Tiistaikerhon blogi

Haukan siipi "harjassa"

Perjantai 28.2.2014 - Tiistaikerholainen

Tiistaina 25. helmikuuta kiinnitettiin Haukka I:n oikeaan yläsiipeen ensimmäinen uusi vanerinen verhoiluvuota.  Tämä tarkoitti samalla, että pahoin tuhoutuneen siiven korjauksessa on Tiistaikerhossa päästy vaiheeseen, jossa siiven rakenteet on saatu pääosin korjattua ja uusien verhoiluvuotien kiinnitys voitu aloittaa. Puolileikillään todettiinkin, että oikean yläsiiven korjaus on nyt päässyt harjakaisvaiheeseen. No, ei siinä kuitenkaan pullojen korkkeja poksauteltu, mutta hyvillä mielin katseltiin siipeen kiinnitetyn ensimmäisen uuden verhoiluvuodan sileää pintaa.

2014-05_vanerivuota_paikoilleen.jpg

Kuvassa näkyy vanerivuodan sisäpinnalle kiinnitetyt tukilistat sekä sisäpinnan lakkaus.

Siiven vaneriverhous toteutetaan Tiistaikerhossa niin pitkälle kuin mahdollista samoin menetelmin, miten siipi aikoinaan rakennettiin Ilmailuvoimien Lentokonetehtaalla (I.V.L.) Suomenlinnassa talvella 1926-1927. Käytettävä verhoiluvaneri on samanlaista kolmiviiluista 1,2 mm paksuista vaneria. Vanerin sisäpintaan kiinnitetään alkuperäisen verhoilun mukaiset tukilistat. Vanerin sisäpinta lakataan rautaoksidilla ruskeaksi sävytetyllä lakalla. Siipi kiinnitetään kaariin ja siipisalkoihin liimaamalla ja varmistamalla liimaus 15 mm:n nauloilla ja paikoitellen messinkiruuveilla. Naulankannat upotetaan vaneripinnan tasaan tuurnalla. Lopuksi siiven ulkopinta maalataan perinteisesti sekoitetulla hopeapronssimaalilla ja lakataan.

2014-05_naulausta_ja_naulojen_tuurnausta.jpg

Poikkeavaa alkuperäiseen rakentamistapaan on, että liimana käytämme nykyisiä puuliimoja (mm Cascol Outdoor). Tämä siksi, ettei liimoja joita Suomenlinnan tehtaassa käytettiin, ole saatavilla. Museolentokoneiden konservoinnissa ja entisöinnissä joudutaan pakostakin tekemään kompromisseja.

2014-05_oikea_ylasiipi_ensimmaisella_uudella_vuodalla.jpg

Aikaa vielä kuluu, ennen kuin kaikkien oikeasta yläsiivestä pois purettujen verhoiluvuotien tilalle on saatu asennettua uudet vanerit.  Vasta sen jälkeen päästään toden teolla käsiksi vasemman yläsiiven verhoiluun. Työläin verhoiltava paikka on siiven yläpinta polttoainetankin kohdalla. Monimutkainen rakenne edellyttää kärsivällisyyttä ja taitoa. Kumpaakin onneksi tiistaikerholaisista löytyy. Se, saadaanko siivet valmiiksi ennen kesää, jää nähtäväksi? 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: entisöinti, konservointi, VL Haukka I, ilmailuhistoria, hävittäjälentokone, Tiistaikerho

"Olisipa sijaa majatalossa"

Maanantai 17.2.2014 - Tiistaikerholainen

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho on vuosien saatossa konservoinut, entisöinyt tahi rakentanut useita museolentokoneita. Viimeisimpiä ovat Focke-Wulf Fw-44J ”Stieglitz (SZ-18), urheilukone Viri sekä Pertti Kyrölän kokeilukone. On todella valitettavaa, ettei yksikään näistä koneista ole ilmailumuseossa nähtävillä, koska Suomen Ilmailumuseon näyttelyhalleihin ei lisää koneita mahdu. Näyttelyhallien tilanpuute onkin yksi Suomen ilmailumuseoiden toiminnan pahimmista pullonkauloista.

2014-04_stigu_tuurissa.jpg

Sentään ”Stigua” ja Viriä voi niin halutessaan käydä katsomassa.  Stieglitz SZ-18 on nähtävillä Alavudella Tuurin Kyläkaupassa kattoon ripustettuna. Viri puolestaan on sijoitettuna Jyväskylään Seppälänkankaan K-Citymarkettiin, jossa se niin ikään on ripustettu kattoon asiakkaiden ihailtavaksi. 

2014-04_blue_1_hallissa_olevia_koneita_museon_pihalla.jpg

Kuva: Blue 1:n hallissa olevia koneita vielä Suomen Ilmailumuseon pihalla kuvattuna.

Pertti Kyrölän itse suunnittelema ja 1940-luvun lopulla rakentama alatasoinen lentokone sen sijaan on varastoituna Helsingin Lentoasemalla Blue 1:n halliin yhdessä sinne sijoitettujen Suomen Ilmailumuseon lukuisten koneiden kanssa. Blue 1:n hallissa ovat mm. Folland Gnat GN-106, Fouga Magister FM-42, kaksipaikkainen Draken DK-262, kaksipaikkainen MIG 21 BIS MK-105, Mi-8 helikopteri HS-6, LET Z-37 Čmelák OH-CMB, Klemm OH-KLA ja Tuuli III. On sääli, etteivät nämä koneyksilöt ole ilmailuharrastajien katsovissa. Samalla tavalla Keski-Suomen Ilmailumuseossa osa museon konekalustoa on piilossa varastohalleissa, josta osa koneista tuodaan kesäkaudeksi museon pihalle museokävijöiden katsottavaksi, mutta samalla taivasalle sään armoille.

2014-04_stigun_puhdistus.jpg

Tuurin kyläkaupassa oleva Stieglitz SZ-18 on ollut sinne sijoitettuna vuodesta 2010. Ilmailumuseoyhdistyksellä on sopimus Veljekset Keskinen Oy:n kanssa koneen pysymisessä Tuurin Kyläkaupassa vuoden 2016 loppuun. Tammikuussa ryhmä tiistaikerholaisia kävi Tuurissa puhdistamassa jo neljättä vuotta katossa roikkuneen ”Stigun” pölyyntyneet pinnat. Kotimatkalle otettiin mukaan Veljekset Keskinen Oy:n Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerholle lahjoittamat työkalut. Ne tulevatkin tarpeeseen, kun VL Myrsky II entisöintiprojekti pääsee kunnolla käyntiin. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lentokone, entisöinti, ilmailuhistoria, ilmailumuseo

« Uudemmat kirjoitukset