Tiistaikerhon blogi
Mi-8:n pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinta verhoiltuSunnuntai 17.10.2021 - Tiistaikerholainen Tiistaikerhossa on käynnissä Hämeenlinnassa Kauppakeskus Tuulosen pihalla näytteillä olevan Mi-8P -helikopterin pyrstöpuomin vakaajien verhoilu. Kopteri tunnuksella HS-6 oli Ilmavoimien ja Maavoimien käytössä vuosina 1978-2007. HS-6 olisi mennyt romutukseen, ellei sille olisi löytynyt paikka Kauppakeskus Tuulosessa. Pyrstöpuomin vakaajat on verhoiltu salon johtoreunan puolelta alumiinilevyllä ja jättöreunan puolelta kankaalla. Lähes viidentoista vuoden taivasalla olon seurauksena HS-6:n pyrstöpuomin vakaajan verhoilukankaat olivat lahonneet ja ne on uusittava. Lahot verhoilukankaat on Tiistaikerhossa poistettu ja vakaajien uudelleenverhoilu aloitettu. Kankaiden sijasta verhoilu tehdään kuitenkin alumiiniohutlevyllä, kuten on menetelty vakaajan johtoreunassakin. Syy tähän on, että HS-6 tulee jatkossakin olemaan esillä taivasalla, jolloin vakaajien verhoilu säätä kestävämmällä alumiinilevyllä on perusteltua. Näin varsinkin, kun kyse ei ole enää museoidusta koneesta. Museoidun koneen korjaamisessa ja entisöinnissä pyritään alkuperäisyyteen. Verhoiluun käytämme 0,30 mm vahvuisia käytettyjä alumiinisia offsetpainolevyjä. Ne ovat erinomaisia tarpeeseemme työstettävyytensä ansiosta, mutta myös siksi, että niissä on painolevyinä valmis tarttumapinta tulevalle maalipinnalle. Uudelleen verhoilun kohteeksi otettiin ensin pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinta. Ensin verhoiltiin vakaajan tyven pääty, josta verhoilukangas oli poistettu. Alumiiniohutlevystä leikattiin poistetun kankaan muotoinen kappale niin, että levy oli reunoiltaan 10 mm poistettua verhoilukangasta suurempi. Tämä siksi, että vakaajan tyveen tulevan levyn reunat taivutetaan tyvikaaren ala- ja yläreunan päälle. Taitetut reunat jäävät lopulta tyvikaareen niitattavien vakaajan ala- ja yläpinnan verhoilulevyjen alle. Tyvilevyn reunojen taivuttamiseksi teimme vanerista kolmiomaisen verhoilukankaan mittojen mukaisen lestin. Reunojen taivuttamisen jälkeen tyvilevyä vielä muokattiin viilaamalla. Valmiiksi muokattu tyvilevy niitattiin kiinni tyvikaareen muutamalla uppokantaniitillä. Seuraavaksi tehtiin vakaajan verhoiltavasta pinnasta pahvimalli. Todettiin, että käytössämme olevista alumiinilevyistä ei saa leikattua yhtenäistä koko verhoiltavan alueen suuruista kappaletta. Vakaajan ylä- ja alapinta joudutaankin verhoilemaan kahdella peräkkäisellä toisiinsa puskusaumalla liitettävällä alumiiniohutlevyllä. Liitos tehdään vakaajan keskellä olevan kaaren kohdalle. Tämän kaaren päälle niitattiin puskusauman alustaksi 5 cm leveä alumiinilevy. Alumiiniohutlevyyn piirrettiin pahvimalin mukaan vakaajan tyviosaan tuleva verhouslevy. Toiseen alumiinilevyyn piirrettiin vakaajan kärkiosaan tuleva levy. Tämän jälkeen levyt leikattiin vakaajan alapintaan kiinnitettäväksi. Leikattuja verhouslevyjä sovitettiin vakaajan päälle. Todettiin, että kumpikin levy on hieman liian leveä, joten niiden jättöreunasta leikattiin muutaman millin kaistale. Näin levyjen reunat saatiin täsmälleen vakaajan jättöreunan tasalle. Verhouslevyjen paikalleen niittaaminen aloitettiin vakaajaan tyvenpuoleisesta levystä. Levy asetettiin vakaajan kaarien päälle ja sen kulmiin porattiin kohdistusreiät. Niihin laitettiin tapit, jotka lukitsivat levyn paikoilleen niittauksen aloittamiseksi. Seuraava työvaihe oli merkitä alumiinilevyyn niittien paikat kunkin kaaren sekä jättöreunalistan kohdalle. Niittipaikkojen merkitsemiseen käytimme apuna metallista reikänauhaa eli reiällistä ilmastointivannetta. Näin niitinreiät saadaan kauniisti tasavälein. Kunkin niitinreiän merkin kohdalle napsautettiin metallipuikolla ja vasaralla alku poraamiselle, jonka jälkeen niitinreiät porattiin. Alumiinilevyjen niittaamiseen käytimme vetoniittejä eli tutummin popniittejä. Popniitti työnnettiin porattuun reikään, joka jälkeen se puristettiin kiinni niittipihdeillä. Kun pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinnan tyven peittävä alumiiniohutlevy oli niitattu, meneteltiin samalla tavalla vakaajan kärjenpuoleisen alumiinilevyn niittaamisessa. Pyrstöpuomin vasemman vakaajan alapinta on nyt saatu verhoilluksi ja verhoilemaan vakaajan yläpintaa. Kuvat: Lassi Karivalo. |
Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Mil Mi-8P, HS-6 |
|
22.10.2021 12.28
Timo P
Oho hienoa nähdä että jengi pitää kondiksessa tuota vehjettä! |
Kiitos paljon Tiistaikerho! Teette kerrassaan perusteelista työtä - ja asetatte samalla standardin täällä Tuulokessa tehtäville kunnostustöille. Haasteellista siis mutta myös kaanustavaa. Tavoitteenahan on saada aikaan ensi kesäksi näyttävä näyttelykuntoinen helikopteri.