Tiistaikerhon blogi

Kauppakeskus Tuulosessa oleva "Stigu" SZ-18 putsattu

Maanantai 4.10.2021 - Tiistaikerholainen


Ilmailumuseoyhdistyksen omistama Focke Wulf fw 44 Stieglitz (SZ-18) on ollut esillä jo joitain vuosia Kauppakeskus Tuulosessa Hämeenlinnassa. ”Stigu” on ollut aiemmin näytteillä Tuurin Kyläkaupassa.  SZ-18 on Tiistaikerhon entisöimä.

Blogi_2021-25-1_KS.jpg

Kauppakeskus Tuulosessa näytteillä olevan SZ-18:n pinnat ovat pölyyntyneet, joten ne olikin aika puhdistaa. Kappakeskuksen kanssa sovittiin, että kaksi tiistaikerholaista tulee tekemään itse puhdistuksen ja kauppakeskus järjestää paikalle puhdistusvälineet ja saksinosturin. Saksinosturi tarvitaan, jotta kauppakeskuksen käytävän katosta roikkuvan koneen pinnat voidaan puhdistaa ilman, että konetta tarvitse laskea lattiatasoon.

Blogi_2021-25-2_KS.jpg

Kun tiistaikerholaiset saapuivat 15. syyskuuta Tuuloseen, kaikki oli järjestetty viimeisen päälle valmiiksi mukaan lukien teollisuusimuri, pesumopit, rätit sekä vedellä täytetyt ämpärit. Kahvittelun jälkeen kerholaiset kiipesivät saksinosturin koriin ja homma pääsi alkamaan. Kauppakeskuksen henkilökunta hoiti henkilönosturin liikuttamisen koneen alla paikasta toiseen puhdistuksen aikana.

Blogi_2021-25-3_KS.jpg

Blogi_2021-25-4_KS.jpg

Ensin Stigun pinnat imuroitiin paksusta pölystä ja sen jälkeen pyyhittiin kosteilla mopeilla ja kankailla.  Kauppakeskuksen henkilökunta huuhtoi pölystä likaantuneet mopit sekä rätit puhtaiksi ja vaihtoivat ämpäreiden vedet aina kun saksinosturi vaihdettiin uuteen paikkaan. Työ tai paremminkin sanottuna yhteistyö sujui vallan erinomaisesti ja puhdasta tuli. Sujuvasta yhteistyöstä kertookin tiistaikerholaisten kommentti ”Kivoja kavereita nämä Tuulosen isännät ja tästä reissusta jäi mieleen hyvä muistijälki”.

Blogi_2021-25-5_KS.jpg

Blogi_2021-25-6_KS.jpg

IMY:n Stigu on taas kiiltäväpintaisena Kauppakeskus Tuulosen asiakkaiden ihailtavana. Asiakkaat voivat tutustua myös muuhunkin Kauppakeskus Tuulosen ilmailutarjontaan kuten vitriinissä olevaan DC-2 (DO-1) ”Hanssin-Jukkaan” ja pihalla esillä oleviin Saab 35FS Draken (DK-247) ja Mig-21BIS (MG-124) -hävittäjiin sekä Mil Mi-8P (HS-6) helikopteriin. Kauppakeskus Tuulosesta onkin muodostunut jo pieni ilmailumuseon poikanen ilmailumuseoharrastajien ja muidenkin iloksi.

Kuvat: Kimmo Salomaa

Avainsanat: Ilmailuhistoria, entisöinti, Tiistaikerho, Focke-Wulf Fw 44 Stieglitz, SZ-18


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini