Lokin historia

Douglas C-47A-75-DL valmistusnumeroltaan 19309 valmistui vuonna 1943 Long Beachissa Yhdysvalloissa ja luovutettiin Yhdysvaltain Ilmavoimille 21.12.1943, jolloin se sai sotilaskonenumeron 42-100846.

Kone siirrettiin Yhdysvaltain Ilmavoimien kuljetuslennoston Euroopan osastoon vuoden 1943 lopulla ja lokakuussa 1944 Yhdysvaltain 8. Ilma-armeijan alaisuuteen. Kone osallistui 6.6.1944 Normandian maihinnousun operaatioihin Utah Beachilla komentajanaan Brauer. Kone kuljetti osaa 101. Maahanlaskudivisioonan 506. laskuvarjorykmentin 2. pataljoonasta, jonka E-komppanian vaiheista valmistui vuonna 2001 kymmenosainen tv-sarja Taistelutoverit.

douglas_c-47_ap_public_domain.jpg

Kuvassa Lokin kaltainen Douglas C-47 (s/n 19607), joka myöskin osallistui Normandian maihinnousun ilmaoperaatioihin ja lentää edelleen Wings Venturen omistuksessa. Kuvattu Cotswold Air Show:ssa 2010. Kuvaaja Adrian Pingstone on luovuttanut kuvan vapaasti käytettäväksi.

Kesän 1944 jälkeen kone koki useita siirtoja Yhdysvaltain armeijan yksiköiden välillä ja päätyi lopulta huhtikuussa 1946 Yhdysvaltain armeijan ylijäämävarastoon, joka sijaitsi Münchenin lähellä Oberpfaffenhofenissa.

Sodan jälkeen Suomen valtio osti Liittoutuneiden ylijäämäkalustoa myyvältä Army & Navy Liquidation Commissionilta (myöhemmin Foreign Liquidation Commission) kahdeksan (lopulta yhdeksän) Douglas C-47 Skytrain ja C-53 Skytrooper -kuljetuskonetta ja lisäksi varaosakoneita. Niiden joukossa oli 42-100846.

Kone lennettiin 3.10.1946 Saksasta Tukholman kautta Amsterdamiin, missä Fokker kunnosti koneen kuljetuskoneesta 21-paikkaiseksi matkustajakoneeksi versioon DC-3C-S1C3G. Lentotunteja oli tässä vaiheessa vain 1 430. Kone siirtolennettiin 23.2.1947 Amsterdamista Tukholmaan ja sieltä 26.2.1947 Helsinkiin kapteeninaan Wolmar Laurila ja kakkosohjaajana Olavi Siirilä.

Helsingissä kone merkittiin Suomen ilma-alusrekisteriin numerolla 64 (OH-LCD) ja luovutettiin 22.4.1947 Aero Oy:lle. DC-3-koneita käytettiin aluksi kotimaan reiteillä ja jo vuodesta 1947 alkaen lisääntyvässä määrin myös ulkomaan reiteillä.

 

sim_vk_lokki-tiedote_2_crop_640x360.jpg

Aero Oy:n ensimmäinen ulkomaanlentoyhteys sodan jälkeen avautui Tukholmaan 3.11.1947. Kuvassa matkustajia nousemassa Lokki-koneeseen Malmin lentoasemalla. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

sim_vk_lokki-tiedote_3_crop_640x360.jpg

Aero Oy:n OH-LCC "Tiira" ja OH-LCD "Lokki" olivat ensimmäiset Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuneet koneet, synnyttäen suurta mielenkiintoa 26.6.1952. Kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Aero Oy:n DC-3-koneet Tiira ja Lokki olivat ensimmäiset Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuneet koneet, historiallinen laskeutuminen tapahtui Lokin osalta 26.6.1952 klo 11.34, kapteeninaan Wolmar Laurila. DC-kausi oli Aerolle kasvun aikaa ja myös tilauslentojen määrä kasvoi.

sim_vk_lokki-tiedote_4_crop_630x360.jpg 

Turun Rakennusmestariyhdistys Joensuun retkellä 8.-9.8.1953, taustalla OH-LCD eli Lokki. Kuva: Helge Laitisen arkisto via Suomen Ilmailumuseo.

Convair Metropolitan -koneiden hankinta vuonna 1953 siirsi DC-3:t pois ulkomaan reiteiltä kotimaan matkustajaliikenteeseen. Kotimaan henkilöliikenteessä Lokki kärsi matkustajakonehistoriansa ainoan vaurion, kun se joulunalusviikolla 1957 liukui liukkaalla säällä yli Vaasan lentotien kiitotien pysähtyen jäiselle penkalle. Kone purettiin ja siirrettiin maitse Aero Oy:n lentotekniikkaan, joka palautti koneen lentokuntoon.

1960-luvulla tapahtunut Caravelle-suihkukoneiden hankinta siirsi Metropolitan-koneet kotimaan reiteille, jolloin DC-3-matkustajakoneet alkoivat jäädä työttömiksi. Rahtikoneista oli kuitenkin pulaa.

sim_vk_lokki-tiedote_5_crop_640x360.jpg

Lokki sai rahtioven vuonna 1966 ja kone siirtyi kokopäivätoimiseksi rahtikoneeksi. Kuva: Finnair Oyj via Suomen Ilmailumuseo.

Kesäkuussa 1966 Lokki muunnettiin isolla rahtiovella varustetuksi kuljetuskoneeksi. Kone lensi Aero Oy:n (myöhemmin Finnair) rahtikoneena vuoteen1969, jolloin se myytiin Maanmittaushallitukselle. Se vastaanotettiin reilut 34 820 tuntia lentäneenä Finnairilta Kuljetuslentolaivueelle, joka operoi Maanmittaushallituksen omistamaa kuvauskonetta, jota käytettiin myös maalinhinauskoneena. Kone sai tunnuksen DO-8.

Ilmavoimien uransa aikana Lokki vaurioitui ainakin kaksi kertaa. Vasen siipi ja siiveke vaurioituivat alapinnoiltaan 16.8.1972 traktorin ulkoinen kuorma osui siihen. Siiveke vaihdettiin ja kone lennettiin 5.9.1972 Finnairille korjattavaksi. 5.9.1978 lokki osui Lokin vasempaan potkuriin, joka vaurioitui. Potkuri kunnostettiin Kar-Airilla kevättalvella 1979.

Koneen ja koko tyypin viimeinen varsinainen lento Ilmavoimissa oli 18:n laskuvarjojääkärin pudotuslento 18.12.1984, jolloin koneen lentävänä miehistönä oli majuri Juha Korhonen, luutnantti Kangas ja sotilasmestari Porvari. Kone varastoitiin Uttiin ja myytiin vuonna 1985 Airveteran Oy:lle. Myyty kone koelennettiin Utissa 13.1.1986 ja siirtolennettiin Helsinki-Vantaalle 28.1.1986. Lentotunteja koneella oli siirtolennon päätteeksi hieman yli 39 542.

sim_vk_lokki-tiedote_6_crop_640x366.jpg

Airveteran Oy:n Ilmavoimilta ostamat DC-3-koneet DO-8 (etualalla) ja DO-11 Utissa vuonna 1985. DO-8 on nykyään taas OH-LCD eli Lokki ja DO-11 on OH-LCH eli "Hotelli". OH-LCH lentää edelleen DC-yhdistyksen operoimana. Kuva: Suomen Ilmailumuseon arkisto.

Siitä lähtien kone on ollut varastoituna Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vuosina 1997-1998 Lokkia kunnostettiin "kaikessa hiljaisuudessa" Spearairin hallissa Helsinki-Vantaan lentokentällä.

lokki_1_ph_1998-01-06.jpg

Lokin moottorit käynnistyivät ehkäpä ensimmäisen kerran sitten 1980-luvun lopun, kun kone otettiin ulos hallista 6.1.1998. Kuvassa kone on vielä vanhassa värityksessä. Kuva: Pauli Hankonen.

Konetta on käytetty varaosakoneena saatettaessa Airveteran Oy:n toista konetta lentokuntoiseksi. Tämä toinen kone - johon OH-LCD Lokki joskus sekoitetaan - lentää edelleen tunnuksella OH-LCH. 

jami_dc-3_2012_rm_crop.jpg

Lokki sekoitetaan usein sisarkoneeseensa OH-LCH:hon eli "Hotelliin", joka lentää yhä DC-yhdistyksen operoimana. Kuvassa "Hotelli" Jämi Fly In -tapahtumassa 2012. Kuva: Reino Myllymäki.

