Tiistaikerhon blogi

Myrskyä heinäkuussakin

Tiistai 23.7.2019 - Tiistaikerholainen


Myrskyn entisöinnin parissa puuhaavat tiistaikerholaiset eivät malta olla poissa Suomen Ilmailumuseon entisöintiverstaalta edes heinäkuussa. Mielessä polttelee saada VL Myrsky II:n (MY-14) entisöintiprojektia koko ajan eteenpäin.

Blogi_2019-20-01.jpg

Heinäkuussa on keskitytty oikean siiven alapinnan verhoilun saattamiseen valmiiksi. Nyt ollaankin tilanteessa, jossa siiven sisäosat ovat kaikkine laitteineen jo piilossa vaneriverhoilun alla. No, joitain pieniä yksityiskohtia on vielä vaneroinnin osalta meneillään.

Blogi_2019-20-02.jpg

Kun oikean siiven alapinnan vanerointi on saatu valmiiksi, käsittelyyn otetaan vasen siipi. Sen yläpinta on jo vaneriverhoiltu salkojen väliseltä alalta. Työ vasemman siiven kanssa tarkoittaa mm. siiven sisään asennettavia siivekkeiden sekä laskutelineen käyttölaitteistoja, jättöreunan kaarien kiinnittämistä takasalkoon sekä jättöreunaan tulevan laskusiivekkeen tilan vanerointia. Samanaikaisesti voidaan jo aloittaa siiven alapinnan verhoilua etu- ja takasalon väliseltä alueelta siiven kärjestä alkaen. Kun kaikki edellä mainitut työt on jo kertaalleen ”testattu” oikean puoleisessa siipipuoliskossa, olettaisi vasemman siipipuoliskon vastaavien töiden etenevän varsin joutuisasti.

Blogi_2019-20-03.jpg

Blogi_2019-20-05.jpg

Siipi ei kuitenkaan ole ollut ainut heinäkuinen Myrsky-työn kohde. Myrskyn pyrstön vasen ja oikea korkeusvakaaja on saatu verhoiltua ja verhoiluvanerin saumat hiottua tasaisiksi. Sivuvakaaja ja korkeusvakaajat kiinnitettiin asennustelineeseen sivu- ja korkeusvakaajien saumakohtaan tulevien suojus- eli kainalopeltien asentamiseksi. Käytössämme onkin aidot Myrsky pyrstön kainalopellitt, joten vältymme uusien tekemiseltä. Tosin alkuperäiset pellit ovat vähän rutussa, joten ne pitää oikaista ja kunnostaa muutoinkin ennen lopullista paikalleen asentamista.

Blogi_2019-20-08.jpg

Niin ikään on kunnostettu Myrskyn alkuperäisiä alumiinirakenteisia korkeusperäsimiä.  Niiden rakenteessa on murtumia ja myös puuttuvia osia. Peräsimiä korjataan parhaillaan asennettaviksi myöhemmin korjattuina korkeusvakaajaan.

Blogi_2019-20-06-07.jpg

Kesäkuussa lähetettiin Myrskyn moottorisuojuksen eli NACA-renkaan yläosan muotoon tehty puinen lesti renkaan yläosan tekemiseksi kolmesta toisiinsa hitsattavasta alumiinipellistä. Työ teetettiin projektin ulkopuolisena ostopalveluna. Alumiinipellit muokattiin yksitellen puista lestiä vasten mm. lyijypiiskalla. Muokkauksen jälkeen levyt hitsattiin toisiinsa yhtenäiseksi NACA-renkaan yläosaksi.  Muokattu NACA-renkaan yläosa saatiin muokkauksessa kovia kokeneen muokkauslestin kanssa Tiistaikerhoon heinäkuun puolivälissä. Renkaan yläosaa on vielä jonkin verran muokattava ja sen etuosaan on avattava moottorin ilmanottoaukko ennen kuin NACA -renkaan yläosa voidaan hitsata yhteen NACA-renkaan muun kehän kanssa.

Kuvat: Lassi Karivalo.

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini