Tiistaikerhon blogi

Kurjen siipi Tiistaikerhoon

Lauantai 4.2.2017 - Tiistaikerholainen


Kurjen runko on ollut kunnostettavana Tiistaikerhossa keväästä 2016. Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Vesivehmaalla varastoituina olevia siipiä ei toistaiseksi ole voitu tuoda Tiistaikerhoon korjattavaksi. Syynä se, ettei suurikokoinen siipi mahdu Suomen Ilmailumuseon entisöintitilaan muiden meneillään olevien projektien lomaan. Tilanne kuitenkin muuttui, kun korjattavana oleva Kurjen runko voitiin siirtää entisöintitilasta toistaiseksi tyhjänä olevaan museon vaihtuvien näyttelyiden tilaan eli Välihalliin.

Blogi_2017-02-01.jpg

Näin entisöintitilaan syntyi Kurjen siiven suuruinen ”aukko”. Tosin ei koko siivelle, vaan toiselle siiven puolikkaalle. Kurjessa on koneen kokoon nähden suuri siipi. Kärkiväli on 12,3 metriä ja Kurjen rungon yläreunaan kiinnittyvän siiven puolikkaan pituus on 5,75 m ja leveys 2,32 m - aikamoinen leija siis.

Blogi_2017-02-02.jpg

Tammikuun 24. päivänä Kurjen runko siirrettiin Välihalliin, jossa rungon kunnostamiseen liittyvät työt nyt jatkuvat. Tällä hetkellä rakennetaan Kurjen moottoripukin alumiinipeltisiä ylä- ja sivusuojuksia. Moottoripukin päädystä puuttunut alumiinipellillä verhoiltu vanerinen moottorin kiinnityslevy on jo saatu valmiiksi ja asennettu alustavasti paikoilleen. Moottoripukin yläpelti on kiinteä, mutta sivulle tulevat pellit ovat avattavissa toimien samalla huoltoluukkuina pukin moottoritilaan. Suojuspellit tehdään 1,2 mm paksuisesta alumiinipellistä.

Blogi_2017-02-06.jpg

Maanantaina 30. tammikuuta Tikkakoskelta Vesivehmaalle saapunut puolustusvoimien siirtolavallinen kuorma-auto peruutti museohallin takaovien eteen. Siirtolava laskettiin maahan lastauksen helpottamiseksi. Kurjen oikean puoleinen siipi kannettiin museohallista umpilavan sisään sekä sidottiin liinoilla tukevasti kuljetusta varten. Siipi mahtui juuri ja juuri lavan mittoihin. Kun kaikki oli valmista, lava nostettiin takaisin kuorma-auton kyytiin ja matka kohti Vantaata alkoi.

Blogi_2017-02-08.jpg

Parin tunnin päästä kuljetus saapuikin Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan oven eteen ja siipi siirrettiin sisään. Puolustusvoimat on jo monta kertaan vastannut sotamuseon omistamien koneiden siirroista Vesivehmaalta Suomen Ilmailumuseolle korjattavaksi. Kuljetukset ovat olleet varusmiesten koulutusajoa. Siis hyöty on ollut molemminpuolinen.

Blogi_2017-02-09.jpg

Kurjen kummatkin siipipuoliskot ovat sekä vaurioituneet että osin lahonneet koneen 90 vuoden aikaisen varastoinnin seurauksena. Kurkihan poistettiin varastoitavaksi syksyllä 1927. Vesivehmaalta tuodun oikean puolen siiven vaneriverhoilussa on kolmisenkymmentä pientä ja isompaa reikää. Vaneriverhoilu on myös paikoitellen niin lahonnut, että vanhaa verhoilua on purettava uuden rakentamisen tieltä.

Blogi_2017-02-10-11_combo.jpg

Siipi ei kuitenkaan ole niin huonokuntoinen, kun olivat Tiistaikerhossa kunnostetun I.V.L. D. 26 Haukka I:n yläsiivet. Työtä on silti ihan riittämiin edessämme. Vaurioiden korjaamiseen päästään kunhan siiven vaurio- ja kuntokartoitus sekä siiven pintojen pesu ihmesienellä on tehty.  Siiven pesemiseen on jo ryhdytty.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini