Ulkomaiset lehdet 2017

Tätä palstaa pitää Ilmailumuseoyhdistyksen tiedottaja Reino Myllymäki silloin, kun ehtii ja jaksaa. Viimeisin päivitys tehtiin 17.12.2017.

Ulkomaiset lehdet 2014, 2015, 2016, 2018, 2019, 2020 ja 2021.

Aeroplane 12/2017

Lehden teemana V-pommittajat. Database-osuudessa CAC Avon Sabre.

Harvinainen Reggiane Re 2002 Ariete näytteille

Italian ilmavoimien Reggiane Re 2002 sno 126 on nyt maalattu esittämään koneyksilöä MM8669 ja asetettu näytteille Italian illavoimien museossa Vigna di Vallessa osana museon 40-vuotisjuhlallisuuksia.

Vuonna 1943 ensilentonsa tehnyt koneyksilö ehti palvella Italiaa vain hetken ennen takavarikointiaan Saksaan. 1960-luvun lopulla koneen epätäydellinen runko ja siivet löytyivät Bolognan yliopistosta ja lainattiin Capronin museoon. 1980-luvulla kokonaisuus siirrettiin Reggio Emiliaan, missä runko sai uuden pinnan. Kymmenen vuotta myöhemmin kone siirrettiin Vigna di Valleen ja 2014 Celin Avioon, missä kone sai uustuotantosaloista rakennetun vasemman siiven.

Uuden Englannin DC-3

Douglas DC-3 N165LG -koneen entisöinti Uuden Englannin ilmailumuseossa Windsor Lockissa Connecticutissa on valmistunut ja menee näytteille.

Alunperin American Airlinesille tilattu koneyksilö muunnettiin tuotantolinjalla C-49J:ksi ja toimitettiin Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille 14.11.1942 tunnuksella 43-1973. Kone oli sota-ajan Yhdysvalloissa. Vuonna 1945 kone myytiin siviiliin ja muutettiin DC-3-standardiin. 53 434 lentotunnin jälkeen kone ostettiin museolle vuonna 1992 ja lensi vielä siirtolennon.

Klemm Kl 35D

Mike Hooksin toimittamassa "Hooks' Tours" -osuudessa esitellään toimittajan kameran eteen osuneita Klemm Kl 35D -koneita peräti kuusi kappaletta.

FlyPast 12/2017

Lehden teemana laivaston ilmavoiman, "Wings over the Waves". Spotlight-osuudessa Hawker Siddeley Harrier.

Kilpa-Vampille uusi omistaja

De Havilland Vampire Mk.55 (N172LA) on vaihtanut omistajaa. Uusi omistaja on Ultimate Aviation of Ogden Utahista.

"Heinkel He 111" Gatowiin

Espanjassa lisenssillä valmistettu Heinkel He 111 - siis CASA 2.111B - on asetettu nähtäville Gatowissa 11.9.2017. Kone oli sitä ennen Rotterdamissa 2015-2017. Sitä ennen kone on ollut varastoituna siitä lähtien, kun museo siirtyi Gatowiin Uetersenistä vuonna 1993.

DC-3 säästetään Etelä-Amerikassa

Vuodesta 1995 La Vanguardian lentokentän reunalla lojunut Douglas C-47A Skytrain HK-3349 (42-92066) tullaan laittamaan tolpan nokaan Tiuma Parkissa lähellä Villavicenciota Kolumbiassa, jotta kone voi toimia simulaattorina laskuvarjohyppääjille.

Norjan Storch palasi lentävien ilma-alusten joukkoon

Norjassa entisöity Fieseler Fi 156 Storch LN-WNS (Morane-Saulnierin valmistama lisenssiversio) teki entisöinnin jälkeisen ensilentonsa 7.10.2017 Kjellerissä ohjaimissaan Tor Nörstegård.

Vuoteen 1960 Ranskan ilmavoimia palvellut koneyksilö päätyi Ranskan ja Yhdysvaltojen kautta norjalaiskäsiin vuonna 2007. Entisöintiin kului 9 250 tuntia. Kone on maalattu esittämään Saksan ilmavoimien koneyksilöä H3+BF, joka toimi Foruksessa, Norjassa talvella 1943.

Paluu rannalta

Darren Harbarin viisisivuinen artikkeli kertoo Hawker Hurricane I P2902:n tarinan. 13.5.1940 käyttöön otettu koneyksilö teki pakkolaskun Dunkirkin rantahiekoille jo 31.5.1940. Kone löydettiin vuonna 1989 ja palasi Englantiin 29.4.1994. Sen jälkeen kone on entisöity lentokuntoiseksi. Vuoteen 2016 entisöintiä teki Hawker Restorations mutta sen jälkeen kone myytiin Anglia Aircraft Restorations -yritykselle. Entisöinnin jälkeinen ensilento tapahtui 19.6.2017 Elmsettissä.

Dunkirkiin pakkolaskun tehnyt ohjaaja oli Kenneth "Mac" McGlashan, joka tuhansien muiden tapaan onnistui pelastumaan Durkirkistä Englantiin ja jatkoi palvelustaan Kunikaallisissa Ilmavoimissa eläköitymiseensä saakka vuonna 1958. Hän muutti Australiaan vuonna 1964 ja kuoli vuonna 2005.

Mac oli jo vuonna 1989 lähettänyt kirjeen Australiassa, jossa hän kertoi "laittaneensa koneen niin sievästi rannalle, ettei siinä pitäisi olla mitään entisöimistä!" 19.7.2017 hänen tyttärensä Jill Freestone kävi tutustumassa isänsä lentokoneeseen.

Aeroplane 11/2017

Lehden teema on Messerschmitt Bf 109. Database-osuudessa Avro Tudor.

Kaksipaikkainen Buchón lentokuntoiseksi

Maailman ainoa kaksipaikkainen Hispano HA-1112-M4L Buchón (Rolls-Royce Merlin -moottorilla varustettu Espanjassa lisenssillä valmistettu Messerschmitt Bf 109) odotti syyskuun lopussa hyvää säätä entisöinnin jälkeistä ensilentoaan varten.

Koneyksilö osallistui Battle of Britain -elokuvan kuvauksiin vuonna 1968 ja siinä on edelleen 109 E -tyypin siivenkärjet, jotka se sai ennen elokuvan teon aloittamista. Pitkään varastoitu Buchón myytiin 2014 ja se on sen jälkeen saanut 109 G-12 -tyypin kaltaisen kuomuratkaisun alkuperäisen taakse liukuvan tilalle. Moottorina ärjyy keulalla Rolls-Royce Merlin 500.

Avro Avian IV Arlandaan

Riiputtuaan 25 vuotta tukholmalaisen Eurostop-konferenssikeskuksen katossa, Avro Avian IV SE-ADT on siirretty Arlandan siviililentokonekokoelmaan 17.8.2017.

Koneyksilö valmistui vuonna 1929 ja lensi ensimmäiset vuotensa Iso-Britanniassa. Ruotsiin se ostettiin vuonna 1933. Vuonna 1938 sen Cirrus III -moottorin tilalle vaihdettiin Gipsy III. Kuomun se sai vuonna 1943 ja moottoripellit otettiin Klemm Kl 35:stä. 20.8.1947 kone vaurioitui pahoin ja kuljetettiin Södertäljeen, missä sitä pidettiin varastoituna 1970-luvulle saakka. Vuonna 1972 kone lahjoitettiin Arlandan kokoelmaan ja kone on entisöity Arlandassa.

VIP-Dakota Puolaan?

Douglas C-47A Dakota III FL547, joka on varastoituna Kanadan Kuninkaallisten Ilmavoimien 17. laivueen tukikohdassa Winnipegissä, toivotaan siirrettävän Puolaan.

Oklaholma Cityssä vuonna 1943 rakennettu koneyksilö palveli Yhdysvaltain armeijan ilmavoimia tunnuksella 42-92139, kunnes siirrettiin Kuninkaallisille Ilmavoimille. Koneyksilöä käytettiin vuonna 1944 Puolan armeijan tarkastajan, kenraali Kazimierz Sosnkowskin henkilökohtaisena kuljetusvälineenä. Sodan päätyttyä koneyksilö myytiin Trans Canada Airlinesille ja se muunnettiin siviiliversioksi vuonna 1946. Vuonna 1963 kone myytiin Transairille, 1967 edelleen Lambairille ja otettiin rekisteristä lopulta 1970.

Valitettavasti vuonna 2006 sellaiset henkilöt, joilla ei ollut käsitystä koneen historiallisesta arvosta, irrottivat koneesta siivet ja alkoivat romuttaa sitä.

Sotasaalis-Mersut Englannissa

Saksan Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä jäi Iso-Britannian sotasaaliiksi ja niillä lennettiin koelentoja sekä RAE Farnboroughissa että A&AEE Boscombe Downissa koneiden ominaisuuksien selvittämiseksi. Tuloksilla oli suuri merkitys Supermarine Spitfire -hävittäjien kehittämisessä.

Barry Wheelerin kuusisivuisessa jutussa kerrotaan näistä lennoista E-, F- ja G-sarjan Mersuilla.

Ensimmäinen E-sarjan Mersu jäi Liittoutuneiden saaliiksi jo 28.9.1939 Rimlingissä Ranskassa ja se kunnostettiin lentokuntoiseksi. Valitettavasti kone menetettiin jo 28.11.1939 sen kolaroitua saattavan Curtiss Hawkin kanssa. Toinen 109 E saatiin 22.11.1939 Wörthissä, kyseessä oli valmistusnumeroltaan 1304 oleva E-3. Kone purettiin ja kuljetettiin RAF Amiensiin, missä se koottiin lentokuntoiseksi huhtikuussa 1940 ja sillä lennettiin kaartotaisteluja Hawker Hurricanea ja Curtis Hawkia vastaan. 3.5.1940 se lennettiin saatettuna A&AEE Boscombe Downiin ja edelleen RAE Farnboroughiin. Vuonna 1942 kone lähetettiin Yhdysvaltoihin.

27.11.1940 saatiin sotasaaliiksi E-3/B sarjanumeroltaan 4101 koneen tehdessä vaurioituneena mahalaskun RAF Manstoniin. Koneen korjaamisessa lentokuntoiseksi käytettiin monen muun hylyn osia hyväksi. Se lensi jälleen 25.2.1941 tunnuksella "Musta 12". Tämä koneyksilö on säilynyt.

Messerschmitt_Bf_109E-3_Hendon_2015.jpg

Messerschmitt Bf 109 E-3 nähtiin RAF Museum Hendonissa 2015. Kuva: Reino Myllymäki.

10.7.1941 Short Stirlingin taka-ampuja sai vaurioitettuna yhtä F-sarjan Mersua niin pahoin, että se teki mahalaskun lähelle Doveria. Vaikka koneen kunnostaminen lentokuntoiseksi priorisoitiin korkealle, kesti yli kaksi kuukautta, ennenkuin tämä sarjanumeroltaan 12764 oleva ja ES906-tunnuksen saanut Bf 109 F-2 lensi jälleen, nyt uusissa käsissä. Kone tuhoutui jo 20.10.1941 Fowlmeressä.

20.5.1942 saatiin sotasaaliiksi Beachy Headissa mahalaskun tehnyt F-4 valmistusnumeroltaan 7232. Kone pääsi ilmaan 24.10.1943 RAF Collywestonissa. Kone romutettiin 1945.

Merkittävin sotasaaliiksi saaduista G-sarjan Mersuista on "Musta 6", joka saatiin marraskuussa 1942 Gambut Mainista Pohjois-Afrikasta. Koneyksilö oli G-2/Trop valmistusnumeroltaan 10639. Kone laitettiin lentokuntoon jo Afrikassa, mutta pantiin pakettiin ja lähetettiin Britteihin, minne saapui 26.12.1943.

RAF sai yöllä 20.-21.7.1944 sotasaaliiksi kaksi G-6-Mersua niiden laskeuduttua erehdyksessä Manstoniin. Toinen koneista oli valmistusnumeroltaan 412951 ja tunnukseltaan "Valkoinen 16" oleva G-6/U2 ja kolme tuntia myöhemmin laskeutunut yksikö oli valmistusnumeroltaan 163240 oleva "Keltainen 8". Konetta käytettiin varaosiksi muille. Valkoinen 16 romuttui 22.11.1944.

Lisäksi koelentoihin käytettiin G-14-sarjan yksilöä, joka saatiin sotasaaliiksi Gilze-Rijenistä Hollannista. Koneyksilö romutettiin 1946. Toinen samasta paikasta Liittoutuneiden käsiin jäänyt G-14 vaurioitui laskussa ja romutettiin. Lisäksi Pohjois-Afrikasta saati G-6/Trop menetettiin laskuvaurion seurauksena varaosakuntoon.

Suurenmoinen "Musta 6"

Graeme Snaddenin kuusisivuinen juttu kertoo Pohjois-Afrikasta sotasaaliiksi saadusta Messerschmitt Bf 109 G-2/Trop WNr 10639 "Musta 6" -koneesta ja sen entisöinnistä lentokuntoiseksi ja koneen moninaisista vaiheista 1970-luvulta alkaen.

Messerschmitt_Bf_109G-2_Hendon_2015.jpg

Messerschmitt Bf 109 G-2/Trop nähtiin RAF Hendonissa niin ikään 2015. Kuva: Reino Myllymäki.

Kuutosihastus

Dave Southwoodin kuusisivuinen juttu jatkaa Mustan kuutosen tarinaa kertomalla mm. millaista koneella on lentää. Jutussa on pari hienoa ilmasta ilmaan -kuvaa.

Mersu kahdelle, kiitos

Richard Paverin viisisivuisessa jutussa kerrotaan kaksipaikkaisen Mersun, oikeammin Hispano HA-1112-M1L Buchónin kunnostamisesta Bf 109 G-12 -näköiseksi ja lentokuntoiseksi. Kunnostustyön teki MeierMotors ja lopputulos lentää siviilitunnuksella D-FMGZ.

FlyPast 11/2017

Lehden teemana näyttää olevan Lysander. Spotlight-osuudessa MiG-15.

Lelystadin Trackerin moottorit käynnistetty

Ilmailumuseoyhdistyksen Sanicolen bussireissulaiset näkivät Lelystadin entisöintihallin ulkopuolella aidan takana Grumman S2F Tracker V151:n. Ihan tiedoksi, nyt sen toinen moottori käynnistettiin ja taitettavia siipiä liikuteltiin useaan kertaan. Konetta on entisöity vuosia.

Grumman_Tracker_Lelystad_720x405.jpg

Lelystadin Tracker 7.9.2017.

Lelystadin "Hansa"

Toinen uutinen Lelystadista: Stichting Neptune -yhdistyksen vapaaehtoiset ovat paljastaneet Van Berkel W-A -koneen replikan elokuussa. No, siellähän se oli IMY:n reissulaisten käydessä. Kone on hollantilainen lisenssiversio Hansa-Brandenburg W.12:sta, selvästi sukua Hansallemme.

Van_Berkel_W-A_B_1280x800.jpg

Lelystadin Van Berkel 7.9.2017.

Paljon matkustellut DC-3 entisöidään Ruotsissa

Linköpingin Ilmavoimamuseo on entisöimässä Douglas C-47A Skytrain -konetta 42-93706 staattiseksi museokoneeksi. Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille 19.6.1944 toimitettu kone osallistui aikanaa mm. Operaatio Market Gardeniin. Sodan jälkeen kone muutettiin DC-3A-standardiin Kanadassa  ja ehti palvella matkustajakoneena Norjassa sekä vuodesta 1948 alkaen SAS:lla ja vuodesta 1960 alkaen Ruotsin ilmavoimissa. Kone lahjoitettiin 30 920 tuntia lentäneenä museolle vuonna 1982. Museo on tilojen puutteessa säilyttänyt konetta ulkona, mikä on verottanut koneen kuntoa.

Pekingin maadoitetut kotkat

Roger Soupartin kolmisivuinen juttu luo silmäyksen Pekingin romutarhoille, josta löytyy tuttuja ja mielenkiintoisia koneita tai niiden hylkyjä. Mm. Li-2, Sturmovik, An-2 jne.

Lysander linjojen takana

Darren Harbarin seitsemänsivuisessa (+ keskiaukeama) jutussa käsitellään Westland Lysanderin käyttöä Kuninkaallisten Ilmavoimien yöllisissä operaatioissa. Runsaassa kuvituksessa esiintyvä koneyksilö on tuttu Shuttleworth Collectioniin tutustuneiden imyläisten joukossa, käydessämme siellä kone oli pajalla.

Aly_2015-09-21.jpg

Shuttleworhin Äly

Lentävät Hurricanet

Artikkelissa esitellään lentokuntoiset Hawker Hurricane -koneet kone koneelta, yhteensä 15 koneyksilöä! Ilmeisesti jutussa ovat mukana kaikki Englannin lentävät Hurricanet.

MiG-15 valokeilassa

17-sivuisessa Spotlight-osuudessa perataan MiG-15-asiaa syvältä käymällä läpi koneen tausta ja historia, koneen taistelukäyttö, tekniset tiedot ja "miehet koneen takana".

Aeroplane 10/2017

Teemana näyttää olevan Typhoon, Database-osuudessa Blackburn Shark -torpedokone.

Lisää Mersukopioita Sywelliin

Sywelliin on saapunut kaksi "Taistelu Englannista" -elokuvan Buchónia, jotka on tarkoitus entisöidä lentokuntoiseksi. Northamptonshiren lentoasemalla koneita on ennestään jo kaksi, joista toinen on harvinainen kaksipaikkainen versio.

Saab J 29 Tunnan

Jan Forsgrenin nelisivuisessa jutussa kerrotaan tarina siitä, kuinka ruotsalaiset lensivät Tunnaneilla kaksi eri maailmanennätystä vuosina 1954 ja 1955.

Dunkirk-elokuvan taustoja

Ben Dunnelin kuusisivuisessa jutussa kerrotaan, miten Dunkirk-elokuvan lentokohtaukset tehtiin. Kuvauksiin osallistui kolme aitoa Spitfireä mutta ohjaamokuvaukset tehtiin "Jakfireksi" kutsutulla Jak-52TW-koneella, joka maalattiin ajan väreihin ja jonka etuohjaamo varustettiin Spitfiren valekojelaudalla.

Juttu kertoo myös monenlaisista byrokraattisista ongelmista. Monet lennot lennettiin Lelystadista käsin mutta kohtausta, jossa Spitfire tekee pakkolaskun Dunkirkin rantahiekoille, piti saada parempi paikka. Lopulta löytyi tienpätkä, josta voitiin tehdä määräysten mukainen suljettu alue, ja jossa kuvaukset saatiin toteutettua.

Dunkirk-elokuvaa voi kutsua hyvällä syyllä (juu, olen nähnyt) virstanpylvääksi ilmasotaelokuvien genressä. Toivottavasti jatkossakin elokuvan ilmasotakohtaukset perustuisivat aidoilla koneilla lennettyihin kuvauksiin...

Handley Pagen viimeinen

Alan Dowsettin kuusisivuisessa jutussa kerrotaan Handley Pagen viimeisen liikennekoneen Jetstream AT 50:n tarina.

Air Botnia lensi koneella kotimaan reittejä ja muistaakseni itsekin kävin matkustamalla koneella joulukuussa 1994 todella epätodennäköisen reitin Rovaniemeltä Ivaloon. "Ei täältä kukaan ole koskaan ennen kyytiin tullut", sanoi perämies.

Testikobra

Andreas Zeitler kertoo kuusisivuisessa jutussa Commemorative Air Forcen Dixie-laivueen Bell P-63A Kingcobrasta, joka oli pitkään NACA:n testikoneena ja on pelastettu noiden vuosien jälkeen lentokuntoiseksi. (Asia on käyty osin läpi aikaisemmissa referaateissa, joten en kirjoita koneesta sen enempää).

Jutussa on upeita ilmasta ilmaan -kuvia CAF:n kolmesta kobrasta (P-63A Kingcobra 42-68941, P-63F Kingcobra 43-11719 ja P-39Q Airacobra 52-19597), kaikki kolme samassa kuvassa.

Desoutterin tarina

Ben Dunnelin kolmisivuisessa jutussa kerrotaan Desoutter-koneiden tarina. Kyseessähän on Englannissa lisenssillä varustettu Koolhoven FK.41, ehkä kuitenkin paras Suomeenkin "saaduista" Koolhoven-viritelmistä. Aikanaan kone kantoi edistyksellisimmän pienkoneen viittaa, olihan kolmipaikkainen kone katetulla ohjaamolla vuonna 1929 ennenkuulumaton juttu...

Juttu sisältää herrojen Desoutter ja Koolhoven välistä kirjeenvaihtoa, Desoutter kun meni siirtämään koneen korkeusvakauttimet korkealta sivuvakaimen puolivälistä rungon yläpinnan tasolle, mikä ei toista sankaria miellyttänyt. Siivekkeiden flutterikin oli ongelma ja Desoutterin oli suunniteltava koneen siivekkeet uusiksi.

FlyPast 10/2017

Maltan puolustajat ovat numeron erikoisaiheena ja Spotlight-osuudessa on tällä kertaa Supermarine Walrus.

Slovakki-Mersun entisöinti valmistunut

Slovakialaisen Kosicen ilmailumuseon Messerschmitt Bf 109G-14 WNr 784993:n entisöinti on valmistunut. Koneen jäänteet ostettiin vuonna 2012 saksalaiselta keräilijältä, jonka jälkeen askel askeleelta kone entisöitiin staattiseksi museokappaleeksi. Kone on maalattu syksyn 1944 väreihin, jolloin kone palveli "valkoisena 13:ta" JG 53:ssa. Kone ammuttiin alas 1.1.1945 surullisenkuuluisassa Bodenplatte-operaatiossa.

Hornetista muistomerkkikone

Blue Angels -näytöspilotti Jeff Kussin muistoksi ollaan rakentamassa muistomerkkiä. Kapteeni Kuss kuoli 2.6.2016 koneensa tuhouduttua Tennesseen Smyrnassa. Muistomerkkiin toivotaan saatavan F/A-18C Hornet 163498, jonka omistaa Natioal Naval Aviation Museum. Kone on varastoituna Smyrna/Rutherfordin lentoaseman hangaarissa.

Espanjan MiG-21SPS sai itäsaksalaisvärit

Madridilaisen ilmailumuseon MiG-21SPS "740" on saanut pintaansa alkuperäistä vastaavat itäsaksalaisvärit. Kone saapui Espanjaan 1994 yhdessä kahden muun itäsaksalaiskoneen (Su-22 ja MiG-23) kanssa. MiG-21 ehti lentää Luftwaffessakin tunnuksella 22+26.

Baltian vakoojat

Robin Lindholmin nelisivuisessa jutussa kerrotaan Ruotsin ilmavoimien Supermarine Spitfire PR.XIX -valokuvaustiedustelukoneiden tarina. Ruotsi tarvitsi koneita, joilla pääsisi kovaa ja korkealla. Koneissa piti olla kameravarustus ja paineistettu ohjaamo. Idea saatiin vuosina 1945-1948 hankituista Mustangeista.

Spitfire PR.XIX täytti vaatimukset ja vuonna 1948 Ruotsi osti 50 Spitfireä 5 500 dollarin kappalehintaan. Lisäpolttoainesäiliöillä varustettuna koneella pääsi lentämään 1 900 kilometrin reitin ja niinpä koneella käytiin kuvaamassa kaikki Neuvostoliiton Itämeren-satamat ja jopa Murmansk, epäilemättä suoraan Suomen Lapin yli lentäen.

Koneista luovuttiin 1955 mennessä ja korvaajaksi tuli Saab J 29 Tunnan.

Duxfordin Buchón sai autiomaavärit

Gavin Conroyn kolmisivuisessa jutussa (plus keskiaukeamakuva) esitellään Duxfordin Mersukopion eli Hispano Buchónin uudet värit ilmasta ilmaan -kuvien avulla. Yhdessä kuvassa siivellä lentää Bristol Blenheim.

Quebeckin Blenheimit

Tom Spencerin viisisivuisessa jutussa kerrotaan Kanadan Blenheimien tarina. Alunperin rannikkovartioston käyttöön kaavailtu pitkänokka-Blenheim sai Kanadassa nimen Bolingbroke, jota rakennettiin sitten sadoissa kulkevina määrinä ilmavoimien moninaisiin tarpeisiin. Ensimmäiset koneet (18 kpl) oli varustettu Mercury VIII -moottoreilla, mutta yleisimmät muunnokset 100-oktaanista bensiiniä ryystävillä Mercury XV -moottoreilla. Viisitoista konetta lensi Twin Wasp Junior -moottoreilla ja yksi Cycloneilla. Yksi kone laitettiin jopa kellukkeille.

Eniten valimistettiin IVT-mallia (457 kpl + 51 koneen osat), joka oli tarkoitettu harjoituskoneeksi ja voitiin muuntaa maalinhinauskoneeksi.

Useimmat maailman ilmailumuseoiden Blenheimeistä ovat oikeasti Bolingbrokeja. Paitsi meidän.

Mikään ei ole mahdotonta

Chris Gilsonin kuusisivuisessa jutussa kerrotaan Focke-Wulf Fw 200 Condorin entisöinnistä. 22.2.1942 Strödalfjordiin 60 metrin syvyyteen sukeltanut koneyksilö löytyi kaikuluotaamalla vuonna 1981. Kone nostettiin 26.5.1999, mutta kaikki ei mennyt niin kuin oli suunniteltu. Nostettaessa koneen runko meni pahoin poikki Condorin heikoimmista kohdista. Osat kuljetettiin Bremeniin ja entisöintityö alkoi helmikuussa 2002. 15 vapaaehtoisen voimin koneen on tarkoitus valmistua vuonna 2020. Osia on koneeseen tulossa kolmesta eri koneyksilöstä.

Jutussa kerrotaan myös porukan edellisestä entisöintikohteesta, Junkers Ju 52 -koneesta.

Aeroplane 9/2017

Erikoisaiheena brittiläiset liikennekoneet. Database-osuudessa DH.84 Dragon.

Lansenit ja Draken takaisin ilmaan

Ruotsin ilmavoimien historiallisen laivueen Saab J32B Lansen 32542/SE-RMD ja J32 D 32606/SE-RME nousivat ilman Såtenäsissä Etelä-Ruotsissa 11.7.2017. Koneet ovat nyt siviilirekisterissä. Samoin siviilirekisteriin on päässyt Saab J35 J Draken 35556/SE-DXR, joka pääsi ilmaan huhtikuussa.

J32 D ja J35 J sekä kaksipaikkainen Draken SK 35C, AJS 37 Viggen ja J29 F tunnan lensivät Jerseyn kansainvälisessä lentonäytöksessä 14.9.2017.

DC-3 Aer Lingusin väreihin

Dublinin lentoasemalla on paljastettu 20.6.2017 Douglas DC-3 ZS-NTE, joka on maalattu Aer Lingusin vuoden 1956 väreihin. Vuonna 1943 rakennettu kone palveli aikanaan Kuninkaallisia Ilmavoimia, Etelä-Afrikan ilmavoimia vuoteen 1995, jolloin se myytiin Springbok Classic Airille, joka entisöi koneen lentokuntoiseksi vuonna 2009. Kone on alunperin versiota C-47.

Curtiss Museumin P-40N:n entisöinti etenee

Vuonna 1945 kaksi P-40-konetta ajoi yhteen ilmassa ja putosivat floridalaiseen suohon. Nyt koneiden jäänteistä ollaan rakentamassa lentävää Curtiss P-40N Warhawk -konetta, joka tullaan näkemään ilmassa ehkäpä jo kahden vuoden kuluttua.

de Havilland Dragon

14-sivuisessa Database-osuudessa Aeroplane esittelee de Havilland DH.84 Dragon -koneen kehityshistorian, käytön reittiliikenteessä ja sotilasilmailussa sekä käyttökokemuksia.

FlyPast 9/2017

Lehden teemana näyttää olevan "kylmän sodan vartijat". Spotlight-osuudessa on Hawker Sea Fury.

Mustanmeren Warhawk

Todennäköisesti Kersch-Eltingenin maihinnousun yhteydessä vuonna 1943 Mustaanmereen pudonneen Curtiss P-40 Warhawkin hylky on nostettu ylös.

Old Wardenin Hurricane-kolmikko

Old Wardenissa on nähty ilmassa Hurricane-kolmikko, joka koostuu hiljattain lentokuntoiseksi entisöidystä Hawker Hurricane I:stä P3717, Sea Hurricane Z7015:stä ja Hurricane I R4118:sta. Bedfordshiren lentokentällä majaansa pitävä kolmikko esiintyi Shuttleworth Collectionin klassisessa iltalentonäytöksessä 17.6.2017.

Myynnissä de Havilland DH.84 Dragon

Lehden ilmoituksen mukaan 9.9.2017 Chichesterissä Sussexissa järjestettävässä huutokaupassa on myynnissä Sir Torqull Normanin vuonna 1934 rakennettu de Havilland DH.84 Dragon G-ECAN. Koska tätä kirjoitettaessa huutokauppa oli jo ohi, kävin tarkistamassa myyntihinnan. Ilmeisesti kuitenkaan konetta ei myyty tuossa huutokaupassa, vaan odottavat tarjouksia.

Kone on yksi maailman viidestä lentävästä Dragonista. Odottavat saavansa jotain 200 000 puntaa. Lue lisää!

MiG-21-koneita näytille Unkarissa ja Bulgariassa

Unkarin ilmavoimien entinen MiG-21MF 9606 on laitettu tolpan nokkaan näytille Kecskemétin lentoaseman sisääkäynnin edessä olevan kiertoliittymän keskelle.

Bulgariassa on laitettu peräti kolme MiG-21-konetta näytteille hiljattain. MiG-21BIS "Valkoinen 36", joka toimitettiin Venäjältä Bulgariaan vuonna 1990, on nyt nähtävillä Semchinovon kylässä. Toukokuussa paljastettiin Dalgopolissa MiG-21BIS 340 -kone muistomerkkinä ja kolmas on viety Kazanlakin lentokentälle konservointia varten.

Kuninkaallisten Ilmavoimien entinen Dragon Rapide entisöity Ranskassa

Ranskalainen järjestö Amicale Jean-Baptiste Salis (AJBS) on entisöinyt de Havilland Dragon Rapide -koneen. Vuonna 1942 rakennettu kone palveli Kuninkaallisia Ilmavoimia toisen maailmansodan aikana, minkä jälkeen se toimi pitkään siviililiikenteessä. AJBS osti koneen 1976 ja kone otti osaa vuonna 1981 Air Transat Paris to New York -kisaan.

Hyväkuntoinen Douglas A-20 Havoc löytynyt merestä

Lehden mukaan "Länsi-Suomesta" on löytynyt merestä 100 metrin syvyydestä hyväkuntoiselta vaikuttava Neuvostoliiton ilmavoimien entinen Douglas A-20 Havoc- eli Boston-pommikone. Kone löytyi kaikuluotaamalla merenpohjan tutkimusten yhteydessä.

Neuvostoliiton ilmavoimat saivat Havoc-koneita kesällä 1942. Löytyneen koneen nostamiseksi ei ole aloitettu eikä suunnitelmissa pelastusprojektia.

Electra Junior lentoon?

The Spirit of Flight Center Coloradon Eriessä on hankkinut omistukseensa vuonna 1936 rakennetun Lockheed 12A Electra Juniorin alkuperäiseltä tunnukseltaan NC16079. Kone kantaa tunnusta 1205. Koneen aikaisempi omistaja Charles Babb allekirjoitti aikanaan Amelia Earhartin ensimmäisen lentolupakirjan...

Museo suunnittelee entisöivänsä koneen lentokuntoiseksi.

Aviodrome Lelystadin Spyker V2 -projekti valmistui

Entisöintiprojekti Spyker V2 -koneen entisöimiseksi on valmistunut ja kone on näytteillä Aviodrome Lelystadissa. Spyker V2 on Hollannissa rakennettu Sopwith Pup -koneen kaksipaikkainen versio

Spyker_720x405.jpg

Juu, kyllä Spyker V2 oli paikoillaan näyttelyssä 7.9.2017, kun Ilmailumuseoyhdistyksen retkikunta vieraili Aviodrome Lelystadissa.

Puolan ilmavoimien sankarityöt

Robert Gretzyngierin seitsensivuisessa artikkelissa valotetaan erityisesti Puolan ilmavoimien sankaritöitä toisen maailmansodan alussa, kun heidän lentäjänsä PZL P.11 -koneilla kävivät taistoon hyökkääjien Messerschmitt-hävittäjiä ja pommikoneita vastaan. Artikkelissa käydään läpi myös Puolan ilmavoimien lentäjien tarinaa Taistelussa Englannissa ja myöhemminkin.

Blenheimit värivalokuvissa

Photo File -sivulla on viisi värivalokuvaa Bristol Blenheim -koneista. Kuvat ovat Andy Thomasin kokoelmasta.

Norjan Norsu

Darren Harbarin kaksisivuisessa jutussa esitellään upein ilmasta ilmaan -kuvien Norjan Noorduyn Norseman 44-70515 (LN-TSN), joka on Euroopan ainoa lentävä Norsu.

Terveisiä Hurricane-pajalta!

Darren Harbarin viisisivuisessa ja upeasti kuvitetussa From the workshop -osaston jutussa (mies on aika ahkera!) kerrotaan Hawker Restorationin Hurricane-koneisiin painottuvasta entisöintitoiminnasta. Pajalla on melkein valmiina Hurricane I P2902, maalattavana Hurricane I V7497 ja kolmantena projektina on kaksipaikkainen Hurricane.

Aeroplane 8/2017

Lehden teemana näyttää olevan Taistelun Englannista Hurricane. Database-osuudessa Vickers Varsity.

Toinen lentokuntoinen Hawker Hurricane I

Hawker Hurricane I P2902/G-ROBT teki onnistuneen koelennon Elmsetissä 19.6.2017. Entisöintityön tehnyt yritys on nyt entisöinyt kymmenen Hurricanea ja lisää on tulossa...

245. laivuetta toukokuussa 1940 palveluut koneyksilö ammuttiin alas Dunkirkin alueella 31.5.1940. Pakkolaskun tehnyt ohjaaja pääsi omien joukkoon ja palasi Englantiin siipiratashöyrylaiva Golden Eaglella. Kone sen sijaan jäi hiekkaan, josta se pelastettiin vuonna 1989. Vuonna 1994 kone ostettiin ranskalaiselta ilmailumuseolta Englantiin. Kone on entisöity tarkasti siihen kuntoon, jossa se lensi viimeisellä sotalennollaan Dunkirkissä.

Hurricane I ja Fury Brooklandiin

Brooklandin museo ilmoitti 29.6.2017, että se on sopinut Cambridgeshire Bomber and Fighter Societyn (CBFS) kanssa, että sen Hawker Hurricane I L1639 ja Hawker Fury K1928 sijoitetaan museon pysyvään näyttelyyn. L1639 on yksi ensimmäisestä 100 koneen erästä, joka valmistui Brooklandissa ja palvelu 85. laivueessa ennen alasampumistaan Ranskassa 1940. K1928 on puolestaan yksi ensimmäisen 21 koneen erän koneista.

Duxfordin Buchón sai uudet värit

Duxfordilaisen Historic Flyingin Hispano HA-1112 Buchón C.4K-102/G-AWHK on uudelleen maalattu esittämään Luftwaffen 27. laivueen Messerschmitt Bf 109E-7 "Musta 8" -konetta.

Hispano_HA-1112_Duxford_2015.jpg

Kuvassa G-AWHK Duxfordissa syksyllä 2015 edellisessä värityksessään. Kuva Ilmailumuseoyhdistyksen retkeltä. Kuva: Reino Myllymäki.

Kanadan ilmavoimamuseon Anson valmistui

Ontarion Trentonissa majaa pitävän Kanadan ilmavoimamuseon Avro Anson II on valmistunut 12-vuotisesta entisöintirupeamasta. Koneen alkuperäinen sarjanumero ei ole tiedossa, eikä alkuperäisestä museoon tulleesta raadosta ole jäljellä muuta kuin teräskehikko ja Jakobs L-6MB -moottorit.

Koneyksilö on maalattu esittämään Anson II:ta RCAF 7207, joka 27.6.1942 aamulla harjoituslennolla syöksyi veteen Waupoos-saaren pohjoispuolella Ontario-järvellä.

