Vuosikokouksen päätöksiä

08.04.2025

Ilmailumuseoyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin lauantaina 5.4. klo 14-15 Suomen Ilmailumuseon auditoriossa, jonne oli kokoontunut noin 35 jäsentä. Lisäksi Teamsin kautta etäosallistujia oli viisi.

2025_Vuosikokous_960x432_px.jpg

Ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtaja Janne Salonen avasi kokouksen ja hänet valittiin myös kokouksen puheenjohtajaksi. Hän kutsui pöytäkirjaa pitämään Erja Reinikaisen.

Palkitsemisten yhteydessä jaettiin Vuoden 2024 Ilmailukirja -kunniamaininta (katso uutinen) sekä pronssiset ansiomerkit ja standaarit (katso uutinen).

Vuoden 2024 toimintakertomus käytiin läpi ja hyväksyttiin. Samoin käytiin läpi tuloslaskelma ja tase vuodelta 2024 sekä toiminnantarkastajien niistä antama lausunto. Hallitukselle ja muille tilivelvollisille annettiin vastuuvapaus ja vuoden ylijäämä päätettiin lisätä aikaisempien vuosien alijäämään.

Vuosijäsenmaksu vuodelle 2026 päätettiin korottaa 35 eurosta 40 euroon. Muut jäsenmaksut pidettiin ennallaan (liittymismaksu 5 euroa, nuorisojäsenmaksu 20 euroa, ainaisjäsenmaksu 700 euroa, kannatusjäsenmaksu 60 euroa ja yhteisöjäsenmaksu 70 euroa).

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Raimo Korpi ja muiksi hallituksen jäseniksi Ari Aho, Benjamin Helander, Jari Helander, Juha Klemettinen, Ismo Matinlauri, Reino Myllymäki, Janne Pauni ja Erja Reinikainen. Hallitus valitsi myöhemmin pidetyssä järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajakseen Reino Myllymäen.

Palkitemistoimikunnan puheenjohtaja Marcus Borgström valittiin tehtäväänsä uudelleen.

Nykyiset toiminnantarkastajat, eli Matti Kiiskinen ja Kaisa Mölläri, varalla Seppo Turtiainen ja Juha Veijalainen, valitiin niin ikään uudelleen.

Yhdistyksen edustajiksi Suomen Ilmailumuseosäätiön edustajistoon valittiin erovuoroiset uudelleen ja Janne Salosen jäljellä olevaksi kaudeksi Timo Partanen. Ilmailumuseoyhdistyksen edustajat Suomen Ilmailumuseosäätiön edustajistossa ovat siten (edustaja ja hänen henkilökohtainen varahenkilönsä):

Timo Partanen (2023), Mikko Skön (2023)
Matti Kiiskinen (2023), Heli Lumes (2023)
Reino Myllymäki (2023), Erja Reinikainen (2023)
Jari Helander (2024), Juhani Tyllilä (2024)
Marcus Borgström, (2024) Lassi Karivalo (2024)
Jouko Helin (2025), Pekka Skyttä (2025)
Raimo Korpi (2025), Kaisa Mölläri (2025)

Hallituksen linjaus yhdistyksen hallinnon matkakuluohjeistuksen linjauksista hyväksyttiin. Matkakuluohje sijoitetaan valmistuttuaan yhdistyksen verkkosivuille.

2025_Nuijan_vaihto_960x540.jpg

Lopuksi suoritettiin symbolinen puheenjohtajan nuijan vaihto, vasemmalla väistyvä puheenjohtaja Janne Salonen ja oikealla uusi puheenjohtaja Raimo Korpi.

Reino Myllymäki

28.08.2026IMYn DO-5 Overfall-elokuvassa
21.08.2026Jäsenistön käsi on ollut karttuisa
29.06.2026Lentokersantti Heikki Marklundin entisöity hautamuistomerkki paljastettiin Tyrvännöllä
14.05.2026Ilmailumuseoyhdistyksen vuosikokouksen päätöksiä
05.05.2026Auditoriojäsenilta 6.5. pidetään tapahtumatila Aviapolis X:ssä
19.04.2026Ilmailumuseoyhdistys palkitsi ansioituneita
18.04.2026Vuoden Ilmailukirja 2025: Koelentäjä
17.04.2026Ilmailukirjallisuushuutokauppalista täydennetty ja kolmas uutuuskirjaesittely
13.04.2026Ilmailukirjallisuushuutokauppalista julkaistu
30.03.2026Ilmailukirjallisuushuutokauppaan 18.4. ei oteta enää lisää kohteita

Siirry arkistoon »