DO-8 palautettiin tunnuksille OH-LCD ja maalattiin Aero Oy:n 1950-luvun maalauskaavioon 1990-luvun lopussa. Kone on tällä hetkellä rullauskuntoinen. Koneen suurin ero 1950-luvun ulkoasuun on vuonna 1966 rakennetun rahtioven kohdalla. Myöskään ohjaamon takapuolella olevaa "hyppymestarin ikkunaa" ei 1950-luvulla ollut. Kone on ollut ulkosäilytyksessä käytännössä koko 2000-luvun. Koneen moottoreita on käytetty viimeksi vuonna 2005.

lokki_asemataso_neljalla_2014-09-25.jpg

Vuonna 2009 heräsi henkiin projekti, jonka tarkoituksena oli saada OH-LCD (DO-8) takaisin laskuvarjohyppykoneeksi. Projekti näyttää hiipuneen vuonna 2011.

lokki_seistontapaikalla_2014-09-25_640x355.jpg

Lokin siirtoa jo valmistellaan torstaina 25.9.2015. Kuva: Reino Myllymäki

Helsinki-Vantaan lentoaseman 60-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä kesäkuussa 2012 Lokille tehtiin seisontapaikka 1. kiitotien ja 2. kiitotien väliin. Siinä kone oli vieraiden ja ohi rullaavien koneiden matkustajien ihailtavana 25.9.2014 saakka. Silloin kone siirrettiin sääsuojaan odottamaan tulevaisuuden toimenpiteitä. 7.-9.10.2014 Lokista irrotettiin siivet maakuljetuksen helpottamiseksi. Samalla irrotettiin oikea siiveke, pyrstökartio ja korkeusperäsimet kunnostusta varten.

lokki_sim_pihalla_2014-10-22.jpg

Lokki siirrettiin 22.10.2014 Suomen Ilmailumuseon pihalle, missä se odottaa siivettömänä kevään ja kesän 2015 toimenpiteitä.

Koneen kunnostus aloitettiin maaliskuussa 2015. Kunnostusta varten saatiin käyttöön pressukatos, joka kattoi koneesta puolet. Koneen kiillotusta kun ei voinut tehdä sen enempää auringon paisteessa kuin sateessakaan. Kiillotus oli massiivinen urakka, kiillotettavaa pintaa oli 250 neliömetriä.

lokkiprojekti_2015-06-04.jpg

Kiillotuksen lisäksi koneeseen tehtiin myös muita kunnostustöitä. Siivekkeet korjattiin ja kone sai käytetyt mutta alkuperäisiä parempikuntoiset korkeusperäsimet OH-LCH:sta. Matkustamon ikkunat uusittiin ja koneeseen tehtiin paljon maalaustöitä. Kunnostustöitä jää tehtäväksi myös asuntomessualueelle.

lokki_2015-06-10_lokki.jpg

Lokin roll-out-juhla järjestettiin 10.6.2015.

Lokki siirrettiin 16.-17.6.2015 yöllä maakuljetuksena Suomen Ilmailumuseolta Vantaan Kivistöön asuntomessualueelle, missä se toimi nähtävyytenä asuntomessujen ajan.

Lokki_Kivisto_SIM_2015.jpg

Lokki sijoitettiin varsin keskeiselle paikalle Vantaan asuntomessuilla Kivistössä. Kuva: Suomen Ilmailumuseo.

Asuntomessujen päätyttyä Lokki siirrettiin 13.-14.8.2015 yöllä hieman yksinkertaisempaa reittiä lentoaseman poikki Suomen Ilmailumuseolle, jossa oli raivattu sijoituspaikka koneelle. Kone sai siivet ja myöhemmin myös valot.

Lokki_2016-01-05.jpg

Lokki tervehtii Aviapoliksen rautatieaseman Aviabulevardin puoleiselta ulostulolta Suomen Ilmailumuseolle saapuvia. Kuva on otettu 1.5.2016.