Biggin Hillin Bf 109E teki ensilennon

Biggin Hill Heritage Hangarin omistama Messerschmitt Bf 109E-4 WNr 3579/G-CIPB teki ensilentosa Iso-Britanniassa 13.6.2017.

Valokuvaustiedustelu-Spitfiren entisöinti etenee Ruotsissa

Tarkemmin määrittelemättömässä paikassa Tukholman alueella käynnissä oleva Supermarine Spitfire PRIV BP923:n entisöintityö lentokuntoiseksi etenee. 30.3.1942 Kuninkaallisten Ilmavoimien 1. Valokuvaustiedustelulaivueelle toimitettu koneyksilö on yksi vain 229 rakennetusta PRIV:stä. Elokuussa 1942 kone oli yksi kolmesta koneyksilöstä, jotka lennettiin Neuvostoliittoon osana Operaatio Oratoria, jonka tarkoitus oli tukea saattue PQ18:ta.

Operaation jälkeen kone luovutettiin Neuvostoliiton ilmavoimille 18.10.1942 ja palveli 118. Itsenäistä Ilmatiedustelurykmenttiä. Kone tuhoutui Norjassa 4.3.1943 etsiessään Tirpiziä Altavuonolta ja ohjaaja menetti henkensä. Kone löydettiin 1972 ja pelastettiin 1989. Koneen valmistumisajankohta ei ole tiedossa ja koneyksilö saattaa saada neuvostoliittolaiset tunnukset.

P3717

Gordon Rileyn ja Darren Harbarin kirjoittama ja jälkimmäisen upeasti kuvittama seitsensivuinen juttu kertoo Hawker Hurricane I P3717/G-HITT -koneen tarinan. Kone lensi entisöinnin jälkeisen ensilentonsa aiemmin tänä vuonna. Taistelun Englannista veteraani on erikoistapaus säilyneiden koneiden joukossa.

Kone lentää Old Wardenista käsin.

Kone kuului Hawkerin kolmanteen 544 koneen tilauserään ja valmistui 13.5.1940. Kone varattiin varakoneeksi ja majaili St Athansissa, kunnes osoitettiin 253. laivueelle ja sai tunnukset SW-P. Koneella osallistuttiin Kanaalin ilmataisteluihin ja kone vaurioitui Me 110:n luodeista.30.8.1940. Kone korjattiin ja luovutettiin 257. laivueelle jo 12.9.1940 ja sai tunnuksen DT-R. Kone vaurioitui uudelleen 23.9. ja korjausten jälkeen varastoitiin 20.1.1941 saakka, jolloin luovutettiin 43. laivueelle, kunnes luovutettiin lentokoululle 12.6.1941 ja edelleen 28.6.1941 Rolls-Roycelle muunnettavaksi IIA-standardiin.

"Uusi" Hawker Hurricane IIA luovutettiin pakattavaksi ja Neuvostoliittoon kuljetettavaksi 10.10.1941 ja kuului ensimmäisiin koneisiin, jotka Neuvostoliitto sai talvella 1941-1942. Kone tuhoutui Kuolan niemimaalla ja Jim Pearce osti jäännökset takaisin Englantiin. Hän myi koneen edelleen Steve Milnthropelle 28.10.1990. Stevellä oli nyt pajallaan aito Taistelun Englannista Hurricane, jolla oli lisäksi pudotus tilillään.

Kymmenen vuoden työn jälkeen Steve myi projektinsa Hawker Restorationsin Tony Ditheridgelle. Hawker Restorations laittoi koneen lentokuntoon, mutta projektin kuluessa kone vaihtoi omistajaa, uusi omistaja oli Hugh Taylor. Hän rekisteröi koneen 19.12.2008 ja kone sai tunnuksen G-HITT.

Vaikka kone muunnettiin aikanaan Mk IIA-versioksi, kone maalattiin siihen asuun, jossa se oli vielä ollessaan Mk I. Kone siirrettiin 10.2.2015 Turwestoniin, jossa kone viimeisteltiin lentokuntoon. Ensilento tapahtui 21.3.2017.

FlyPast 8/2017

Lehti on 8. Ilma-armeija-erikoisnumero. Spotlight-osuudessa Avro Lincoln.

Sturmovik lentää!

25.11.1943 ilmataistelussa vaurioitunut Iljushin Il-2 Sturmovik teki pakkolaskun erään järven jäälle Murmanskin alueella. Vuonna 2011 kone nostettiin järven pohjassa ja nyt 16.6.2017 kone - "Punainen 19" teki entisöinnin jälkeisen ensilentonsa. Siberian Scientific Research Institute of Metrology teki entisöinnin Iljushin-lentokonetehtaan avustamana.

Täysikokoinen Messerschmitt Bf 109E:n malli valmistui

Newquay's Gateguards UK on saanut valmiiksi Messerschmitt Bf 109E:n replikan. Kone on maalattu edustamaan II/JG 51:n konetta "Keltainen 6". Kone tullaan näkemään lukuisissa Iso-Britannian tapahtumissa.

Entiöity MiG-15 näytteille Tsekeissä

Entisöity MiG-15BIS SB 3255 on päässyt Kberlyssä sijaitsevan Letecké Muzeumin näyttelyyn. Vuonna 1956 valmistunut kone palveli Tsekkoslovakian ilmavoimia useissa tukikohdissa kylmän sodan aikana hävittäjäpommittajana (SB). Koneyksilö oli viimeisiä Tsekkoslovakian ilmavoimien MiG-15-hävittäjiä ja lensi viimeisen lentonsa lokakuussa 1982. Museoon kone pääsi maaliskuussa 1985.

Me 262 ja Hart Hendonista Cosfordiin

RAF Museum Hendonin Messerschmitt Me 262A-2a 112372 on siirretty RAF Museum Cosfordiin oltuaan 14 vuotta näytteillä Hendonissa. Samoin Hawker Hart K4972 on siirretty Hendonista Cosfordiin.

Messerschmitt_Me_262_Hendon_2016.jpg

Hawker_Hart_2016_Hendon.jpg

RAF Museum Hendonin Me 262 ja Hawker Hart vielä Hendonissa syksyllä 2016, missä Ilmailumuseoyhdistyksen retkeläiset näkivät koneet. Kuvat: Reino Myllymäki.

DC-3 pysyy Ozark Air Linesin väreissä

Floridan Marathonin EAA Air Museumissa pitkään näytteillä ollut Douglas DC-3A N763A pysyy Ozark Air Linesin historiallisessa maalauskuviossa senkin jälkeen, kun kone siirtyi TransNorthernin omistukseen ja sai uudeksi asemapaikakseen Anchorangen Alaskassa. Uusi omistaja on näet aikanaan ollut harjoittelijana tässä koneessa ja siksi haluaa pitää värityksen.

Piper Aztec omalle pihalle!

Uusi omistaja on laitattanut ostamansa Piper Aztec G-BBTJ:n omalle pihalleen. Käynnissä olevan konservointitoiminnan on tarkoitus pitää vuonna 1973 rakennettu ja vuonna 2013 käytöstä poistettu tutkimuskäyttöön muunnettu koneyksilö kunnossa.

Ulster Aviation Collection

Irlannin suurin ilmailumuseo löytyy Pohjois-Irlannista. Ulster Aviation Society ylläpitää myös merkittävää entisöintitoimintaa. Kuusisivuisessa jutussa esitellään museota, sen kokoelmaa ja entisöintityötä. Yksi kesken olevista entisöintiprojekteista kohdistuu Grumman Wildcatiin, jonka UAS:n henkilökunta pelasti jo vuonna 1984 Portmore Loughista. Kun UAS siirtyi vuonna 2006 Long Keshiin, Wildcat pääsi kotikentälleen 62 vuoden jälkeen.

Vampirella rautaesiripun luona

Tom Spencer kirjoitti viisisivuisen jutun George Airdin kokemuksista Vampire- ja Venom-lentäjänä Länsi-Saksassa 1950-luvulla.

Aeroplane 7/2017

Lehden teemana on Rolls-Royce Merlin. Se on myös Database-osuuden aihe.

Kaksimoottorinen Bf 109

Air Fighter Academy, joka pitää majaa Usedomin saarella Pohjois-Saksassa, on saanut valmiiksi muutostyön, jonka avulla Messerschmitt Bf 109G-12 -koneen D-FMGZ keulalle voidaan asentaa joko DB 605A- tai Rolls-Royce Merlin 500 -moottori.

Pohjana koneella on espanjalainen Hispano HA-113 Buchónin lentoranko. Kone entisöitiin lentokuntoon vuosina 2013-2016.

Täydennys: Aeroplane 8/2017:n mukaan koneessa on nyt Merlin 500. Kaksipaikkaisen version kuomu rakennettiin käyttäen erittäin harvinaista ja säilynyttä alkuperäisosaa mallina.

Moth Major debytoi

Nigel Lemonin de Havilland DH60G Moth Major III G-ACGZ esiintyi yleisölle ensi kertaa 10.-11.6.2017 Old Wardenissa. Konetta on entisöity hiljalleen 15 vuoden aikana. Moth Major, joka on DH60G Gipsy Mothin viimeinen versio, on maailmalla suhteellisen vähän, vain puolisen tusinaa. Koneyksilö on vuodelta 1933.

Ju 52/3m jälleen ilmassa

Deutche Lufthansa Berlin-Schiftungin Junkers Ju 52/3m "D-AQUI"/D-CDLH, jonka runkon keskisalko katkesi loppukesästä 2015, on nyt korjattu ja teki korjauksen jälkeisen ensilentonsa Hampurissa 13.5.2017.

"Boston" Oshkoshiin

Suomalaisten sodan aikana Bostoniksi kutsuma Douglas A-20 Havoc 43-21709/M747HS on siirretty Oshkoshiin, jossa kone on nähtävillä Experimental Aircraft Association Museumissa AirVenture-lentonäytökseen saakka. Koneen omistaa Lewis Air Legends.

Lyhyen jutun mukaan Suomenlahden länsiosasta on löytynyt 100 metrin syvyydestä neuvostoliittolainen A-20, jossa saattaa olla miehistö sisällä.

P-40 Erickson-kokoelmaan ja pinnalle

Oregonilainen Erickson Aircraft Collection on hankkinut kokoelmaansa Curtiss P-40E -koneen AK940/N940K. Kone on Kanadan ilmavoimien entinen. Vuonna 1941 rakennettu kone koki kovia pakkolaskussa Phelpsissä 5.11.1995. Kone korjattiin 2000-2002.

Toinen Curtiss P-40 pelastettiin puolestaan Mustasta merestä 6.5.2017, kun neuvostoilmavoimien entinen kone nostettiin pintaan.

Yorkshiren Stigu

Viisi vuotta kestänyt entisöintiprojekti, jonka tarkoituksena on ollut saattaa Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz D-EMNN lentokuntoiseksi, on valmistumassa. Vuonna 1936 rakennettu koneyksilö kuului 12 Stieglitzin ryhmään, jotka Ruotsin ilmavoimat osti vuonna 1937. Kone löydettiin Ruotsista 2011.

Kone oli löydettäessä huonossa kunnossa. Runkoputket oli ruosteessa ja siivet oli rakennettava uudelleen. Koneen ennustetaan lentävän Paderbornissa piakkoin ja Old Wardenissa ennen siirtoa Yorkshireen.

Seuraavaksi projektikseen paderbornilainen Quax-Flieger on ottamassa toisen Stigun runkonumeroltaan 1281, joka on lehden mukaan löydetty.... Suomesta.

Flug Werk FW 190 lentoon ja Ruotsiin

Flug Werkin valmistama uustuotantokone FW 190A-8/N D-FWSE teki ensilentonsa Baijerin Manchingissa 23.5.2017. Testien jälkeen kone toimitetaan omistajalleen Ruotsiin. Kone on maalattu esittämään toisen maailmansodan aikana Ruotsiin laskeutunutta Focke-Wulf Fw 190 -konetta.

FlyPast 7/2017

Lehden teemana Buccaneer. Spotlight-osuudessa Lavochkin La-5.

Mersserschmit Bf 108 entisöity lentokuntoon

Hiljattain lentokuntoiseksi entisöity Messerschmitt Bf 108 Taifun D-EOIO on tehnyt ensimmäisen julkisen esiintymisensä yksityistapahtumassa Ober-Mörlenissä Frankfurtista pohjoiseen 29.4.2017. Vuonna 1939 rakennettu kone lensi pitkään tunnuksella 2086 Sveitsin ilmavoimissa ja koneessa on edelleen alkuperäinen Argus As 10C -moottori.

Alouette III portinvartijaksi

Hollantilaisen Gilze-Rijenin lentotukikohdan "portinvartijaksi" on asetettu Aerospatiale Alouette III -helikopteri SA316B "A-453".

C-47 sai sodanaikaisen maalauksen

Pennsylvanialaisen Air Heritage Museumin Douglas C-47B Skytrain 43-48716 nimeltään Luck of the Irish on saanut pintaansa maalauskuvion, joka sillä oli viimeisessä sodanaikaisessa tehtävässään 28.5.1945. Kone on rakennettu vuonna 1944 ja palveli Yhdysvaltain 9. ilma-armeijaa.

MiG-21F entisöintiin

Ohiolainen MAPS Air Museum on aloittamassa MiG-21F-koneensa entisöintiä. Kone on itse asiassa tsekeissä rakennettu Aero S.106, joka hankittiin museolle 30.6.2014. Koneessa on Vietnamin sodan aikaiset merkinnät.

Le Bourget saa Airbus A380:n prototyypin

Pariisin ilmailumuseo Le Bourgetista on saanut Airbus A380:n neljännen prototyypin. Koneyksilö F-WWDD nähtiin ensimmäisen kerran ILA Berlin -lentonäytöksessä 2006 ja on luultavasti suurin Euroopassa säilytetty koneyksilö. Koneen lennolla uuteen kotiin oli mukana 50 teknistä asiantuntijaa, jotka seuraavien kuukausien aikana saattavat koneen näyttelykuntoon.

Brewsterit itärintamalla

Peter Londonin kahdeksansivuisessa jutussa käydään läpi Suomen Ilmavoimien Brewster-hävittäjien historia. Juttu on runsaasti kuvitettu historiallisin väri- ja mustavalkokuvin. Jutussa koneesta käytetään nimeä Brewster Buffalo, mutta kirjoittaja tunnustaa, että Buffalo on vain Kansainyhteisön maissa käytetty nimi, jota Suomessa ei ole koskaan käytetty.

Lavochkin La-5

17-sivuisessa Spotlight-osuudessa esitellään Lavotchkin La-5 -hävittäjälentokoneen tausta ja historia, miehet koneen takana, tekniikka ja saavutusarvot sekä koneen käyttö sodassa.

Linköpingin C-47

Linnéa Holmberg Wensbyn seitsensivuisessa jutussa kerrotaan vuosina 2003-2004 Itämerestä pelastetun ja nyt Linköpingin Ilmavoimamuseossa näytteillä olevan Douglas C-47 -signaalitiedustelukoneen tarina ja entisöinti. Koneen ampui mereen Neuvostoliiton ilmavoimien MiG-15 13.6.1952. Kolme päivää myöhemmin ammuttiin alas konetta etsivä Ruotsin Ilmavoimien Catalina-lentovene. Kovaa peliä Itämerellä.

Juttu on runsaasti kuviettu, etenkin entisöinnin osalta.

FVM15_Douglas_C-47.jpg

Ilmailumuseoyhdistyksen retkeläiset näkivät merenpohjasta nostetun ja konservoidun C-47:n Linköpingin ilmavoimamuseon kellarissa ainakin keväällä 2015. Kuva: Reino Myllymäki.

Aeroplane 6/2017

Lehden teemana kylmä sota. Database-osuudessa Douglas A-20.

Allison-moottorilla varustettu Buchón lentää!

Erickson Aircraft Collectionin Hispano HA-1112-M1L Buchón on tehnyt ensilentonsa Allison V-1710-moottorilla varustettuna 21.4.2017 Madrasissa Oregonissa. Alunperin Merlin-moottorilla varustettu kone varustettiin Allisonilla, joka mahdollisti koneen rakentamisen Messerschmitt Bf 109 -koneen näköiseksi.

Allisonin potkurinakselin linja vastaa Mercedes-Benz DB605 -moottorin vastaavaa ja moottorin kapeus mahdollisti pakosarjojen muotoillun koneen nokkapeltien alla niin, että lopputulos muistuttaa Mersua.

Koneessa on paremman näkyvyyden tarjoava Galland-kuomu (oik. Erla-kuomu) ja Bf 109G-10:n pyrstö. Kone on maalattu edustamaan "Vihreää 1:tä", jolla majuri Hermann Graf lensi syyskuussa 1943.

Shuttleworthin Spitfiren moottori on käynnistetty

Shuttleworthin pajalla Ilmailumuseoyhdistyksen vieraillessa syyskuussa 2015 entisöitävänä ollut Supermarine Spitfire Vc AR501 on käynnistetty ensi kertaa 25.4.2017. 1 440-hevosvoimaisen Meril 46:n jäähdytystiet huuhdeltiin seuraavana päivänä ja pian tämän jälkeen olivat vuorossa rullauskokeet.

Supermarine_Spitfire_2015_Shuttleworth.jpg

Tältä näytti AR501 syyskuussa 2015. Kuva: Reino Myllymäki.

Jak-3 lentoon

Commemorative Air Forcen Etelä-Kalifornian laivueen Jak-3 N529SB on tehnyt entisöinnin jälkeisen ensilentonsa Camarillossa 3.3.2017. Kone on neljäs Orenburgin Strela-tehtaassa 1900-luvulla rakennetuista Jak-3UA -koneesta. Koneessa on Allison V-1710 -moottori alkuperäisen Klimov M-105 -moottorin sijasta.

Koneyksilö on kantaa Normandie-Niemen-rykmentin koneen, jota lensi vuonna 2010 menehtyneen 23 ilmavoiton ässä kapteeni Marcel Albert, merkintöjä.

Historiallinen Moth entisöitiin Norjassa

18.4.2017 tehtiin Kjellerissä, 24 km pohjoiseen Oslosta, de Havilland DH60M LN-KFM (c/n 711) -koneen kymmenen vuotta kestäneen entisöinnin jälkeinen ensilento.

Norjan ilmavoimien lentokoulu lensi Kjellerissä vuosina 1929-1939 13 Mothilla, joista kymmenen viimeistä oli Norjassa rakennettuja.

Entisöity koneyksilö on rakennettu Australian Melbournessa vuonnan 1929 ja rekisteröity alunperin tunnuksella VH-UKC. Kone tuhoutui Miowerassa 4.5.1930. Uuden Etelä-Walesin lentokerhon oli tarkoitus rakentaa kone uudelleen, mutta siitä ei tullut mitään ja konetta alettiin käyttää varaosien lähteenä.

Koneen jäännökset löydettiin 1993 ja ostettiin Norjaan vuonna 2005. Koneen 100-hevosvoimainen Gipsy-moottori löytyi Belgiasta ja peruskorjattiin Englannissa. Per-Øivind Skarpholin johtama tiimi entisöi koneen.

Kuka hullu myy meille salaisuutensa?

Suurinpiirtein noin on otsikoitu Jakob Whitfieldin kuusisivuinen artikkeli, joka käsittelee englantilaisten suihkumoottorien myyntiä Neuvostoliittoon 1940-luvulla.

Bornholmin MiGit

22-vuotias puolalainen pilotti luutnantti Franciszek Jarecki päätti Stalinin kuolinpäivänä 5.3.1953 lentää MiG-15-koneensa Tanskaan kuuluvalle Bornholmin saarelle. Tästä käynnistyi tiedusteluoperaatio vailla vertaa - eikä Jareckin lento jäänyt ainoaksi.

Dick Van Der Aartin kahdeksansivuinen artikkeli perustuu hänen kirjaansa The Secret MiGs of Bornholm, joka on myynnissä Aviation Shopissa.

Dragon Rapide

Mike Hookin Hook Tours -kolumnissa on aiheena de Havilland Dragon Rapide - kuusi kuvaa vuosien varrelta!

Douglas DB-7/A-20

Database-osuudessa käydään läpi Neuvostoliitonkin ilmavoimien käyttämän Douglas DB-7/A-20 "Boston" -koneen kehitys, tekniset detaljit, palveluskäyttö ja tarinoita.

FlyPast 6/2017

Lehden teemana Midway.

Alkuperäinen Fw 190 kootaan Arizonassa

JG 5:n Focke-Wulf Fw109F-8 ammuttiin alas Norjassa helmikuussa 1945. Koneen jäännökset löydettiin 1980-luvulla ja siirtyivät Yhdysvaltoihin. Koneen entisöinti on alkanut vasta hiljattain GossHawk Unlimited of Casa Grandessa Arizonassa mutta edistyy hyvin. Koneen BMW 801 -moottori on peruskorjattavana Vintage Radials -yhtiössä Kaliforniassa.

Koneen omistaa Collings Foundation ja siitä tullee aikanaan toinen lentävä alkuperäinen Fw 190.

Skotlannin An-2

Skotlannin Morayssä sijaitsevan Morayvian henkilökunta on laittanut toimeksi ja entisöinyt Antonov An-2R HA-MKE -koneen näyttelykuntoon. Kone on maalattu Neuvostoliiton ilmavoimien väreihin ja sai tunnuksen "punainen 14". Tunnus johdettiin koneen Aeroflot-historian aikaisesta tunnuksesta CCCP-07714. "Maatalouskoneena" pitkään palvellut kone on rakennettu PZL-Mielecillä Puolassa.

MiG-21 näytille Hollannissa

Tsekkoslovakian ilmavoimien entinen MIG-21F-13 on asetettu muistomerkiksi Sint Maartensvlotbrugin kylässä Pohjanmeren rannalla Amsterdamista pohjoiseen. Muistomerkkikoneesta puuttuu siivet.

Grumman Goose entisöitäväksi Ruotsissa

Ruotsin Ilmavoimamuseon Linköpingissä on aloittanut Grumman Goose -amfibiokoneen entisöinnin. Vuonna 1944 rakennettu kone toimitettiin aikanaan Yhdysvaltain laivastolle ja palveli mm. Guamissa. Sodan jälkeen kone matkasi Pearl Harborin kautta Ellis Airlinesille Alaskaan vuonna 1948, jossa lensi vuoteen 1969, jolloin kone myytiin yhdysvaltain Neitsytsaarille.

Vuonna 1985 kone ostettiin Ruotsin Ilmavoimille osana vaihtokauppaa. Kone siirtolennettiin Neitsytsaarilta Vermontin Burlingtoniin ja lento oli niin tapahtumarikas, että lentämistä ei enää jatkettu, vaan kone pakattiin Ruotsin ilmavoimien Herculekseen ja lennettiin sillä Ruotsiin. Siitä lähtien kone on ollut varastoituna Linköpingissä.

Östergötlands Flyghistoriska Förening on aloittanut entisöintityöt, joiden valmistumisajankohta ei ole vielä tiedossa.

Punainen 18

Richard Pavesin nelisivuinen upeita värikuvia sisältävä artikkeli kertoo keväällä 2015 Norjan ilmavoimien historialliseen laivueeseen liitetyn MiG-15UTI-koneen tarinan. Kone on toinen Euroopassa yhä lentävistä MiG-15UTI-koneista. Kone - tunnukseltaan N104CJ - vierailu Suomen Ilmavoimien MU-2:ksi maalattuna Turun lentonäytöksessä kesäkuun alussa 2015.

MiG-15UTI_N104CJ_Turku_2015_720x405.jpg

N104CJ Turussa 7.6.2015. Kuva: Reino Myllymäki

Aeroplane 5/2017

Hurricane pääsi ilmaan

Vuonna 1940 rakennettu Hawker Hurricane I P3717/G-HITT saavutti 30.8.1940 ilmavoiton Bf 110:stä mutta vaurioitui pahoin. Kone muutettiin malliksi IIA ja palasi palvelukseen 28.6.1941 - ja lähetettiin Neuvostoliittoon vuodenvaihteessa 1941-1942. Jim Pearce löysi koneen jäännökset vuonna 1991 ja myi koneen Steve Milnthorpelle, joka aloitti koneen jälleenrakentamisen. Koneen entisöinti siirrettiin Hawker Restorationsille vuonna 2008, kun Hugh Taylor osti koneen. 2015 kone siirrettiin Turwestoniin, jossa Bygone Aviation viimeisteli entisöintityön.

G-HITT suoritti entisöinnin jälkeisen 20-minuuttisen ensilentonsa Turwestonissa 21.3.2017, ohjaimissa Stu Goldspink.

Anson vaihtoi omistajaa

Classic Air Forcen Avro Anson T21 WD413/G-VROE on myyty Glenn Jamesille, jonka isä lensi Ansoneita jo Kanadan Kuninkaallisissa Ilmavoimissa. Glennin omistuksessa on myös Jak-11 G-BTUB.

Suomen Gnatit

Ari Saarisen seitsensivuisessa jutussa käydään läpi Suomen Ilmavoimien Gnat-koneiden historia unohtamatta vielä jäljellä olevia yksilöitä.

Kaartotaistelukaksikko

Frank Parkerin upeilla ilmasta ilmaan -kuvilla kuvitettu kuusisivuinen artikkeli käsittelee Flug Werk Fw 190- ja Supermarine Spitfire IX -hävittäjäkoneita vastakkain.

Maltan Gladiatorit ja Hurricanet

15.4.2017 tuli kuluneeksi 75 siitä, kun kuningas Yrjö VI myönsi Maltan saarelle Yrjön ristin sankaruudesta. David Nicholas kertoo kuusisivuisessa artikkelissaan saaren ilmavoimien taistelusta Gladiatoreilla ja Hurricaneilla Italian ja Saksan ilmavoimia vastaan.

FlyPast 5/2017

Lehden pääteemana Lightning. Spotlight-osuudessa Westland Whirlwind.

Breitlingin DC-3 aloittaa kiertueen

Breitlingin Douglas DC-3 HB-IRJ tekee tänä vuonna maailmankiertueen yrityksen Navitimer-kellon markkinointiin liittyen. Vuonna 1940 rakennettu DC-3 ehti palvella American Airlinesiä ennen joutumistaa Yhdysvaltain armeijan käyttöön.

Košicen Mersu valmistuu

Slovakian Košicen ilmailumuseon Messerschmitt Bf 109G-14 WNr 784993:n entisöinti on valmistumassa. Saksalaisen Jürgen Dilgerin lokakuussa 2012 ostamat koneen jäännökset on entisöity staattiseksi museoesineeksi. Kone maalataan tunnuksiin, jota tuo JG 53:n kone kantoi loppuvuodesta 1944. Kone ammuttiin alas 1.1.1945 operaatio Bodenplattessa.

Aeroplane 4/2017

Lehden Database-osuudessa on Morane-Saulnier M.S.406.

NACA:n Kingcobra-testipenkki lentää jälleen

NACA:n testikoneena toiminut Bell P-63A Kingcobra 42-68941/N191H on tehnyt 18.2.2017 ensilentonsa 16 vuotta kestäneen entisöinnin jälkeen. 24.2.1944 Niagara Fallsin tehtaalta valmistunut kone toimi pitkään NACA:n testikoneena, jossa kokeiltiin C- ja E-malleihin tulevia muutoksia. Syyskuussa 1946 kone myytiin siviilimarkkinoille 1 000 dollarilla. Koneesta piti tulla raaseri mutta jäi seisomaan Dallas-Love Fieldiin, kunnes se ostettiin vuonna 1963 Texasiin. Kone päätyi Confererate Air Forcen riveihin vuonna 1975 ja teki viimeisen lentonsa 5.10.1975. Seuraavaa lentoa kone odottikin Atlantassa reilut 40 vuotta.

Rullauskuntoinen Hurricane I työn alla

Little Gransdenin lentokentällä toimiva Cambridge Bomber and Fighter Society on entisöimässä Hawker Hurricane I -konetta L1639. Kone on tarkoitus entisöidä rullauskuntoiseksi. Kone löytyi Abbevillestä Ranskasta vuonna 1999, liki 40 vuotta sen jälkeen, kun Messerschmitt Bf 109E ampui sen alas.

Normandian C-47-veteraani palaa Englantiin

Helmikuun 2017 lopussa Normandian veteraani, Douglas C-47A Skytrain 42-100521 odotti siirtoa Punta Gordasta Floridasta Englantiin tullakseen entisöidyksi Normandian maihinnousun aikaiseen ilmiasuun. Kone kävi Normandiassa 6.6.1944 kahdesti.

Morane-Saulnier M.S.406

16-sivuisessa Database-osuudessa käydään läpi Morane-Saulnier M.S.406 ja 410-koneiden kehityshistoria ja käyttö niin Ranskassa, Suomessa kuin Sveitsissäkin. Myös Mörkö-Morane näyttäytyy tekstissä ja kuvissa. Vain kolme Moranea on säästynyt. Kaikki ovat oikeasti Sveitsissä rakennettua D-3801-koneita, joista yksi on Pariisin ilmailumuseossa.

Morane-Saulnier_M.S.406_Dubendorf_2003.jpg

D-3801 J-276 Dübendorfin Ilmailumuseossa vuonna 2003. Kuva: Reino Myllymäki.

FlyPast 4/2017

Lehden teemana on Hurricane ja Spotlight-osuudessa on Messerschmitt Me 210 ja 410.

Hendonin Ju 88 Cosfordiin

RAF Museum Hendonin kokoelmaan kuuluva Junkers Ju 88R-1 360043 on siirretty RAF Museum Cosfordiin osana Hendonin muutostöitä. Vuonna 1942 A-1-mallisena valmistunut kone muunnettiin alkuvuodesta 1943 R-1-malliseksi yöhävittäjäksi. Kone saatiin sotasaaliiksi toukokuussa 1943 varustettuna viimeistä huutoa olevalla FuG 202 Liechtenstein -tutkalla.

Junkers_Ju_88R-1_Hendon_2015.jpg

Junkers Ju 88R-1 Hendonissa 18.9.2015. Kuva: Reino Myllymäki

Lunta pois Concordskin päältä

Viikonloppuna 28.-29.1.2017 joukko vapaaehtoisia poisti lumet Moninon ilmailumuseon Tupolev Tu-144 CCCP-77106:n päältä. Ilmeisesti sankka lumipyry oli osunut kohdalle juuri ennen näyttelyä.

MiG-21 entisöintiin näyttelykuntoon Kroatiassa

MiG-21BIS "115" on entistöity ja asetettu muistomerkiksi oppilaitoksen eteen Zagrebissa Kroatiassa. Koneyksilö lensi vuosina 1991-1995 Kroatian itsenäisyystaisteluissa ja osallistui Operaatio Myrskyyn, jonka tarkoituksena oli vallata Serbian hallussa olevia kroaattialueita. Koneen ohjaaja Ivica Ivanko meni lentämään niin matalalla, että kone osui puihin. Hän onnistui sorvaamaan onnistuneen laskun siipiin vaurioituneella koneella, joka myöhemmin korjattiin, huollettiin ja päivitettiin Romaniassa.

Gnat saa uudet värit amerikkalaismuseossa

HAL Ajeet E1076 on menossa entisöintiin March Field Air Museumissa Kalifornian Riversidessä. Kone - vaikka onkin intialaisvalmisteinen versio Folland Gnatista - tullaan maalaamaan Red Arrowsin väreihin.

Fouga Magister paljastettiin Hollannissa

Joulukuun lopulla paljastettiin Fouga Megister "MT51" Soesterbergin National Military -museossa Hollannissa. Ranskan Ilmavoimissa palvellut koneyksilö on maalattu Belgian Ilmavoimien väreihin ja kantaa fiktiivistä tunnusta MT51.

DC-3 lentokuntoon Hollannissa

Libéman - firman, joka pyörittää Lelystadin ilmailumuseota - ostama Douglas DC-3C PH-DDZ on tarkoitus kunnostaa lentokuntoiseksi. C-47A Skytraininina 43-15288 päivänvalon nähnyt kone on entisöity kerran aikaisemminkin ja lensi vuodesta 1999 nimellä "Doornroosje".

Erikoistapahtuma kerää Kalifornian DC-3:t yhteen

Los Angelesin lähellä sijaitseva Flabobin lentoasema toimii DC-3-koneinen Fly In -tapahtuman pitopaikkana 19.-21.5.2017. Jo 11 kolmosta on ilmoitettu tapahtumaan ja tiedossa on mm. yleisölennätystä.

Kurkistus Duxfordin pajalle

Chris Gilsonin kuusisivuisessa jutussa kurkistetaan Aircraft Restoration Companyn (ARC) pajalle Duxfordissa. Kuvissa esiintyvät Battle of Britain -väreihin ja sataysiä markkeeraamaan Hispano HA-1112, Shuttleworthista ostettu Grumman FM-2 Wildcat, keskeneräinen Westland Lysander III V9312, Supermarine Spitfire LF Mk.IXc, Kuninkaallisten Ilmavoimien väreissä oleva North American P-51D Mustang 44-73877, joka kärsi vaurioita viime vuonna Ruotsissa ja Avro Lancaster B.1 PA474.

Grumman_FM-2_Wildcat_2015_Shuttleworth.jpg

Grumman FM-2 Wildcat 86690/N49JC syksyllä 2015, kun se oli vielä Shuttleworthissa. KuVa. Reino Myllymäki.

Hispano_HA-1112_Duxford_2015.jpg

Hispano HA-1112 Buchón G-AWHK Taistelun Britanniasta Mersuksi maalattuna Duxfordissa syksyllä 2015. Kuva: Reino Myllymäki.

Todellinen veteraani

Gordon Rileyn seitsemänsivuisessa jutussa esitellään Hurricane Heritagen Hawker Hurricane I R4118. Glosterin Brockworthin tehtaalla valmistettu kone sai moottorikseen Rolls-Royce Merlin III:n sarjanumeroltaan 24927. Moottoriyksilö oli koneeseen kiinnitettynä vielä, kun se löydettiin Intiasta 60 vuotta myöhemmin.

Koneyksilö osallistui Taisteluun Englannista. Vuonna 1944 kone siirrettiin Intiaan. Koska kone oli "antiikkista" tyyppiä I, sen status aleni nopeasti havaintovälineeksi, kunnes poistettiin käytöstä vuonna 1947. Kone löytyi surkeassa kunnossa Banarasta paikallisen yliopiston pihalta paljon myöhemmin, eikä kukaan tiedä, miten kone on siirtynyt tuon 70 kilometrin matkan Santa Cruzista Banaraan. Kone palasi pitkällisten neuvottelujen jälkeen Englantiin vuonna 2001.

Hawker Restoration Limited (HRL) korjasi koneen lentokuntoiseksi ja uusi ensilento lennettiin 23.12.2004. Koneella ei oltu lennettu sitten vuoden 1943. Syyskuussa 2015 kone myytiin James Brownille ja lokakuussa kone päätyi Shuttleworth Collectioniin.

Lentävät gebardit

Steve Macleanin kuusisivuinen juttu kertoo Etelä-Afrikan Ilmavoimien 2. laivueesta, joka osallistui toisen maailmansodan taisteluihin Pohjois-Afrikassa lentämällä Gloster Gladiator -koneilla ja myöhemmin Hawker Hurricaneilla mm. Egyptissä.

Aeroplane 3/2017

Lehden erikoisteemana on koelentäminen. Database-osuudessa on Airspeed Envoy, Oxford ja Consul.

Taas uusi lentävä Hurricane

Hawker Hurricane I P3717/G-HITT, joka jutun kirjoittamishetkellä oli Turwestonin lentokentällä viimeisiä entisöinnin jälkeistä ensilentoa edeltäviä valmisteluja varten, on myyty Collings-säätiölle Massachusettsin Stowiin Yhdysvaltoihin. Koneen omisti aiemmin Hugh Taylor ja kone entisöitiin Hawker Restorationilla Mildenissä Suffolkissa vuosina 2014-2015.

Alunperin Brooklandissa rakennettu koneyksilö lensi mm. 253. laivuessa heinäkuun alussa 1940 ja laivueen siirryttyä elokuussa Kenleyhin, Wlodzimierz Samolinski ampui sillä alas Messerschmitt Bf 110 Redhillin alueella. Kone muunnettiin myöhemmin IIa-malliksi ja sai uuden sarjanumeron. Kone lähetettiin Neuvostoliittoon loppuvuodesta 1941. Koneen myöhempi historia on teillä tiettymättömillä, mutta vuonna 1990 Jim Pearce osti koneen takaisin Britteihin. Kone siirtyi omistajalta toiselle ja sen entisöinti oli vuonna 2004 varsin pitkällä, kun se myytiin Hawker Restorationsille.

Kone kantaa 253. laivueen tunnuksia ja tunnusta P3717, vaikka kone on edelleen konfiguraatioltaan Hawker Hurricane IIa.

Seattleen lentävä Rapide

John Sessionin omistama Historic Flight Foundation Seattlessa on ostanut lentokelpoisen de Havilland DH.89A Dragon Rapiden. Alunperin vuonna 1944 Dominie-mallisena Kuninkaallisille Ilmavoimille toimitettu kone muutettiin siviilikoneeksi 1946 ja lensi British European Airwaysin reittejä vuoteen 1953, jolloin kone myytiin Fairey Aviationille tutkimuskäyttöön. Vuonna 1968 koneen osti GRM Airwork, joka myi koneen vuonna 1971 Yhdysvaltoihin. Kone lensi Valloissa, kunnes lahjoitettiin vuonna 1974 Experimental Aircraft Museumiin vuonna 1974. Viimeisen lentonsa kone lensi vuonna 1975 ja tunteja ehti kertyä rapiat 8 000.

Bud Field osti koneen vuonna 1997 ja kone uudelleenrakennettiin ja sai uudet moottorit. Field ehti kuolla ennenkuin kone tuli lentokuntoiseksi vuonna 2010. Uudelleensyntymisen jälkeinen ensilento tapahtui toukokuussa 2010 ja sillä lennettiin ahkerasti samana kesänä mutta syksystä alkaen se varastoituna lentokuntoisten koneiden hangaarissa.

FlyPast 3/2017

Lehden teema on Mosquito. Spotlight-osuudessa on Grumman Wildcat.

Shuttleworthin Spitfire sai moottorin

Shuttleworth Collectionissa entisöitävänä oleva Supermarine Spitfire V AR501 on saanut moottorin. Projektin välietappi saavutettiin joulukuussa 2016.

Supermarine_Spitfire_2015_Shuttleworth.jpg

Ilmailumuseoyhdistyksen käydessä Shuttleworthin pajalla syyskuussa 2015 oli kone tässä vaiheessa.

Fokker C.X -projekti jatkuu Hollannissa

National Military Museumin pitkäaikainen Fokker C.X -projekti edistyy. Kone on siirretty Teugesta Soesterbergiin. Kyseessä on runsaasti alkuperäisosia sisältävä replikaprojekti. Kone on ollut näytteillä ensimmäistä kertaa 8.1.2017. Kone on maalattu esittämään koneyksilöä CX 711, joka vaurioitui samana päivänä, jolloin saksalaiset hyökkäsivät maahan (10.5.1940).

Bodön ilmailumuseoon uusi näyttely

Uusi interaktiivinen galleria on otettu käyttöön Norjan Ilmailumuseossa Bodössä. "Let's Fly!" -näyttely kertoo, miten lentämisestä tuli osa Norjan identiteettiä.

Itärintama aiheena

Many Souffanin, Alain Fagesin ja Yves Donjonin artikkelissa kahdeksansivuisessa artikkelissa kerrotaan Ranskan Ilmavoimien Normandie-Niemen -rykmentin sotatoimista itärintamalla 1943-1945. Rykmentti lensi mm. Jak-1 ja Jak-3 -kalustolla.

Luigi Caliaron kolmisivuinen juttu käsittelee puolestaan Jak-11-konetta, joka on maalattu Normandie-Niemen -rykmentin väreihin kunnioittamaan yksikön muistoa.

Seattlen ilmailumuseo

Chris Gilson esittelee kuusisivuisessa jutussa Seattlen ilmailumuseon, joka kuvien perusteella näyttää paikalta, jossa on pakko käydä... ainakin sitten joskus, kun on aikaa. Museon kokoelmiin näyttää kuuluvan ainakin Lockheed P-38L Lightning, Messerschmitt Bf 109 E (Hispanosta konvertoitu), Curtiss P-40N Warhawk, Goodyear FG-1D Corsair, Supermarine Spitfire IX, Boeing B-18F, Republic P-47D Thunderbolt, Nakajima Ki-43 replika, Boeing B-29 Superfortress, Boeing WB-47E Stratojet, Vought XF-8U1 Crusader, Lockheed M-21 Blackbird, Sabre, MiG-15 ja monta, monta muuta...

Aeroplane 2/2017

Lehden teema on Vulcan. Database-osuudessa on Sopwith Triplane.

RAF Museum Hendonin Battle of Britain -halli on suljettu

Battle of Britain -halli on suljettu ja osa hallin koneista on viety päänäyttelyyn. Sinne ovat päässeet Hawker Hurricane I P2617, Supermarine Spitfire Ia X4590, Messerschmitt Bf 109 E-4 WNr 4104 ja Fiat CR.42 MM5701.

Messerschmitt_ja_Fiat_2016_Hendon.jpg

Ilmailumuseoyhdistyksen syksyn 2016 reissun aikoihin Messerschmitt Bf 109 E-4 ja Fiat CR.42 olivat osittain purettuina tarkastusta varten.

Myös Messerschmitt Bf 110 G-4/R6 WNr 730301 pääsee päänäyttelyyn Hendonin Bomber Command Halliin Lancasterin viereen.

Blackburn Baffinin entisöinti etenee Uudessa-Seelannissa

Yksityishenkilö, joka pitää majaa lähellä Uuden-Seelannin pääkaupunkia Aucklandia, entisöi kahta mielenkiintoista lentokonetta. Toinen niistä on Vickers Vincent ja toinen on suomalaisittainkin mielenkiintoinen Blackburn Baffin.

Blackburn Baffin on Blackburn Ripon III:n pohjalta kehitetty pommi- ja tiedustelukone, jossa oli Riponien Napier Lion W-12 -moottorien sijasta tähtimoottori, Bristol Pegasus. Lisäksi koneen runko oli sekarakenteinen (etuosa metalliputkikehikkoa, takaosa puuta) samaan tapaan kuin aiemmissa Riponeissa, Ripon III:n runko oli metalliputkikehikkoa. Kun Suomen Ripon IIF:ssä oli moottorina lopulta enimmäkseen Bristol Pegasuksia, tuo maailman ainoa säilynyt Blackburn Ripon Vesivehmaalla muistuttaa enemmän tuota Uudessa-Seelannissa entisöitävää Baffinia kuin Iso-Britannian laivaston Riponeita.

Uusi-Seelanti hankki ilmavoimilleen toisen maailmansodan alla 29 Blackburn Baffinia, jotka saivat tunnukset NZ150-NZ178. Koneen omistajan ja entisöijän Don Subritzkyn kone on NZ160. Se laivattiin Uuteen-Seelantiin vuonna 1938 ja purettiin ilmeisesti lentovaurioiden seurauksena vuonna 1941 Rongotaissa. Don ja Charles Darby löysivät koneen jäännökset 1970-luvun puolessa välissä.

Paljon on pitänyt rakentaa ja siinä suhteessa Don on saanut apua Suomesta piirustusten muodossa, samoin RAF Museum on auttanut myös. Entisöinti on kesken ja Bristol Pegasus -moottori on edelleen ostoslistalla.

Nelisivuisen jutun kirjoitti Peter R. Arnold.

Gladiatorit Itä-Afrikassa

Vuosina 1940-1941 Kuninkaallisten Ilmavoimien ja Etelä-Afrikan Ilmavoimien Gloster Gladiatorit taistelivat Italian ilmavoimia vastaan Itä-Afrikassa. Pete London kertoo tämän vähemmän tunnetun rintamalohkon tarinan seitsemänsivuisessa jutussaan.

Italian kaksiviikkoinen hyökkäys Ranskaan kesällä 1940 sekä sotaponnistelut Saksan rinnalla Pohjois-Afrikassa ovat paremmin tunnettuja kuin Italian sotatoimet Afrikan sarven luona Eritreassa, Etiopiassa ja Italian Somalimaassa ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Britithän pitivät majaa tuolla seuduin myös, kun heidän hallussaan oli pieni Britannian Somalimaa, Sudan, Kenia sekä Egypti mukaan lukien Suezin kanava, jossa kulkevia brittisaattueita Italian ilmavoimat alkoi uhata sodan sytyttyä maiden välinne 10.6.1940.

Briteillä ei ollut heittää Italian ilmavoimia vastaan Gloster Gladiatoreja kummempaa kalustoa lukuunottamatta kourallista Hawker Hurricane -hävittäjiä. Gladiatoreilla lensivät Kuninkaallisten Ilmavoimien laivue 94 Sheik Othmanin lentokentältä Adenin sataman pohjoispuolelta 16 koneella ja laivue 112 Summitista Sudanista kahdeksalla koneella. Etelä-Afrikan Ilmavoimien 1. laivue lensi Hawker Furyillä ja muutamalla Hurricanella Keniasta käsin. Toukokuussa 1940 näidenkin ohjaajista osa oli Egyptissä saamassa Gladiator-koulutusta.

Vaikka Gladiator oli vanhentunut hävittäjänä Euroopan rintamilla, Italialla ei Itä-Afrikassa ollut Fiat CR.42 -kalustoa kummempaa silläkään, joten Gladiator oli siellä edelleen käyttökelpoinen. Italialla oli kolme CR.42-laivuetta alueella, lisäksi Savoia-Marchetti SM 81 -pommikoneita.

Viimeisen ilmavoiton Gladiatorilla sai luutnantti Lancelot Hope 24.10.1941 ammuttuaan Fiat CR.42:n alas. Italialaiset antautuivat lopulta 27.11.1941 liki puolentoista vuoden taistelujen jälkeen.

Kaksi Cobraa

Luigino Caliaro kunnostautuu jälleen kerran upeilla ilmasta ilmaan -valokuvilla jutussa, joka käsittelee Commemorative Air Forcen kahta edelleen lentävää Cobraa, Bell P-39Q Airacobraa ja Bell P-63F Kingcobraa, käsittelevässä seitsemänsivuisessa jutussaan.

Bell P-39Q-5-BE 42-19597 kone toimitettiin 29.5.1943 Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille mutta lainattiin samantien takaisin Bellille heinäkuuhun saakka. 29.12.1943 kone lennettiin Ohion Cincinnatin kautta Texasin Laredoon, jossa kone palveli lopun sodan ajan harjoituskoneena. Sodan jälkeen kone meni poistoon ja siirtyi siviilikäyttöön aluksi hyönteistorjuntaan, myöhemmin näyttelyesineeksi koulun pihaan. Koneen jäänteet lahjoitettiin vuonna 1962 Confederate Air Forcelle ja palautettiin lentokuntoon. Kone lensi entisöinnin jälkeisen ensilentonsa 21.10.1974. John Stokes osti koneen ja lahjoitti CAF:lle. Kone palautettiin jälleen lentokuntoiseksi ja kone palasi ilmaan 9.6.2001. Kone vaurioitui 3.7.2010 ja vaati viisi vuotta palauttaa kone jälleen lentokuntoon. Neljäs "ensilento" tapahtui 2015.

Bell P-63F Kingcobra 43-11719 toimitettiin Yhdysvaltain armeijan ilmavoimille 13.9.1945, siis toisen maailmansodan jälkeen. Kone oli toinen kahdesta F-mallin Kingcobrasta, jotka oli kehitetty E-mallista vaihtamalla moottori 1 425 -hevosvoimaiseen Allison V-1710-135 -moottoriin. Kone myytiin vuonna 1946 siviilikäyttöön vain 24 tuntia lentäneenä. Konetta käytettiin kilpakoneena ja kone vaihtoi useaan kertaan omistajaa. Kone lensi vielä Renossa vuonna 1976. Bill ja Don Whittington lahjoittivat koneen CAF:lle vuonna 1981. Kone palasi lentokuntoon vuonna 1983. 15.10.2013 kohtasi konetta epäonni, kun sillä jouduttiin tekemään mahalasku. Kone varastoitiin 18 kuukaudeksi ja sen jälkeen korjattiin lentokuntoiseksi. Kone pääsi ilmaan taas 14.4.2016.

FlyPast 2/2017

Lehden teema on Spitfire. Spotlight-osuuden teema on Bristol Beaufighter.

Osta Messerschmitt Bf 109 G - valinnan varaakin on!

Saksalainen USEDOM Aircraftsales myy ainakin kahta Mersua. Toinen on Messerschmitt Bf 109 G-6 ja toinen kaksipaikkainen Bf 109 G-12. Hintaa ei mainita, tarjousta saa tehdä.

Defiant, Gladiator ja Lysander vaihtoivat majaa

RAF Museum Hendonin Boulton-Paul Defiant Mk I, Gloster Gladiator Mk I ja Westland Lysander Mk III on siirretty RAF Museum Cosfordiin.

Westland_Lysander_d.jpg

RAF Hendonin Äly paikoillaan vielä syksyllä 2015.

Sodanaikainen Arado Ar 196 entisöidään

Saksalaisryhmä on päättänyt aloittaa Arado Ar 196 A-5 623183:n entisöinnin. Koneen jäännökset ovat tällä hetkellä Saksan Cuxhavenissa mutta ovat ehtineet tehdä pitkän maailmanmatkan. Sodan jälkeen jäännökset olivat esillä Pennsylvaniassa vuoteen 1995 ja sen jälkeen National Naval Aviation Museumissa Floridassa (sama museo, joka omistaa BW-372:n, toim. huom.). Vuonna 2012 jäännökset siirrettiin Saksaan. Koneen uskotaan olevan yksilö, joka on toiminut raskaalta ristelijältä Prinz Eugenilta.

Sveitsiläis-Storch siivilleen

Fieseler Storch tunnukseltaan A-97 teki entisöinnin jälkeisen ensilentonsa 4.11.2016 Puolassa. Katossa roikkumassa ollut kone palautettiin lentokuntoon vuoden mittaisella projektilla. Koneella on kunniakas historia: se osallistui vuonna 1946 pelastusoperaatioon, jossa pelastettiin 12 ihmistä Gauli Glacierilta Sveitsissä.

Spitfire-näkökulmia

Andrew Thomasin kuusisivuisessa jutussa kerrotaan Supermarine Spitfire VI ja VII -malleista, jotka kehitettiin korkealla lentävien Junkers Ju 86P -pommi- ja tiedustelulentokoneiden torjuntaan.

Chris Gossin kuusisivuisessa jutussa kerrotaan Saksan toisen maailmansodan aikana käyttöön ottamista sotasaalis-Spitfireistä, joiden joidenkin lentoon saaminen vaati DB605-moottorin asentamista Merlinin tilalle.

Gnat Display Team

Richard Paverin kolmisivuisessa jutussa esitellään Gnat Display Team, joka lentää yhdellä Gnatilla (intialainen F.1) ja kolmella Gnat Trainerilla (T.1).

Stalinin saaliskoneet

Vladimir Kotelnikovin seitsemänsivuisessa jutussa käydään läpi Neuvostoliiton saamien sotasaaliskoneiden käyttöä. Punatähdin varustettuna lensi mm. Messerschmitt ME 262 A-2, Siebel Si 204 D, Heinkel He 162, kaksipaikkainen (!) Messerschmitt Me 163A ja yksipaikkainen Me 163B-1, Junkers W 34, Junkers Ju 52/3m, Arado Ar 196A, Dornier Do 24T, Fieseler Fi 156C-2, Mitsubishi A6M5 Zero ja Nakajima Ki 46 III Dinah.

Aeroplane 1/2017

Lehden teema on Mosquito. Database-osuudessa Hawker Horsley.

Pembroke myyty

Air Atlantique Classic Flightin entinen Percival Pembroke C1 XL954/G-BXES on vaihtanut kotipesää. Pitkään Coventryssä ollut kone lensi 10.11.2016 Dublinin lähelle uudelle omistajalleen Christy Keanelle.

Calgaryn Hurricane valmistumassa

Neljä vuotta sitten Historic Aviation Services -nimiselle yhtiölle Albertaan Kanadaan tullut Hawker Hurricane XII RCAF 5389 on valmistumassa. Koneen omistaa Calgaryn kaupunki ja kone tulee näytteille saman kaupungin ilmailumuseoon.

Australian Mosquitot

Brian van der Waterin kuusisivuisessa jutussa kerrotaan de Havilland Australian Mosquito-tuotannon alku, vaikeudet ja aikaansaannokset. Koneen piirustukset tuotiin Englannista Australiaan mikrofilmattuina matkalaukussa heinäkuussa 1942... Juttu sisältää sodanaikaisia tuotantokuvia.

Uudessa-Seelannissa tehtiin uustuotanto-Mosquito

The Flying Heritage Collectionin de Havilland Mosquito TIII TV959 lensi ensilentonsa 26.9.2016. Kone on uustuotantoa, rakennettu Uudessa-Seelannissa. Pajalla on tekeillä toinenkin Mossie... Gavin Conroyn viisisivuinen juttu sisältää mielenkiintoisia tuotantokuvia. Dave Phillipsin viisisivuisessa jutussa kerrotaan TV959:n historia ja millaista uudelleen rakennetulla koneella on lentää nyt.

Avro 504K

Matthew Boddingtonin seisemänsivuisessa jutussa on upeita ilmasta ilmaan -kuvia Argentiinassa rakennetusta Avro 504K -koneen replikasta, joka on palannut A.V. Roen jälkikasvulle Ison-Britannian taivaalle.

Bornholmin salaiset MiGit

Kolme Puolan Ilmavoimien MiG-15-konetta - joukossa kaksi puolalaisvalmisteista Lim-2:ta - laskeutui kylmän sodan aikana Tanskaan kuuluvalle Bornholmin saarelle. Hollantilaisen Dick van der Aartin kirja The Secret MiGs of Bornholm kertoo siitä. 146 sivua, pehmeät kannet, ISBN 978-9-40215-352-1.

FlyPast 1/2017

Lehden teema on Bomber Command ja Spotlight-osuudessa esitellään Messerschmitt Me 262.

Musta kuutonen on nyt Cosfordissa

RAF Museum Hendonin Messerschmitt Bf 109G-2 2 "Musta 6" on siirretty Hendonista Confordiin ja asetettu näytteille. Samassa yhteydessä siirrettiin de Havilland Tiger Moth T6296. Seuraavana siirtojonossa ovat Junkers Ju 88R-1, Gloster Gladiator I ja Westland Lysander III.

Messerschmitt_Bf_109G-2_Hendon_2015.jpg

Fw 190 myynnissä

Platinium Fighters myy tällä hetkellä Flug Werk Fw 190A-8 -konetta tunnukseltaan D-FWJS. Kone ei siis ole aito, vaan vuonna 2009 ensilentonsa tehnyt uustuotantokone, joka on maalattu esittämään Waltern Nowotnyn ohjaamaa Focke-Wulf Fw 190A-6:tta.

Maailman vanhin DC-2 entisöidään Australiassa

Lokakuun 2016 lopussa otti The Uiver Memorial Community Trust Australian Alburystä entisöitäväkseen Douglas DC-2 -koneen tunnukseltaan PH-AJU. Kyseessä on vanhin säilynyt DC-2. Kone rakennettiin vuonna 1934 ja palveli uutena Eastern Air Linesiä Yhdysvalloissa. Toisen maailmansodan puhkeamisen myötä kone kuului niiden 11 DC-2-koneen joukossa, jotka brittiläinen hankintakomissio osti Australian hallituksen puolesta. Kone sai uudet Cyclone-moottorit alkoi vuodesta 1941 palvella Australian Kuninkaallisia Ilmavoimia.

Huhtikuussa 1942 kone muutettiin kuljetuskoneeksi, tarkoituksena kuljettaa sillä lentokonemoottoreita. Kone lensi ympäri Australiaa ja kohtasi lukuisia onnettomuuksia. Myöhemmin kone myytiin Sid Marshallille, joka säilytti konetta varastossa. 1970-luvun lopulla kone myytiin Albury West Rotary Clubille, joka kunnostutti koneen ja maalautti sen esittämään KLM:n omistamaa ja Melbourne Race -kilpailuun osallistunutta konetta tunnukseltaan PH-AJU. Kone asetettiin näytteille Alburyn lentokentälle.

Ulkosäilytyksessä koneen kunto huononi ja 2000-luvun alussa se otettiinkin pois paikoiltaan. The Uiver Memorial -ryhmä osti koneen vuonna 2013.

DC-10 näytteille Pimassa

McDonnel Douglas DC-10 N220AU on saapunut Arizonan Tusconiin ja asetettu näytteille Pima Air & Space Museumissa. Kone saapui Davis-Monthan lentoasemalle 7.11.2016 ja hinattiin Pimaan.

Kone on valmistumisjärjestyksessään toinen DC-10:n sarjatuotantokone, joka toimi yli 22 vuotta lentävänä silmäsairaalana käyden 78:ssa kolmannen maailman maassa. Viimeinen tällainen lento toteutettiin syyskuussa 2015 Peruun. Kone korvattiin FedExin lahjoittamalla McDonnel Douglas MD-10 -koneella.

Brewsterit Malesiassa

Andrew Thomasin kahdeksansivuinen juttu käsittelee Brewster-hävittäjien käyttöä Singaporen rintamalla vuosina 1941-1943.

Japanin uhka pakotti britit vahvistamaan Singaporen puolustustusta, sillä Singaporen satamalla oli strategista merkitystä Kuninkaalliselle laivastolle.

Puolustusta varten perustettiin 67. ja 243. laivueet, jotka varustettiin Brewster "Buffalo" -koneilla. Niihin ohjaajat saatiin suoraan koulutuksesta ja he olivat enimmäkseen australialaisia ja uusiseelantilaisia nuoria miehiä. Kun koneita saatiin lisää, perustettiin Australian Kuninkaallisten Ilmavoimien laivue 453 ja myös 21. laivue sai Brewstereitä CAC Wirraway -koneidensa rinnalle.

Japanilaisten hyökkäys alkoi 7.12.1941 - samaan aikaan kuin hyökkäys Pearl Harbouriin. Siitä alkoi epätoivoinen taistelu, jossa saavutettiin voittoja puolin ja toisin. Taistelu päättyi Singaporen antautumiseen 15.2.1943.

Kansainyhteisön Brewstereiden lisäksi Indonesiassa - eli Hollannin Itä-Intiassa - oli myös Hollannin Brewstereitä kolme laivueellista. Osa niistäkin osallistui Singaporen taisteluihin. Jutun yhteydessä käydään läpi myös Brewsterien käyttö Kuninkaallisissa Ilmavoimissa. Se sai käyttöönsä 15 alunperin Belgian tilaamaa konetta. Ne osallistuivat 805. laivueeseen kuuluvina mm. Kreetan taisteluihin Gladiatorien ja Fulmarien rinnalla.

"Buffalojen" saama huono maine ei paista näistä jutuista lainkaan esiin; sillä taisteltiin mitä oli ja Brewstereillä saavutettiin myös lukuisia ilmavoittoja mm. japanilaisten pommikoneita vastaan.

Hollannin lippulaivat

Darren Harbarin kaksisivuisessa jutussa esitellään Hollannin Kuninkaallisten Ilmavoimien historiallinen laivue, jonka tukikohtana on Glize-Rijen. Laivueessa on 27 konetta, joista 11 lentää: Auster, Beech 18, Tiger Moth, Beaver, Fokker Instructor, Harvard, Mitchell, Piper Super Cub, Stinson Sentinel ja Spitfire IX.

Johannesburgin ilmailumuseo

Afrikan tärkein - liekö ainoa? - ilmailumuseo sijaitsee Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Ian Black esittelee museon nelisivuisessa jutussaan. Museon kokoelmiin kuuluu mm. Hawker Hartbee, Messerschmitt Bf 109E-3, Messerschmitt Me 262, Hawker Hurricane IIC, de Havilland Mosquito PR-IX, Impala II, Mirage III ja Dakota IV.

Stalinin saaliskoneet

Vladimir Kotelnikovin kahdeksansivuisessa jutussa käydään läpi Neuvostoliiton saamien sotasaaliskoneiden käyttöä. Punatähdin varustettuna lensi mm. Messerschmitt Bf 109G-2, Heinkel He 111H, Focke-Wulf Fw 190 ja 200 sekä Junkers Ju 388.