, jonka jälkeen kone kuljetettiin Tuuriin, koska koneelle ei ollut tilaa ilmailumuseoissa.  Ihan samalla tavalla kävi myöhemmin Ilmailumuseoyhdistyksen omistamalle ja Tiistaikerhon vuosina 2000-2011 rakentamalle 1930-luvun pienkone Virin replikallelle. Viri on puolestaan näytteillä Jyväskylässä K-citymarket Seppälässä leluosaston kattoon ripustettuna.  

Tuurin Kyläkaupassa alkavan mittavan remontin vuoksi SZ-18 -konetta ei voida enää pitää näytteillä, eikä sille myöskään jatkossa löydy Tuurin Kyläkaupasta sopivaa paikkaa. Tämän seurauksena koneelle neuvoteltiin uusi sijoituspaikka. Paikaksi valikoitui Hämeenlinnan Tuuloksessa toimiva Kauppakeskus Tuulonen. Tuulonen suhtautuu myönteisesti ilmailuhistorian säilyttämiseen ja sen tunnetuksi tekemiseen. Tästä on esimerkkinä, että ilmailuhistoriallisesti arvokas ja Ilmasotakoulun Killan entisöimä DC-2 Hansin-Jukka sai hyvän säilytyspaikan kauppakeskukseen rakennetusta vitriinistä. Ilmailumuseoyhdistyksen omistamaa SZ-18 -konetta ei kuitenkaan sijoiteta Hanssin-Jukan yhteyteen, vaan se päätyy näytteille Kappakeskuksen sisätiloihin.

Maanantaina 11. huhtikuuta seitsemän tiistaikerholaisen matka suuntautui Tuuriin purkamaan SZ-18 -koneen Tuuloksen kuljetettavaksi. Kun kone oli laskettu alas Tuurin kyläkaupan katosta kauppakeskuksen ystävällisen ja avuliaan henkilökunnan toimesta, päästiin koneen purkamiseen.

Tiistaikerholaiset ahersivat koneen ympärillä kuin muurahaiset. Ihan ensimmäiseksi irrotettiin ”Stigun” moottorin potkuri. Sen jälkeen käytiin käsiksi yläsiipiin. Kun siipijänteet eli lamellit oli saatu irrotettua ja yläsiivet trukeilla tuettua, voitiin siipituet eli streevat poistaa ja laskea yläsiivet trukin varassa yksi kerrallaan alas ja asettaa siipipukeille.

Tämän jälkeen irrotettiin alasiivet, jotka sipipukeille laitettuina jäivät odottavat lastausta Tuulokseen kuljetettaviksi. Alasiipien irrotus onnistui miesvoimin.

Osa tiistaikerholaisista irrotti samanaikaisesti koneen korkeusperäsimet. Korkeusvakaaja päätettiin jättää irrottamatta uskoen, että runko mahtuu vakaajan kanssa kuorma-auton kyytiin. Päivän päätteeksi irrotettuja osia kuten lamelleja ja streevoja niputettiin ja pakattiin kuljetusta varten. Olikin jo aika vähän rentoutua huomista odotellessa.  

Hotellissa nautitun ravitsevan aamupalan jälkeen alkoi koneen lastaus Tuuloksen menevään kuljetukseen. Täysperävaunullisen kuorma-auton ”nuppiin” lastattiin SZ-18 runko. Se mahtui kuin mahtuikin sisään lavalle korkeusvakaajan kanssa. Tosin korkeusvakaajan päiden ja lavan seinien väliin ei jäänyt kuin muutama sentti, mutta se riitti. Runko sidottiin huolellisesti liinoilla lavaan, jotta se pääse kuljetuksen aikana liikkumaan.  Siipipukkeihin superlonpehmustein tuetut siivet lastattiin perävaunuun. Kun siivetkin pukkeineen oli liinoilla kiinnitetty, matka kohti Tuulosta saattoi alkaa.  Samalla myös tiistaikerholaiset lähtivät ajamaan kohti Tuulosta koneen potkuri auton sisätilaan tungettuna.  

Kuljetus saapui perille Tuulokseen jo alkuiltapäivästä ja SZ-18 siirtäminen Kauppakeskus Tuulosen sisätiloihin alkoi. Runko työnnettiin omilla pyörillään sisään kauppakeskukseen. Vähän jouduttiin kuitenkin ”venkslaamaan”, ennen kuin runko saatiin pujotettua kauppakeskuksen ovesta.  Siivet kannettiin sisään käsin.

