Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita

06.09.2020

Ilmailumuseoyhdistyksen koronaviruspandemian vuoksi keväältä syksyyn siirretty vuosikokous järjestettiin lauantaina 5.9.2020 klo 14 alkaen. Kokouksessa palkittiin ansioituneita jäseniä ja yhdistystä lähellä olevia tahoja.

Kunniajäseneksi kutsuttiin Janne Salonen, joka aloitti 25 vuotta sitten Suomen Ilmailumuseon asiakaspalvelussa ja aloitti vuonna 2001 yhdistyksen sihteerinä ja siirtyi vuonna 2011 yhdistyksen puheenjohtajaksi. Lisäksi hän toimi vuonna 2011 museonjohtajana, vuosina 2010-2014 Suomen Ilmailumuseosäätiön hallituksen varapuheenjohtajana ja vuosina 2015-2017 säätiön edustajiston jäsenenä. Salonen on asioitunut sekä yhdistyksen talouden kuntoonlaittajana että kumppanisuhteiden kehittäjänä.

Kunniajasen_21_Salonen_960x540_b.jpg

Kunniajäsen Janne Salonen.

Kultaisen ansiomerkin saivat Kari Heikkala ja Raimo Korpi. Heikkala on Tiistaikerhon pitkäaikaisimpia jäseniä vuodesta 1988 ja on osallistunut 14 lentokoneen entisöintiin. Hän on myös Airveteran Oy:n DC-3-koneen pitkäaikainen kapteeni.

Raimo Korpi puolestaan on ansioitunut niin virtuaalilentämisessä, Ilmailumuseoyhdistyksessä kuin DC-yhdistyksessäkin. Korpi on ottanut hoitaakseen kokonaisuuksia, joista muut eivät ole innostuneet. Hänen halunsa ratkaista asioita maalaisjärjellä ja yksinkertaistamalla asioita on koettu tärkeäksi ja yhdistettynä ymmärrykseen yhdistyksen kantokyvystä ne ovat mahdollistaneet välillä myös nopeita päätöksiä.

Kultainen_ansiomerkki_9_Korpi_960x540.jpg

Kultaisella ansiomerkillä palkittu Raimo Korpi.

Hopeisen ansiomerkin saivat Liisa Salonen ja Paavo Antila. Salonen on toiminut vuosikymmeniä yhdistyksen Back Office -tehtävissä ja muun muassa vuosina 2015-2018 järjesti yhdistyksen tiedote- ja Feeniks-arkistot. Hän on myös osallistunut uutterasti myyntipöytä- ja jäsenhankintatyöhön.

Hopeinen_ansiomerkki_8_Salonen_960x540.jpg

Hopeisella ansiomerkillä palkittu Liisa Salonen.

Paavo Antila on puolestaan toiminut Tiistaikerhon työnjohtajana vuodesta 2006 ja kädentaitajana ansioitunut muun muassa potkurien ja vaijerien entisöinnissä. Hän on myös ollut yhdistyksen hallituksen jäsen vuosina 2012-2020 ja yhdistyksen edustaja Suomen Ilmailumuseosäätiön edustajistossa vuodesta 2014.

Hopeinen_ansiomerkki_8_Antila_960x540.jpg

Hopeisella ansiomerkillä palkittu Paavo Antila.

Pronssinen ansiomerkki myönnettiin Jukka Rauniolle, Kyösti Partoselle ja Reijo Tuomiselle. Raunion tuki ja asiantuntemus erityisesti VL Myrsky II -entisöintiprojektin alussa on ollut tärkeää ja myöhemminkin hän on tukenut sekä teknisissä kysymyksissä että tiedostus- ja julkaisuasioissa. Patrialta eläköitymisen jälkeen hän on jatkanut yleisön tietoisuuden parantamista sekä julkaisutoiminnan että sosiaalisen median kautta.

Tietokirjailija Kyösti Partonen on tallentanut suomalaista ilmailuhistoriaa vuosikymmenet, kirjoittanut artikkeleita suomalaisiin ja ulkomaisiin lehtiin sekä ilmailukirjoja. Hänellä on myös laaja ilmailuhistoriallinen valokuva-arkisto, josta hän on antanut kuvia muidenkin julkaisuihin.

Reijo Tuominen on osallistunut vapaaehtoisena lähes jokaiseen yhdistyksen järjestämään tapahtumaan, Hawk-elämyskeskuksen toimintaan sekä toiminut tuloksellisena arvanmyyjänä.

Pronssinen_ansiomerkki_36_Tuominen_960x540.jpg

Pronssisella ansiomerkillä palkittu Reijo Tuominen.

Standaarilla palkittiin Ari Aho, Jukka Köresaar, Samuli Puotila, Kuljetus R. Stevall Oy ja Perttu Karivalo. Ari Aho on osallistunut Tiistaikerhon toimintaan vuodesta 2014 ja ollut mukana entisöimässä tai konservoimassa I.V.L. D 26 Haukka I, Kassel 12, VL Myrsky II ja I.V.L. K-1 Kurki -koneita. Hän on taitava puu- ja metallitöiden tekijä ja liikelentäjätaustansa vuoksi aiheen asiantuntija.

Standaari_252_Aho_960x540.jpg

Standaarilla palkittu Ari Aho.

Jukka Köresaar on toiminut Tiistaikerhossa vuodesta 2014 ja on alusta alkaen ollut mukana VL Myrsky II -entisöintiprojektissa käytännön entisöintityöhön osallistuen ja sitä valokuvaamalla dokumentoiden. Hän on myös DC-yhdistyksen Tähtimoottori-lehden toimittaja.

Standaari_253_Koresaar_960x540.jpg

Raimo Korpi, Janne Salonen ja standaarilla palkittu Jukka Köresaar.

Samuli Puotila on toiminut pitkään Pirkanmaan Ilmailuhistoriallisen Seuran ja Tampereen Ilmasillan sihteerinä ja ansioitunut näiden yhdistysten toiminnan kehittämisessä sekä Ilmailumuseoyhdistys-yhteistyön kehittämisessä.

Kuljetus R. Stenvall Oy on tuottanut Ilmailumuseoyhdistykselle luotettavia kuljetuspalveluja vuodesta 2015 kuljettaen muun muassa Hawk-elämyskeskusta.

Palkitsemislautakunnan puheenjohtajana toimi Ben I. Björkqvist ja sihteerinä Jari Helander. Palkitsemistekstit vuosikokouksessa luki Marcus Borgström, joka jatkaa Björkqvistin työtä palkitsemislautakunnan puheenjohtajana.

Reino Myllymäki, teksti ja valokuvat

22.03.2024Suomen Ilmailumuseon Uusi Ilmailumuseo -hanke toteutuu
18.03.2024Päiväretki 23.3.2024 Tikkakoskelle pienoismallipäivään on peruttu
19.02.2024Kevään ilmailukirjallisuushuutokauppa la 13.4.2024
11.02.2024Vapaaehtoistehtäviä tarjolla
05.02.2024Demoiselle-replika Ilmailumuseoyhdistykselle
23.01.2024Palkitsemisehdotukset liikkeelle!
18.01.2024Ilmoittautuminen päiväretkelle Tikkakoskelle 23.3.2024 avattu
11.01.2024Kaikki mukaan PIK-jäseniltaan 17.1. klo 17 alkaen
17.12.2023120 vuotta ensimmäisestä moottorilennosta
30.11.2023Ennakkoilmoittautuminen Ilmailmuseoyhdistyksen alkukesän 2024 matkalle alkanut
18.11.2023Carl-Fredrik Geustille Ilmailukirjallisuuden Elämäntyö 2023 -kunniamaininta
15.11.2023Ilmailumuseoyhdistyksellä vaikeuksia saada jäsenviestejä perille
01.10.2023Ilmailumuseoyhdistykselle pintaliitäjän replika
19.09.2023Parolan päiväretken 23.9. ilmoittautuminen sulkeutuu 19.9. klo 15.00
24.08.2023Parolan päiväretken 23.9. ilmoittautuminen on avattu
11.08.2023Tilaa Caravelle-solmioneula
01.08.2023Pari paikkaa Saksan-matkalle 7.-17.9. vielä jäljellä
18.07.2023Caravelle avoinna heinäkuussa 2023
10.07.2023Ranskan kansallispäivän kunniaksi Caravellella avoimet ovet pe 14.7. klo 12-16
03.07.2023Ilmailumuseoyhdistyksen matka Saksan suuriin ilmailumuseoihin toteutuu
21.06.2023DO-5 sijoitettiin Sinilinnun viereen
15.06.2023DO-5 liikkeellä Vantaalta Turkuun
12.06.2023Onnittelut 51-vuotiaalle Suomen Ilmailumuseolle
02.06.2023"Sinilintu" on nyt koottu Turun lentoasemalle
30.05.2023 21.40Caravellen runko istutettiin siiven päälle
30.05.2023 10.20Caravelle III saapui Turun lentoasemalle
30.05.2023Caravelle jätti Pansion taakseen
04.05.2023Viikonlopun Caravelle-kiillotustalkoot on peruttu
01.05.2023Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita
28.04.2023Jäsenmatkalle Saksan suuriin ilmailumuseoihin!
27.04.2023Toiset Caravellen kiillotustalkoot 6.-7.5. - Tule mukaan vapaaehtoiseksi
24.04.2023MiG-21F-hävittäjien Suomeen tulemisesta 60 vuotta
20.04.2023Ilmailumuseoyhdistyksen vuosikokouksen päätöksiä
20.04.2023Ilmavoimien kuvaustiedustelu 1939-1945 on Vuoden 2022 Ilmailukirja
18.04.2023Ilmailumuseoyhdistyksellä myyntipöytä Suomen Ilmailumuseolla koko päivän keskiviikkona 19.4.2023
03.04.2023Vapaaehtoiseksi Caravellen kiilloitukseen la-su 22.-23.4.2023?
13.03.2023Vuoden 2022 Ilmailukirjan valinta
08.03.2023Auditoriojäsenillan 15.3. ohjelmaa ja tarjouksia
01.03.2023Ilmailumuseoyhdistys toivottaa nuorisojäsenet tervetulleiksi mukaan
16.02.2023Benjamin Helanderista Feeniks-lehden uusi päätoimittaja
27.01.2023Sisu-elokuva ensi-illassa
12.01.2023Tammikuussa ensi-iltansa saa kaksi hyvin erilaista seikkailuelokuvaa
20.12.2022Ilmailumuseoyhdistys hakee Feeniks-lehdelle päätoimittajaa
22.11.2022SAS-Jumbot jäsenillan aiheena keskiviikkona 23.11. klo 18 alkaen
20.11.2022Ilmailukirjallisuuspäivä keräsi kiinnostuneita Suomen Ilmailumuseoon
18.11.2022Uusi ilma-alus Ilmailumuseoyhdistykselle
13.11.2022Koelentäjänä lentokonetehtaalla- ja Birger Ek-kirjat lisätty IMY Shopiin
13.11.2022Päiväretkelle Pansioon Caravellen avoimien ovien tilaisuuteen 17.11. paikkoja hyvin jäljellä
02.11.2022IMY tekee vierailun Arlanda Flygsamlingar -ilmailumuseoon joulunalusviikolla
02.11.2022Jäseniltaa 2.11. ei jaeta verkkoon
31.10.2022Tervetuloa tutustumaan Caravelle lentokoneen kunnostukseen Pansion satamaan
19.10.2022Ilmailuharrastepäivän ohjelma ja pöytävarausohjeet
07.10.2022IMY:n osasto Kokonaisturvallisuus 2022 -messuilla
06.10.2022Ilmailumuseoyhdistys Hawk-elämyskeskuksella Kokonaisturvallisuus 2022 -messuilla Tampereella
13.09.2022Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita Suomen Ilmailumuseon näyttelytoiminnan 50-vuotisjuhlassa
03.09.2022Hävittäjälentokone 1912-1918 nyt IMY Shopissa
22.08.2022Uusia vapaaehtoistehtäviä tarjolla
20.08.2022Caravelle III SE-DAF on nyt Suomessa
06.07.2022Caravelle III:n runko nostettu pois siipien päältä
22.06.2022Digimuseon Kolmosten siivillä -näyttely avataan keskiviikkona 22.6.2022 klo 14
17.06.2022DO-5 palasi elokuvista
13.06.2022Matti Patterista yli-insinööri
08.06.2022Tiistaikerholle haetaan työnjohtajaa
05.06.2022Mukaan IMY:n osastolle Porin lentonäytökseen!
26.05.2022DO-5 lähti elokuvalavasteeksi
26.05.2022Ilmailumuseoyhdistys osallistui Lottamuseon
16.05.2022Jäsenilta keskiviikkona 18.5.2022 on peruttu
13.05.2022Tutustu Caravelle-osastoon Turun Messuilla
12.05.2022Lennolle historiallisella DC-3-koneella
01.05.2022Ilmailumuseoyhdistyksen vuosikokouksen 9.4.2022 päätöksiä
17.04.2022Paavo Kahla -kirjasta tulee Ilmailuhistoriakirjasarjan seuraava osa
12.04.2022Paveli - Koelentäjä Paavo Janhunen on Vuoden 2021 Ilmailukirja
10.04.2022Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita vuosikokouksessaan
21.03.2022Ilmailukirjallisuushuutokauppa kevään ilmailukirjallisuuspäivässä 9.4.2022
08.03.2022Suomen Ilmailumuseon välihallin Myrsky-näyttely avattu
08.03.2022Jäseniltakutsujen läpimenoa haitannut vika korjattu
16.02.2022Tiistaikerho palaa joulutauolta 22.2.2022
19.01.2022Tiistaikerhon kevätkausi alkaa 22.2.2022
22.12.2021Suomen Ilmailubibliografiayhdistys osaksi Ilmailumuseoyhdistystä
19.12.2021Jäsenkyselyt avoinna vuoden loppuun
26.11.2021Joulukuun ulkomaiset lehdet tulivat, selailtu
23.11.2021Ulkomaisia lehtiä selailtu
22.11.2021International Seminar on Aviation Museum Exhibition Planning on November 26th, 2021
22.11.2021Ilmailumuseoyhdistys suoritti vuosien 2020 ja 2021 palkitsemisia
16.11.2021Jäsenkysely tulevien vuosien Euroopan jäsenmatkoista
08.10.2021Olavi Lumeksen muistokirja avoinna Suomen Ilmailumuseolla 17.10. saakka
05.10.2021Muutoksia IMY-museoviikon ohjelmassa
02.10.2021VL Myrsky. Osa 1: Kehitys ja käyttö sekä Suomen Ilmailumuseon ilma-alukset -kirjat julkistettiin
01.10.2021 17.00Ilmailumuseoyhdistyksen Caravelle III tulee näytteille Turkuun
01.10.2021IMY-myyntipöydälle lisää pienoismalleja ja muuta mielenkiintoista
29.09.2021Caravelle-projektin tiedotustilaisuus perjantaina 1.10.2021 klo 17
26.09.2021IMY-museoviikolla ohjelmaa ja ostettavaa
16.09.2021IMY:n SZ-18 puhdistettiin Tuuloksessa
13.09.2021Ilmailumuseoyhdistys ry ja Lahden Ilmasilta ry solmivat yhteistyösopimuksen
31.08.2021Tiistaikerho laajentaa toimintaansa hallitusti
31.07.202120 nopeinta pääsee tutustumaan Airbusin ja Eurofighterin osastoihin Kaivari 21 -lentonäytöksessä
30.07.2021Ulkomaisia lehtiä selailtu
17.07.2021Vapaaehtoistehtäviä tarjolla
17.07.2021Ulkomaisia lehtiä selailtu
23.06.2021Käyttöhistorian aikaisia valokuvia kaivataan!

Näytä lisää »