Tiistaikerhon blogi

VH-25 sai valopistoolin

Perjantai 15.9.2017 - Tiistaikerholainen

Vihurin etuohjaamoon valmistui kesän kynnyksellä valopistoolin eli merkinantopistoolin ampumaputki. Putki sijaitsee etuohjaamon lattiassa ohjaussauvan etupuolella. Putkesta ammutaan siten suoraan koneen alle. Valopistoolin ampumaputki sijaitsee kuitenkin useimmiten koneiden ohjaamon seinässä, jolloin valopistoolilla ammutaan koneen sivulle. Näin siksi, että koneen alapinnalla voi sijaita esimerkiksi lisäpolttoainetankin ja pommin ripustukset.

Valopistooli ei kuulunut Vihurin pysyvään varustukseen, vaan lentäjä ottaa valopistoolin ja valoammukset mukaan lentosuunnitelman tai koulutustehtävän niin edellyttäessä. Valopistoolia käytettiin mm. lentäjän ja lennonjohdon väliseen viestintään tahi omakonetunnuksen ilmoittamiseen.

Valmet Vihuri 25:n ohjaamokokonaisuuden entisöinnissä heräsi ajatus saada etuohjaamoon tehdyn ampumaputken päähän valopistooli, joka voisi olla siinä pysyvästi ohjaamon ollessa museossa näytteillä. Suomen Ilmailumuseon asekaapista löytyikin Vihuriin soveltuva valopistooli. Alkuperäistä valopistoolia ei kuitenkaan haluttu Vihurin ohjaamoon laittaa, vaan sen tilalle päätettiin värkätä aidon valopistoolin näköiskopio. Tiistaikerholainen Pertti Mela otti tehtäväkseen valopistoolin kopion tekemisen.

Kopio on nyt valmistunut ja asetettu Vihurin ohjaamon valopistoolin ampumaputken päähän. Todettakoon, että valopistoolin ampumaputken päässä on kiristin, joka lukitsee pistoolin piipun putken päähän. Näin pistooli pysyy turvallisesti paikoillaan sillä ammuttaessa.

Valopistoolin kopion rakennusmateriaaliksi valittiin vaneri. Vaneri on metallia helpompi työstää pistoolin muotoon. Tosin pistoolin kopio ei ole kokonaan vaneria. Pistoolin piippu on metalliputken pätkä. Myös liipaisin tehtiin metallista.

Pistoolin kopio rakentamisessa käytettiin mallina museon aitoa valopistoolia. Pistoolin muoto ja ulottuvuudet mitattiin tarkkaan ja niiden perustella suunniteltiin pistoolin vaneristen osien valmistus. Vanerista leikattiin suunnitelman mukaisesti pistoolin rakentamiseen tarvittavat aihiot. Ne liimattiin ”paketiksi” pistoolin muotoon työstettäväksi. Vaneriaihioon tehtiin puinen tappi ”sisäpiipuksi” metalliputkesta sahatun pätkän kiinnittämiseksi pistoolin vaneriseen runkoon.

Kun kaikki vaneriosat oli liimattu yhteen, pistoolin aihio työstettiin oikean pistoolin tarkkaan muotoon ja näköiseksi. Liipaisimen kaareva suojus koverrettiin auki ja alkuperäisen liipaisimen malliin tehty alumiininen liipaisin asennettiin paikoilleen. Samoin paikoilleen asennettiin pistoolin päähän tuleva viritin.

Vanerisen pistoolikopion työstäminen ulkonaisesti täsmälleen aidon pistoolin mittojen mukaiseksi oli vaativa tehtävä.  Siinä kuitenkin onnistuttiin erinomaisesti. Pistoolikopioon asennettiin myös aidossa pistoolissa olevia ruuveja ja pultteja vastaavat osat. Ne valmistettiin itse ja tummennettiin ja sinistettiin alkuperäisten näköisiksi. Pistoolin kahvan päähän tehtiin siihen kuuluja nahkahihnan kiinnitysrengas.

Jotta vaneripistoolin kopio näyttäisi mahdollisimman alkuperäiseltä, se piti myös pintakäsitellä näyttämään aidolta metalliesineeltä. Menetelmäksi valittiin vanerisen pistoolin kopion maalaaminen tummanharmaalla Humbrol metal cote polish steel -maalilla. Jo tällä maalilla tehty pintakäsittely muutti vanerin hyvin metallin näköiseksi ja tuntuiseksi. Maalipinta haluttiin vielä vanhentaa käytetyn pistoolin näköiseksi. Se tehtiin sivelemällä tummanharmaalle maalipinnalle ohennettua mustalla pigmentillä sävytettyä öljymaalia. Kun öljymaali oli lähes kuivunut, pistoolin pinnat pyyhittiin pehmeällä rätillä. Näin pistoolin uurteisiin, koloihin ja pintoihin jäi tummaa väriä tehden pistoolin hyvin aidon metallipintaisen valopistoolin näköiseksi.

Viimeisenä työnä oli tehdä pistoolin kädensijan kummallakin puolelle tulevat kahvapaneelit. Paneelit valmistettiin irrottamalla alkuperäisen pistoolin bakeliittiset kahvapaneelit ja tekemällä niistä silikonimuotit. Muotteihin valettiin valuhartsia. Ennen valua kokeiltiin valuhartsin sävyttämistä vastaamaan alkuperäisten kahvapaneelien väriä. Mustan ja punaisen epoksivärin yhdistelmällä saatiin aikaiseksi oikea värisävy. Nyt värjätty valuhartsi valettiin silikonimuotteihin.

Kun valuhartsi oli jähmettynyt, paneelien aihiot irrotettiin muoteista ja niistä hiottiin pois valujäljet. Valmiit paneelit liimattiin valopistoolikopion kahvan kummallekin puolelle. Hyvin aidonnäköinen valopistoolin kopio oli nyt valmis asennettavaksi Vihuri 25:n ohjaamokokonaisuuden etuohjaamossa sijaitsevan laukaisuputken päähän.

Kurjen laskutelineen sandumit

Torstai 3.8.2017 - Tiistaikerholainen

Lentokoneiden laskutelineen jousitus oli 1910- ja 1920-luvulla tapana tehdä kumiköysi- eli sandumjousituksella. Kumiköysijousituksessa koneen rungossa kiinni oleva laskutelinekehikko ja siitä irrallaan olevan suksi- tai pyörätelineen akseli kiinnitettiin toisiinsa monikertaisella joustavalla kumiköysipunoksella. Punoskohta sijaitsi akselin kummassakin päässä suksen tahi pyörän vieressä. Kumiköysipunokset joustivat koneen painosta muodostaen rungossa kiinni olevan laskutelinekehikon ja maata vasten suksilla tahi pyörillä varaavan akselin välisen jousituksen. Tällainen jousitusrakenne on nähtävillä Suomen Ilmailumuseossa mm. Caudron C.60 koulukoneen laskutelineessä. Suomen Ilmavoimat käytti konetta 1920- ja 1930-luvuilla.

Vastaavanlainen laskutelineen jousitus on myös Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerhossa kunnostuksen kohteena olevassa ja vuonna 1927 Suomenlinnan tehtaalla valmistuneessa I.V.L. K.1 Kurki koneessa. Tai oli, sillä Kurjen laskutelineen kumiköysistä ei ole jäljellä köyden pätkääkään. Laskutelineen rakenne ja koneesta otetut valokuvat todistavat kuitenkin sandumjousituksen olemassa olosta. Oli siis tarve palauttaa sellainen kunnostuksen kohteena olevan Kurjen laskutelineeseen.

Suomen Ilmailumuseolta löytyi riittämätön pätkä tarkoitukseen sopivaa paksua kumiköyttä juuri edellä mainitun Caudron C.60 koneen entisöinnin jäljiltä. Jostain piti saada köyttä lisää. Tarkoitukseen soveltuvaa paksua 20 mm sandumia ei kuitenkaan löytynyt Suomesta ostettavaksi. USA:sta sitä olisi ollut saatavissa, mutta korkeaan hintaan ja kerralla suuri määrä. Koska Kurki ei tulisi lentämään, päätettiin vaihtoehtoisesta ratkaisusta. USA:sta ostettavan kalliin kumiköyden sijasta laskutelineeseen asennettaisiin kumiköyden kanssa ulkonaisesti samannäköistä, mutta purjealuksissa yleisesti käytössä oleva joustamatonta kangaspäällysteistä köyttä. Tätä köyttä hankittiinkin riittävä määrä.

Ennen köyden asentamista Kurjen laskutelineeseen, nostettiin laskutelinekehikosta irrallaan oleva laskutelineakseli suksineen yläasentoon vasten laskutelinekehikkoa. Akseli tuettiin tähän asentoon pinoojan sarvilla ja metallisilla pukeilla. Nyt köysi voitiin kiertää paikoilleen sitomaan laskutelinekehikko ja akseli toisiinsa.

Köyden asentaminen aloitettiin tekemällä köyden päähän silmukka, jonka pää sidottiin köyteen alustavasti ohuella rautalangalla. Köyttä kierrettiin neljä kertaa laskutelineessä olevien sandum-köyden ohjainkorvakkeiden ympäri alkuperäisen sandumjousituksen mukaisesti. Tämän jälkeen köyden irtopää pujotettiin tehdyn silmukan läpi, köysi kiristettiin ja sen pää lukittiin silmukaksi ohuella rautalangalla.

Nyt voitiin alkaa kummankin toisiinsa sidoksissa olevien köysisilmukoiden varsinainen sitominen pellavalangalla. Pellavalankapunoksen tekemisessä jouduttiin käyttämään kaarevaa neulaa, jotta pellavalanka saatiin pujotettua jo tiukalla olevan köyden alta. Kun köyden sidoslenkkien kumpikin pää oli saatu tiukasti punottua, katkaistiin köyden ylimäärä ja siistittiin katkaisun jäljiltä ”hapsottavat” kangasköyden päät.

Näin oli saatu valmiiksi laskutelineen akselin toisen pään sandumköyttä korvaava köysipunos. Vastaavalla tavalla tehtiin purjehdusköydestä punos laskutelineakselin toiseen päähän.

Lopputulos vaikutti hyvältä ja aidolta. Ellei olisi tietoinen, niin ulkonaisesti ei huomaisi, että joustavan kumiköyden sijasta Kurjen laskutelineessä on nyt joustamaton köysi.

Myrskyn siipisalot liimattu kotelopalkeiksi

Tiistai 25.7.2017 - Tiistaikerholainen

VL Myrsky II:n (MY-14) entisöinti etenee kesäkaudellakin niin Tiistaikerhossa Suomen Ilmailumuseon suojissa Vantaalla kuin Suomen Ilmavoimamuseossa Tikkakoskella. Vantaalla entisöinnin pääpaino on siivissä ja yleensä koneen puuosissa. Tikkakoskella entisöinti kohdistuu koneen runkoon, laitteisiin ja moottoriin. Tällä hetkellä Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa etenevät rinta rinnan Myrskyn siipisalkojen, siivekkeiden ja koesiiven rakentaminen.

Palautettakoon mieliin, että entisöitävään Myrskyyn (MY-14) ei tule alkuperäisen mukaista yhtenäistä siipeä, vaan siipi tehdään kahdesta toisiinsa teräslevyin liitettävästä siiven puolikkaasta. Tämä ennen muuta sen vuoksi, että yhtenäinen siipi olisi Tiistaikerhon ahtaissa tiloissa hyvin hankala rakentaa ja siipi olisi epäkäytännöllinen entisöityä Myrskyä eri näytteillepanopaikkojen välillä siirrettäessä.

Myrskyn siiven etu- ja takasalkojen yhteen liimattavat puoliskot on saatu Tiistaikerhossa vaiheeseen, jossa puoliskoja on päästy liimaamaan yhteen kotelopalkiksi. Tätä työvaihetta on edeltänyt salkopuoliskojen viimeisten uumalevyjen liimaaminen paikoilleen sekä salkojen yläpinnan työstäminen siiven yläpinnan profiilin kaarevaan muotoon.

Kapeimmista siipisalkojen puoliskoista yläpinta saatiin muokattua siipiprofiilin muotoon pelkästään höyläämällä. Tätä varten siipipuoliskojen kapeammat etu- ja takasalon puoliskot kiinnitettiin puristimilla pareittain toisiinsa, jossa salkopuoliskojen yläpinnat höylättiin siipiprofiilin muotoon. Sen sijaan paksummat siipisalkojen puoliskot työstettiin vastaamaan siipiprofiilia ensin vannesahalla, jonka jälkeen ja hienosäätö tehtiin höyläämällä.

Käyttämämme vannesaha ei ollutkaan mikä tahansa saha. Tiistaikerho on saanut käyttöönsä 71 vuotta vanhan, mutta edelleen käyttökuntoisen englantilaisen Elliott of London Productin valmistaman vannesahan vuodelta 1946. Mitä sitä käyttökelpoista sahaa romukoppaan heittää!

Tämä saha laittaa myös mielikuvituksen liikkeelle. Uskaltaisinpa väittää, että vastaavanlaisia Elliot of London Productin vannesahoja on ollut 1940-luvulla käytössä Englannin monien kuuluisien lentokonetehtaiden työsaleissa. Lentokoneen rakentamisen perinteet jatkuvat tämän sahatyypin osalta nyt Tiistaikerhon entisöintiprojekteissa.

Siipisalkojen puoliskojen sahaaminen vannesahalla on tarkkaa työtä. Ensin sahauspöytä pitää vaaita tarkasti oikeaan kulmaan, jotta siipisalosta sahautuu pois vaan haluttu viiste ja loppu voidaan viimeistellä tavoiteltuun muotoon höylällä. Lisäksi sahaus edellyttää ohjurin käyttöä.

Kun kaikki oli valmista, pitkä ja paksu siipisalon puolisko kannettiin sahalle, salon kärkipää asetettiin sahauspöydälle ohjuria vasten ja kone käyntiin. Silmät tarkkana ohjattiin sahanterän pureutumista siipisalon reunaan. Niinpä salon yläreunasta leikkautui pois juuri oikean verran materiaalia. Näin meneteltiin kaikkien sahausta edellyttäneiden salkopuoliskojen kohdalla.

Nyt voitiin aloittaa siipisalon kaltevan yläpinnan viimeistely höyläämällä.  Höyläystä varten oli tehty salon yläpinnan lopullista muotoa kuvaavia tulkkeja. Höyläyksen edetessä tulkilla tarkistettiin, paljonko olisi vielä pois otettavaa ja ettei vaan vahingossa tule otetuksi liikaa.

Kun tulkki osoitti, että siipisalon puoliskon yläreuna oli saatu täsmälleen haluttuun siiven profiilin muotoon, salon puolisko oli valmis liimattavaksi yhteen vastakappaleensa kanssa kotelopalkkirakenteiseksi siipisaloksi.

Siipisalkojen vastinpareja oli jo aiemmin alustavasti soviteltu toisiaan vasten liimattaviksi niitä kohdistustapeilla yhteen lukiten. Tehtiin vielä viimeiset hienosäädöt, jonka jälkeen liimattaville salkojen puoliskojen sisäpinnoille levitettiin epoksihartsiliima ja puoliskot puristettiin tiukasti toisiaan vasten. Näin toimittiin salonpuoliskojen kaikkien vastinparien osalta.

Myrskyn kotelopalkkirakenteiset siipisalot olivat nyt valmiit odottamaan siiven kokoamisen alkamista. Siihen päästään loppukesästä, kunhan ensin on rakennettu siiven kokoamisteline eli jigi.

Kurjen puuttuvat siipituet puuvalmiina

Maanantai 10.7.2017 - Tiistaikerholainen

Helmikuussa kirjoitin I.V.L. K.1 Kurjen neljän puuttuvan siipituen eli streevan rakentamisen alkamisesta. Siipitukia on kaikkiaan kuusi eli kolme ylätasoisen Kurjen kummallekin siivelle. Kaksi alkuperäistä tukea löytyivät käyttöömme Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta ja ne tuotiin Tiistaikerhossa kunnostettavaksi. Mutta nuo neljä puuttuvaa piti rakentaa.

Helmikuussa alkanut työ on saatu kesäkuun loppuun mennessä vaiheeseen, jossa uudet siipituet ovat puuvalmiit. Se tarkoittaa, että streevat on vaneriverhoiltuja ja siltä osin jo maalattavissa. Kesken on kuitenkin streevojen päihin tulevien metallikiinnikkeiden tekeminen.

Kurjen vaneriverhoillun streevan rakenne on sellainen, että siipituen tukirankana on 51,5 mm paksuinen teräsputki. Tähän putkeen kiinnitettiin ensin 50 x 50 mm paksuisesta puusta muotoiltu johtoreuna eli torsio. Tämän jälkeen runkoputken vastapuolelle kiinnitettiin kaaret, joiden päihin liimattiin poikkileikkaukseltaan kolmion muotoon viistetty jättöreunalista. Siipitukien päät saivat vielä profiloidut puiset päätykappaleet.

Alkuperäisistä vaurioituneista siipituista ilmeni, että ne oli verhoiltu 1,2 mm paksusta vanerista. Saman paksuista vaneria käytettiin myös uusien siipitukien verhoilussa. Kun streevan ympärysmitta on 37 cm, leikattiin 140x140 kokoisesta vanerista kahden sentin työstövaralla 39 cm leveitä kaistaleita verhoiluvuodiksi.

Ennen kuin vanerivuotia voitiin kiinnittää streevaan, ne oli muokattava koveriksi vastaten streevan profiilin muotoa. Muokkaaminen tehtiin upottamalla vanerit yksitellen vesisaaviin. Muutaman päivän liotuksen jälkeen vanerit kiinnitettiin puristimilla streevan profiiliin veistetyn puupalkin ympärille. Kuivuttuaan vanerit irrotettiin muotista, jolloin todettiin niiden muokkautuneen hyvin muotin mukaiseksi. Koska streevat ovat joko 262 tai 273 sentin pituisia ja vanerivuodat 140 cm pitkiä, kunkin streevaan verhoiluun tarvittiin kaksi peräkkäin toisiinsa puskusaumalla kiinnittyvää vanerivuotaa.

Aloitettiin ensimmäisen uuden streevan toisen pään verhoilu liimaamalla muotoonsa taivutettu vanerivuota ensin kiinni streevan puiseen johtoreunaan. Liimana verhoilussa käytettiin joko Erikeeper Plus tai Cascol Outdoor -puuliimaa. Jotta vaneri saatiin tiiviisti kiinni johtoreunaan, se puristettiin johtoreunaa vasten tukevalla puulistalla. Puulista ruuvattiin vanerin läpi johtoreunaan kiinni kolmella ruuvilla. Myöhemmin ruuvien johtoreunaan jättämät pienet reiät tulpattiin puutapilla umpeen.

Kun vuodan liimaus johtoreunaan oli kuivunut, aloitettiin vanerivuodan liimaaminen streevaan kaariin kylki kerrallaan. Ennen liimaamista vanerivuodan sisäpinnalle piirrettiin kaarien ja jättöreunalistan paikat. Tämän jälkeen vanerin sisäpinnat suojalakattiin jättämällä rajatut kaarien ja jättöreunalistan kohdat lakkaamatta. Lakkana käytettiin Le Tonkinois -lakkaa.

Kaariin porattiin vielä vanerin läpi alustavat reiät liimauksen varmistaville nauloille. Poratuilla rei’illä estetään kaarien halkeaminen vanerivuotaa kaariin naulattaessa. Reiät porattiin vanerin läpi myös jättöreunan listaan. Tällainen varmistusnaulaus oli tehty myös alkuperäisiin siipitukiin.

Nyt liima voitiin levittää kaariin ja jättöreunan listaan ja vanerivuodan ensimmäinen kylki painaa tiiviisti kaaria vasten.  Samalla aloitettiin vanerivuodan naulaaminen kiinni kaariin. Naulaus tehtiin 10 mm pituisilla nauloilla. Naulan kannat upotettiin vanerin pinnan tasoon napsauttamalla niitä metallipuikolla.

Vanerin liimaamiseksi ja naulaamiseksi tiiviisti jättöreunalistaan jättöreunan alle laitettiin tueksi koko vanerivuodan pituinen puulista. Tämän jälkeen vanerin reuna naulattiin kiinni jättöreunalistaan puolentoista sentin naulavälein ja sentin päästä jättöreunasta. Samalla jättöreuna naulautui tiiviisti kiinni alla olevaan puulistaan.  Liimauksen kuivuttua jättöreunan alla oleva puulista irrotettiin varovasti naulauksesta. Jättöreunan läpi törröttäneet naulat katkaistiin ja hiottiin jättöreunan pinnan tasoon.

Aluksi olimme kokeilleet vanerin liimausta jättöreunaan puristamalla liimattava vanerivuota siihen kiinni kahden listan välissä. Tulos oli kuitenkin epätyydyttävä, koska vanerin reuna ei kokomatkaltaan liimautunut kunnolla jättöreunaan vaan vähän ”irvisteli”.  Tämän vuoksi muutimme kiinnittämisen menettelytavan edellä kerrotuksi. Kun vanerivuodan ensimmäinen kylki oli saatu liimattua paikoilleen, meneteltiin vastaavasti vanerin toisen kyljen kiinnittämisessä ja näin streevan yksi pää oli saatu alustavasti verhoiltua.

Aloitettiin streevan toisen puoliskon vaneriverhoilu, jota varten oli jo valmiiksi määrämittaan leikattuja vanereita liotettu vesisaavissa ja kuivattu muotissa kourumaiseksi streevan profiilin muotoon. Streevan toisen pään verhoilu toteutettiin edellä selostetulla tavalla. Verhoilu sujuikin nyt joutuisammin, kun streevan verhoilusta oli jo saatu kokemusta.

Streevan kaksi vanerivuotaa kiinnittyy streevan keskellä toisiinsa puskusaumalla. Jotta puskusauma saatiin siistiksi ja sileäksi, se täytettiin sahanpurusta ja liimasta sekoitetulla massalla. Massan kuivuttua sauma hiottiin tasaiseksi eikä saumaa enää erottanut.

Viimeisenä streevan verhoiluun liittyvänä työnä siistittiin vaneriverhoilun reunat streevan päissä sekä höylättiin streevan jättöreunasta pois ylimääräinen verhoiluvaneri. Jättöreuna myös hiottiin teräväksi. Samoin hiottiin vielä viilalla verhoiluvanerin kiinnityksen varmistaneiden naulojen kannat vanerin pinnan tasoon.  Siipisalko oli näin saatu puutyöltään valmiiksi.

Edellä selostetulla tavalla verhoiltiin kolme muutakin uuttaa Kurjen siiven siipitukea eli streevaa. Kun streevojen päihin tulevat metallikiinnikkeet ja korvakkeet valmistuvat ja saadaan asennettua streevojen päihin, on streevojen maalauksen vuoro. Hopeapronssilakalla tehtävä maalaus tulee ajankohtaiseksi syksyllä.

Kurjen matkustamoon alkuperäisen mukaiset istuinpehmusteet

Sunnuntai 25.6.2017 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa jo vuoden verran konservointitoimien kohteena olleen I.V.L. K.1 Kurki -koneen melkeinpä ylellinen kahden hengen matkustamo on säilynyt ihmeteltävän hyvässä kunnossa. Matkustamon seinät ovat yläosaltaan nahkapäällysteiset ja alaosaltaan verhoiltu kokolattiamaton tyyppisellä kankaalla. Matkustajille tarkoitettu istuin on kuin pehmeä nahkanojatuoli. Tai oli, sillä Istuinpehmusteet ovat valitettavasti kadonneet koneen varastoinnin aikana. Samoin ovat kadonneet ikkunoiden reunalistan alta pilkottaneet kankaiset koristenauhat.

Vaikuttaa siltä, että Suomenlinnassa 1920-luvulta 1930-luvun alkupuolelle toiminut Ilmailuvoimien Lentokonetehdas (vuodesta 1927 Valtion Lentokonetehdas) oli panostanut koneen matkustamon varustukseen markkinoinnillisista syistä. Kurkihan suunniteltiin alun perin siviilikäyttöä ajatellen ja sitä tarjottiin sittemmin Ilmavoimille yhteyskoneeksi. Kurki ei kuitenkaan lopulta ostajia vakuuttanut ja jäi prototyypiksi.

Jo 90-vuotiaan Kurjen matkustamon alkuperäisille nahka- ja kangasverhoilluille seinille ei tarvitse tehdä merkittäviä konservointitoimia. Sen sijaan istuimeen olisi hyvä saada uudet pehmusteet. Moiseen tehtävään ei kuitenkaan voi ryhtyä ilman todisteita siitä, millainen pehmuste on alun perin ollut. Kurjen piirustuksista ei tähän ole apua, koska niitä ei ole löytynyt. Onneksi kuitenkin löytyi avuksi valokuva. Valokuvat ovatkin tärkeässä asemassa konservointien tai entisöintien lähteinä.

Suomen Ilmailumuseon kokoelmasta löytyneessä Kurjen valokuvassa on matkustamon ovi auki avaten näkymän matkustamoon. Valokuva paljastaa sen verran paljon istuimen istuinosan sekä selkänojan pehmustetta, että syntyi uskallus matkustamon varustamiseksi valokuvan mukaisilla uusilla pehmusteilla. Vaan kukapa tekijäksi, sillä ihan kaikkeen eivät Ilmailumuseoyhdistys ry:n tiistaikerholaisetkaan veny?

Ratkaisu löytyi Ammattiopisto Tavastian verhoilun oppimisalasta. Tavastiassa on viime keväästä lähtien ollut uudelleen maalattavana Tiistaikerhossa entisöitävänä olevan Valmet Tuuli III:n runko sekä siivet ja tätä kautta löytyi yhteys verhoilun oppimisalaan. Siellä ehdotus Kurjen istuinpehmusteiden tekemiseksi oppilastyönä otettiin innostuneena vastaan. Niinpä viime syksynä joukko oppilaita, verhoilun opettaja Virve Juolan johdolla, saapui Suomen Ilmailumuseolle tutustumaan Kurkeen ja mittaamaan matkustamon istuimen tehdäkseen uudet pehmusteet.

Loppukeväästä saimme tietää, että oppilastyönä tehtävät pehmusteet olisivat valmistuneet ja tekijät olisivat tulossa museolle ne asentamaan. Pehmusteet oli tehty Ammattiopisto Tavastiassa vanhoja materiaaleja ja työtapoja noudattaen. Pehmusteiden päälipuoli on nahkaa ja alapuoli pellavakangasta. Selkänojan pehmusteen nahkaan tehtiin alkuperäisen mukaiset vinosaumaukset ja saumausten risteämiskohtaan neliön muotoiset nahkapäällysteiset napit. Lisäksi selkänojan pehmusteen yläreunaan tehtiin kiinnityslieve painonapeille eli neppareille, jolla alun perinkin pehmuste oli matkustamon selkänojan yläreunan nahkareunukseen kiinnitetty.

Istuimen ja selkänojan pehmustemateriaaliksi oli Tavastiassa valittu hevosenjouhi. Jouhi on vanha perinteinen pehmustemateriaali ja se kestää hyvin kosteutta eikä homehdu. Hevosenjouhipehmusteita varten tehtiin omat pellavakankaiset pussit. Jouhilla täytetyt pussit ommeltiin nahkasta ja pellavasta tehtyjen istuinosan ja selkänojan pehmustepussien sisään.

Vanhassa valokuvassa näkyi myös nahkainen oven sisäpuolella roikkuva vedin.  Sekin oli kadonnut jonnekin. Vetimen avulla matkustamon oven sai vedettyä kiinni matkustamosta käsin. Valokuvasta käy myös ilmi, että vedin on nahkapunosta, jonka päässä on paksunnos eli mitä ilmeisimmin punoksen sisässä oleva puupallo.  Niinpä myös oppilastyönä tehty uusi vedin on nahkapunosta päätypalloineen.

Tiistaina 6. kesäkuuta olikin sitten Kurjen juhlapäivä, kun Ammattiopisto Tavastian opiskelijat opettajansa kanssa saapuivat Suomen Ilmailumuseolle asentaakseen pehmusteet ja vetimen Kurjen matkustamoon. Kurjen matkustamon uudet istuimen pehmusteet sopivat paikalleen kuin valettu. Jonkinlainen yllätys oli, että selkänojan pehmusteen yläreunaan laitetut painnappien vastinkappaleetkin sopivat täsmälleen istuimen yläreunan vuodelta 1927 oleviin vastinpareihinsa. Jonkinmoista nepparien koon standardoimista sanoisin!

Kun pehmusteet ja nahkapunoksinen vedin oli asennettu paikoilleen, istuimen pehmusteet tietysti koeistuttiin. Siinä tuli sitten samalla otettua Kurjen matkustamosta ”kylmät tyypit”.

Kiitos Ammattiopisto Tavastian oppilaille ja opettaja Virve Juolalle erinomaisesta panoksesta I.V.L. K1. Kurki -koneen matkustamon entisöimiseksi.

Historiallinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto, muut kuvat: Lassi Karivalo.

VH-25 sai valopistoolin ampumaputken

Tiistai 20.6.2017 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa entisöitävänä oleva Valmet Vihuri II:n (VH-25) ohjaamokokonaisuus sai uuden lisän, kun etuohjaamon lattiaan lentäjän jalkojen väliselle alueelle asennettiin merkinantovalopistoolin ampumaputki. Ohjaamoon asennettiin myös alkuperäinen valopistoolin patruunateline. Vihurilla lentäneiltä olemme saaneet tosin kuulla, ettei valopistoolin ampumaputki kuulunut jokaisen Vihurin varustukseen. Nyt sellaisen joka tapauksessa VH-25 sai.

Valopistoolin ampumaputki rakennettiin Vihurin piirustusten mukaan. Runko tehtiin metalliputkesta. Putken pään suuosaksi hitsattiin läpimitaltaan hivenen suurempi putken pätkä. Putken suuosan kylkeen tehtiin laikalla halkio pistoolin piipun kiristäjää varten. Vipumainen kiristäjä varmistaa, että pistooli pysyy kiinni putkessa pistoolilla ammuttaessa.

Halkion kumpaankin reunaan sekä putken kylkeen hitsattiin korvakkeet kiristäjää ja kiristäjän vipua varten. Moniosainen kiristäjä rakennettiin metalista ja kiinnitettiin halkion korvakkeisiin metallitapilla. Kun kiristäjän vivun kääntää ampumaputken sivulla olevaan pidikkeeseen, kiristäjä supistaa putkessa olevaa halkiota lukiten samalla putkeen työnnetyn valopistoolin piipun. Ampumaputki maalattiin harmaalla maalilla.

Putkeen kuuluu vielä pieni teline, jota vasten valopistooli asetetaan ampuma-asentoon. Teline tehtiin alumiinipellistä, maalattiin harmaalla ja kiinnitettiin klemmarilla putken kylkeen. Lopuksi valopistoolin ampumaputken suuhun ja pistoolitelineeseen liimattiin nahkapehmuste.

Oikea kuva: Jorma Laakkonen.

Etuohjaamon lattiaan tehtiin reikä ampumaputkelle sekä putken kiinnitys ohjaamon runkoon. Ennen kuin ampumaputki asennettiin lopullisesti paikoilleen, se lyhennettiin oikeaan mittaansa. Ohjaamon oikealla puolella olevaan valopistoolin patruunatelineeseen laitettiin vielä näytteeksi muutama valopistoolin patruunan hylsy.

Vasen kuva: Jorma Laakkonen.

Valmistuneesta valopistoolin ampumaputkesta otettiin ”kylmät tyypit” Suomen Ilmailumuseon kokoelmissa olevalla valopistoolilla. Alkuperäistä valopistoolia ei kuitenkaan laiteta museoon näytteille tulevaan Vihuri VH-25:n ohjaamoon, vaan tilalle tehdään pistoolin puinen kopio.

Ellei toisin mainuttu, kuvat: Lassi Karivalo.

Myrskyn laskutelineen joustintuen osat

Tiistai 6.6.2017 - Tiistaikerholainen

Vaikka VL Myrskyn (MY-14) koesiiven rakentaminen ei Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa ole vielä vaiheessa, jossa siipeen voitaisiin asentaa päälaskuteline, on laskutelineen osia kuitenkin tehty jo valmiiksi tulevaa asennusta silmällä pitäen.

Alkuperäisiä laskutelineen osia on löydetty käyttöömme valitettavan vähän, lähinnä vain pyörät jarrumekanismeineen ja renkaat sekä laskutelineen kiinnikkeet siipisalkoihin. Tämän vuoksi monimutkainen laskutelinerakenne joudutaan rakentamaan.  

Suurin osa piirustuksista on onneksi käytössämme laskutelineen osien valmistamiseksi. Rakentamista helpottaa lisäksi Myrsky-projektin vetäjän Matti Patterin tekemä laskuteline 1:4 Myrskyn pienoismallia varten.

Laskutelineen rakentamisessa Patria Oy vastaa joustintuista.  Muilta osin vastuu on Tiistaikerhon Myrsky-projektilla. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Tiistaikerhon päävastuuna on Myrskyn puuosien rakentaminen, työtä tehdään myös metallisosien parissa.

Kuvassa ylinnä Matti Patterin rakentaman Vl Myrskyn 1:4 pienoismallin laskuteline.

Puuttuvista osista ovat tällä hetkellä valmiina laskutelineen sisäänvetomekanismiin kuuluvat joustintuen alapään saksinivelen ylä- ja alahaarukat sekä pyörän keskiöön kiinnittyvät kulmanapakappaleet. Valmiina on myös joustintuen keskelle tuleva korvakeputki, johon kiinnittyvät telineen ylösvetolaitteen haarukat ja takatuki. Valmis on myös joustintuen yläpäähän kiinnitettävä laskutelineen yläkiinnityshaarukka.

Laskutelineen metalliosien rakentamisen suunnittelusta, ohjauksesta, laserleikkauksista sekä jigien tekemisistä osien hitsauksille on vastannut Matti Patteri.  Hitsaustöitä on tehty myös Vantaan ammattiopisto Variassa. Elmer Oy:ssä on tehty pienosien koneistukset.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kurjen moottoripukki sai yläpeltinsä

Maanantai 22.5.2017 - Tiistaikerholainen

Kun I.V.L. K.1 Kurki -koneen runko tuotiin vuosi sitten Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhoon kunnostettavaksi, runko oli kokolailla ”rupisen” näköinen. Koneen pyrstö oli rikki, verhoilussa reikiä ja vaurioita, tuulilaseista vain rippeet jäljellä, metalliosat ruosteessa sekä moottoripukki ilman peltisiä suojuksia ja moottorin kiinnityslevyä.

Vuoden aikana Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa Kurjen runkoa on laitettu kuntoon. Nyt ollaan loppusuoralla. Viime kuukaudet on Tiistaikerhossa käytetty moottoripukista puuttuvien osien tekemiseen.  Ensimmäisenä valmistui moottoripukin etulevy eli moottorin kiinnityslevy, josta jo blogin kirjoitin.  Nyt on saatu valmiiksi pukin yläpuolinen suojuspelti ja sivupellit ovat tekeillä.

