Ilmailumuseoyhdistyksen entisöintitoiminta siirtyy väistötilaan

10.02.2025

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerhon tekemä ilma-alusten entisöintityötä on pidetty yhdistyksen kruununjalokivenä, jota ei ole varaa menettää. Tiistaikerhossa toimii noin 35 vapaaehtoista.

Kun Suomen Ilmailumuseon Uusi Ilmailumuseo -projekti otti museolla olevan ja Tiistaikerhon käytössä olleen entisöintitilan muuttoprojektin käyttöön, vaihtoehtona oli entisöintitoiminnan keskeyttäminen tai väistötilan hankkiminen vähintään kolmeksi vuodeksi.

Aluksi etsittiin työmaakoppeja Suomen Ilmailumuseon pihalle, mutta pian selvisi, ettei se ole Ilmailumuseoyhdistyksen kannalta kestävä ratkaisu. Joulukuussa neuvoteltiin erään helsinkiläiskoulun teknisten tilojen saamisesta yhdistyksen käyttöön, mutta esteeksi nousi kuukausivuokra. Pian väistötilan etsintää laajennettiin Vantaalle ja Tuusulaan.

Lopulta löytyi kohde, joka täytti ominaisuuksiltaan Tiistaikerhon vaatimukset. Se on pinta-alaltaan reilut 170 neliömetriä, josta 145 muodostuu yhtenäisestä tilasta. Siinä voidaan edistää kahtakin projektia kerrallaan. Kun omistaja vielä osoittautui toiminnallemme myönteiseksi, saatiin vuokrakin neuvoteltua tasolle, jonka yhdistyksen talous sietää. Tuusulan yrityskeskuksessa olevat tilat on irtisanottu ja varastot siirretään väistötilaan kesällä 2025 irtisanomisajan jälkeen. Myös piha-aluetta on käytettävissä Ilmailumuseoyhdistyksen merikontteja ajatellen.

Puusepantie_12_960x540px.jpg

Väistötila sijaitsee osoitteessa Puusepäntie 12 B 1 lentokonebongareiden suosiman Lemminkäisen kallion välittömässä läheisyydessä Tuusulan Sammonmäessä. Tällä hetkellä selvitetään, mitä kaikkea väistötilassa tarvitaan ja mitä Suomen Ilmailumuseolta saadaan mukaan. Puutteiden suhteen käännymme lähiaikoina jäsenistön puoleen.

Väistötilan vuokrasopimus alkaa 1.3.2025 siten, että jo aikaisemmin pääsemme mittailemaan tiloja, suunnittelemaan ja siirtämään sinne koneita ja kalusteita. Aikanaan pidettäneen väistötilan tupaantuliaiset tai avoimet ovet -tilaisuus.

Reino Myllymäki

08.03.2025Vuoden 2024 Ilmailukirja -äänestys
01.03.2025Ilmailumuseoyhdistys järjestää päiväretken Jyväskylän pienoismallipäivään
01.03.2025Tiistaikerhon tarpeita väistötilaan
11.02.2025Ilmailumuseoyhdistyksen jäsenmatkan ilmailumuseoihin ja lentonäytökseen Euroopassa ilmoittautuminen alkanut
10.02.2025Ilmailumuseoyhdistyksen entisöintitoiminta siirtyy väistötilaan
23.01.2025Jäsenmatkakyselyn 2025 tulokset ja muutokset jäsenmatkoihin
20.01.2025Ilmailumuseon jäsenmaksutili on muuttunut - jäsenmaksulaskussa on oikea pankkiyhteys
23.12.2024Wäinö Bremerin ja Lauri Mattilan viimeisen lennon muistolaatta julkistettu
19.12.2024Vuoden 2025 jäsenmatkat on julkaistu
17.12.2024Ketterät Kirjat Oy:n kirjojen jäsenalennusten laskentatapa muuttuu

Siirry arkistoon »