Tiistaikerhon blogi

Lokin kunnostus etenee vauhdilla

Torstai 7.5.2015 - Tiistaikerholainen

DC-3 OH-LCD Lokin pintojen kiillottaminen Suomen Ilmailumuseon pihalla on edennyt vauhdilla. Nyt on päästy jo pyrstön kimppuun. Lukuisten vapaaehtoisten kiillottajien joukossa on ollut myös tiistaikerholaisia. Himmeäksi mennyt alumiinipinta on neliömetri neliömetriltä muuttunut peiliksi, josta kukin voi halutessaan ihailla naamakuvaansa.

blogi_2015-11-1.jpg

Ongelmaksi on osoittautunut Lokin rungon alapintojen kiillotus, sillä alapintaan on aikanaan vedetty hopeamaali, jonka vuoksi kiillottaminen ei ole tuonut tyydyttävää lopputulosta.  Nyt pohditaan pinnan uudelleen maalausta kiillottamisen sijasta.

blogi_2015-11-2-3.jpg
Matkustamon uusien ikkunapleksien asentaminen on päässyt käyntiin. Kiinnittäminen on sujunut hyvin, sillä uusiin plekseihin poratut pultinreiät ovat täysin vastanneet koneen rungossa olevia pultinreikiä. Asentamisessa käytetään irrotettujen vanhojen ikkunaruutujen kiinnityspultteja ja kumitiivisteitä. Sekä pultit että kumitiivisteet on kunnostettu uusiokäytettäviksi. Ennen kuin lasit kiinnitettiin matkustamon ikkuna-aukkoihin, poistettiin pleksejä suojaavat kalvot. Uudet ikkunat ovat todella kirkkaita verrattuina vanhoihin sumeisiin Lokin matkustamon pleksi-ikkunoihin.

blogi_2015-11-4-5.jpg
Suomen Ilmailumuseon entisöintitilassa on jatkettu siivekkeiden ja korkeusperäsinten kunnostamista. Vaasasta DC-3 (OH-LCH) koneesta irrotetut ja Lokkiin asennettavaksi saadut vaihtoperäsimet on puhdistettu pinnoiltaan ihmesienellä ja niihin on kiinnitetty trimmilaipat. Muutama verhoiluvaurio on myös paikattu. Korkeusperäsimet ovat nyt valmiit Lokkiin asennettaviksi.

blogi_2015-11-6-7.jpg

blogi_2015-11-8b.jpg
Oikean siiven tyvestään vaurioituneen siivekkeen korjaus on loppusuoralla. Korjatun tyven uusittu verhoilu on ommeltu kiinni kaariin ja ompeleiden päälle on jo valtaosin kiinnitetty lakalla suojanauhat. Kohta uusi verhous on valmis saamaan alumiinipronssisen lakkapinnan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, DC-3, Lokki, OH-LCD

Lokin ikkunoiden uudet ruudut asennusvalmiit

Lauantai 2.5.2015 - Tiistaikerholainen

Lokin matkustamon himmentyneet ja säröilleet ikkunapleksit uusitaan tiistaikerholaisten toimesta. Uusimistyössä on jo päästy polykarbonaattipleksistä leikattujen ikkunaruutujen työstämiseen paikalleen asennettaviksi. Tämä tarkoittaa mm. kiinnityspulttien reikien poraamista uusiin ruutuihin. Tarkkuutta edellyttävät poraukset tehtiin käyttämällä apuna porauslaatikkoa, johon oli kiinnitetty päällekkäin vanha ja uusi ruutu.

blogi 2015-10-1.jpg

Porauslaatikko

blogi 2015-10-2-3.jpg

Ensiksi 3 mm aloitusreikä ja sitten lopullinen...