Pukin alumiinipeltisen yläkatteen rakentaminen aloitettiin tekemällä siitä ensin pahvimalli. Sen jälkeen 1,4 millin paksuisesta alumiinipellistä leikattiin mallin mukainen pala työstettäväksi. Alkoi pellin alustava sovittelu ja työstäminen pukin yläkehikon päälle. Todettiin, että tarkoitukseen valittu alumiinipelti oli kovin jäykkää, sillä pellin taivuttaminen vastaamaan moottoripukin ja rungon yläosan kaarevaa muotoa oli työlästä. Emme kuitenkaan vaihtaneet peltiä ohuempaan.

Muotoonsa alustavasti taivutettua peltiä soviteltiin pukkiin kiinnittämällä se etu ja takareunastaan pukin kehikkoon metallisella cleko -painekiinnikkeellä (cleco pins) eli työkielellä sanottuna ”satiaisella”.

Näin pelti pysyi paikoillaan ja voitiin tarkemmin todeta, mistä kohtaa on vielä tarpeen suojuspeltiä taivuttaa. Pelti jouduttiinkin ottamaan useamman kerran irti taivutettavaksi ja takaisin paikoilleen sovitettavaksi, ennen kuin siihen oli saatu haluttu muoto.

Nyt yläsuojuspelti kiinnitettiin etu- ja takareunoistaan koko matkaltaan clekoilla. Etureuna kiinnitettiin moottoripukin etulevyn yläreunaan ja takareuna pukin ja rungon saumakohdan vaneriverhoilun päälle. Suojuspellin takareunaan tehtiin vielä koko matkaltaan pieni 15 mm levyinen alaspäin oleva reunataivutus. Näin reuna saatiin asettumaan tiiviisti vaneriverhoilun päälle.

Ennen moottoripukin yläsuojuspellin lopullista kiinnittämistä, pellin pintaan hiottiin pyörökuviointi. Pyörökuvio tehtiin 30 mm halkaisijaltaan olevalla karalaikalla, jonka päähän oli kiinnitetty karhunkielestä nahkapaskalla leikattu pala. Karalaikka kiinnitettiin pylväsporaan, jolla peltiin painettiin peräkkäisiä toisensa noin 50% peittäviä pyörökuvioita. Näin pellin pinta sai kauniin pyörökuviointipinnan.

Valmis moottoripukin yläpuolinen suojuspelti kiinnitettiin lopullisesti paikoilleen messinkiruuveilla clekoja varten jo porattuihin reikiin. Alkuperäisen mukaisia ja tarkoitukseen sopivia hahlokantaisia messinkiruuveja ei kaupan hyllystä ole enää saatavissa eikä nykypäivän ristipää- tai torx -kantaisia ruuveja voi käyttää 1920-luvulla rakennetussa koneessa. Tarvittavat messinkiruuvit saatiin tilaamalla ne ruuvien erikoisliikkeestä ja yläsuojuspelti asianmukaisesti paikoilleen kiinnitettyä.

Moottoripukin yläsuojuspellin alla on tila Kurjen Siemens-Halske Sh 10 -moottorin öljysäiliölle. Se tarkoittaa, että alkuperäisessä suojuspellissä on ollut aukko öljysäiliön täyttöputkelle korkkeineen. Koska öljysäiliö on kadonnut, meillä ei ole tietoa öljysäiliön täyttöputken sijainnista. Tämän vuoksi emme myöskään tehneet pukin yläpeltiin täyttöputken aukkoa. Jospa Kurjen moottorin öljysäiliö vielä löytyisi, niin se asennettaisiin paikoilleen ja suojuspelti saisi silloin myös aukon öljysäiliön täyttöputkelle.

Kurjen tuulilasit saivat alumiinireunuksensa

Sunnuntai 14.5.2017 - Tiistaikerholainen

Syyskaudella 2016 asennettiin Tiistaikerhossa I.V.L. K. 1 Kurjen ohjaamon ja matkustamon tuulilaseihin uudet polykarbonaattipleksit. Alkuperäiset ja ajan saatossa tuhoutuneet oli tehty selluloidista. Lisäksi tuulilaseihin tehtiin niistä puuttuneet kolme alumiinista sivutukea. Näistä kirjoitin blogissani viime vuoden joulukuussa. Sen sijaan tuulilasipleksien reunoja vahvistavat alumiinireunukset jäivät tämän vuoden puolella tehtäviksi.

Tuulilaseissa oli ollut alumiinipellistä tehty kourumainen reunus tai reunavahvike. Siitä todisteena on säilynyt muutama pätkä alkuperäistä Kurjen ohjaamon ja matkustamon tuulilasin alumiinireunusta. Niiden perustella pystyimme mallintamaan uusien reunavahvikkeiden tekemisen. Todettiin lisäksi, että ohjaamon tuulilasin reunavahvike oli ollut matkustamon vahviketta hivenen leveämpi. Miksi näin, ei ole selvinnyt.

Työ aloitettiin ohjaamon tuulilasista. Millin paksuisesta taipuisasta alumiinipellistä leikattiin tuulilasin reunan pituinen ja alumiinivahvikkeen levyinen peltilista. Lista taivutettiin kanttikoneessa keskeltä pituussuunnassa 90 asteen kulmaan. Tämän jälkeen pellin reunat puristettiin ruuvipenkissä kouruksi. Edessä oli nyt reunuksen tekemisen vaativin työ, jossa kouruksi muokattu reunavahvike oli taivutettava tuulilasin reunaa muotoon pyöristettyine kulmineen.

Alumiinikourun muokkaaminen tuulilasin kulmien muotoon tehtiin pakottamalla alumiinikourua vasaralla kourun sisään laitettua peltilevyn vasten ja taivuttamalla samalla kourua halutun kaarimuodon aikaansaamiseksi. Pakottamisen edetessä alumiinikourun taivutusta jyrkennettiin, kunnes oli saatu tuulilasin 90 asteen pyöristetyn kulman muoto.

Kun ohjaamon tuulilasin alumiinireunus oli näin saatu alustavasti taivutettua, aloitettiin matkustamon tuulilasin reunavahvikkeen tekeminen. Matkustamon tuulilasin vahvike tehtiin kuitenkin aluksi ohjaamon kanssa saman levyiseksi ja vasta myöhemmin kavennettavaksi.

Kun kumpikin alumiininen tuulilasin reunavahvike oli saatu alustavasti muotoonsa, muokkaamisen hienosäätö tehtiin käyttäen apuna tuulilaseista tehtyjä vanerimalleja, joihin reunavahvikkeita soviteltiin niitä välillä muokaten. Reunavahvisteen kourun tiiveys varmistettiin vielä puristimella. Kun reunavahvikkeet sopivat täydellisesti vanerimalleihin, vahvikkeita kokeiltiin varsinaisiin tuulilasiplekseihin. Todettiin uusien reunavahvikkeiden istuvan hyvin pleksien reunaan. Vasta nyt matkustamon tuulilasin reunavahvike kavennettiin lopulliseen leveyteensä.

Reunavahvikkeet olivat nyt valmiit pintakäsiteltäviksi. Vahvikkeiden alumiinipinnat hiottiin ensin sileäksi ja sitten vielä kiiltäviksi. Sen jälkeen pintaan hiottiin 1920-luvulla lentokoneiden alumiinipeltien pinnoissa yleisesti käytetty pyöröhiontakuvio. Vastaavaa kuviota oli vielä nähtävissä Kurjen tuulilasien säilyneissä reunavahvikkeiden pätkissä.

 
Hiontakuvio tehtiin reunavahvikkeen kiillotettuun pintaan halkaisijaltaan 30 mm leveällä hiontaistukalla. Istukan päähän kiinnitettiin karhunkielestä nahkapaskalla leikattu pyöreä pala. Pyöröhiontaistukka kiinnitettiin pylväsporaan, jolla painettiin kevyesti alumiinireunavahvikkeen pintaan peräkkäisiä pyörökuvioita niin, että pyörökuviot peittivät osittain toisiaan. Näin pyörökuviointiin ei jää alueita, joista kuviointi puuttuisi. Kun hiontakuviointi saatiin valmiiksi, ohjaamon ja matkustamon reunavahvikkeet painettiin paikoilleen tuulilasin reunaan, johon ne kiinnitettiin pienillä pulteilla.

Tuulilaseista puuttui vielä lasien keskellä sijaitsevan alumiinisen kolmiotuen kohdalla lasin ulkopinnalle tulevat alumiinilistat. Tehtiin nuo listat ja niihinkin hiottiin pyörökuvio. Listat kiinnitettiin pienillä pulteilla tuulilasin läpi alla olevaan kolmiotukiin.

Nyt ohjaamon ja matkustamon tuulilasit voitiin kiinnittää lopullisesti Kurjen runkoon. Etuohjaamon tuulilasin pianosaranamainen tyvilista ruuvattiin runkoon messinkiruuveilla. Tarkoitusta varten hankittiin vanhanaikaisia hahlokantaisia ruuveja, koska museokone Kurjessa ei voida käyttää nykyaikaisia ristipää- tai torx -ruuveja. Matkustamon tuulilasin tyvilista kiinnitettiin puolestaan Kurjen runkovaneriin pienillä 3x10 mm pulteilla, kuten oli menetelty konetta vuonna 1927 rakennettaessa.

Ohjaamon ja matkustamon tuulilasit oli nyt saatu valmiiksi - tosin ei ihan kokonaan. Tuulilasipleksejä peitti vielä muovinen suojakalvo. Kalvot poistetaan vasta, kun Kurjen runko on saatu kokonaan valmiiksi palautettavaksi Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle. Näin estetään tuulilasipleksien naarmuttuminen Kurjen runkoa vielä muilta osin kunnostettaessa. I.V.L. K.1 Kurjen runko palautuu Vesivehmaalle viimeistään syksyllä.

Etulevy Kurjen moottoripukkiin

Tiistai 25.4.2017 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuodun I.V.L. K.1 Kurjen rungon moottoripukki oli ilman etulevyä ja alumiinipeltisiä ylä- ja sivusuojuksia. Pukin etulevyyn kiinnittyy Kurjen moottori, tai kiinnittyisi, jos vaan sellainen olisi saatavilla. Valitettavasti yhtään Siemens-Halske Sh 12 yhdeksän sylinteristä tähtimoottoria ei ole tarjolla Kurkeen kiinnitettäväksi. Jos vaan joku tietää, että jonkun varaston kätköissä lymyää kyseinen moottori, niin hienoahan sellainen olisi saada. No, moottorin puutteesta huolimatta päätettiin Kurjen moottoripukkiin rakentaa puuttuva moottorin kiinnityslevy sekä pukin yläpuolta ja kylkiä peittävät suojuspellit.

Koska Kurjen piirustuksia ei ole säilynyt, mallia pukin etulevyyn otettiin Suomen Ilmailumuseon I Hallissa olevasta VL Sääski II (SÄ-122) -koneesta. Tämä siksi, että samat suunnittelijat suunnittelivat Sääsken ja Kurjen suunnilleen samoihin aikoihin ja molemmissa koneissa oli sama Siemens-Halske Sh 12 -moottori. Onkin erittäin todennäköistä, että kummassakin koneessa oli samanlainen moottoripukin etulevy ja moottorin kiinnitys. Suomen Ilmailumuseossa olevassa SÄ-122:ssa moottoripukin etulevy on paksua vaneria ja se on etupuoleltaan verhoiltu alumiinipellillä. Niinpä Kurjen etulevyn materiaaliksi valittiin paksu 18 mm vaneri, joka verhoiltaisiin alumiinipellillä.

Moottoripukin etulevyn rakentaminen aloitettiin selvittämällä levyn yläreunan muoto ja korkeus. Tämä totutettiin kiinnittämällä koneen nokan päälle moottoripukin yläpuolelta puuttuvaa verhoilua mallintava pahvi. Pahvin etureunan perusteella määritettiin etulevyn yläreunan muoto ja korkeus. Etulevyn sivujen ja alareunan muoto määrittyi pukin mittojen mukaan. Kun etulevyn muoto oli alustavasti selvillä, tehtiin etulevystä tukeva pahvimalli. Mallilla haluttiin varmistaa levyn lopullinen muoto. Pahvimalli kiinnitettiinkin pukkiin, jossa sitä vielä muokattiin.

Valmista pahvimallia hyväksi käyttäen sahattiin vanerista päätylevyn aihio. Etulevyn nurkkiin tulevien paksujen kiinnityspulttien sijaintien määrittämiseksi vanerilevy kiinnitettiin moottoripukkiin puristimilla. Kun pulttien paikat olivat selvillä, porattiin levyyn nurkkapulttien reiät. Näin levy saatiin asennettua pulttien varaan ja voitiin porata reiät myös lopuille pukissa olevalle 10:lle etulevyn kiinnityspultille. Levyn reunoja jouduttiin vielä jonkin verran muokkaamaan ja hiomaan.  Viimeiseksi vanerilevyyn tehtiin moottorin kiinnittämisen edellyttämä pyöreä aukko. Aukon sijainti ja koko saatiin laskettua Sääski SÄ-122 -koneen moottoripukin aukon perusteella.

Ennen pukin etulevyn etupuolen pellityksen aloittamista piti selvittää etulevyn verhoilupellin, pukin yläpuolen suojuspellin ja sivupeltien suhteet toisiinsa eli missä järjestyksessä pellit kiinnittyvät toisiinsa. Kurjesta otettujen valokuvien perusteella saatiin selville, että Kurjen moottoripukin etulevyn reuna on alimmaisena. Sen päälle kiinnittyy pukin yläpellin reuna. Takareunastaan avautuvat sivupellit tulevat päällimmäiseksi peittäen niin pukin yläsuojuspellin kuin etulevyn verhoilupellin reunan.  

Vanerisen etulevyn verhoilu aloitettiin pellittämällä ensin vain levyn reunat. Tätä varten leikattiin peltisuikale, joka ulottui muutaman sentin levyn reunan yli levyn takapuolelle. Reunapelti taivutettiin takareunan ylitse ja kiinnitettiin levyn reunaan pienillä nauloilla ja levyn takapuolelle nupeilla.

Kun levyn reunat oli saatu verhoilluksi, aloitettiin etulevyn etupuolen verhoilu 1,2 mm paksulla alumiinipellillä. Alumiinipellistä leikattiin etulevyn muotoinen kappale, joka oli kauttaaltaan vanerilevyä muutaman sentin leveämpi. Näin pellin reunat voidaan taivuttaa kaukalomaiseksi pukin etulevyn reunojen yli. Pellin reunat taivutettiin prässissä, jonka jälkeen peltiin porattiin reiät kiinnityspulteille. Nyt verhoilupelti voitiin ensi kertaa sovittaa vanerisen etulevyn päälle ja koko etulevy koekiinnittää moottoripukkiin. Verhoiltu etulevy sopi hyvin paikoilleen.

Verhoilupellistä puuttui vielä moottorin kiinnitysaukko. Sen vuoksi pelti irrotettiin vielä kerran vanerilevystä ja siihen leikattiin sentin verran vanerilevyssä olevaa aukkoa pienempi reikä. Näin pellissä olevan aukon reuna voitiin pakottamalla taivuttaa kaulukseksi vanerissa olevan aukon reunan päälle. Nyt moottoripukin etulevyn verhoilupelti voitiin lopullisesti asentaa pukin vanerisen etulevyn päälle ja valmis etulevy kiinnittää moottoripukkiin.    

VL Myrskyn pyöräkotelon kannen kiinnitysrengas

Lauantai 18.3.2017 - Tiistaikerholainen

Myrskyn sisään vedettävät laskutelineet kääntyvät sisäänpäin runkoa kohti, jolloin laskutelineen joustintuki ja pyörä painuvat siiven tyvessä oleviin koteloihinsa. Laskutelineiden pyöräkotelot sijoittuvat yhtenäisen siiven etu- ja takasalon rajaamalle alueelle.

Siiven yläpinnalla pyöräkoteloiden aukot peitetään pyöreillä ja kupumaisilla alumiinipeltisillä kansilla. Alumiinipeltiset kannet kiinnitetään reunoistaan pyöräkotelon aukkoa reunustavaan vaneriseen kiinnitysrenkaaseen. Valtaosa pyöräkotelosta kansineen jää piiloon keskisiipeä peittävän koneen rungon alle, mutta osittain kannet jäävät näkyviin siiven ja rungon saumakohtaan ja peitetään muotolevyllä.

MY-14 entisöinnissä ollaan vaiheessa, jossa pyöräkoteloiden alumiinipeltiset kannet on jo tehty painosorvaamalla ja tekeillä on tarvittavat kolme kannen kiinnitysrengasta. Yksi rengas tarvitaan koesiipeä varten ja kaksi MY-14:n varsinaiseen siipeen.

Kiinnitysrenkaiden rakentamiseksi tehtiin ensin muotti eli jigi. Tukevaan levyyn piirrettiin piirustusten mukaan pyöräkotelon suuruinen, halkaisijaltaan 750 mm ympyrä. Pitkin ympyrää kehää naulattiin noin viiden sentin välein tukevia nauloja. Kannen kiinnitysrengas rakennetaan liimaamalla näitä nauloja vasten useita kerroksia kapeita vanerista leikattuja listoja. Pyöräkotelon kannen kiinnitysrenkaasta tulee siten monikerroksinen vanerikehä.

3 mm paksuisesta vanerista leikattiin kiinnitysrengasta varten pitkiä 30 mm korkuisia vanerisuikaleita. Koska vanerisen kiinnityskehän paksuudeksi tulee 25 mm, päällekkäisiä vanerikerroksia tarvitaan kaikkiaan kahdeksan kappaletta.

Ensimmäinen vanerilistakerros pingotettiin kehän naularivejä vasten ja sen päälle liimattiin ulkokäyttöön tarkoitetulla Erikeeper plus -liimalla toinen, kolmas ja neljäs listakerros. Toisiinsa liimatut kerrokset kiristettiin puristimilla tiukasti tosiinsa. Koko kahdeksan kerroksen ”pakettia” ei siis liimattu kerralla, vaan se toteutettiin kahdessa erässä. Kun ensimmäisen neljän vanerikerroksen liimaus oli kuivunut, puristimet irrotettiin ja kehään liimattiin loput neljä listakerrosta.

Kiinnitysrenkaan kuivuttua se irrotettiin jigistä lopulliseen muotoonsa työstettäväksi. Vanerinen rengas höylättiin poikkileikkaukseltaan kolmion muotoon renkaan yläpinnan leveyden ollessa 25 mm. Vastaavalla tavalla on tekeillä muut pyöräkoteloiden alumiinipeltisten kansien kiinnitysrenkaat.

Nyt voitiin aloittaa kannen kiinnitysrenkaan alustava asentaminen koesiipeen. Koesiipihän oli saatu koottua jigissä valmiiksi siipisalkojen väliseltä osaltaan. Hyvinhän tehty kiinnitysrengas sopi koesiivessä olevaan pyöräkotelolle varattuun tilaan. Myös painosorvattu pyöräkotelon kansi istui pyöräkotelon aukkoon asennettuun kiinnitysrenkaaseen. Seuraava vaihe on aloittaa pyöräkoteloiden vaneristen seinämien rakentaminen.

Muutakin kuin Myrskyn siiven rakentamista

Lauantai 4.3.2017 - Tiistaikerholainen

VL Myrskyn (MY-14) entisöinnissä siiven rakentaminen on ollut jo muutaman vuoden Tiistaikerhon suurin työkohde. Saattaakin tuntua, että koko projekti on Tiistaikerhon osalta pelkkää puutyötä siiven rakentamiseksi. Näin ei kuitenkaan ole asia. Koko ajan on askaroitu paljon muutakin, kuten aiemmissa blogeissani olen kertonut. Tässä blogissa kerron Tiistaikerhon töistä, jotka koskevat pommiripustimia, spinnerin potkurinlapa-aukkojen kauluksia ja laskutelinettä.

Alun perin Myrsky-hävittäjään ei ollut tarkoitus tulla pommiripustimia, mutta konetyyppi sai pommiripustimet varustukseensa, kun sisäpuolista polttoaineainemäärää pienennettiin ja siipeen suunniteltiin ripustimet lisäpolttoainesäiliöille. Samat ripustimet kävivät sekä lisäpolttoainesäiliöille että 50-100 kg pommeille. Lisäpolttoainesäiliötä varten ripustimessa oli liitos, jolla polttoainesäiliö liitettiin koneen järjestelmään. Lisäpolttoainesäiliö oli lennolla irrotettavissa.

Onneksi alkuperäisiä Myrskyn ripustimia on säilynyt koko joukko museoiden varastoissa entisöitävään MY-14 -koneeseen asennettavaksi. Ripustimet olivat kuitenkin osina, osittain rikki, ruosteessa tai vähintäänkin kunnostuksen tarpeessa. Niinpä ripustimien osia käytiin Tiistaikerhossa läpi yksitellen puhdistaen, kunnostaen sekä kokonaisiksi ripustimiksi yhdistäen. Hyväkuntoisimmat ripustimet valittiin Myrskyn siipeen kiinnitettäviksi.

Myrskyn potkurin suojuskuvussa eli spinnerissä on aukko kullekin potkurinlavalle säätömekanismeineen. Aukot ovat takareunastaan avoimia, jotta spinneri voidaan työntää potkurinnavan suojaksi ja kiinnittää spinnerin takalevyyn.

Kunkin lapa-aukon kohdalla on spinnerin takalevyssä alumiinipeltinen suojareunus. Reunus muodostaa lapa-aukon kaulusmaisen takareunan, jolloin aukosta muodostuu pyöreä ja yhtenäinen. Noita aukon kauluksia ei ole säilynyt, joten ne on tehtävä. Puuttuva spinnerin takalevy on Tiistaikerhossa tehty jo aiemmin.

Alumiinipellistä leikattiin ensin piirustuksen mukaiset kappaleet potkurin lapa-aukkojen kaulusten aihioiksi ja niitä soviteltiin aukkoihin. Kauluksen profiloidun, ulospäin taivutetun reunan tekemiseksi rakennettiin puinen työstömuotti. Sitten alumiinilevy kiinnitettiin muottiin, jossa levyn reuna voitiin takoa kauluksen muotoon. Kaulusten liepeisiin ja spinnerin takalevyn reunaan porataan vielä reiät kaulusten kiinnittämiseksi takalevyyn. Tämän jälkeen kaulukset voidaan asentaa paikoilleen. Kaulusten viimeistely on meneillään.

Yhtään laskutelinekokonaisuutta ei ole säilynyt MY-14 -koneeseen asennettavaksi. Se tarkoittaa, että laskuteline on suurelta osin rakennettava. Myrskyn alkuperäiset pyörät ovat onneksi säilyneet entisöitävään Myrskyyn aikanaan asennettaviksi. Niiden keskiön ja jarrujen kunnostamisesta onkin tällä palstalla aiemmin kirjoitettu.

Tiistaikerhossa ei ole osaamista laskutelineiden joustintukien rakentamiseksi. Niiden tekemisestä vastaa Patria Oyj, joka muutoinkin tukee MY-14 entisöintiprojektia. Joitain laskutelineen osia voidaan kuitenkin tehdä myös Tiistaikerhossa. Parhaillaan kerholaiset rakentavat joustintukeen kiinnittyvää laskutelineen ylösvetolaitteen haarukkaa. Haarukka rakentuu teräslevystä leikatuista ja muotoilluista kaarista ja katetaan suojapellillä ontoksi. Näitä haarukoita tarvitaan yksi kumpaakin joustintukea varten.

Haarukan rakentaminen aloitettiin tekemällä haarukasta ensin piirustuksen mukainen puumalli eli maketti. Lisäksi tehtiin metallinen rakennusmuotti eli jigi, jossa varsinainen haarukka kootaan. Puumalli helpottaa piirustusten tulkintaa ja ilman jigiä ei ylösvetolaitteen haarukkaa saa rakennetuksi mittatarkaksi. 

Varsinaisen haarukan tekeminen käynnistyi leikkaamalla teräslevystä piirustuksen mukaisia osia haarukan kylkikaariksi. Kylkikaarien aihioiden kumpaankin päähän porattiin reiät ja kaaret taivutettiin vastaamaan haarukan kylkikaarien piirustuksia.  Haarukan rakentaminen jigissä on parhaillaan käynnissä.  

Kurjen streevojen korjaus ja uusien rakentaminen

Maanantai 27.2.2017 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta löytyi kaksi I.V.L. K.1 Kurjen kuudesta vaneriverhoillusta siipituesta eli streevasta. Löytyneet tuet ovat siiven etutuki ja keski- eli vinotuki. Tuet olivat vaurioituneet, mutta hyvin korjattavissa.

Kurki tarvitsee kuitenkin kuusi siipitukea, koska niitä on kolme kummallakin puolella. Puuttuvat neljä tukea on rakennettava. Löytyneet tuet toimivat niiden rakentamisen malleina. Kokonaan puuttuvat siiven takatuet oletamme identtisiksi etutukien kanssa, joten niidenkin rakentaminen ilman piirustuksia on mahdollista. Kurjen piirustuksiahan ei ole säilynyt.

Löytyneet siipituet olivat vaurioituneet. Niiden vaneriverhoilussa on reikiä ja verhoilu on osittain lahonnut. Lahonneet kohdat joudutan uusimaan. Siipitukien verhoilussa olevien reikien korjaus on meneillään. Se tehdään Tiistaikerhossa totutulla tavalla. Vanerissa olevan reiän ympärille piirretään neliö tai suorakaide, jota myöden verhoiluvaneri leikataan pois ja aukko paikataan uudella vanerilla.  Sen sijaan siipitukien lahonneet kohdat puretaan ehjään vanerin asti ja verhoillaan uudestaan.

Itse asiassa on hyvä, että siipitukien lahonnutta vaneriverhoilua jouduttiin avaamaan ja poistamaan. Näin saatiin paljastettua siipituen sisärakenne, jota tarvitaan malliksi puuttuvien siipitukien rakentamisessa. Lahonneen verhoilun poistaminen paljasti, että siipituen runkona on 52 mm paksuinen teräsputki. Putkeen on kiinnitetty sekä siiven umpipuinen johtoreuna että jättöreunan puoleiset kaaret jättöreunan päätylistoineen. Koko komeus on verhoiltu 1,2 mm paksuisella vanerilla. Siipituen kummassakin päässä on puinen tukirakenne sekä runkoputken päähän kiinnitetyt metallikorvakkeet. Korvakkeilla tuki kiinnitetään runkoon ja siipeen.  

Alkuperäisen siipituen rakenne mallina suunniteltiin puuttuvan neljän siipituen tekeminen ja materiaalihankinnat. Täsmälleen saman paksuista teräsputkea ei löytynyt, mutta 50,5 mm teräsputki on riittävän lähellä alkuperäistä kelvatakseen uusien siipitukien runkoputkiksi. Tarvittavan puutavaran hankinta sekä johto- että jättöreunan rakentamiseksi ei tuottanut ongelmaa.

Streevojen tekeminen aloitettiin runkoputkien käsittelyllä. Hankitut kolmemetriset teräsputket puhdistettiin suojarasvasta ja sahattiin tarvittaviin määrämittoihin.  Siiven etu- ja takastreevan runkoputki on 262 cm ja keskistreevan 273 cm. Tämän jälkeen putket maalattiin mustalla Isotrol -lakalla. Päätettiin ottaa keskistreeva ensimmäisenä rakennettavaksi. Keskistreevan runkoputki kiinnitettiin tiukasti streevojen rakentamiseksi tehtyyn työalustaan.

Siipituen puisen johtoreunan tekemiseksi sahattiin streevan mittaisesta puupalkista 0,5 cm paksuisia listoja. Ne liimattiin johtoreunan paksuiseksi pakaksi runkoputken päälle asetettuina. Näin saatiin pohjastaan runkoputken muotoa noudattava aihio johtoreunaksi työstettäväksi. Aihio höylättiin ja hiottiin vastaamaan alkuperäisen siipituen johtoreunaa.

Johtoreuna kiinnitettiin neljällä ruuvilla runkoputkeen. Ruuvin kannat upotettiin syvälle puiseen johtoreunaan, jonka jälkeen ruuvinreiät tulpattiin puutapeilla. Näin runkoputken johtoreuna oli saatu paikoilleen. Oli putken jättöreunan puoleisten kaarien vuoro.

Alkuperäisestä siipituesta saatiin malli uusien siipitukien kaariin ja sen mukaan tehtiin valmiiksi jo kymmeniä kaaria. Yhteen siipitukeen niitä menee 14-16. Kaarien kyljet lakattiin. Siipituen kaaret sovitettiin paikalleen pitkin runkoputkea ja kiinnitettiin putkeen epoksiliimalla. Näin ei kyllä alun perin ole menetelty, koska vastaavaa liimaa ei 1920-luvulla ole ollut käytössä. Teimme siipituen jättöreunan mittaisen listan ja kiinnitimme listan niin ikään epoksiliimalla siipituen kaarien päihin. Näin ensimmäinen siipituki oli saatu rungoltaan pääosin valmiiksi.

Tuesta puuttuivat vielä kummankin pään umpipuiset tukirakenteet. Niiden tekeminen on meneillään. Samoin on meneillään streevan päihin tulevien metallisten korvakkeiden sorvaaminen. Korvakkeet tehdään niin ikään alkuperäisten korvakkeiden mukaisiksi.

Päätettiin tehdä muutkin puuttuvat streevat runkorakenteeltaan valmiiksi, ennen kuin edetään siipitukien viimeistelyyn ja verhoiluun.  Puuttuvan etustreevan rakentaminen onkin jo käynnistynyt.

MY-14:n koesiiven kokoaminen alkoi

Tiistai 14.2.2017 - Tiistaikerholainen

MY-14 entisöintiprojektissa päätettiin rakentaa siiven tyvestä laskien 2,5 metrin pituinen koesiipi. Koesiivellä testataan siipisalkoihin kiinnitettävien laitteiden edellyttämiä porauksia ja asennuksia sekä siiven lujuusominaisuuksia. Koesiiven tarkoitus on myös paljastaa mahdollisia siiven rakentamisessa ilmeneviä puutteita.

Alkuvuodesta saatiin valmiiksi koesiiven etu- ja takasalko samoin kuin niihin tarvittavat salkoon kiinnitettävien metalliosien läpivientien poraukset. Myös kaikki siipikaaret ovat valmiina. Tämän ansiosta koesiiven kokoaminen voitiin aloittaa. Koesiipi, kuten varsinainen MY-14:n siipi, kootaan kiinteässä millintarkassa telineessä eli jigissä. Koesiipeä varten rakennettiin oma yksilöllinen jiginsä. Sen kannatinrakenteilla varmistetaan, että jigiin kiinnitettävät siipisalot saadaan keskenään täsmälleen oikeaan paikkaan ja keskenään samaan linjaan. Tämä on edellytys siiven kokoamiseksi piirustusten edellyttämään muotoonsa.

Koesiiven kokoaminen aloitettiin kiinnittämällä jigiin etu- ja takasalko. Tämä jälkeen salkoihin porattuihin läpivienteihin asennettiin mm. laskutelineen käyttöön kuuluvia osia. Seuraavaksi salkojen väliin alettiin asentaa kummaltakin puolin verhoiltuja siipikaaria.

Jo tässä vaiheessa voitiin todeta koesiiven hyödyllisyys. Havaittiin, että piirustukset olivat olleet osin puutteelliset. Niistä ei ollut käynyt selville kaikkea siiven rakentamisessa tarvittavaa tietoa. No, mitään järisyttävää ongelmaa ei tästä syntynyt, mutta lisätöitähän se kuitenkin teetti, ennen kuin kaikki oli niin kuin piti ja koesiiven kokoaminen saattoi jatkua.

Tällä hetkellä siipisalkojen väliin tulevat kaaret on asennettu ja liimattu sekä salkoihin tulevat metalliosat kiinnitetty. Salkojen välisen siiven yläpinnan verhoilu on käynnissä. Koesiiven johto- ja jättöreunan rakentaminen alkaa vasta, kun kaikki siipisalkojen väliin tulevat sisärakenteet on tehty.

Todettakoon, että koesiivellä tehtyjen testien jälkeen koesiipeä ei pureta, vaan siitä tulee museoon näyttelyesine. Koesiiven avulla museossa kävijöille voidaan havainnollistaa II maailmansodan aikaisen sekarakenteisen Myrsky-hävittäjän siiven rakennetta. Tätä varten koesiiven yläpinta verhoillaan osin vanerilla ja osin läpinäkyvällä polykarbonaattipleksillä. Samasta syystä siipisalkojen väliin kiinnitettyjen kaarien toinen kylki on verhoiltu vanerin sijasta pleksillä.

Rinnan koesiiven on myös varsinaisen siiven siipisalkojen rakentaminen edennyt. Sekä etu- ja takasalkojen puoliskot ovat kohta valmiit liimattavaksi toisiinsa kotelopalkkirakenteeksi. Vielä on tehtävä mm. palkkeihin tulevat siipipuolikkaiden liitoskohdan edellyttämät poraukset. MY-14:n siipi rakennetaan kaksiosaiseksi teräslevyillä tosiinsa yhdistettäviksi siipipuoliskoiksi poiketen alkuperäisen Myrskyn täysmittaisesta yhtenäisestä siivestä. Varsinaisen siiven kokoamiseen ei ryhdytä ennen kuin koesiiven rakentaminen on saatu testauksineen valmiiksi.

Valmet Vihuri VH-25:n matkatavarasäiliö valmistui

Sunnuntai 12.2.2017 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhossa entisöinnin kohteena on pitkään ollut Valmet Vihuri II:n (VH-25) etu- ja takaohjaamon käsittävä kokonaisuus. Itse asiassa ohjaamokokonaisuuden entisöinti aloitettiin jo 1980-luvulla, mutta työt ovat olleet välillä tauolla.

Nyt ollaan kuitenkin niin pitkällä, että ohjaamot laitteineen ovat valmiina ja koneen matkatavarasäiliö on saatu kiinnitetyksi paikalleen takaohjaamon taakse. Vielä on tekeillä etuohjaamon lattian läpi kiinnitettävä valopistoolin ampumaputki sekä tähtäimen pidike. Viimeiseksi ohjaamokokonaisuuden kyljet verhoillan pleksillä. Ohjaamokokonaisuus onkin valmistumassa museokävijöiden ihailtavaksi.

No, voitaisiinhan sitä vielä rakentaa ohjaamon edessä olevan patalevyn ympärille siitä puuttuva NACA -rengas. Tai, jos löytyisi jostain ilmainen tai hyvin edullinen Bristol Mercury VIII moottori, niin olisihan se upeaa voida moottori pukkiinsa kiinnittää. Johonkin on kuitenkin vedettävä raja siihen, miten pitkälle ohjaamokokonaisuutta entisöidään.

Ohjaamon taakse sijoittuva matkatavarasäiliö koostuu pohjalevystä ja siihen kiinnitetystä kangaspussista. Säiliön vaativa rakentaminen aloitettiin alumiinipeltisestä pohjasta. Alumiinipeltiä - niin käytettyä kuin uutta - on tarvittaessa saatu entisöintitoiminnan tarpeisiin Finnairin tekniikasta. Sieltä on saatu myös poistoon menneitä, mutta käyttökelpoisia työkaluja. Kumarrus siis Finnairin suuntaan!

Vihurin piirustusten mukaan leikattiin alumiinipellistä matkatavarasäiliön pohjan aihio. Aihioon taivutettiin kapeat ulkoreunat. Tämän jälkeen säiliön pohjapuolelle tehtiin pellistä piirustusten mukaiset jäykistelistat. Listat kiinnitettiin pohjan alapintaan popniiteillä. Pohjalevyn alapinta maalattiin harmaalla maalilla, jolla saatiin samalla peittoon alumiinilevyssä ollut aikaisempi maalauskuvio. 

Matkatavarasäiliö pohja kiinnittyy metallikorvikkeilla koneen runkoputkiin. Niinpä metallilevystä leikattiin ja taivutettiin alkuperäisten korvakkeiden mukaiset aihiot. Korvakeaihiot työstettiin valmiiksi, sovitettiin ohjaamon takarungon pystyputkiin ja maalattiin harmaiksi.

Samanaikaisesti askaroitiin pohjalevyyn kiinnitettävän kangaspussin kanssa. Kaupoista etsittiin paksuhkoa ruskeaa kangasta, joka vastaisi mahdollisimman hyvin Vihurissa käytettyä matkatavarasäiliön pussin kangasta. Sellaista lopulta löydettiin. Kankaasta leikattiin pussin osat yhteen ommeltaviksi. Kangaspussi ommeltiin kaksinkertaiseksi. Näin pussista saatiin tukevampi. Pussin toiseen päähän tehtiin aukko ja sen katteeksi kankainen lippaluukku. Luukku ommeltiin yläreunastaan kiinni pussiin ja muilta osin luukku kiinnitettiin pussin aukon reunoihin alkuperäisen mukaisilla linkkulukoilla.

Löysä kangaspussi sidotaan koneen putkirakenteeseen soljella varustetuilla nahkahihnoilla. Sopivia hihnoja löytyikin kaupasta. Hihnoja varten tehtiin pussin reunoihin nahkaiset kiinnikkeet, joiden läpi kiinnityshihnat voidaan pujottaa.  Nahkaiset kiinnikkeet niitattiin kangaspussin kulmiin. 

Nyt voitiin valmis matkatavarasäiliön kangaspussi ja säiliön alumiinipeltinen pohjalevy kiinnittää toisiinsa.  Kangaspussi kiinnitettiin alareunoistaan niiteillä alumiinipeltisen pohjalevyn taitereunoihin.  

Valmis matkatavarasäiliö asennettiin paikoilleen takaohjaamon takana olevaan runkokehikkoon. Ensin pohjalevy kiinnitettiin metallikorvakkeilla rungon pystytukiin ja sen jälkeen itse kankainen pussi sidottiin nahkahihnoilla koneen tukirakenteisiin. Kyllä lentäjien kelpaisi laittaa tavaransa Tiistaikerhon valmistamaan upouuteen matkatavarasäiliöön. Vaan, eipä tämä ohjaamokokonaisuus minnekään taida lentää!

Kurjen siipi Tiistaikerhoon

Lauantai 4.2.2017 - Tiistaikerholainen

Kurjen runko on ollut kunnostettavana Tiistaikerhossa keväästä 2016. Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla varastoituina olevia siipiä ei toistaiseksi ole voitu tuoda Tiistaikerhoon korjattavaksi. Syynä se, ettei suurikokoinen siipi mahdu Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan muiden meneillään olevien projektien lomaan. Tilanne kuitenkin muuttui, kun korjattavana oleva Kurjen runko voitiin siirtää entisöintitilasta toistaiseksi tyhjänä olevaan museon vaihtuvien näyttelyiden tilaan eli Välihalliin.

Näin entisöintitilaan syntyi Kurjen siiven suuruinen ”aukko”. Tosin ei koko siivelle, vaan toiselle siiven puolikkaalle. Kurjessa on koneen kokoon nähden suuri siipi. Kärkiväli on 12,3 metriä ja Kurjen rungon yläreunaan kiinnittyvän siiven puolikkaan pituus on 5,75 m ja leveys 2,32 m - aikamoinen leija siis.

Tammikuun 24. päivänä Kurjen runko siirrettiin Välihalliin, jossa rungon kunnostamiseen liittyvät työt nyt jatkuvat. Tällä hetkellä rakennetaan Kurjen moottoripukin alumiinipeltisiä ylä- ja sivusuojuksia. Moottoripukin päädystä puuttunut alumiinipellillä verhoiltu vanerinen moottorin kiinnityslevy on jo saatu valmiiksi ja asennettu alustavasti paikoilleen. Moottoripukin yläpelti on kiinteä, mutta sivulle tulevat pellit ovat avattavissa toimien samalla huoltoluukkuina pukin moottoritilaan. Suojuspellit tehdään 1,2 mm paksuisesta alumiinipellistä.

Maanantaina 30. tammikuuta Tikkakoskelta Vesivehmaalle saapunut puolustusvoimien siirtolavallinen kuorma-auto peruutti museohallin takaovien eteen. Siirtolava laskettiin maahan lastauksen helpottamiseksi. Kurjen oikean puoleinen siipi kannettiin museohallista umpilavan sisään sekä sidottiin liinoilla tukevasti kuljetusta varten. Siipi mahtui juuri ja juuri lavan mittoihin. Kun kaikki oli valmista, lava nostettiin takaisin kuorma-auton kyytiin ja matka kohti Vantaata alkoi.

Parin tunnin päästä kuljetus saapuikin Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan oven eteen ja siipi siirrettiin sisään. Puolustusvoimat on jo monta kertaan vastannut sotamuseon omistamien koneiden siirroista Vesivehmaalta Suomen Ilmailumuseolle korjattavaksi. Kuljetukset ovat olleet varusmiesten koulutusajoa. Siis hyöty on ollut molemminpuolinen.

Kurjen kummatkin siipipuoliskot ovat sekä vaurioituneet että osin lahonneet koneen 90 vuoden aikaisen varastoinnin seurauksena. Kurkihan poistettiin varastoitavaksi syksyllä 1927. Vesivehmaalta tuodun oikean puolen siiven vaneriverhoilussa on kolmisenkymmentä pientä ja isompaa reikää. Vaneriverhoilu on myös paikoitellen niin lahonnut, että vanhaa verhoilua on purettava uuden rakentamisen tieltä.

Siipi ei kuitenkaan ole niin huonokuntoinen, kun olivat Tiistaikerhossa kunnostetun I.V.L. D. 26 Haukka I:n yläsiivet. Työtä on silti ihan riittämiin edessämme. Vaurioiden korjaamiseen päästään kunhan siiven vaurio- ja kuntokartoitus sekä siiven pintojen pesu ihmesienellä on tehty.  Siiven pesemiseen on jo ryhdytty.

MY-14:n pakoputket työn alla

Sunnuntai 29.1.2017 - Tiistaikerholainen

Alun perin VL Myrskyyn ajateltiin moottoriksi brittiläistä Bristol Taurus -moottoria. Alkaneen II maailmasodan vuoksi hankinta ei toteutunut. Tauruksen sijaan moottoriksi valittiin amerikkalainen Pratt & Whitney R-1830 Twin Wasp -tähtimoottori, siis samainen moottorityyppi kuin Douglas DC-3 koneessa.

Myrskyn MY-14 - entisöintiprojektia varten on käytössämme DC-3 koneessa ollut Twin Wasp -moottori. Koska moottori on ollut DC-3 koneessa, se ei ilman muutoksia sovi Myrskyyn asennetavaksi. Yksi merkittävä muutoksen kohde koskee moottorin pakoputkia.

Vasemmalla DC-3:n Twin Wasp pakokaasunkerääjineen, oikealla Myrskyn moottori suippenevine pakoputkineen.

Projektissa on keskusteltu, voitaisiinko MY-14 koneeseen asentaa käytössämme olevan Pratt & Whitneyn sijaan ruotsalaisen Svenska Flygmotor AB:n (SFA) valmistama Pratt & Whitneyn kopiomoottori STWC-3. Tätä teknisesti helpommin Myrskyyn asennettavissa olevaa moottoria käytettiin mm. ruotsalaisessa Saab B-17A syöksypommituskoneessa. Näitä koneita oli Suomen Ilmavoimilla kaksi kappaletta maalihinauskoneena ja sen jäljiltä olisi käytössämme Ruotsissa valmistettu kopiomoottori. Onkin pohdinnan paikka, kumpi olisi Myrsky-projektin kannalta ”alkuperäisempi” vaihtoehto eli joko Pratt & Whitneyn Amerikassa valmistettu R-1830-S1C3-G tai Ruotsissa lisenssillä tehty kopiomoottori STWC-3. Tätä vaihtoehtoa käsitellään seuraavassa Myrsky entisöintiprojektin johtoryhmän kokouksessa.

Käsittelen seuraavassa DC-3 -koneen Twin Waspin pakoputkistojen edellyttämää muutostyötä.

DC-3 koneen Twin Wasp -moottoreissa jokaisen 14 sylinterin pakoputki on yhdistetty yhtenäiseen pakokaasun keräjään, jossa on yksi moottorin sivulle avautuva pakoaukko. Myrskyssä päädyttiin aikanaan toisenlaiseen ratkaisuun. Koneen sylinterin pakoputket yhdistettiin kahdeksi viiden päällekkäisen pakoputken sarjaksi. Nämä viisiputkiset pakoputkisarjat sijaitsevat moottorin kummallakin sivulla moottorin suojuksen eli NACA -renkaan alla pakoputken suuosien päättyessä NACA-renkaan reunaan.

Kummankin pakoputkisarjan poikkileikkaukseltaan pyöreiden pakoputkien päihin hitsattiin 200 mm pitkät suulakkeet, jotka ovat liitoskohdastaan sisämitaltaan 60 mm, mutta suuosastaan vain 28 mm x 60 mm. Suulake kapenee siten kärkeä kohti. Suulakkeen kapenemisen tarkoitus on nostaa pakokaasujen virtausnopeutta. Pakokaasujen virtausnopeuden kasvu antaa samalla vähän lisää työntövoimaa.

MY-14 entisöintiprojektissa moottorin pakoputkisto tehdään alkuperäisen mukaiseksi. Tällä hetkellä MY-14 moottorin sylintereistä lähtevä mutkikkaat pakoputket ovat tekeillä. Ne taivutetaan muotoonsa ulkopuolisena tilaustyönä Samet oy:ssä. Moottorin kummallakin puolella olevien viiden pakoputkisarjan suuosat tehdään Tiistaikerhossa. Patria Oyj kokoaa, hitsaa ja asentaa lopuksi pakoputkiston Twin Wasp -tähtimoottoriin.

Pakoputkien suulakkeet tehdään Tiistaikerhossa kahdesta identtisestä suulakkeen puoliskosta, jotka hitsataan yhteen putkimaiseksi suuosaksi. Pakoputkiston suuosien tekeminen aloitettiin leikkaamalla metallilevystä määrämittaiset suorakaiteen muotoiset suulakkeen puoliskojen aihiot.

Suorakaiteen muotoisten aihioiden pakottamiseksi muotoonsa valmistettiin metallista suulakkeen puoliskon muotoinen koiras- ja naaraspuolinen muotti. Muotien väliin asetettuna puristettiin prässissä 28 metallilevyaihiota lopulliseen muotoonsa.

Tämän jälkeen suulakkeen puoliskojen sisäreunat puhdistettiin ja hiottiin tulevaa hitsausta varten, jossa puoliskot yhdistetään varsinaiseksi suulakkeeksi.

Kurki sai kannuksensa

Torstai 29.12.2016 - Tiistaikerholainen

Päijät-Hämeen Ilmailumuseosta Vesivehmaalta Tiistaikerhoon kunnostettavaksi tuotu I.V.L. K.1 Kurjen runko oli ilman kannusta. Erikoista oli, ettei koneen pyrstöstä edes löytynyt merkkejä pyrstössä olleesta kannuksesta. Asia kummastutti, sillä kaikissa Kurjesta löytyneissä valokuvissa koneessa on lusikkamainen kannus. Miksi kannus siis nyt puuttui?  Lopullista vastausta kannuksen puuttumiseen ei todennäköisesti koskaan saada, mutta hyvään arvaukseen olemme todennäköisesti päässeet.

Kurjesta säilyneistä valokuvista ilmenee, että konetta lennettiin kannuksellisena sekä suksi- että pyörävarustuksella. Kurjesta löytyneissä asiakirjoissa todetaan kuitenkin, että kone varustettiin ja koelennettiin lopuksi myös kellukkein. Arvelemmekin, että ”Kelluke-Kurjesta” poistettiin tarpeeton kannus ja siihen liittyvät pyrstön sisärakenteet, jonka jälkeen pyrstö verhoiltiin osittain uudelleen.

Ilmavoimat ei lopulta innostunut Kurjen tilaamisesta yhteyskoneekseen, jonka seurauksena prototyypin kehittely lopetettiin ja kone varastoitiin. Näin koneeseen ei myöskään enää asennettu takaisin siitä irrotettua kannusta. Jossain Kurjen varastointivaiheessa kellukkeet on poistettu ja tilalle on laitettu sukset. Tällaisena kone on ollut varastoituna 1940-luvun lopulta asti Vesivehmaalla. Kurjessa olevat sukset eivät todennäköisesti ole alkuperäiset Kurkeen kuuluneet, mutta tyypilliset Ilmavoimien lentokonetehtaan 1920-luvun sukset kuitenkin.

Koska Kurki on nykyisin suksivarustuksella, päätettiin koneeseen palauttaa siitä puuttuva kannus. Mitään piirustuksia ei Kurjesta ole säilynyt, jonka vuoksi tutkittiin tarkoin Kurjesta otettuja valokuvia. Valokuvien pohjalta tehtiin oletus, että Kurjen kannuksen varsi on ollut puuta, mutta muuton se on ollut metallirakenteinen. Puuvartta tuki takaa V-muotoinen putkituki ja lienee kiinnitetty runkoon metallilevyllä. Itse kannuksen metallisen lusikan muoto oli kuvista nähtävissä. Tältä pohjalta tehtiin kannuksesta työpiirustukset ja rakentaminen voitiin aloittaa.

Ensin valmistettiin kannuksen puuvarsi. Sen jälkeen tehtiin kannuksen yläpäähän tuleva metallilevy puuvarren kiinnitysholkkeineen. Metallilevyllä kannus kiinnitetään koneen runkoon. Vastaavasti varren tyveen tehtiin metalliholkki, jolla kannuksen varsi ja kannuslusikka liitetään toisiinsa. Lopuksi leikatuista metallilevyjen kappaleista hitsattiin kannuslusikka.  Kannuslusikka ja putkituki maalattiin mustalla Isotrol -lakalla ja puinen varsi sekä kannuksen yläpään kiinnityslevy hopealla.

Kurjen rungossa ei ollut jäljellä mitään merkkejä siitä, kuinka kannus on ollut aikoinaan kiinnitetty rungon alapintaan. Päädyttiin ratkaisuun, jossa kannuksen yläpään metallilevy kiinnitettiin kummastakin reunastaan pulteilla koneen rungon alakulmissa kulkeviin puisiin tukirakenteisiin eli paarteisiin. Kiinnityksessä käytettiin apuna kummankin paarteen yläpuolelle asennettavaa metallista vastakappaletta, johon paarteet lävistävät kiinnityspultit oli hitsattu.

Onneksi kurjen rungon alapinnan kangasverhouksessa on punossauma, joka voitiin avata kannuksen kiinnityslevyn vastinkappaleiden asentamiseksi paikoilleen rungon sisäpuolelle. Kun vastinkappaleet pultteineen oli työnnetty paarteiden ja kannuksen kiinnityslevyssä olevien reikien läpi ja mutterit kiristetty, kannuksen asennus oli valmis. Lopputulokseksi saatiin hyvin Kurjesta otettujen valokuvien mukainen kannus.

Tuulilasit Kurjen ohjaamoon ja matkustamoon

Sunnuntai 11.12.2016 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1 Kurjen ohjaamossa ja matkustamossa on eteenpäin taittuvat ja alumiinisin tuin tuetut tuulilasit. Tuet sijaitsivat tuulilasien kummassakin päässä ja keskellä. Itse tuulilasi on tehty 1920-luvun tapaan selluloidista. Ohjaamon ja matkustamon tuulilasit taittuvat eteenpäin, jotta avo-ohjaamon ja -matkustamon peitteeksi oli helppo kiinnittää sateelta suojaava kangas. Tuulilasin saranamainen tyvilista on hahlomainen, johon 2 mm paksuinen selluloidipleksi on niitein kiinnitetty. 

Kurjen ohjaamon ja matkustamon tuulilasien pleksit ovat koneen vuosikymmenten varastoinnin aikana rikkoutuneet. Selluloidiplekseistä on jäljellä saranamaisissa tyvilistoissa vain rippeet. Niin ikään kuudesta tuulilasien alumiinisista kolmiotuista on tallella vain kolme – kaksi keskustukea ja yksi reunatuki. Pleksilasien reunojen alumiinisista vahvisteista on säilynyt vain pätkä. Tämä kaikki tarkoittaa, että tuulilasi joudutaan valtaosin rakentamaan uusiksi.

Tuulilasien uudistaminen aloitettiin irrottamalla ohjaamon ja matkustamon tuulilasien saranamaiset tyvilistat koneen rungosta. Ohjaamon tuulilasin tyvilista on kiinnitetty rungon rakenteeseen ruuveilla, mutta matkustamon osalta pienillä runkovanerin läpi vedetyillä pulteilla. Ruostuneiden pulttien irrottamien oli työläs tehtävä. Tuulilasin tyvilistoista porattiin pois pleksit listaan kiinnittäneet niitit, jolloin listassa olleet pleksin rippeet saatiin poistettua. Tuulilasien tyvilistat puhdistettiin ja maalattiin hopeisella Isotrolilla. Koska nykyisin ei ole saatavissa alkuperäisen mukaista selluloidipleksiä, uudet tuulilasit tehdään nykyaikaisesta 2 mm vahvuisesta polykarbonaattista. 

Käyttäen mallina säilynyttä tuulilasin kolmiomaista päätytukea, tehtiin puuttuvat kolme. Tuet tehtiin 1,5 millin paksuisesta alumiinipellistä leikkaamalla, taivuttamalla ja kevennysreiät tukiin vielä poraamalla.

Samanaikaisesti tehtiin vaneriset mallit uusille tuulilasien plekseille. Vanerit toimivat malleina kolmiotukien asentamisessa, pleksien ostamisessa ja muotoonsa leikkaamisessa sekä pleksien sovittamisessa paikoilleen runkoon kiinnittyvään tyvilistaan.

Vaneriset ”tuulilasit” auttavat myös alumiinipellistä taivutettavien tuulilasin reunavahvisteiden työstämisessä muotoonsa ja sovittamisessa paikoilleen tuulilasin reunaan.

Ensimmäinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto, muut: Lassi Karivalo.

Kurjen rungon kunnostus loppusuoralle

Torstai 1.12.2016 - Tiistaikerholainen

I.V.L. K.1. Kurki -koneen rungon konservointi on kääntymässä loppusuoralle. Töitä on paiskittu Kurjen rungon ruosteisten osien puhdistamisessa, laskutelineen kunnostuksessa, verhoilussa olleiden vaurioiden paikkaamisessa, paikkojen maalaamisessa, korkeusperäsinten ja korkeusvakaajan korjaamisessa, ohjaamon ja matkustamon kunnostuksessa sekä moottoripukin varustamisessa.

Kurjen putkirakenteinen ja suksin varustettu laskuteline purettiin osiin, jotta ruostuneet osat voitiin kätevästi puhdistaa. Puhdistusta tehtiin niin käsin kuin erilaisin hiomalaikoin. Puhdistetut osat lakattiin ensin kirkkaalla Isotrol -lakalla ja pintamaalattiin mustaksi sävytetyllä Isotrolilla. Laskutelineen sukset ovat puiset ja niiden pohjat ja reunat on päällystetty pellillä. Pellit käsiteltiin samoin kuin suksen putkiosat. Sen sijaan suksen puiset pintaosat käsiteltiin seoksella, jossa oli 1/3 hautatervaa, 1/3 tärpättiä ja 1/3 vernissaa.  Laskuteline on valmis koottavaksi ja asennettavaksi takaisin Kurjen eturungon alle.

Kurjen rungon kangas- ja vaneriverhoilussa olleet vauriot on paikattu ja maalattu.  Maalaus toteutettiin alkuperäistä maalaustapaa noudattaen. Maalin sideaineena käytettiin nitroselluloosalakkaa, johon sekoitettiin värijauhot. Rungon hopeavärin osalta värijauhona käytettiin alumiinipronssijauhoa ja hakaristitunnusten osalta titaanivalkoisen ja sinkkivalkoisen sekoitusta sekä ultramariinin sinistä. Hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi paikat maalattiin muutamaan kertaan välihionnoin.

Korkeusperäsinten lahonneet kärkiosat jouduttiin rakentamaan kokonaan uusiksi ja sen lisäksi paikattiin muualla vaneriverhoilussa olleita reikiä. Vasemman peräsimen yläpinnan verhoilusta uusittiin kolmasosa ja alapinnasta yli puolet. Oikean peräsimen verhoilusta jouduttiin uusimaan kokonaan peräsimen yläpuoli. Sen sijaan alapinnasta selvittiin paikkauksin. Korkeusvakaajasta korjattiin pari suurehkoa lahonnutta vaneriverhoilun kohtaa sekä muutamia reikiä. Ennen uusien verhoiluvanerien kiinnittämistä paikoilleen niiden sisäpinnat suojalakattiin. Vanerien kiinnittämisessä käytettiin Erikeeper Plus -puuliimaa ja liimaus vahvistettiin vielä alkuperäisen rakennustavan mukaisesti messinkiruuvein ja nauloin.

Peräsinten ja korkeusvakaajan korjatut ja uudelleen vanerilla verhoillut kohdat lakattiin ensin muutamaan kertaan kirkkaalla Le Tonkinois -lakalla välihionnoin. Sen jälkeen pintaan vedettiin alumiinipronssipigmentillä sävytettyjä Le Tonkinois -lakkakerroksia. Lakka sävytettiin suhteessa 9:36, jossa oli 9 mittaa alumiinipronssijauhoa 36 mittaa lakkaa. Viimeiseksi kauniin hopeapinnan saaneet uudet vanerit siveltiin kosteudelta suojaavalla kirkkaalla Le Tonkinois -lakalla, jolloin pinta sai hieman vihertävän hopeasävyn.

Töitä on tehty myös ohjaamossa. Ohjaamon vaneripinnat puhdistettiin liasta ja homeesta vedellä laimennetulla Sinolilla. Loppukesällä ohjaamosta irrotetut ohjaussauva laitteineen puhdistettiin ruosteesta ja maalattiin mustalla Isotrol -lakalla. Samalla tavalla käsiteltiin jalkaohjaimet. Irrotetut laitteet on asennettu takaisin paikoilleen. Ohjausvaijerit on puhdistettu.

Moottoripukista puuttuivat pukin päädyssä oleva moottorin kiinnityslevy sekä pukin sivuilla ja päällä olleet alumiinipeltiset suojukset. Näiden rakentaminen on meneillään.