Tiistaikerhon blogi

Haukka I palasi Vesivehmaalle

Torstai 16.4.2015 - Tiistaikerholainen


Suomen Ilmailumuseossa ”Hylyistä helmiksi” näyttelyssä esillä ollut Tiistaikerhon konservoima ja korjaama I.V.L. D 26. Haukka I (HA-39) -hävittäjä palasi Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon Vesivehmaalle.

blogi_2015-7-1.jpg
”Vesikseltähän” Haukkaa alettiin syksystä 2012 lähtien tuoda osa osalta Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa näyttelykuntoon saatettavaksi. Konservointi ja korjaustyön valmistuttua oli aika palauttaa kone sovitusti lähtöpaikkaansa. Kuljetuksen Suomen Ilmailumuseosta Vesivehmaalle järjesti Keski-Suomen Ilmailumuseo ja käytännön operaation hoiti ilmavoimat. Siispä kiitos ja kumarrus Tikkakosken suuntaan! Ensimmäiseen kuormaan laitettiin menemään Haukan runko ja pyrstö ja toiseen koneen siivet.

blogi_2015-7-2-3.jpg

blogi_2015-7-4.jpg

Vielä kuukausi sitten oli ongelmana, mihin ”rakoseen” Haukan saisi koneita tupaten täynnä olevassa Vesivehmaan hallissa näytteille asetetuksi. Kuin sattumalta Haukalle järjestyi hallissa tilaa, koska siellä oleva Caudron-Renault C.R.714 -hävittäjä lähtee yllättäen lainaan Puolaan. Syy on se, että Puolan luhistuttua 1939 puolalaiset lentäjät taistelivat konetyypillä Ranskan ilmavoimien alaisuudessa (Groupe de Chasse polonais I/145) saksalaisia vastaan. Saivatpa puolalaiset Caudron-Renaulteillaan 12 varmistettua pudotustakin, josta syystä niin piloteilla kuin konetyypillä on Puolassa sankarin maine. Siis aivan toisenlainen maine kuin Suomessa, jossa maahamme 1940 saapuneet kuusi Caudron-Renaultia hylättiin käyttökelvottomana. Näistä koneista yksi on ollut esillä Päijät-Hämeen ilmailumuseossa ja on nyt lähdössä Puolaan.

blogi_2015-7-5-6.jpg
Haukka I kootaan toukokuun alkupuolella Caudron-Renaultin paikalle. Näin Haukka I on Päijät-Hämeen ilmailumuseossa nähtävillä tulevana kesänä museon aukioloaikoina. Siispä ensi kesänä kannattaa poiketa ”Vesikselle” I.V.L. D 26. Haukka I (HA-39) hävittäjää ihailemaan!

Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, I.V.L. D 26 Haukka


Kommentit

24.11.2015 15.28  Heikki Maaselkä

Siinäpä on komeata teknologiaa! Hienoa nähdä että "prototyyppi" on vielä olemassa ja vieläpä näytteillä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini