Tiistaikerhon blogi

Tiistaikerholle tilat entisöintitoiminnan jatkamiseen

Maanantai 17.2.2025 - Tiistaikerholainen

Kuten edellisessä blogissa kirjoitettiin, lentokoneiden entisöintitoiminta jäi Suomen ilmailumuseossa tauolle. Museolla entisöintitoiminta jatkuu uuden ilmailumuseon valmistuttua arviolta kolmen vuoden päästä. Sitä varten kaikki meneillään olleet Tiistaikerhon projektit ”pantiin pakettiin” eli varastoitiin Suomen ilmailumuseon pihalla oleviin merikontteihin.

IMY:n tarkoituksena on kuitenkin turvata entisöintitoiminnan jatkuminen yhtäjaksoisesti uuden museon valmistumiseen saakka. Sen vuoksi Ilmailumuseoyhdistys ry on etsinyt pääkaupunkiseudulta ns. väistötilaa, jossa Tiistaikerhon tekemä museaalisesti arvokkaiden ilma-alusten entisöintityö voisi jatkua. Sinänsä tyhjillään olevia hallitiloja on pääkaupunkiseudulla viljalti tarjolla vuokrattaviksi, mutta esimerkiksi Kehä III:n eteläpuolella tai sen tuntumassa vuokrat ovat liian korkeita IMY:n maksukyvylle.

Uuden toimitilan etsimisessä pyrittiin ratkaisuun, jossa toimitila ei kuitenkaan olisi kovin kaukana Suomen ilmailumuseolta, sillä jatkossakin yhteistyö museon kanssa jatkuisi tiiviinä. Muutaman kuukauden aherrus tuotti vihdoin tulosta. Yhdistys päätyi vuokraamaan Tuusulasta tyhjillään olleen ja tarkoitukseemme sopivan toimitilan. Toimitilassa on yhtenäinen avoin 140 m²:n suuruinen verstaaksi sopiva tila. Sen lisäksi siinä on kaksi peräkkäistä huonetilaa varastoksi ja sosiaalitiloiksi. Vuokrasopimus astuu voimaan maaliskuun alusta. Sitä ennen vuokranantaja tekee toimitilassa kunnostus- ja muutostöitä parantaen tilan käyttökelpoisuutta tarkoitukseemme.

Blogi_2025-04-01.jpg

Koska vuokratila on tyhjä halli, se joudutaan kalustamaan sopivaksi verstastilaksi. Niinpä viime viikot on haalittu entisöintitoiminnan aloittamiseksi erilaista kalustoa ja muuta tarpeistoa. Onneksi sitä on onnistuttu saamaan eri tahoilta korvauksetta. Suomen ilmailumuseoltakin saamme mukaamme tarpeellista kalustoa, työkoneita sekä työkaluja.

Kunhan uusi Tiistaikerhon verstas on saatu kalustettua ja muokattua palvelemaan entisöintitoimintaa, voidaan Suomen ilmailumuseon pihalle merikontteihin varastoidut Ressun (OH-XEA) ja Demo-Myrskyn tavarat tuodaan Tuusulan verstaalle. Näin entisöinnit pääsevät konkreettisesti jatkumaan. Mahdollisesti siellä alkaa myöhemmin tänä vuonna kaputissa vaurioituneen PIK 21 Super Sytkyn (OH-XTM) kunnostus.

Vaikka Tiistaikerhon entisöintitoiminta siirtyykin museolta Ilmailumuseoyhdistyksen Tuusulan verstaalle, yhteistyö Suomen ilmailumuseon kanssa jatkuu tiiviinä koko ajan. Ensinnäkin jatkamme museolla viikoittain museon työnjohdolla museon muuton valmisteluun liittyviä töitä. Toiseksi voimme jatkossakin käväistä museolla käyttämässä entisöintitoimintaamme museon pihalla olevaa tulityökonttia, maalaustelttaa tai museon verstaalle jääviä koneita, kuten sorvia. Tässä mielessä on erinomaista, että Tuusulan verstastila sijaitsee Suomen ilmailumuseolta vain reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä.

Kuva: Reino Myllymäki

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Hietanen HEA-23b Ressu OH-XEA, VL Myrsky MY-5 Demo-Myrsky, PIK-21 Super Sytky

Demo-Myrskyn rakentaminen

Maanantai 2.12.2024 - Tiistaikerholainen

Kun alkusyksystä saatiin Tiistaikerhon osalta VL Myrsky II (MY-14) entisöintiprojekti päätökseen, eivät Myrskyn entisöintiprojektista vapautuneet tiistaikerholaiset jääneet peukaloitaan pyörittämään. Niinpä esiin kaivettiin idea Demo-Myrskyn rakentamisesta.

Tarkoituksenamme on rakentaa Suomen ilmailumuseon näyttelyssä olevasta Myrskyn koesiivestä sekä Myrsky MY-5:n runkokehikosta kokonaisuus, jolla esitellään havainnollisesti Valtion lentokonetehtaan suunnitteleman ja rakentaman sekarakenteisen Myrsky-hävittäjän rakenteita. Entisöimämme MY-14 -hävittäjän sisärakenteet ja tekniikkahan ovat piilossa vaneriverhoillun rungon ja siipien sisällä. Demo-Myrskyssä ne olisivat nähtävillä.  

Blogi_2024-33-01.jpg

Suomen ilmailumuseossa näytteillä oleva koesiipi rakennettiin Myrskyn entisöintiprojektin aluksi. Koesiiven rakentamisella selvitettiin, kuinka Myrskyn siipi - etenkin siiven tyviosa - oli aikoinaan rakennettu kaikkine siihen kuuluvine laitteineen. Epätietoisuuteemme vaikutti se, että käytössämme olleet Myrskyn piirustukset olivat osittain ristiriitaisia. Ristiriitaisuuden pääsyynä oli, että Myrskyä kehitettiin sarjatuotannon aikana, jolloin rakenneratkaisut saattoivat muuttua. Koesiiven rakentamisella saimme epätietoisuutemme poistetuksi.

Koesiiven valmistuttua alkoi varsinaisen siiven rakentaminen. Jo siinä vaiheessa syntyi ajatus hyödyntää koesiipeä Myrskyn siiven rakenteen ja siihen asennettujen laitteiden esittelemiseksi. Niinpä koesiipi verhoiltiin vanerin sijasta läpinäkyvällä pleksillä ja laitettiin esille Suomen ilmailumuseon I Halliin.

Blogi_2024-33-02.jpg

Myrskyn siiven valmistuttua käytimme puolestaan Myrsky MY-5:n runkokehikkoa Myrskyn siiven ja rungon toisiinsa liittämisen testaamiseen mukaan lukien rungon ja siiven liitosta peittävät kainalolevyt. Tämä taas johti ajatukseen hyödyntää testikäytössä olevaa MY-5:n runkokehikkoa yhdessä koesiiven kanssa koko sekarakenteisen Myrskyn rakenteiden esittelyyn liittämällä koesiipi ja verhoilematon runkokehikko toisiinsa.

Blogi_2024-33-03.jpg

Tässä työssä on meneillään MY-5:n runkokehikkoon liittyvät työt, sillä MY-5:n runkokehikon perärunko edellyttää korjausta ja täydentämistä. Perärunko saa myös puurakenteiset sivu- ja korkeusperäsimet.

Blogi_2024-33-04.jpg

Blogi_2024-33-05.jpg

Blogi_2024-33-06.jpg

Perärunkoa on hitsattu ehjäksi ja siihen liitetty piirustuksen mukaan rakennettu kannuksen teräsputkirakenteinen kiinnitysraudoitus. Puurakenteista Myrskyn sivuvakaajaa on rakennettu varta vasten tehdyssä jigissä. Sivuvakaaja alkaakin olla jo rangoltaan valmis. Vasemman ja oikeanpuolisen korkeusvakaajan kaaret ja salkojen aihiot ovat valmiit vakaajan kokoamisen aloittamiseksi. Sivu- ja korkeusvakaaja jäävät verhoilematta, ainakin toiselta puoleltaan.

Blogi_2024-33-07.jpg

Blogi_2024-33-08.jpg

Kuinka pitkälle Demo-Myrskyn MY-5-runkokehikkoa täydennetään, on vielä auki. Sitä kyllä voi täydentää, vaikka se olisikin jo esillä yleisölle. No, näyttelypaikkaa ei Demo-Myrskylle ole lähitulevaisuudessa tiedossa ainakaan Suomen ilmailumuseossa, joka alkaa jo valmistautua uuteen museoon siirtymiseen. Sen seurauksena Demo-Myrskyn rakentaminen päättyy Suomen ilmailumuseolla vuoden loppuun mennessä, vaikka sitä ei valmiiksi saadakaan. Vuoden 2025 alusta Suomen ilmailumuseon entisöintitila on varattu museoesineiden huoltamiseen reilun parin vuoden päästä tapahtuvaan muuttoon uuteen ilmailumuseoon.  Ilmailumuseoyhdistys etsii parhaillaan tiloja, jossa entisöintityöt voisivat jatkua ensi vuonnakin.

Kuvat: Lassi Karivalo

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-5, Tiistaikerho, Demo-Myrsky