Koneen runko ja siivet varastoitiin kauppakeskuksessa tyhjänä olevaan liiketilaan. Siellä SZ-18 saa odottaa, kunnes Tiistaikerhon työporukka ilmaantuu paikalle toukokuussa kootakseen koneen.

Ehjä Stieglitz SZ-18 tullaan ripustamaan Tuulosessa kävijöiden ihailtavaksi kauppakeskuksen käytävän kattoon. SZ-18:sta tulee siten DC-2 Hanssin-Jukan rinnalla jo toinen kauppakeskuksen ilmailuhistoriallinen vetonaula.

Kuvat: Aleksanteri Korschunoff

SZ-25 sai moottorin nokalleen

Sunnuntai 10.4.2016 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon keskiviikkokerholaiset asensivat Focke-Wulf Stieglitz SZ-25:n nokalle siihen kuuluvan Siemens-Halske Sh 14A -moottorin (n:o 28223). Tosin moottori on vielä ilman potkuria.

Kuva: Matias Laitinen

Ennen kun oli päästy näin pitkälle, lähes kokonaan ulkopuolisista osista riisuttua moottoria oli pitänyt puhdistaa, varustaa ja kunnostaa. Varustamisesta on pääosin vastannut Keskiviikkokerho.

Työtä hidasti moottorista puuttuvien osien etsiminen. Kaikkia osia ei valitettavasti löydetty. Esimerkiksi kaasuttajat jäivät puuttumaan.  Tämä puute jää kuitenkin piiloon moottoripukin suojuspeltien alle, joten näkyviltä osin moottorista tulee kokonainen.

Puuttuvia osia löydettiin niin museoiden kätköistä kuin yksityishenkilöiltä. Kokoon saatiin imuputket, sylinterin päässä olevat venttiilien työntötankojen suojukset, pakokaasunkerääjä, kerääjästä nokan alle ulottuva pakoputki, kaksi magneettoa ja ”viime metreillä” Suomen Ilmailumuseosta löytynyt tulpanjohdotuksen suojusputkisto johtoineen.

Lisäksi saatiin potkurista puuttunut potkurinnapa. Sitä mukaa, kuin osia saatiin, ne kunnostettiin ja kiinnitettiin moottoriin.

Osa löytyneistä osista oli vaurioitunut ja korjattiin kuten tulpanjohdotuksen putkisto. Osa puuttuneista osista myös tehtiin. Magneetosta puuttunut kansi valmistettiin valamalla. Toisen magneeton alkuperäinen kansi upotettiin ensin silikoniin valumuotin saamiseksi. Muottiin valutettiin hartsia ja hartsin kovetuttua käsissämme oli aidonnäköinen kannen aihio. Aihio työstettiin valmiiksi, maalattiin ruskeaksi ja asennettiin magneettoon.

Kuva: Matti Stockmakare

Myös koneen keulan alle menevän pakoputken puuttunut suuosa tehtiin. Uustuotantona tehty pakokaasunkerääjä ”vanhennettiin” kuumentamalla sen pinnat kaasuliekillä.

Koska pakosarjan sylintereistä lähteviä pakoputkia ei kovasta etsimisestä huolimatta löytynyt ja niiden valmistaminen olisi ollut Tiistaikerhossa kovin työläs urakka, putkien tekeminen tilattiin ulkopuolisena työnä. Kun pakoputket saadaan ja asennettua sitten paikoilleen, itse moottori on saatu riittävän valmiiksi. Käyntikuntoiseksi sitä ei ole tarkoitus tehdäkään.  Moottori saa vielä potkurinsakin, kunhan puuttuva potkurin lukitsemispultti suojuskupuineen saadaan sorvattua.

Ei siis mene enää kauan, kun SZ-25:n runko matkaa Kauhavalle odottamaan syksyä, jolloin SZ-25 kootaan vitriiniin muistomerkkikoneeksi.

SZ-25:n rungon kunnostus kalkkiviivoilla

Maanantai 4.4.2016 - Tiistaikerholainen

Kauhavalle muistomerkkikoneeksi menevän ja ilmavoimien käytössä olleen Focke Wulf Fw 44J Stieglitz (SZ-25) -alkeiskoulukoneen rungon kunnostus on saatu Tiistaikerhossa lähes valmiiksi. Viimeisenä valmistuivat koneen moottoripukista puuttuneet alumiinipeltiset suojukset. Uutuuttaan kiiltelevät suojukset odottavat nyt pintaansa ”Stigun” rungon vihreää maalia. Todettakoon, että koneen siipien kunnostus valmistui jo ennen joulua ja siivet toimitettiin Tikkakoskelle odottamaan kuljetusta syksyllä Kauhavalle.

Suojuspeltien rakentaminen oli monitahoinen ja haastava urakka. Moottoripukin kummankin kyljen suojukset ovat kaksiosaiset ja toisiinsa saranoidut. Kaksiosaiset suojukset lukitaan moottoripukkiin jousitetuilla puikoilla varustetuilla lukoilla. Suojuksissa on moottoripukin sisätilan jäähdyttämistä edesauttavat aukot eli ”kidukset”.

Suojuspellit tehtiin kokonaan ns. skrätsinä, koska SZ-25 moottoripukin suojuspellit olivat jossain vaiheessa lähteneet omille teilleen. Malliksi saatiin Suomen Ilmavoimamuseosta siellä olevan SZ-4:n vastaavat suojuspellit. Sen verran yksilöllisiä nämä ilmavoimien käytössä olleet ”Stigut” ovat, etteivät SZ-4 suojuspellit täysin SZ-25:een sopineet. Siten emme voineet vain kopioida SZ-4:n peltejä 1:1, vaan uudet pellit oli räätälöitävä SZ-25:n yksilöllisten mittojen mukaan. Silti malliksi saamamme pellit jouduttivat työtämme.

Uudet suojuspellit tehtiin millin paksuisesta alumiinilevystä sekä muotoiltiin ja reunoiltaan vahvistettiin moottoripukin mittojen mukaan. Pukin yläsuojus oli helppo tehdä, koska se oli vain kaareva alumiinipelti.

Sen sijaan kylkisuojukset olivat haasteellisemmat tehdä tuuletuskiduksineen ja lukkoineen. Suojuksiin tulevat kidukset tehtiin leikkaamalla ensin peltiin pitkulainen kidusaukko. Sen jälkeen kidusaukon etureuna pakotettiin muotoillulla puupalikalla ulkonevaksi. Kidusaukon takareunan sisäpuolen kidus tehtiin leikkaamalla alumiinipellistä sopivan kokoinen aihio, joka niitattiin kiinni kidusaukon reunaan. 

Samalla kun suojuspeltiä tehtiin, aloitettiin suojukset moottoripukkiin kiinnittävien lukkojen tekeminen. Lukkoja tulee kaksi kumpaankin kylkisuojuksen osaan eli yhteensä kahdeksan.  Ensin alumiinipellistä taivutettiin lukon runko, jonka korvakkeisiin porattiin reiät. Korvakkeiden rekien läpi liukuvat lukkopuikot tehtiin metallitangosta. Puikkoihin kiinnitettiin pieni vipu puikon liikuttamiseksi.

Koska kaupasta ei löydetty lukkopuikkojen ympärille sopivia jousia, ne piti valmistaa. Jouset tehtiin kiertämällä 1 mm paksuista pianolankaa metallitangon ympärille lankaa samalla vedättäen. Näin jouseen saatiin sopiva kireys ja kierretiheys. Kun jouset oli tehty, oltiin puikkolukot valmiit kiinnittämään lopullisesti moottoripukin suojuksiin.  

Kidusaukkojen ja puikkolukkojen valmistuttua yhdistettiin moottoripukin kummankin kyljen kaksiosaiset suojuspellit pianosaranalla toisiinsa. Moottoripukin kylkisuojukset yhdistettiin vielä avattavalla sokkasaranalla moottoripukin yläpuolisen suojuspellin reunaan.  Viimeisenä työnä säädettiin lukkopuikot toimimaan moitteettomasti.

Moottoripukin suojuspeltien rakentamisen rinnalla on Suomen Ilmailumuseon Keskiviikkokerho kunnostanut SZ-25:n nokalle asennettavaa Siemens-Halske-moottoria. Kun moottorin kunnostustyö saadaan valmiiksi, se kiinnitetään koneen nokkaan, jonka jälkeen SZ-25:n runko on valmis lähtemään kohti Kauhavaa.

Tuuli III:n rungon esikäsittely loppusuoralla

Perjantai 26.2.2016 - Tiistaikerholainen

Kun Valmet Tuuli III:n siivet ja pyrstö oli kuljetettu Suomen Ilmailumuseosta Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastiassa uudelleen maalattavaksi, voitiin ilmailumuseon pihalla oleva Tuulin runko ottaa entisöintitilaan maalausta edeltävään esikäsittelyyn. Esikäsittely tarkoittaa, että rungosta irrotetaan kaikki järkevästi irrotettavissa olevat osat helpottamaan rungon maalauskäsittelyä. Sen jälkeen myös runko on valmis Hämeenlinnaan kuljetettavaksi.

Runkotyöt alkoivat Tiistaikerhossa 16. helmikuuta. Aluksi päätettiin irrottaa rungossa vielä kiinni oleva sivuvakaaja sivuperäsimineen. Ennen kuin vakaajan irrottamiseen päästiin, piti purkaa vakaajan johtoreunassa ja koneen rungossa kiinni oleva selkäevä. Tämä evä ei alun perin kuulunut Tuuli III:n prototyyppiin. Se asennettiin myöhemmin koneen lento-ominaisuuksien parantamiseksi koskien sekä sivuperäsimen toimintaa että syöksykierreominaisuuksia.

Selkäevä on kiinni rungossa ja sivuvakaajassa niiteillä. Evän irrottamiseksi porattiin niitit pois. Evä ei kuitenkaan irronnut. Se oli vielä niiteillä kiinni evän sisällä olevissa kolmessa alumiinipeltisessä tuessa. Kun nekin niitit oli porattu, selkäevä voitiin irrottaa.  Lopuksi irrotettiin evän tuet.

Vakaajan irrottamiseksi piti vielä poistaa vakaajan tyven alumiinipeltiset suojukset. Ne oli kiinnitetty vakaajaan ja koneen runkoon ristipääruuvein, joten irrotus oli helppoa.

Itse vakaaja peräsimineen oli kiinni rungossa kolmella korvakkeella. Niistä kaksi oli vakaajan jättöreunan alla ja yksi johtoreunan alla. Kun korvakkeissa olleet kiinnityspultit oli poistettu, vakaaja sivuperäsimineen         oli helppo nostaa pois ja laskea pukkien varaan. Tämän jälkeen sivuvakaaja ja sivuperäsin irrotettiin toisistaan.  

Tuuli III:n ohjaamosta irrotettiin sivuilta ylös avautuvat ohjaamon kuomut sekä ohjaamon takaosan kiinteä kuomu. Avautuvat kuomut saatiin irti kätevästi kääntämällä kummankin kuomun pakkalaukaisukahvasta. Sen seurauksen vapautuivat kuomujen yläreunan saranassa olevat sokalliset kiinnitystapit ja kuomut voitiin nostaa pois. Kiinteän takakuomun osalta sokat piti irrottaa vetämällä lukkotapin varmistussokat pois.   

Tuuli III:n tuulilasien viisi millimetriä paksut pleksit ovat pahoin säröillä ja joudutan uusiman. Tämän vuoksi tuulilasipleksit oli poistettava. Pleksien irrottaminen oli työlästä, koska pleksit oli kiinnitetty tuulilasien putkikehikkoon mutteripäisin koneruuvein. Tukiputkien läpi vedetyt pleksien kiinnitysruuvit olivat pahoin ruostuneet. Osa ruuveista saatiin irti käyttämällä voiteluaineita, mutta osa jouduttiinkin irrottamaan poraamalla. Vanhat pleksit säilytetään, koska niiden mukaan leikataan uudet pleksit. Tuulilasin pleksit ovat pinnaltaan onneksi suoria, joten niiden uusiminen on helppoa. Ohjaamon kuomujen kuperien pleksien uusiminen - jos siihen joudutaan - on vaikeampi tehtävä.

Tuulin nokalta irrotettiin moottoritilan suojuspellit. Continental -moottori oli jo poistettu Keskiviikkokerhon toimesta viime vuoden puolella.  Moottoritilasta irrotettiin mm. akku, akkuteline, polttoaineen suodatin ja polttoaine- sekä öljyletkuja.

Moottoritilan tuliseinässä kiinni olevia laitteita oli hankala irrottaa, koska seinän läpi vedettyjen kiinnityspulttien mutterit jäävät piiloon tuliseinän ohjaamon puolelle kiinnitetyn eristeen alle.

Tuuli III:n runko riisuttuna.

Tuuli III:n siivet Hämeenlinnaan maalattaviksi

Maanantai 15.2.2016 - Tiistaikerholainen

Torstaina 4. helmikuuta Suomen Ilmailumuseo ja Ammattiopisto Tavastia sopivat virallisesti Valmet Tuuli III:n uudelleen maalauksesta. Niinpä Ammattiopisto Tavastian Riikka Riihimäki ja Suomen Ilmailumuseon Matias Laitinen löivät kättä päälle sopimuksen merkiksi!

Sopimuksen mukaan maalipinnoiltaan pahoin kuluneen koneen uudelleen maalaus tehdään oppilastyönä Ammattiopisto Tavastiassa. Tuuli III:n pinnat ovat menneet huonoon kuntoon seurauksena vuosien taivasalla säilytyksestä.

Tiistaikerhossa maalausta varten esikäsitellyt siivet odottivat jo kuljetusta Hämeenlinnaan. Sitä ennen Tuulin siivistä, siivekkeistä, korkeusvakaajasta ja korkeusperäsimistä oli irrotettu maalauksen kannalta kaikki irrotettavissa olevat osat, jonka jälkeen siivet ja kaikki muu oli paketoitu Hämeenlinnaan kuljetusta varten. Kaikki oli ehditty saada valmiiksi torstaiksi 11. helmikuuta sovittua kuljetusta varten.

Kuvat: Matias Laitinen

Niinpä torstaiaamuna Ammattiopisto Tavastian kuorma-auto kaarsi Suomen Ilmailumuseon entisöintiverstaan ovelle ja lastaus alkoi. Kuorma-auton lavalle siirrettiin ensin siivet ja sitten muut tavarat. Kun lasti oli hyvin liinoilla kiinnitetty, matka kohti Hämeenlinnaan alkoi.

Kuvat: Matias Laitinen ja Antti Laukkanen

Perillä Hämeenlinnassa Ammattiopisto Tavastian Pintakillan opiskelijat ottivat kuljetuksen innostuneesti vastaan ja siipien, korkeusvakaajan ja -peräsinten purku kuormasta alkoi. Eikä siinä kauan mennyt, kun koko kuorma oli siirretty opiston asianmukaiseen säilytystilaan odottamaan uudelleen maalaukseen liittyvän käsittelyn alkamista.

Kun siivet oli onnellisesti saatu Hämeenlinnaan, Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan tuli tilaa Tuuli III:n rungon siirtämiseksi sisään museon pihalta. Kun tuulin runko on saatu sisään, tiistaikerholaiset irrottavat rungosta kaiken tarpeellisen helpottamaan rungon maalausta. Sen jälkeen on ”riisutun” rungon vuoro matkata Hämeenlinnaan.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin mainittu.

Paarteita, pylkkiä ja patalevyjä

Sunnuntai 31.1.2016 - Tiistaikerholainen

Lentokoneen rakentamisterminologiaa lähemmin tuntemattomalle, kuten allekirjoittaneelle, Myrskyn entisöintiprojekti on tuonut mukanaan monta uutta termiä. Siiven rakentamisessa ovat tulleet vastaan uumalevyt, paarteet ja pylkät sekä koneen keulaan liittyen patalevy. Kaikki nämä tarpeellisia termejä tietää, kun lentokonetta rakennetaan.

Aikaisemmissa blogeissani olen jo käsitellyt Myrskyn kolmiuumaisten kotelopalkkirakenteisten siipisalkojen rakentamista, jossa salko rakentuu siiven mittaisista vanerisista uumalevyistä ja niiden ylä- ja alareunaan liimattavista vanerisista tai mäntypuisista tukilistoista eli paarteista. Mutta ei tässä kaikki, paarteiden väliin tulee uumalevyn tueksi ja jäykistäjiksi leikkauskuormalla kuormitettuihin kohtiin vaneriset ”palikat” eli pylkät.

Pylkkien muoto vaihtelee sen mukaan, missä kohtaa ne sijaitsevat siiven kärkeä kohti kapenevassa uumalevyssä. Uumalevy-, paarre- ja pylkkärakenteensa vuoksi siipisalossa on runsaasti puutavaraa. Puurakenteinen siipisalko onkin huomattavan raskas verrattuna vastaavanlaiseen alumiinirakenteisen siipisalkoon. Muutoinkin puurakenteisesta siivestä tulee helposti metallirakenteista siipeä painavampi.

Voidaankin kysyä, miksi Valtion lentokonetehtaalla turvauduttiin Myrsky-hävittäjää rakennettaessa pääosin puumateriaaliin. Myrskyhän on teräsputkirunkokehikkoa lukuun ottamatta pääosin puurakenteinen. Vastaus lienee, että Valtioin lentokonetehtaassa oli opittu ja totuttu 1920-luvulta lähtien käyttämään puuta lentokoneiden rakennusmateriaalina. Toisaalta puuta oli Suomessa tarjolla riittävästi kriisiaikoinakin.

Myrskyn siipisalon uumalevyihin tukevien pylkkien tekeminen on käynnistynyt Tiistaikerhossa. Tekeminen edellyttää paarteiden kanssa saman paksuista 45 mm vaneria. Sitä saatiin, kun liimattiin päällekkäin riittävästi 10 ja 15 mm paksuisia vanerilevyjä. Paksusta vanerilevystä sahattiin sitten halutunmuotoisia pylkkiä.  Pylkkiä on jo mallattu paikoilleen uumalevyyn ja seuraava vaihe onkin pylkkien liimaaminen paarteiden väliin.

Myrskyn rungon ytimen muodostaa teräsputkikehikko. Se on poikkileikkaukseltaan neliön muotoinen. Niinpä tämä metallikehikko tarvitsee ympärilleen ”ulkokuoren”, jolla kone saa sulavalinjaisen hävittäjäkoneen muotonsa. Myrskyn metallikehikon ympärille rakennettavan ulkokuoren kehikko on rungon takaosassa tehty puusta ja verhoiltu vanerilla. Todettakoon, että Myrskyn koesarjan koneiden (MY-1 – MY-4) rungot oli vielä kangasverhoiltuja. 

Rungon ulkokuoren rakentamiseen liittyy termi muodostuskaari. Sillä tarkoitetaan koneen metallirunkokehikkoon kiinnitettäviä puukaaria, joiden varaan rungon vaneriverhoilu kiinnitetään. Kaaret, jotka tulevat koneen kummallekin kyljelle ovat sivumuodostuksen muodostuskaaria. No, yhtä hyvin voitaisiin puhua kylkikaarista. Runkokehikon ylä- ja alapuolelle tulevat kaaret ovat puolestaan ylä- ja alamuodostuksen muodostuskaaria.  

Vakka Myrskyn entisöintiprojektissa Tikkakoskella toimiva Suomen Ilmavoimamuseo (ent. Keski-Suomen Ilmailumuseo) vastaakin koneen rungon rakentamisesta, on sovittu, että rungon muodostuksen kaaret tehdään Vantaalla Tiistaikerhossa ja osittain oppilastyönä Vantaan kaupungin nuorisopajassa.

Sivumuodostuksen kaarien teko on Tiistaikerhossa meneillään. Kaaret tehdään muotissa eli jigissä kuten on menetelty jo Myrskyn siipikaarien valmistuksessa.

Koska sivumuodostuksen kaarien ulkoreuna on voimakkaasti kaareutuva, kaarien ulkoreunaan liimattava rima tehdään toisiinsa jigissä liimattavista listoista. Näin saadaan listalle haluttu pysyvä kaareva muoto. Rungon muodostuksen kaaret eivät ole kotelorakenteisia. Se tarkoittaa, että kaari on vain toiselta sivultaan vaneriverhoiltu.

Entä sitten otsikossa mainittu patalevy? Myrskyn nokassa teräsputkirunko päättyy moottorin ja rungon välisen tuliseinän jälkeiseen moottoritelineeseen eli moottoripukkiin. Tämän pukin teräsputkesta tehtyyn kehään Myrskyn tähtimoottori kiinnitetään. Moottoripukki verhoillaan alumiinipellillä ja tätä verhoilua eli moottoripukin suojusta kutsutaan patalevyksi. Patalevy jää piiloon moottorin varsinaisen suojuksen eli NACA-renkaan alle.  Patalevy kuten myös NACA-rengas tehdään alumiinipellistä pakottamalla pelti haluttuun muotoon.

Patalevyn tekemiseksi on Tiistaikerhossa rakennettu vanerista muotti eli lesti. Lesti on tehty piirustusten mukaan mallintaen tarkasti patalevyn kokoa ja muotoa. Patalevyn tekeminen on tilattu ulkopuolisena työnä. NACA-renkaan tekemisen vuoro tulee myöhemmin.

Kuvat: Lassi Karivalo pl. historialliset kuvat, jotka ovat Suomen Ilmailumuseon kuva-arkistosta.

Tiistaikerhon kevätkausi käynnistyi

Lauantai 16.1.2016 - Tiistaikerholainen

Joulukinkkujen sulattelun ja uuden vuoden rakettien paukuttelujen jälkeen Ilmailumuseoyhdistys ry:n tiistaikerholaiset palasivat Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan jatkamaan siitä, mihin ennen joulutaukoa oli jääty. Pääprojekteina jatkuvat Valmet Vihurin (VH-25) ohjaamokokonaisuuden rakentaminen, Focke Wulf Fw 44J Stieglitzin (SZ-25) rungon entisöinnin loppuun saattaminen, VL Myrsky II (MY-14) entisöinti sekä uusimpana kokonaan metallirakenteisen Valmet Tuuli III:n (TL-1/OH-TLX) peruskorjaus ja entisöinti.  

Ennen joulua Tuuli III:n entisöintihanke oli saatu alkuun. Tuulin entisöinnissä on kyse koko koneen uudelleen maalaamisesta koneen alkuperäiseen ilmavoimien TL-1 tunnuksen mukaiseen asuunsa sekä koneen kunnostamisesta laitteiltaan käytännössä toimintakuntoiseksi. Tai ainakin niin, että kunnostaminen tehdään siten, että se mahdollistaa - niin haluttaessa - koneen palauttamisen myöhemmin lentäväksi.

Nyt Tuuli III -projektissa ollaan vaiheessa, jossa päätyönä on koneen esikäsittely maalausta varten. Se tarkoittaa koneen purkamista riittäviltä osin maalaustoimenpiteitä helpottamaan.  Ennen joulua siivistä irrotettiin jo siivekkeet ja laskusiivekkeet. Myös korkeusperäsimet irrotettiin korkeusvakaajasta. Ehtipä Suomen Ilmailumuseon keskiviikkokerho irrottaa Tuulin nokalla olevan Continental -moottorinkin peruskorjausta odottamaan.

Kevätkauden ensimmäisenä työtiistaina 12. tammikuuta otettiin käsittelyyn Tuulin oikea siipi. Siipi laitettiin ensin lappeelleen nostolavapinojen päälle, johon pehmikkeeksi oli laitettu auton renkaita. Tehtävänä oli irrottaa siivestä kaikki irrotettavissa olevat osat, jotta siiven käsittely sitä maalattaessa olisi mahdollisimman helppoa.

Tuulissa laskutelineet sijaitsevat koneen siivissä. Niinpä osa tiistaikerholaisista kävikin irrottamaan oikean siiven telinettä. Laskutelineet ovat englantilaisen Dowty Equipment LTD:n valmistama. Se merkitsi, että tuumaiset kiintoavaimet olivat tarpeen.

Vaikka meillä ei ollut käytettävissä ohjekirjaa laskutelineen irrottamiseksi, teline saatiin joutuisasti irti telineen toimintamekanismiin liittyvine osineen. Laskuteline puretaan vielä osiinsa huoltamista ja tarkistamista varten. Purkamisessa kiintoavaimet eivät aina riittäneet. Telineen pyörän laakerin irrottamisessa jouduttiin käyttämään ulosvetäjää.

Laskutelineen varsinainen teleskooppivarsi on maalipintainen ja se saataneen puhdistettua CRC Eco Complex Blue puhdistusaineella. Tämän puhdistusaineen etu on, että puhdistustehostaan huolimatta se säästää alkuperäisen maalipinnan.  Sen sijaan muut telineeseen liittyvät osat ovat maalaamatonta terästä ja ruostuneet. Nämä osat hiotaan ruosteesta puhtaaksi ja käsitellään ruostumista estävällä lakalla.

1980-luvun lopusta lähtien käyttämättömänä ollut laskuteline ja sen mekanismiin liittyvät laitteet olivat pahoin jumittuneet. Ruosteen irrottamiseen käytettävillä liuottimilla osat saatiin ensin liikkuviksi ja sitten purettua puhdistusta varten. Kokolailla suuri ero on juuri irrotetun ja osiinsa puretun ja puhdistetun osan välillä.

Siivestä irrotettiin siiven kärkiosa purjehdusvaloineen, siiven johtoreunassa oleva laskeutumisvalo sekä kaikki tarkistus- ja muut irrotettavissa olevat luukut. Siiven kärkiosan alumiinipellissä ollut painaumavaurio oikaistiin.

Kunhan Tuuli III:n oikeasta siivestä on saatu irrotettua loputkin osat, samanlainen käsittely odottaa vasenta siipeä. Sen jälkeen molemmat siivet ovat valmiita toimitettavaksi maalattavaksi Hämeenlinnaan Ammattiopisto Tavastiaan. Siivistä irrotetut osat, kuten laskutelineet, kunnostetaan Tiistaikerhossa.

Tuuli III:n entisöinti alkoi

Maanantai 21.12.2015 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon ja museon tiloissa toimivien Tiistai- ja Keskiviikkokerhojen sekä Koulutuskuntayhtymä Tavastian Ammattiopiston yhteinen projekti Valmet Tuuli III -koulukoneprototyypin entisöimiseksi on käynnistynyt. Vielä kuukausi sitten ajateltiin, että projekti alkaisi Tiistaikerhon osalta varsinaisesti vasta keväällä 2016, mutta suunnitelmat muuttuivat.

Aikataulumuutoksen aiheutti se, että Suomen Ilmailumuseon väliaikaisena varastotilana Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitseva entinen MediHelin halli myytiin Vantaan kaupungille. Tämän seurauksen vuokralaisena ollut museo joutui tyhjentämään hallin siellä olleista museon koneista.

LET Z-37 Čmelák

Hallissa ovat olleet varastoituina LET Z-37 Čmelák (OH-CMB), Valmet Tuuli III (TL-1), Atol 450L (OH-U165), QAC Quickie 1 (OH-XQA), Kyrölän ”Koekone” sekä Klemm L 25 (OH-KLA). Koneet jouduttiin tuomaan Suomen Ilmailumuseoon ja tunkemaan siellä niin pihan peltihalliin kuin museon I-halliin. LET Z-37 Čmelákin ja Valmet Tuuli III rungot eivät mahtuneet hallien suojiin, vaan ne jouduttiin jättämään pihalle säilytettäviksi.

Koska Tuuli III oli palannut museoon, oli järkevä aloittaa välittömästi koneen entisöintiin liittyvät valmistelut. Tämä merkitsi samalla, että aiemmin puheena olleen I.V.L. K.1 Kurki -koneen konservoinnin ja kunnostuksen aloitus siirtyy myöhäisempään ajankohtaan. Tuulin entisöinnin ensimmäinen vaihe on koneen purkaminen tarvittavilta osin osiinsa Hämeenlinnassa toimivaa Tavastian Ammattiopistoa varten. Ammattiopistossa kone uudelleen maalaan ja siipien ja pyrstön osiinsa purkaminen helpottaa koneen maalausta ja käsittelyä.

Tuuli III:n siivet siirrettiinkin heti Suomen Ilmailumuseon entisöintiverstaaseen Tiistai- ja Keskiviikkokerhojen käsiteltäviksi. Siivistä on jo irrotettu siivekkeet ja laskusiivekkeet. Siivissä kiinni olevien laskutelineiden irrotus siirtyy tammikuulle. Viikkoa aikaisemmin oli jo Tuulin korkeusperäsimet ja korkeusvakaaja erotettu toisistaan sekä korkeusperäsimen siivekkeistä poistettu trimmin laipat.

Tuulin Continental O-470-A -moottorin kunnostamisesta vastaava Keskiviikkokerho irrotti moottorin Tuulin rungosta entisöintitilan oviaukolla, jonka jälkeen moottori siirrettiin sisään odottamaan kunnostuksen alkamista. Tiistaikerhon vastuulla oleva rungon sisätilojen, ohjaamon ja ohjaamon kuomun kunnostus tehdään joko ennen rungon uudelleen maalausta tai vastan maalauksen jälkeen. Järjestys on vielä sopimatta. Tuulin osien kuljetus uudelleen maalattavaksi Hämeenlinnaan alkaa tammikuussa.

Valmet Tuuli III:n entisöintiin mennee vähintään vuosi. Koneen kokoamiseen päästään vasta kun siivet, pyrstö ja runko ovat palanneet uudelleen maalattuina Vantaalle. Vallan kutkuttava olisi saada Tuulin entisöinti valmiiksi ja kone yleisölle nähtäväksi vuoden 2017 toukokuun loppuun mennessä. Silloin olisi kulunut tasan 60 vuotta Valmet Tuuli III ensilennosta Tampereen Härmälässä. Saapas nähdä onnistutaanko tuossa tavoitteessa. Kiirettä se varmaankin pitää.

Kuten edellä jo todettiin, Tuulin entisöinnin aikataulumuutoksen vuoksi nyt ei voidakaan ottaa Tiistaikerhoon konservoitavaksi ja korjattavaksi Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla oleva I.V.L. K.1 Kurkea. Kurjen kunnostusta ei kuitenkaan unohdeta. Vuoden 2016 alkupuoliskolla selviää, onko Kurki mahdollista ottaa Tuuli III -projektin rinnalle kunnostustoimien kohteeksi.

Tämä oli vuoden 2015 viimeinen Tiistaikerholaisen blogikorjoitus. Kuluvalle vuodelle niitä on kertynyt 32 kappaletta kertomaan Tiistai- mutta myös Keskiviikkokerhon arvokkaasta työstä Suomen ilmailuhistoriallisesti arvokkaiden museolentokoneiden konservoimiseksi ja entisöimiseksi sekä Suomen ilmailuhistorian tunnetuksi tekemiseksi. Joulutauon jälkeen Tiistaikerhon työt jatkuvat 12. tammikuuta 2016.

Omasta ja Tiistaikerhon puolesta hyvää joulua ja uutta vuotta 2016!