Tiistaikerhon blogi

Myrskyn pyörän ja joustintuen luukkujen rakentaminen

Tiistai 7.4.2020 - Tiistaikerholainen

Sisään vedettävät laskutelineet olivat jo vakioina II maailmasodan aikaisissa hävittäjissä eikä VL Myrsky tee siinä poikkeusta. Myrskyn siiven tyvessä on kotelo laskutelineen sisään vetämiseksi. Kotelo käsittää pyöräkotelon sekä joustintuen tarvitseman kotelon. Puolet pyöräkotelon aukosta peittää alumiinilevyistä tehty sisempi luukku eli ns. enkelinsiipi. Luukku on saranoilla kiinni kotelon sisäreunassa. Tämä luukku avautuu jousivivun avulla automaattisesti, kun laskuteline otetaan ulos ja sulkeutuu laskutelineen pyörän painamana, kun teline otetaan sisään.

Blogi_2020-07-00.jpg

Toisen puolen pyöräaukosta peittää laskutelineen pyörän napaan kiinnitetty alumiinilevystä tehty ulompi luukku - siis vastinpari ”enkelinsiivelle”. Laskutelineen joustintuen kotelon luukkuna on puolestaan joustintukeen kiinnitetty alumiinilevy. Nämä kaksi laskutelineeseen kiinnitettyä luukkua ovat noin 20 cm matkalta päällekkäin toisiaan vasten muodostaen samalla liukupinnan laskutelineen pyörän joustamisen mukaan. Pyörähän on akselistaan liitoskappaleella kiinni joustintuen sisällä liikkuvassa "männänvarressa". Laskutelineessä ei siten voi olla yhtenäistä pyöränapaan ja joustintukeen kiinnitettyä luukkua, koska se estäisi pyörän jouston.

Kun Tiistaikerhossa oli saatu valmiiksi MY-14 pyöräaukkojen sisemmät luukut koesiipeä ja varsinaista siipeä varten, voitiin aloittaa pyöräaukon ulompien luukkujen sekä joustintuen aukon luukkujen rakentaminen. Päätettiin rakentaa ensin luukut koesiipeä varten.

Blogi_2020-07-01.jpg

Leikattiin laserilla 1,5 mm alumiinilevystä Myrskyn piirustusten mukainen joustintukeen kiinnitettävän luukun aihio. Samalla levyyn leikattiin aukko joustintuen ja laskutelineen sisäänvetohaarukan liitoksen kohdalle. Luukun reunoihin porattiin reiät luukkuun niitattavia jäykistelistoja varten.

Blogi_2020-07-02.jpg

Blogi_2020-07-03-04.jpg

Blogi_2020-07-06.jpg

Sisäänvetohaarukan liitoskohdan aukkoa peittämään tarvittiin kupu. Sitä varten tehtiin metallinen lesti, jota vasten alumiinilevystä prässättiin kupu ja samalla kuvut myös varsinaisen siipeen. Kupu hitsattiin kiinni aukon reunoihin. Tämän jälkeen luukun aihio sovitettiin paikalleen joustintuen aukkoon ja kiinnitettiin joustintuessa oleviin väliaikaisiin vanerisiin pidikkeisiin. Lopullisesti luukku niitataan joustintukeen hitsattaviin pidikkeisiin.

Blogi_2020-07-07.jpg

Blogi_2020-07-08-09.jpg

Blogi_2020-07-10-11.jpg

Vastaavasti leikattiin laserilla 1,5 mm vahvuisesta alumiinilevystä aihio pyöräaukon ulompaa luukkua varten. Luukku kiinnitetään pyöränapaan neljällä uppokantaisella 6 mm vahvuisella koneruuvilla. Tämän vuoksi luukkuun piti tehdä ruuveille reiät täsmälleen navassa olevien neljän kierrereiän kohdalle. Kohdistus tehtiin laittamalla pyöränapaan kohdistuslevy teräväkärkisine merkkaajineen. Merkkaaja laitettiin myös navan keskelle. Tämän jälkeen luukku asemoitiin täsmällisesti pyöräaukkoon ja levyn pintaa naputeltiin vasaralla merkkaajien kohdalta. Näin levyn alapintaan saatiin merkit ruuvinreikien poraamisille. Merkkaajien jälkiä vielä vahvistettiin piikillä ennen kuin reiät porattiin levyyn pylväsporalla.

Blogi_2020-07-12-13.jpg

Blogi_2020-07-14.jpg

Blogi_2020-07-15-16.jpg

Pyöränapaan kiinnitettävän luukun ulkopintaan kuuluu soikea jäykistelevy. Sellainen leikattiin alumiinilevystä. Jäykistelevy kiinnitetään luukun pintaan samoilla neljällä koneruuvilla, joilla luukku kiinnitetään pyöränapaan. Ruuveja varten jäykistelevyyn porattiin reiät, jotka myös senkattiin. Jäykistelevy tullaan lisäksi niittaamaan reunoistaan luukun pintaan. Pyöräaukon ulompi luukku jäykistelevyineen kiinnitettiin ruuveilla pakoilleen pyöränapaan. Nyt koesiiven laskutelineessä oli ensi kertaa alustavasti kiinni molemmat laskutelineessä olevat luukut. Ne ovat hyvin esillä koesiiven ulos otetussa laskutelineessä.

Blogi_2020-07-17.jpg

Pyöräaukon ulomman luukun sisäpintaan tulee myös tukia ja jäykisteitä. Luukun reunaan kiinnitetään teräksisestä neliöputkesta tukikehikko ja luukun alaosaan alumiinilevystä muotoillut kotelorakenteiset jäykisteet.  20 mm neliöputkesta leikattiin palat luukun sisäreunaan kiinnitettäväksi tukikehikoksi. Palat muotoiltiin piirustuksen mukaan ja hitsattiin yhteen kehikoksi.

Blogi_2020-07-18.jpg

Laserilla oli leikattu alumiinilevystä valmiit aihiot ulomman pyöräaukon luukun alapintaan tuleville jäykisteille. Niitä muokattiin paikalleen sovitettavaksi ja kiinnitettäväksi. Niin ikään ovat nyt valmiina joustintuen aukon luukkuun kiinnitettävät jäykisteet.

Jäykisteitä ei kuitenkaan niitata paikalleen luukkuihin ennen kuin puolivalmiit luukut sekä niihin kiinnitettävät jäykisteet on kromatoitu. Kromatoinnilla estetään alumiinia hapettumiselta. Kromatointi teetetään ostopalveluna.

Kuvat: Lassi Karivalo, paitsi historiallinen kuva: Suomen Ilmailumuseon kuva-arkisto.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, entisöinti, lentokone, hävittäjä, VL Myrsky, MY-14