Tiistaikerhon blogi

Kurjen vasemman siiven korjaus loppusuoralla

Tiistai 17.7.2018 - Tiistaikerholainen


I.V.L. K.1 Kurki -koneen lahovikaisten siipien korjaus on Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhossa vaiheessa, jossa oikeanpuolen siipi on korjattu ja sen uudet verhoilupinnat odottavat maalausta. Tammikuun lopussa Päijät-Hämeen ilmailumuseon varastosta Vesivehmaalta tuodun vasemman siiven korjaus on loppusuoralla.

Blogi_2018-17-01-02.jpg

Kurjen vasemman siiven lahoja vaneripintoja jouduttiin purkamaan hakaristitunnuksen kohdalta siiven kummaltakin puolelta usean neliön verran. Ennen kuin purettujen alueiden uudelleen verhoiluun voitiin ryhtyä, oli korjattava ja osittain uusittava verhoilun alta paljastuneita siiven huonokuntoisia sisärakenteita. Nämä korjaustyöt saatiin valmiiksi huhtikuun puolivälissä. Niin ikään uudelleen verhoilua valmisteltiin rakentamalla puulistoista siltoja vanhojen ja uusien verhoiluvanerien liitoskohtien alle. Tämän jälkeen oltiin valmiit purettujen alueiden uudelleen verhoilemiseksi.

Blogi_2018-17-03-04.jpg

Uudelleen verhoilu aloitettiin siiven alapinnasta, jossa verhoiltiin ensin siiven johtoreunan ja etusalon väliset pienialaiset puretut alueet. Käytimme verhoiluun alkuperäisen mukaista 1,2 mm vahvuista vaneria. Tämän jälkeen oli vuorossa alapinnan laaja-alaisen ja koko siiven levyisen alueen verhoilu. Siinä jouduimme menettelemään kuitenkin hieman toisin, kuin oli alun perin toimittu vuonna 1927 Kurjen siipeä verhoiltaessa.

Blogi_2018-17-05-06.jpg

Kurjen siipi on peräti 225 cm leveä ja se oli alun perin verhoiltu yhtenäisellä koko siiven leveyden kattavalla vanerilla. Sellaista vanerikokoa ei meillä kuitenkaan ole, jolla siiven alapinnan voisi verhoilla koko leveydeltä. Käytössämme olevat vanerit ovat kooltaan vain 150 x 150 cm. Tämän vuoksi joudumme verhoilemaan alueen kahdella peräkkäisellä toisiinsa puskusaumalla liittyvillä vanerilla. Vanerien liitoksen sijoitamme siiven takasalon kohdalle.

Blogi_2018-17-07-08.jpg

Leikattiin vanerista kaksi määrämittaista vuotaa, toinen takasalon ja jättöreunan puoleisen sekä toinen takasalon ja johtoreunan puoleisen alueen verhoilemiseksi. Vanerit muotoiltiin paikalleen sopivaksi. Huomiota kiinnitettiin erityisesti takasalon päälle sijoittuvan vanereita yhdistävän puskusauman saamiseksi tiiviiksi.

Blogi_2018-17-09-10.jpg

Kun vanerit oli saatu asemoiduksi paikoilleen, niiden alapintoihin kiinnitettiin alkuperäisen verhoilumenetelmän mukaisesti ohuet siipikaarivälien pituiset tukilistat. Vaneriin kiinnitettyjen tukilistojen tarkoitus on estää koneella lennettäessä vanerin ”lommahtamista” aerodynaamisista syistä. Lopuksi vanerin alapinnat suojalakattiin kosteutta vastaan Le Tonkinois -lakalla.

Blogi_2018-17-11-12.jpg

Siiven alapinnan asennusvalmiit verhoiluvanerit liimattiin kiinni siipikaariin, siipisalkoihin sekä johto- ja jättöreunaan Casco Outdoor -puuliimalla. Liimaus vahvistettiin alkuperäisen mallin mukaisesi 10 mm pituisilla naulariveillä sekä 3 x 12 mm messinkiruuveilla. Siinä kolmen peräkkäisen naulan jälkeen laitettiin yksi messinkiruuvi.

Blogi_2018-17-14-15.jpg

Siiven johtoreunassa vanerin liimaus varmistettiin pelkästään messinkiruuveilla.

Blogi_2018-17-16.jpg

Kurjen vasemman siiven alapinnasta purettu laaja-alainen alue oli näin verhoiltu umpeen ja voitiin käynnistää siiven yläpinnan purettujen alueiden verhoilu. Sitä varten siipi käännettiin ympäri.

Blogi_2018-17-17.jpg

Vasemman siiven yläpinnasta oli jouduttu purkamaan lahonnutta vaneria vähemmän kuin siiven alapinnasta. Suurin purettu alue kattaa kansallisuustunnuksen kohdan takasalon ja jättöreunan välisen alueen viiden kaarivälin leveydeltä.  Lisäksi siiven johtoreunasta oli purettu verhoilua muutamia kaarivälejä johtoreunan ja etusalon väliseltä alueelta.

Blogi_2018-17-20.jpg

Siiven yläpinnan takasalon ja jättöreunan välisen alueen verhoilemiseksi leikattiin 1,2 mm vahvuisesta vanerista kaksi puretun alueen vierekkäin kattavaa vuotaa. Niistä toinen tulee aukon vasemmalle puolelle kahden kaarivälin levyisenä ja toinen oikealle puolelle kolmen kaarivälin levyisenä.

Blogi_2018-17-22-23.jpg

Vanerivuodat asemoitiin paikoilleen ja niiden alapinnoille kiinnitettiin edellä mainitulla tavalla tukilistat ja alapinnat myös suojalakattiin. Vasemmanpuoleiseen vuotaan tehtiin siivekkeen vaijerin läpiviennin edellyttämä pitkulainen aukko. Aukkoon kiinnitettiin puretusta verhoiluvanerista irrotettu alkuperäinen alumiinipeltinen kaulus.

Blogi_2018-17-24-25.jpg

Siiven yläpinnan aukon peittämät vuodat kiinnitetään takasalon päällä puskusaumalla alkuperäisen verhoiluvanerin reunaan. Alaosastaan vanerit kiinnitetään siiven jättöreunan listaan. Sen sijaan sivu- eli siiven pituussuunnassa uudet verhoiluvanerit liitetään toisiinsa ja viereisiin alkuperäisiin vanereihin limisaumaisesti. Näin siksi, että Kurjen siiven vierekkäiset verhoiluvanerit on liitetty toisiinsa limisaumaisesti siten, että viereisen vanerin reuna on muutaman sentin toisen vanerin päällä. Siiven vaneriverhoilu on aloitettu siiven kärjestä käsin.

Blogi_2018-17-26.jpg

Siiven yläpinnan puretun aukon kattavia vanereita joudutaan vielä vähän työstämään, ennen kuin vanerit ovat valmiina paikalleen liimattaviksi. Tähän vaiheeseen jäätiin ennen juhannusta, jolloin Kurki-projekti jäi reilun kuukauden mittaiselle tauolle. Työt käynnistyvät uudestaan 14. elokuuta Tiistaikerhon syykauden käynnistyessä.

Kuvat: Lassi Karivalo

Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, I.V.L. K.1 Kurki


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini