« Takaisin

Kauhavan apu- ja leirikentät 1930- ja 1940-luvuilla

Kauhavan apu- ja leirikentät 1930- ja 1940-luvuilla -kirja on Jukka Nisulan yli kymmenen vuoden työn tulos, ilmailuarkeologiaa parhaimmillaan.

Kirja esittelee kaikki Kauhavan Ilma/Lentosotakoulun apu- ja leirikentiksi 1930-luvulla ja sodan aikana perustetut ja ylläpidetyt lentokentät, joista osa on jo liki unohdettuja. Kirja kertoo kunkin kentän perustamisen, rakentamisen ja käytön runsain historiallisin valokuvin. Kirjan kartta-aineiston perusteella kentät on yhä mahdollista löytää, jos niin haluaa, tai tutustua kenttien nykyisyyteen kirjan tuoreiden värivalokuvien perusteella.

Kirja perustuu kirjailijan Feeniks-lehdessä 2006-2013 julkaistuihin artikkeleihin, joskin sisältöä, erityisesti valokuvia, on löytynyt artikkeleiden julkaisemisen jälkeen runsaasti lisää. Lisäksi esitellään uusina vielä kaksi apu- ja leiri- kenttää, Lappajärven jääkenttä Karvalassa sekä Vesivehmaa.

Kirja julkistettoom Ilmailumuseoyhdistyksen jäsenillassa 7.6.2017.

Kirjan hinta IMY:n jäsenille:  Suomeen postitettuna 45 €, muualle Eurooppaan postitettuna 63 €. IMY:n jäsen, tilaa kirja tästä.

Kirjan hinta muille kuin IMY:n jäsenille: Suomeen postitettuna 50 €, muualle Eurooppaan postitettuna 68 €. Jos et ole IMY:n jäsen, tilaa tästä.

Kirjan tiedot:

  • koko A4
  • kovakantinen, liimasidottu
  • 368 sivua, joista 67 värillisiä
  • 417 valokuvaa kartat ja kansikuvat mukaan laskettuina
  • ISBN 978-952-7044-20-9
  • julkistettu 7.6.2017
  • Kuuluu Ilmailumuseoyhdistyksen Ilmailuhistoria-kirjasarjaan, ISSN 2343-4864
  • OVH 64 € (sis. alv. 10 %)
Hinta:45.00 €