Tiistaikerhon blogi

DC-3 Lokki Tiistaikerhon "kynsissä"

Torstai 20.11.2014 - Tiistaikerholainen


Vantaan kesän 2015 asuntomessujen vetonaulaksi tuleva DC-3 Lokki kunnostetaan ”messuasuunsa” tulevan talven ja kevään aikana. Kortensa kunnostuksen kekoon kantaa myös Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerho. Kerhon tehtäväksi on alustavasti sovittu Suomen Ilmailumuseon pihalla nyt olevan Lokin vaurioituneen siivekkeen korjaus sekä matkustamon sumeiksi menneiden ikkunapleksien uusiminen. Tiistaikerholaiset osallistuvat myös koneen alumiinipintojen kiillotukseen.

2014-20-1_siivekkeen_kantaminen.jpg

Talven aikana voidaan kuitenkin tehdä vain sellaisia toimenpiteitä, jotka on mahdollista toteuttaa sisätiloissa. Yksi näistä on oikean siiven siivekkeen korjaus.  Siivestä irrotettu siiveke kannettiinkin Suomen Ilmailumuseon varastohallista museon entisöintitilaan tiistaikerholaisten korjattavaksi. Vaikka kyseessä on ”vain” siiveke, on se 7,40 metrin mittaisena kooltaan kuin konsanaan pursikoneen siipi. 

2014-20-2_siiveke_vauriokohta.jpg

Siiveke on saanut tyveensä ”kipeää”. Sitä on jossain vaiheessa runneltu niin, että tyviosan verhous on mennyt rikki ja alumiininen runko on vääntynyt ja osin murtunut. Vaurioalue ulottuu noin metrin verran siivekkeen tyvestä. Siivekkeen verhoilusta löytyi sen lisäksi muutama pieni reikä. Siispä tuumasta toimeen!

2014-20-3_siivekkeen_oikaisua.jpg

Ensimmäiseksi poistettiin vaurioalueelta kangasverhoilu, jotta saatiin paljastettua siivekkeen tyven runkorakenteen saamat vauriot. Osa alumiinisesta runkorakenteesta oli rutussa, osa vääntyneenä ja osa murtunut.

2014-20-4_siivekerungon_murtumakohta.jpg

Tiistaikerhon tehtävänä on palauttaa vääntymät ja rutut alkuperäiseen muotoonsa. Murtumien osalta on syytä neuvotella kolmosen asiantuntijoiden kanssa korjausmenettelystä. Lähinnä on kysymys siitä, ollaanko korjaamassa vielä kenties lentävää konetta vai DC-3-muistomerkkiä? Muistomerkkikoneen korjaukselta ei edellytetä samaa laatutasoa kuin lentävän koneen korjaukselta. Oli miten oli, Tiistaikerhon Lokki-projekti on päässyt alkuun.

Avainsanat: entisöinti, konservointi, lentokone, museo, ilmailuhistoria, DC-3, Lokki


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini