Tiistaikerhon blogi

Myrsky-työt käyntiin joulutauon jälkeen

Perjantai 29.1.2021 - Tiistaikerholainen


Tammikuun puolivälistä on taas ahkeroitu Suomen ilmailumuseon entisöintitilassa, kun Myrskyn entisöintiä jatkettiin siitä, mihin ne ennen joulutauko jäätiin. Muutoin Tiistaikerhon toiminta on edelleen koronavirusepidemian vuoksi tauolla. Myrskynkin entisöintiä jatketaan vain puolen tusinan kerholaisen voimin koronavirusrajoitukset ja -ohjeistukset huomioon ottaen.

Blogi_2021-01-01.jpg

Blogi_2021-01-04.jpg

Alempi kuva: Jouni Ripatti.

Siipien alapintoihin vedettiin vielä kerros harmaata tartuntapohjamaalia, jonka jälkeen oltiin valmiit siiven yläpuolen pohjamaalauksen aloittamiseen. Ennen siipien kääntämistä siiven alapinnalla olevien tarkistusluukkuaukkojen reunoista kaavittiin pois liiat maalit. Näin alumiiniset tarkistusluukut painautuvat aukkoonsa siiven vanerinpinnan tasalle. Tässä työssä ei kaihdettu epämukaviakaan työasentoja.

Blogi_2021-01-06-07.jpg

Kun alapinnan pohjamaalaus oli valmis, aloitettiin siipipuoliskojen kääntäminen yläpintojen pohjamaalausta varten. Tätä varten siiven kärkeen ja tyveen kiinnitettiin kääntämistä varten tehdyt teräsputkitelineet. Niissä on akselitappi nostoliinojen kiinnittämiseksi. 

Blogi_2021-01-09.jpg

Vihje: vie hiiresi kuvan päälle!

Blogi_2021-01-17.jpg

Blogi_2021-01-19.jpg

Nostoliinat kiinnitettiin telineisiin ja kumpikin siipi nostettiin pinoojan ja nostolaitteen avulla ylös työtasosta ja kiepsautettiin ympäri. Näin siiven maalamaton yläpinta saatiin päällepäin. Siipi aseteltiin takaisin työtasolleen ja siiven kummassakin päässä olevat kääntötelineet irrotettiin. Kaikki on nyt valmista siipipuoliskojen yläpinnan pohjamaalaukseen.

Kuvat: Lassi Karivalo, ellei toisin erikseen mainittu.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini