Tiistaikerhon blogi
Link Trainerin siivet valmiit toimitettavaksi Karjalan IlmailumuseoonMaanantai 9.9.2024 - Tiistaikerholainen Lappeenrannassa toimiva Karjalan ilmailumuseo pyysi Tiistaikerhoa entisöimään heidän kokoelmassaan olevan Link Trainer (LT-1) -simulaattorin siivet. Osin rikkonaiset ja verhoilultaan repaleiset siivet tuotiin Suomen ilmailumuseolle vuoden 2023 lopulla ja työt pääsivät alkamaan. Siipien entisöinnin etenemistä on seurattu aiemmissa Tiistaikerhon blogeissa. Tavoitteemme oli saada entisöintityö valmiiksi toukokuun lopussa ennen Tiistaikerhon kevätkauden 2024 päättymistä. Siipien pintamaalausta emme kuitenkaan ehtineet saada valmiiksi. Niinpä maalaukset jatkuivat elokuussa kerhon syyskauden alettua. Nyt siipien maalaukset on saatu päätökseen. Vasemmanpuoleinen kuva: Kimmo Marttinen. NC Speed -nitroselluloosalakalla rumpumaiseksi kiristämämme siiven verhoilukankaat maalattiin Isotrol -öljymaalilla. Maali sävytettiin alkuperäistä beige-sävyä vastaavaksi (sävy TVT Q609). Maalaus tehtiin siveltimellä ja Isotrol maali peitti erinomaisesti heti ensimmäisellä maalauskerralla. Lisäksi maali teki erittäin tasaisen ja sileän pinnan, joten toista maalauskertaa ei tarvittu. Joku siihen Tiistaikerhossa sanomaan, että on kuin tehtaassa tehty. Kun kumpikin siipi oli maalattu, niihin kiinnitettiin entisöidyt ja jo aiemmin maalatut siivekkeet. On vähän erikoista, että tämän Link Trainerin siivissä on siivekkeet, sillä minkäänlaista mekanismia siinä ei ole, jolla ohjaussauvan liike siirtyisi siivekkeeseen. Sellaisiakin Link Trainereita kyllä on, joissa siivekkeet liikkuvat. On myös sellaisia, joissa siipi on vaan pelkkä levy kangasverhoillun siiven sijasta. Siiveke oli kiinnitetty siipeen kahdella pienellä perinteisellä saranalla. Entisöinnissä saranoiden ruuvinreiät olivat jääneet uudelleen verhoilun alle. Saranoiden paikat voitiin kuitenkin määrittää valokuvien perusteella, jotka oli otettu ennen entisöinnin alkamista siipien statuksen määrittämiseksi. Saranoiden paikat merkittiin kumpaankin siivekkeeseen maalarinteipillä. Siivekkeet kiinnitettiin vuoron perään omaan siipeensä. Kumpikin sarana asetettiin siivekkeen merkkiteipin päälle ja keskimmäisen ruuvinreiän paikka merkittiin teippiin. Ruuveina käytettiin perinteisiä urakantaruuveja. Merkin kohdalle porattiin ohuella terällä ruuvinreikä ja ruuvi kierrettiin paikalleen. Tämän jälkeen merkkiteipit voitiin poistaa. Kun kumpikin sarana oli kiinni siivekkeessä keskimmäisestä ruuvistaan, siiveke laitettiin paikalleen siiven viereen niin, että saranoiden toiset puolet lepäsivät siipeä vasten. Saranoiden keskimmäisen ruuvin paikka merkattiin siipeen, jonka jälkeen keskimmäiset ruuvit kierrettiin kiinni. Siiveke oli nyt kiinni siivessä. Seuraavaksi tarkistettiin, että siiveke on paikallaan oikeassa asennossa. Kun se oli todettu, kierrettiin saranan kaikki ruuvit paikalleen. Siivekkeiden asentaminen ali saatu tehdyksi. Entisöinnin viimeinen työ oli siivessä olevien metallipidikkeiden maalaaminen beigen väriseksi. Näistä pidikkeistä siipi kiinnitetään Link Trainerin runkoon. Siipien entisöinti on nyt tehty ja ne ovat valmiit toimitettavaksi Karjalan ilmailumuseoon Lappeenrantaan. Samaan kuljetukseen lähtee myös keväällä valmiiksi entisöimämme Karjalan ilmailumuseon Mil Mi-8 (HS-4) helikopterin pyrstöpuomin vakaajat Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu. |
Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, Link Trainer, Tiistaikerho |