Tiistaikerhon blogi

Purettu Haukka odottaa kuljetusta Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon

Sunnuntai 29.3.2015 - Tiistaikerholainen

Suomen Ilmailumuseon vaihtuvien näyttelyiden hallin ”Hylyistä helmiksi” näyttely on purettu ja sen mukana on myös purettu näyttelyssä esillä ollut I.V.L. D 26. Haukka I -hävittäjä.

Haukka-hävittäjän prototyyppi I.V.L. D 26 Haukka I siinä kunnossa, mihin se saatiin konservoitua ennen purkamista. Näin hieno se ei ole ollut 83 vuoteen!

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon konservoimasta ja kunnostamasta Haukka I -hävittäjästä irrotettiin siivet ja pyrstö koneen kuljettamiseksi Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle, koska Suomen Ilmailumuseossa ei ole tilaa Haukan näytteillä pitämiselle. Päijät-Hämeen Ilmailumuseossa Haukka I kootaan näytteille toukokuussa, joten tällä kertaa ilmailuhistoriallisesti arvokas konservoitu kone ei onneksi päädy museoiden varastojen pimentoihin, kuten on käynyt monelle konservoidulle tahi entisöidylle museolentokoneelle.

Valitettava tosiasiahan on, että tällä hetkellä on noin 15 entisöityä sekä lukuisia muita ilmailuhistoriallisesti arvokkaita lentokoneita, joille ei – Raamatullisesti todeten – löydy sijaa majatalossa eli ilmailumuseoiden näyttelyissä. Koneita säilytetään varastoituina museokävijöiden katseilta piilossa, niitä on ripoteltu näytteille markettien kattoihin tai kauppakeskuksen pihapiiriin ja pahimmassa tapauksessa ne ovat taivasalla ”happanemassa”. Syy tilanteeseen on kaikkien tiedossa. Suomen ilmailumuseoiden näyttelytilat ovat auttamattomasti liian pienet museoiden hallussa olevan konekannan näytteillä pitämiseksi. Kun tiedetään, mikä on maamme taloudellinen tilanne tällä hetkellä, taitaa olla toiveajattelua saada asiantilaan parannusta lähivuosina. Erilaisia suunnitelmia on kyllä onneksi viritteillä.

Museokävijöiden kannalta myönteistä olisi jo sekin, jos esimerkiksi Keski-Suomen ja Suomen Ilmailumuseot voisivat nykyistä ahkerammin tuoda varastoissaan olevia koneita esille ja viedä pitkään näyttelyssä olleita koneita väliaikaisesti varastoon. Tämä tarjoaisi museokävijälle uutta mielenkiintoa sen sijaan, että vuosi toisensa perään käy toteamassa, että samat, joskin mielenkiintoiset koneethan ne siellä edelleenkin ovat esillä.

Tiistaikerhon konservoiman ja kunnostaman I.V.L. D 26. Haukka I -hävittäjän kohdalla voimme joka tapauksessa olla iloisia siitä, että hävittäjä saadaan esille Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle. Haukasta tuleekin Vesivehmaan lentokentällä toimivan museon uusi houkutin. Ilmailua harrastavan retket kannattaakin tulevana kesänä suunnata Vesivehmaalle Haukka I -hävittäjää ihailemaan.

Haukka saatiin valmiiksi - purettavaksi!

Tiistai 17.3.2015 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kahden ja puolen vuoden urakka I.V.L. D 26. Haukka I -hävittäjän konservoimiseksi ja korjaamiseksi on saatu päätökseen. Viimeisinä töinään tiistaikerholaiset asensivat koneeseen lepo- ja lentolamellit, kiinnittivät nopeusmittarin venturiputken ja rakensivat polttoainetankkien huohotinputket. Suomen Ilmailumuseon keskiviikkokerholaiset rakensivat puolestaan kaasuttajan lämmönvaihtimena toimivan pakoputken.

Hallinportti Ilmailumuseosta saatujen lamellien asentaminen ei lähtenyt liikkeelle niin kuin Strömsössä. Lamellien päiden pidikkeiden hahlot olivat liian ahtaat mahtuakseen Haukan siivissä ja rungossa oleviin metallisiin korvakkeisiin. Niinpä lamellien pidikkeiden hahlot piti jyrsiä väljemmiksi. Ongelmaa tuottivat myös lamellien pituudet. Siipien jättöreunan puoleiset lamellit olivat liian pitkiä. Onneksi lamelleiden päissä oli pitkät kierreosat. Niitä lyhentämällä lamellit saatiin määrämittaisiksi.

Streevojen väliin tulevia ristikkäislamelleja piti myös lyhentää. Nyt ei riittänyt kierreosan pätkäisy, vaan lamellit katkaistiin, lyhennettiin ja hitsattiin ehjäksi. Näiden pohjustavien töiden jälkeen lamellit saatiin asennettua, lukuun ottamatta vasenten siipien johtoreunan puoleisia lepolamelleja. Niiden kohdalla Haukan rungon yläosan kiinnityskorvakkeet sijaitsivat niin lähellä yläsiiven alapintaa, ettei lamellien hahlopäitä saatu työnnettyä metallikorvakkeeseen. Lamellit maalattiin lopuksi mustalla Isotrol-maalilla.

Olimme jo luopuneet toivosta saada Haukkaan alkuperäisen mukainen nopeusmittarin venturiputki. Sellainen kuitenkin yllättäen löytyi Suomen Ilmailumuseon ”kätköistä”. Niinpä venturiputki asennettiin Haukasta otettujen valokuvien osoittamalla tavalla etummaiseen oikeanpuoliseen streevaan. Venturiputkesta vedettiin ohut alumiiniputki streevaa pitkin yläsiiven alapintaan, muttei sen pidemmälle, koska ei ole saatu selville, mitä kautta putki siitä eteenpäin oli aikanaan koneen ohjaamon nopeusmittariin vedetty.  

Haukasta olevien valokuvien perustella rakennettiin yläsiivissä sijaitsevien polttoainetankkien huohotinputket. Huohotinputket lähtevät tankin korkista kaartuen siitä ässän muotoisena siiven johtoreunan alapinnalle. Kupariset huohotinputket kiinnitettiin siipeen messinkipellistä tehdyillä pidikkeillä.

Suomen Ilmailumuseon keskiviikkokerholaiset ovat moni eri tavoin olleet mukana Haukkaa varustamassa. Keskiviikkokerholaiset rakensivat Haukasta puuttuvan alkuperäisen mukaisen kaasuttimen lämmönvaihtimen. Alkeellisena lämmönvaihtimena toimii kahden sylinterin pakoaukosta lähtevä pakoputki, joka on vedetty moottoripukin läpi kaasuttajaa lämmittämään.  Putki rakennettiin auton pakoputkien varaosista.

Vaikka aina olisi jotain pientä tehtävää Haukan saamiseksi varustukseltaan täydelliseksi, voidaan todeta, että Haukka on nyt Tiistaikerhon osalta valmis. Viikon verran se ehtii vielä olla esillä Suomen Ilmailumuseossa Hylyistä helmiksi -näyttelyssä, ennen kuin näyttely - Haukka mukaan lukien - puretaan 24. maaliskuuta uuden näyttelyn tieltä. Voidaankin sanoa, että saimme Haukan valmiiksi – purettavaksi.

Verhoiluhommia Tiistaikerhossa

Perjantai 13.3.2015 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerholaiset ovat uurastaneet rinta rinnan Kassel 12 A liitokoneen sekä DC-3 Lokin rikkoutuneen siivekkeen korjaamiseksi. On hauska yhteensattuma, että kumpaankin työkohteeseen liittyy vuosiluku 1935.  Se on sekä DC-3 konetyypin että Santahaminan varusmiesten rakentaman Kassel 12 A liitokoneen ensilennon vuosiluku. Tosin on todettava, että Tiistaikerhon työn kohteena oleva DC-3 Lokki rakennettiin paljon myöhemmin II maailmasodan aikaan vuonna 1943.

Kasselin oikean siiven vaurioitunut kärki on saatu rakennettua ehjäksi samoin kuin Lokin siivekkeen ruhjoutunut tyvi. Korjauksissa oli menetelmällistä eroa, sillä Kasselin siipi on puu- ja Lokin siiveke alumiinirakenteinen.  Korjausten jälkeen ryhdyttiin kummankin uudelleen verhoiluun.

 
Kasselin oikean siiven vaurioitunut kärkiosa oli jouduttu purkamaan ja rakentamaan ehjäksi kahden kaarivälin matkalta. Tämän alueen verhoilemiseksi leikattiin pellavakankaasta siiven kärkiosan kattava kangaskaistale. Verhoilukangas kiinnitettiin ensin tyvipuolestaan siiven ehjän verhoilun päälle siipikaaren kohdalle. Kiinnitys tehtiin kontaktiliimalla. Tämän jälkeen verhoilukangas kiinnitettiin kangasta venyttäen siiven päätyyn. Kangasta venyttämällä saatiin pois siiven kärjen kaventumisen aiheuttamat vekit.

Kankaan varsinainen kiristäminen aloitettiin kastelemalla se ensin vedellä. Kankaan kuivuttua siirryttiin Saponi -kiristyslakkaukseen. Kankaan pintaan vedettiin ensin kolme kertaa tinnerillä laimennettua kiristyslakkaa. Tämän jälkeen kiristystä jatkettiin täyslakalla.  Kangas tarvitsee vielä muutaman täyslakkakerroksen, ennen kuin se on riittävän kireä saamaan hopeisen maalipinnan.

Samanaikaisesti eteni myös Lokin siivekkeen korjatun tyven verhoilu. Yritettiin aluksi verhoilla siivekkeen tyvi yhtenäisellä siivekkeen ympäri kiedotulla kankaalla, kuten toimittiin Kasselin kohdalla. Todettiin kuitenkin, ettei siivekkeen muodon ja rakenteen vuoksi lopputulos olisi hyvä. Tämän vuoksi päätettiin siivekkeen tyvi verhoilla useassa osassa.

Leikattiin kankaasta sopivankokoisia paloja ja yksi toisensa jälkeen kankaat kiinnitettiin paikoilleen liimaamalla ne reunoistaan siivekkeen metallisiin kaariin ja rakenteisiin.

Kun siivekkeen tyvi oli kauttaaltaan verhoiltu, kangas kasteltiin ensin vedellä, jonka jälkeen kankaan kiristystä jatkettiin laimennetulla ja lopuksi täydellä Saponi -kiristyslakalla. Kun kankaat saadaan riittävän kireiksi, verhoilukankaat ommellaan kiinni siivekkeen kaariin.

Kuin lennokkia rakentaisi

Tiistai 17.2.2015 - Tiistaikerholainen

Vuonna 1935 rakennetun Kassel 12 A -liitokoneen konservointi ja korjaus ovat edenneet hyvää vauhtia. Oikean siiven, sivu- ja korkeusperäsimen sekä korkeusvakaajan kangasverhoilussa olleet vauriot on paikattu, siiven kärkiosan rikkoutunut rakenne on korjattu ja siiven tyvessä oleva tarkistusluukku on saanut uuden saranan. Kun siiven jättöreuna saadaan korjatuksi ja siiven kärkiosa verhoilluksi, onkin aika ottaa vasen siipi ja runko konservoinnin ja korjauksen kohteiksi.

Oikean siiven tyvessä on kaksi siiven tarkistusikkunaa. Ne on tehty 1920- ja 1930-luvuilla yleisesti käytetystä celastoidi-pleksistä. Korroosio oli syönyt toisen ikkunan alumiinisen saranan ”muruiksi”. Ajateltiin ensin laittaa tilalle uusi sarana messinkisestä pianosaranasta. Todettiin kuitenkin, ettei se olisi konservoinnin periaatteiden mukaista, jossa tavoite on tehdä uudet osat alkuperäisen mukaisiksi. Niinpä päätettiin työstää uusi sarana ohuesta alumiinipellistä. Pikkutarkkaa osaamista edellyttämä työ onnistui hyvin. Kasselin oikean siiven tarkistusluukku sai uuden alumiinipeltisen saranan, joka komeilee kiiltävänä viereisen ikkunaluukun alkuperäisen saranan rinnalla.

Jo Vesivehmaalla Kasselia Suomen Ilmailumuseolle hakiessamme kiinnitimme huomiota koneen keveyteen. Yksittäinen siipi ei tuntunut painavan mitään ja sen pystyisi yksikin kantamaan, jos siivestä saisi kunnon otteen.

Siiven, kuten myös muidenkin koneen osien, keveyden salaisuus paljastui oikean siiven vaurioitunutta kärkeä purettaessa. Siiven kaaret tukirakenteineen on rakennettu ohuista vain 4 x 8 mm paksuista rimoista. Niinpä, kun aloimme rakentaa siiven kärkiosaa ehjäksi, mieleen tuli, että rakennamme ennemminkin lennokkia kuin kokonaista liitokonetta. Keveys on ilma-alukselle etu ja niinpä Kassel 12 A onkin suunniteltu mahdollisimman kevyeksi. Onhan kyseessä ennemminkin liitokone kuin purjekone, jossa keveydestä on etua myös maassa. Liitokonetta kun oli tapana raahata miesvoimin rinnettä ylös harjanteen laelle rinneliitojen tekemiseksi.

Haukkaan löytyi sopivat lamellit

Lauantai 7.2.2015 - Tiistaikerholainen

Haukka I (I.V.L. D 26. Haukka I, HA-39) on ollut esillä Suomen Ilmailumuseon välihallissa ilman siipien lepo- ja lentolamelleja, koska Haukan alkuperäisiä lamelleja ei ole löydetty. Lepolamellien sijaan koneeseen asennettiin lepovaijerit pitämään siipiä ”ryhdissään”. Saatiin kuulla, että Hallinportti Ilmailumuseon pihalla olevaan konttiin on varastoitu runsaasti erilaisia lamelleja. Siispä auton nokka kohti Hallinporttia ja asiaa selvittämään.

Toiveikkaita lamellien etsijöitä Hallinportin kontilla.

Hallinportti Ilmailumuseon pihalla meitä oltiin vastassa ja ei kun töihin. Kun lumikinokset oli ensin saatu lapioitua kontin oven edestä ja ovi avattua, päästiin tutkimaan kontin sisältöä. Hyllyillä olikin runsaasti eripituisten lamellien nippuja. Jospa nipuista löytyisi sopivan pituisia ja vahvuisia lamelleja, niin oltaisiin tyytyväisiä! Kun kaikki niput oli läpikäyty, saaliinamme oli kuin olikin riittävästi lamelleja, joista todennäköisesti voidaan työstää Haukasta puuttuvat. Tyytyväisiä lähdimme kotimatkalle.

Matias Laitinen ja Haukkaan valitut lamellit

Suomen Ilmailumuseossa lamelleja tutkittiin ja mittailtiin tarkemmin Haukan lamelleilta edellytettäviä pituuksia. Todettiin, että lepolamelleiksi tarkoittamamme sopivat täysin pituudeltaan. Sen sijaan lentolamelleiksi ottamiamme pitää lyhentää. Onneksi lamellien kummassakin päässä oli sen verran pitkä kierreosa, että lyhentämisen jälkeenkin kierrettä jäi riittävästi lamellien päässä oleville pidikkeille ja lamellien kiristämiseen.  

Koska lamellit eivät ole alun perin Haukasta, lamellien päissä olevien pidikkeiden hahloja jouduttiin jyrsimään avarammaksi. Näin pidikkeet saatiin mahtumaan rungossa ja siivissä oleviin metallisiin korvakkeisiin ja lukittua sokkatapeilla. Aivan vastaavasti jouduttiin toimimaan streevojen väliin asennettavien ohuempien ja lyhempien ristikkäislamellien kanssa. Niitä jouduttiin lyhentämään ja lamellin päissä olevien pidikkeiden hahloja suurentamaan.  

Ennen lamellien lopullista asentamista paikoilleen ne maalataan mustalla metallilakalla. Tämä siksi, että Haukasta 1920-luvulla otetuissa valokuvista imenee, että lamellit olivat mustia. Maalausta varten lamellit puhdistettiin huolellisesti.

Kaikkien lamellien paikoilleen asentamisessa menee muutamia Tiistaikerhon työpäiviä. Joka tapauksessa lamellit saadaan asennettua ennen kuin Haukka I joudutaan purkamaan Hylyistä helmiksi -näyttelyn päättyessä maaliskuun lopussa.

Kasselin korjaus päässyt vauhtiin

Keskiviikko 28.1.2015 - Tiistaikerholainen

Loppiaisen jälkeen tiistaikerholaiset kerääntyivät jatkamaan siitä, mihin joulutauolle lähtiessä oli jääty. Työkohteina on viisi projektia: Vihurin (VH-25) ohjaamo-osan varustelun jatkaminen, Myrskyn (MY-14) siiven rakentamisen käynnistäminen, DC-3 Lokin (OH-LCD) korjatun siivekkeen verhoilu, Kassel 12 A -purjekoneen kunnostaminen sekä Suomen Ilmailumuseon välihallissa esillä olevan Haukka I (HA-39) konservointiprojektin lopputyöt. Tässä blogissa keskitytään Kasseliin.

Ennen joulua oli jo purettu Kasselin vasemman siiven rikkoutunut kärkiosa. Purettaessa kärkeä todettiin, että siiven rakentamisessa käytetty liima oli mennyt monessa kohtaa pölyksi ja menettänyt lujuutensa. Niinpä siiven kärjen osin jo irronnutta rimarakennetta voitiin purkaa osiin ilman ”väkivaltaa”. Jos Kassel-liitokone korjattaisiin lentäväksi, koko kone jouduttaisiin purkamaan ja kokoaman alusta lähtien uudestaan. Kärjen irronnutta rimarakennetta sekä jättöreunasta irronneita listoja liimattiin ehjäksi käyttäen Cascol Outdoor -puuliimaa.

Siiven kärjen päädyn muodostaa vanerinen päätykotelo. Alkuperäinen kotelo oli lahonnut ja irti liitoksistaan. Onneksi päätykotelon sivut eli uumalevyt olivat sen verran hyväkuntoisia, että niiden perusteella voitiin tehdä 1,2 mm vanerista uudet uumalevyt. Uumalevyistä ja 10x5 mm mäntyrimasta rakennettiin uusi päätykotelo. Huolimatta siitä, että uudet kotelon sivut oli tehty alkuperäisten sivujen mukaisesti, jouduttiin uuden kotelon muotoa jonkun verran muokkaamaan, ennen kuin kotelo saatiin asettumaan toivotulla tavalla siiven päätyyn.

Kasselin vasemman siiven kangasverhoilussa oli yhteensä parisenkymmentä reikää. Vauriot eivät ole syntyneet koneen käytöstä. Ne ovat seurausta koneen 80-vuotisesta varastoinnista mm. siirrettäessä konetta paikasta toiseen. Reiät paikattiin siiven rikkoutuneesta kärjestä puretusta verhoilukankaasta leikatuilla paloilla. Näin saatiin paikat sävyltään samaksi kuin siiven vuosikymmenten saatossa patinoitunut alumiinipronssipinta. Paikat kiinnitettiin verhoilussa olleiden reikien päälle kiristyslakalla.

Sivuperäsimen jättöreunaa korjatessa jouduttiin poistamaan peräsimen keskeltä suurehko kangasverhoilun alue. Tämä alue verhoiltiin uudella pellavakankaalla. Aukkoa peittämään leikattiin kangaspala, jonka reunat ulottuivat noin 2 cm aukon reunojen yli.

Pellavakankaisen korjauspalan reunoja ei leikattu sik-sak saksilla, kuten normaalisti on tapana, vaan toimittiin samoin kuin Kasselia vuonna 1935 verhoiltaessa. Paikkakankaan reunat  ”rispattiin” poistamalla kankaasta reunojen suuntaisia lankoja noin puolen sentin matkalta.  Näin saatiin kankaaseen liehureunat. Kun ”rispaukset” oli tehty, asetettiin kangas aukon katteeksi. Kangaspaikka kiinnitettiin aukkoa ympäröiviin kaariin ja jättöreunaan ohentamattomalla Saponi-lakalla. Lakan kuivuttua aloitettiin kankaan kiristäminen kastelemalla se ensin vedellä.  Kankaan kiristäminen vedellä on tärkeä toimenpide, ennen kuin voidaan ryhtyä varsinaiseen lakalla kiristämiseen.