blogi 2015-10-4.jpg

Pultinreikien poraus toteutettiin siten, että päällimmäisenä olevan vanhan ikkunan pultinreikään asetettiin messingistä sorvattu porausohjain, jonka keskellä oli 3 mm reikä. Ohjaimen reiän läpi porattiin alla olevaan uuteen pleksiin reikä reiältä ensin 3 mm reikä ja sitten varsinainen paksumpi pultinreikä. Asentamisesta tulee joutuisa, koska uusiin ikkunoihin poratuttujen reikien pitäisi täsmätä täysin ikkuna-aukon reunoissa olevien kiinnityspulttien reikien kanssa.

blogi 2015-10-5-6.jpg

Uusien pleksilasien kiinnittämisessä käytettään vanhojen pleksien alkuperäisiä talttakantaisia pultteja. Niiden ruosteiset kannat on hiottu sileiksi ja lakattu ruostumista estävällä maalilla.  Myös alkuperäiset ikkunoiden kumitiivisteet on puhdistettu ja käytetään uusien ikkunoiden tiivisteinä.

blogi 2015-10-7-8.jpg

Uudet pleksit on suojattu kummalakin puolelta valkoisella muovikalvolla. Kalvot poistetaan vasta uusia ruutuja matkustamon ikkuna-aukkoihin asennettaessa. Kun pulttien reiät on saatu poratuksi kaikkiin uusiin ruutuihin, alkaa niiden asennus Lokin matkustamoon.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, DC-3, Lokki

Tiistaikerholaiset Lokkia kunnostamassa

Lauantai 18.4.2015 - Tiistaikerholainen

Vanha Lady eli DC-3 OH-LCD ”Lokki” majailee Suomen Ilmailumuseon pihalla ehostautumassa heinäkuussa 2015 Vantaalla pidettävien Kivistön asuntomessujen vetonaulaksi. Lokki sijoitetaan messualueelle messukävijöiden ihailtavaksi.  Onkin varmaa, että messujen aikana tullaan ottamaan tuhansia selfieitä teemanaan ”Minä ja Lokki”. Lokki-hankkeen takana ovat Suomen Ilmailumuseo, Vantaan kaupunki, Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Airveteran Oy.

blogi_2015-08-1-2.jpg

Kiillotusaine levitetään täplittämällä ennen koneellista kiillotusta.

Ennen kuin ollaan niin pitkällä, paljon on tehtävä, jotta Lokki saadaan näyttelykuntoon. Onneksi Lokin kunnostamiseen on ilmoittautunut mukaan satakunta vapaaehtoista, joiden päätyönä on vuosia taivasalla olleen Lokin harmaaksi hapettuneiden alumiinipintojen kiillottaminen peilikirkkaiksi. Myös Tiistaikerholla on Lokin kunnostamisessa oma tärkeä roolinsa. Kerholaiset korjaavat mm. Lokin siipien siivekkeet, vaihtavat sumeaksi menneet matkustamon ikkunaruudut uusiin ja uusivat korkeus- ja sivuvakaajien jättöreunojen rikkoutuneet kangasverhoilut.

blogi_2015-08-3-4.jpg

Lokin siivekkeen sähkövarausjohtimen uusiminen

Vasemmanpuoleisen siivekkeen korjaus on jo saatu valmiiksi. Siitä korjattiin muutama verhoilussa ollut reikä ja uusittiin johtimet, joiden kautta siipeen syntyvä sähkövaraus pääsee purkautumaan. Tyvestään vaurioituneen oikeanpuolisen siivekkeen korjauksessa on jo päästy korjauskohdan uudelleen verhoilun kiristyslakkaukseen. Edessä on vielä verhoilun ompelu kiinni siipikaariin ja maalaus alumiinipronssilakalla.

blogi_2015-08-5.jpg

Lokin siivekkeen tyven kiristyslakkaus

blogi_2015-08-6-7.jpg

Lokin matkustamon ikkunoiden irroitusta

Lokin matkustamon kaikki ikkunaruudut on irrotettu ja ikkuna-aukot peitetty väliaikaisesti muovikalvolla.  Kun ottaa huomioon, että ikkunaruudut ovat todennäköisesti koneen alkuperäiset, ikkunoiden ruostuneet kiinnityspultit saatiin auki kohtuullisen helposti. Vanhoja ikkunaruutuja käytetään sapluunana, kun uusiin polykarbonaattipleksistä leikattuihin ruutuihin porataan kiinnityspulteille reiät. Tämä vaatii tarkkuutta, sillä reiät on porattava tismalleen samoihin kohtiin alkuperäisen ikkunaruudun kanssa.

blogi_2015-08-8-9.jpg

Irrotettujen ikkunoiden tilalle asennettiin muovikalvot

blogi_2015-08-10.jpg

Lokin matkustamon ikkunoiden reikienporaussabluunalaatikko

Ainakin nyt näyttää siltä, että Lokin kunnostamisessa ollaan aikataulussa. Kaikki tulee kuitenkin olla valmiina viimeistään kesäkuun puolivälissä. Silloin Lokin runko ja siivet kuljetetaan jonkun kesäisen yön valoisina tunteina katuja pitkin Kivistön messualueelle näytteille koottavaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, DC-3, Lokki

Verhoiluhommia Tiistaikerhossa

Perjantai 13.3.2015 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerholaiset ovat uurastaneet rinta rinnan Kassel 12 A liitokoneen sekä DC-3 Lokin rikkoutuneen siivekkeen korjaamiseksi. On hauska yhteensattuma, että kumpaankin työkohteeseen liittyy vuosiluku 1935.  Se on sekä DC-3 konetyypin että Santahaminan varusmiesten rakentaman Kassel 12 A liitokoneen ensilennon vuosiluku. Tosin on todettava, että Tiistaikerhon työn kohteena oleva DC-3 Lokki rakennettiin paljon myöhemmin II maailmasodan aikaan vuonna 1943.

Kasselin oikean siiven vaurioitunut kärki on saatu rakennettua ehjäksi samoin kuin Lokin siivekkeen ruhjoutunut tyvi. Korjauksissa oli menetelmällistä eroa, sillä Kasselin siipi on puu- ja Lokin siiveke alumiinirakenteinen.  Korjausten jälkeen ryhdyttiin kummankin uudelleen verhoiluun.

blogi_2015-04_combo_1-2.jpg 
Kasselin oikean siiven vaurioitunut kärkiosa oli jouduttu purkamaan ja rakentamaan ehjäksi kahden kaarivälin matkalta. Tämän alueen verhoilemiseksi leikattiin pellavakankaasta siiven kärkiosan kattava kangaskaistale. Verhoilukangas kiinnitettiin ensin tyvipuolestaan siiven ehjän verhoilun päälle siipikaaren kohdalle. Kiinnitys tehtiin kontaktiliimalla. Tämän jälkeen verhoilukangas kiinnitettiin kangasta venyttäen siiven päätyyn. Kangasta venyttämällä saatiin pois siiven kärjen kaventumisen aiheuttamat vekit.

blogi_2015-04_combo_3-4.jpg

Kankaan varsinainen kiristäminen aloitettiin kastelemalla se ensin vedellä. Kankaan kuivuttua siirryttiin Saponi -kiristyslakkaukseen. Kankaan pintaan vedettiin ensin kolme kertaa tinnerillä laimennettua kiristyslakkaa. Tämän jälkeen kiristystä jatkettiin täyslakalla.  Kangas tarvitsee vielä muutaman täyslakkakerroksen, ennen kuin se on riittävän kireä saamaan hopeisen maalipinnan.

blogi_2015-04_combo_5-6.jpg
Samanaikaisesti eteni myös Lokin siivekkeen korjatun tyven verhoilu. Yritettiin aluksi verhoilla siivekkeen tyvi yhtenäisellä siivekkeen ympäri kiedotulla kankaalla, kuten toimittiin Kasselin kohdalla. Todettiin kuitenkin, ettei siivekkeen muodon ja rakenteen vuoksi lopputulos olisi hyvä. Tämän vuoksi päätettiin siivekkeen tyvi verhoilla useassa osassa.

blogi_2015-04_combo_7-8.jpg

Leikattiin kankaasta sopivankokoisia paloja ja yksi toisensa jälkeen kankaat kiinnitettiin paikoilleen liimaamalla ne reunoistaan siivekkeen metallisiin kaariin ja rakenteisiin.

blogi_2015-04_kuva_9.jpg

Kun siivekkeen tyvi oli kauttaaltaan verhoiltu, kangas kasteltiin ensin vedellä, jonka jälkeen kankaan kiristystä jatkettiin laimennetulla ja lopuksi täydellä Saponi -kiristyslakalla. Kun kankaat saadaan riittävän kireiksi, verhoilukankaat ommellaan kiinni siivekkeen kaariin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, Kassel, Lokki, DC-3, OH-LCD

DC-3 Lokki Tiistaikerhon "kynsissä"

Torstai 20.11.2014 - Tiistaikerholainen

Vantaan kesän 2015 asuntomessujen vetonaulaksi tuleva DC-3 Lokki kunnostetaan ”messuasuunsa” tulevan talven ja kevään aikana. Kortensa kunnostuksen kekoon kantaa myös Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerho. Kerhon tehtäväksi on alustavasti sovittu Suomen Ilmailumuseon pihalla nyt olevan Lokin vaurioituneen siivekkeen korjaus sekä matkustamon sumeiksi menneiden ikkunapleksien uusiminen. Tiistaikerholaiset osallistuvat myös koneen alumiinipintojen kiillotukseen.

2014-20-1_siivekkeen_kantaminen.jpg

Talven aikana voidaan kuitenkin tehdä vain sellaisia toimenpiteitä, jotka on mahdollista toteuttaa sisätiloissa. Yksi näistä on oikean siiven siivekkeen korjaus.  Siivestä irrotettu siiveke kannettiinkin Suomen Ilmailumuseon varastohallista museon entisöintitilaan tiistaikerholaisten korjattavaksi. Vaikka kyseessä on ”vain” siiveke, on se 7,40 metrin mittaisena kooltaan kuin konsanaan pursikoneen siipi. 

2014-20-2_siiveke_vauriokohta.jpg

Siiveke on saanut tyveensä ”kipeää”. Sitä on jossain vaiheessa runneltu niin, että tyviosan verhous on mennyt rikki ja alumiininen runko on vääntynyt ja osin murtunut. Vaurioalue ulottuu noin metrin verran siivekkeen tyvestä. Siivekkeen verhoilusta löytyi sen lisäksi muutama pieni reikä. Siispä tuumasta toimeen!

2014-20-3_siivekkeen_oikaisua.jpg

Ensimmäiseksi poistettiin vaurioalueelta kangasverhoilu, jotta saatiin paljastettua siivekkeen tyven runkorakenteen saamat vauriot. Osa alumiinisesta runkorakenteesta oli rutussa, osa vääntyneenä ja osa murtunut.

2014-20-4_siivekerungon_murtumakohta.jpg

Tiistaikerhon tehtävänä on palauttaa vääntymät ja rutut alkuperäiseen muotoonsa. Murtumien osalta on syytä neuvotella kolmosen asiantuntijoiden kanssa korjausmenettelystä. Lähinnä on kysymys siitä, ollaanko korjaamassa vielä kenties lentävää konetta vai DC-3-muistomerkkiä? Muistomerkkikoneen korjaukselta ei edellytetä samaa laatutasoa kuin lentävän koneen korjaukselta. Oli miten oli, Tiistaikerhon Lokki-projekti on päässyt alkuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: entisöinti, konservointi, lentokone, museo, ilmailuhistoria, DC-3, Lokki