Säännöt 10.4.2010

Perustettu 4.12.1969
Muutos 10.4.2010
Säännöt hyväksytty 09.06.2011

Ilmailumuseoyhdistys ry:n säännöt

1 § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Ilmailumuseoyhdistys ry ja sen kotipaikka Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on Suomen valtakunnan alue.

2 § Tarkoitus ja toiminta
Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä sekä ylläpitää harrastusta suomalaisen ilmailun historiaan ja sen kehitysvaiheisiin sekä tukea resurssiensa puitteissa suomalaisten ilmailumuseoiden toimintaa sekä suomalaisen ilmailuhistorian tunnettavuutta. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa toimeenpanemalla ilmailun historiaa koskevia tutkimuksia, järjestämällä ilmailuaiheisia esitelmätilaisuuksia, tutkimusretkiä, juhlatilaisuuksia sekä muita vastaavankaltaisia tilaisuuksia.

Yhdistys harjoittaa myös alan julkaisutoimintaa sekä avustaa suomalaisia ilmailumuseoita vapaaehtoisen työvoiman ja muun vastaavanlaisen avustustoiminnan muodossa mahdollisuuksiensa mukaan. Yhdistyksellä on voimassa olevien lakien ja muiden säännösten sallimissa puitteissa oikeus hankkia ja omistaa kiinteistöjä, museo ja muuta irtainta omaisuutta, harjoittaa julkaisu- ja kustannustoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia sekä panna toimeen myyjäisiä, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi myös ottaa hallintaansa ja hoitoonsa vierasta omaisuutta siitä erikseen tehtävien sopimusten mukaisesti. Yhdistys voi jakaa apurahoja alansa asiantuntijoiden suorittamaan museoalan tutkimukseen.

3 § Jäsenet
Yhdistyksen varsinaiseksi tai ainaisjäseneksi voidaan hyväksyä hyvämaineinen henkilö tai yhteisöjäseneksi oikeuskelpoinen yhteisö. Jäseneksi hyväksymisestä päättää yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen kannattavaksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä yhdistyksen toiminnan tukemisesta kiinnostuneen oikeuskelpoisen yhteisön tai yksityisen henkilön.

Yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi ja/tai kunniajäseneksi yhdistyksen sääntömääräinen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua yhdistyksen pyrinnöissä tai muuten sen toimialalla erikoisesti ansioituneita henkilöitä. Kunniapuheenjohtajana voi olla vain yksi henkilö kerrallaan.

4 § Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, ilmoittakoon siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai sanelkoon eronsa suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan.

Jäsenen, joka ei täytä jäsenyyden edellytyksiä tai toimii vastoin yhdistyksen tarkoitusperiä tai joka laiminlyö velvollisuutensa yhdistystä kohtaan, voi yhdistyksen hallitus erottaa.

Jäsenen, joka on laiminlyönyt jäsenmaksunsa suorittamisen, voidaan hallituksen päätöksellä erottaa yhdistyksestä.

5 § Jäsenmaksu
Varsinainen, ainais-, kannattava- ja yhteisöjäsen suorittaa yhdistykselle jäsenmaksun, jonka suuruuden yhdistyksen sääntömääräinen kokous vuosittain määrää kunkin jäsenryhmän kohdalla erikseen. Kunniapuheenjohtaja sekä kunniajäsenet ovat jäsenmaksusta vapaat.

Hallituksella on oikeus harkintansa mukaan vapauttaa jäsen jäsenmaksun suorittamisesta, mikäli vapauttaminen palvelee yhdistyksen toimintaa. Vapauttamista harkittaessa otetaan huomioon jäsenyyden kesto, jäsenen ikä sekä jäsenen taloudellinen asema.

6 § Hallitus ja sen tehtävät
Yhdistyksen asioita hoitaa sääntömääräisen kokouksen valitsema hallitus, johon kuuluvat kokouksessa valitut puheenjohtaja ja kuudesta (6) kymmeneen (10) jäsentä. Hallituksen toimikausi on yhdistyksen sääntömääräisen kokouksen välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.

Hallitus valitsee keskuudestaan tai yhdistyksen jäsenistöstä yhdistyksen toiminnan mukaiset tarvittavat toimihenkilöt. Toimihenkilöiden tehtävänä on suorittaa alansa tehtäviä osana hallitustyöskentelyä tai hallituksen alaisena sen lähemmin määrittelemien ohjeiden mukaan.

Hallituksen kokouksissa äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, niin usein kuin asiat vaativat. Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet jäsenistä, niiden joukossa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja, on läsnä.

Hallituksen tehtävänä on:
1) valvoa sääntöjen noudattamista sekä yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti hoitaa yhdistyksen asioita.
2) määrätä yhdistyksen kokouksien aika ja paikka sekä valmistaa asiat niihin
3) hoitaa yhdistyksen varoja ja muuta omaisuutta
4) laatia yhdistyksen talousarvio ja toimintasuunnitelma
5) laatia yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös
6) valita tarvittaessa yhdistyksen toimihenkilöt sekä määrätä heidän palkkionsa
7) hyväksyä jäsenet yhdistykseen sekä päättää heidän erottamisestaan

Yhdistyksen hallituksella on lisäksi oikeus tehdä esityksiä ja päättää yhdistyksen jäsenten ja/tai sen ulkopuolisten henkilöiden, yritysten tai yhteisöjen palkitsemisesta ja/tai muistamisesta sekä huomioimisesta yhdistyksen sääntömääräisessä kokouksessa vahvistetun, voimassa olevan, yhdistyksen palkitsemisohjeistuksen mukaisesti. Palkitsemisesitykset voi valmistella myös Palkitsemistoimikunta. Yhdistyksen palkitsemiset eivät ole rahallisia eikä niistä seuraa saajille taloudellista etua.”

7 § Yhdistyksen Palkitsemisohje sekä Palkitsemistoimikunta
Yhdistyksen palkitsemisohjeistuksen käyttöön hyväksymisestä sekä sen muuttamisesta päättää yhdistyksen kokous yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.

Yhdistyksen hallituksen neuvoa-antavana elimenä voi toimia Palkitsemistoimikunta. Palkitsemistoimikunnan tehtävänä on valmistella palkitsemisesitykset yhdistyksen palkitsemisohjeistuksen mukaisesti sekä esitellä ne yhdistyksen hallitukselle. Yhdistyksen palkitsemistoimikunnan puheenjohtajan valitsee yhdistyksen vuosikokous. Palkitsemistoimikunnan puheenjohtajalla on oikeus osallistua hallituksen kokouksiin ilman äänioikeutta. Palkitsemistoimikunnan toimikausi on sama kuin yhdistyksen hallituksen.

8 § Tilikausi ja tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilikertomuksen tulee olla valmiina ennen helmikuun loppua. Tilintarkastajien tulee jättää lausuntonsa hallitukselle ennen seuraavan kuun loppua.

9 § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin tai kaksi (2) hallituksen määräämää hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi oikeuttaa hallituksen jäsenen tai yhdistyksen toimihenkilön kirjoittamaan yksinään yhdistyksen nimen.

10 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä toukokuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous on pidettävä, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä ilmoittamansa asian käsittelyä varten sitä kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on kunniapuheenjohtajalla, kullakin varsinaisella, ainais- ja yhteisö- sekä kunniajäsenellä yksi ääni. Valtakirjalla saa äänioikeutta käyttää kokouksissa vain äänioikeutettu jäsen yhden toisen äänioikeutetun jäsenen valtuuttamana. Yhteisöjäsenen kokousedustajan on esitettävä äänioikeudestaan ko. yhteisön antama kirjallinen valtakirja.

11 § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään neljätoista (14) mutta kuitenkin enintään kuusikymmentä (60) vuorokautta ennen kokousta kirjallisesti jokaiselle jäsenelle. Kutsu lähetetään jäsenen ilmoittamaan osoitteeseen.

12 § Yhdistyksen kokoukset
Sääntömääräisessä kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
2) valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa,
3) hyväksytään kokouksen työjärjestys,
4) palkitsemiset ja huomionosoitukset,
5) esitetään edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös sekä tilintarkastajien niistä antama lausunto,
6) vahvistetaan tilinpäätös sekä päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,
7) määrätään jäsenmaksut kuluvaksi vuodeksi sekä päätetään hallituksen esittämän toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksymisestä kuluvalle vuodelle,
8) valitaan hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan yhdistyksen puheenjohtajaksi, sekä hallituksen muut jäsenet,
9) voidaan valita Palkitsemistoimikunnan puheenjohtaja,
10) valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa. Tilintarkastajaksi voidaan valita myös yksi tilintarkastusyhteisö, jolloin ei varatilintarkastajia valita,
11) valitaan Suomen Ilmailumuseosäätiön edustajistoon yhdistyksen edustajat erovuoroisten tai eroa pyytäneiden tilalle,
12) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat, Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen sääntömääräisen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

13 § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Näitä sääntöjä voidaan muuttaa, hallituksen esityksestä, yhdistyksen kokouksessa, jos 3/4 saapuvilla olevista äänioikeutetuista jäsenistä muutosehdotusta kannattaa.

Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa perättäisessä vähintään 14 vuorokauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa. Jotta yhdistys voidaan purkaa, tulee kummassakin kokouksessa purkamisehdotusta kannattaa vähintään 3/4 saapuvilla olevista äänioikeutetuista jäsenistä. Kokouksia koolle kutsuttaessa tulee kutsuissa ilmoittaa käsiteltävänä asiana yhdistyksen purkaminen. Yhdistyksen tultua puretuksi luovutetaan sen jäljelle jääneet varat ja omaisuus Suomen Ilmailumuseosäätiölle tai mikäli säätiö on purettu, Museovirastoa kuultuaan muun ilmailumuseon tai muun erikoismuseon hyväksi.