Jäsenistön käsi on ollut karttuisa

21.08.2026

Ilmailumuseoyhdistyksen hallitus teki vuodelle 2026 budjetin, jonka alijäämä oli tarkoitus kattaa apurahoilla ja Feeniksin mainostuloilla. Kun kumpiakaan ei ole juuri realisoitunut, ja lisäksi merkittävä määrä vuosijäsenmaksuja oli jäänyt maksamatta, alkoi näyttää siltä, että yhdistyksen toiminta loppuu rahanpuutteeseen syksyllä 2026, hallitus päätti kääntyä asiassa jäsenistön puoleen.

Sitä ennen ei kiveäkään jäänyt kääntämättä menojen vähentämiseksi ja tulojen lisäämiseksi tai löytämiseksi.

Tässä vaiheessa on ilo todeta, että jäsenistön käsi on ollut karttuisa. Lahjoitusten lisäksi moni on maksanut rästissä olevat jäsenmaksunsa. Niinpä voidaan todeta, että sekä Tiistaikerhon toiminta että Feeniks-lehden jatkaminen paperimuotoisena on turvattu kuluvan vuoden loppuun.

Yhdistys talous on edelleen tulorahoituksen osalta alijäämäinen. Vuotta 2027 ja seuraavia ajatellen yhdistys luopuu Turun varastoalueesta, jolla olevat merikontit ja muu tarpeeton materiaali myydään pois. Tällä on merkittävä vaikutus yhdistyksen talouteen vuonna 2027 ja lisäksi toimenpide on keväällä hyväksytyn strategian mukainen.

Omasta ja yhdistyksen hallituksen puolesta kiitos! Mutta: lisääkin saa lahjoittaa.

Reino Myllymäki

varapuheenjohtaja

28.08.2026IMYn DO-5 Overfall-elokuvassa
21.08.2026Jäsenistön käsi on ollut karttuisa
29.06.2026Lentokersantti Heikki Marklundin entisöity hautamuistomerkki paljastettiin Tyrvännöllä
14.05.2026Ilmailumuseoyhdistyksen vuosikokouksen päätöksiä
05.05.2026Auditoriojäsenilta 6.5. pidetään tapahtumatila Aviapolis X:ssä
19.04.2026Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita
18.04.2026Vuoden Ilmailukirja 2025: Koelentäjä
17.04.2026Ilmailukirjallisuushuutokauppalista täydennetty ja kolmas uutuuskirjaesittely
13.04.2026Ilmailukirjallisuushuutokauppalista julkaistu
30.03.2026Ilmailukirjallisuushuutokauppaan 18.4. ei oteta enää lisää kohteita

Siirry arkistoon »