Tiistaikerhon blogi

MY-5:n runkokehikko vietiin hiekkapuhallettavaksi ja maalattavaksi

Keskiviikko 16.9.2020 - Tiistaikerholainen


Kuten aiemmissa blogeissani olen kertonut, Myrsky MY-5:n ruosteinen runkokehikko oikaistaan, hiekkapuhalletaan ja maalataan, ennen kuin sitä käytetään entisöitävänä olevan Myrsky MY-14:sta siiven koeasennusrunkona.

Blogi_2020-16-01.jpg

Suomen Ilmailumuseon entisöintitilan ulkopuolella MY-5:n runko on ollut kiinnitettynä tukevaan metallikehikkoon eli jigiin, jossa sitä on oiottu ja siitä on irrotettu runkokehikossa vielä kiinni olleet osat. Niistä valtaosa on ollut erilaisia pantamaisia kiinnityskorvakkeita. Runkokehikko myös katkaistiin ohjaamon takaa, jotta se saatiin lyhyempänä helpommin käsiteltäväksi ja jotta se mahtuu museon entisöintitilaan MY-14 siiven koeasennusta varten. Runkokehikon osat hitsataan myöhemmin yhtenäiseksi Myrsky MY-5:n runkokehikoksi.

Blogi_2020-16-02-03.jpg

Ruostuneessa MY-5:n runkokehikossa vielä kiinni olleet kiinnityskorvakkeet ovat tärkeitä runkokehikon alkuperäisen maalin ja sen sävyn selvittämiseksi. Tämä siksi, että runkokehikosta irrotettujen korvakkeiden alta paljastui jokseenkin hyväkuntoista kehikon alkuperäistä maalipintaa. Maalipinta on säilynyt ruostumiselta ollessaan piilossa korvakkeiden alla.

Blogi_2020-16-04-05.jpg

Paljastunutta alkuperäistä maalipintaa puhdistettiin kevyesti hiomalla, jolloin maalin sävy tuli vielä korotetusti esille. Puhdistetun maalipinnan kummallekin puolelle tehtiin kahdella eri harmaasävyisellä Isotrol -maalilla (alkydi-pellavaöljyseosmaali) maalitesti runkokehikon uuden pohjamaalin sävyn valitsemiseksi. Käytetyt harmaat testisävyt ovat RAL 7005 ja RAL 7042.

Blogi_2020-16-07.jpg

Tiistaina 15. syyskuuta lyhennetty MY-5:n runkokehikko lastattiin pinoojan avulla henkilöauton peräkärryyn kuljetettavaksi vantaalaiseen Auto- ja Teollisuusmaalaamo Oy:hyn.  Samaan kyytiin oli tarkoitus laittaa ruosteinen moottoripukkikin, mutta sitä ei saatu mahtumaan runkokehikon kanssa samaan kuljetukseen. Sen vuoro tulee siten myöhemmin.

Blogi_2020-16-11.jpg

Auto- ja Teollisuusmaalaamossa kehikko hiekkapuhalletaan ja pohjamaalataan.  Kun kehikko on hiekkapuhallettu, sen puhtaat metallipinnat käsitellään heti ruostumista suojaavalla kirkkaalla lakalla. Kirkkaan lakan päälle tulee harmaa Isotrol pohjamaali. Pohjamaalattu MY-5:n runkokehikko saadaan takaisin Suomen Ilmailumuseolle muutaman viikon päästä.

Kuvat: Lassi Karivalo

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, VL Myrsky, MY-14, MY-5


Kommentit

29.9.2020 15.23  Tuula

Onpas mielenkiintoinen projekti. Hienoa, että kehikko on vielä mahdollisuutta entisöidä hiekkapuhalluksen ja maalin avulla. Millaista ruostonesto lakkaa tuollaiseen käytetään?

1.10.2020 11.11  Reino Myllymäki

Hiekkapuhalluksen jälkeen runko lakataan Isotrol Klarlackilla ja sen jälkeen maalataan Isotrolin alkydipohjaisella koneharmaalla maalilla. Menettely on sama kuin MY-14:n kohdalla.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini