Tiistaikerhon blogi
Kurjen kokoamisen "häntiä" VesivehmaallaMaanantai 17.6.2019 - Tiistaikerholainen Vuonna 1927 valmistunut Ilmavoimien lentokonetehtaan Kurki-kone (I.V.L. K.1 Kurki) koottiin kolmen vuoden kunnostuksen jälkeen esille Päijät-Hämeen Ilmailumuseoon 15. toukokuuta. Muutamia asioita jäi vielä silloin tekemättä. Niitä olivat mm. siipitukien ja siipien kiinnityspulttien sekä joidenkin pyrstön pulttien suojalakkaus ja matkustamon ylänurkissa olevien siiven kiinnityspulttien suojuskoteloiden kiinnitys. Tiistaikerhossa syntyi myös ajatus rakentaa siisti koroke Kurjen pyrstöä ylhäällä pitävän metallituen alle siinä olevan kahden kuormalavan tilalle. Koroketta ryhdyttiinkin rakentamaan ostamalla sitä varten sopivaa puutavaraa. Korokkeesta päätettiin tehdä kolmikulmainen vastaten Kurjen pyrstön alla oleva kolmijalkaista tukea. Korokkeen sivut rakennettiin 50x50 mm höylätystä puutavarasta ja kansi sahattiin rimalevystä. Koroke rakennettiin niin, että sen osat kiinnitettiin toisiinsa piilokiinnityksenä korokkeen sisältä käsin. Näin korokkeen ulkopinnat saatiin kauniin siisteiksi. Lopuksi koroke maalattiin pyrstön metallituen mukaan siniseksi. Maanantaina 10. kesäkuuta tiistaikerholaisten iskuryhmä suuntasi Vesivehmaata kohti mukanaan valmistunut koroke, maalia, ruuveja, pesuainetta ja rättejä. Mukaan saatiin mahtumaan vielä viimeinen kuudesta Tiistaikerhon Päijät-Hämeen Ilmailumuseota varten kokoamista IKEA-metallihyllyköistä. Vesivehmaalle saavuttua asennettiin ensin uusi koroke. Pyrstöä nostettiin pinoojan varaan sen verran, että metallituki saatiin irrotettua ja tuen alla olleet kuormauslavat siirretty sivuun. Tämän jälkeen kolmikulmainen koroke asennettiin paikoilleen ja sen päälle kolmijalkainen metallituki. Pyrstö laskettiin pinoojalla takaisin metallituen varaan. On se tuki nyt paljon siistimpi uudella siniseksi maalatulla korokkeella kuin kuormauslavoilla. Kun pyrstön tuki korokkeineen oli paikallaan, ryhdyttiin muihin töihin. Osa porukkaa suojalakkasi pultin kantoja ja mutteripäitä ruostumista estävällä joko mustalla tai hopealla Isotrol-lakalla, osa kiinnitti matkustamossa suojakoteloita paikoilleen ja osa pesi Kurjen suksien pinnat, jotka olivat kurkea Vesivehmaalle siirrettäessä ja kootessa likaantuneet. Kun suunnitellut työt oli saatu tehdyksi, Lahden Ilmasilta tarjosi kahvit ja pullat Vesivehmaan Lentokentän kahvilassa. Sitten oltiin taas valmiit kohti uusia seikkailuja! |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki |