Tiistaikerhon blogi
Lokin kunnostus etenee vauhdillaTorstai 7.5.2015 - Tiistaikerholainen DC-3 OH-LCD Lokin pintojen kiillottaminen Suomen Ilmailumuseon pihalla on edennyt vauhdilla. Nyt on päästy jo pyrstön kimppuun. Lukuisten vapaaehtoisten kiillottajien joukossa on ollut myös tiistaikerholaisia. Himmeäksi mennyt alumiinipinta on neliömetri neliömetriltä muuttunut peiliksi, josta kukin voi halutessaan ihailla naamakuvaansa. Ongelmaksi on osoittautunut Lokin rungon alapintojen kiillotus, sillä alapintaan on aikanaan vedetty hopeamaali, jonka vuoksi kiillottaminen ei ole tuonut tyydyttävää lopputulosta. Nyt pohditaan pinnan uudelleen maalausta kiillottamisen sijasta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, DC-3, Lokki, OH-LCD |
Verhoiluhommia TiistaikerhossaPerjantai 13.3.2015 - Tiistaikerholainen Tiistaikerholaiset ovat uurastaneet rinta rinnan Kassel 12 A liitokoneen sekä DC-3 Lokin rikkoutuneen siivekkeen korjaamiseksi. On hauska yhteensattuma, että kumpaankin työkohteeseen liittyy vuosiluku 1935. Se on sekä DC-3 konetyypin että Santahaminan varusmiesten rakentaman Kassel 12 A liitokoneen ensilennon vuosiluku. Tosin on todettava, että Tiistaikerhon työn kohteena oleva DC-3 Lokki rakennettiin paljon myöhemmin II maailmasodan aikaan vuonna 1943. Kasselin oikean siiven vaurioitunut kärki on saatu rakennettua ehjäksi samoin kuin Lokin siivekkeen ruhjoutunut tyvi. Korjauksissa oli menetelmällistä eroa, sillä Kasselin siipi on puu- ja Lokin siiveke alumiinirakenteinen. Korjausten jälkeen ryhdyttiin kummankin uudelleen verhoiluun.
Kankaan varsinainen kiristäminen aloitettiin kastelemalla se ensin vedellä. Kankaan kuivuttua siirryttiin Saponi -kiristyslakkaukseen. Kankaan pintaan vedettiin ensin kolme kertaa tinnerillä laimennettua kiristyslakkaa. Tämän jälkeen kiristystä jatkettiin täyslakalla. Kangas tarvitsee vielä muutaman täyslakkakerroksen, ennen kuin se on riittävän kireä saamaan hopeisen maalipinnan.
Leikattiin kankaasta sopivankokoisia paloja ja yksi toisensa jälkeen kankaat kiinnitettiin paikoilleen liimaamalla ne reunoistaan siivekkeen metallisiin kaariin ja rakenteisiin. Kun siivekkeen tyvi oli kauttaaltaan verhoiltu, kangas kasteltiin ensin vedellä, jonka jälkeen kankaan kiristystä jatkettiin laimennetulla ja lopuksi täydellä Saponi -kiristyslakalla. Kun kankaat saadaan riittävän kireiksi, verhoilukankaat ommellaan kiinni siivekkeen kaariin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, Kassel, Lokki, DC-3, OH-LCD |