Tiistaikerhon blogi

Haukka saatiin valmiiksi - purettavaksi!

Tiistai 17.3.2015 - Tiistaikerholainen

Tiistaikerhon kahden ja puolen vuoden urakka I.V.L. D 26. Haukka I -hävittäjän konservoimiseksi ja korjaamiseksi on saatu päätökseen. Viimeisinä töinään tiistaikerholaiset asensivat koneeseen lepo- ja lentolamellit, kiinnittivät nopeusmittarin venturiputken ja rakensivat polttoainetankkien huohotinputket. Suomen Ilmailumuseon keskiviikkokerholaiset rakensivat puolestaan kaasuttajan lämmönvaihtimena toimivan pakoputken.

blogi_2015-05_combo_1-2.jpg

Hallinportti Ilmailumuseosta saatujen lamellien asentaminen ei lähtenyt liikkeelle niin kuin Strömsössä. Lamellien päiden pidikkeiden hahlot olivat liian ahtaat mahtuakseen Haukan siivissä ja rungossa oleviin metallisiin korvakkeisiin. Niinpä lamellien pidikkeiden hahlot piti jyrsiä väljemmiksi. Ongelmaa tuottivat myös lamellien pituudet. Siipien jättöreunan puoleiset lamellit olivat liian pitkiä. Onneksi lamelleiden päissä oli pitkät kierreosat. Niitä lyhentämällä lamellit saatiin määrämittaisiksi.

blogi_2015-05_kuva_3.jpg

Streevojen väliin tulevia ristikkäislamelleja piti myös lyhentää. Nyt ei riittänyt kierreosan pätkäisy, vaan lamellit katkaistiin, lyhennettiin ja hitsattiin ehjäksi. Näiden pohjustavien töiden jälkeen lamellit saatiin asennettua, lukuun ottamatta vasenten siipien johtoreunan puoleisia lepolamelleja. Niiden kohdalla Haukan rungon yläosan kiinnityskorvakkeet sijaitsivat niin lähellä yläsiiven alapintaa, ettei lamellien hahlopäitä saatu työnnettyä metallikorvakkeeseen. Lamellit maalattiin lopuksi mustalla Isotrol-maalilla.

blogi_2015-05_combo_4-5.jpg

Olimme jo luopuneet toivosta saada Haukkaan alkuperäisen mukainen nopeusmittarin venturiputki. Sellainen kuitenkin yllättäen löytyi Suomen Ilmailumuseon ”kätköistä”. Niinpä venturiputki asennettiin Haukasta otettujen valokuvien osoittamalla tavalla etummaiseen oikeanpuoliseen streevaan. Venturiputkesta vedettiin ohut alumiiniputki streevaa pitkin yläsiiven alapintaan, muttei sen pidemmälle, koska ei ole saatu selville, mitä kautta putki siitä eteenpäin oli aikanaan koneen ohjaamon nopeusmittariin vedetty.  

blogi_2015-05_combo_6-7.jpg

Haukasta olevien valokuvien perustella rakennettiin yläsiivissä sijaitsevien polttoainetankkien huohotinputket. Huohotinputket lähtevät tankin korkista kaartuen siitä ässän muotoisena siiven johtoreunan alapinnalle. Kupariset huohotinputket kiinnitettiin siipeen messinkipellistä tehdyillä pidikkeillä.

blogi_2015-05_kuva_8.jpg

Suomen Ilmailumuseon keskiviikkokerholaiset ovat moni eri tavoin olleet mukana Haukkaa varustamassa. Keskiviikkokerholaiset rakensivat Haukasta puuttuvan alkuperäisen mukaisen kaasuttimen lämmönvaihtimen. Alkeellisena lämmönvaihtimena toimii kahden sylinterin pakoaukosta lähtevä pakoputki, joka on vedetty moottoripukin läpi kaasuttajaa lämmittämään.  Putki rakennettiin auton pakoputkien varaosista.

blogi_2015-05_kuva_9.jpg

Vaikka aina olisi jotain pientä tehtävää Haukan saamiseksi varustukseltaan täydelliseksi, voidaan todeta, että Haukka on nyt Tiistaikerhon osalta valmis. Viikon verran se ehtii vielä olla esillä Suomen Ilmailumuseossa Hylyistä helmiksi -näyttelyssä, ennen kuin näyttely - Haukka mukaan lukien - puretaan 24. maaliskuuta uuden näyttelyn tieltä. Voidaankin sanoa, että saimme Haukan valmiiksi – purettavaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmailuhistoria, museolentokone, entisöinti, konservointi, I.V.L. D 26 Haukka